Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Viron kesälomareissu 2014

Kartta Gooogle Maps

Teimme tänä kesänä viiden täyden päivän reissun Viroon. Varasimme lautan ja majoitukset muutamia viikkoja ennen matkaa. Mies suunnitteli reitin ja majapaikat ja minä sihteerinä hoidin varaukset: täytyy todeta että toimiva järjestely, sillä en olisi millään keksinyt näin kivaa reittiä ja sopivia yöpymispaikkoja.

Kokonaisuutena matka oli oikein onnistunut, viihdyn juuri tuollaisissa pienissä paikoissa joissa ei ole muita ihmisiä. Eli jos olet suurissa metropoleissa viihtyvä, spektaakkeleja kaipaava, niin unohda tämän reissun paikat kokonaan (ehkä Pärnua lukuunottamatta)... Ehkä viimeiselle päivälle jäi vähän paljon ajamista (Viljandi-Pärnu-Tallinna), mutta olipahan sopiva hetki tulla kotiin. Kuvat ovat kahta viimeistä lukuunottamatta miehen tai esikoisen ottamia.

Pihlakan herkkuja

Saavuttuamme aamulla Viroon, suuntasimme tankkauksen ja yllätysjäätelöiden jälkeen Rakvereen. Olimme siellä paria tuntia ennen kuin saimme hotellihuoneen Aqva-kylpylähotellista joten kiipesimmekin Rakveren linnan luona olevan härän luokse ja söimme siellä eväitä, hyviä virolaisia piirakoita. Kylpylähotelli oli oikein viihtyisä, kaikkien mielestä, ja sinne voisi mennä toistekin. Rakveren linna oli mielenkiintoinen paikka, näkemistä ja ohjelmaa riitti pitkäksi aikaa. Ennen lähtöä kävimme vielä nauttimassa lounaskahvit ja -teet Aqva-hotellin vieressä olevassa Pihlaka-kohvikissa. Koko perheen suolaiset ja makeat syötävät sekä juomat maksoivat vaivaiset 12 euroa. Suosittelen, kuten suosittelen koko Rakverea.

Pöltsamaan viinikellari ja kuohuvan mainos

Pöltsamaan vanhaa linnaa ja kirkko

Rakverestä lähdettyämme ajoimme Porkuni-järven (uimaan hellepäivänä) kautta Pöltsamaalle. Rantaa ei ollut ihan helppo löytää, mutta se oli tupaten täynnä paikallisia perheitä. Pöltsamaa on tunnettu viineistään ja ruusuistaan. Pöltsamaallakin on vanha linna, kävimme siellä tutustumassa viinikellariin (huone missä viinejä), ruokamuseoon (huone, jossa mm. paikallisen tehtaan valmistamia ruokia kosmonauteille) ja käsityömuseoon, jossa oli tilkkunäyttely ja saksinäyttely. Jälkimmäisessä oli kaksi levyä seinällä täynnä erilaisia ja eri-ikäisiä saksia. Hih, vähän tuli tämän kesän Lidlin mainos mieleen, hyvällä tapaa.

Ruokamuseon antia

Pöltsamaalla majoituimme pari yötä pienessä Carl Schimdt-majatalossa. Palvelu oli erittäin ystävällistä, ja hyvän aamiaisen sai viidellä eurolla. Pöltsämaan vieressä on Väike-Kamarin kylä, jossa on tekojärvi ja aivan ihana uimaranta. Ranta ei tietenkään ole iso, mutta aivan riittävä ja sopivan rauhallinen.

Täällä söimme reissun parhaat ruuat

Pöltsamaalta suuntasimme Viljandiin, josta löytyy hienot linnoitukset. Majoituimme Hostel Ingeriin, jonka vierestä löytyi koko matkan paras ruokapaikka, Tegelaste Tuba. Minä tilasin siellä annoksen pelmenejä ja lautasellisen seitsemän lihan seljankaa, yhteensä kuusi euroa. Ihan mielettömän maukas ruoka, sellainen tavallinen, hyvistä raaka-aineista hartaudella tehty. Suosittelen!


Viimeisenä päivänä kävimme Pärnussa sen verran, että lapset saivat uida kunnolla meressä. Siellä söimme paikallisessa sisäpihalla olevassa pubissa, lapset makkaraperunat ja aikuiset taas seljankaa. Edullista mutta hyvää ruokaa. Tällä reissulla hyvän ruuan merkki oli se, että paikka oli puolitäynnä/täynnä paikallisia, eikä siellä käynyt luottokortit. Vastaavia paikkoja pitää etsiä seuraavallakin reissulla.

Viron maaseutu on kaunista, ihmiset vetäytyvän ystävällisiä ja ennen kaikkea joka paikasta löytyy tavallisia, omanlaisia ja vähän vaatimattomia (hyvällä tapaa!) ruokapaikkoja. Oikein havahduin tajuamaan kuinka ABC-ketju on pilannut Suomessa matkustamisen. Menee täällä mihin vaan pienempään paikkaan, niin siellä ei ole muuta kuin se ABC, samat muovisämpylät, einessoosit ja identtiset ruokalistat, ollaan sitten itäisessä tai läntisessä, eteläisessä tai pohjoisessa osassa Suomea, tai vaikka ihan keskellä. Voi miten mielellään sitä menisi johonkin pieneen kylään, söisi sen alueen tavallista itsetehtyä ruokaa paikallisista raaka-aineista kohtuulliseen hintaan. Se ei ole helppoa Suomessa, onkohan enää ikinä?


