Kulttuuria aivotyöläisen aivoille

Tämä aika voi olla aika rankkaa ihmisille, joiden työpäivät koostuvat pääasiassa aivotyöstä, ainakin jos on uutisia ja lehtiä uskominen. Voin toki todeta tähän aikaan sopivaksi saman kuin totesin jossain korona-ajan etäpäiväkirjan kirjoituksessa kuinka se aika oli rankkaa kaikille, mutta eri tavalla rankkaa erilaisissa tilanteissa eläville. Minulta välillä (vai usein?) kysytään, että miten jaksan. En oikein osaa vastata siihen, mutta tiedän, että isosti jaksamiseeni vaikuttaa kulttuuri, ihan kaikenlainen kulttuuri. Taide pistää ajattelemaan, mutta eri tavalla kuin työt, se voimauttaa, mutta eri tavalla kuin mielekäs työ. Taide nollaa väsyneet aivot, mutta täyttää ajatukset taas entistä vahvempina. Taidan olla tyypillinen ikäiseni sillä kulutan kulttuuria monella tapaa. 

Tänä vuonna olen ollut monessa mukana, näistä kaikista olisin voinut kirjoittaa oman tekstin, mutta kokoan nyt tähän listaksi muutamia kulttuuririentoja (myös muistiin itselleni tulevaisuutta varten):

Musiikkitalon urut

Musiikkitalon urkuja kannattaa mennä kuuntelemaan kauempaakin. Musiikkitalossa on upeita urkukonsertteja, ja niiden urkujen ääni tuntuu kehossa saakka. Yksi hienoimpia konsertteja missä olen ollut, oli alkuvuoden Hallowed Lungs - Pyhät keuhkot, jossa Kimmo Pohjonen soitti haitaria ja Mikko Helenius urkuja. Konsertti myytiin nopeasti loppuun, mutta onneksi syksyllä on vielä toinen mahdollisuus päästä nauttimaan haitarin ja urkujen hengityksestä. 

Toinen erityisen mieleenpainuva konsertti oli juuri ollut Mozartin Requiem. Pelkät urut, lisänä upeat solistit ja suurkuoro. Tätä kokemusta on vaikea ylittää.

Kalevalaa monella tapaa

Kalevala jaksaa kiinnostaa aina vaan. Elokuvissa pääsin katsomaan Kullervon tarinaa. Olin lukenut sen käsikirjoituksesta tehdyn kirjan ennen elokuvaa, ja se oli hyvä sillä olin valmistautunut siihen osaan tarinasta mikä poikkesi Lönnrotin  Kalevalasta. Pidin elokuvasta ja ennen kaikkea pidin maisemista jossa elokuva oli kuvattu. Elokuva tuli uniin pitkäksi aikaa, niin väkevä se oli. 

Emmi Itärannan Lumenlaulaja on ollut minulle yksi viimevuosien vaikuttavimmista kirjoista. Virkistää huomata, miten samoista henkilöistä voi kirjoittaa niin monella tapaa.  

Ida Elinan Kaikuja Kalevalasta kertoo Lemminkäisen tarinan, ja millä tavalla kertookaan! Kanteletta, laulua, tekniikkaa, elokuvaa, kaikkea mahdollista. Jos ikinä vaan on mahdollista nähdä se, kannattaa mennä. Tämän vuoden kohokohtia. 

Helsinki Lit

Ehkä mitkään kuvailut eivät riitä kertomaan siitä, kuinka tärkeäksi HelsinkiLit on minulle näissä muutamissa vuosissa tullut. Alan valmistautua siihen heti, kun kirjailijoita aletaan paljastaa. Tavoitteena on lukea jokaiselta kirjailijalta vähintään yksi teos ennen tapahtumaa. Lukemiseni voi tuntua aavistuksen maaniselta suorittamiselta (tänä vuonna 14 kirjaa ennen ja vielä muutama kirja heti perään), mutta on se sen arvoista. On uskomaton tunne olla keskellä tapahtumaa, jossa 1300 ihmistä kuuntelee kun kaksi henkilöä kerrallaan keskustelee kirjoista. Keskustelut ovat paljon enemmän kuin haastatteluja, ne ovat upeasti kuratoituja keskusteluita, joissa kaksi vertaista puhuu elämästä kirjojen kautta. Olen huomannut, että joka vuosi jälkikäteen tajuaa tiettyjä teemoja mitä kirjoissa on ja mistä keskustellaan. Tähän kokonaisuuteen liittyy myös kokemusten jakaminen muiden kanssa, yhdessä keskusteleminen kirjoista ja kaikesta niihin liittyvistä, eipä tule työasiat mieleen. Meillä on jo muodostunut perinne, että käymme lauantaina brunssilla ennen ohjelman alkamista, sillä pärjääkin iltaan saakka. 

Ilmajoen musiikkijuhlat ja Isoviha

Yksi vuoden kohokohtia oli Ilmajoen musiikkijuhlat ja siellä ollut Isoviha-ooppera. Libreton kirjoitti Anneli Kanto, ja millaisen kirjoittikaan. Ooppera on valitettavan ajankohtainen, vaikka siinä se hienous onkin. Kaikki mitä tapahtui silloin tapahtuu juuri nyt ja koko ajan. Onnellisia ovat ne, jotka oopperan kokivat, vaikka itkuksihan se meni. 

Ja liittyihän tuohon oopperaan niin paljon muutakin, meitä oli neljä ystävystä vuosien takaa, olimme Seinäjoella kaksi yötä ihanassa kolmiossa, ja tuon oopperan lisäksi nautimme hyvästä ruuasta, museoista ja ennen kaikkea upeasta seurasta. Hinnatonta. Tätä viikonloppua muistellaan pitkään, Jyväskylän ralliviikonloppujen flashbackeista snadeihin känneihin. 

Kansallispuku - tietoa, historiaa ja käsityötä

Tämäkin on kulttuuria, ja tärkeää sellaista ainakin minulle. Olen viime aikoina lukenut monia tietokirjoja kansallispuvuista, kuunnellut podcasteja, ollut luennoilla ja osallistunut Soja Murton järjestämälle luentosarjalle. Olen ommellut itselleni kansallispuvun alle alushameen mummoni tekemästä pellavaisesta pitsilakanasta, tmp-tyyliin kymenlaaksolaisen hameen ja muutakin on tulossa. Tämäkin tekee niin hyvää aivoille; on uutta tietoa, ymmärrystä vanhasta ja uuden luomista käsin. Mennään tuulettamaan Seurasaareen 5.8., tule sinäkin!

Pieni haukikeitto

Haukikeitto ruuaksi ja marjoja jälkiruuaksi

Tämän vuoden loma oli hyvä loma minulle, monellakin tapaa. Paljon oli kivaa ja hienoa puuhaa ja olemista perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Tämän lisäksi ihan parhaita  juttuja oli se pari päivää, jotka sain viettää yksin, siis ihan yksin, mökillä (en tietenkään voisi sanoa että paras). 

 

Toisena yksinäisenä päivänä tein itselleni kantarellirisottoa juuri kerätyistä sienistä, toisena päivänä valmistin itselleni haukikeiton pienestä hauesta, jonka mies oli saanut edellisenä päivänä (ja joka oli pakko nostaa koska kala oli nielaissut uistimen niin syvälle sisuksiinsa). Mies perkasi kalan, suolasi sen miedosti ja jätti minulle jääkaappiin. Minä sain siitä hyvän kalan fileointi-harjoitteluuni, ja ennen kaikkea sain loistavan aterian itselleni.

 

Haukiliemi

 

1 pieni hauki

 

Fileoi hauki ruodottomaksi. Youtubesta löytyy hyviä ohjevideoita, sellaisen minäkin katsoin muistin virkistämiseksi. Ota fileet talteen, laita ranka sekä ruodot kattilaan ja lisää

 

lipstikan lehti

tilliä varsineen

sipulin kuoret

muutama valko- ja mustapippuri

vettä niin että kaikki peittyy

Keitä lientä noin vartin verran tai vähän yli. Siivilöi liemi  talteen. Näin pienestä kalasta heitin rangan ja ruotoiset palat kompostiin; jos kyseessä olisi ollut isompi kala, olisin irrottanut ruotoihin ja rankaan jääneen kalanlihan ja käyttänyt keitossa. Lisää liemeen

 

2 perunaa pilkottuna

2 pikkusipulia viipaloituna

hauen fileet

 

Keitä perunoita ja sipuleita niin, että perunat ovat melkein kypsiä, minulla meni nyt vähän yli 10 min. Lisää haukifileet ja keitä vielä muutama minuutti. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Kauho keitto lautaselle ja lisää

 

tilliä

sipulinvarret pilkottuna

ranskankermaa (jos haluat)

 

Nauti mielettömän hyvästä kalakeitosta. Minä söin lisäksi kuivanutta ruisleipää (koska viimeisestä kauppareissusta oli silloin jo yli viikko aikaa) jota mursin keiton joukkoon. Kuiva leipä imi itseensä ihanasti tuota lientä. 

