maanantai 10. lokakuuta 2022

Aleksis Kiven päivä ja hirvipaisti

 
Tänään on taas liputuspäivä ja lempikirjailijani juhlapäivä. Juhlan kunniaksi valmistin pienen hirvipaistin mökkiolosuhteissa (kuten arvata saattaa: eilen). Paistin lopputulos meni arvailuksi, sillä en tiennyt paistin painoa eikä mökillä ole (oma moka) edelleenkään paistomittaria. Mutta ehkä sitä kokemusta on sen verran kertynyt, että arvioin paistin painoksi vähän vajaa 2 kg ja ajaksi uunissa 2 h, ja lopputulos oli juuri sellainen kuin halusinkin. Paistista riitti hyvin nälkäisten aterialle, seuraavan päivän arki-illalliseksi sekä isälle parin kolmen päivän aterialle.


Aterian kokoaminen vaati vähän vaivannäköä, mutta kaikki oli sen arvoista. Omavaraisuusaste oli myös huima: hirvi oli isän ampumaa, perunat, kasvikset ja yrtit mökin kasvimaalta, sienet (se kourallinen) lähimetsästä ja katajanmarjat mökin pihasta. Aamulla ennen sieneen lähtöä laitoin lihan marinoitumaan, siitä parin tunnin päästä tein tulet ulos. Hiillosta odotellessa hain kasvimaalta kasvikset ja yrtit. 

hyvää hirvipaistia (vajaa 2 kg)
tuoretta rosmariinia
tuoretta timjamia
katajanmarjoja (n. teelusikallinen)
1 tl viherpippuria
vähän kuivattua chiliä
2 tl suolaa
2 rkl öljyä
 
1 iso porkkana
1 iso sipuli
varsisellerin varsi
rosmariinia ja timjamia
1 dl vettä
 
Siisti hirvenpaisti tarvittaessa. Hiero yrtit ja mausteet morttelissa, sekoita ne öljyyn suolan kanssa. Levitä yrttiseos tasaisesti lihalle ja anna maustua pari tuntia tai enemmän.

Vihannespeti lihalle

Valmista ulkotuli jos mahdollista. Grillaa hyvä pinta lihaan (tai paista kuumalla valurautapannulla) ja aseta liha uunipannulle porkkanan, sipulin, sellerin ja yrttien päälle. Lisää vähän vettä vuokaan ja paista n.  125 asteessa kaksi tuntia (tai käytä paistomittaria ja kypsennä haluttuun lämpöön). Kääri liha folioon ja anna vetäytyä vähintään 20 minuuttia, minulla meni nyt n. puoli tuntia.


Sillä aikaa kun liha vetäytyi foliossa valmistin uuniperunat ja juurekset: vähän öljyä, timjamia ja suolaa ja 250 astetta n. 25 minuuttia. Valmistin myös sienikastikkeen, tai oikeastaan sienillä maustetun sipulikastikkeen: käytin kastikkeeseen ison sipulin ja kourallisen (kahden päivän saalis!) suppilovahveroita, sekä liemen joka syntyi paistista. Täydellinen juhla-ateria.
 
Hyvää Aleksis Kiven päivää kaikille!

Aamu-uinnin jälkeinen paluu, oma varjo on pitkällä

Ei kommentteja: