Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuro. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. tammikuuta 2026

Puuro pönttöuunissa



Tässä on uusi lempipuuroni: Kinnarin tilan kokonaisista kaurajyvistä tehty puuro pönttöuunissa. Tästä ei puuro paremmaksi voi tulla. Olen tehnyt puuroa monta kertaa, sitä on syöty iltapalalla ja aamiaisella ja lounaalla. Tämä toimii meidän pönttöuunilla, mutta ohje on siitä hyvä, ettei aika eikä lämpötilakaan ole niin tarkkaa. Olen usein tehnyt kuumemmassa uunissa jonkun ruuan, ja sen jälkeen vielä laittanut puuron hautumaan. Viime aikoina olen tehnyt puuron kaksinkertaisena, ja syömme sitä iltapalaksi ja seuraavana päivänä lounaalla kiisselin kanssa. 

2 dl Kinnarin tilan kaurasuurimoita
1 tl suolaa
0,8-1 l kiehuvaa vettä
2 dl täysmaitoa

Laita kannelliseen uunivuokaan kaikki aineet, sekoita vähän. Laita kansi päälle ja siirrä vuoka uuniin siinä vaiheessa kun uuni ei ole enää kovin kuuma, minulla se on ollut n. 100 astetta tai alle. Hauduta puuroa kolmisen tuntia. Sekoita puuro ja anna vähän tasaantua. Jos puuron tekee kaksinkertaisena, aikaa kuluu ainakin tunti enemmän. 

torstai 15. lokakuuta 2020

Ruispuuro kokonaisista rukiinjyvistä haudutuspadassa


Aiemmin syksyllä pääsin käymään serkkuni kuivurilla (sama serkku, jonka juhannuskokko oli koko kevään ajan voima-ajatukseni). Sain ämpäriin juuri puitua luomuruista: ei espoolaisrouva paljoa voisi onnellisempi olla. Isähän näitä jyviä syö sellaisenaan niin, että leukaperät saavat teholiikuntaa, minäkin jonkun verran. Mutta ennen kaikkea olen ruista laittanut leipätaikinoihin, ja nyt tähän puuroon. 

Minun uusi lempipuuro; jos puurosta voi vetää överit niin tästä ainakin. Keitin puuron näin:

2½ dl rukiinjyviä
vettä turvottamiseen

rukiinjyvät
1 l vettä
1 tl suolaa

Turvota rukiinjyviä n. 4 h (tämän vaiheen voi jättää poiskin). Kaada vesi pois. Laita haudutuspataan vähän turvotetut jyvät ja vesi. Hauduta asetuksella low yön yli, minulla oli pitkät unet tällä kertaa. Lisää aamulla suola, sekoita hyvin ja anna puuron vähän asettua. Minä söin pelkästään oivariinin kanssa, mutta marjat, kiisselit, maito, mikä vaan sopisi myös hyvin. Upea rukiin pehmeä maku.

Puuroa kannattaa tehdä sen verran reilusti, että sitä jää yli. Tein samana päivänä sämpylöitä, vähän hiivaa, suolaa, vähän enemmän siirappia, grahamjauhoa, vehnäjauhoa ja reilusti tätä puuroa. Sen verran löysä taikina, ettei sämpylöiden muotoilu ihan onnistu. Taisi tulla parhaat sämpylät mitä muistan tehneeni, maistui ihan kaikille vähän liiankin hyvin. Ei jäänyt pakastettavaksi.


torstai 16. huhtikuuta 2020

Etäpäivän puuro haudutuspadassa


Minulla on nyt takana viisi viikkoa etätyötä. Tämä aika on mennyt kyllä todella nopeasti, päivät seuraavat toinen toistaan samanlaisina, ja hups, taas yksi viikko on takana. Ilman koronaa olisin eilen ollut Turussa esitelmöimässä ja tänään Kansallisteatterissa katsomassa Kissani Jugoslaviaa. Nyt olen ollut yllätysyllätys kotona.

