Näytetään tekstit, joissa on tunniste linssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste linssi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. joulukuuta 2021

Kurpitsa-linssikeitto


Nyt tulee vähän pitkä johdatus tähän ruokaan, nimittäin:

Minä olen ollut viime aikoina väsynyt tähän etätyöhön ja siihen kuuluvaan etälounaiden tekemiseen. Jatkuvat teams-putket, pitkät työpäivät, metatyön määrä ja kaikki sellainen on meinannut uuvuttaa (on on!) niin, että lounaat ovat olleet milloin mitäkin, paljolti eineksiä. Olen ajatellut helpottuneena, että kunhan vaan mikrotamme jotain nopeasti, se saa riittää sillä muuta en vaan ole jaksanut nyt.


Mutta tämäkin on ollut liikaa, ainakin henkisesti. Tuli hetki ⇧, jolloin ajattelin, että tämmöinen ei vaan ole sen arvoista; elämä on liian lyhyt näihin tuon kuvan kaltaisiin lounaisiin. Jotain oli siis pakko tehdä.

Käytin sitten itsenäisyyspäivän monenlaiseen valmisteluun. Kuten olen aiemmin todennut, tämä loppusyksy on ottanut koville. Siinä vaiheessa kun linnanjuhlat peruttiin, päätin perua minäkin omat juhlallisuudet (olkoonkin, että meillä syötiin peuran sisäfilettä, syötiin rasiallinen Finlandia-marmeladia ja katsottiin illalla Etulinjan edessä). Aamupäivän siivosin ja iltapäivän esivalmistelin ruokia niin, että pakastimessa on puoliksi valmiina kymmenisen ruokaa koko perheelle.

Yksi melkein-valmiista ruuista oli tämä kurpitsa-linssikeitto. Sain käytettyä kaapista purkillisen linssejä sekä pöydältä pois pari kurpitsaa. Keiton esikuvana oli Henri Alenin Vuoden keittokirjassa oleva curry-linssikeitto, pohjan makumaailma tuli siitä, lisäsin lisäksi vielä nuo kurpitsat (ja jätin ohjeen tomaatit pois tässä vaiheessa).


2 hokkaidokurpitsaa

Pilko kurpitsat muutamaan osaan ja poista siemenet. Paahda kurpitsalohkoja n. 30 min 200 asteessa uunissa. Lusikoi kurpitsamassa kulhoon, minulla taisi tätä tulla tätä reilu litra. 

5 dl linssejä
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 isoa porkkanaa
voita/öljyä
1 tl inkivääriä
1 tl currya
3 tl paprikamaustetta
kuivattua chiliä (jos haluaa)
1,2 l hyvää lientä

paahdetut kurpitsat

Huuhdo linssit hyvin, jätä odottamaan. Kuori ja pilko sipulit ja porkkanat. Kuullota kasviksia kattilassa, mausta reilusti. Lisää hyvää lientä (minulla taisi olla nyt peuralientä) ja keitä n. 20 min. Lisää kypsä kurpitsamassa joukkoon ja soseuta keitto.

Keitto on tällaisenaan hyvä sakea pohja monenlaiselle kasviskeitolle ja se kestää pakastamisen hyvin. Keittoon voi lisätä esim. Koskenlaskijaa, kermaa, lientä, tomaattimurskaa tai kookoskermaa, ja mausteita maun mukaan. Tuo ensimmäinen etäpäivän lounas (alakuva, siinä paljastuu myös se, että olihan meillä vähän kattauskoristeitakin itsenäisyyspäivänä) oli maustettu tulisella jänisliemellä ja koskenlaskijalla. Ihan älyttömän hyvä keitto pelkällä lämmityksellä ja pienellä tuunauksella, ehkä meni minuutti kauemmin kuin mikroaterian mikrottamisessa. Niin hyvää, että mieskin santsasi.


keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Kasviskeskiviikko - tortillapaistos


Kaikkien näiden vuosien kokeilujen jälkeen on todettava, että meidän perheessä uppoaa parhaiten kasvisruoka, joka ei sisällä mitään "lihankorviketta", vaan on ihan vaan vanhanaikaista kasvisruokaa. Kunnia elintarviketeollisuudelle, mutta melkein kaikki kokeilut meillä ovat jääneet kokeiluiksi. Kaikenlaiset papuruuat ovat olleet aina kaikkien muiden paitsi kuopuksen suosikkeja. Mutta kehitystä on hänelläkin tapahtunut, sillä hän totesi vihdoin tästäkin ruuasta, että mielummin syö kuin on nälässä (ja söi kelpo annoksen).

