Näytetään tekstit, joissa on tunniste hävikistä herkuksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hävikistä herkuksi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. syyskuuta 2026

Puolukkamehu mehumaijalla ja vispipuuro


Minulle viisi ämpäriä puolukkaa on se määrä, jonka jälkeen voin miettiä puolukalle muutakin käyttöä kuin säilömistä talven varalle joko survoksena tai pakastettuna, yleensä kumpanakin. Tämän määrän puolukkaa kulutan keskimäärin joka vuosi; jos se jää vajaaksi turvaudun kaupan satoon. Tämä vuosi on kyllä ollut niin hyvä marjavuosi, että tuskin tarvitsee mitään marjoja ostaa ennen seuraavaa satoa, ja puolukkaa riitti mehuksi.

Keitin yhden ämpärillisen puolukkaa mehuksi mehumaijassa ihan perinteiseen tapaan, sinänsä tässä ohjeessa ei ole uutta. Mutta puolukasta jää aina hyvä mäski mehunkeiton jälkeen ja halusin hyötykäyttää senkin. Niinpä perkasin puolukat ennen mehustusta ja keitin mehun perinteiseen tapaani:

10 l puolukkaa
1 kg sokeria

Laita puolukat mehumaijan mehustusosaan, lisää sokeri parissa erässä puolukoiden väliin ja päälle. Nosta alaosan vesi kiehuvaksi ja anna kiehua ihan reilusti, minulla hella on yleensä n. 6-7 (asteikko 1-9). Tänä vuonna n. puolen tunnin päästä aloin valuttaa mehua steriloituihin pulloihin. Valutin muutaman pullollisen mehua ja loput annoin valua kattilaan, josta sitten pakastin loput mehut. Mehua tuli vajaa viisi litraa ja aikaa meni kiehumisen alkamisesta reilu puolitoista tuntia.


Keräsin maijaan jääneen mäskin talteen ja pakastin 2½ desilitran erissä. Niistä saa keitettyä aina normaalin annoksen hyvää vispipuuroa näin:

1,2 l vettä 
2,5 dl puolukkamäskiä
1 dl (tai 1½) sokeria
1½ dl mannasuurimoita

Mittaa kattilaan vesi, puolukat ja sokeri. Nosta kiehuvaksi, vatkaa joukkoon mannasuurimot. Anna poreilla reilu viisi minuuttia tai sinne päin, sekoita koko ajan. Ripottele päälle vähän sokeria, peitä kannella ja anna jäähtyä kylmäksi. Sen jälkeen vatkaa puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi. Nauti maidon (tai vaniljakastikkeen) kanssa. Hyvä arkinen puolukkapuuro, eikä mitään mene hukkaan. 

maanantai 17. marraskuuta 2025

Kasvisliemi



Syysloman toriostoksista ja kasviskokkailuista jäi ainekset hyvään liemeen. Tällaisen lieme voi tehdä oikeasti ihan mistä kasviksista sattuu olemaan, tämä postaus on lähinnä muistutus itselle ja muille, että kannattaa keittää hyvä kasvisliemi ennen kuin siirtää kuoret ja kannat bioroskikseen. Käytän lientä keittoihin, risottoihin, kastikkeisiin ja ja patoihin. 

porkkanan kuoret ja kannat
sipulin kuoret ja kannat
nauriin kuoret
purjon vihreät ehdet
sellerin varsi
kukkakaalin kannat
timjamia
persiljan varsia
vettä

Laita kasvikset ja yrtit kattilaan, lisää vettä niin että kaikki peittyvät. Keitä kasviksia puolisen tuntia tai vähän yli. Siivilöi liemi puhtaaseen kattilaan ja keitä vielä kasaan reilusti. Käytä heti tai pakasta ylimääräinen liemi myöhempää käyttöä varten. 

keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Coleslaw parsakaalin varsista


Tänä vuonna menimme syyslomalla Turkuun, meidän perheelle sopivaa matkailua. Olimme hulppeassa hotellihuoneessa, oli saunat ja kaikki. Emme tehneet juuri mitään, kävimme yhdessä museossa ja Turun tuomiokirkossa joka oli kuin museo sekin. Linna ja paljon muuta jää seuraavaan kertaan. Kävelimme paljon upeassa syyssäässä kummallakin puolella jokea. Esikoiselle löytyi synttärilahja ja yksi joululahja, muuten shoppailimme lankakaupassa ja torilla.

Mökkilauantain iltapala, lisänä dippiä

Miten ihana tori Turussa onkaan! Ostin sieltä monta kassillista kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Olemme syöneet torin antimia koko viikonlopun ja alkuviikon. Olen tehnyt parsakaalisalaattia kuivatuilla karpaloilla, ruusukaalisalaattia, rosollia sauvajyväsen tapaan, uunijuureksia, vihanneslientä, dippikasviksia (kuva yllä) ja nyt tein yhden lempisalaateistani eli kaalisalaatin parsakaalin varsista. Olen kuullut, että jotkut heittävät parsakaalin varret biojätteeseen, eli olkoon tämä myös hävikistä herkuksi -salaattia. 

3 pienehkön parsakaalin varret
1 iso porkkana
pätkä purjoa (tai pieni sipuli)

2 rkl majoneesia (itse tehty)
2 rkl ranskankermaa
1 tl etikkaa
1 tl sinappia
1 tl sokeria
½ tl suolaa tai vähemmän

Leikkaa kuiva osa parsakaalin varresta pois, voit myös kuoria varret tarvittaessa. Raasta ne raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta porkkana, pilko purjo ihan ohuiksi suikaleiksi. Purjon tilalla voi hyvin käyttää sipulia, nyt oli niin upea purjo että oli pakko käyttää sitä.

Sekoita kastikkeen aineet keskenään, sekoita se kasvisten joukkoon. Hyvää heti, ehkä parempaa seuraavana päivänä. Söin tätä mm. yhden etäpäivän lounaalla muiden salaattien ja keitettyjen munien kanssa. 
Peuran ulkofileen lisukkeet

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Raparperihyytelö eli kirkas raparperimarmeladi mehusta


Tämän marmeladin / hyytelön tekemisestä on jo jonkin verran aikaa (niinkuin kukista näkee), mutta en ole ollut netin äärellä niin, että olisin saanut kirjoitettua ohjeen ylös. Olen tehnyt tänä vuonna kaksi satsia raparperimehua, toisen mökin ja pihan raparperista, toisen siskon raparperista. Kummastakin erästä olen keittänyt tällaisen pienen määrän marmeladia. Eli kun mehu on valunut raparpereisa, olen vielä tiristänyt viimeiset mehut talteen, ei ole haitannut vaikka mehu ei enää ole ihan kirkasta. Toki tätä voisi tehdä isommasta määrästä mehua, niin hyvää ja jopa juhlavaa tämä nimittäin on (ei siis pakko olla pelkkää jämämehua). Marmeladia voi tehdä sellaisen määrän kuin haluaa, laskee vaan sokerin ja sitruunan määrän sopivaksi, tuo suhde on hyvälle kiinteälle marmeladille / hyytelölle.

3 dl raparperimehua (ei sokeria)
½ sitruunan mehu

Mittaa mehu kattilaan. Purista sekaan sitruunanmehua. Lisää sokeri ja sekoita. Keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia tai vähän yli. Purkita steriloituun purkkiin. 
 
Nauti paahtoleivällä, jugurtin tai jäätelön kanssa, miksei kakun tai kääretortun täytteenäkin. Lapsetkin tykkäsivät tästä, yllättyivät itsekin kuinka hyvää oli.

perjantai 12. marraskuuta 2021

Hanhiwokki



Wokki on kuten pyttipannu: siihen laitetaan mitä on, samalla se on mitä parhainta hävikin estoa. Hanhiaterialta jäi hanhea ihan reilusti, täytetäkin jäi vähän. Liha oli alun alkaen aavistuksen kuivaa, mutta maustettuna ja wokattuna se maistui todella hyvältä. Tämä ruoka maistui koko perheelle, noodeleita ei ollut enempää, mutta sekin riitti.

kypsää hanhea mitä on
3 rkl hanhen hedelmätäytettä jos on
2 rkl ketjap manis -kastiketta
2 rkl soijakastiketta
2-3 rkl osterikastiketta
2 tl raastettua inkivääriä
1 tl fariinisokeria
1-2 chiliä (minulla mietoa Aji Fantasya)

öljyä
2 isoa porkkanaa
1 iso sipuli
1 pienehkö kiinankaali
iso kourallinen mangoldia
1 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl mustaviinimarjahilloa
1 levy noodeleita

Pilko kypsä hanhi suikaleiksi. Mausta liha maustekastikkeilla, tuoreella inkiväärillä, sokerilla ja chilillä. Kuori ja pilko kasvikset. 

Paista lihoihin rapea pinta kuumalla wokki-pannulla, siirrä syrjään. Laita pannulle öljyä, lisää ensin porkkanat, sen jälkeen sipulit, sitten kaali ja lopuksi mangoldi. Lisää liha takaisin pannulle, mausta etikalla ja hillolla. Lisää lopuksi kypsät noodelit ja sekoita.

Hyvä ruoka, ihan älyttömän hyvä ruoka kaikkien mielestä. 

perjantai 23. heinäkuuta 2021

Jäniswokki muurikalla


Se hampurilaispihvien aloittama jänistarina jatkuu edelleen. Tähän ruokaan käytin jäniksen fileet, mutta myös ne koipilihat, joita emme jaksaneet viimeksi syödä. Käytin tähän myös aiemmalta ruualta jääneet maissit. Kokosin ruuan niin, että siinä oli lautasmallin mukainen määrä kasviksia (tai sen yli), eli en tehnyt erillistä salaattia tai muuta kasvislisuketta: nopeaa ja helppoa mökkiruokaa. Tiskaaja ollut vähän laiska, joten nautimme ruuan syviltä kertakäyttölautasilta hassuilla haarukoilla. Mutta hyvää oli, niin hyvää että lapsetkin santsasivat.

Sipulit, kesäkurpitsa ja mangoldit omalta kasvimaalta

Jos liha olisi ollut jotain (muuta) raakaa lihaa, olisin paistanut sen ensimmäiseksi, siirtänyt odottamaan kasvisten paistamisen ajaksi ja lisännyt takaisin muurikalle lopuksi. Mutta nyt tein tässä järjestyksessä:

2 annospussia nuudeleita

2 isoa sipulia
2 isoa paprikaa
1 napakka kesäkurpitsa
1 grillattu maissi (jos on, hyvin pärjää ilmankin)
1 jäniksen kypsät fileet
lisäksi koipilihaa liemessään
1 dl Poppamiehen Korean BBQ-soosia
½ dl soijakastiketta
iso nippu mangoldia

öljyä

Pilko nuudeleita vähän, laita ne kattilaan ja lisää päälle kiehuvaa vettä niin, että ne juuri ja juuri peittyvät. Peitä kattila kannella ja anna nuudeleiden kypsyä sillä välin kun valmistat kasvikset.

Suikaloi kasvikset. Leikkaa maissinjyvät irti tähkästä (tämä oli tälläinen hävikin torjumismaissi). Pilko jäniksen fileet suupaloiksi, sekoita joukkoon maustekastikkeet. Pilko iso kasa mangoldia pieneksi.

Laita kuumalle muurikkapannulle reilu loraus öljyä. Lisää sipulit pannulle, kääntele pariin kertaan. Lisää paprikat, kääntele pariin kertaan. Lisää kesäkurpitsa ja maissit, kääntele taas pariin kertaan. Lisää kaikki lihat kastikkeineen, kääntele taas muutamaan kertaan. Lisää kypsät nuudelit ja mangoldit, ja jatka paistamista muurikalla niin, että kaikki on hyvin sekaisin ja paistunut kuumaksi.

Viisi söi tästä ruuasta hyvin, ja vielä yksi pieni annos jäi myöhemmäksi. 


ps. Samaan aikaan kun me syömme jänistä mangoldin kanssa on kasvimaalla tämän kesän jäniksenpoikanen syömässä mangoldia. Jotain maailmankaikkeuden ironiaa ehkä. 

torstai 22. heinäkuuta 2021

Kokonainen jänis grillissä

Oikealla jauhelihapihvit, josta kaikki alkoi


Oikeammin otsikossa pitäisi lukea kokonainen rusakko paloiteltuna kamadossa, mutta noin sen kuitenkin kirjoitin. Enhän minä sitä kokonaisena grillannut, mutta samalla kertaa kaikki osat, ja valmistin vielä liemen rangasta ja vielä siitä liemestä soosin koiville. 

Koko grillaus tuli vähän kuin sivussa. Meillä on pakastimessa vielä riistaa viime kaudelta (ja uusi alkaa pian), ja olihan siellä pötkö ylämaan karjan burgerilihaakin, joka oli siis alunperin tarkoitus grillata hampurilaisiksi. Mutta eihän sitä nyt voi vaan neljää pihviä grillata, joten sulatin kokonaisen rusakon siinä samalla grillattavaksi. 

Lämmitin siis kamadon kuumaksi, ja kuumalla hiilloksella grillasin hampurilaispihvit, jotka muuten olivat ihan mielettömän hyvät! Mutta ennen pihvien grillaamista aloitin jäniksellä:

1) Grillaa rusakon selkäranka ja kylkiluut todella kuumassa grillissä 5-10 minuuttia niin, että saavat ihan kunnolla väriä, melkein mustuvat.