Alun silmien säkenöinti ja aivojen siritys on jäänyt pois ja tilalla on - no ei ole mitään. En tosin edelleenkään kuulu niihin, jotka fiilistelevät ylimääräistä aikaa tai miettivät, että millä päivänsä täyttäisivät. Päivät ovat täysiä, mutta silti tavallaan tyhjiä, sillä tapaa tyhjiä, ettei oikein omille ajatuksille ole tilaa. Mietin vaan töitä ja lopun aikaa sitten sitä, että mitä ruokaa lounaaksi ja päivälliseksi, missä vaiheessa jaksan siivota sekä kuopuksen koulujuttuja.


Tänään meillä oli puuroa lounaalla. Tämä oli nyt periaatteessa toinen kerta näin tehtynä, ensimmäisestä kerrasta en oikeasti muista kuinka tein. Päätinkin kirjata ohjeen ylös jos puurosta tulee hyvää, ja tulihan siitä. Ja vaikkä käytin nyt siskon ennen joulua tuliaisena tuomaa Kinnarin tilan joulupuuroa (Pehtoorin uunipuuro), soveltuu tämä ohje kaikille kokonaisille suurimoille. Kirjaan tähän sellaisen aikataulun kuin minä teen, toki jokainen tekee miten omiin aikatauluihin parhaiten sopii. 

2 dl puurojyviä (50% ohrasuurimo, 50% kaurasuurimo)
reilu puoli litraa vettä

8 dl vettä
2 dl maitoa
1 tl (vajaa) suolaa

Laita jyvät likoamaan kylmään veteen yön yli. Aamulla (klo 6) valuta vesi pois, kaada turvonneet jyvät haudutuspataan ja lisää 8 dl kylmää vettä. Laita pata asetukselle high, ja anna hautua reilu kolme tuntia, sekoita reunoja myöten kerran tai kaksi. Lisää sen jälkeen maito, sekoita ja anna hautua asetuksella low reilu tunti. Siinä yhdentoista aikaan lisää suola, sekoita ja nosta pöytään.


Meillä on puuropäivänä ollut tarjolla kiisseliä, tällä kertaa oli aiemmin keittämääni kuningatarkiisseliä, mutta jokainen syö puuron vähän omalla tapaa: yksi voin kanssa, toinen sokerin kanssa ja kiisselit lasista juoden. Yksi pelkän kiisselin kanssa, ja minä lisään aina vielä vähän näihin puuroihin inkivääriä mausteeksi. Hyvin maistui kaikille, tämä on juuri sopiva annos meidän perheen lounaaksi.

Huhtikuu, kuukausista julmin

torstai 6. lokakuuta 2016

Puolukkavispipuuro


Puolukkavispipuuro on meillä etenkin esikoisen herkkua. Tein tänä vuonna tavallisen annoksen marttojen ohjeella, sellaisen jossa nestettä oli litra ja marjoja n. 5 dl. Tämä syötiin hetkessä, ja ihmettelin että miten se ei tuntunut riittävän ollenkaan. Juttelimme asiasta työkavereiden kanssa lounaalla, ja minulle selvisi että kaikki muut tekevät yleensä parin kolmen litran puuroannoksen, että vasta sitten sitä riittää seuraavallekin päivälle. Eli seuraavan vispipuuron tein näin: 

2 l vettä
8 dl puolukkaa tai 6 dl puolukkarurvosta
1½-2 dl sokeria
3 dl mannasuurimoita

Laita vesi ja survotut puolukat kattilaan, anna kiehahtaa. Jos sinulla on kokonaisia puolukoita, survo ne ensin kattilassa ja lisää sitten vesi. Lisää sokeri ja vatkaa mannasuurimot joukkoon. Keitä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia tai vähän yli, sekoita välillä. Sokeroi pinta, laita kansi päälle ja jäähdytä ihan kylmäksi. Kun puuro on kylmää, vatkaa se kunnolla. Minä vatkasin tämän isomman annoksen kahdessa erässä Ankarsrumilla, tuli ehkä parasta vispipuuroa mitä olen ikinä tehnyt. Ei ihme että maistuu kaikille (paitsi kuopukselle jolle ei nyt tunnu kelpaavan mikään).

torstai 24. maaliskuuta 2016

Vääksyn Myllyn ohrapuuro haudutuspadassa


Minulla on blogissa jo aiemmin julkaistu ohje ohrapuurolle. Se annos on kuitenkin liian iso meidän perheelle, varsinkin kun kuopus ei ole mikään puuronsyöjä. Mies osti meille toisenkin haudutuspadan, tällä kertaa sellaisen pienen ja korkean. Tämä on ihan täydellinen puuronkeittoon ja siihen sitä on käytetty jo monta kertaa. Mikä ihanuus on herätä aamuun kun puuro on valmiina odottamassa. Ohrapuuroon liittyy minulla paljon tunteita, se oli se lapsuuden ihanien lauantai-iltojen ateria, se joka kypsyi uunissa sillä aikaa kun saunottiin savusaunassa. 

