Leppoisaa joulunodotusta

Joulu on juhlista varmastikin se, johon kuuluu eniten odotuksia, stressiä ja ehkä pettymyksiäkin (älä aloita tekstiä lattealla itsestäänselvyydellä!). Lehdistä ja keskustelupalstoilta saamme nähdä/lukea toinen toistaan hienoimmista joulukodeista, juhlapöydistä ja kiireettömästä yhdessäolosta sukupolvien kesken. Oma todellisuus voi olla aavistuksen erilainen. Jotta joulu ei olisi totaalista voimat vievää suorittamista (sisko muistaa lapsuuden joulut) olen päättänyt jo aikoja sitten että teen jouluisin juuri sen verran kuin huvittaa, ihan aina en onnistu, mutta usein kuitenkin. 

Vaikka meidän joulun peruskaava on aina melko samanlainen, vaihtelua on suuresti siinä, miten paljon on tehty minäkin vuonna. Välillä joulupöytä on riisutumpi tai pianon päällä on edelleen kaikki lehtipinot, välillä ei. Muistan myös sen yli 10 vuoden takaisen joulun, jolloin valvoin koliikkivauvan kanssa kuuteen asti jouluaattoaamuna. Nukuin sitten syöttöjen välit vauva kainalossa ja mies vieressä neljään saakka aattona (juu ei saunottu valoisan aikaan eikä leivottu pullaa), syötiin riisipuurot ja laatikot samaan syssyyn, availtiin lahjoja ja sitten olikin aika jatkaa valvomista koliikkivauvan kanssa seuraava yö. Mutta joulumieli se oli silloinkin, tosin aika kaukana lehtien idylleistä somine kehdossa nukkuvine tonttuvauvoineen. 

Jokaisella on ne omat jouluntuojat, niistä kannattaa pitää kiinni, ja muusta voi tinkiä. Kannattaa miettiä mitä oikeasti tarvitsee jouluun (vai tarvitseeko mitään) ja toteuttaa sen. Levollinen mieli on minulla se, jota kaipaan joulussa eniten etenkin näinä kiireisinä vuosina. Siksi kyselen aina joulukuussa, että mitä kukin kaipaa jouluunsa tänä vuonna. Niillä mennään, sen lisäksi teen ihan oman fiiliksen ja jaksamisen mukaan. Jouluun kuuluu minusta neljä peruskysymystä, joihin kannattaa mielessä vastata jo etukäteen. 

Leppoisan joulun neljä kysymystä:

Mitä ruokaa?

- meidän perheessä jokaisella on omat toiveensa, ne toteutetaan, ja sen lisäksi teen aina lisäksi mitä haluan. Kyllähän jokaisena päivänä ruuanlaittoon menee aikaa, miksei siis joulunakin, jolloin saa kokata kaikkea kivaa mitä tulee tehtyä vain jouluisin.

Mitä lahjaksi ja kenelle?

- silloin kun oli enemmän aikaa, tein paljon itse. Nyt kun aika on kortilla, olen korvannut ajan rahalla. Inhoan kaupioissa juoksemista, sen lisäksi tavaraa tuntuu kaikilla olevan ylimäärin, niinpä olen suosinut aineettomia lahjoja. Teatteria, elokuvaa, lahjakortteja, sen sellaista. Toivottavasti kaikista on iloa, vaikka tuskin mikään ylittää sitä aikoja sitten antamaani talvista teatterilahjakorttia Pyynikin kesäteatteriin. Istuimme helmikuussa 20 asteen pakkasessa kesäteatterissa katsomassa Talvisotaa, esityksen päälle söimme hernekeittoa ja näkkileipää. Yritän siis sanoa, että käyttäkää lahjoihin vain juuri sen verran aikaa ja rahaa kuin käytettävissä on.

Joulusiivous?

-tämä on se minun heikko kohtani, kuten on koko arjenhallinnassani. Tekisin niin mielelläni kaikkea muuta kuin siivoisin, niinpä sitten luistan siitä aina ensimmäisenä (ja sen huomaa). Olen aikoja sitten päättänyt, että normaali viikkosiivous riittää jouluksi. Muuten sitten teen mitä huvittaa, jos huvittaa. Tänä vuonna olen pesemässä saunaa ja sohvanpäällysiä jouluksi, se on minulle paljon se. Siis sen normaalin viikkosiivouksen lisäksi. Ja kuten Mysi Lahtinen ja Savusuolaa ovat todenneet, hopeiden kiillotus on pelkästään mukavaa.