Tämä ruoka on ollut joskus vuosia sitten Anton&Antonin ruokakassissa, yksi niistä monista A&A resepteistä, jotka ovat jääneet meillä elämään. Vuokaa on tehty tähän mennessä kymmeniä kertoja. enkä enää edes muista kuinka autenttinen tämä resepti tällaisenaan on, luulisin että melko tarkka edelleen. Kirjaan sen nyt  vihdoinkin ylös (tai siis julkaisen, tämä on ollut luonnoksena blogissa vaikka kuinka pitkään). Paprikan määrä vaihtelee, joskus lisään raastettua porkkanaa, papuja käytän mitä sattuu olemaan eli joka kerta tulee vähän erilainen samanlainen.

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 paprikaa
öljyä
chiliä, paprikaa, savupaprikaa
1 tl jeeraa
400 g tomaattimurskaa
1 rasia punaisia linssejä (290 g) (tai 1½ dl kuivattuja linssejä keitettynä ja valutettuna)
1 rasia mustapapuja tai muita papuja (290 g)
200 g pakastemaissia
1 tl suolaa
1 dl ranskankermaa
6 tortillalättyä (sellaista keskikokoista)
130 g mustaleima emmentalia tai muuta mieluista juustoa

Kuullota silputtua sipulia, valkosipulia ja paprikaa öljyssä, jonka olet maustanut chilillä, paprikoilla ja jeeralla. Lisää tomaattimurska, anna hautua hetken. Lisää myös linssit ja pavut sekä maissi joukkoon, tarkasta suola. Sekoita lopuksi ranskankerma joukkoon. Kokoa paistos pyöreään vuokaan: laita pohjalle tortillalätty, kastiketta, tortilla, kastiketta jne. Jätä tortilla päällimmäiseksi ja peitä se juustoraasteella. Paista 220 asteessa 10 minuuttia. Hyvää sellaisenaan, vielä parempaa limen, hapankerman ja korianterin kanssa.

Maistuu myös seuraavana päivänä, tai pilkottuna ja pannulla paistettuna jämäruokapäivänä.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Punajuuri-linssivuoka Auralla


En sentään aina syö etäpäivänä lounasta, josta riittää juttua (ja/tai naurua) seuraavana päivänä, välillä syön myös ihan tavallista ruokaa, jonka vaan lämmitän mikrossa. Tänään oli sellainen päivä, olin valmistanut tämän ruuan jo aikaa sitten, kuva taitaa löytyä instasta lokakuun alkupuolelta. Pakastin ruuan annoksina jotka on helppo ottaa sulamaan etäpäivän aamuna, tai ottaa mukaan evääksi töihin.

Vuoka on hyvää, joskin tietysti vähän pliisua maultaan kuten ohjeesta voi päätellä. Onneksi olin tehnyt etikkasieniä nappirouskuista, niistä tuli juuri sopivasti vähän potkua ruokaan. Sienet olivat ihan mielettömän ihania, harmi vaan etten näköjään ollut kirjoittanut reseptiä ylös vaikka niin luulin.

Huomatkaa tuo hassu kahden kerroksen sieni, sain sen pysymään ehjänä metsästä kotiin ja kokonaisena se säilyi lautaselle saakka.