2 dl ohrasuurimoita
8 dl vettä
2 dl kermaa tai maitoa
1 tl suolaa

Laita pieneen haudutuspataan 2 dl Vääksyn Myllyn ohrasuurimoita (tai muita hyviä suurimoita). Lisää vesi ja hauduta puuroa 8 h asetuksella low. Vähempikin aika riittää, mutta aamupuurolle tuo aika on hyvä. Lisää kerma tai maito ja suola, sekoita hyvin, ja anna hautua vielä pieni hetki.

Nauti puuro mieluisella tavalla, minä pidän ohrapuurosta eniten jauhetun inkiväärin ja sokeriripauksen kanssa. Kaneli sopii myös hyvin, joku taitaa syödä mieluiten puuronsa voin kanssa. 

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Neljän viljan puuro haudutuspadassa


Aamu on mukava aloittaa puurolla, mutta viikolla siihen harvoin on mahdollisuutta, ei vaan ehdi haudutella hyvää puuroa kun pitää rientää töihin. Haudutuspata helpottaa aamupuuron saamista huomattavasti. Illalla voi ladata pataan ainekset, aamulla odottaa samettisen pehmeä puuro. Meillä on vaan sellainen iso haudutuspata, jossa siis neljän hengen puuro leviää laajalle ja ohuesti. Ainakin viljapuuroihin tulee helposti kuori, josta meidän perheessä ei kukaan tykkää. Asiaa auttaa, jos leikkaa leivinpaperista kannen, jonka asettelee suoraan puuroainesten päälle. Haudutuspadassa tehtyyn puuroon kannattaa käyttää parhaita mahdollisia hiutaleita, sellaisia jotka hyötyvät pitkästä haudutusajasta; isojen merkkien mössöhiutaleista ei saa kunnollista puuroa. Minä suosin Vääksyn Myllyn höyrytetyttyjä hiutaleita, niistä saa ihan parhaat puurot. Neljän viljan hiutaleet ovat tämänhetkinen suosikkini, tämä puuro on vaan niin hyvää.

4 dl Vääksyn Myllyn hiutaleita
1 l vettä
1 dl kermaa/maitoa
½-1 tl suolaa

Laita hiutaleet ja vesi haudutuspataan. Leikkaa leivinpaperi sopivan kokoikseksi ja aseta se kellumaan veden/hiutaleiden päälle. Laita pata asetukselle low ja hauduta yön yli, n. 7-8 tuntia. Aamulla poista leivinpaperi, lisää kermaa/maitoa ja suolaa maun mukaan, sekoita hyvin. Anna asettua hetki, ja nauti hyvin hautunut sametinpehmeä puuro kuten haluat.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Aamupuuro

Tee vähän läikkyi kun kuopus kiipesi pöytään

Meillä syödään usein viikonloppuisin puuroaamiainen. Silloin on aikaa hauduttaa puuroa rauhassa. Tänään syötiin lasten toiveesta puuro- ja hedelmäaamiainen ulkona. Minä tykkäsin lapsena eniten kaikista kokonaan maitopohjaisista puuroista kuten mannapuurosta, mutta maku on muuttunut ja nykyisin tykkään eniten hyvästä kaurapuurosta, Vääksyn Myllyn neljän viljan puurosta ja kaikkein eniten ruispuuroista (Vääksyn Myllyn uutispuurojauhoista tehty parasta). Nyt löytyi uusi suosikki ystävän suosituksesta, nimittäin Anton&Antonin puurosekoituksesta keitetty puuro. Puurosekoituksessa on speltti- ja kaurahiutaleita. Keitin puuron melkein pussin ohjeen mukaan:

