Näytetään tekstit, joissa on tunniste karhunvatukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karhunvatukka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Täytekakku karhunvatukka-omenahillolla


Ihmeiden aika ei ole ohi, olen nimittäin tehnyt (melko) perinteisen täytekakun joka on täytetty hillolla ja kermalla. Olen aina sanonut etten ole perinteisten kermakkujen ystävä, mutta niin se maku muuttuu. Tein tämän kakun mökillä helpoksi makeaksi. Kakkupohja oli minulla valmiina, olin aiemmin tänä vuonna tehnyt useamman kakkupohjan strutsinmunasta ja pakastanut ne. Hillona käytin aiemmin tekemääni karhunvatukka-omenahilloa, joka on kuopuksen lempihillo. Kermaan lisäsin reilusti rahkaa, ja päälle poimin viimeiset karhunvatukat. Niitä tuskin enää kypsyy tässä harmaudessa ja koleudessa. Pakastetun kakkupohjan ja valmiin hillon ansiosta tähän ei montaa minuuttia mökillä aikaa kulunut.


n. 1 dl karhunvatukka-omenahilloa
1½ dl kermaa
250 g maitorahkaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

karhunvatukoita

Valmista 4 munan (2 dl strutsinmunaa) sokerikakkupohja laakeaan kakkuvuokaan, tai ota sellainen pakastimesta kuten minä tein. Halkaise kakku kahtia. Täytä halkaistut pinnat reilulla määrällä hilloa. Kakku kostuu tästä hillosta ihan riittävästi, sitä ei tarvitse erikseen kostuttaa. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja sokerit joukkoon. levitä vajaa puolet kermavaahdosta kakkupohjan päälle, lisää toinen puolikas hillopuoli kermaa vasten. Levitä loppu vaahdosta kakun päälle ja koristele marjoilla.  Anna maustua ja kostua muutama tunti kylmässä ja nauti hyvästä kakusta. Kuopuksen mielestä huippuhyvää, ja näytti maistuvan muillekin.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Karhunvatukka-omenahillo


Minä sain joku vuosi sitten Kielometsästä karhunvatukan taimen. Ensimmäisenä talvena jänikset söivät sen melko pieneksi, mutta suojattuna siitä kasvoi hetkessä iso ja korkea pensas. Tänä vuonna kukinta oli huima, pensas oli ihan valkoisena melkein maasta yli kahden metrin korkeuteen. Kylmänä kesänä olen ollut huolissaan että ehtiikö marjat kypsäksi asti, mutta kyllä niitä on ehtinyt kypsyä paljonkin. Suurin osa on syöty ihan sellaisenaan, mutta vähän käytin hilloonkin.


Viime vuoden lempikeittokirjassani, Gill Mellerin Gather-kirjassa oli hilloresepti johon tuli karhunvatukkaa ja englantilaista Crab apple -villiomenaa. En tiedä mikä meillä lähinnä vastaisi sitä, mutta koska Antonovkaa tulee tänäkin vuonna mukavasti, ajattelin tehdä marmeladin siitä. Ohje on yksinkertainen, mutta ihan erilainen kuin mitä olen koskaan tehnyt. Kyllä on loistava resepti, ei muuta voi sanoa. Muutin tässä sokerin määrää ja laatua, alkuperäisessä ohjeessa oli 375 g tavallista sokeria 500 ml mehua kohti. Marjat ilmoitettiin 2-3 kourallisena, minä laitoin tähän käyttämäni määrän deseinä.

2 kg omenaa (Antonovka)
4 dl karhunvatukkaa
n. 2 l vettä tai tarpeen mukaan
vajaa 3 pakettia Dansukkerin hillo-marmeladisokeria (330 g/pkt)

Pilko omenat, kuoret eikä siemenkodat haittaa seassa. Laita omenat ja marjat isoon kattilaan, lisää vettä niin että kaikki peittyy. Minulla meni vettä vähän yli 2 l. Huomaa että omenat alkavat nousta veden kanssa, eli älä turhaan lisää liian paljon vettä. Keitä hyvällä lämmöllä vajaa puolisen tuntia, minä painelin varovasti omenoita veden alle muutaman kerran. Siivilöi seos siivilässä sideharson läpi. Anna nesteen valua ihan rauhassa parisen tuntia, näin saat kirkkaan hyytelön.

Mittaa neste puhtaaseen kattilaan, ja lisää sokeri (ohjeen mukaan, nyt yksi paketti litraa kohti). Minä käytin hillo-ja marmeladisokeria, keitin marmeladia kymmenisen minuuttia ja siitä tuli juuri hyvää. Jos haluat käyttää tavallista sokeria, käytä sokeria enemmän, ja keitä riittävän kauan. Kuori mahdollinen vaahto pois ja purkita steriileihin purkkeihin. Anna jäähtyä yön yli ja siirrä purkit kylmään.  

Tämä hillo on yksi tämän syksyn iloisimpia onnistumisia, marmeladi on niin hienon makuista! Hyvää jogurtissa, paahtoleivällä, juuston kanssa, varmasti sopii riistalle ja kanalle, ja voisin käyttää kääretorttuun tai kakunkin täytteeksi. Upea hillo!