Missä joulu vietetään ja kenen kanssa?

- tämä taitaa olla isoimpia huolia monissa perheissä. Meillä tätä ongelmaa ei ole, minä en ole viettänyt satunnaista joulua lukuunottamatta jouluja lapsuudenkodissa neljännesvuosisataan, ja tämä sopi miehellekin aikoinaan. Ja niin paatunut olen, etten tunne edes huonoa omaatuntoa asiasta. Välillä mietin lasten kannalta asiaa: omiin lapsuudenjouluihin kuului aatto isossa porukassa serkkujen ja muiden sukulaisten kanssa. Samaa tunnelmaa ei ehkä tule oman perheen kesken kotona, mutta tässä on omat hyvät puolet, eikä lapset muusta tiedä. Mutta toivoisin, että jokainen ihminen/perhe voisi tehdä omat ratkaisut ja viettää joulunsa siellä missä se tuottaa eniten iloa. Me olemme siis aina kotona ja meille saa tulla jos joku haluaa.

Loppujen lopuksi voi todeta. että joulu on ollut sitä joulumpi, mitä vähemmän olen tehnyt!

Lipeäkala-pizza

Nyt on kuulkaas sellainen herkku ettei helpolla usko. Anteeksi vaan kaikki suomalaiset ja italialaiset isoäidit mitä menin tekemään, mutta kyllä kannatti! Lipeäkala on perinneherkku, jonka suosion soisi säilyvän, ja kai sen suosio on jonkinlaisella tasolla joulukuussa pysynytkin. Mutta voihan lipeäkalaa syödä muullakin tavalla kuin valkokastikkeen tai suolan, maustepippurin ja voisulan kanssa. Lipeäkalaa pizzassa, olkaa hyvä.

Idean tähän sain tämän vuoden ehkä parhaasta keittokirjasta, nimittäin Saku Tuomisen ja kumppaneiden Pizze-kirjasta. Minä en yleensä fanita kauheasti yhden asian keittokirjoja, paitsi silloin kun ne ovat oikeita tietokirjoja asian ympärillä (kuten Janne Tarmion ja Sami Talbergin Mäti-kirja). Tämä Pizze-kirja on juuri sellainen. Noin puolet kirjasta on tietoa ja tunnetta, ja toinen puoli on mitä inspiroivampia ohjeita. Kirjassa oli käytetty mm. turskaa kikhernetahnan lisänä: tietysti tähän aikaan vuodesta tuli heti lipeäkala mieleen! Ja niinpä sitten ideoin tämän pizzan.

Kirjasta löytyy todella hyvät ohjeet hitaaseen, nopeampaan ja nopeaan pohjataikinaan. Kaikki toimivat, kokeiltu on! On kerrottu hyvät paisto-ohjeet tavalliseen sähköuuniin, kiven kanssa ja ilman. Minä tein tätä pizzaa varten nopean ohjeen mukaan, vähän soveltaen kuitenkin, alkuperäisen ohjeen voi tarkistaa kirjasta. Päällystin sitten ihan omalla tavalla, mutta kuten sanoin, ilman tätä kirjaa ja turskaideaa en olisi keksinyt tehdä ensimmäistä pizzaa lipeäkalasta. 

500 g 00-jauhoja

3½ dl kädenlämpöistä vettä

25 g hiivaa 

10 g hienoa merisuolaa

reilu rkl oliiviöljyä

Punnitse jauhot. Sekoita hiiva veteen, kaada yleiskoneeseen, lisää suola (tässä toimin eri tavalla kuin kirjan ohjeessa) ja jauhot. Vaivaa reilu 10 minuuttia pienellä teholla, lisää öljy ja vaivaa vielä isommalla nopeudella reilu viisi minuuttia. Anna kohota tunnin ajan, minä kohotin nyt pari tuntia kun oli muutakin tekemistä. Jaa taikina kahteen, muotoile pohjat ja anna kohota vähän aikaa. Tästä taikinasta tulee kaksi pyöreää pizzaa, toisesta tein perinteisen villisika-paprika-pizzan esikoista varten, toisesta tämän. Eli ylläoleva taikina on kahdelle, alla oleva täyte on yhdelle pizzalle:

lipeäkalaa kypsänä

n. 2 rkl smetanaa tai hapankermaa

hyvää cheddaria raastettuna (ehkä n. 1 dl)