 

Ehkä paras haukikeitto jonka olen koskaan syönyt, kalakeitoissakin on hyvin korkealla. Ja olihan tuo jälkiruokakin ihan ylivertainen. Tähän postaukseen tuli nyt paljon ylisanoja, mutta jokainen on kyllä ihan kohdillaan, anteeksi imelyyteni.

 

 

P.s. Ja  koska kyseessä on keitto pienestä hauesta, oli mielessä myös Juhani Karilan kirja Pienen hauen pyydystys, jonka kuuntelin aiemmin tänä vuonna äänikirjana, ja vielä toiseen kertaan miehen kanssa automatkoilla. Jos et vielä ole lukenut kirjaa, suosittelen lukemaan, ja vaikka olisit lukenutkin, niin kannattaa kuunnella se äänikirjana, niin upeasti Anna Saksman lukee kirjan.  

3. Iloa joulunodotukseen - joulukirjat

Hyvät joulukirjat jaksavat ilahduttaa vuodesta toiseen. Paino sanalla hyvä: pidän joulukirjoista, mutta laadukkaista sellaisista. Kirjoista, joissa on muutakin sisältöä kuin suuria fiiliskuvia ja pari reseptiä tai jotain pinnallista kommenttia joulun tunnelmasta.

Kuvan pinosta löytyy tämän hetken suosikkini, Mysi Lahtisen kirjan jaksan lukea tai vähintään selata joka vuosi, Nigel Slateria luen päiväkirjamaisesti aina sieltä täällä (on muuten upea kirja joka kattaa useamman kuukauden). 

Uusin tulokas joulukirjapinoon on River Cottagen joulukirja, josta tuli heti suosikkini sinne Mysin rinnalle. Aivan kuten minulla jouluvalmistelut alkavat kesällä marjapensaassa ja sienimetsällä, kirjassa valmistellaan joulua siemenluettolosta lähtien. Jouluun valmistautuminen on hidasta, lämmintä ja juuri sellaista kuin jokainen itse haluaa. 

Se mitä kaipaisin pinoon, olisi suomalainen joulukirja: voisi meillä olla toinenkin kirja Mysin Joulun lisäksi. Kirjassa voisi olla joulun historiaa, perinteitä ja perinteisiä reseptejä. Sellainen kirja jossa olisi ehkä enemmän tietoa kuin tunnelmaa, kyllä se tunnelma tulee sieltä tiedon kautta. Saa suositella jos joku tietää jo sellaisen. Mikä on sinun lempikirjasi jouluun?

Lasagne Nigellan mukaan

Täytyy kai todeta, etten ole enää pitkään aikaan ollut (keitto)kirjojen ostolakossa, sen verran tiheään noita uusia kirjoja on viime aikoina tullut hankittua. Tilasin itselleni Nigellan omistuskirjoituksella olevan kirjan Cook, eat, repeat,... Alkuun ajattelin, että tuliko hutiostos, mutta kyllä ei tullut. Nigella kuvaa kirjassaa ruokafilosofiaansa, ja ehkä yleisin sana kirjassa onkin I, mutta ei se haittaa. Olen laputtanut monta reseptiä sieltä, etenkin kevääksi on odottamassa monta uutta tapaa käyttää raparperiä. 

Lasagnen ohje on pitkä ja yksityiskohtainen, minä kirjoitan tähän oman versioni vähän lyhyemmin ja aavistuksen oikoen. Mutta kahdesta uudesta oivalluksesta en tingi, ne jäävät varmastikin käyttöön. Ohje on ehkä työläämpi kuin tapa millä ennen olen tehnyt, ainakin aikaa siihen kului, mutta onhan tämä nyt niin paljon parempaa. Minä tein heti 1½-kertaisena, ja pakastin osan paistamatta, loistava oivallus jonka olen kuullut Campasimpukalta. Tämä pakastettu lasagne oli hyvä ja vaivaton ateria eiliselle kun minulla olikin muuta. 

Foliorasian kansiteksti

Perhe toivoi että tekisin pian uudet annokset pakastimeen, eipä tarvitse enää makaronilaatikkoa kuulemma tehdä. Minulla jäi kastiketta vähän yli, pakastin sen ja käytän joskus nopeana pastakastikkeena sellaisenaan. 

Lihakastike

2 isoa sipulia

öljyä

1,25 dl täysmaitoa

½ dl tomaattipyretta

2 isoa porkkanaa

1 palsternakka (oma lisäys)

varsisellerin varsi

valkosipulia muutama kynsi

150 g hyvää pekonia

reilusti persiljaa

1 tl kuivattua chiliä (enemmän kuin ohjeessa)

700 g jauhelihaa

3 rkl punaviinietikkaa (ohjeessa 2½ dl punaviinia)

7 dl hyvää lientä (ohjeessa 5 dl)

2 tölkkiä tomaattimurskaa (á 400 g)

2 tl suolaa

3 laakerin lehteä

tuoretta timjamia

Aloita jauhelihakastikkeesta: Kuori sipulit ja pilko ne pieniksi. Ota kuoret ja kannat talteen maitokastiketta varten. Paista sipuleja isossa padassa viitisen minuuttia, laske lämpöä ja jatka hauduttamista vartin verran. Sekoita tomaattipyre ja maito, jätä odottamaan. Kuori ja raasta juurekset, ota taas kuoret talteen, pilko selleri ihan pieneksi, ota siitäkin ylimääräiset osat talteen.  Pilko valkosipuli ihan pieneksi, ota kannat talteen. Pilko pekoni pieneksi.

Lisää kasvikset ja pekoni sipulin joukkoon, nosta lämpöä ja ja kypsennä kasviksia kymmenisen minuttia sipulin kanssa, mausta chilillä ja persiljalla. Siirrä kasvikset kulhoon, ja ruskista jauheliha padassa. Lisää kasvikset takaisin, lisää viinietikka ja lihaliemi, tomaattipyde maidossa, tomaattimurskat, suola ja yrtit. Hauduta padassa 170 asteessa 1 h.

Maitokastike

kasvisten kuoret ja kannat

1 l täysmaitoa

1 tl suolaa

valkopippuria

2 laakerinlehteä

100 g voita

100 g vehnäjauhoa

25 g raastettua parmesania

Laita kaikki kasvisten kuoret ja kannat sekä mausteet kattilaan, lisää maito ja nosta melkein kiehuvaksi. Sammuta lämpö levyltä, peitä kattila kannella ja anna maidon maustua. (Tämä oli minulle se ensimmäinen uusi oivalltus!). Kun lihakastike on ollut uunissa 45 minuuttia, sulata voi ja sekoita siihen jauhot puhtaassa kattilassa, paista kohtuullisella lämmöllä muutama minuutti. Siivilöi maitoa vähän kerrallaan sekaan, minä sekoitan aina hyvin vispilällä ettei tule paakkuja. Jatka vatkaamista ja lämmittämistä niin, että kastike saostuu, minulla siihen menee n. 10 minuuttia. Sekoita raastettu parmesan joukkoon. 

Lisäksi

n. 20 lasagnelevyä

1 pallo mozzarellaa

40 g raastettua parmesania

Kun kastikkeet ovat valmiit, voit koota lasagnen. Alimmaksi vähän lihakastiketta tai pääasiassa sen lientä, sitten lasagnelevyt. Siihen maitokastiketta ja lihakastiketta ja päälle lasagnelevyt. Ja taas kastikkeet ja päälle lasagnelevyt, niin kauan kuin mahtuu, mieluiten kolme kerrosta. Päällimmäiseksi jää kastikkeet, voit lisätä vielä vähän lisää lihakastikkeen nestettä. Tässä vaiheessa jätä lasagne maustumaan vähintään puoleksi tunniksi (tämä oli minulle toinen uusi oivallus!). Jos pakastat lasagnen paistamatta, voit pakastaa tässä vaiheessa, ja sitten tarvittaessa sulattaa lasagne ja lisätä juustot ennen paistamista.

Lämmitä uuni 200 asteeseen, Lisää mozzarella siivuina ja raastettu parmesan päälle. Peitä vuoka foliolla, paista 40 minuuttia. Poista folio, paista vielä 30 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä 20 minuuttia ja nauti (ehkä parhaasta ikinä) lasagnesta.

Käytin tammikuussa yhden sunnuntain kokkaamiseen ja sen ansiosta tämä alkuvuoden työputki on sujunut ruokien kannalta mukavasti. Kaikki äitini reseptit -blogin Nanna kutsui minua mealpreppariksi, olkoon se toinen nimeni. 

Etäpäiväkirja 8 - uuden oppiminen

Nyt takana on jo 10 etätyöviikkoa ja vähän päälle, ja sama aika melkoisen eristyksissä olemista. Kaikki on edelleen samaa samaa. Kesän alkua on odottanut, ja nyt sitä on ihan ihmeissään kun yhtäkkiä onkin kesäistä, lämpöäkin tänään oli jo melkein 18 varjossakin. 

Minä en edelleenkään muista juurikaan mitä on tapahtunut. Töissä on kiirettä ja paljon töitä, viikot hujahtavat yksi toisensa jälkeen nopeasti ohi, pääasiassa ilman muistijälkiä. Selaan bujoani kuin mikäkin dementikko. Päivien jälkeen on väsynyt, eikä enää ole jaksanut samalla innolla liikkua, nukkua eikä syödä riittävän vähän. Haluan enemmän aikaa, mutta jos aikaa on, olen ihan veto pois ja se vaan valuu pois, en osaa tehdä mitään. Siltä tämä nyt tuntuu.

Mutta on tässä jatkumossa helmiäkin. Tällä viikolla olen oikein konkreettisesti oivaltanut (=muistanut) taas, kuinka upeaa on oppia uutta, ja nähdä sen eteen vähän vaivaakin. Taas jaksaa ja mieli on pirteä ja terävä ainakin jonkun aikaa.

Luin tällä viikolla Jari Hanskan toimittaman kirjan Suomalaisen ruoan laatukirja. Mukana kirjoittamassa ovat olleet Jarin lisäksi Henri Alén, Saara Kankaanranta ja Jarkko Lehtipelto. Kuvittelin kirjaan tarttuessani, että minähän jo tiedän tästä asiasta paljon/kaiken, mutta luetaan se silti kun ei muutakaan tekemistä. Mutta kirja pääsi yllättämään ja opin ihan valtavasti uutta tutusta asiasta. Ihan mieletön tunne, tuntui kuin aivot kerhäisivät hyvää mieltä. Olen miettinyt elvyttävää maataloutta siitä asti, ja osaan myös sanoittaa paremmin sen, miksi luomu ei ole sen tärkeämpi minulle maanviljelyksessä kuin mitä se on. Ja upea lukea kirjaa, joka jo alun alkaen oli tärkeä ja ajankohtainen, mutta on tämän pandemian jäljiltä sitä vieläkin enemmän!

Toinen uuden oppimisen hetki oli tänään. Osallistuin toiseen teemaisteluun netin kautta, tällä kertaa aiheena oli ruoka ja sen yhdistäminen teehen. Kokkasin siis tänään kolmen ruokalajin illallisen välijuustoineen ja nautin ruuat Anna Grotenfelt-Paunosen johdolla muiden osallistujien kanssa zoomin välityksellä. Valmistin ruuat ohjeiden mukaan, vaikka ihmettelinkin joitain yksityiskohtia resepteissä, kuten alkusalaatin (kuvassa ylhäällä) kastiketta. Mutta kun salaatin nautti siihen yhdistetyn teen kanssa, olikin makuelämys täyteläinen, suorastaan täydellinen. Vau! Samaa oivaltamista oli kaikissa ruokalajeissa ja niihin sovitetuissa teelaaduissa, siitä huolimatta, ettei mikään tee ollut lempiteeni. Mutta ei se haitannut, ruuan kanssa kaikki toimi täydellisesti, jopa se inhokkini Earl grey. Pitääkin olla rohkeampi, eikä vain pitäytyä vanhoissa lempilaaduissa.

Opitaan uutta ja pidetään mieli virkeänä: uteliaana jaksaa mitä vaan!

ps. Kirjan kanssa samassa kuvassa on juustoja Lentävästä lehmästä, se on kauppa jota minulla on ehkä eniten ikävä juuri nyt. Halusin hyvät juustot teemaistelua varten, ja näin hieman vaivaa, mutta juustotoimitus onnistui! Hauska muisto ja onnistumisen fiilis tästäkin.

Tekemistä ennen joulua 1 - kirjastot

Aika rientää niin, että taas on yksi joulukuu alkanut, ja on kalenterin aika, jo viides peräkkäin. Ensimmäisessä kalenterissa minulla ei ollut mitään punaista lankaa, mutta sen jälkeen on aina ollut ainakin jonkinlainen idea tai kokonaisuus johon aiheet liittyvät. Niin tänäkin vuonna, tulossa nimittäin on neljä minulle tärkeää asiaa, joita on mukava tehdä (myös joulua odottaessa/jouluna).

Ensimmäiseksi tärkeäksi tekemiseksi valikoitui lukeminen ja nimenomaan kirjastot. Olen lapsena/nuorena lukenut ihan älyttömästi ja lähikirjaston kirjastonhoitajat tunsivat minut nimeltä. Tahti ehkä vähän hiipui opiskeluaikoina (ei paljoa kuitenkaan), mutta lasten myötä minulle tuli vuosien tauko lukemisessa.  Pikkuhiljaa lukutahti alkoi palautua, ensin tuli vuosia jolloin luin kymmenisen kirjaa, sitten se määrä tuplaantui, ja taas tuplaantui. 

Tällä hetkellä lukutahti on sellainen mikä tuntuu omalta ja hyvältä. Excel-fanina olen tilastoinut luetut kirjat vuosien ajan, tästä on sekin hyöty, että tiedän lukeneeni kirjoja mitä en muista lukeneeni. Mutta eiköhän jokaisesta kirjasta jää joku muistijälki aivoihin kuitenkin... 

Tilastoinnissa myös auttaa työkaverin vinkkaama Goodreads. Sinne on helppo laittaa luetut kirjat (ja muistiin mitä haluaa lukea, jos niin haluaa), seurata mitä kaverit lukevat ja ennen kaikkea minusta on kiva verrata omaa lukumakua muiden arviointeihin. Yhteisö jossa on paljon lukemisesta kiinnostuneita ihmisiä, suosittelen.

Mutta se varsinainen aihe eli mikä oikeasti mahdollistaa tämän mittakaavan lukuharrastuksen: kirjastot! Minulla ei olisi mitään mahdollisuutta, eikä edes halua, säilöä kaikkia lukemiani kirjoja, joten lainaaminen on ainoa vaihtoehto. Kun kuulen mielenkiintoisesta kirjasta, laitan sen heti varaukseen, tämä toimii samalla lukulistana minulle. Minulla on jatkuvasti 20-30 kirjaa varattuna, ja niitä tulee lainattavaksi sitä mukaa kuin tulee, välillä kirjaa pitää odottaa vuosikin. Mutta sekään ei haittaa, lukeminen ei maailmasta lopu.

Kirjaston Helmet-lukuhaaste on osaltaan ollut palauttamassa lukuintoani. Ensimmäisenä vuotena taisin saada sinne reilu kymmenen kirjaa, tästä vuodesta tulee ensimmäinen kerta, jolloin haaste tulee valmistumaan, jopa niin että parikymmentä kirjaa jää haasteen ulkopuolelle. Haasteen myötä on tullut luettua paljon sellaisiakin kirjoja joihin ei muuten olisi osannut tarttua. Voittajafiilis!

Lukekaa ennen joulua, jouluna, ja ihan milloin vaan!

Kirkas suppilovahverokeitto itämaisin maustein

Tämä vuosi on ollut yksi huonoimmista sienivuosista mitä muistan, vaikka muualla sieniä ilmeisesti onkin ollut. Olen sentään saanut suppilovahveroita muutamaan ruokaan ja joulun sienisalaattiin, ja vähän vietyä kummilleni. Yhtenä päivänä tein sopivan kokoisen keiton itselleni:

pari kourallista suppilovahveroita (tai n. 1½ dl paistettuja ja pakastettuja suppiksia)

öljyä/voita

1 sipuli

1 porkkana karkeasti raastettuna

suolaa ja pippuria

3 dl hyvää lientä (minulla kyyhky-)

pala tuoretta inkivääriä raastettuna

1 kaffir-limen lehti

pala sitruunaruohoa vähän murskattuna

1 chili vähän pilkottuna (tai maun mukaan)

½ tl korianterinsiemeniä

Perkaa suppilovahverot, paista pannulla niin että nesteet haihtuvat (tai käytä käytä valmiiksi paistettuja ja pakastettuja). Lisää pannulle vähän öljyä ja/tai voita ja pilkottu sipuli ja raastettu porkkana, suolaa ja pippuroi. Kuullota kasviksia sienien kanssa muutama minuutti. Laita sillä välin kattilaan liemi ja mausteet, nosta kiehuvaksi. Kaada sienet ja sipulit joukkoon, anna kiehua kymmenisen minuuttia, tarkista suola. Poista limenlehti, sitruunaruoho ja chilin kappaleet (tarvittaessa) ja kaada keitto lautaselle. Nauti sellaisenaan.