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Sitruunainen äyriäsrisotto


Pakastimessa oli bouillabaissea varten hankituja simpukoita ja jättikatkarapuja, perheen lihansyöjät olivat muualla eikä kokkailu pitkän kaavan mukaan innostanut, joten risotto oli hyvä ratkaisu päivän ruoaksi. Tämän annoksen piti olla yhdelle, mutta melkoisen reilu se oli, eli sanoisin että se on sopiva annos kahdelle.

voita
½ hopeasipuli
1 dl risottoriisiä
3 dl hyvää vihanneslientä (tai kalalientä)
½ sitruunan mehu
raastettua parmesania
(loraus kermaa)
simpukoita
jättikatkarapuja

Laita voita kattilaan, silppua sipuli, kuullota hetki ja lisää riisit. Kuullota niitäkin pieni hetki, ja ala lisätä kuumaa lientä pieni määrä kerrallaan, uusi lisäys aina kun edellinen on imeytynyt riisiin. En avannut viinipulloa vain tätä ruokaa varten, sen sijaan puristin puolen sitruunan mehun liemen joukkoon. Kun riisi on imenyt kaiken nesteen itseensä, lisää raastettu parmesaani. Lisää pikkuloraus kermaa jos mielestäsi kerma kuuluu risottoon (ja haluat kuulla mielessäsi kuinka Sikke Sumari läksyttää sinua), tai jätä se tekemättä, jos sinusta oikeaan risottoon kerma ei kuulu. Kun juusto on hyvin sulanut joukkoon, sekoita simpukat ja katkaravut joukkoon ja tarjoile heti. Koristele korianterilla. Se sopi oikeasti niin hyvin risottoon, että kävin hakemassa sitä lisää ruuan päälle.

Risotto oli hyvää, mutta mielestäni ei kuitenkaan tattirisoton veroista.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Hyvä kalakastike


Tämä on helppo ja hyvä kalakastike, samalla tapaa olen tehnyt varmaan jo pari vuosikymmentä, mutta ihan samanlaista siitä ei tule koskaan. Kalat ja maut vaihtelevat sen mukaan mitä kalaa/muuta sattuu olemaan, mutta periaate on aina sama. Joskus on savukalaa, joskus ei, joskus on katkarapuja, joskus ei, joskus laitan simpukoita, sitruunaa, muita yrttejä jne. Ja tietysti, jos liemi on valmiina, kastike tulee todella nopeasti kalafileistä. Tänään tuli tälläinen kastike:

1 l vettä tai niin että perkeet peittyvät
merisuolaa/yrttisuolaa
1 kokonainen kuha, vähän vajaa 1 kg
1 porkkana
pala palsternakkaa
1 sipuli
5-10 valkopippuria
1 laakerinlehti
2 rkl vehnäjauhoa
2 dl kermaa
100 g kylmäsavulohta
n. 100 g katkarapuja tai sinne päin
tilliä

Laita vesi kattilaan, lisää suolaa maun mukaan. Laita kalan perkeet kattilaan, muista poistaa kidukset. Anna perkeiden kiehua sen aikaa että saat vaahdon kuorittua. Pilko porkkana, palsternakka ja sipuli, lisää liemeen, samoin muut mausteet. Keitä n. 15 minuuttia, siivilöi liemi harson läpi. Kaada puolet liemestä puhtaaseen kattilaan (pakasta loput myöhempää käyttöä varten). Keitä lientä vielä kasaan kymmenisen minuuttia, ja suurusta sitten vatkaamalla vehnäjauhot joukkoon. Lisää kerma ja paloitellut kalat, eli kylmäsavulohi ja kuhafileet. Anna kiehahtaa hetki, lisää katkaravut ja tilli. Kun kastike alkaisi kiehua uudelleen, on se valmista. Tänään syötiin riisin kanssa, useimmiten tämä kastike tulee syötyä pastan kanssa. Kastike riitti juuri sopivasti 4-henkiselle perheelle. Kuopus söi pelkkää kalaa tänään, oli kuulemma NIIIN hyvää.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Souvlaki


Kirjoitin ihan bloggailuni alussa lapsista ja ravintoloista. Muistelimme esikoisen kanssa viikolla sekä Sunday roastia että kreikkalaisen ravintolan Souvlakia. Lapsi muistaa ne vieläkin, vaikka siitä on aikaa jo kohta kolme vuotta, mikä on pienessä iässä pitkä aika. Ajattelin tehdä souvlakia ja ohjeen löysin tällä kertaa kirjasta River Cottage Meat Book. Tein melko tarkkaan ohjeen mukaan, lihaa minulla oli vähemmän, mutta säilytin alkuperäisen ohjeen suhteet.

1 kg lammasta 
3 valkosipulin kynttä
1 sitruuna, mehu ja kuori
2 tl kuivattua oreganoa
2 laakerinlehteä, rikottuna
1 rkl tuoretta oreganoa
3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria

suolaa

Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi (n. 4x4 cm). Murskaa valkosipulin kynnet veitsen lappeella. Sekoita kaikki aineet suolaa lukuunottamatta ja anna marinoitua yön yli. 

Laita lihapalat tikkuihin ja grillaa grillissä tai ihan kuumalla pannulla aina muutama minuutti puoleltaan, käännä sivua ja jatka taas. Rouhi samalla suolaa maun mukaan päälle ja valele irtoavalla nesteellä paiston aikana. Paistamiseen kuluu aikaa  kymmenisen minuuttia, vähän riippuen kuinka kypsäksi lihat haluaa. Minulla jäi vähän liian punertaviksi, oli omaan makuun sopivia, mutta muiden mielestä liian punaisia. Olisi pitänyt ehkä leikata lihat vähän pienemmiksi, tai sitten malttaa paistaa pidempään.