hyvää parmesania (ehkä n. 1 rkl)

vähän oliiviöljyä

vähän sormisuolaa ja mustapippuria myllystä

muutama rosmariinin lehti

Kypsennä lipeäkala uunissa: laita sopiva pala (tässä reilu 200 g) kalaa uuninkestävään vuokaan, paista sitä n. 15 min 200 asteessa, niin että kala on juuri ja juuri kypsää (aika riippuu kalan koosta). Kaada neste pois, ja ja perkaa kala lautaselle, jossa on pari palaa talouspaperia. Tämä on tärkeää, ettei kala kastele pohjaa. Jätä kala odottamaan.

Levitä smetana tai hapankerma ohuelti nousseen pizzapohjan päälle. Levitä raastettua juustoa vähän päälle, ja paista 250 asteessa uunin pohjalla reilu 10 minuuttia, tai kunnes pizza on melkein kypsä. Levitä kala paistuneen pohjan päälle, lorauta vähän oliiviöljyä (tai sulaa voita jos haluat pysyä perinteissä kiinni), lisää vähän suolaa, pippuria ja rosmariinia. Paista vielä pari minuuttia uunin keskitasolla.

Tästä alkaa joulunodotus!

Kuha on mandariinissa

Kuvalla ei ole väliä kuha on kuva

Nyt kävi niin hassusti että en ottanut missään vaiheessa kuvaa, en ruuantekovaiheessa enkä valmiista ruuasta. Enkä laita tähän kuvaa lempikuhajutustakaan, vaikka se saa minut nauramaan aina kun ajattelenkin sitä. Kuha on kuva, se riittää (ilman sitä kuhaa).

Tänään päivällä ei ollut aavistustakaan mitä ruokaa tekisi. Esikoinen kuitenkin toivoi kalaa, ja niin sitten menin kala mielessä kauppaan. Kuinka ollakaan, sattui olemaan riittävän tuoretta kuhaa kohtuuhintaan (jep, alle 20€/kg). Kaksi pikkukuhaa fileiksi ja perkeet mukaan, kiitos. Ja sitten mietin loppumatkan että mitähän ruokaa sitä tekisi. Niin, minullahan oli ne pari appelsiinia pöydällä, teenkin appelsiinikuhaa. Paitsi että kotona selvisi että ne appelsiinit olivatkin verigreippejä, ehkä ainoita hedelmiä joita meillä lapset oikeasti inhoavat. Ei hätää, onneksi löytyi mandariineja. Niinpä sitten tein kuhaa mandariinivoissa, kuha olin ensin keittänyt perkeistä liemen.

Liemeä varten keitin perkeet (kidukset ja evät poistettuna) reilussa vedessä sipulin, porkkanan, varsisellerin, tillinvarsien, valkopippurien ja laakerinlehden kanssa noin vartin verran. Sen jälkeen siivilöin liemen puhtaaseen kattilaan ja jatkoin liemen keittämistä, keitin sen suunnilleen puoleen. 

4 kuhafilettä

voita

1 mandariinin kuori

suolaa

1-2 mandariinin mehu

1 dl kalalientä

1-2 tl maissijauhoa

Poista fileistä loput ruodot (jos haluat). Laita pannulle voita, ja kuori hyvin pestyä mandariinia hyvin ohuesti, niin ettei kuoreen tule yhtään valkoista nilaa. Laita kuorisuikaleet pannulle ja anna niiden maustaa voi. Paista fileet voissa juuri ja juuri kypsäksi, mausta suolalla ja siirrä lämmitetylle lautaselle odottamaan. Lisää pannulle mandariinin mehua ja kalalientä (älä pese pannua välissä) ja suurusta maissijauholla pari minuuttia. Hyvää, ihan mielettömän hyvää kalaa, hentoa mutta maukasta.

Onnea on...

Kukat Pirjo Koppi

Olin työhyvinvointikoulutuksessa, jossa käsiteltiin stressinsietoa ja sen hallintaa. Koulutuksessa oppi varmaan taas jotain uutta, myös sen, että jos kaikki listassa olleet kolme työuupumuksen merkkiä täyttyisivät, kannattaisi asia tiedostaa ja päättää, ettei antaisi sen häiritä. Tärkeä asia stressinhallinassa on myös se, että ei etsi/jää vellomaan huonoihin asioihin, vaan muistaa joka hetkessä hyviä asioita ja tiedostaa kuinka hyvin asiat kuitenkin on. Siksi päätinkin tehdä positiivisen listan pienistä asioista, joiden koen olevan erityisen hyvin tässä marraskuussa. Lista ei missään nimessä ole kattava, eikä mitenkään tärkeysjärjestyksessä, mutta nämä asiat nostin tässä hetkessä esiin.