Tämä oli taivaallisen hyvä sienikeitto, heittämällä paras mitä olen tehnyt, ja ehkä paras mitä olen koskaan syönytkään. Lientä/vettä lisäämällä, ja ehkä nuudeleita myös, tästä saa ruuan isommallekin määrälle syöjiä, makua kyllä riittää.

Luin samaan aikaan  mielenkiintoisen kirjan surusta ja siitä kuinka sienestyksen avulla oli mahdollista päästä eteenpän. Long Litt Woon kirja Minun sienipolkuni, suosittelen vahvasti! Koskettava, ajatuksia herättävä ja jollain primitiivisen maagisella tavalla kiinnostava kirja sienistä, sieni-ihmisistä ja elämästä, sekä siihen kuuluvasta surusta.

Teetä ja kirjoja

Minä olen aina ollut teenjuoja. Kahvia olen maistanut muutaman lusikallisen verran elämässäni, olen myös syönyt kahvilla maustettuja leivonnaisia. Pidän kahvin tuoksusta, mutta makuun en ole koskaan tottunut (onko ihmekään tuolla määrällä?). Ehkä minusta vielä joskus tulee kahvinjuoja, en tiedä. Nuorena ajattelin alkavani juoda kahvia sitten kun olen täysikäinen, sitten kun  olen sen ikäinen kuin kummini aloittaessaan kahvinjuonnin, sitten kun olen 30; sen jälkeen en muistaakseni ole ajatellut asiaa, nyt ehkä vähän mietin että ehkä sittenkin kun olen 50.

Juon teeni tavallisimmin englantilaisittain, vahvaa mustaa teetä maidon kanssa. Englantilaiset pussiteemerkit ovat nykyisin arkisuosikkejeni, ihan markettitee kelpaa (Tescot, M&S:t,, PG Tips, Fortum&Masonit jne.). Kipeänä juon roobois-teetä (joo tiedän ettei ole teetä, mainitsin vaan). Keltainen tee on pitkään ollut toinen suosikkini, se alkoi vuosia sitten Thehuoneen teemaistelusta (vahva suositus!). Sitä juon kesällä janojuomana, talvella lämmikkeeksi. Aina välillä keksin uuden teen, ja siitä tulee suosikki vanhojen rinnalle. 

Nyt marssin Thehuoneelle listan kanssa, jonka olin poiminut Mia Kankimäen uusimmasta kirjasta. Luin joululomalla kirjan Naiset joita ajattelen öisin, viikkoa aikaisemmin olin lukenut Asioita jotka saavat sydämemen lyömään nopeammin, ja edelleen mietin näitä kirjoja. Upeaa kerrontaa kirjoissa, jotka todellakin saavat ajattelun hyrräämään ja saavat miettimään asioita ja naisia ja elämää ihan uudella tavalla. Tunnen suorastaan fyysisesti kuinka aivosoluni etsivät uusia yhteyksiä ja siellä käy miellyttävä synapsien kuhina. Ja olen onnellinen, että ystävissäni ja sukulaisissani on paljon yönaisia, ja ympärilläni on asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Eikä tarvitse ajatella olevansa ainoa joka tekee kaikenlaisia listoja, tai luulla listojen olevan vain nykyaikaa. (Ja ihana lukea kirjoja kirjailijalta joka käyttää paljon sulkuja!)

Tämä on pitkä pohjustus sille, että on myös mukava lukea toisen samanikäisen kokemuksia siitä, millaista on olla teenjuoja Suomessa. Mitä kokemuksia meillä onkaan jaettavana! Olen joskus ollut aktiivisempi asian suhteen, perännyt muutosta ja vaihtoehtoja. Viime vuodet olen ollut enemmän hissukseen asiasta (ei enää vaan jaksa), kuljettanut vaan mukanani teetä (jos muistan), tai sitten juonut vettä tai ollut ilman mitään. Onneksi vesi on Suomessa niin hyvää. Mutta tulipahan taas hyvä mieli lukea kirjasta samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia, aiheuttaa siellaista pientä hykertelyä.

Teenjuonti ei ole mitään hienostelua enka kaipaa snobismia asian ympärille (vrt. PArstilan teeklubi tjs.) Kotona juon sellaista teetä kuin haluan ja miten haluan, lounas- ja muissa ravintoloissa riittäisi kunnolla kuuma vesi ja tavallinen musta tee ilman mitään aromeja ja hienoja enkelinpissa-nimiä (=siskoni käyttämä termi). Kyläillessä ei tietenkään ole pakko olla sitäkään, jokainen saa kotonaan tarjota mitä on/mitä haluaa, kenenkään ei siitä tarvitse ottaa stressiä (mutta ei myöskään vaivaantua jos vieras on ihan tyytyväinen veteen tai muuhun kylmään juomaan).

Kunpa ravintolat ja kahvilat oppisivat sen pienen asian, että tavallinen musta tee sopii joka paikkaan, laatuja ei tarvitse olla montaa, kunhan on kunnon kuumaa vettä ja perusteetä. Sillä pääsee jo pitkälle.

Vuoden 2018 luetut kirjat

Taas on aika listata vuoden aikana luetut kirjat. Tänäkään vuonna en päässyt siihen 50 luettuun kirjaan, mikä oli tavoitteenani, mutta saman tavoitteen asetan itselleni ensi vuodeksikin. Jokaisella kirjalla olen täyttänyt yhden kohden Helmet-lukuhaasteesta, ja syy, miksi kirjoitan juuri nyt, on se että tänään julkaistiin uusi Helmet-lukuhaaste. Toivottavasti ensi vuosi on sellainen, että saan jokaisen haastekohdan täytettyä, eli pääsisin siihen 50 kirjaan.

Lukuhaasteen myötä olen löytänyt paljon uusia kirjoja, joihin en muuten olisi törmännyt, haasteen FB-ryhmä on todella inspiroiva, vaikkakin vuoden alussa ja lopussa hyvin vilkas. Mutta se kannattaa kestää, sillä sieltä olen löytänyt niin hyviä vinkkejä. 

Helmet-lukuhaaste 2019 on minusta todella inspiroiva, ja etenkin kohta 26 on riemullinen: Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuskin olen ainoa, jota kiinnostaa mitä kirjoja ihmiset lukevat junissa, busseissa, puistoissa, missä vaan, ja nythän on suorastaan PAKKO selvittää mitä muut lukevat. Sovitaanko että vuonna 2019 ei piilotella kansia, vaan näytetään reilusti mitä luetaan. Koskaan ei tiedä, josko lähellä on joku joka etsii inspiraatiota haasteeseen.

Tänä vuonna kirjasin kirjat ylös kuukausittain, mikä olikin yllättävän mielenkiintoista, siinä näkyy minun vuodenkierto, ja vähän se millainen vuosi oli. Tammikuun sairastin niin, etten jaksanut lukea ollenkaan, helmikuussa oli ihana hiihtoloma, maaliskuun lopussa pääsiäsivapaat. Huhtikuussa luin vuoden huonoimman kirjan, joka vei lukuhalut pitkäksi aikaa, toukokuu meni toukotöissä, ja kesäkuukin pitkälti ulkohommissa. Yleensä luen lomalla (heinäkuu) paljon, mutta tämän vuoden helteet veivät puhdin niin, että vain yksi kirja tuli luettua. Elokuu meni mökkeillessä, metsässä ja sadonkorjuussa niin, että loppujen lopuksi vuoteen tuli kaksi kirjatonta kuukautta. Syyskuussa sain luettua loppuun muutaman jo pitkään kesken olleen kirjan ja muutaman todellisen helmen, Lokakuuhun ei montaa kirjaa mahtunut mutta vauhti kiihtyi taas vuoden loppua kohden. Joululomalla olen kirinyt niin, että sain loppujen lopuksi luettua muutaman kirjan enemmän kuin viime vuonna. Ja onhan tässä lomaa vielä jäljellä.