1 kg punajuuria
2½ dl punaisia linssejä
1 iso sipuli
1 palsternakka
1 pkt Aura-juustoa

Keitä punajuuret napakan juuri ja juuri kypsiksi. Jäähdytä niitä kylmässä vedessä sen verran, että voit kuoria ne. Raasta kuoritut punajuuret raastimen karkealla terällä. Keitä myös linssit pussin ohjeen mukaan, se vähän vaihtelee linsseistä riippuen. Kuori ja pilko sipuli sekä raastta palsternakka raastimen hienolla terällä. Sekoita kaikki aineet keskenään, murustele myös juusto joukkoon. Paista uunissa 200 asteessa 1 h. Hyvää heti, mutta kestää myös pakastamisen hyvin. Syö sellaisenaan tai lisukkeena.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Linssejä ja punakaalia talven salaatissa


Vähän aikaa sitten ihanassa Appelsiineja ja hunajaa -blogissa oli upean näköinen kaalilinssisalaatti. Ajattelin heti, että tuo jos joku on hyvä salaatti talveen. No ihan en ehtinyt heti tehdä, ja väliin mahtui kaikenlaista, sen myötä mm. unohdus että mitä kaikkea salaattin tulikaan. Kaalin sentään muistin, ja linssit. Väliin mahtui myös ostosreissu Hellassa & Herkussa, josta minulle tarttui mukaan juuri puristettua oliiviöljyä, joka maistuu minusta ihanasti koivulle+kesälle, sekä aivan ihania balsamicoja. Ajattelin heti niitä maistellassani, että nämähän sopisivat hyvin talviseen kaalisalaattiin.  

Minulla ei siis ollut kaikkia aineita mitä salaattiin olisi tarvinnut, ja tosiaan kastike muuttui ihan toiseksi matkan varrella. Mutta oli tämäkin aivan ihana salaatti, ja edelleenkin on tarkoitus tehdä sellainen salaatti kuin alkuperäisessä ohjeessa oli, chilikastikkeineen kaikkineen. Mutta nyt tein näin:

punakaalia
porkkanaa
paprika
pieni sipuli tai kevätsipulia (jos muistat, minulta unohtui)
Beluga-linssejä keitettynä

2 rkl oliiviöljyä 
1-2 rkl balsamico-viinietikkaa 
suolaa ja tummaa sokeria aavistus

Leikkaa kaalia niin ohuiksi viipaleiksi kuin saat. Raasta porkkana raastimen karkealla terällä. Pilko paprika ja sipuli pieneksi. Lisää keitettyjä beluga-linssejä muutama ruokalusikallinen tai sinne päin (keitä linssit pussin ohjeen mukaan, minulla 20 minuuttia). Tähän voisi sopia myös idätetyt linssit hyvin, ensi kerralla ehkä käytän niitä. Sekoita kaikki sekaisin. Valmista kastike ja sekoita salaatin joukkoon, anna maustua vähän aikaa. Hyvää, todella hyvää.


Jälkikirjoitus: hyppään nyt vähän asian viereen, mutta tätä kirjoittaessa tuli mieleen se, että minkä verran bloggaajat kertovat tai ovat kertomatta ideoidensa lähteitä. Minä olen/olen ollut ammatissa, johon kuuluu se, että omat ideat ja työ pohjaavat muiden ideoille ja työlle. Muiden töitä/ideoita lainataan, mutta niin että aina viitataan siihen alkuperäiseen lähteeseen. En tiedä onko sattumaa vai olenko vaan alkanut kiinnittää asiaan enemmän huomiota, että etenkin näin joulun aikaan löytyy todella paljon blogi-kirjoituksia, joista näkee, että idea on kopsattu muualta, mutta silti idea esitetään omana. En tiedä miten muut ottavat sen, mutta minua asia häiritsee aika paljon. Minusta on pelkästään hyvä, että hyviä ideoita postataan moneen kertaan, sillä monesti se alkuperäinen idea on blogissa jota ei seuraa. Mutta se kyllä häiritsee jos alkuperäistä lähdettä tai idean alkuperää ei mainita. Nykyään netti on auki kaikille, ja kaikkien on helppo löytää ne samat ideat, joten ei tarvitse olla mikään sherlokkinen että asian hiffaa.