Onnea on... oma luottofloristi
Olen tilannut lähes kaikki kukat kuopuksen nimiäisistä lähtien floristimestari Pirjo Kopilta, eli suhde on kestänyt jo aika tarkkaan seitsemän vuotta. Kukkia on tilattu niin merkkipäiville, vuodenaikajuhliin, tuliaisiksi, väitelleille, valmistuneille, yllätysvierailuille, asusteeksi ja ihan vaan omaksi ja muiden iloksi. Kaikki on onnistunut, kaikista on tykätty ja tiukatkin aikataulut ovat käyneet. Muistan vieläkin sen tunteen, mikä tuli niistä ensimmäisistä kukista, nimiäisjuhlissa olleista kolmesta asetelmasta. Tuntui että koko koti sai uuden tunteen, ja juhla tuli vieläkin herkemmäksi. Tai kuinka yhtenä vuotena lapsen syntymäpäiväkimpusta kehkeytyi oma ohjelmanumero kaverisynttäreillä: tytöt olivat jonossa nätisti odottamassa vuoroaan, kun sankari näytti kimppuun piilotettua yllätystä yhdelle vieraalle kerrallaan. Se on onnea se, tunteet jotka kannattelevat vuosienkin kuluttua.

Onnea on... suomalainen työ ja raaka-aineet
Mikä ilo olikaan, kun tajusin että edelleen löytyy Suomessa tehtyjä kenkiä ja vaatteita. Olen tallustellut syksyn Sievin kengillä ja juhlinut monet juhlat kokonaan kotimaisissa vaatteissa. Kun asiat pysyvät lähellä, on helpompi tietää miten ne on tehty. Onnea on myös se, että saan syödä lihaa josta tiedän miten se on kasvanut (ja miten teurastettu) ja saan leipoa jauhoista, joiden olen nähnyt kasvavan (siis sen viljan josta jauhot on jauhettu). Sisko toi taas tullessaan kassillisen jauhoja Vääksyn Myllystä, ruisleipä odottaa onnellista tekijäänsä. 

Onnea on... onnistunut työmatka ja hyvät ravintolat
Työmatkaa en nyt analysoi tässä enempää, kunhan vaan totean että olipa poikkeuksellisen inspiroiva ja antoisa matka. Ja koska myös työmatkalla on iltaisin pakko syödä, kannattaa tilaisuus käyttää hyväksi. Muutamassa illassa saimme monta hienoa kokemusta; mitä parasta intialaista ruokaa nukkuvassa pikkukaupungissa, Wagamamassa parasta ramenia aikoihin (ehkä koskaan?) ja sitten tietysti kaiken kruunasi Jamie Oliverin Barbecoa. Paikka on hienolla paikalla, ihan St Paulin katedraalin vieressä. Minä tosin istuin selkä ikkunaan (ja siten katedraaliin) päin ja katse keittiöön ja siellä olevaan hienoon puu-uuniin päin. Sain elämäni parasta lammasta, ihan täydellisesti kypsennetty ja maustettu. Jos pidät hyvästä lihasta ja pyörit Lontoossa päin, suosittelen käymään! Ja mikä hauskinta, siinä vaiheessa kun koko pöytäseurue hyrisi ja kehräsi hiljaista tyytyväisyyttään upean aterian päätteeksi, eläväinen italiailais(?)taustainen tarjoilija säntäsi pöytään ja kysyi huolestuneena: "Mikä hätänä, vaikutatte koko pöytä niin surulliselta?". Vakuutimme hänelle, että tämä on suomalainen tapa ilmaista onnea.

Onnea on... se ettei marraskuun jouluhössötys ärsytä tänä vuonna
Viime vuonna olin hyvinkin ärsyyntynyt (blogien) jouluhössötyksestä joka alkoi pahimmillaan jo lokakuussa. Nyt Lontoossa oli jo hyvin jouluista, mutta tajusin siellä, ettei se ärsytä yhtään (vähän kai sama juttu kuin se, ettei vieraan kielen kirosanat tunnu ollankaan pahalta, toisin kuin oman kielen). Ja tajuttuani sen, tajusin ettei minua ole ärsyttänyt muiden jouluhössötys tänä vuonna. Minä teen omaa joulua huolimatta siitä, että muut täyttävät mainoksia ja blogejaan jo nyt joululla. Suurimman osan lahjoista olenkin jo hankkinut, ja niistä on hyvä mieli valmiiksi. Kokemuksia, elämyksiä ja nautintoa. Siitä on tämä joulu tehty. Eikä ärsytä yhtään.

Onnea on... oma perhe ja suku ja ystävät.
Voimaa, näin on. 

Marianne-flan

Tämä marraskuun juhlasesonki on jo suunnilleen puolessa välissä. Tämän vuoden järjestelyihin on ehkä aavistuksen vaikuttanut vajaan viikon matka tässä kaiken muun seassa. Mutta tästäkin on selvitty, ehkä vähän enemmän mutkia oikoen kuin jonain toisena vuotena, mutta levollisin mielin kuitenkin, ja sehän se on pääasia. Opetin juuri esikoiselle esimerkilläni (ja rautalangalla), että aina ei ole pakko suorittaa jaksamisen äärirajoilla, vaan esim. kaksi tuntia unta yössä on tärkeämpää juhlamielen kannalta kuin joku muu asia. 

Tänä vuonna oli siis tarjolla mm. lähipitserian pitsaa, vihannestikkuja (ihan omin pikkukätösin pilkottuja) sekä perinteisesti ne perussipsit, -pähkinät, -karkit ja -suklaat. Kakkuina sekä omenapiirakkaa että suklaa-flan piparmintulla maustettuna, eli marianneversiona. Kakut tein sentään itse, kumpikin tosin helppoja ja vaivattomia tänä vuonna. 

Marianne-flan on ihan kuten suklaa-flan, paitsi parilla pienellä muutoksella. Kopioin ohjeen itseltäni tähän ja lisäsin pienet muutokset ohjeeseen.

2 cups (4,8 dl) jauhoja

1 rkl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1 cup (2,4 dl) sokeria

½ cup (1,2 dl) kaakaojauhetta

1 tl vaniljajauhetta

1 cup (2,4) maitoa

3 munaa

½ cup (1,2 dl) rypsiöljyä

piparminttu-uutetta (käytin 2 tl)

1 tlk (386 ml) "evaporated milk" eli makeuttamatonta säilykemaitoa

1 tlk kondensoitua maitoa (muistaakseni oli n. 300 g)

100 g maustamatonta tuorejuustoa

2 kananmunaa

2 kananmunan keltuaista

siemenet yhdestä vaniljatangosta

1/3 cup (0,8 dl) piparminttukaramellikastiketta (Pärlans pepparmint-kolakastike)

Voitele iso mahdollisimman laakea kuivakakkuvuoka, vetoisuus n. 3 l. Aloita kakkutaikinasta. Siivilöi kuivat aineet kulhoon. Sekoita toisessa kulhossa/kannussa maito, munat, öljy ja piparminttu-uute keskenään. Uutteen määrä riippuu siitä, kuinka tiukkaa aine on: minä laitoin nyt 2 tl, se oli sopiva määrä. Kaada neste kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. 

Valmista kiisseli vanukasta varten. Laita maitotiivisteet, tuorejuusto, munat ja vaniljatangon siemenet tehosekoittimeen ja aja se ihan tasaiseksi.

Valuta piparminttukaramellikastike kakkuvuuan pohjalle tasaisesti. Jos sinulla ei ole valmista piparminttukaramellikastiketta, voit lisätä tavallisen kinuskikastikkeen joukkoon piparminttu-uutetta ja sekoittaa sen hyvin. Nyt joulusesonkina löysin Hellasta&Herkusta Pärlansin pepparmint-kolakastiketta, suosittelen! Kaada kakkutaikina karamellikastikkeen päälle tasaisesti. Kaada lopuksi vanukaskiisseli päälle, älä sekoita. Se tosiaan jää ihan päälle, ja peittää koko kakun. Minä jätin nyt osan kiisselistä (n. 2-3 dl) kaatamatta, ja flan jäi sankarin toiveen mukaisesti vähän ohuemmaksi.

Peitä kakkuvuoka foliolla. Laita kakkuvuoka isoon uunivuokaan ja lisää isoon vuokaan tulikuumaa vettä muutama sentti pohjalle. Laita vuoka 175 asteeseen uuniin. Paista n. 1 h 30 minuuttia, kokeile kakun kypsyyttä tulitikulla. Anna kakun jäähtyä vähintään pari tuntia ja kumoa se lautaselle kylmänä. 

Kakku oli nyt koostumukseltaan ja suhteiltaan suorastaan täydellinen. Piparminttu maistui kivasti ja toi sopivasti talvista makua sekä kakun pohjaan että päälle. Olin vielä tyytyväisempi kakkuun tällä kertaa, ja se pysyi todella nätisti kasassa vaikka oli pitkään tarjolla. Tuntui maistuvan myös vieraille.

Säärystimet

Esikoinen sai toiset säärystimet, vihdoinkin, jos häneltä kysytään. Sain nämä melkein valmiiksi viime talvena, mutta ihan valmiiksi nyt vasta. Onneksi syksy on ollut lämmin, joten isoa tarvetta ei ole ollut. 

Nämäkin ovat ihan yksinkertaiset, resorit ylhäällä ja alhaalla, muuten tavallista oikeaa neuletta. Kauneus tulee langasta, ei mallista. Kuulemma seuraavat pitäisi olla kokonaan joustinneuletta. Tähän väliin on kyllä tulossa muutama muu projekti, ihan itselle tällä kertaa. 

Lanka on ostettu Snurresta, saksalaista Opal-lankaa. Puikkosuositus on 3-4, minä tein nämä kolmosen puikoilla. Lankaa kului vajaa 150 g.

Alkuun 14 x 4 silmukkaa, joustinneuletta 2o2n kymmenisen cm, sen jälkeen oikeaa neuletta polven alapuolelle. Lisäsin pikkuhiljaa 8 silmukkaa, eli ylhäällä oli 16 silmukkaa puikolla. Loppuun taas joustinneuletta 2o2n kymmenisen cm.

ps. Esikoinen on pari senttiä pidempi kuin minä.

Keltajuuria ja pinjansiemeniä

Tämä on ensimmäinen vuosi, kun olen löytänyt tavallisista kaupoista keltajuuria, ajoitus on ihan mahtava. Olen yleensä kasvattanut keltajuuret itse, mutta tämän vuoden sato oli katastrofaalinen, joten on ollut pakko turvautua kauppojen juuresvalikoimaan jo tähän aikaan vuodesta. 

Isänpäiväksi oli toiveissa hyviä pihvejä kolmen kilon pannulla paistettuna sekä lohkoperunoita. Lisukkeeksi tein tavallisia uunijuureksia (lanttua, porkkanaa, palsternakka ja keltajuuria) sekä salaatin keltajuurista. Tämä on niin simppeli juuressalaatti, etten osaa tarkkaa ohjetta edes antaa, mutta kirjasin sen silti tähän ylös.

keltajuuria

pinjansiemeniä

oikein hyvää balsamicoviinietikkaa

sormisuolaa

Keitä keltajuuret napakan kypsiksi. Anna jäähtyä ja kuori ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla niin, että ne saavat vähän väriä. Asettele lautaselle keltajuuret ja kaada vähän  balsamicoa ja lisää sormisuolaa. Kaada siemenet päälle ja salaatti on valmis.

Eton mess isänpäiväksi - hillaa ja passionia

Tiedustelin tänä vuonna normaaliin tapaani hyvissä ajoin että millainen isänpäiväkakku olisi toiveissa. Vastaus oli "jotain hyvää", enkä uteluista huolimatta saanut sen tarkempaa ehdotusta. Minulle jotain hyvää tarkoittaa yleensä marenkia tai suklaakakkua. Suklaakakkua on tilattu tähän juhlaputkeen muutenkin joten päädyin marenkiin. En tosin tehnyt tavallista (tai erilaista) Pavlovaa tällä kertaa, vaan päädyin enemmän jälkiruokamaiseen Eton messiin. Tosin luin wikipediasta että ei tämä ehkä käy oikeasta etonilaisesta, sillä siinä pitäisi olla mansikoita. Toisaalta Hugh F-W suositteli River Cottage Everyday -kirjassaan vaihtamaan mansikoiden (ja vadelmien) tilalle karviasta tai omenaa, niin kai sitten hillakin menee. Ja kastike päälle.

Oikeastaan tämä idea kirkastui käydessäni pitkästä aikaa Hellassa&Herkussa. Siellä oli nimittäin ihania A l'Olivier:n hedelmäisiä etikkakastikkeita, ja oli ihan pakko ostaa passionhedelmää. Etikka ja passion sopivat yllättävän hyvin yhteen, ihan huippu tuote sellaisenaankin. Sain tuosta River Cottage -kirjasta luottamusta siihen, että yksinkertainen marenki, kermavaahto ja marjat toimivat. Ja lisäsin vähän kastiketta ylimääräisenä päälle.

2 kananmunan valkuaista (3 jos ihan pieniä munia)

100 g hienoa sokeria

2 dl kermaa

sokeria maun mukaan (n. 1 rkl)

3 dl hillaa

sokeria ihan vähän jos haluat

½ dl sokerilientä (1 dl vettä + 2 dl sokeria keitetään pari minuuttia, annetaan jäähtyä)

½ dl passionhedelmä-viinietikkakastiketta (A l'Olivier)

Tee marenki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri vähän kerrallaan, vatkaa hyväksi vaahdoksi. Pursota/lusikoi pieniä marenkeja pellille ja paista n. 2 h 120 asteessa. 

Vatkaa kerma, mausta sokerilla, mutta älä tee liian makeaksi.

Lisää hillaan aavistus sokeria jos haluat, tai anna marjojen olla sellaisenaan.

Sekoita sokeriliemi ja passion-viinietikkakastike. Keitä kastiketta vähän kokoon, muutama minuutti riitti minulla.

Kokoa annos: murskaa marenkia, lisää kermaa ja marjoja annoskulhoihin. Valuta kastiketta päälle ja nauti. Aivan ihana jälkiruoka.


Tänä vuonna syötiin paljon keltaista. Aamun pekoniaamiaisella oli tavallista keltaisempia munia, keltaista paprikaa, persimoneja ja keltaista hilloa. Päivällisellä syötiin keltaisia uunijuureksia (viimeiset omat keltajuuret, keltaiset porkkanat, lanttua ja palsternakkaa) ja keltajuurisalaattia. Ja parhaat paistamani pihvit; naudan marmoriulkofilettä paistettuna kolmen kilon valurautapannulla sekä lohkoperunoita. Mukava ja leppoisa isänpäivä!

Sydänpullat - lihapullat hirven sydämestä

Vaari pääsi tänään isänpäivänkonserttiin tuuraamaan työmatkalla olevaa isää. Illaksi piti tehdä hirven sydänjauhelihasta lihapullia, kun kerran vaari ystävällisesti antoi hirven sydämen meille jauhettavaksi ja syötäväksi. Ja jälkkäriksi tietysti puolukkarahkaa puolukoista, joita ilman vaari jäi, koska antoi meille kaikki poimimansa marjat. Tänään siis sydänpullia, perunamuusia ja lanttu- ja porkkanatikkuja; eilen uunilohta, keitettyjä perunoita, tilli-kermaviilikastiketta ja somesalaattia. Esikoisen sanoin: "Yksinkertainen ruoka on hyvää, se on parasta". Ja sydänpullat ovat erityisen hyviä.

1 tl katajanmarjoja
1 tl viherpippuria

1 tl timjamia

1 oksa rosmariinia, lehdet pieniksi pilkottuna

2 tl yrttisuolaa
1 tl paprikajauhetta

vähän valkopippuria

½ dl kermaa

1 kananmuna

450 g hirven sydänjauhelihaa

450 g nauta-sika-jauhelihaa

Murskaa katanjanmarjat ja viherpippurit morttelissa, laita kulhoon muiden mausteiden kanssa. Sekoita joukkoon vähän kermaa, lisää muna ja sekoita kaikki. Lisää jauhelihat ja vaivaa taikina tasaiseksi. Pyörittele pulliksi ja paista 250 asteessa uunissa koosta riippuen 10-15 minuuttia.


ps. Eilen syötiin tämän vuoden ensimmäiset tortut glögin kanssa.