Vuoden huonoin kirja oli Leena Lehtolaisen Turmanluoti. Minä jo mietin että olenko niin muuttunut, etten enää pysty lukemaan hänen kirjojaan. Annoin kuitenkin uudelle novellikokoelmalle mahdollisuuden (haasteen takia), ja totesin että sehän oli ihan ok hyvä. Lopussa minulle selvisi, että monet novellit on kirjoitettu yli 15 v sitten, ja tulin siihen tulokseen, että minä en ole muuttunut, vaan kirjat ovat. Tähdellä* olen merkinnyt vuoden kohokohdat, niitä on aika monta. Ehdottomasti vuoden parasta kirjaa en osaa valita, toteampahan vaan, että olen tosi iloinen uusista tutttavuuksista Anneli Kanto, Minna Rytisalo ja Mia Kankimäki, kiitos! Ja Kati Pohjan Riistaa lautasella on vihdoinkin riistakeittokirja, joka kannatti ostaa omaksi, merkkasin senkin suosikiksi.

Nämä kirjat ovat järjestyksessä, eivät siis lukuhaasteen mukaisesti lueteltuna (tällä kertaa jätin ääneen luetut lastenkirjat pois):

Tammikuu

1. Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

Helmikuu

2. Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu

3. Veijo Meri. Vuoden 1918 tapahtumat

4. Anneli Kanto: Veriruusut*

5. Margaret Atwood: Orjattaresi

6. Anni Kytömäki: Kivitasku

7. Anneli Kanto: Pyöveli

Maaliskuu

8. Tuomas Kyrö: Tilkka

9. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja Miehen työ

10. Anneli Kanto: Lahtarit*

11. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe*

12. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan olympiamatka

13. Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja

Huhtikuu

14. Maija Safström: Tärkeitä tietoja eläimistä

15. Leena Lehtolainen: Turmanluoti

Toukokuu

-

Kesäkuu

16. Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla

17. Iltasatuja kapinallisille tytöille

Heinäkuu

18. Antti Heikkinen: Mummo

Elokuu

-

Syyskuu

19. Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi

20. Saara Turunen: Sivuhenkilö

21. Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää*

22. Jari Olavi Rantala: Tuntematon sotilas - elokuvakirja

23. Minna Rytisalo: Lempi*

24. Monty Don: Down to earth

Lokakuu

25. Minna Rytisalo: Rouva C.*

26. Mari Mörö: Kukkanuottasilla*

Marraskuu

27. Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta

28. Kati Pohja: Riistaa lautasella*

29. Tuomas Kyrö: Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja

Joulukuu

30. Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä

31. Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

32. Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin*

33. Florian Huber: Lupaathan tappaa itsesi

34. Tommi Kinnunnen: Pintti

35: Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin*

Riistaa lautasella

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että Suomesta puuttuu sellainen laaja, kaiken kattava riistakeittokirja. Kirja mistä löytyisi kaikki Suomessa metsästettävät riistaeläimet, ja jokaisesta eläimestä reseptit kaikkiin erilaisiin ruhonosiin ja muutenkin erilaisia vinkkejä riistalajeihin. Perinteisiä reseptejä, mutta ennen kaikkea uusia ideoita ja uudella tavalla valmistettua riistaa. 

Minä sain vinkin tutustua Kati Pohjan tänä vuonna ilmestyneeseen kirjaan Riistaa lautasella. Selasin kirjaa kaupassa ja totesin heti, että nyt päästään lähelle sellaista kirjaa mikä minulla on ollut mielessä. Niinpä ostin kirjan saman tien, ja luin kirjan kannesta kanteen eilen illalla samalla kun lämmitin mökkiä. 

Kirjassa on paljon tuttua, reseptit aloitetaan kaiken perustasta eli liemistä. Liemet keitetään hyvin samaan tyyliin kuin mihin olen tottunut, ja niihin löytyy monenlaisia ohjeita ja mukavasti myös vinkkejä kuinka varioida. Pidän siitä itsestäänselvyydestä, että neuvotaan hyödyntämään koko eläin, kerrotaan eläinten erityispiirteistä ja annetaan vinkkejä myös siihen, että mikä muu riista sopii kuhunkin reseptiin. Pidän erityisesti monista ohjeista, joissa hyödynnetään kypsää lihaa. Liha kypsennetään ja tarvittaessa pakastetaan, ja näin saadaan nopeasti hyvää ruokaa myöhemmin. Kuulostaako tutulta?

Kirjassa on monia perinteisiä reseptejä niitä kaipaaville arkeen ja juhlaan, mutta ennen kaikkea paljon uusia ideoita ja tapoja valmistaa riistaa, juuri sellaista mitä olen kaivannut (ja kaivanut ideoita ulkomaita myöten). Monta reseptiä löytyi, joita aion kokeilla, alkaen esim. keitetyn linnunlihan hyödyntämisestä. Lisäksi kirjassa käydään läpi perusasiat kuten raakakypsytys, erilaiset valmistustavat ja myös se mistä riistaa saa jos itse/läheiset ei/vät metsästä.

Muutamista asioista olen vähän eri mieltä; esimerkiksi olen armollisempi sille, ihan kaverin puolesta, jolla joskus unohtuu pakastimen uumeniin riistaa useammiksi vuodeksi. Siksi olen tarjonnut tässä blogissa vinkkeä tällaisten tilanteiden varalle. Olisin ehkä myös lisännyt kaavakuvat lihan pilkkomisesta, mutta kuten kirjassa todetaan, netistä löytyy paljon vinkkejä. Ja minä suosittelen netistä löytyvän tiedon lisäksi esim. Jaakko Kolmosen riistakirjoja, ainakin niille, joilla ei ole ollut sitä onnea, että isä olisi opettanut.

Kaiken kaikkiaan kirja on niin kattava ja hienosti kirjoitettu, täynnä ihania kuvia ja riittävästi tietoa, että suosittelen sitä jokaiselle metsästyksestä ja riistakokkauksesta kiinnostuneelle, ja vähän muillekin.

Näin kaunista oli tänään aamulla sienimetsässä

ps. Mökillä on pakkasta ja aavistus lunta maassa. Yöllä heräsin hyttysen ininään. Piti rikkoa jäätä, että sai saunavedet kannettua. Sienisaalis oli pari litraa jäisiä suppilovahveroita vajaassa parissa tunnissa kahdesta metsästä, mies on parhaillaan metsässä. 

Vuoden 2017 luetut kirjat

Osallistuin tänäkin vuonna Helmetin vuoden kirjahaasteeseen, ensi vuoden haaste julkaistaan huomenna. Haastetta en saanut täyteen, eli en vieläkään ole siinä 50 kirjaa/vuosi, johon jokainen toimitusjohtaja pääsee (vai miten se olikaan). Mutta tuplasin luettujen kirjojen määrän viime vuodesta, mikä on minusta hieno saavutus. Ensi vuoden tavoitteeksi otan sen 50 kirjaa, eli edelleen enemmän kirjoja ja vähemmän nettiä. Tänä vuonna alku oli hyvä, ensimmäiset kuukaudet menin suunnilleen sillä kirja per viikko vauhdilla, mutta sitten tahti hidastui.

Tässä on luettelo tänä vuonna lukemistani kirjoista aikajärjestyksessä, lisäksi oli jonkin verran lastenkirjoja iltasaduiksi, Ellaa ja kavereita ja sen sellaista mitä en tähän kirjannut ylös.

Luetut kirjat:

1. Kirsti Grönholm et al: Pöytä koreaksi - kattauksen historia (historiasta kertovia kirjoja on monenlaisia, tämä oli niin kiinnostava)

2. Pirkko Saisio: Lokikirja (nopea kuvakirja)

3. Enni Mustonen: Paimentyttö (mielenkiintoista verratan päähenkilön elämää esikoisen elämään)

4. Enni Mustonen: Lapsenpiika (nopeasti luettu, edelleen ihan ok)

5. Enni Mustonen: Emännöitsijä (nyt alkoi olla jo kuuluisuuksia ja käänteitä liikaa)

6. Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma (taattua Pulkkista, vaikka pidinkin edellisistä enemmän)

7. Outi Pakkanen: Peili (kiva dekkari jossa kukaan ei kuole)

8. Kaisa Haatainen: Ylipainolisämaksu (nopeasti luettu, jo liiaksi kirjailijan omaa elämää)

9. Robert Galbraith: Käen kutsu (upea uusi dekkari-tuttavuus, suosittelen kaikille)

10. Alen, Tuominen, Oksanen: Finnjävel - suomalaisen ruuan DNA (upea kokonaisuus, taidekirja; selailen kirjaa edelleen ajan ja tilan kanssa)

11. Minna Ganth: Hanna (ihana Minna, toinen kirja jossa ehkä hienointa oli verrata päähenkilön elämää omaan tai oman lapsen elämään; asiat eivät ennen olleet paremmin)

12. Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla (hieno, ajnakohtainen kirja, josta jo kirjoitin)

13. Anne Leinonen: Metsän äiti (erilainen tarina, laitoin tämän uskonto-kohtaa, enkä mielestäni venyttänyt sääntöjä juurikaan)

14. Helmi Kekkonen: Vieraat (mielenkiintoinen uusi tuttavuus, olin myös lukenut etukäteen pitkän kertomuksen kirjan syntyprosessista)

15. J Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt (tämän vuoden parhaita kirjoja, sanoisin ehkä että toiseksi paras; upea kuvaus nykymenosta, ja pisti miettimään blogimaailmaa yleisemminkin, tästäkin kirjoitin)

16. Robert Galbraith: Silkkiäistoukka (hieno jatko edelliselle, ehkä voisi aavistuksen tiivistää jo kerrontaa, mutta tämänhän on jo tuttua harripottereista)

17. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan hiihtokirja (kyllä ei paremmin voi suomen hiihtohistoriaa kertoa)

18. Eve Hietamies: Hammaskeiju (ihana jatko Pasasten perheen tarinalle, harmi jos se jää tähän kuten Eve on sanonut)

19. Enni Mustonen: Ruokarouva (aavistuksen alkaa jo kyllästyttää, nopeasti kirjoitettua kevyttä lukemista)

20. Ilari Aalto & Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen (miten upeaa muinaishistoriaa meillä onkaan)

21. Eppu Nuotio: Myrkkykeiso (ehdottomasti odotan seuraavaa, pidän Nuotin tyylistä kirjoittaa)

22. Anna-Leena Härkönen: Valomerkki (huh, tähän kirjaan meinasi koko luku-urakka kaatua, niin ärsyttää minä-minä-kerrontaa, että kaduttaa vieläkin että luin kirjan sinnillä (ja liian vähällä harppomisella) loppuun.; tämän jälkeen en lukenut mitään pitkään aikaan)

23. Lasse Kosonen: Sienenmetsästystä (oli pakko aloittaa lukeminen uudestaan sydäntä lähellä olevalla aiheella, ja luinkin kirjan kannesta kanteen)

24. Miika Nousiainen: Juurihoito (ehkä tämän vuoden positiivisin yllätys, kiva ja lämmin sukutarina)

25. Kokoelma: Toinen tuntematon (tämän vuoden paras kirja! Luin tämän lentokentällä ja Brysselin koneessa, kyllä lenteli roskia silmiin; parasta oli Lehdon lapsuus ja Lahtisen lapaset.)

26. Liane Moriarty: Nainen joka unohti (kiinnostavasti kerrottu kirja, suosittelen)

27. Peter Franzen: Särkyneen pyörän maatila (toinen vuoden yllättäjä, miten pidinkään lämpimästi kerrotusta tarinasta ja siitä, ettei kaikki ole aina täydellistä mutta on silti rakasta)

28. Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet (olen onnellinen ettei oma elämä ole ollut samanlaista suorittamista, mutta ehkä olenkin se paheksuttu työäiti)

29. Kaari Utrio: Hupsu rakkaus (keskiaikaistarinat uppoavat minuun paremmin, mutta hyvä kirja silti)

30. Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu (taitaa loppua minulla Lehtolaisen lukeminen tähän, mietin että onko ne aina olleet näin kökköjä, vai vasta suosion noustua? Pitäisi varmaan lukea joku alkupään kirja, että olenko minä muuttunut, vai kirjat)

31. Oliver Sacks: Antropologi Marsissa (lempineurologi, jonka suunnilleen kaikki kirjat olen lukenut. Fanitan Temple Grandinia, jonka nimikkokertomuksen takia lainasin tämän kirjan)

32. Juha Hurme: Niemi (Tämä on vielä vähän kesken, mutta saan sen kyllä luettua ennen vuoden vaihdetta)

💚 Kirjasto 💚

Talven taikaa Nigel Slaterilta

Kuten tarkkasilmäiset/hyvämuistiset blogin lukijat sekä kaikki sukulaiset ja ystävät tietävät, minä pidän oikeasta vanhanaikaisesta talvesta. Sellaisesta, että on riittävästi lunta ja kunnolla kylmää. Ja mielelläni vielä ulkoilen vähissä vaatteissa, tyyliin T-paidalla, kuoritakilla ja ohuilla puuvillahousuilla pärjää sinne -10 asti, sen jälkeen aletaan vähän lisätä kerroksia, ainakin jos ulkona on tarkoitus olla tuntitolkulla. Talvitakki otetaan käyttöön kun pakkasta on vähintään -20; siksi suosin ajatonta mallia kun 10 v vanha takki on aivan uudenveroinen edelleen.

Talvi-fani on kuitenkin aika yksin, tavallisimmin sitä törmää talvenvihaajiin. Ja ehkä sitä pieni omantunnonpistos tulee, kun nauttien hehkuttaa kovia pakkasia, vaikka samalla tietää, että moni ammattilainen vaikka maalla on silloin todella kovilla. Mutta silti, kylmäfiili tuntee todella elävänsä vasta riittävän kylmässä.

Minä ostin Nigel Slaterin uusimman kirjan Christmas Chronicles. Oikeasti tämä kirja kattaa koko talven ajan loka-marraskuulta pitkälle uuden vuoden puolelle. Kirja on täynnä upeita talvisia reseptejä (ainakin hanhea pitää kokeilla, samoin hilloja ja vaikka mitä muita ruokia kunhan pääsen loppuun saakka) ja tunnelmallisia kuvia, se on niin paljon enemmän kuin vain joulua.

Mutta ennen kaikkea kirja on upeaa kuvausta talvesta. Ette arvaakaan, kuinka hienoa on lukea tekstiä, jossa kuvataan juuri se miten itse ajattelee ja tuntee, mitä muistaa lapsuuden talvista, tuoksuista ja kipristelyistä. Niin minäkin kertoisin talvesta ja kylmästä, jos vaan osaisin. Piristävin ja inspiroivin kirja aikoihin, ehkä sitten Gill Mellerin Gatherin. Suosittelen lämpimästi, vai pitäisikö sanoa kylmästi.

ps. Kirjasta selviää myös se, miksi Nigel Slater viihtyy Suomessa.

Joshua McFaddenin lehtikaalisalaatti

Joshua McFadden on se kokki, joka teki lehtikaalista trendikkään USAssa kymmenen vuotta sitten, ja siitä alkoi yhden kasviksen maailmanvalloitus. Hän oli kyllästynyt talven kehnoon salaattitarjontaan ja valmisti maukkaan salaatin tuoreesta lehtikaalista. New York Times julkaisi reseptin, ja loppu onkin (lehtikaali)historiaa. Silloin ennustettiin että lehtikaali on hetken muotivillitys, mutta pitkä hetki siitä hetkestä on kulunut.

Suomeen lehtikaalin suosio tuli normaalilla viiveellä. Kun minä julkaisin ensimmäisen lehtikaali-reseptin kesällä 2011, en löytänyt netistä siitä suomenkielellä oikeastaan mitään. Mutta pikkuhiljaa suosio kasvoi täälläkin, ja nykyään lehtikaalia saa kaupasta ympäri vuoden ja reseptejä löytyy pilvin pimein. 

Joshua McFaddenilta ilmestyi toukokuussa kirja Six Seasons, Kuusi vuodenaikaa. Kirja on ihanan inspiroiva juuri tällaiselle kotikokkaajalle ja keittiöpuutarhurille, jonka mielestä punajuuri on kaksi juuresta: se kesällä juuri maasta nostettu, ja sitten se talven pelastaja jota on säilytetty kellarissa monta kuukautta nostamisen jälkeen.

Kirja on jaettu kevääseen, alkukesään, keskikesään, loppukesään, syksyyn ja talveen. Jokaisessa kappaleessa on monia kokeilemisen arvoisia reseptejä, yhteensä niitä on kirjassa 225, ja samoja kasviksia esiintyy eri aikoina erityylisissä resepteissä. Sesongit sellaisenaan ei ihan kaikki käy suoraan Suomen oloihin, esim. härkäpapu on minulla vasta vähän aikaa sitten itänyt, vaikka kirjassa se on kevätsesongissa. Mutta eipä sekään haittaa, reseptit ovat niin houkuttelevia, että ihan sama milloin niitä kokkaa. 

Joshua jakaa lehtikaalit kolmeen luokkaan, eli palmu-, kihara- ja venäläisiin kaaleihin. Minä pidän tästä jaosta, sillä olen pitänyt kaikkia näitä kolmea aina lehtikaaleina. Joskus minua on oikaistu, ettei palmukaali olisi lehtikaali vaan se olisi mustakaali tai milloin mikäkin. No nyt voin vedota Joshuan luokitteluun ja olla samaa mieltä edelleen.

Minä tein ensimmäisenä tästä kirjasta sen lehtikaalisalaatin joka aloitti kaiken, vaikka ei olekaan talvi. Resepti oli palmukaalille mutta minulla vain osa oli palmukaalia, suurin osa oli Red Russiania, joka on ylivoimainen suosikkini kaikista lehtikaaleista. Minulla ei ole tarkkoja määriä tässä, tein salaatin aika soveltaen mökillä. Joshuakin käski maistelemaan ja tekemään sen mukaan, ja minähän tottelin. Kirjassa kyllä oli tarkka ohje isommalle määrälle, tämä on siis summittainen ohje paljon pienemmälle määrälle. Kirjan alusta löytyy myös hyvä ohje leivänmuruille, minä oikaisin nyt ja tein ne yksinkertaisesti paahtoleivästä.

iso kourallinen lehtikaalia

½ pienen pieni valkosipulin kynsi (ei ollut)

1 rkl pecorino-juustoa raastettuna

1 rkl öljyä

1 rkl sitruunamehua

kuivattua chiliä

suolaa ja pippuria myllystä

kuivattuja leivänmuruja

Leikkaa lehtikaalit ihan ohuiksi suikaleiksi. Pilko valkosipuli tahnaksi veitsellä, minulla ei ollut mökillä valkosipulia eli se jäi tästä salaatista pois. Raasta juustoa, sekoita se öljyn, sitruunamehun ja mausteiden kanssa ja sekoita salaatin joukkoon. Lisää leivänmurut ja raasta vielä vähän juustoa koristeeksi. Anna salaatin mehustua hetki ja nauti upeasta salaatista vaikka keskellä kesää tai talvea.

Salaatti syötiin mökillä yksinkertaisten hampurilaisten kanssa, tai siis ne jotka söivät. Tämä on juuri sitä ruuanlaittoa jota olen kaivannut viime aikoina, lomaonnea.

Kirjasuositus: Keskilännen keittiöt

Blogi tuskin on muuttumassa kirjablogiksi, vaikka kuukauden sisään tulee jo toinen kirjasuositus. Minä en ole J. Ryan Strandalin kirjaan Keskilännen keittiöt törmännyt vielä monessakaan paikassa, mutta sen luettuani olen sitä mieltä, että vähintään jokaisen ruokaharrastajan tulisi lukea se. En luettele tässä kaikkia palkintoja ja kehuja joita esikoisteos on saanut ympäri maailman, kunhan vaan totean että kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen niin tekstin, sisällön kun tarinankin takia.

Kirja on Evan kasvutarina vauvasta reiluksi parikymppiseksi huippukokiksi, tarina intohimosta ja lahjakkuudesta sekä vaikeista (tai ainakin erilaisista) olosuhteista. Miten kaikesta tästä syntyy ihminen joka jää etäiseksi mutta jota kaikki ihailevat. Kirja on kertomus siitä mitä ruoka on, mitä se merkitsee ja miten sitä voi tulkita. Monessa arviossa kirjan kerrotaan irvailevan nykymenolle, mutta minä luin kirjan ilman piilomerkityksiä, sellaisena kuin millaisena ruoka ja ennenkaikkea ruokakulttuuri näyttäytyy, ja miten kaikki on muuttunut, tai pysynyt samanlaisena, vuosikymmenestä toiseen.

Kirja oli nopeasti luettu, osin sen takia että tarina imaisi niin mukaansa. Sellainen sopivan kevyt kirja luettavaksi vaikka työmatkoilla, lomalla tai viikonloppuna, mutta silti älykäs ja ajatuksia herättävä. Toivon että mahdollisimman moni lukisi kirjan, olisi kiva päästä keskustelemaan sen herättämistä ajatuksista sekä ruokaharrastajien mutta ennen kaikkea muidenkin kanssa. Uskon että kirja kasvutarinana ja perhesuhteiden kuvaajana toimii kaikille, myös niille joille ruoka on pääasiassa polttoainetta.

ps. Minäkin käytin jenkeissä asuessani Land O'Lakesin voita.

pps. Kirja oli lainattu kirjastosta.

Helmet lukuhaaste 2017 ja pari luettua kirjaa

Parina viime vuotena minulla ei ole ollut mitään väliaikapäivityksiä Helmetin lukuhaasteista, viime vuonna en tähän mennessä ollut muistaakseni lukenut kuin kirjan pari. Viime vuosi oli kuitenkin sellainen järkytys lukemisen suhteen, että päätin jättää netissä roikkumista vähemmälle ja lukea kirjoja enemmän. Tähän mennessä se on onnistunut ainakin vähän, sillä takana alkaa olla 1/4 osa vuodesta, ja 1/4 haasteen kirjoista luettuna.

Nyt halusin jakaa viimeisen lukukokemuksen, joka on tavallaan hienoin aikoihin, kirja pääsi ainakin yllättämään kunnolla. Luin nimittäin Heidi Mäkisen viime vuonna ilmestyneen esikoisteoksen Ei saa mennä ulos saunaiholla. Heidi Mäkinen on lääkäri, joka on pitänyt Ei saa mennä ulos saunaiholla -blogia jo melkein 10 v. Minä olen seurannut blogia satunnaisen säännöllisesti niin kauan kuin olen omaa blogia pitänyt, ja kirjasta löytyykin tuttuja elementtejä. Tässä kirjassa on hieno tarina kolmen päähenkilön elämästä, sitä on helppo lukea ja huumoristaan huolimatta elämä näkyy sellaisena kuin se on, herättäen monenlaisia tunteita ja muistoja.

Tässä kirjassa on niin hieno ajankuva, etten muista toista lähiaikoina lukeneeni. Mikään ei ole päälleliimattua, mutta tapahtumat kertovat vähän kuin salaa tästä hetkestä olennaisen. Ja samalla sen, mikä on ihmisyyttä, mikä meitä liikuttaa ja motivoi. Kirja on siis samalla sekä terävää ajan kuvausta että yleisinhimillistä kuvausta. 

Sattumalta edellinen kirja jonka luin, oli Minna Canthin Hanna. Siinäkin oli hieno ajankuva, ja miten tärkeää on, että sellaiseen pääsee kiinni reilusti yli sadan vuoden jälkeen. Moni asia tuntuu uskomattomalta, mutta ihmiset ovat kuitenkin samoja. Miten hienosti Minna kuvasikaan nuoren tytön kasvua ja ajatuksia, eli kirja on ajankuvan lisäksi myös yleisinhimillinen kuvaus. Muistan samoja tunteita omasta nuoruudesta ja alan nähdä niitä omissa lapsissa. Mietin että tämän maailman normaali mahtaa tuntua oudolta sadan vuoden päästä (toivottavasti ainakin). Mutta tunteet on ja pysyy. Hyviä lukuhetkiä.

Bullet journal - apua arjen hallintaan

Musta on tylsä väri, mutta Suomessa on vielä pienet valikoimat

Sanotaan heti alkuun, etten pidä bullet journal -sanasta vaan haluaisin sille suomalaisen kuvaavan sanan, mutta koska sellaista kaikkien tuntemaa sanaa ei ole, fennofiili joutuu kestämään ainakin toistaiseksi bujoilua. 

Ja jos/kun joku ei tunne tuota englantilaista sanaa, niin kerrottakoon että kyse on itse tehdystä kalenterista. Sellaisesta, jota voi tehdä/pitää/täyttää ihan omalla tapaa ja keskittyä itselle tärkeisiin aiheisiin, vihko ja kynä riittävät. Toinen täyttää sitä enemmän päiväkirjamaisesti, toinen seuraa elämäntapojaan tai opiskelujaan sen avulla, ja kai suurin osa käyttää sitä pääasiassa arjen hallintaan. Yhdellä se on visuaalinen taideteos, toisella se on sinisellä kynällä tavalliseen vihkoon kirjoitettu kalenteri. Ja kaikkea siltä väliltä ja niiden yli. Kun katsoo instasta tai googlen kuvahaulla, löytää vaikka kuinka paljon upeita, mutta myös ihan tavallisia, tapoja bujoilla.

Joskus isot/isohkot asiat alkavat ihan pienestä. Näin Campasimpukan instassa kuvan yhdeltä hänen matkaltaan, kuvassa oli kaunis punainen muistikirja, silmälasit ja pari kynää sekä tekstissä maininta bullet journalista. Minä en ollut kuullutkaan koko jutusta, mutta hetken googlailtuani tajusin että tämä on juuri se puuttuva asia, juuri SE juttu jonka avulla yrittäisin saada arkeeni jotain tolkkua.

Kaikki alkaa sisällysluettelosta (omalla huonolla käsialalla virheineen, kyllä)

Tutkin asiaa lisää, ja törmäsin toinen toistaan hienompiin kuviin ihanista kirjoista, kynistä, kuvista, ja tarroista: sellaisiin taideteoksiin että meinasi jo tulla uskon puute, että eihän minusta ole tuohon omalla huolimattomalla käsialallani ja suurpiirteisyydelläni. Mutta löysin myös Nyt-liitteen tekemän jutun, jossa käytiin perusasiat läpi, käytettiin tavallista vihkoa ja tavallista kynää ja kaikki oli niin selkeää ja fiksua. Tämän luettuani olin entistä varmempi että tämä on niin minun juttu.

Puolen vuoden suuret suunnitelmat, sisältää tärkeimmät asiat kuten matkat

Minulle bujoilussa oli muutama perusasia, jotka riittivät alkuun pääsemiseen:

1. Kalenteri alkaa suurista kokonaisuuksista mennen pienempään, se alkaa siis vuosisuunnittelusta, sen jälkeen tulee kuukaudet ja sitten päivät jne.
2. Välit voi täyttää kaikella mieluisella ihan sen mukaan mitä haluaa, minulla se tarkoittaa paljon puutarha- ja kokkausjuttuja, lomasuunnitelmia ja kaikenlaisia listoja. Mitään suuria filosofisia pohdintoja ja (anteeksi latteita) viisauksia minun kalenterista ei löydy, vaan sellaista ihan tavallista kiireistä mutta hyvää arkea

Kuukauden suunnitelmat jokaiselle päivälle, kuluseuranta ja tärkeimmät listat

Päiväloki näyttää vähän tylsältä, mutta pienet yksityiskohdat tuovat lisäväriä

Minulla käyttö muotoutui alkuun näin:

1) Kalenterina Moleskinen sidottu kovakantinen pisteytetty muistikirja 

• kovakantinen, jotta kestää kovankin kuljetuksen (minulla on huoletonta repun pakkaamista) 
• pisteytetyt sivut, sillä minulla viivat hyppivät silmissä ja ruudut ovat liian rajoittavia 
• sidottu, koska kierresidonta rajoittaa kättäni ja käden liikettä (vaikka olisikin muuten kätevä sillä silloin voisi lisätä/poistaa sivuja)

2) Maltilla värejä, kiiltokuvia ja tarroja koristeeksi

• nämä ehkä lisääntyvät pikkuhiljaa, sitä on jo nähtävissä
• etsinnässä on hieno pieni sapluunasetti, Suomen tarjonta on vaan onnetonta

3) Hyvä ohut kuulakärkikynä ja lisänä ohuita tusseja väreiksi
4) Haluan pitää kuukausien päivälokit yhtenäisinä, eli täytän sitten  kuukausien välit mielekkäillä asioilla, suunnitelmilla ja listoilla

• tässä vaiheessa osaan jo arvioida minkä verran tekstiä tulee viikkojen aikana, ja jos jäisi tyhjää, sen saan kyllä täytettyä

5) Käytän yksinkertaista koodausta muistiinpanoissa:

• 𑁦 tehtävä 
• X tehty
• o tapahtuma
• - ajatus
• * tärkeä
• ! deadline
• > siirrä eteepäin
•   en teekään

Kivoja suunnitelmia, puutarhaa ja lomaa

Miksi pidän bullet journalia/sta:

• Olen aina tehnyt listoja ja post it -lappuja: nyt kaikki pysyy kasassa eikä häviä (vanhoja listoja on ollut kiva tutkailla jos niitä joskus löysi)
• Asiat tulee kirjattua ylös eli eivät rasita enää muistia, erityisen tärkeää etenkin silloin (=aina) kun muistettavaa on paljon sekä kotona että töissä (tämä ehkä tärkeintä ja helpottavinta bujoilussa)
• Visuaalinen oppiminen/hahmottaminen (minun on helppo tajuta asioita kun näen kokonaisuuksia ja aikajanoja)
• Tämä on myös pienoispäiväkirja, kirjaan ylös fiiliksiä ja pieniä anekdootteja (en ole enää vuosiin pitänyt päiväkirjaa vaikka kaipaankin sitä välillä)
• Aivo-käsi-yhteys säilyy, tämä on niin tärkeää minulle, eikä se täyty koneella kirjoittaessa. Kun käsitöidenkin tekeminen on minimissä, niin kirjoittaminen käsin on merkityksellistä. Asiat hahmottaa paremmin kun kirjoittaa ja/tai piirtää käsin. Ja jos siltä tuntuu, asioita voi värittää, samaa terapeuttista fiilistä tulee värityskirjoista
• Auttaa myös huomaamaan että teen ihan paljon asioita, vaikka ajattelisinkin että olen saamaton tai että niin ja niin paljon on tekemättä
• Tulee seurattua myös hyvinvointiin ja jaksamiseen vaikuttavia asioita (kuten uni, ulkoilu ja sellaiset asiat), jotka sopivasti koodamalla tulevat visuaalisesti hyvin esille 

Minulla olisi vaikka kuinka paljon asiaa ja huomioita bujoilusta, mutta taidan tällä kertaa lopettaa tähän. Jatkan tarvittaessa toiste työjutuista ja muista vinkeistä mitkä tuntuvat toimivan minulla. Ja totean vielä kerran, että minulla tämä on todella kotikutoisen ja simppelin näköistä touhua, mallia kannattaa otta muilta. 

Ihan kokonaan en vielä pääse eroon post it -lapuista

Vuoden 2016 luetut kirjat

Laiska bloggaaja kierrättää vanhoja kuvia

Minusta on kiva pitää listoja. Viime vuonna osallistuin kirjahaasteeseen, ja oikeasti järkytyin kuinka vähän luen. Viime vuonna pidin kirjaa luetuista kirjoista haasteen kautta ja päätin silloin pitää myös tänä vuonna listaa lukemistani kirjoista, ihan sen takia että näkisin minkä verran niitä tulee luettua. No vähän tuli tänäkin vuonna, todella vähän. Saatoin luvata viime vuonna että luen enemmän kirjoja mutta huonostihan siinä kävi: tänä vuonna oli elämäni ensimmäinen kerta kun en lukenut kesälomalla yhtään ainoaa kirjaa (!). Syytän upeita lomamatkoja ja ainutlaatuista marjavuotta, mutta silti.

Sen olen oppinut, että huonoihin kirjoihin, tai sellaisiin jotka eivät muuten vaan iske, en tuhlaa aikaa, harpon reilusti tai jätän kesken. Tähänkin muutamaan kirjaan mahtui jokunen niitä kirjoja, joita en lukenut kokonaan. Ja luin kyllä lapsille muitakin iltasatuja, mutta laitoin tuon viimeksi luetun tähän koska se oli niin hyvä, suosittelen.

Helmet julkaisi juuri uuden lukuhaasteen vuodelle 2017. Voisin listata kirjoja taas tämän kautta, ja pyrkiä siihen että saisin edes puolet kohdista täyteen.  Enkä lupaa mitään, paitsi vähemmän nettiä ja enemmän kirjoja ensi vuonna.

Luetut kirjat 2016:

1. Janica Brander: Lihakuu (kirjasto)

2. Tommi Kinnunen: Lopotti

3. Tuomas Kyrö: Uusi urheilukirja (kirjasto)

4. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

5. Hugh Fearnley-Whittingstail: Hugh fearnlessly eats it all

6. Outi Pakkanen: Helle

7. Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (kirjasto)

8. Gill Meller: Gather (kai tämän sai laittaa kun luin kirjan kannesta kanteen)

9. Veikko Huovinen: Hamsterit

10. Nigel Slater: Kitchen diaries III (kirjasto) (jäi kesken koska laina-aika loppui)

11. Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja (kirjasto)

12. Leena Lehtolainen: Tiikerinlilja (alun ja lopun, miten nää on näin huonoja nykyään) (kirjasto)

13. Ilkka Remes: Kiirastuli (alun ja lopun) (kirjasto)

14. Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä (kirjasto)

15. Jojo Moyes: Jos olisit tässä (harppoen) (kirjasto)

16. Tuutikki Tolonen: Mörkövahti (lapsille ääneen)

Onpa paljastava lista, ainakin jos sen haluaa niin lukea. Lukuiloa ensi vuoteen!