Syötiin pitaleipien, kasvisten ja  hummuksen kanssa.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Piparjuurella maustetut punajuuriröstit



Uusimmassa Maku-lehdessä (Talvi 6/2012) oli resepti, joka osui heti silmiini ajatuksella "tuota on pakko kokeilla". Jutussa kerrottiin luomumaitotilasta, ja samassa yhteydessä oli kivoja reseptejä, joista nämä piparjuurella maustetut punajuuriröstit oli oikein hyvä tapa aloittaa uuden vuoden ensimmäinen aamu. Valvottiin myöhään, joten aamiainen venyi melkein puolille päivin. Illalla tuli räpsittyä melkoinen määrä kuvia kaminoiden ympäriltä vesisateessa, joten kamerasta loppui tila, mutta sain sentään tämän yhden kuvan otettua, kuva on ennen pihvien kääntämistä. Minä tein ohjeesta 1/3, ja siitä sain juuri sopivasti 7 röstiä tuohon miehen ostamaan kätevään opan monitoimipannuun. Laitan tähän kuitenkin alkuperäiset määrät, josta pitäisi tulla 18 röstiä.

600 g punajuurta
100 g piparjuurta
70 g purjoa
2 dl kermajuustoa (minulla oli edamia)
200 g kermaviiliä
1 muna
1 tl suolaa (käytin yrttisuolaa)
1/3 tl valkopippuria

voita paistamiseen 

Kuori juurekset. Raasta punajuuri karkeaksi ja piparjuuri hienoksi raasteeksi. Pilko purjo pieneksi. Sekoita kaikki aineet keskenään. Paista röstit riittävässä voimäärässä miedolla lämmöllä molemmilta puolilta. Oli todella hyvää.


ps. sauvajyvänen onnittelee suvun uutta maatilan emäntää <3

lauantai 22. joulukuuta 2012

Porkkanalaatikkko

Porkkanalaatikko on minulle se vähiten mieluinen joulun laatikoista, monena vuotena en edes tee sitä. Olen kokeillut siitä monenlaista versiota, mutta mikään ei ole ollut juurikaan toistaan parempi. Kummitätini tarjosi kuitenkin kerran porkkanalaatikkoa, joka oli minusta parasta siihen mennessä, ja olenkin käyttänyt sitä reseptiä (hieman muunnellen) siitä asti.

2 dl vettä (alkup. ohjeessa 3 dl)
½ dl puuroriisiä (alkup. ohjeessa 3/4 dl )
400 g porkkanoita
3 dl maitoa
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
ripaus valkopippuria

korppujauhoa, voita

Keitä riisi kypsäksi. Keitä porkkanat kypsiksi ja survo ne. Sekoita kaikki aineet yhteen ja kaada seos voideltuun vuokaan tai kahteen pieneen vuokaan. Ripottele päälle korppujauhoja ja voinokareita. Paista 200 °C n. 40 min. Tämä annos on juuri sopiva kahteen tuollaiseen pieneen astiaan, sekä Illusia-vuoka että foliovuoka vetävät 0.5 l.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Texmex-villisika: villisika menee chiliin

...mutta ei se mahtunutkaan sinne (vrt. mummo puolukassa). No ei vaan, pitää pitää tosikon mainetta yllä ja laittaa asiallisesti tämän päivän resepti tähän. Sain pakastaa alkuviikolla 26 kg villisikaa, ja jopa juuri ja juuri mahtumaan sen määrän pakastimeen. Totesin metsästäjälle että olen tehnyt villisikaa suunnilleen kaikella tavalla mitä olen keksinyt, ja salamannopea vastaus oli että en ole tehnyt esim. texmex-villisikaa (no joo, myönnän että muutama muukin juttu vielä puuttuu). Perinteisestihän chili con carne tehdään naudasta, mutta tässä tulee villisikainen versio metsästäjän pyynnöstä:

1 kg villisikaa
400 g paseerattua tomaattia
2 isoa sipulia
1 rkl fariinisokeria
1-2 tl savustettua Aji Cristal chilirouhetta ja -jauhetta
1-2 tl savupaprika- ja/tai paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
kanelitanko
1 tl oreganoa
1 tl suolaa
silputtua chiliä
1-2 tlk papuja

Laita luinen liha pataan liemen, paseeratun tomaatin, silputtujen sipuleiden ja mausteiden kanssa. Mausteiden määrä on todellakin tuonne päin, jokainen voi maustaa chilin oman maun mukaan. Anna kiehua hiljalleen pari tuntia. Nosta liha padasta ja revi/pilko se ihan pieneksi. Laita liha takaisin pataan, lisää tuoretta chiliä ja pavut ja anna hautua vielä puolisen tuntia. Korianteria olisin lisännyt jos olisi ollut. Nauti riisin ja ranskankerman kanssa. Tai syö tortillalettujen kanssa, lisänä itsetehtyä guacamolea, salsaa ja ranskankermaa.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Lehtikaalipasta


Talven ihanuutta. Kävellä kuutamossa pitkin pellon reunaa narskuvassa lumessa, tarpoa tuiskun tekemien kinosten läpi palstalle, kaivaa lumen alta tuoretta lehtikaalia ja valmistaa siitä ruoka. Näin tein itselleni hyvän lounaan:

öljyä
muutama pieni siivu valkosipulia
pienenpieni sipuli
lehtikaalia
vähän rouhittua mustapippuria
yrttisuolaa
parmesania raastettuna

keitettyä pastaa

Kuumenna valkosipulia hetki öljyssä, nosta viipaleet pois. Lisää hienoksi silputtu sipuli ja pienitty lehtikaali. Kun ulkona oli pakkasta -15 astetta, se oli helppo murustella ihan pieneksi. Kuullota niitä pannulla kunnes sipuli on sopivan pehmeää, lisää vähän pippuria ja riittävästi suolaa. Kaada seos keitetyn pastan päälle, raasta reilusti parmesania sekaan ja sekoita hyvin. Yksinkertaisinta mahdollista ruokaa, ja samalla ihan parasta.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Naudan ulkofile