4½ dl vettä
2 dl puurohiutaleita
1 dl maitoa
vajaa tl suolaa

Mittaa vesi kattilaan, sekoita hiutaleet viileään veteen (Kari Savolan vinkki joka toimii minusta kaikille hiutalepuuroille). Kun puuro alkaa kiehua, hauduta miedolla lämmöllä viitisen minuuttia tai kunnes hiutaleet ovat imeneet veden itseensä. Lisää maito ja jatka hauduttamista muutama minuutti tai kunnes maitokin on imeytynyt ja puuro on sopivan paksuista. Lisää suola ja sekoita. Minusta tämä on aivan ihanaa puuroa, mutta jostain syystä se ei maistu lapsille niin hyvin kuin moni muu puuro.

Samalla tavalla teen Vääksyn Myllyn neljän viljan hiutaleista puuron, siitä tykkää lapsetkin. Jos vaan hiutaleita löytyy kaapista eikä esikoinen ole ehtinyt leipoa kaikkia kekseiksi.

ps. Huomaa kätevällä tavalla leikattu vesimeloni, vinkki on kiertänyt somessa jo jonkin aikaa.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Ohrapuuro haudutuspadassa


Lapsuudessa ohrapuuro kuului lauantai-iltaan. Äiti laittoi sen aina uuniin ennen kuin mentiin savusaunaan, ja puuro syötiin saunan jälkeen iltapalalla. Minä pidän ohrapuurosta edelleen, mutta muu perhe ei niinkään. Nyt ajattelin kokeilla sitä haudutuspadassa tehden, tein puuron samaan tapaan kuin riisipuuronkin.

3 dl ohraa
1.5 l vettä (tai vähän vähemmän)
2 tl suolaa tai maun mukaan
2 dl kermaa

Laita ohra ja vesi pataan. Anna hautua low-asetuksella yön yli, nyt oli 9 tuntia. Sekoita aamulla puuron joukkoon suola ja kerma ja nauti sokerin ja kanelin kanssa.

Tästä ei puuronkeitto enää helpommaksi tule. Illalla vesi ja ohraryynit pataan, ja aamulla on ihana herätä puuron tuoksuun, nopea sekoitus ja hyvin hautunut samettisen pehmeä puuro on valmis. Puuro jäi aika löysäksi, seuraavalla kerralla laitan enhä pari desiä vähemmän vettä. Parempaa kuin uunipuuro kuitenkin, lapsetkin söivät mielellään ja sanoivat olevan parasta ohrapuuroa mitä ovat saaneet, esikoinen oli sitä mieltä että söisi mielellään lounaallakin tätä puuroa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ruispuolukkapuuro haudutuspadassa

Halusin kokeilla lempipuuroani, eli ruispuolukkapuuroa haudutuspadassa. Joskus uunissa tehdessä puuroon tulee kova kuori pinnalle, mutta ei aina, enkä ole keksinyt miten sen voisi estää, ehkä sekoittamalla puuroa välissä? Nyt halusin tietää miten puuro onnistuu haudutuspadassa. Tein puuron ihan samalla reseptillä kuin uunissa tehtävän ruispuolukkapuuronkin. Seuraavalla kerralla laitan vähän vähemmän vettä, sillä puuro oli aamulla vielä aika vetistä, mutta sekoittelun ja yhden lisätunnin jälkeen se oli juuri sopivaa.

1½ l vettä
4 dl ruisjauhoja
3 dl puolukkasurvosta
1 dl sokeria

Vatkaa veden sekaan jauhot, puolukkasurvos ja sokeri. Anna hautua CrockPot-haudutuspadassa yön yli. Puuroa on hyvä sekoittaa välillä, sillä se kypsyy lähinnä reunoilta.

Puuro oli juuri niin hyvää kuin ajattelin sen olevan, jotenkin vielä pehmeämmän makuista kuin uunissa tehden. Jatkossa tulen käyttämään haudutuspataa ruispuolukkapuuron teossa :)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Riisipuuro haudutuspadassa


Meidän perheessä mies hoitaa uusien juttujen shoppailut. Nyt hän keksi, että me tarvitsemme haudutuspadan, eli slow cooker:in. Niitä saa tilattua/ostettua Suomesta helposti, ja moninverroin edullisemmin (yhtä helposti) tilattua Amazonilta. Asiaan hyvin perehdyttyään mies päätyi Crock-Pot -pataan, jonka mukana tuli lämpöpussi ja sellainen kansi, jonka saa tiiviisti kiinnitettyä kiinni, eli valmiin ruuan voi kuljettaa helposti esim.kaupungin ja mökin, tai mökin ja kaupungin väliä. Tai voi vaikka ottaa valmiin ruuan metsäkeikalle mukaan. 