⇨ nämä liemeksi
⇨ rankaan jäänyt liha kannattaa nyppiä talteen liemen keittämisen jälkeen ja käyttää esim. pastan seassa

2) Grillaa jäniksen fileet heti perään samalla todella kuumalla grillillä, ohuempi sisäfile pari minuuttia, paksummat seläkkeet n. kymmenen minuuttia tai vähän alle, vähän koosta riippuen. Kääri fileet folioon tasaantumaan. Fileet olivat olleet ennen grillaamista tunnin verran tilkassa yrttiöljyä, öljyn seassa suolaa, vähän tuoretta  rosmariinia sekä katajanmarjaa ja pippureita morttelin kautta. 

⇨ nämä voi syödä sellaisenaan, tai käyttää esim. salaattiin, pastaan tai wokkiin. Hyvää, mureaa maukasta lihaa.

(Tässä välissä grillasin ne 4 jauhelihapihviä, edelleen upeasti hehkuvilla hiilillä)

Tämän jälkeen laitoin kamadon kaikki luukut kiinni ja grillasin Poppamiehen kuivarubilla maustetut koivet seuraavanlaisesti:

3a) Grillaa etukoivet 30 min, käännä puolessa välissä. Kääri koivet folioon ja jatka grillaamista vielä 1 h 30 min, käännä puolen tunnin välein.

3b) Grillaa takakoivet 1 h, käännä niitä tässä vaiheessa vartin välein. Kääri takakoivetkin folioon ja jatka grillaamista vielä  2 h 30 min, käännä koipia n. 30 min välein. Anna koipien jäähtyä vähän, ja ota liha talteen. Se oli aavistuksen kuivaa, ei samalla tapaa revittävää kuin vaikka rasvainen possu, mutta mureaa silti, ja erittäin hyvän makuista. 

⇨ nämä revittynä ja mausteisen liemen kanssa voi syödä esim. riisin tai nuudeleiden kanssa (tai toisella tavalla maustettuna vaikka perunoiden kanssa). Tai syödä hodareissa, täytetyissa leivissä tai hampurilaisissa. Tai wokissa tai ihan miten vaan. Maukasta ja tummaa lihaa.

Liemi tuloillaan, kasvikset palstalta

4) Keitä liemi rangasta:

ranka ja kylkiluut paahdettuna
sipuli
pari porkkanaa
musta- ja valkopippureita
rosmariinia
katajanmarjaa
½ kuivanutta chiliä

Laita paahdetut rangat kattilaan, lisää vettä niin että peittyvät. Nosta kiehuvaksi, ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu, vajaa vartti siihen meni. Lisää kasvikset ja mausteet ja keitä n. 3 tuntia, tai minkä verran nyt on aikaa. Siivilöi liemi ja käytä joko heti tai pakasta. 

(Muilla ei varmaan käy niin, mutta minulla oli pöydällä puolikas kuivunut chili, jäänyt jostain ruuasta siihen ja oli nätisti kuivunut. Hyvin tuli käytettyä tässä liemessä, moninkertaista hävikistä herkuksi.)


Makea liemi nyhtöjänikselle


n. ½ litraa ylläolevaa jänislientä
1 tlk Coca-colaa (330 ml)
1 rkl riisiviinietikkaa (tai punaviini- tai mitä nyt onkaan)
2 tl suolaa
1 tl pippureita
kuivattua ja savustettua Aji Cristalia
kuivattua ja savustettua chipotlea ja rocatoa

Mittaa kaikki aineet kattilaan. Käytä chilejä maun mukaan. Keitä lientä kasaan niin, että sitä jää jäljelle n. 2 dl. Sekoita liemi revityn lihan sekaan ja anna maustua seuraavaan päivään (tai syö heti). Seuraavana päivänä lämmitin lihan kattilassa, ja liha liemineen syötiin briossi-sämpåylöiden ja lisukkeden kanssa. Tästä ruuasta ei ole kuvaa, mutta hyvää oli, niin todella hyvää. 


Koipilihaa jäi vielä reilusti viideltä syöjältä, joten siitä ja fileistä on tulossa toinen ruoka viidelle. Ja alkuperäistä lientä jäi vielä kolmen ruuan pohjaksi. Tätä tämä minun kokkaus on, pienestä ideasta/alusta tulee aina monta uutta ideaa ja ruokaa. Eikä mitään hukata, ei edes grillin lämpöä.

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Peuraa muurikalla



Hellettä on riittänyt, en enää edes muista kuinka monta viikkoa tässä on ollut tätä. Olimme pitkän viikonlopun mökillä heti kun esikoisen kesätyöt päättyivät. Sunnuntaina saunottiin savusaunassa helteestä huolimatta tuntitolkulla. Mietimme saunan tarpeellisuutta paahtavassa helteessä, mutta kuopus, joka on myös saunanlämmittäjä, oli sitä mieltä että saunaan on päästävä, ja täysin oikeassahan hän oli. Kymi oli 24 ℃.

Palstalta pataan

Söimme koko mökkireissun hyvin: se on helppoa tähän aikaan vuodesta. Lauantaina grillasin peuranpaistia ja pekonijuustoa, lisänä uusia perunoita ja kaalisalaattia. Sunnuntaina grillasin kassleria (lähdin hakemaan kalaa, mutta maatilatorilla ei enää sitä ollut joten päädyin possuun), tomaatteja ja pekonijuustoa, lisänä taas uusia pottuja ja kaalisalaattia. Eilen paistoin suikaloitua peuraa sekä palstalta tuodut kasvikset ja kahdelta edelliseltä päivältä ylijääneet perunat muurikalla. Lisänä oli kaali-kurkkusalaattia omista kurkuista.

Otin mökille lähtiessä ison, yli kahden kilon, peurapaistin pakastimesta. Osa paistista sopi erinomaisesti pihveiksi (lauantain ruoka), mutta osa paistista oli sellaista, että se sopi paremmin suikaloitavaksi. Niin se ruoka keksii itse itsensä. Marinointiin käytin kaikkea mitä mökillä sattui olemaan, jokainen voi maustaa lihan itselleen mieluisalla tavalla. Tästä määrästä 5 söi isoon nälkään, lisäksi lihaa jäi vielä yhdelle nälkäiselle myöhemmäksi.

n. 1 kg peuran paistia suikaleina
½ dl rypsiöljyä
½ dl soijakastiketta
½ dl Poppamiehen smoky Apple -soosia
½ dl Poppamiehen Korean BBQ -soosia
2-3 tl suolaa (koska helle)
1 tl pippuria myllystä

öljyä muurikalle
1 sopivan napakka kesäkurpitsa
4 sipulia
muutama tuore härkäpapu (jos on)

öljyä muurikalle
10-12 keitettyä perunaa
suolaa, pippuria

Suikaloi liha. Lisää öljy, soijakastike ja muut mausteet. Sekoita hyvin sekaisin, anna maustua huoneenlämmössä puolisen tuntia tai yli.

Pilko kasvikset ja perunat. Kasviksia olisi hyvin mennyt tuplamäärä, mutta nyt oli tämän verran.