Pakastimesta löytyi vielä pieni pala naudan ulkofilettä. Filee tulee useimmiten leikattua pihveiksi, mutta tällä kertaa ajattelin tehdä sen kokonaisena uunissa sunnuntaiaterialle. Jostain syystä tuntuu, että tänne tulee kirjoitettua vain niistä erityistä huomiota vaativista lihoista, niistä joista hyvällä maustamisella ja hitaalla kypsennyksellä saa ihan parasta. Mutta kyllä ne paremmatkin lihanpalat vaativat huomiota ja vaivannäköä, vaikka valmistukseen ei kauaa menekään. File-pala oli pieni, johtuu kai siitä, jakoivat lihan porukassa useammalle, näin kaikki saivat vähän kaikenlaista. Minusta hyvän naudanlihan maku on niin hyvää, etten halua peittää sitä ylimääräisillä marinadeilla; vain maltillisesti mausteita pintaan ja liha saa maistua lihalta.
File menossa uuniin

780 g naudan ulkofile
öljyä
timjamia
musta- valko- ja viherpippureita rouhittuna
1/4 tl sinappijauhetta
voita
yrttisuolaa

Ota file lämpiämään huoneenlämpöön muutama tunti ennen paistamista. Sekoita öljyyn haluamasi mausteet ja hiero lihan pintaan. Meillä oli keittiön lämpötila 16 astetta, joten lihakin jäi väkisin aika viileäksi.

Laita valurautapannulle vähän voita, kuumenna se ihan kuumaksi. Paista lihaa joka puolelta minuutti pari, niin että saat nätin paistopinnan. Tökkää lämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan ja paista 150 asteessa niin kauan, kuin saavutat haluamasi lämpötilan. Paistoin nyt 60 asteeseen (minulle olisi riittänyt 55, mutta lapset pitävät vähän kypsemmästä).

Ota liha pois uunista ja kääri se tiukkaan foliopakettiin, voit kääriä lisäksi vielä keittiöpyyhkeen tai vaikka kaulaliinan ympärille; anna lihan tasaantua n. 20-30 minuuttia. Tämä on vaihe mistä ei saa tinkiä; jos aikaa ei riitä tähän, niin sitten liha kannattaa valmistaa jonain toisena päivänä. Jos lihan leikkaa heti, kaikki lihanesteet valuvat pois ja hyväkin liha muuttuu sitkeäksi ja kuivaksi.

Olin esikeittänyt perunoita ja porkkanoita (15 min), ja lihan levätessä nostin uunin heti 250 asteeseen, kaadoin vähän öljyä ja yrttejä valutettujen juuresten päälle, lisäsin vähän purjoa palasina ja paistoin niitä 20 minuuttia. Ihan älyttömän hyvä sunnuntaiateria, lapsetkin sanoivat että nyt on juhla kun on niin hyvää ruokaa.

(Aloin leikata ensin lihaa väärään suuntaan, ylimmäisen kuvan päällimmäinen liha on esimerkki siitä. Se ei sinäsä haitannut, kun kuopukselle pilkoin lihan pienemmäksi joka tapauksessa.)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kanaa uunissa


Kun näin Siskot kokkaa-blogissa Kanaa vähän paremmin, ajattelin heti, että pakastimessa oleva kana pitää tehdä uunissa paahtaen. Sovelsin ohjetta vähän (=aika paljon) sen mukaan mitä aineita oli käytössä ja tein kanan sunnuntaiaterialle näin

100 g voita
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 dl virolaista omenaviiniä
1 tl hunajaa
muutama oksa timjamia pilkottuna
vajaa tl sinappijauhetta
vajaa tl savustettua Aji Cristal-rouhetta
suolaa, pippuria

1 iso kana (1.6 kg)
pippureita

pätkä kuivaa patonkia
1 valkosipulin kynsi
timjamia

Sulata nokare voita kattilassa. Pilko sipulit ihan hienoksi ja laita kattilaan ja kuullota niitä muutama minuutti. Lisää viini, hunaja ja mausteet ja anna kiehua hiljalleen niin, että nestemäärä vähenee suunnilleen puoleen. Lisää voita nokare kerrallaan hyvin sekoittaen, lisää lopuksi vähän suolaa ja pippuria.

Rouhi kanan päälle vähän mustapippuria ja laita se uunivuokaan Voitele se kauttaaltaan voikastikkeella. Laita 180 asteiseen uuniin ja paista n. tunti. Voitele paiston aikana muutamaan kertaan voikastikkeella. Kanan paistuessa tee kuivasta leivästä mausteinen muruseos. Laita tehosekoittimeen muutama pala kuivaa leipää tai patonkia, valkosipulin kynsi ja timjamia. Aja niin kauan että saat tasaisen muruseoksen. 

Kun kana on paistunut n. tunnin (alkuperäisessä ohjeessä paistettiin 40 min, mutta tulkitsin niin, että kyseessä oli n. kiloinen jyväkukko) nosta uunin lämpötila 200 asteeseen. Voitele kana vielä kertaalleen voikastikkeella ja ripottele voileipämuruseosta kanan päälle joka paikkaan. Paista vielä 10-15 minuuttia kunnes kuorrute on saanut kauniin värin, anna kanan levähtää hetki ennen tarjoamista. Minun oli pakko laittaa kana vielä senkin jälkeen vartiksi uuniin, koska kana oli kainaloistaan vähän punertava.  Meillä kana syötiin riisin ja papujen kanssa, oli todella herkullista ja tosiaan hienon makuista.

ps. Seuraavaksi päiväksi sain ihan mielettömän hyvän ja vaivattoman ruuan, kun sekoitin lopun riisin pohjalla olleen liemen kanssa, lisäsin luista riivityt lihat sekaan ja lämmitin koko vuuan uunissa. Meidän perhe söi siis kaksi reilua ruokaa (+ pari jämälounasta töihin) tästä yhdestä kanasta; ja luista on vielä tulossa liemi.


pps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Teeri hillakastikkeella isänpäiväksi


Minun lapsuudessa syötiin isänpävänä melkein aina lintua. Useimmiten lintuna oli teeri, joskus metso ja ainakin kerran se oli hanhi. Tänä vuonna sain tehdä pitkästä aikaa teeripataa omien lasten isälle <3 Tällä teerellä oli kolme sydäntä :)
 
Perinteiseen tapaan aloitettiin päivä pekoniaamiaisella, joka tehtiin yhdessä lasten kanssa, hedelmälautasineen päivineen. Päivällisellä syötiin

Kylmäsavulohisalaattia

Teeri hillakastikkeella, perunamuusia ja uunijuureksia

Porter-suklaakakku


Teeriohjeen nappasin tällä kertaa Maija Silvennoisen kirjasta Maijan riistakirja. Hänen TV-esiintymisistä voidaan olla montaa mieltä, mutta tämä riistakeittokirja on yksi parhaista mitä minulla on. Siitä on monta kertaa löytynyt hyvät ohjeet niin riistalle, lisukkeille kuin jälkiruuillekin. Tämä ohje oli metsolle, mutta alkusanoissa todettiin (tietysti) että myös teeren voi tehdä samaan tapaan. Minulla oli aika pieni, nyljetty lintu käytössä, joten sovelsin vähän paistoaikoja.

1 teeri (tai metso)
suolaa, valkopippuria (unohdin pippurin, suolana oli omaa yrttisuolaa)
4 kpl ohuita silavaviipaleita (minulla oli nyt Pajuniemen mietoa pekonia)
voita
1 porkkana
1 sipuli
8 murskattua katajanmarjaa
1 laakerinlehti
2 dl vettä
2 dl omenamehua (minulla oli 1 dl virolaista omenaviiniä)

3 dl haudutuslientä
2 dl kermaa (ohjeessa oli 4)
1 dl paseerattua hillasosetta
1 rkl hunajaa
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja

Suolaa ja pippuroi lintu, minä hieroin vain yrttisuolaa linnun pintaan. Aseta silavaviipaleet nahan ja lihan väliin, sido lintu, ja ruskista lintu padassa. Minä ruskistin linnun ennen pekonilla käärimistä, sillä lintu oli nyljetty. Ruskistuksen jälkeen käärin pekonit linnun ympärille. Lisää sydämet, kivipiira, pilkotut kasvikset ja mausteet pataan. Käännä lintu rintapuoli ylöspäin. Laita pata 180 asteiseen uuniin, hauduta lintua puoli tuntia ilman kantta. Lisää vesi ja mehu (viini) ja pane kansi päälle. Hauduta 150 asteessa 2-2½ tuntia Maijan ohjeen mukaan, minä paistoin vain tunnin, ja se oli juuri sopivasti tälle linnulle. Ota lintu padasta, poista silava (pekoni) ja kääri lintu leivinpaperiin ja sitten tiukasti folioon. Minä käärin vielä pyyheliinaan ja jätin odottamaan.

Tee kastike: siivilöi liemi talteen ja poista rasva pinnalta. Keitä lientä tarvittaessa kokoon (nyt ei tarvinnut). Lisää liemen joukkoon kerma, paseerattu hilla (miehen poimimia!) ja hunaja. Anna kiehahtaa. Sekoita pehmeä voi ja jauhot keskenään, vispaa suurus kastikkeeseen. Anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.

Paloittele lintu, tarjoa hillakastikkeen,  muusin ja uunijuuresten kanssa. Nyt on pakko todeta, että lintu oli ihan mielettömän pehmeää ja mureaa ja kastike maultaan yksi hienoimmista mitä olen tehnyt. Kuvat unohtui taas ottaa, mutta niinhän ne aina. Vielä riittää oman maan porkkanoita, niin kuin alakuvasta näkyy.


Savimaa kasvattaa maailman hassuimmat porkkanat



ps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :)


maanantai 5. marraskuuta 2012

Naudan etulapapaisti


Minulla oli pakastimessa reilu lapapaisti (2.7 kg) luomunautaa. Koska olen mökkiviikonloppuina tehnyt niin monta kertaa hidasta lihapataa kokonaisista lihoista, ajattelin nyt tehdä jotain muuta. Pilkoin siis paistin kuutioiksi ja annoin sen muhia juuresten kanssa uunissa rauhallisesti, vähän samaan tyyliin kuin karjalanpaistikin. Lisäsin nyt vaan reilusti juureksia ja vähän lientä tuomaan makua. Harvoin on näin isoa paistia käytettävissä, pienenpään paistiin voi laittaa vastaavasti vähemmän kasviksia, ja sanomattakin on selvää että tässä voi käyttää mitä juureksia haluaa ja minkä verran haluaa.

2.7 kg naudan lapapaisti
voita 
suolaa, pippureita, timjamia
3 rkl vehnäjauhoa (voi hyvin jättää pois)
1 lanttu
3 palsternakkaa
5 porkkanaa
5 isoa sipulia
1 valkosipulin kynsi tai enemmän
muutama varsisellerin varsi
2 dl jotain hyvää tiukkaa lientä (nyt oli sydämen keitinlientä)
2 dl karkkipossun keitinlientä (tai soijakastiketta tai vastaavaa, mausteita)
vettä

Pilko huoneenlämpöinen liha kuutioiksi. Ruskista lihat nopeasti kuumalla pannulla pienissä erissä, mausta suolalla, valko- ja mustapippurilla sekä timjamilla, ja siirrä lihat pataan.. Ripottele päälle halutessa vehnäjauhoja. Kuori ja pilko juurekset ja sipulit. Jos ei ole varsiselleria, voi hyvin laittaa mukulaselleriä sen sijaan. Lisää pataan liemet ja vettä niin, että lihat peittyvät. Minulla tuli isoin patani tästä annoksesta ihan ääriään myöten täyteen, hetken jo ajattelin että joudun laittamaan kahteen pataan. Laita pata 150-asteiseen uuniin pariksi tunniksi, laske  lämpöä 120 asteeseen ja anna hautua vielä tunti.