Suklaa-flan

Viime aikojen hauskin leipomus (täytyy myös todeta että tämän kesän/syksyn ainoa uusi kokeilu, joka onnistui hyvin ja maistui kaikille) löytyy Campasimpukan blogista. Hän oli tehnyt choco flania, kakkua josta minä en ollut ikinä kuullutkaan. Kakku on varsinainen taikakakku, eli siinä laitetaan vuokaan pohjalle taikina, jonka päälle sitten kaadetaan maitotiiviste-munaseos. Paistamisen aikana kakku kohoaa, saa ilmaa väleihin ja kohoaa pinnalle kevyempänä, kun taas kiisseli pysyy tiiviinä ja painavana ja painuu pohjalle. Kiintoisaa keittiökemiaa minusta, ja käy myös ohjelmanumerosta.

Tein kakun esikoisen kanssa, sillä halusin näyttää hänelle miten kakku syntyy. Campasimpukka oli pienentänyt alkuperäistä ohjetta ja muutenkin vähän muutellut sitä, mutta minä tein alkuperäisen amerikkalaisen ohjeen mukaan. Jostain syystä minun vanukaskerros oli paljon paksumpi kuin alkuperäisessä kuvassa, mutta eipä se pahemmin haitannut. Tämä kakku on helppo tehdä, ja erityisesti lapsista kiinnostava, joten hauskaa yhdessä puuhastelua tiedossa. Kuvia kannattaa käydä ihailemassa noista linkeistä. 

Minä käytän amerikkalaisiin ohjeisiin sieltä aikoinaan ostettuja kuppimittoja, mutta muutin määrät myös SI-järjestelmän mukaisiksi.

2 cups (4,8 dl) jauhoja

1 rkl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1 cup (2,4 dl) sokeria

½ cup (1,2 dl) kaakaojauhetta

1 tl vaniljajauhetta

1 cup (2,4) maitoa

3 munaa

½ cup (1,2 dl) rypsiöljyä

1 tlk (386 ml) "evaporated milk" eli makeuttamatonta säilykemaitoa

1 tlk kondensoitua maitoa (muistaakseni oli n. 300 g)

100 g maustamatonta tuorejuustoa

2 kananmunaa

2 kananmunan keltuaista

siemenet yhdestä vaniljatangosta

1/3 cup (0,8 dl) karamellikastiketta (Pärlans suolakaramellikastike)

Voitele iso mahdollisimman laakea kuivakakkuvuoka, vetoisuus n. 3 l. Aloita kakkutaikinasta. Siivilöi kuivat aineet kulhoon. Sekoita toisessa kulhossa/kannussa maito, munat ja öljy keskenään. Kaada neste kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. 

Valmista kiisseli vanukasta varten. Laita maitotiivisteet, tuorejuusto, munat ja vaniljatangon siemenet tehosekoittimeen ja aja se ihan tasaiseksi.

Valuta karamellikastike kakkuvuuan pohjalle tasaisesti. Voit käyttää mitä tahansa karamellikastiketta. Minä taisin käyttää vähän enemmän kuin ohjeessa, se ei haittaa sillä Pärlansin suolakaramellikastike (ostettu Hellasta&Herkusta) on niin todella hyvää. Kaada kakkutaikina karamellikastikkeen päälle tasaisesti. Kaada lopuksi vanukaskiisseli päälle, älä sekoita. Se tosiaan jää ihan päälle, ja peittää koko kakun.

Peitä kakkuvuoka foliolla. Laita kakkuvuoka isoon uunivuokaan ja lisää isoon vuokaan tulikuumaa vettä muutama sentti pohjalle. Laita vuoka 175 asteeseen uuniin. Paista n. 1 h 30 minuuttia, eli minunkin piti paistaa vähän kauemmin kuin alkuperäisessä ohjeessa, kokeile kakun kypsyyttä tulitikulla. Anna kakun jäähtyä tunti pari ja kumoa se lautaselle sen jälkeen. 

Vaikka tein ohjeen mukaan, minulla oli todella paksu kerros vanukasta päällä. Flan oli aikuisista hyvää, lapsista sitä oli vähän liikaa, mutta itse kakku oli heidän mielestä parasta suklaakakkua mitä ovat syöneet. Kun kakku oli ollut jonkun aikaa lautasella, vanukas alkoi vähän halkeilla, ja tippui yhdestä reunasta. Esikoinen tilasi tämän syntymäpäiväkakuksi, tosin ohuemmalla flanilla, toivottavasti silloin pysyy kasassakin paremmin. Kynttilöitä en taida siihen uskaltaa kuitenkaan laittaa? Tuli hyvä kakku, todella hyvä kakku. Kiitos Campasimpukalle siitä, että tuli tehtyä jotain ihan kokonaan uutta.