Nyt meillä on sitten 5.7 litran pata lämpöpusseineen kaikkineen, ja hintaa tuli kotiinkuljetettuja 52 euroa. Lämpöblokin sisään tulee keraaminen pata ja päälle kansi. Tämä pata on brittiläistä alkuperää, joten se tarvitsee adapterin, tai sitten jos sähkömies on lähistöllä, voi töpselin pään vaihtaa itse. Malli on muuten sellainen yksinkertainen, säätömahdollisuuksia on tasan kolme: matala, korkea ja lämmitys. Muutahan sitä ei tarvitsekaan vai mitä.

Netti on pullollaan ohjeita, tänään kokeilin ensimmäisenä kokkauksena ihan yksinkertaisesti riisipuuroa. Tein sen Haudutuspata.fi -sivustolta löytyvän ohjeen mukaan. Annos on aika iso, mutta ihan pieniä annoksia haudutuspadalla ei voi valmistaakaan.

3 dl puuroriisiä
1.5 l vettä
2 tl suolaa tai maun mukaan
2 dl kermaa

Laita riisit ja vesi pataan. Anna hautua low-asetuksella 3 tuntia. Sekoita joukkoon suola ja kerma.

Syötiin puuroa mansikkakiisselin kanssa. Loppu puurosta päätyy karjalanpiirakoiksi iltapalalle. Puuro oli mielestäni parempaa kuin tavallinen riisipuuro, tässä riisi oli hautunut ihan tasaiseksi, samettiseksi puuroksi.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Vispipuuro tyrnistä

Vähän aurinkoa sateen keskelle: tyrnivispipuuroa. Vispipuuro on hyvää tyrnimehusta, usein jopa niiden mielestä jotka vähän vierastavat tyrnin karvasta makua. Minä teen sen aina suunnilleen näin:

2 dl tyrnimehua (kylmäpuristettua, sokeritonta)
8 dl vettä
1 dl sokeria (tai 1½-2 jos haluat makeampaa)
1½ dl mannasuurimoita

Laita nesteet ja sokeri kattilaan, lämmitä melkein kiehuvaksi. Vatkaa joukkoon mannasuurimot ja anna poreilla kymmenisen minuuttia, sekoita lähes koko ajan. Jäähdytä puuro kylmäksi ja vatkaa kuohkeaksi. Hyvää sellaisenaan tai maidon tai jugurtin kanssa. 

ps. Sattuipa mukavasti, että tämän päivän Kotiliedessä (21/2012) oli juttu Kari Savolasta, Vääksyn Myllyn toimitusjohtajasta. Mannasuurimoni ovat peräisin tietysti Vääksyn Myllystä. Ja kuvissa näkyy samanlainen hieno lippis jonka minäkin sain :)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Pihlajapilvi


Tämä viehättävä resepti löytyy Mysi Lahtisen kirjasta Intohimot hellalani - suomalaisen keittiön ylistys. Minulla oli vielä jäljellä mehumaijalla keitettyä sokeritonta pihlajanmarjamehua joka kävi tähän hyvin. Ihan parhaita mannapuuroja mitä olen tehnyt. Tämä ohje on kuudelle:


5 dl pihlajanmarjamehua
3 dl vettä
2 rkl hunajaa
1 dl sokeria (minulla oli vähemmän)
½ dl mannaryynejä
ripaus suolaa

Kiehauta mehu, vesi, hunaja ja sokeri. Vatkaa mannaryynit joukkoon ja keitä kymmenisen minuuttia. Heitä sekaan ripaus suolaa. Jäähdytä kylmäksi ja vatkaa kylmänä kuohkeaksi vaahdoksi. Hyvää, todella hyvää. Pihlaja maistuu aika voimakkaasti, joten jos vierastaa sitä, voi tietysti laittaa enemmän vettä ja vähemmän mehua. Ja puolukkapilven saa puolukkamehusta.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Pihlajanmarja-omena-puuro