Paista lihat muutamassa erässä kuumalla muurikalla, siirrä pataan. Lisää öljyä muurikalle, paista kasviksia siinä hetki niin, että saavat vähän väriä mutta pysyvät vielä rapeina. Siirrä pataan. Lisää öljyä vähän enemmän ja paista perunat hyvällä lämmöllä. Suolaa ja pippuroi ne (jos muistat), ja siirrä pataan. 

Lisänä oli chili-paprikahilloa, ja kaikki oli niin hyvää, että ihan liikuttui. 

Helteisen heinäkuun kukkakimppu

torstai 10. syyskuuta 2020

Munakoisoa, kantarellia ja mangoldia pastalla


Se on taas hävikkiviikko, ja minäkin jatkan edelleen siinä nollahävikin tavoitteessa. Tällä viikolla se tarkoitti esim. sitä, että mökille lähtiessä nappasin mukaan kaksi parhaat päivänsä nähnytttä munakoisoa, jotka olisivat viikon aikana menneet pilalle (en uskonut että muu perhe olisi niistä mitään kokannut). Ja otin mukaan myös sen hyvän tuoreen buffalo-mozzarellan, joka ei enää viikon päästä olisi ollut tuore. Sienet oli juuri poimittu metsästä, mutta tämän syksyn tavoite on ollut, että sieniä päätyisi mahdollisimman vähän pakastimeen, minne ne meinaavat aina unohtua.

Valmistin kahdelle sen verran reilun annoksen, että tästä riitti kahdelle päivälle, ensimmäisenä päivänä pääruokana, toisena lisukkeena.

2 munakoisoa
1 l kantarelleja
öljyä
tuoretta oreganoa
tuoretta timjamia
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
reilu nippu mangoldia

hyvää pastaa

buffalo-mozzarellaa (125 g)
reilusti raastettua parmesania

Viipaloi munakoisot. Ripottele niille vähän suolaa, ja anna kyynelehtiä puolisen tuntia. Sillä välin pilko sienet ja hauduta pannulla nesteet pois. Jos viimeksi oli "kuivattuja" sieniä, nyt niissä riitti vettä. Siirrä sienet syrjään. Laita pannulle öljyä, pyyhi munakoisoviipaleet kuivaksi ja pilko ne pienemmiksi. Paista ne hyvässä öljyssä niin, että saavat vähän väriä, lisää tuoreet yrtit joukkoon. Pilko sipulit ja lisää nekin pannulle. Kuullota vähän aikaa, lisää sienet takaisin, sekoita ja lisää lopuksi reilusti pilkottua mangoldia.

Tällä välin keitä pasta sopivaksi hyvin suolatussa vedessä. Valuta, mutta jätä pieni tilkka vettä kattilan pohjalle. Kaada kasvikset pastan joukkoon, lisää myös viipaloitu mozzarella ja reilusti parmesania joukkoon. Sekoita hyvin ja anna juuston sulaa kastikkeeksi ja makujen imeytyä pastaan.

Parempi ruoka kuin osasin etukäteen kuvitella, niin hyvä, että teen varmasti toistekin. Isäkin santsasi (ei mainita ketsupista mitään, pasta on pastaa vaikka olisi kuinka hyvää...).

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Etäpäiväkirja 3 - hävikkiruuasta


Takana on yli kaksi viikkoa etätöitä, 1½ viikkoa etäkoulua. Toisaalta aika menee hitaasti, ja sen odottaa vain kuluvan täällä eristyksissä tyyliin olisipa jo syksy. Toisaalta puuhaa on niin paljon, että tuntuu että aika menee todella nopeasti. Miehen sanoja lainatakseni: viikot kuluvat kuin päivät. Nyt kun olen saanut raivattua muutaman rästityön, ehdin tänä viikonloppuna jopa lukea yhden kirjan, sellaisen hyvän mielen kirjan jonka esikoinen luki koulua varten. Minulle naurettiin, kun olen niin innoissani päästessäni keskustelemaan kirjasta esikoisen kanssa. 

En tiedä miten muissa perheissä, mutta minulla tämä eristysaika on saanut aikaan sen, että meillä hävikki on tippunut nollaan. Tähänhän minä olen pyrkinyt vuositolkulla, mutta vähän heikosti se on toteutunut, esim. tammikuussa kirjoitin kaiken hävikin ylös, ja kyllä listaan kertyi leipää, salaattia, joitain hedelmiä sekä jopa yksittäisi ruoka-annoksia. 

Nyt karanteeniaikaan hävikkilistalle ei ole kertynyt mitään! Jokaisen yksittäisen ylimääräisen ruoka-annoksen pakastan, leipää on pakastimessa ja ruokalista kirjoitetaan sen mukaan, mikä on menossa ensimmäisenä vanhaksi. Näinhän olen ennenkin suunnitellut, mutta kiireet ja väsymys ovat välillä tulleet väliin. Tämän hetkinen kiire ja väsymys on toisenlaista ja sen on ylittänyt ajatus siitä, että kaikki etukäteen tehty säästää vaivaa myöhemmin. 

Kaupan ruokatilaus tulee kerran viikkoon, kaupassa olen käynyt harvemmin kuin  kerran viikkoon. Ruokatilauksen jälkeen syödään ensin tuoretuotteet, ja loppuviikosta jatketaan pakastimen antimilla kuten marjoilla. Huonon marjavuoden jälkeen olen niin tyytyväinen, että ostin saman verran marjoja mitä yleensä kerään itse, nyt on mitä syödä. Pakastimet tyhjenevät kyllä hyvää vauhtia.

Jokainen yksittäinen ylimääräinen ruoka-annos säästää vaivaa hetken päästä. Esim. tuo nacho-vuoka syötiin viime viikolla lounaalla, ja siihen löytyi pieni annos paistettua kanaa sekä chili con nyhtis -jämät pakastimesta. Kokoamiseen meni ehkä 5 min, sitten vuoka oli uunissa 15 min, eli maistuva ruoka tuli hetkessä ja maistui kaikille.

Kaikenkaikkiaan ollaan syöty hyvin perinteistä ruokaa. Ensi viikolla on tulossa mm. italiansalaattia peuramakkaran kanssa, siskonmakkarasoppaa, savukalasalaattia ja se riisipuuro ja rusinasoppakin jäi ensi viikolle. Kaikkea tehdään reilut annokset, ja ne tulevat käytettyä, joko seuraavana päivänä tai sitten pakastimen kautta.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Nyhtöhirvi Kamadossa hodareihin ja kastikkeeksi


Tästä ei pitänyt tulla postausta, siksikään nyhtöhirvestä eikä hodareista ole kuvaa, mutta kirjaan kaiken ylös kuitenkin, koska söimme niin loistavan aterian lihan jämistäkin mökillä.

Teimme perheen kanssa pienen lomareissun Mikkelin kautta serkun mökille. Minulla on ollut tapana viedä ruoka mennessäni näille kyläreisuuille, tällä kertaa valmistauduin siihen etukäteen sillä olimme Mikkelissä yhden yön ja pari päivää ensin.