Syötiin nyt keitettyjen perunoiden ja rosollin kanssa. Tuli hyvä mieli, kun tokaluokkalainen oli todella mielissään hyvästä ruuasta, etekin liha ja rosolli olivat niin suun mukaista. Pata onkin oikein hyvää ihan sellaisenaan keitettyjen perunoiden tai perunamuusin kanssa. Tästä määrästä tulee vaivaton ruoka isollekin vierasjoukolle. Tai sitten sen voi jäähtyneenä pakastaa osissa, ja niin on perheelle lämmitystä vaille valmiina monta hyvää kastiketta arkeen. Paistiin voi lisätä aina jotain pientä ekstraa, niin ruoka maistuu uudelle joka kertaa. Smetana ja suolakurkku stroganovmaisesti sopivat hyvin, samoin kerma ja sienet metsästäjämäisesti tai paprika ja tomaatti gulassimaisesti jne.


ps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :)

lauantai 3. marraskuuta 2012

Lindströmin pihvit (Mysi Lahtisen ohje)


Linsdströmin pihvit ovat aina olleet suurta herkkuani, ainakin ekaluokkalaisesta lähtien (en muista että äiti olisi näitä juurikaan tehnyt, ainakaan montaa kertaa). Erityisen hyviä Lindströmin pihvit ovat Mysi Lahtisen ohjeella tehtynä. Täytyy kyllä tunnustaa että teen yleensä ne ilman mitään ohjetta aika sinne päin, mutta kirjaan Mysin ohjeen tähän, että hekin pääsevät alkuun jotka eivät aikaisemmin ole kokeilleet.
Kasvikset pilkottuna

800 g  hyvää jauhelihaa (nyt hirveä ja maatilatorin sika-nautaa)
3 pientä perunaa keitettynä
3 pientä punajuurta keitettynä (tai isohkoa jos minulta kysytään)
5 tl kaprismarjoja
10 hillosipulia
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria
1 muna

voita
3-4 sipulia pihvien päälle

Taikina odottamassa
Silppua perunat ja punajuuret ihan hienoksi. Minä joko raastan raastimen karkealla terällä tai sitten käytän Tupperwaren pikakokkia kuten nyt. Valuta kaprikset, pilko ne ja hillosipulit ihan hienoksi silpuksi (tai aloita niillä Pikakokissa). Sekoita kaikki kasvikset ja mausteet jauhelihaan, lisää lopuksi muna ja sekoita taikina. Minulla oli niin pieniä munia nyt, että laitoin suosiolla kaksi. Anna seistä puolisen tuntia. Taputtele taikinasta pihvit ja paista pannulla, tai uunissa kuten luimupupu teki, n. 30 minuuttia 225 asteessa. Paista sipulit voissa, lisää vähän vettä ja anna hautua ihan pehmeiksi. Syö pihvit kuoripottujen ja paistetun sipulin kanssa. Mysi tarjoaa kastikkeena voisulaa, johon on lisätty silputtua kaprista ja hillosipulia, minulla jäi tekemättä.

Tämä ohje löytyy Mysi Lahtisen kirjasta Makuasioita - uudet kokkaukset. Se onneksi löytyy omasta kirjahyllystä, äiti on sen aikoinaan 90-luvun puolessavälissä ostanut. Kirjassa näkyy vielä hintalappu, 69 mk -30%.



ps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Lehtikaali-pekoni-sipuli-paistos



Otsikossahan se jo tuli. Tein tänään ns. nopeaa arkiruokaa (hih, kaikille niille joita tämä termi naurattaa), eli hirvipihviä, villisikaliemeen tehtyä herkkutattikastiketta, keitettyjä perunoita ja sitten tätä herkullista paistosta. Kaiken teki vähemmässä ajassa mitä perunat kiehuivat. Lehtikaalipaistoksen inspiraationa toimi Kokkipottilan ruusukaali-pekonipaistos, vaikka vähän erilainenhan lisuke/ruoka tästä tuli.

n. 70 g pekonia 
1 pienehkö sipuli
2 isoa kourallista lehtikaalia 
pikkuloraus kermaa (n. 2 rkl)

Pilko pekoni suikaleiksi, laita pannulle. Pilko sipuli pieneksi, lisää pekonin joukkoon. Anna hautua niin, että sipulista tulee pehmeää, muutama minuutti riittää. Lisää pienityt lehtikaalit ja jatka paistamista taas hetki, niin että kaalit vähän pehmenevät. Kaada pikkuloraus kermaa päälle sekoita hyvin ja tarjoile. Hyvää, niiin hyvää taas.

ps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :) 


torstai 18. lokakuuta 2012

Suklainen maksakastike


Tämän resepti löytyi Kotiliedestä 19/2012. Lehdessä oli lukijoiden lähettämiä suklaisia reseptejä, joista jokainen on kokeilemisen arvoinen. Aloitin kuitenkin tästä maksakastikkeesta, sillä sain sopivasti hirvenmaksaa (ohjeessa käytettiin naudanmaksaa). Kaapissa minulla oli vielä Kultasuklaan chilisuklaata, jonka ajattelin sopivan tähän hyvin. Ihan vähän muutin ohjetta ja tein sen näin:

600 g hirven maksaa (tai naudan)
1 salottisipuli
2 rkl voita
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta
1 rkl vehnäjauhoa
2 dl kermaa