Löysin aivan ihanasta Isoäidin reseptillä-blogista pihlajanmarjapuuron reseptin. Ajattelin heti että sitä on kokeiltava, tosin vähän oikoen, tai aika paljonkin. Keitin nimittäin eilen pari maijallista puolukkamehua, ja koska mehumaija oli siinä valmiina, keitin myös keräämäni pihlajanmarjat mehuksi. Alkuperäisessä ohjeessa perattuja marjoja keittettiin vedessä mehuksi ja siitä jatkettiin. Minulla oli eilen askareissani vähän urakoinnin makua töiden jälkeen, joten oikaisin niin, että laitoin marjat lehtineen päivineen maijaan ja annoin mehun höyryttyä rauhassa. Ja näin tein sitten pienen annoksen puuroa seuraavasti (katsokaa ihmeessa oikea tapa tehdä puuro tuosta linkistä):

5 dl vettä
1 omena
1 dl pihlajanmarjamehua (sokeritonta)
2 rkl sokeria (tai maun mukaan)
1½ dl ruisjauhoa (Vääksyn Myllyn uutispuuroruisjauhoja: neste-jauho-suhde pussin ohjeen mukaan)

Pilko omena veteen ja keitä sitä vajaa vartti miedolla lämmöllä. Siivilöi liemi talteen ja laita takaisin kattilaan. Lisää pihlajanmarjamehu, sokeri ja ruisjauhot sekaan ja anna hautua hiljalleen vajaa tunti. Hämmennä mahdollisimman usein ettei tule paakkuja. Käytin Vääksyn Myllyn uutispuuroruisjauhoa joka on melkoisen karkeaa jauhoa. Hyvää puuroa, vaikka mielestäni ei niin hyvää kuin puolukkaruispuuro.

lauantai 25. elokuuta 2012

Vispipuuro

Minä teen vispipuuron useimmiten jätemehusta, joskus puolukoista tai muista marjoista. Vispipuuron teossa ei ole oikeastaan muuta tärkeää kuin se, että vatkaa sen vasta kylmänä, muuten se ei vaahtoudu. No joo, on sekin tärkeää, ettei tule paakkuja! Jätemehusta teen puuron siis näin:

1½ dl jätemehua (tai mitä siinä pussissa onkaan)
1 l vettä
1 dl sokeria (tai maun mukaan)
1½ dl mannasuurimoita

Laita mehukalikka (tai anna sen sulaa) ja vesi kattilaan. Lisää sokeri. Kun neste alkaa kiehua, sekoita mannaruurimot joukkoon hyvin vispilällä sekoittaen (ettei tule niitä paakkuja) ja anna kiehua hiljalleen vajaa kymmenen minuuttia (lähes) koko ajan sekoittaen. Siirrä kattila pois lämmöltä, sirottele sokeria vähän päälle ja laita kansi, jottei tule kuorta. Anna jäähtyä, siirrä kattila jääkaappiin o/n. Kun puuro on ihan kylmää, vatkaa se sähkövatkaimella niin, että puuro vaalenee ja kuohkeutuu. Minä vatkaan yleensä vähintään 5 minuuttia, mielellään enemmänkin. Väri muuttuu ihan tumman liilanpunaisesta ihan vaaleaksi, no marjapuuron väriseksi. Syödään maidon kanssa, jotkut (lapset) laittaa vähän sokeriakin päälle.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Ruispuolukkapuuro

Päivä alkaa mukavasti jos aamulla saa eteensä lautasellisen yön yli hautunutta ruispuolukkapuuroa ja kylmää maitoa. Puuro on helppo ja vaivaton tehdä sillä uuni hoitaa työn yön aikana. Minä laitan puuron yleensä hautumaan isoon kulhoon nukkumaan mennessä, ja aamulla puuro on valmiina.

1½ l vettä
4 dl ruisjauhoja
3 dl puolukkasurvosta
1 dl sokeria

Vatkaa veden sekaan jauhot, puolukkasurvos ja sokeri. Anna hautua 110 asteessa 7-9 h uunissa. Syödään maidon kanssa aamulla. Puuro maistuu hyvältä myös viileänä vaikka lounaalla tai välipalalla.