Grillasin hirvipaistin ja tein sille liemen keskiviikkona, pakastin lihan yön yli, ja torstaiaamuna pakkasin sen kylmälaukkuun monien kylmäkallejen kanssa. Lihä säilyi jäisenä helteestä huolimatta perjantai-iltaan saakka, jolloin nostin sen serkun jääkaappiin. Lauantaina söimme grillissä lämmitetyn lihan hodareissa marinoidun sipulin, etikkakurkkujen, coleslawn ja kasvisten kanssa. 

Grillasin ison hirvipaistin (n. 3 kg) näin: 

Sulata liha. Kun se on vielä viileä, hiero pintaa reilusti kuivarubia (minulla oli reilusti Poppamiehen tulista Mexican rubia). Anna lihan maustua muutama tunti huoneenlämmössä. Sivele pintaan kastiketta (minulla Poppamiehen Cherry&Cola-kastike) ja laita liha kuumaan Kamadoon. Grillaa n. vartti kummaltakin puolelta, minä grillasin kuumassa vielä kolmanneltakin puolelta, eli yhteensä vajaan tunnin. Laske sen jälkeen Kamadon lämpö vähän yli sataan asteeseen. Käännä lihan puolta n. tunnin välein, samalla voi sivellä vähän kastikettakin päälle jos sitä on. Kun lihan lämpö on n. 58 astetta, kääri se tiukkaan folioon, ja jatka grillaamista kunnes lihan lämpötila on n. 90 astetta. Minulla meni aikaa yhteensä viitisen tuntia, eli reilu neljä tuntia miedolla lämmöllä, siinä vaiheessa hiiletkin olivat palaneet loppuun.

Anna lihan lämpötilan tasaantua tunnin verran tai vähän yli. Keitä sillä välin liemi lihalle: 1 tlk DrPepperiä, ½ dl omenaviinietikkaa, ½ dl fariinisokeria, 3 tl suolaa ja 2 dl vahvaa lihalientä (minulla oli nyt soijahirven lientä) kattilaan ja keitä kunnes liemi redusoituu noin puoleen. Revi liha suikaleiksi kahdella haarukalla ja kaada liemi joukkoon. Laitoin lihan foliovuokaan ja kaadoin liemen päälle, peitin sen foliolla. Kun liha oli jäähtynyt kokonaan, pakastin sen yön yli (tai tarvittaessa pidempään).

(En käyttänyt kaikkea lihaa tähän, jos käytät näin ison paistin kokonaan, keitä liemi puolen litran limsapullosta ja lisää muita aineita vastaavasti). 

Lihaa jäi meiltä yli, ja otin sitä vähän mukaan mökille. Siellä valmistin herkullisen aterian lihasta liemineen, lisänä reilusti sipulia, vähän chili-maustettetta, pippuria ja suolaa sekä ruokakermaa. Kastike hautui sillä välin, kun keitin juuri nostetut perunat ja valmistin kasvimaan antimista salaatin. Lisänä kermaviiliä, jossa paljon sipulinvarsia ja tilliä, vähän sitruunaverbenaa, etikkaa, sokeria, suolaa ja pippuria, ja loistava kesäateria oli siinä. (vaikka, vai juuri siksi, kuvat jäi melkein ottamatta kaikesta)

ps. Ei ollut mustikoita serkunkaan mökillä. Mutta uimme hulluna, saunoimme upeassa saunassa ja söimme hyvin hyvässä seurassa. Täydellistä!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Arjen pastasalaatti


Kuten moni tietää, parasta arkiruokaa on sellainen suht helposti/nopeasti valmistuva kaikille maistuva ruoka. Ja kuten moni tietää, että välillä se on helpommin sanottu kuin tehty. Ja sitten jos löytyy uusi helmi, vahingossa tekee vähällä vaivalla kaikille maistuvaa hyvän mielen ruokaa, on ihan voittajafiilis ja uusi vakiarkiruoka on löytynyt. 

Tämä pastasalaatti on sellainen. Olen tehnyt tätä vaikka kuinka monta kertaa tämän kevään aikana, välillä lihan tilalla on ollut metwursti-suikaleita, välillä juustoa enemmän, mutta joka kerta se on maistunut kaikille. Useimmiten olen tehnyt sen edelliseltä päivältä ylijääneestä lihasta, kuten nyt jäi eiliseltä kaksi grillattua possun ulkofilepihviä, jotka oli helppo pilkkoa mukaan salaattiin. Juustoa en aina sekoita mukaan, tänään jätin salaattijuuston omaan kulhoon, josta halukkaat (=aikuiset) saivat lisätä sitä öljyineen salaatin sekaan. 

Tästä salaatista syö yleensä neljä, ja useimmiten jää vielä yksi annos evääksi töihin. Sekaan voi laittaa kaikkea mitä sattuu olemaan, nyt esim. oli pieni vesimelonin pala jäänyt jääkaappiin.

4-5 dl täysjyvä(proteiini)pastaa
1 pss pakastemaissia tai -hernettä
1 kurkku
1 paprika
vesimelonia tai omenaa tjs. jos on
200 g kypsää lihaa (possua, kanaa, riistaa)
100 g juustoa (jos on/haluaa)

Keitä pasta kypsäksi. Lämmitä pakastekasvikset lopuksi samassa vedessä, huuhtele kylmällä vedellä ja anna vähän jäähtyä. Kuori kurkku, pilko kasvikset ja/tai hedelmät. Paloittele kypsä liha ja juusto (tarvittaessa). Sekoita kaikki sekaisin, ja nauti sellaisenaan. Lisää öljyä tai salaatinkastiketta maun mukaan.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Paahdettu tomaattisose


Minä olen tehnyt useamman satsin tätä River Cottage Veg Everyday -kirjasta löytyvää paahdettua tomaattikastiketta. Käytän kaikki ylikypsät tomaatit näin (eipä tule hävikkiä), lisäksi muutaman kerran olen ostanut halpoja ylikypsiä tomaatteja Hakaniemen torilta. Jos mahdollista, teen tällaisen kahden kilon satsin kerrallaan, se mahtuu juuri minun isoon uunivuokaan. Kun olen paseerannut tomaatit, pakastan soseen sopivankokoisissa rasioissa. 

Tomaattikastikkeesta saa suoraan myös ihanan tomaattikeiton pohjan, ja olen minä keittänyt tästä ketsuppiakin. Tällöin olen ottanut puoli litraa kastiketta, lisännyt sopivasti etikkaa, reilusti fariinisokeria ja vähän mausteita, ja keittänyt kokoon niin, että on tullut sopivan paksua ketsuppia. Sitä syötiin esim. jänishampurilaisten kanssa. 

2 kg (yli)kypsiä tomaatteja
muutama varsi timjamia
1 oksa rosmariinia
1-2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä (tai rypsi-)
suolaa, pippuria myllystä

Puolita tomaatit, pienet tomaatit voi jättää kokonaisiksi, ja laita ne uunivuokaan. Lisää päälle yrtit, valkosipuli pilkottuna ja kaada vähän öljyä päälle. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda tomaatteja uunissa 200 asteessa n. 30-40 min. Anna jäähtyä ja paseeraa tomaatit siivilän läpi, tai siivilöi sillä veivattavalla sosemyllyllä. Pakasta tai käytä heti kastikkeisiin, keittoihin tai patoihin. 

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Rapujen keittäminen, päivitetty versio


Tänä vuonna jo ensimmäisenä viikonloppuna rapusaalis ylitti koko viime vuoden saaliin. Saimme  nimittäin yhdeksän rapua kolmelle syöjälle. Olen vähän päivittänyt sitä ensimmäistä ohjettani, en niinkään keittämisen vaan liemen jäähdyttämisen osalta. Vettä käytin taas reilusti, vaikka rapuja ei ollut enempää, vähempikin vettä olisi riittänyt, mutta tulipahan kaikille ravuille nopea kuolema.

5-6 l vettä
3 kourallista merisuolaa
1 rkl sokeria, vähän reilu
reilusti tilliä

rapuja

Laita vesi, suola ja sokeri isoon kattilaan. Nosta vesi kiehuvaksi ja laita ravut kunnolla kiehuvaan veteen, isoimmat ensin. Lisää tillit rapujen jälkeen. Keitä rapuja kymmenisen minuuttia, riippuen rapujen koosta. 

Ravut kiehumassa ulkona

Viilennä keitinvesi niin nopeasti kuin mahdollista. Minä nostan nykyisin kattilan rapuineen ja liemineen isoon saaviin (jos lientä on oikein reilusti, kaadan siitä osan pois), ja lasken kylmää kaivovettä saaviin niin, että saavin vesi pysyy jääkylmänä. 

Rapukattila jäähtymässä isossa saavissa

Säilytä ravut kylmässä keitinliemessä 6-12 tuntia tuoreen tillin kanssa. Me emme kylläkään aina malta odottaa niin kauan, vaan syömme ravut pian jäähtymisen jälkeen. 

Kuoret ja kasvikset paahtumassa kattilassa

Kuoret otin talteen, ja keitin niistä liemen, tietysti, samaan tapaan kuin viimeksikin, paitsi ilman laakerinlehteä kun en muistanut. Tähän aikaan kasvimaalta saa hyviä harvennusporkkanoita ja -palsternakkoja, tillikin on komeaa tänä vuonna. Liemi on ihan parasta esim. kalakeitossa.

Tämä liemi on menossa isoiksi jääpalakuutioiksi

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Tex-mex-kyyhkykeitto vuosikertakyyhkyistä


Tämä on hyvä kyyhkykeiton ohje, vähän muutakin makua vaihteeksi kuin pelkistettyä riistaa. Mietin kuitenkin tovin, että postaanko tätä, tai ainakin että kerronko mitä tähän tulee. Muistan silloin monta vuotta sitten kun hävikistä herkuksi -kampanja alkoi ja monet postasivat ohjeita tyyliin että minulla on tämä hyvä banaani ja tein siitä jotain ennen kuin se menee huonoksi. Tai pelastin viime kesän marjat pakastimesta maaliskuussa, ja nämä olivat sitten "hävikistä herkuksi". Ja minusta se oli outoa, kun eihän ne olleet hävikkiä sillä hetkellä, tavallista raaka-ainetta vaan.

Nyt minullakin oli raaka-ainetta pakastimessa, jonka pelastin ruokaan jota nimitän hävikistä herkuksi. Arkkupakastimen pohjalta nimittäin löytyi kolme kyyhkyä vuosien takaa. En kerro että kuinka monen, mutta enemmän kuin yksi tai kaksi. Yhdestä oli vakuumi pettänyt, kaksi oli vielä priimassa vakuumissa. Tässä vaiheessa kuulin Aihisen Kapen sanovan korvan juuressa että mitä tää on, miks nää on tääll. Muistin myös jonkun kokin ja toisen bloggaajan ihmettelyn että miten riistaa voi syödä muulloin kuin riista-aikana, että kuka hullu sitä nyt pakastaa (no meillä pakastetaan aina, sillä sitä tulee yleensä koko vuoden tarpeeksi). Näin nyt kuitenkin oli, unohtunut muutama lintu liian pitkäksi aikaa, mutta totesin että linnut ovat vielä aivan syötäviä, vaikka ehkä maku on saattanut vähän kuivahtaa vuosien aikana. 

Linnut ovat aikanaan eläneet hyvän elämän, lentäneet Ranskasta tänne ja mies on ne lopulta saalistanut ja käsitellyt. Näin arvokasta lihaa ei vaan voi jättää käyttämättä, olkoonkin että olivat unohtuneet pakastimeen. Lämpimissä maissa liha maustetaan voimakkaasti mm. makuvirheiden korjaamiseksi, sama tehtäköön kylmänkin takia. Niinpä valmistin linnut maukkaaksi keitoksi. Keitin kyyhkyt ensin ja käytin sitten liemen ja lihat varsinaiseen keittoon, lientä pakastin vielä toiseenkin ruokaan. Keitto oli hyvää, ja siitä syötiin kaksi ateriaa.

3 kyyhkyä 
1 iso sipuli
1 iso porkkana
pala palsternakkaa
1 tl kokonaisia valko- ja mustapippureita
2 maustepippuria
1-2 tl kuivattua savuchilirouhetta
vettä

kyyhkyn lihat
1 iso sipuli
1 iso porkkana
pala varsiselleriä
2½ dl kyyhkylientä
400 g tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 pss pakastemaissia
1 chili (tulisuus maun mukaan)
suolaa

korianteria
limen lohkoja
maissilastuja
hapankermaa

Laita puhdistetut kyyhkyt kattilaan, lisää kasvikset, mausteet ja vettä niin että kaikki peittyy. Keitä reilu tunti, alle kaksi. Siivilöi liemi ja keitä sitä vähän kasaan, noin puoleen. Irrota kyyhkyn lihat luista.

Laita puhtaaseen kattilaan lihat, pilkotut kasvikset, vähän lientä ja tomaattimurska. Lisää vettä niin että saat sopivan keiton. Anna kiehua n. 15-20 minuuttia, lisää pussillinen maissia sekä pilkottu chili ja tarkista suola, anna vielä kiehahtaa. Tarjoile korianterin. limen, maissilastujen ja hapankerman kanssa. Hyvä keitto, todella hyvä. Ja hyvä mieli kun sai käytettyä unohdetut linnut.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Hirvenposket kamadon kautta haudutuspadassa


Tänään sattuu olemaan tämän vuoden maailman ylikulutuspäivä, eli tämän vuoden uusiutuvat luonnonvarat on "kulutettu loppuun". Meillä syötiin tänään todellista hävikkiruokaa, eli hirvenposkia harvennusjuuresten kanssa padassa. Rubina oli se, mikä jäi hirven niskasta ja kauriin lavasta yli, liemenä oli lientä edelliseltä kerralta kun tein hirvenposkia sekä hanhilientä (kyllä, rasvattomat liemet säilyvät hyvin pakastettuna).

