Näytetään tekstit, joissa on tunniste peura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peura. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. joulukuuta 2025

Peuran ulkofile pönttöuunissa


Meillä syötiin itsenäisyyspäivänä hyvin mutta yksinkertaisesti. Tarjolla oli hiilloksella grillattua peuran ulkofileetä, tavallista parempaa kastiketta, lohkoperunoita ja salaattia. Jälkiruuaksi oli nuorten tekemä appelsiini-suklaakakku (siitä ei taida olla kuvaa, mutta hieno ja hyvä oli). Ja television ääreen oli kotimainen juustolajitelma, hedelmiä, suolakeksejä ja tietysti suklaakonvehteja ja Finlandia-marmeladia. Ja juomana jouluomenaa.


Olemme tänä syksynä syöneet kaikki peuran ulkofileet hiilloksella paistaen. Leikkaan fileen reilun 2 cm paloiksi, ripottelen päälle suolaa ja joskus pippuria, ja laitan lihat varrettoman halsterin väliin. Grillaan hyvällä hiilloksella 3-4 minuuttia puoleltaan, joskus vähemmän. Mitään tarkkaan ohjetta tähän ei ole antaa, sillä aika riippuu hiilloksesta, siitä kuinka lähellä liha on hiiliä ja kuinka paksut palat ovat ja kuinka mediumina haluaa. Joka kerta on ollut hyvää ja kaikki on syöty yhdeltä istumalta.

lauantai 22. marraskuuta 2025

Savupeurapiirakka


Tänä vuonna vietimme lasten synttäreitä talvimökillä. Vieraita tuli paikalle kahdessa erässä mikä sopi oikein hyvin sillä muuten olisi voinut olla vähän ahdasta. Talvimökillä ei ole tavallista uunia, joten olimme leiponeet tarjottavat etukäteen. Minä tein edeltävänä perjantaina vain muutaman tunnin työpäivän ja lopun päivästä käytin leipomiseen. Esikoinen paistoi cocktail-piirakat ja browniet, minä leivoin loput tarjottavat.

Tällä kertaa emme siis tarjonneet ruokaa, vaan kakkukahveilla mentiin. Suolaisena tarjottavana oli cocktail-piirakoita ja munavoita, sienipiirakkaa suppilovahveroilla ja tätä piirakka. Piirakat eivät esteettisesti ole kummoisia, ainakaan nopeasti napatuista kuvista (en meinaa millään muistaa ottaa kuvia kun en niin pitkään aikaan ole blogannut mitään). Mutta uskokaa pois, tämä oli erinomaisen makuista piirakkaa. Käytin tähän viipaloitua savupeuraa, se piti vain suikaloida pieneksi. Tämä ohje on isolle piirakalle, piirakkavuoka on halkaisijaltaan 30 cm.

300 g vehnäjauhoa
ripaus suolaa
120 g voita
1,2 dl vettä

Valmista kuuman nesteen taikina. Mittaa vehnäjauhot ja suola kulhoon. Sulata kattilassa voi, lisää vesi ja anna kiehahtaa. Sekoita kuuma neste jauhoihin (käytä esim. haarukkavatkainta) ja anna taikinan vähän jäähtyä. Kauli taikinasta vähän vuokaa suurempi pohja, siirrä se vuokaan ja tasoita reunat. 

n. 300 g savupeuraa
1 paprika
n. 10 cm pätkä purjoa
5 munaa
400 g ranskankermaa
1 dl kermaa
n. 1 dl juustoraastetta (nyt oli kolmen eri juuston kannat)

Pilko peura suikaleiksi. Pilko myös paprika ja purjo ja levitä kaikki pohjan päälle. Sekoita kulhossa munat, ranskankerma, kerma ja juustoraaste ja kaada seos piirakan päälle. Paista 200 asteessa n. 35 minuuttia (aika riippuu uunista).

Piirakka on hyvää samana päivänä ja erityisen hyvää seuraavana päivänä. 

lauantai 20. syyskuuta 2025

Peuranpotka padassa eli nyhtöpeura


Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut. Samoja sanoja kirjoitan kuten niin monta kertaa aiemminkin: minulla on taas tiedossa tiukat työviikot, paljon töitä ja jokunen iltameno. Vanhaan tyylin käytin viikonloppuna yhden päivän eli tämän päivän tuleviin viikkoihin valmistautumiseen ja tein ruokaa vähän enemmän. Aiemmin tällä viikolla olen saanut pakastimeen chili sin carnea ja kolmen kaalin keittoa. Tänään tein kaksinkertaisen annoksen lasagnea Nigellan tyyliin (perheen toiveesta) ja valmistin peuraa monelle ruualle. Minulla oli reilu 2 kg peuranpotkaa ja muuta sellaista lihaa joka on tarkoitettu jauhelihaksi. Viime aikoina olen huomannut, ettei oma lihamylly meinaa jaksaa jauhaa näitä jänteisimpiä osia hienoksi. Olen tehnyt aiemmin ragua vastaavista lihoista, nyt tein lihat mausteiseksi nyhtölihaksi. Huomenna syömme kuopuksen kanssa lihaa hodareissa, joku toinen kerta syömme  kaikki joko hodareita tai hampurilaisia. Pakastin lihaa vielä pari annosta, se tulee käytettyä kastikkeissa, pastassa tai tortilloissa. 

Pata menossa uuniin
  
Tämä on sellainen vähän oiottu helppo versio, kaikki valmistui siivouksen ohessa vähällä vaivalla, mutta lopputulos on todella hyvä. Padassa kasvikset ovat vain tuomassa makua liemeen, ne hautuvat melkein muhjuksi. Ja koska meillä asuu kirsikka-fani, valmistin lihan näin:

2-3 kg peuranpotkaa ja muita hauduttamista vaativia osia osia (jauhelihaksi sopivia)
1 rkl mausteita (pippureita, chilejä, savupaprikaa, mitä vaan)
2 tl suolaa
1 iso sipuli
1 iso porkkana
varsisellerin varsi
3 laakerinlehteä
50 g voita
vettä niin että kaikki peittyy

Laita lihat pataan, sekoita mausteet lihojen joukkoon. Kuori sipuli ja porkkana, viipaloi ja lisää pataan varsisellerin varren kanssa. Lisää hillo, voi kuutioina ja kaada vettä sen verran että kaikki juuri ja juuri peittyvät. Laita pata uuniin 250 asteeseen, laske lämpö vartin päästä 125 asteeseen. Hauduta viitisen tuntia (vähempikin riittää varmasti). 

Siirrä liha lautaselle ja revi se suikaleiksi kahdella haarukalla. Siivilöi liemi kattilaan ja keitä sitä kasaan suunnilleen puoleen. Kaada lientä lihan joukkoon ja käytä liha joko heti tai myöhemmin. Lientä jää myös ylimäärin, pakasta se jonkun toisen padan pohjaksi.