Leikkaa maksa kuutioiksi. Hienonna sipuli ja paista sitä voissa. Lisää maksat joukkoon, ruskista ne ja mausta. Ripottele vehnäjauhot joukkoon ja sekoita hyvin, anna jauhojen saada vähän väriä. Lisää nesteet ja suklaa, hauduta viitisen minuuttia. Syötiin perunoiden, puolukkahyytelön ja lantturaasteen kanssa. Kastike oli hyvää ja yllättävän suklaista, mutta taidan silti tykätä enemmän ihan perinteisestä maksakastikkeesta. Ja suklaasta huolimatta ei uponnut lapsiin.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Sian etulapa uunissa


Isä oli ottanut teurastamastaan possusta etulavan sulamaan. Se oli iso pala, arviolta varmaan yli 3 kg. Miesten ollessa hirvimetsällä minä tein ruuan. Melko täydellinen mökkipäivä, siitä huolimatta, että lapset heräsivät seitsemän aikoihin väsymyksestään (tai äitinsä univelasta) välittämättä; heräsivät aikaisin ihan siitä ilosta että heräsivät mökillä. Yhdeksään mennessä oltiin syöty aamiainen, puettu vedenpitävät vaatteet ja päästy ulos puuhailemaan. Isompi rakensi itselleen ulkokeittiön uuneineen päivineen, pienempi rakensi asuntolaivan johon aikoi muuttaa. Mökin pihalla on paikoitellen nilkkaan asti vettä, liekö siitä saanut inspiraation. (ps. Neljään mennessä pienempi ulkoili pelkissä pikkukalsareissa, isommalla oli sentään pikkareiden lisäksi T-paita päällä. Hikipäässä kumpainenkin, ulkona +3 astetta. Tämä pikku-anekdootti etenkin Jenkan iloksi ;) )

Minä jatkoin sadonkorjuuta, kymmeneen mennessä oli kerätty ja pesty porkkanoita, palsternakkoja ja punajuuria sekä syöty lasten kanssa pellosta herneitä jotka olivat edelleen hyviä. Ruoka oli uunissa ennen yhtätoista, savusauna lämpiämässä puoleenpäivään mennessä ja sitten olikin pienten nokosten aika. Pataan tuli kaikenlaista syksyn satoa ja muuta hyvää:

voita/öljyä
Kuva rajattu niin että vanha haisaapas näkyy
sian etulapa (n. 3 kg tai yli tällä kertaa)
pieniä palsternakkoja
pieniä porkkanoita
iso pala lanttua
muutama lehtisellerin varsi
2 salottisipulia
2 isoa hopeasipulia

½ dl balsamico-etikkaa
½ dl soijaa
1 rkl hunajaa
2 dl liettualaista kotikaljaa
2 dl vettä
viherpippuria
yrttisuolaa

Paista lihan pintaa kiinni sen verran kuin saat. Kuori ja pilko juurekset ja vihannekset lisää ne lihan joukkoon pataan. Sekoita nesteet ja mausteet keskenään ja kaada pataan. Pataan saattoi eksyä myös yksi hirven keittoliha. Laita pata kansi päällä 250 asteiseen uuniin ja laske lämpö n. 140 asteeseen. Anna padan hautua uunissa melkein koko päivä, vähintään viisi-kuusi tuntia. Syötiin keitettyjen perunoiden ja punajuurien ja italiansalaatin kanssa. Tämä on niin lempiruokaa, sekä lasten että aikuisten.

Ja sitten vaan oleilemista ja savusaunassa saunomista.
 
Padan kansi oli ihan kiinni lihassa ja ruskisti sitä

torstai 11. lokakuuta 2012

Omenainen ja metsäinen kana-pata


Tämän ruuan inspiraatio löytyy River Cottage Everyday -kirjasta. Minulla oli kuitenkin ainekset vähän erilaisia, joten sovelsin sopivasti. Laitoin sulkuihin perään alkuperäisen reseptin mukaiset aineet ja määrät. Tein viikonloppuna ison padan, josta taas kerran pakastin sopivia annoksia arjen "pikaruuaksi".

öljyä
voita
2,5 kg kananpaloja (1 kokonainen kana pilkottuna, n. 1.5 kg)
1 sipuli (ei ollut ohjeessa)
3 rkl jauhoja (2-3)
suolaa ja pippuria
100 g kanttarelleja  + kourallinen kuivattuja tatteja (300-400 g mitä tahansa sieniä pilkottuna)
2 dl makeaa virolaista omenaviiniä + 2 dl vettä (250-400 ml puolikuivaa siideriä)
2 laakerinlehteä (1)
timjaminoksia (1)

loraus kermaa (5 rkl paksua kermaa)
1 tl chilisinappia (2 tl englantilaista sinappia)
pilkottua persiljaa

Ruskista kananpalat muutamassa erässä voin ja öljyn seoksessa. Paista tuoreita sieniä ja sipulia hetki, kaada lihat takaisin pataan sienien ja sipulin joukkoon. Lisää jauhot, suolaa ja pippuria, minulla oli musta- ja viherpippuria, ja sekoita hyvin. Murustele kuivatut sienet joukkoon (minulla siis ei ollut enempää kanttarelleja, joten lisäsin loput sienet kuivattuna). Kaada viini+vesi sekaan ja lisää laakerinledet ja timjamit. Anna padan hautua pari tuntia 140 asteessa, kääntele lihoja kerran hautumisen aikana.