Mies otti viime hirvestyskaudella kaikki mahdolliset hirvenposket talteen, toistaiseksi kiinnostus porukassa ei ole ollut kovinkaan suurta. Vähän työtä se vaatii, mutta on kyllä kaiken vaivan arvoista. Kun poskia hauduttaa pitkään, kaikki kalvot sulavat ja tiukasta lihasta tulee mureaa mutta erittäin maukasta. Minä olen valmistanut posket joka kerta haudutuspadassa ja jatkojalastanut siitä eteenpäin, mutta nyt tein tavallaan jalostuksen etukäteen, ja lopputuloksena oli pataruoka joka syötiin sellaisenaan isolla porukalla.

Padasta söi 11 ihmistä hyvin, ja vielä jäi muutama annos. Kaikki tykkäsivät kovasti, myös omat lapset, kerrankin. Sellaista hitaasti ja hartaudella tehtyä ruokaa, niin maukasta ettei sellaista oikein osaa edes kuvailla.

Posket savuun

1,8 kg hirvenposkia
omenamehua
rubia kohtuudella, ehkä n. 3-4 rkl mausteita, suolaa ja sokeria

Pyyhi posket kuivaksi, ja irrota näkyvät kalvot, jos niitä vielä on. Laita kulhon pohjalle vähän omenamehua ja pyöräytä posket kauttaaltaan kosteiksi. Hiero mausteseos lihojen pintaan. Savusta lihoja kaksi tuntia kamadossa: heitä pari kiekkoa omenapuuta hiilien päälle, anna savustua tunnin verran 100 asteessa, käännä lihat, lisää uudet pari kiekkoa hiilien päälle ja jatka savustamista toinen tunti.

Savuposket pataan

savustetut hirvenposket
n. 7-8 dl lientä

Siirrä savustetut posket haudutuspataan. Lisää liemi ja hauduta yön yli asetuksella low. Näköjään ei haitannut, että savustin lihat aamulla, heitin jäiset liemikalikat päälle, pata autoon ja pata hautumaan vasta illalla.

20 salottisipulia
3 isoa porkkanaa
harvennusporkkanoita reilusti
harvennuspalsternakkaa reilusti (tai 1 iso)
1 varsi selleriä
1 oksa rosmariinia
muutama oksa timjamia

4 rkl vehnäjauhoa

2 dl kermaa

Kuori salottisipulit ja porkkanat. Pese harvennusporkkanat ja palsternakat hyvin, jos käytät isoa palsternakkaa, kuori sekin. Pilko isompia juureksia reiluiksi paloiksi, pilko sellerin varsi pieneksi. Lisää kaikki kasvikset ja yrtit pataan, lisää myös vehnäjauhot vesitilkkaan sekoitettuna ja hauduta asetuksella low vielä n. 6 tuntia. Lisää lopuksi vielä kerma, revi lihat haarukalla suikaleiksi, tarkista suola ja anna padan lämmetä vielä hetki.

Syötiin uusien perunoiden, mustaherukka-mangoldin ja salaatin kanssa. Hieno ateria kerta kaikkiaan.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Jämät makaronilaatikkoon


Eilen syötiin varsinaista ruokahävikin torjumisruokaa. Muutama päivä sitten valmistin pienen peuranpaistin kamadossa mediumiksi, rubissa mm. katajaa, timjamia, pippureita ja paprikaa, sekä tietysti suolaa ja tummaa sokeria. Pala oli kuitenkin sen verran reilu, että sitä riitti toissapäiväisen pizzan täytteeksi muiden lisukkeiden ohella, eikä viekäkään mennyt kaikki. Kuopus toivoo aina myös kinkku-ananas-pizzaa (joo, sitä paheksutuinta pizzaa), mutta eipä sitä kinkkuakaan kaikkea kulunut. Juustojakin jäi yli. Olin nostanut myös muutaman upean sipulin jo muutama päivää sitten, joten nekin oli hyvä aika käyttää. Näin syntyi makaronilaatikko kaikesta mahdollisesta:

5 dl makaronia
2-3 uutta sipulia
200 g kinkkusuikaleita
200 g peuranpaistia
100 g (Jukolan juuston) Cheddar-juustoa raastettuna
½ dl parmesania raastettuna
3 munaa
4 dl maitoa

Keitä makaroni melkein kypsäksi. Silppua sipulit ja niitä kuullota pannulla. Leikkaa peura ohuiksi suikaleiksi. Sekoita makaronin joukkoon kuullotettu sipuli, lihat ja juustot. Kaada munamaito päälle ja paista 200 asteessa uunissa tunti.

Ei tämä ehkä sellainen gourmet-elämys ollut että tulisi vasiten tehtyä, mutta hyvä mieli kuitenkin että sai lihat käytettyä koko perheen ruokaan.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Leipävuori


Kun olin lapsi, isä teki aina leipävuoria (kyllä hän tekee niitä edelleenkin). Ruisleipää ostettiin usein enemmän kerralla, ja osa leikattiin suoraan leipävuoreksi. Tämä sai kuivua rauhassa ja leipää aletiin syödä siinä vaiheessa kun tuoreempi leipä oli loppu. Kuiva ruisleipä, mikä ihana herkku, syödään sellaisenaan tai levitteen kanssa.

Nykyään teen leipävuoria siinä vaiheessa kun huomaan että ruisleipää ei ehditä syödä ajoissa. Kun sen leikkaa ja jättää kuivumaan, niin mitään ei mene hukkaan. Meillä leipävuoret ovat erityisesti kuopuksen herkkua. 

maanantai 13. helmikuuta 2017

Metsästäjän piiras


Kauris- ja peuralientä keitettyäni otin visusti kaiken kypsän lihan talteen ja pakastin myöhempää käyttöä varten. Silloin jo oli mielessä että aion käyttää lihat paimenenpiiraan tapaiseen ruokaan. Paimenenpiiras ja vastaavat versiot tehdään yleensä jauhelihasta, mutta se onnistui loistavasti näistä hyvin keitetyistä lihoistakin. Vaikka liha antaa suurimman osan maustaan liemeen, on sitä vielä rutkasti jäljellä, sillä lihahan on maukkainta luun vieressä. Ja tuohan se sama liemi myös makua ruokaan.