Liha jäähtymässä ennen pakastusta



sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Peuralihapullat, gluteeniton ja maidoton


 
Tein ylioppilasjuhliin myös gluteenittomia ja maidottomia lihapullia. Sain hyvän vinkin korppujauhon tilalle: gluteenittomat kaurahiutaleet. Ne toimivat hyvin, ja nämä lihapullat maistuivat todella hyviltä, vaikka itse sanonkin. Käytin nesteenä itsetehtyä peuralientä, mutta toki tässä voi käyttää mitä tahansa muutakin nestettä. Muuten maustoin samalla tapaa kuin tavalliset lihapullat koska halusin näiden maistuvan mahdollisimman samalta. Paistoin nämäkin lihapullat uunissa, pannulla paistaen ehkä tulisi vielä parempia.

350 g peuran jauhelihaa
100 g naudan jauhelihaa (voi jättää pois)
100 g sika-nautajauhelihaa 
1 pieni sipuli
öljyä vähän
0,8 dl Myllyn paras gluteeniton kaurahiutale
1½ dl vahvaa peuralientä (tai muuta nestettä)
1 kananmuna
1 tl sinappijauhetta
1 tl kuivattua timjamia
3 tl paprikamaustetta
1 tl viherpippuria
ripaus valko- ja cayennepippuria

Kuori ja pilko sipuli hienoksi. Kuullota se pannulla tilkassa öljyä, siirrä jäähtymään. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet ja mausteet sekaisin. Lisää liemi ja muna, sekoita nopeasti ja lisää jauhelihat ja sipuli joukkoon heti ja sekoita tasaiseksi.  Anna taikinan maustua ja turvota puolisen tuntia. Pyöritä pieniksi lihapulliksi ja paista pellillä 225 asteessa n. 15 minuuttia. Käännä lihapullat ympäri puolessa välissä, minulla aika juoksi sen ajan eli pullat olivat uunissa vähän vähemmän aikaa. Tuli 45 suht pientä lihapullaa.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Peuralihapullat juhliin


💚 Meillä juhlittiin viikonloppuna ylioppilasta sukulaisten ja ystävien kanssa 💚 

Tarjolla oli muutamaa salaattia, possua, lihapullia ja savulohta. Lohi oli ostettu Granin Maxin kalasta, todella upeaa kalaa taas. Kukat olin tilannut siitä vierestä Ihanasta kukkasesta, ihanat olivatkin! 

Tein tarjottavaksi ison määrän lihapullia edellisellä viikolla, ehtivät olla muutaman päivän pakastimessa. Tästä ohjeesta tulee n. 45 pienehköä lihapullaa, ja ohje on helppo kertoa juhliin tarvittavalla määrällä. Jos kerrot taikinan vaikka kymmenellä, saat n. 450 lihapullaa. Ajanhallinnan kannalta kirjoitan muistiin, että minulla aikaa meni kaikkineen n. tunnin verran, tai vähän yli, sataa lihapullaa kohden. Paistoin lihapullat uunissa, siskoni neuvoi kääntämään ne puolessa välissä, ja näin tein. 

1 keskikokoinen sipuli
öljyä/voita
0,75 dl korppujauhoa
1 tl suolaa
2-3 tl paprikajauhetta
ripaus valkopippuria ja ehkä cayennepippuria
1 tl viherpippuria morttelin kautta
1 tl kuivattua timjamia
1 tl (reilu) sinappijauhetta
1,5 dl kermaa
1 kananmuna
400 g peurajauhelihaa
200 g sika-nautajauhelihaa

Kuori ja pilko sipuli hienoksi. Kuullota se pannulla tilkassa öljyä/voita, siirrä jäähtymään. Sekoita kulhossa korppujauhot ja mausteet sekaisin. Lisää kerma ja muna, sekoita nopeasti ja lisää jauhelihat ja sipuli joukkoon heti ja sekoita tasaiseksi.  Anna taikinan maustua ja turvota puolisen tuntia. Pyöritä pieniksi lihapulliksi ja paista pellillä 225 asteessa n. 15 minuuttia. Käännä lihapullat ympäri puolessa välissä, minulla aika juoksi sen ajan eli pullat olivat uunissa vähän vähemmän aikaa.

Lihapullat voi pakastaa ja sulattaa sitten ennen juhlia. Ne voi tarjota kylmänä tai lämmitettynä. Näistä lihapullista tuli paljon kehuja ja reseptiäkin kaivattiin. Alkuperäinen ohje on Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa -kirjasta, mutta vähän olen muuttanut suhteita ja maustamista, ja tärkeimpänä neuvona juhlien kannalta oli se siskon neuvo, että pullat kannattaa kääntää kertaalleen. Ja kun lihapullia tekee riittävästi, voi niistä nauttia juhlien jälkeenkin monella tapaa.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Peuran kinkku pönttöuunissa



Söimme melko perinteisesti pääsiäiskinkkua tänäkin pääsiäisenä, peuraa tällä kertaa. Valmistin kinkun eilen pönttöuunissa, lämpöä oli sisällä sen jälkeen ihan riittävästi, esikoinenkin tarkeni. Poltin yhden tavallisen pesällisen puita jonka jälkeen kinkku kypsyi aika nopeasti. Kinkku oli niin hyvää, niin hyvää, sekä heti lämpimänä että seuraavana päivänä kylmänä, ja myös leivän päällä sanoi kuopus.

Minä ostin pienemmän Mari-uunivuoan pönttöuunia varten, ja se on osoittautunut todella hyväksi hankinnaksi. Se on kevyt (kestävyydestä en vielä tiedä) ja riittävän kapea joten sen saa helposti uuniin. Ja kyllä siihen sopi hyvin tuollainen reilun kolmen kilon kinkkukin.


n. 3 kg peurankinkku
1 rkl paprikajauhetta
pippureita morttelin kautta
jauhettua ancho-chiliä
2 tl timjamia
½ rkl fariinisokeria
3 tl suolaa
oksa tuoretta rosmariinia
loraus öljyä

1 sipuli
1 iso porkkana
varsisellerin varsi
2½ dl vettä

Siisti kinkusta kalvot ja rasva pois tarvittaessa. Sekoita mausteet ja lisää öljyä juuri ja juuri sen verran että saat paksun tahnan. Hiero tahna lihan pintaan ja laita paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan, varo ettei se osu luuhun. Anna lihan maustua huoneenlämmössä tunti. Laita vuokaan pilkotut kasvikset ja vettä, lisää liha ritilälle tai suoraan kasvisten päälle. 

Lämmitä pönttöuuni, yksi pesällinen riitti ainakin minulla oikein hyvin. Kun hiillos on melkein palanut loppuun, laita kinkku uuniin. Paista haluttuun lämpötilaan, minä pidin nyt kinkun uunissa reilu kaksi tuntia. Anna lihan vetäytyä folion alla ainakin puoli tuntia. 

Söimme lankalauantaina kinkun kanssa muusia, kahta salaattia sekä kastiketta (paistoliemi suurustettu vehnäjauholla ja loraus kermaa mausteena, ei mitään muuta ja silti ihan paras kastike). Tänään pääsiäissunnuntaina söimme kinkkua kylmänä uunijuuresten ja lohkoperunoiden kanssa. 


tiistai 17. tammikuuta 2023

Peuran sisäfile pannulla


Tämä vuosi on meidän perheessä melkoinen juhlavuosi. Juhliminen alkoi heti tammikuussa viiskymppisillä (ei sentään minun: omat meni jo pandemian aikana). Varsinaisena juhlapäivänä kummmallakin oli pitkähköt työpäivät joten illallinen piti miettiä helpon ja nopean kaavan mukaan. Päädyin peuran sisäfileeseen ja uuniperunoihin ja -kasviksiin. Ja nauratin miestä sillä, että edellispäivänä herkuttelimme savukalalla ja mädillä lisukkeineen koska Suomessahan juhlitaan aina aattonakin. 

Minulla oli kolme peuran sisäfilettä, kaksi aikuisen ja yksi vasan, yhteensä reilu kilo (taisi olla ensimmäinen kerta kun peuran sisäfilettä jokainen sai riittävästi).  Sisäfileet olivat sulamassa jääkaapissa ja töistä lähdettyäni pyysin kuopusta ottamaan lihat huoneenlämpöön. Kotiin tullessa laitoin syvälle lautaselle vähän rypsiöljyä, timjamia, pippureita morttelin kautta sekä suolaa ja lihat maustumaan siihen. 

Kuorin ja pilkoin perunat ja punajuuret, siirsin ne öljyn, suolan ja mausteiden kautta uunipellille 250 asteeseen uuniin. Perunoille timjamia, punajuurille siirappia ja balsamicoa. Jatkoin kuorimalla ja pilkkomalla porkkanat ja palsternakan, niille vaahterasiirappia ja omenaviinietikkaa. Lisäsin nekin pellille ja jatkoin paistamista niin, että perunoille ja punajuurille tuli 30 minuuttia täyteen, muille vähän vähemmän.

Kun kasvikset olivat uunissa, paistoin sisäfileet pannulla voin ja öljyn seoksessa. Laitoin kaikki kolme filettä yhtä aikaa pannulle ja paistoin kaikkia puoli minuuttia puoleltaan lämmön ollessa täysillä. Sitten laskin lämpöä 6/9, paistoin viitisen minuuttia, käänsin puolessa välissä. Tämän jälkeen otin pienemmän vasan fileen pannulta pois, laitoin sen lämmitettyyn astiaan folion alle. Isoja fileitä paistoin vielä toisen viitisen minuuttia, käytin pannulla kantta tässä vaiheessa, käänsin taas kerran. Näiden kokonaisten fileiden kypsyys oli sellainen medium/medium+ vetäytymisen jälkeen.

Kun olin siirtänyt isommatkin fileet astiaan folion alle (en siis käärinyt lihoja folioon) valmistin kastikkeen. Kun oli juhlasta kyse, lisäsin pannulle voita ja jauhoa, annoin vähän ruskistua ja lisäsin purkillisen kermaa. Maustoin kastikkeen kriikunahillolla ja suolalla sekä vielä lopulsi lihasta valuneella nesteellä (sitä ei ollut paljoa). Keitin myös pavut samalla ja maustoin ne voilla ja soijakastikkeella, nämä ovat koko perheen herkkua. 

Tästä syntyi juhla-ateria reilussa puolessa tunnissa pitkähkön työpäivän jälkeen, maistui kaikille, ja vaikka kattaus ei ollut tuon juhlavampi niin kyllähän ne lihaöverit peuran sisäfileestä on juhlaa.


Jälkiruokana oli hillapavlova, olin paistanut edellisiltana marengin, väliin tuli Jymyn vaniljajäätelöä ja hyvää hillaa. Vitonen hajosi, mutta kyllähän sen vielä vitoseksi tunnistaa.



Viikonloppuna juhlittiin vielä sankarin lähisuvun kanssa nauttien hyvästä ruuasta ja mukavasta yhdessäolosta. Sankari sai hienoja lahjoja, ruokaa riitti ja paikka oli juuri sopiva meidän juhlille,
 

 
Kokki valmisti savustettua hirven ulkofilettä sekä kastiketta miehen ampumasta peuran ulkofileestä, lisänä perunoita, paahdettuja kasviksia ja salaatteja (salaatit eivät näy näissä kuvissa, hyvää vihersalaattia ja upeaa savulohisalaattia). 
 

 
Jälkiruokana oli amerikkalaista suklaakakkua, jäätelöä ja hillaa. Ja sankarin ylioppilaslahjaksi (yli 30 v sitten!) saamaa viskiä.  Olipahan meillä juhlat!

perjantai 30. joulukuuta 2022

Peuraragu

 
Mies sai jokunen viikko sitten metsäkaverinsa kanssa nuoren peurapukin ja peuranvasan. Kinkut palvattiin, fileet ovat pakastimessa ja lisäksi meillä oli neljä kahden kilon pussia jauhelihaksi sopivaa lihaa palasina. Käytin ensimmäisen kahden kilon satsin jauhamatta (ai miten niin olin laiska joulun alla), ajattelin että kyllä se ragussa liha pehmenee jauhamattakin, ja niinhän se teki. Tästä tuli todella hyvä ruoka, yhdellä hauduttamisella meille viisi ruokaa ja lisäksi vielä hyvää kastiketta muutamalle ruualle.

Googlailin vähän ohjeita, ja totesin että raguja on niin monta kuin on tekijöitäkin. Minä kaivoin varastosta riistalle sopivan punaviinin, käytin kasviksia reilusti ainakin joihinkin ohjeisiin verrattuna ja heräsin aikaisin yhtenä sunnuntaiaamuna edelleen edullisen sähkön aikoihin. Tässä on ohje suunnilleen sellaisena kuin tein, varmasti teen toisenkin kerran.

2 kg peuranlihaa paloina
öljyä (n. ½ dl)
voita (n. 50 g)
3 tl suolaa
3 tl kuivattua timjamia
1 tl jauhettua mustapippuria
½ tl jauhettua valkopippuria
½ tl cayennepippuria
1 rkl kokonaisia viherpippureita morttelin kautta
5 laakerinlehteä
8 keskikokoista sipulia
4 keskikokoista/isohkoa porkkanaa
1-2 varsisellerin vartta
3 rkl vehnäjauhoa
3 tlk tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyretta
2-3 dl hyvää peuralientä
4 dl hyvää punaviinia 

Ruskista lihanpalat erissä voin ja öljyn seoksessa kuumalla pannulla. Siirrä lihat haudutuspataan, ripottele suolaa ja mausteita päälle. Tarvittaessa huuhtele pannu vesitilkalla, kaada myös vesi pataan. Kuullota silputut sipulit, siirrä pataan. Kuori ja raasta porkkanat raastimen karkealla terällä, pilko varsiselleri ja kuullota niitäkin hetki pannulla. Jauhota kasvikset ja sekoita jauho tasaisesti kasvisten sekaan, siirrä pataan. Kaada pataan tomaattimurska ja -pyre, lisää lientä (tai vettä) ja kaada viiniä joukkoon. Sekoita kaikki hyvin sekaisin padassa ja hauduta pataa 8-9 tuntia asteuksella low. Minä pidin ensimmäisen tunnin pataa asetuksella high, ja sitten alensin lämmön. 
 
Kun kastike on hautunut riittävästi, sekoita sitä reilusti, liha hajoaa ihan sellaisenaan, minä autoin vielä vähän kahdella haarukalla. Koska söimme ensimmäisen aterian pitaleipien sisällä, kauhoin vähän pelkkää kastiketta pois padasta (pakastin tämän liemen muutamassa erässä nopeaa arkikokkausta varten). Lopputukoksena oli mureaa maukasta lihaa, joka maistui kaikille pitaleipien sisällä kasvisten  kanssa (ei kuvaa).

Pakastin yhden annoksen tortilloille, ja kaksi annosta pakastin liemen kanssa pastakastikkeeksi. Ja vielä jäi tämä annos joka syötiin yhtenä arkipäivänä pastan kanssa. Joulukuisessa valossa kuvattu kuva ei tee oikeutta herkullisuudelle.

Haudutuspata kulutti energiaa haudutusajan aikana 1,5 kwh. Pataa tehdessä päivän keskiarvo oli n. 20 c/kwh, eli padan valmistus kulutti energiaa n. 30 c ja siirto päälle. Ei minusta huono, ottaen huomioon, että padasta tulee meille n. 5 ateriaa ja lisäksi hyvää kastiketta useammalle aterialle.

torstai 5. toukokuuta 2022

Peuranniska keitoksi ja peuranliha kastikkeeksi


Yhden sunnuntain riistakokkaaja tässä taas hei. Reilu viikko sitten oli edessä työntäyteinen viikko, pakastimessä vielä paljon lihaa ja kuivakaapeissa kaikenlaisia pussinjämiä. Tämä tarkoitti sitä, että sunnuntaina tuli valmistettua ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan. Olin edellisenä iltana ottanut peuranvasan niskaa ja kastikelihaa sulamaan. Niskaa oli 1 kg luineen ja kastikelihaa n. 650 g. Näistä lihoista valmistin keiton, josta riitti kuusi annosta ruokaa (päivällinen ja etäilijöiden lounas), kastikkeen josta riitti sama määrä, sekä vielä jäi lihaa vapun tortilloihin (yläkuva).
 
Aloitin valmistamalla niskan padassa (enkä muistanut ottaa kuvaa):
 

Peuranniska padassa

 
voita/öljyä
1 kg peuranvasan niskaa
3 porkkanaa
3 sipulia
3 laakerinlehteä
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl pippureita (musta-, valko- ja viher-) morttelin kautta
1 tl kuivattua chiliä
1½ l vettä (tai niin että kaikki peittyy)
1 oksa tuoretta rosmariinia
muutama oksa tuoretta timjamia
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl fariinisokeria
2 tl suolaa
 
Ruskista liha padassa, ruskista myös kuoritut ja pilkotut kasvikset. Mausta liha reilusti ja lisää vettä pataan niin että liha ja kasvikset peittyvät. Mausta vielä etikalla ja sokerilla. Anna lihan hautua kannen alla n. 3 tuntia (tai kunnes liha irtoaa helposti luista, vasa ei enempää tarvinnut).

Nosta liha ja kasvikset pois padasta. Irrota liha luista, lisää lihan sekaan n. l lientä. Voit keittää siitä keiton heti, tai pakastaa sen myöhempää käyttöä varten. Minä jätin lihan liemineen kattilassa jääkaappiin odottamaan seuraavan viikon nopeaa arkikokkausta. Pienen osan lihasta pakastin suoraan sellaisenaan vapun tortilloja varten.


Peurakeitto


peuranniskaa kypsänä
1 l lientä, ja vettä lisäksi
3 porkkanaa
1 sipuli
1 palsternakka
pala juuriselleriä
pätkä purjoa
2 dl fregola-pastaa (tai perunoita tai mitä vaan)
 
Näin siis suunnittelin tekeväni keiton. Mutta koska tulin töistä tavallista myöhemmin (oli asioita vanhan kanssa), nappasin kaupasta valmiiksi pilkotut keittojuurekset. Eli kotiin tullessa laitoin kattilan lihoineen hellalle, heitin tuorekset ja pastan joukkoon ja keitin soppaa kymmenisen minuuttia. Uskomattoman hyvä keitto alle vartissa, kuopuskin kehui kovasti. 


Peurakastike

n. 650 g kastikelihaa
voita/öljyä
tuoretta rosmariinia ja timjamia
suolaa, pippuria
kypsiä kasviksia
1 rkl vehnäjauhoa
½ l peuralientä

Sen jälkeen kun pata oli valmistunut, tein kastikkeen kastikelihasta: suikaloi liha ja ruskista se yrteillä maustetussa rasvassa. Suolaa ja pippuroi reilusti. Lisää joukkoon padan kasvikset ja sekoita vehnäjauho tasaisesti. Anna jauhon saada vähän väriä ja lisää padan lientä nesteeksi. Syötiin riisin (pussinjämien) kanssa, kuvan unohdin tästäkin.

 
Samalla viikolla tein kasviskeskiviikon ruuaksi chili sin carnea säilykepavuista. Siitä jäi pieni annos jäljelle, jonka pakastin. Olin pakastanut myös peuranniskaa pienen annoksen. Nämä yhdistämällä sain helpon ja maukkaan täytteen vapun tortilloille, ei tarvinnut kuin lämmittää ja silti makua riitti. 




tiistai 18. tammikuuta 2022

Peura-kasviskastike



Minulla oli peuranpaisti, josta ajattelin tehdä kastikkeen. Etsin kastikkeelle inspiraatiota googlaamalla tuon otsikon mukaisesti, mutta en löytänyt yhtään ainoata peura-kasviskastiketta, joten piti sitten keksiä ohje ihan itse. 

Käytin kastikkeeseen kilon lihaa ja kilon kasviksia. Söimme kastiketta riistasunnuntain ruokana perunoiden ja uunikasvisten kanssa. Toisen aterian verran pakastin pelastamaan jonkun pitkän työpäivän jälkeisen päivällisen, ja vielä jäi kolmaskin annos, johon lisäsin seuraavana päivänä purkillisen tomaattimurskaa pastakastikkeeksi. Eli yhdestä kastikkeesta kolme ruokaa neljälle, olen tyytyväinen. 

1 kg peuran paistia
½ tl valkopippuria 
2 tl viherpippuria morttelin kautta
mustapippuria myllystä
2 tl timjamia
kuivattua chiliä mausteeksi
loraus soijakastiketta (ehkä n. 2 rkl)
1-2 tl hunajaa

öljyä/voita paistamiseen

3 isohkoa sipulia
2 isoa porkkanaa
1 palsternakka
1 paprika
pala purjoa
pala varsiselleriä
3 rkl vehnäjauhoa
5 dl lientä
2 tl suolaa
2 dl kermaa

Suikaloi peura, mausta se halutulla tavalla ja anna maustua vähintään puoli tuntia. Sillä välin kuori ja suikaloi/pilko kasvikset.  Laita pataan vähän öljyä/voita, paista liha parissa kolmessa erässä ja siirrä odottamaan. Paista myös kasvikset nopeasti kuumassa padassa ja lisää lopuksi lihat takaisin pataan. Ripottele vehnäjauhot sekaan ja kääntele ne tasaisesti. Lisää liemi, tarkasta suola ja anna kastikkeen kiehua ja suurustua puolisen tuntia. Lisää lopuksi kerma ja anna kiehahtaa. Kerman voi jättää poiskin, hyvää on ilman sitäkin. 

Söimme kastikkeen perunoiden ja uunikasvisten kanssa, maistui kaikille. 

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Aleksis Kiven päivä ja peuranniska padassa

 
Hyvää Aleksis Kiven päivää! Vai pitääkö jo sanoa ehtoota? Lempikirjailijani päivä osuu parhaaseen metsästysaikaan, kuten sopiikin metsämiehelle. 
 

 
Tänä viikonloppuna isällä alkoi hirvestys ja ensimmäisenä jahtipäivänä hän kaatoi hirven, hieno juttu! Tulevan etäviikon ruuat ovat selvillä: sieniä sekä hirven maksaa ja kieltä. Minä leikkasin viikonloppuna marjapensaat muutaman vuoden tauon jälkeen, melkoinen urakka oli leikata kaikki 10 mustaherukkaa, 4 punaherukkaa, 1 viherherukka ja 6 karviaista. Lapset kantoivat oksat juhannuskokkoon, ensi vuonna on mitä polttaa. 
 
Otin mökille lähtiessäni mukaan peuranniskan, yli kolmekiloisen palan lihaa luineen. Haudutin sen tällä kertaa padassa hellalla hissukseen, maustoin sillä mitä mökillä oli, yrttejäkin vielä löytyi vähän. Maustaminen ei oikeastaan ole ollenkaan tarkkaa, laita sellaista mitä on. Kasvikset olivat pääasiassa liemen maustamista varten, paljoa enempää ei pataan olisi mahtunutkaan.

yli 3 kg peuranniska
voita/öljyä
n. 10 pikkusipulia
1 iso porkkana
1 dl vettä
3 tl suolaa
1 tl pippureita jauhettuna
1 tl chiliä
½ tl jauhettua inkivääriä 
1 tl sinapinsiemeniä
1 rkl tummaa balsamicoa
nippu yrttejä (lipstikka, persilja, sitruunatimjami)

Paista peuranniska voin ja öljyn seoksessa joka puolelta kuumassa padassa. Lisää pataan kuoritut sipulit ja pilkottu porkkana sekä vähän vettä. Mausta haluamallasi tavalla ja hauduta vähintään 5 tuntia miedolla lämmöllä.

Kun liha on revittävän kypsää, irrota lihat luista. Siivilöi liemi, ota sipulit talteen. Kaada sipulit ja lientä lihan joukkoon. Syö sellaisenaan uuniperunoiden ja -kasvisten kanssa.

Lihaa voi käyttää myös kastikkeisiin, leipiin, hodareihin, ihan mihin vaan. Hyvää tummaa maukasta lihaa.



Olen aiemminkin tehnyt peuranniskaa monella tapaa, useimmiten juurikin patoja tai keittoja. Huomasin vaan, etten ole näitä kuitenkaan kirjannut blogiin ylös, joten tässä on nyt yksi hyvä tapa valmistaa peuranniskaa. Tavoitteena on saada tähän blogiin jokaisen (meillä käytetyn) riistaeläimen osasta vähintään yksi resepti, mielummin useampia. Niska on yksi monipuolisimpia raaka-aineita: kun sen ensin valmistaa kypsäksi, voi siitä loihtia melkein mitä vaan sen jälkeen.

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Peuraa muurikalla



Hellettä on riittänyt, en enää edes muista kuinka monta viikkoa tässä on ollut tätä. Olimme pitkän viikonlopun mökillä heti kun esikoisen kesätyöt päättyivät. Sunnuntaina saunottiin savusaunassa helteestä huolimatta tuntitolkulla. Mietimme saunan tarpeellisuutta paahtavassa helteessä, mutta kuopus, joka on myös saunanlämmittäjä, oli sitä mieltä että saunaan on päästävä, ja täysin oikeassahan hän oli. Kymi oli 24 ℃.

Palstalta pataan

Söimme koko mökkireissun hyvin: se on helppoa tähän aikaan vuodesta. Lauantaina grillasin peuranpaistia ja pekonijuustoa, lisänä uusia perunoita ja kaalisalaattia. Sunnuntaina grillasin kassleria (lähdin hakemaan kalaa, mutta maatilatorilla ei enää sitä ollut joten päädyin possuun), tomaatteja ja pekonijuustoa, lisänä taas uusia pottuja ja kaalisalaattia. Eilen paistoin suikaloitua peuraa sekä palstalta tuodut kasvikset ja kahdelta edelliseltä päivältä ylijääneet perunat muurikalla. Lisänä oli kaali-kurkkusalaattia omista kurkuista.

Otin mökille lähtiessä ison, yli kahden kilon, peurapaistin pakastimesta. Osa paistista sopi erinomaisesti pihveiksi (lauantain ruoka), mutta osa paistista oli sellaista, että se sopi paremmin suikaloitavaksi. Niin se ruoka keksii itse itsensä. Marinointiin käytin kaikkea mitä mökillä sattui olemaan, jokainen voi maustaa lihan itselleen mieluisalla tavalla. Tästä määrästä 5 söi isoon nälkään, lisäksi lihaa jäi vielä yhdelle nälkäiselle myöhemmäksi.

n. 1 kg peuran paistia suikaleina
½ dl rypsiöljyä
½ dl soijakastiketta
½ dl Poppamiehen smoky Apple -soosia
½ dl Poppamiehen Korean BBQ -soosia
2-3 tl suolaa (koska helle)
1 tl pippuria myllystä

öljyä muurikalle
1 sopivan napakka kesäkurpitsa
4 sipulia
muutama tuore härkäpapu (jos on)

öljyä muurikalle
10-12 keitettyä perunaa
suolaa, pippuria

Suikaloi liha. Lisää öljy, soijakastike ja muut mausteet. Sekoita hyvin sekaisin, anna maustua huoneenlämmössä puolisen tuntia tai yli.

Pilko kasvikset ja perunat. Kasviksia olisi hyvin mennyt tuplamäärä, mutta nyt oli tämän verran.

Paista lihat muutamassa erässä kuumalla muurikalla, siirrä pataan. Lisää öljyä muurikalle, paista kasviksia siinä hetki niin, että saavat vähän väriä mutta pysyvät vielä rapeina. Siirrä pataan. Lisää öljyä vähän enemmän ja paista perunat hyvällä lämmöllä. Suolaa ja pippuroi ne (jos muistat), ja siirrä pataan. 

Lisänä oli chili-paprikahilloa, ja kaikki oli niin hyvää, että ihan liikuttui. 

Helteisen heinäkuun kukkakimppu

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Juomia ennen joulua 1. Lihaliemi ja peurapiirakka


Tämä on jo kuudes joulunodotuskalenteri blogissa. Ensimmäisen vuoden jälkeen olen miettinyt kalentereihin jonkun teeman, niin tänäkin vuonna. Edelleen oma lempikalenterini on se toinen, vuoden 2016 kalenteri jouluisista kirjoista. Mutta oli se viimevuotinenkin kiva. Tämä on juuri sopiva joulukalenterin tahti minulle, neljä postausta on sopivasti minulle, ja toivottavasti seuraajillekin.

Tänä vuonna mietin neljää sopivaa juomaa joulunaikaan. Kaikki eivät ole perinteisiä drinkkejä, vaan mukaan mahtuu monenlaista. Aloitan nyt lihaliemellä, olen jo aiemmin kirjoittanut juotavasta liemestä, mutta tässä tulee vähän perinteisempi versio. 
 
Olin päättänyt aloittaa liemellä jo aiemmin, mutta kuinka sattuikaan: mies "tilasi" uusimmassa  Metsästäjä-lehdessä (6/2020) olevan peurapiirakan. Ohje on Akseli Herlevilta, ja siinä kehoitettiin nauttimaan piirakka sherryllä maustetun liemen kanssa. Ehdotin ensin, että tekisin piirakan puolikkaana, mutta sehän oli oikeasti tosi huono idea, ainakin metsästäjän mielestä. Vaikka ei saadakaan syötyä piirakkaa oman perheen voimin kerralla, voi sitä pakastaa ja ottaa mukaan metsästysreissuille. 

Juotava lihaliemi


6 dl lihalientä kuumennettuna
suolaa tarpeen mukaan
loraus sherryä
persiljaa
timjamia

Lämmitä lihaliemi kattilassa. Minun lihaliemi oli redusoitu reilusti, eli käytin 1½ dl lihalientä ja 4½ dl vettä. Mausta suolalla tarpeen mukaan. Kun liemi lähes kiehuu, mausta sherryllä ja lisää vähän pilkottua persiljaa ja muutama timjamin lehti koristeeksi. Sherryn voi jättää poiskin. Nauti kuumuutta kestävästä lasista tai mukista.

Peurapiirakka levynä


100 g (puuro)riisiä
4 keitettyä kananmunaa
800 g peuran jauhelihaa
suolaa ja pippuria reilusti, timjamia
2 isoa sipulia
voita/öljyä
200 g ranskankermaa
120 g smetanaa

2 pkt voitaikinaa, á 600 g (ohjeessa 500 g)
1 munankeltuainen

Keitä riisi kypsäksi, valuta ylimääräinen vesi pois. Keitä kananmunat kypsäksi. Paista kuumalla pannulla peuran jauheliha kypsäksi muutamassa erässä, mausta reilusti suolalla ja pippurilla, lisäsin myös timjamia. Siirrä kulhoon odottamaan. Kuullota pilkottu sipuli pannulla voissa tai öljyssä, siirrä sekin kulhoon. Sekoita kulhossa riisi, hienonnetut kananmunat, jauheliha, sipuli, hapankerma ja smetana sekaisin.

Kauli toinen voitaikina pellin kokoiseksi levyksi. Levitä täyte tasaiseksi pohjan päälle. Kauli toinen levy pellin kokoiseksi, siirrä piirakan päälle ja "sulje" reunat. Tasoita piirakka takaisin pellin kokoiseksi. Voitele piirakka munankeltuaisella. Paista 180 asteessa n. 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä vähän aikaa ja leikkaa paloiksi.

Tarjoile piirakka lihaliemen kanssa. Ihana ruoka tähän vuodenaikaan.


Lämmintä ja turvallista joulunodotusta kaikille!


tiistai 8. syyskuuta 2020

Savustettu hirven ja peuran sydän, se parempi versio

Savustettua hirvensydäntä ja ruusunterälehdistä tehtyä mehua

Tässä on vähän jatkoa viikonlopun Kielometsän reissuun. Minä lupasin tuoda jotain lihaa, sillä paikalla oli kaksi muutakin, jotka syövät riistaa. Sen hyvän peuran sisäfileen lisäksi otin vähän savustettua sydäntä mukaan, sillä tiesin Kahvelon Ilsen tuovan upeaa leipää. Minusta keitetty sydän on hyvä leivänpäällinen, mutta täytyy sanoa, että savustettu sydän on vielä parempi. 

En edes muistanut, että olen aiemmin savustanut sydäntä, vaikka olihan sekin ihan hyvää. Mutta kyllä tämä näin tehden oli vielä parempaa. Minulla oli kokonainen peuran sydän halkaistuna ja puolikas hirvenvasan sydän. Niissä lihan paksuus oli melkein sama, hirvessä vähän paksumpi, joten laitoin sen kuumempaan paikkaan savustimessa. Käyttämäni savustin on ihan tavallinen Opan sähkösavustin, jossa ei ole lämmönsäätöä. Ulkona oli n. 15 astetta lämmintä, tämä muistiin itselle. 

½ hirven (vasan) sydän
1 peuran sydän

1 l vettä
½ dl merisuolaa
rosmariininoksa
3 laakerinlehteä

Siisti sydämet, jos et ole sitä tehnyt jo aiemmin. Eli poista isot suonet, mahdollinen rasva (vasoilla harvoin) ja muut roippeet. Laita sydämet suvustusuunin ritilälle. Lisää purut, kaksi sokeripalaa (jos muistat) ja halutessa muutama oksa rosmariinia. Savusta näitä tällaisia suht pieniä sydämiä tunti.

Keitä sillä välin suolaliemi kattilassa. Siirrä sydämet suoraan savustusuunista kuumaan suolaliemeen ja anna suolaantua 3 tuntia. Tällä tavalla tehtynä sydämissä on mieto, minusta juuri sopiva suola. Suolaisemman ystävät voivat pitää pidempään suolavedessä, ja/tai tehdä tiukemman suolaliemen. Nosta sydämet liemestä ja nauti joko lämpimänä tai myöhemmin kylmänä. 

Hyvää leivän päällä, niin hyvää. Ja maistui muillekin. Nautimme nämä Ilsen leipoman juurileivän päällä säilömisen ohessa. Lasissa on Kielometsän ruusunterälehti-mehua, sekin upean makuista.




Peuran sydäntä upealla leivällä.

Ps. Tulin taas mökille etätöihin. Heti saavuttuani mökille lähdin sienimetsään kaatosateessa. Vaatteet saivat kuivua uunin lämmössä ja saaliina oli minulle ja isälle kahden päivän ruuat. Söimme illalliseksi kantarelleja paistettuna sipulin ja mangoldin kanssa sekä näitä savustettuja sydämiä. Ei varmaankaan tarvitse hehkuttaa kuinka hyvä on.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Päivä Kielometsässä ja chilikurkut


Sain viettää tänäkin vuonna päivän Kielometsässä, aivan kuten viime vuonna. Sitä on taas yhtä haltioissaan ja virkistäytynyt kuin mitä oli viime vuonna (kannattaa lukea tuo viime vuodenkin teksti, sillä en toista tässä samoja asioita vaikka voisinkin). Tämä päivä on kyllä todellakin yksi tämän vuoden kohokohdista, olkoonkin, että elämäni epäiltiin olevan aavistuksen tylsää...

Säilöimme porukalla samaa omenakompottia kuin viime vuonna, lisäksi teimme venäläisiä suolakurkkuja (iso purkki) ja etikkaisia chilikurkkuja. Kirjoitan chilikurkkujen ohjeen tähän, tällä tapaa olen tehnyt etikkakurkkuja monena vuotena, ohjeen perusidean olen ottanut Satu Koivistolta, kurkut teen aina sinne päin, eli tämä on vähän muunnettu ohje:

2 kg kurkkua (vähän vajaa)
4-5 chiliä viipaloituna (minulla aika mietoja lajikkeita 4 erilaista)
reilu pala inkivääriä kuorittuna ja viipaloituna
mustaherukanlehtiä
tillin kukintoja

1 l vettä
4 dl sokeria
5 rkl suolaa
1 rkl sinapinsiemeniä
1 rkl korianterinsiemeniä

6 dl etikkaa

Pese ja viipaloi kurkut. Laita (steriloituun) purkkiin kerroksittain kurkkuviipaleet chilien, inkiväärin, herukanlehtien ja tillin kukintojen kanssa. Keitä liemen aineksia niin että sokeri ja suola sulavat ja muutama minuutti päälle. Lisää etikka ja anna kiehahtaa. Kaada kuuma liemi kurkkujen päälle, sulje kansi. Anna maustua vähintään viikko kylmässä. Meillä syödään näitä ainakin leivän päällä, hodareissa, hampurilaisissa ja (peruna)laatikkoruokien lisukkeena.


Viime vuotiseen tapaan otimme Kahvelon Ilsen kanssa kaiken irti päivästä. Lähdimme matkaan aikaisin aamulla ja kävimme sienessä ennen Kielometsään saapumista. Saaliina oli suppiksia ja vähän kantarelleja. Lounaan jälkeen kävimme uudestaa sienessä koko porukalla, saaliina lisää suppiksia ja muutama kantarelli. Huomatkaa minun uudet Sievin saappaat, mikä ihana väri. Eipä haitannut sade, vaikka sitä riitti vähän koko päivälle. 


On tämä, tällaista runsasta kauneutta harvoin pääsee ihailemaan. Ruusuilla oli toinen kukinta päällä, liljatkin kukkivat vielä ja kasvihuoneessa kukki yli parimetrinen dahlia. Ja kauneista kaunein ruusu, ihan saappaideni värinen!


Puutarhasta löytyi mm. vadelmia, omenia, päärynöitä, luumuja ja seljanmarjaa. Teimme samaa kompottia kuin viime vuonna, se vaan on niin hyvää. Lisäksi Jukka järjesti meille hedelmien maistelun:

  • Astrakaani iso kuulas
  • Borgovskoje
  • Jättimelba
  • Tuntematon (Rautell?)
  • Tohtorin päärynä
  • Sinikka (luumu)
  • Eurazia (luumu)
  • Minikiivi
  • Maira (persikka)


Voisin laittaa tähän listaan monta huutomerkkiä, niin upea setti! Lempihedelmä oli, no kaikki! Ja kotimaista persikkaa, ihan uskomatonta.


Ja päivän ruoka! Tullessa meitä odotti kastanja-salvia-keitto ja hyvät leivät. Keiton ohje oli River Cottagen Veg Everyday -kirjasta, miten se onkaan mennyt ohi. Päivällistäkään ei voi hehkuttaa liikaa, tässä taisi olla tämän vuoden paras illallinen. Jamie Oliverin uuniperunoita (pieni epäilys nousi seurueessa, että onko inkubaatioajat optimoitu, mutta lopputuloksen mukaan sanoisin, että kyllä on) ja italialaista salvia-quornia, ihan käsittämättömän hyvää.

Jukan ottama kuva

Lisukkeena oli meille kolmelle lihansyöjälle peuran sisäfile. Laitoin fileen aamulla tilkkaan öljyä, jossa oli  ½ tl suolaa sekä rosmariinia ja laakerinlehteä pilkottuna (ei siis pippuria eikä mitään  muutakaan). Tämä sai marinoitua päivän ajan, ennen grillaamista pyyhin ylimääräiset öljyt ja yrtit pois. Grillasin fileen kolmelta puolelta reilun minuutin puoleltaan lähes suoraan hiipuvan hiilloksen päällä. Sen jälkeen file sai levätä folioon käärittynä vajaan vartin. Sanoisin näin vähän vaatimattomasti, että suunnilleen parasta lihaa mitä olen syönyt. Ja taisi maistua muillekin.


Illan kruunasi upea jälkiruoka hillasta. Onneksi sain reseptin, tätä pitää tehdä pian uudestaan. Meillä oli käsittämättömän upea päivä: koko päivä ulkoilua ja säilömistä sekä puutarha ja talo täynnä kauneutta, ja tietysti loistavaa ruokaa ja parasta seuraa. Kiitos Kielometsän isännille ja muille ihanasta päivästä!


Ps. Mun uudet housut näytti tältä, kun illalla istahdin autoon. Hämähäkinseittejä, lehtiä ja mitä vielä. Ja Ilse vieressä oli ihan fressinä siisteissä farkuissa. Mä en tajua. 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Peuran kinkku uunissa (pääsiäinen 2020)


Tänään meillä oli perinteinen pääsiäisen brunssi, kattauksessa Teemaa, Tiimaa ja Kiltaa. Amerikan vuosina ostetut munakupit ja Englannista tuotu teekannu. Posliinimunat on on ostettu kummallekin lapselle heidän ensimmäisinä pääsiäisinä. Tänä vuonna tein lihapiirakan puolikkaana, se ei enää maistu lapsille samaan tahtiin kuin jokunen vuosi sitten.

Pääsiäinen on melko samanlainen joka vuosi, tänäkin vuonna. Olemme kotosalla perheen kanssa, lepäämme, ulkoilemme (joskus enemmän joskus vähemmän), siivoilemme ja syömme hyvin. Joinain vuosina isä on täällä, mutta ei joka vuosi. Tämän vuoden eristyksessä ja Uudenmaan sulussa se ei olisi ollut mahdollista, mutta mitään muuta eroa en ole huomannut muiden vuosien pääsiäisiin. En oikeastaan tiedä onko se hyvä vai huono asia.