Kun liha on sopivan mureaa, ota pata pois uunista ja kaada liemi kattilaan, poista samalla laakerinlehdet ja timjamit. Lisää liemen joukkoon kerma ja sinappi, maista, ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai pippureita. Kaada kastike takaisin pataan, lisää päälle pilkottua persiljaa ja nauti ihan loistavan maukkaasta padasta. Lapset vähän valittivat chilin ja sinapin mausta, sen voisi jättää poiskin. Minä otin myös osan lihoista talteen alkuperäisen haudutusliemen kanssa, sekin oli todella hyvää ja sitä voi tarjota laktoositonta tai maidotonta ruokavaliota noudattaville.



sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lokakuun ruokahaaste: Lehtikaali-veriletut


Ankerias Vipunen sai järjestätteväkseen lokakuun ruokahaasteen. Hän loi meille mysteerilaatikon, jossa oli vino pino tavaraa. Lisäksi hän lupasi että käytettävissä ovat kaikki kuivakaapista löytyvät ainekset kuten mausteet, sokerit, jauhot, riisit ja muut jyvät. Siis kaikki se mikä ei ole tuoretavaraa. Minä poimin laatikosta seuraavat aineet sekä lisäsin omasta kuivakaapista ruisjauhon, meiramin ja soodan.

naudanverta
lehtikaalia
purjo
kananmunia
voita
kasvis- tai jotain lihalientä


Tein siis lehtikaali-verilettuja seuraavanlaisesti:

reilu kourallinen lehtikaalia
½ l  naudanverta
voita
1 pieni purjo
2 muna
2½ dl ruisjauhoja (Vääksyn myllyn riihiruisjauho)
meiramia
½ tl soodaa


Laita liemi ja lehtikaali tehosekoittimeen ja aja mahdollismman sileäksi (liemen sijaan voisi käyttää olutta, mutta sitä ei ollut mysteerilaatikossa). Sekoita se veren kanssa ja lisää voissa kuullotettu purjo (olisin käyttänyt sipulia jos se olisi ollut käytettävissä). Sekoita joukkoon munat ja lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu meirami ja sooda. Anna taikinan turvota tunnin verran. Paista lettupannulla. Minusta kannattaa paistaa aika keskilämmöllä (minulla oli 6/9) niin, että koko lettu on melkein hyytynyt ennen kuin sen kääntää. Ja toiselta puolelta ei puolestaan tarvitse paistaa niin kauaa. Sooda kohottaa lettuja aika paljon, sen voi hyvin jättää poiskin.

Hyvää oli, mutta aika metallinen maku kaikenkaikkiaan, ehkä riihiruis ja liemi vähän lisäsivät sitä entisestään. Seuraavaksi, sitten joskus talvella, aion käyttää kunnon sipulia purjon sijaan, olutta enkä lientä sekä kuivattua lehtikaalia tuoreen sijaan (se lähinnä olosuhteista johtuen).

ps. Tajusin juuri, että en kai olisi saanut käyttää puolukkaa annoksessa, kun se ei ollut listalla? Lasketaanko se stailaukseksi? Olisi pitänyt laittaa päälle vain sokeria ja sanoa että tämä on jälkiruoka, kuten äitini sai aina joskus lapsuudessaan verilettuja sokerin kanssa jälkkäriksi. Jos postaus ollaan hylkäämässä sen takia, kertokaa niin vaihdan kuvan pelkään verilettukuvaan, joka tietystikään ei ole niin kiva kuin tuo stailattu.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Villisian etulapa paistopussissa


Jos muistan pakastimen sisällön oikein, tämä on nyt toiseksi viimeinen lihapala villisiasta, sisäfilettä ei ole vielä tehty. Eli nyt menee vähän aikaa, ennen kuin uutta villisikaa on mahdollista kokata, toivottavasti tämän vuoden puolella kuitenkin. Kokeilin vielä yhdellä tapaa villisikaa, mökkiolosuhteissa taas:

Pussi matkalla uuniin
1 rkl Aji-sinappia
2 tl metsähunajaa
pippureita, muita mausteita mitä haluaa
2 tl yrttisuolaa lihalle
2 rkl soijakastiketta
2 rkl tumma balsamicoetikkaa

2.1 kg villisian etulapa

10 pikkusipulia
6 keskikokoista porkkanaa
6 keskikokoista/pientä palsternakkaa

Sekoita marinadin aineet keskenään tahnaksi ja levitä lihan pintaan. Grillaa liha kuumassa grillissä muutama minuutti puoleltaan. Laita liha paistopussiin ja lisää kasvikset joukkoon (kuori porkkanat ja palsternakat tarvittaessa). Paista 125 asteessa nelisen tuntia (vähempikin olisi riittänyt). Syötiin uusien perunoiden, italiansalaatin ja kirsikkatomaattien kanssa. Siirsin lihan ja kasvikset liemineen vuokaan, josta ne oli helppo syödä. Lientä on tarkoitus käyttää taas kanttarellikastikkeen pohjaksi. Suolaa olisi voinut olla aavistus enemmän.

Kuva piti rajata niin, että uusi Hai-saapas tuli kuvaan

torstai 6. syyskuuta 2012

Voitatti-risotto

Mökin pihassa kasvoi iso voitattiperhe, ei tosin kasva enää. Minä en ole voitatteihin usein törmännyt, mutta työkaverini on niitä kovasti kehunut. Keräsin siis kaikki tatit talteen, myös ne sammalen alta vasta pilkistävät, ja kuivasin sienet. Tatteja oli sen verran, että ainakin pari ruokaa niistä saa aikaan. Tällä kertaa tein risottoa, tämä annos riittää n. neljälle.

voita
1 isohko sipuli
2 dl risottoriisiä
5-6 dl hyvää lientä
kourallinen kuivattuja voitatteja
1 dl makeaa omenaviiniä
1 dl kermaa
iso kourallinen parmesanjuustoa

Kuullota sipuli voissa. Lisää riisi ja jatka hetki kuullottamista. Lisää lientä vähä kerrallaan, murustele kuivatut sienet alkuvaiheessa joukkoon. Lisää myös viini ja anna riisin ja sienten imeä neste itseensä. Lisää lopuksi iso loraus kermaa ja kourallinen juustoa, anna juuston sulaa ja nauti hyvästä ruuasta.