Valmistin siis piiraan hieman eri tavalla kuin yleensä nämä piiraat koska liha oli valmiiksi kypsää. Lihan määrä ei tietenkään ole tarkka, laitoin tähän ylös ne määrät mitä tällä kertaa oli. Ja tietysti voi olla vain yhtä laatua lihaa, harvoin on tämä ylenpalttinen tilanne että käytössä on sekä kaurista että peuraa. Yritin löytää hyvää valmista reseptiä, mutta koska sellaista ei löytynyt, tein kastikkeen omalla tavallani. Muusin ohjeeseen ja paistoaikaan otin vinkkiä luotettavasta, ja samalla yhdestä lempiblogistani kautta aikojen, eli Kulinaarimurulasta. Englantilaisessa reseptiikassa puhutaan joko Hunter's tai Gamekeeper's pie:stä kun käytetään hirvieläinten jauhelihaa. Tästä ruuasta söi viisi henkeä hyvän päivällisen sunnuntaina, ja vielä jäi lounaan verran kahdelle.

Kastike ennen muusin lisäystä

1 kg perunoita
50 g voita
2 dl maitoa
200 g raastettua juustoa (esim. hyvä cheddar)

400 g kypsää kauriin lihaa
250 g kypsää peuran lihaa
2 porkkanaa
2 sipulia
1 varsiselleriä
2 tl pippureita morttelin kautta (musta-, valko-, viher- ja mauste-)
voita/öljyä
4 dl peuralientä
1 rkl vehnäjauho
2 rkl soijakastiketta
1 tl suolaa tarvittaessa

Keitä perunat hyvin suolatussa vedessä kypsäksi. Kaada melkein kaikki vesi pois, survo perunat voin ja maidon kanssa, käytä maitoa sen verran että saat suht löysän muusin. Sekoita joukkoon juustoraaste.

Ota lihat sulamaan, jos olet pakastanut ne, tai käytä tuoreeltaan liemenkeitosta jääneet lihat. Kuori ja pilko porkkanat ja sipulit pieniksi paloiksi, leikkaa varsiselleri ohuiksi suikaleiksi. Paista niitä hetki pannulla niin, että pehmenevät hieman. Lisää kypsät lihat pannulle, mausta pippureilla ja kaada liemi päälle. Sekoita vehnäjauhot liemitilkassa (tai vesitilkassa), kaada ohuena nauhana kastikkeen joukkoon ja keitä kastiketta kokoon kymmenisen minuuttia. Mausta soijakastikkeella ja lisää suolaa tarvittaessa

Kaada kastike uunivuokaan ja levitä perunamuusi päälle. Paista uunissa  200 asteessa 35 minuuttia. Muista jättää vähän kuohumisvaraa, eli käytä uunivuokaa johon jää tilaa. Syötiin kaali-ananassalaatin kanssa, hyvin maistui kaikille.

Piiras juuri uunista tulleena, reunoilla näkyy kuohuminen melkein yli

p.s. Olen tullut tietoiseksi, että jotkut huippukokit ja myös muutkin ovat sitä mieltä, että riista kärsii pakastaessa ja että riistalihaa tulisi käyttää vain riistan metsästysaikaan. Meidän arjessa tämä ei mitenkään toimi tai ole muutenkaan järkevää. Lihaa tulee tiettynä aikana niin paljon, että vaikka sitä antaa lahjaksikin, ei millään saa kaikkea syötyä; muutenkin sen on tarkoitus riittää vuoden tarpeeksi. Eikä sitä edes ehtisi valmistaa tässä arjen pyörityksessä sitä mukaa kuin lihaa tulee. Toisekseen pakastus on minusta oikein hyvä tapa säilöä lihaa, ja etenkin vähärasvainen riista kestää pakastamisen hyvin, ainakin meidän perheen makuun enemmänkin kuin riittävän hyvin. Ennen liha säilöttiin kuivaamalla/suolaamalla pahan päivän varalle, nykyään pakastamalla. Siksi meillä syödään riistaa ympäri vuoden, ja pakastinta käytetään kypsänkin lihan säilömiseen.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Hanhikeitto


Meillä syödään paljon keittoja. Joka viikkoon mahtuu kotona vähintään yksi keitto, yleensä useampikin. Nyt piti ihan tarkistaa, että olenko aiemmin kirjannut ylös hanhikeiton ohjetta ja huomasin että a) en ole, ja b) onhan niitä keittoreseptejä ehtinyt kertyä melkoinen määrä tähänkin blogiin. Muutamia olin jo unohtanut tehneeni, eli tuli taas uusia vanhoja ideoita mieleen.

Minä käytin hyväkseni sitä, että Martinpäivä ja isänpäivä ovat lähekkäin, ja ostin tuoreen Hauhalan hanhen Hakaniemen hallista. Hanhesta syötiin kolme ateriaa ja tein vielä jämistä keiton yhdelle ruualle. Hanhi on arvokas lintu, myös ostettuna, mutta perhe saa siitä monta ruokaa, sekä liemen josta saa vielä makua moneen keittoon, pataan ja/tai risottoon.

Aloitin keiton teon ottamalla kaikki lihanpalat rangasta irti. Niitä tuli vielä sen verran, että hyvin sai keiton neljälle aikaiseksi. Luista keitin liemen kasvisten kanssa seuraavanlaisesti:

Hanhiliemi


1 hanhen luut
3  porkkanaa
2 varsisellerin vartta
3 sipulia
2 laakerinlehteä
n. 20 valko- ja mustapippuria kumpaakin
1 tl katajanmarjoja
n. 4 l vettä

Laita hanhen luut isoon kattilaan, pilko niitä tarvittaessa. Kuori ja pilko porkkanat reiluiksi paloiksi, pilko myös selleri, lisää nämä kattilaan. Pilko sipulit kuorineen, lisää kattilaan nekin sekä mausteet. Lisää vettä niin että kaikki peittyy hyvin. Keitä vähintään 2 tuntia, mielellään 3 tuntia hiljalleen poreillen.

Siivilöi liemi. Ota siitä 1 l talteen keittoa varten, pakasta loput joko sellaisenaan tai kasaan keitettynä.

Hanhikeitto


1 l hyvää hanhilientä + vettä
1 dl Malmgårdin lisäkeruista (riisi, ohra, peruna, pasta, mikä vaan käy)
3 porkkanaa
1 palsternakka
1 pieni sipuli
pala lanttua
kypsää hanhenlihaa sen verran kuin on (nyt oli 250 g)
suolaa
reilusti persiljaa

Lisää liemeen ruis, tai mikä tahansa muu lisuke mitä käytät. Ruis turpoaa lopulta nopeasti, ja tekee keitosta lähes patamaista jos keitto odottaa syöjiään. Keitä sellaisenaan siihen saakka, että kypsymistä on jäljellä n. 10 minuuttia. Kuori ja pilko juurekset pieneksi ja lisää ne sekä hanhen liha keittoon. Keitä kasvikset kypsäksi, lisää vettä tarvittaessa, tarkista suola ja silppua päälle reilusti persiljaa. Hyvä keitto ruisleivän kanssa, arkiruokaa parhaimmillaan.


Kuvan otin nopeasti siinä vaiheessa kun keitto vielä kiehui, ennen persiljan lisäämistä. Kuva ei tee oikeutta keiton maulle, eikä oikein millekään muullekaan.