Pääsiäiskinkku kuuluu pääsiäisen perinteisiin joka toteutuu silloin kun kinkkua on saatavilla, muulloin syödään jotain muuta riistaa. Tänä vuonna meillä oli pakastimessa peuran takakinkku. Ajattelin valmistaa sen kokonaisena luineen päivineen. Yllättäen en löytänytkään peurankinkulle ohjeita, mutta valmistin sen tähän tapaan:

reilu1 rkl musta-, viher- ja valkopippuria yhteensä
1-2 tl kuivattua chiliä maun mukaan
2 tl kuivattua timjamia
2 tl savupaprikajauhetta
2-3 tl suolaa
3 rkl öljyä
1 rkl tummaa siirappia

n. 3 kg peurankinkku (tai minkä kokoinen onkaan)

50 g voita
2 valkosipulin kynttä
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia
tuoretta persiljaa

3 porkkanaa
1 varsisellerin varsi
n. 10-15 pikkusipulia
2 naurista
3 dl (peura)lientä

Sekoita mausteet ja suola öljyn ja siirapin kanssa tahnaksi. Levitä seos kinkun päälle ja anna maustua muutama tunti huoneenlämmössä tai jääkaapissa yön yli.

Kinkku ennen maustevoin lisäämistä

Sekoita pehmenneeseen voihin pilkotut yrtit ja valkosipulit. Kuori ja pilko kasvikset, laita ne isoon uunivuokaan. Aseta kinkku juuresten päälle ja levitä yrttivoi kinkun päälle. Kääri luu folioon. Lisää vuokaan muutama dl nestettä. Laita kinkku 250 asteiseen uuniin. ja laske uunin lämpötila heti 125 asteeseen. Paista kunnes kinkku on halutun kypsää, minä paistoin nyt 65 asteeseen, siinä meni aikaa n. 2,5 tuntia. Sivele kinkkua muutaman kerran pohjalle valuneella rasvalla.

Kinkku menossa foliokääreeseen

Kun kinkku on halutussa lämpötilassa, kääri se folioon ja pyyhkeisiin, anna lämmön tasaantua puolisen tuntia. Sillä välin voit valmistaa lohkoperunat ja -punajuuret uunissa. Ota kinkun alla muhineet kasvikset talteen lämmitettyyn kulhoon (minä keitin tällä kertaa kasviksia vartin verran liemessä, olivat vähän liian al dente siinä vaiheessa kun kinkku oli kypsä) ja valmista kastike:

2-3 dl lientä (lisää vettä jos lientä ei ole näin paljoa)
2 rkl vehnäjauhoa
1 rkl puolukkahyytelöä (tai muuta hilloa)

Kaada liemi kattilaan, suurusta vehnäjauholla (vatkaa ne sekaan ettei tule paakkuja) ja mausta hillolla. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.

Leikkaa kinkku siivuiksi, nauti uunijuuresten, lohkoperunoiden ja kastikkeen kanssa.


Kinkku oli hyvää ja mureaa. Siitä riittää lihaa useammalle aterialle, tarkoitus tehdä myös täytettyjä leipiä siitä sekä käyttää rippeet hernekeittoon. Muu perhe ei tykännyt yrteistä lihan päällä, minä tykkäsin. Ensi kerralla jätän maustevoin laittamatta, muuten voin tehdä samalla tapaa.

ps. Minulle jäi litsauksen voittomuna, perinteisestä syystä.

Yksinkertainen ruoka ja kattaus

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Jjapaguri peuran sisäfileestä - korealainen "perinneruoka"


Pitkästä aikaa minulle kävi vanhanaikaisesti: innostuin ja inspiroiduin blogijutusta, eli Kaikki äitini reseptit -blogin Nannan reseptistä. Hän oli käynyt katsomassa elokuvan Parasite, ja selvitti, että mitä ihmettä jjapaguri, uudehko korealainen hittiruoka on, vai pitäisikö jo sanoa perinneruoka. Minua viehätti ruuan perusajatus, jossa köyhä kohtaa rikkaan, eli ruoka koostuu halpisnuudeleista ja parhaasta/kalleimmasta mahdollisesta lihasta. Heti ohjeen luettuani tiesin, että haluan tehdä ruuan peuran sisäfileestä, joka on parhaita lihoja mitä tiedän, vaikka hintaa en osaakaan sanoa. 

Kävin eilen Hakaniemen Jiahe Asian Marketissa ostamassa neljä pakettia nuudeleita ja otin aamulla 2 peuran sisäfilettä sulamaan. Mikäli oikein ymmärsin kaupan nettisivuilta, sieltä onnistuu myös tilaaminen, tämä siis tiedoksi kaikille niille lukijoille, jotka asuvat jossain kauempana.

Valmistin ruuan neljälle, käytin Nannan ohjetta lähes sellaisenaan, siellä on myös paljon vaihekuvia. Lihaa oli sen verran kuin oli, eli jokainen voi säätää sen määrää. Minulla on vähän pelkistetysti ohje tässä, suosittelen todellakin lukemaan tuon perusteellisen Nannan kirjoittaman taustoituksen ja reseptin, netistä löytyy myös paljon englanninkielisiä ohjeita.

2 pkt Chapaghetti pikanuudeleita
2 pkt Neoguri pikanuudeleita

290 g peuran sisäfilettä (2 kpl)
suolaa ja pippuria
voita ja öljyä

Kiehauta reilu pari litraa vettä isossa kattilassa kattilassa. Keitä nuudeleita ja pussien mukana tulleita vihanneshiutaleita muutaman minuutin ajan, sekoita niitä vähän, minä nostelin nuudeleita haarukalla. 

Siivilöi nuudelit, ota talteen reilu 2 dl nuudelien keitinvettä (käytin sen pannulla missä paistoin lihat). Kaada nuudelit takaisin kattilaan sekä n. 2 dl keitinvettä. Sekoita  nuudeleihin chapaghettin tumma papukastikejauhe x 2, sekä neoguri-paketin tulinen  maustepussi, käytin vähän vajaan yhden pussin. Sekoita kaikki hyvin yhteen ja lisää lopuksi neoguri-paketin öljypussit.

Samalla kun nuudelit ovat kiehumassa, pilko sisäfileet suupaloiksi ja suolaa ja pippuroi ne. Pyöräytä lihakuutiot todella kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa. Sekoita liha nuudeleiden joukkoon ja nauti. Lisukkeena tarjosin ituja.

Meillä tämä määrä nuudeleita oli kyllä reilusti, mutta kaksi pussia olisi ollut liian vähän. Esikoinen olisi mielummin syönyt fileen perunamuusin kanssa, kuopus totesi että liha oli parasta. Ei tainnut tulla uutta lempiruokaa lapsille, mutta olihan tämä nyt hauska kokeilu, voisin tehdä toistekin.


ps. Alkaa tämä jatkuva vesisade ja harmaus ottaa päähän minuakin: ruoka syötiin valoisaan aikaan, mutta yhtä pimeää on kuin on ollut koko tämän nyt 131 päivää kestäneen marraskuun ajan.