Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokahaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokahaaste. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Sisäelinhaaste - sydän

Miehen ottama romanttinen kuva

Törmäsin Sillä Sipulilan kautta Tinskun keittiön aloittamaan sisäelinhaasteeseen. Tinsku viittasi Hesarin juttuun, jonka mukaan sisäelinten kulutus on 80 kertaa vähäisempää 1980-lukuun verrattuna. Toki maailma tässä välissä on muuttunut huimasti, mutta koska lihaa syödään nykyään enemmän kuin siihen aikaan, olisi vähintäänkin suotavaa syödä eläimistä myös sisäelimet. Haasteen tarkoituksena on jakaa tietoisuutta sekä hyviä reseptejä ja vinkkejä sisäelinten hyödyntämiseen.

Minä olen tottunut syömään sisäelimiä lapsesta asti, ja etenkin maksa ja sydän ovat aina olleet suurta herkkua. Munuaisia meillä ei käytetty, enkä minäkään ole niitä myöhemmin alkanut valmistaa. Koska meillä lihankulutus oli, ja on edelleen, hyvin pitkälti riistaneläinten varassa, ei sisäelimiä ihan mahdottomasti ole ollut syötäväksi, mutta monen monta ruokaa vuodessa kumminkin.

Osallistun nyt pitkästä aikaa ruokahaasteeseen, haluan olla jakamassa tätä tärkeää asiaa. Blogista löytyy jonkin verran erilaisia sisäelinruokia, suurin osa on ihan tavallista kotiruokaa, sellaista mitä meillä on aina syöty. Teen aiheesta kolme erillistä postausta, ja tähän ensimmäiseen keräsin blogista löytyvät sydänruuat.

Sydän on minusta helpoin kaikista sisäelimistä. Halutessaan sen voi jauhaa ja käyttää jauhelihana kaikkiin normaaleihin jauheliharuokiin jos ei muuta keksi. Maku ja rakenne poikkeavat jonkin verran lihasta, mutta ei mitenkään paljoa kumminkaan. Käyttämäni sydämet ovat riistasta, eli niitä tulee silloin kun Tapio suo antejaan, ja välillä vähän päälle (kts. kyyhkynsydämet). Nämä kaikki ohjeet sopivat myös naudan, possun, lampaan, hanhen, broilerin jne. sydämille, joita voi ostaa ainakin halleista ja paremmista lihakaupoista.


Kaikkien aikojen paras käristys: Sydänkäristys. Tätä syötiin vuosi sitten, ja edelleen olen sitä mieltä, että taisi olla aras käristys mitä olen syönyt.

Kuten sanoin, sydämen jauhelihaa voi käyttää kuten tavallistakin jauhelihaa, eli tässä on muutamia ihan perinteisiä ruokia (kaikista ei ole kuvaa):

Lasagne on erityisen hyvää myös sydänjauhelihasta.


Sydänjauheliha-perunavuoka, kaikkien suosikki.


Sydänpullat, yksinkertasta mutta parasta ruokaa.


Sydänjauhelihakastike, maistuva peruskastike.


Sydänmakkara, yksi parhaista makkaroista mitä olen tehnyt. Muistan vieläkin tuon aterian aiheuttaman liikutuksen.

Perinteiset, aavistuksen vanhanaikaiset (ja siksi niin rakkaat ja toimivat) sydänreseptit: Keitetty sydän, sydän uunissa ja savustettu sydän. Lapsuudessa meillä oli useimmiten (vai aina?) keitettyä sydäntä, sitä syötiin ruualla tai leikkeleenä leivän kanssa. Ruisleipä ja keitetty sydän on lapsuuden mieluisia ruokamuistoja.

Sydämestä saa hyvä kastikkeita, patoja ja keittoja juhlaan ja arkeen:


Kauriin sydänpata, tätä syötiin Suomi100 itsenäisyyspäivänä. Pitääkin tehdä uudestaan peuran sydämestä, taisin juuri nähdä sellaisen pakastimessa.


Paprikassi, tällä kertaa sydämestä ja maksasta, mutta siihen voisi käyttää kieltäkin.


River Cottagen ohjeella tehty sydän, ihana kastike jota suosittelen lämpimästi kokeilemaan.


Sydämellinen keitto, tavallinen hirvikeitto johon savustettu sydän antaa hienon lisämaun.

Lintujen sydämet ovat pieniä, ja siksi melkein aina lisään ne muuhun ruokaan joukkoon. Kyyhkyn sydämiä meillä on aina ollut enemmän kuin kyyhkyjä, sillä oli aikanaan esikoisen lempiruokaa, ja miehen metsästyskaverit tiesivät sen.


Kyyhkynen haudutuspadassa, teeri sekä broilerin sydän Murun ohjeella.

torstai 19. helmikuuta 2015

Selleri-perunamuusi


Minä en ole viime aikoina osallistunut kuukauden ruokahaasteisiin, osaksi sen takia kun en niissä ikinä pärjää, ja osaksi sen takia että aiheet eivät välttämättä ole olleet ihan sellaisia mihin haluaisin jotain keksiä. Nyt kuitenkin Kulinaarimurulasta tuli sellainen aihe, että tähän aikaan vuodesta siihen on ihan pakko osallistua, eli peruna, mitä tahansa perunasta. Tämä ei ole luottoresepti reseptien kätköistä, mutta tästä voi tulla sellainen, luottoresepti siis, kovin kätkettyhän tämä ei enää ole. Hih, ei tuo läjä tuossa lautasella ole kovinkaan kuvauksellinen, mutta maku oli senkin edestä mahtava. Suosittelen kokeilemaan, siitä huolimatta että selleriä keittäessä keittiön valtaa aavistuksen visto haju. Mutta kun keitetyn sellerin vetää pyreeksi ja sekoittaa hyvään perunamuusiin, sen maku, sekä perunan että sellerin, kohoaa ihan uusille tasoille. Todella mainiota perunamuusia näin tehden, suunnilleen sopiva annos neljälle viidelle:

600 g perunaa (jauhoinen lajike, esim. Rosamunda)
400 g selleriä
vettä, suolaa riittävästi
1 dl kermaa
100 g voita
(1-2 dl maitoa tarvittaessa)
aavistus muskottipähkinää

Kuori perunat ja keitä ne suolatussa vedessä kypsiksi. Sillä välin kuori myös selleri ja leikkaa paloiksi. Keitä selleri suolatussa vedessä omassa kattilassaan kunnes selleri on pehmeää, taisi mennä vajaa 10 minuuttia siihen. Muussaa selleri sileäksi ja paseeraa siivilän läpi (ei ole pakko, mutta näin muusista tulee vielä sileämpää). Jätä selleripyre odottamaan perunoita. Kun perunat ovat kypsiä, valuta melkein kaikki vesi pois, lisää kerma ja voi ja survo perunat sileäksi. Ohenna tarvittaessa maidolla, vatkaa kuohkeaksi. Vatkaa myös selleripyre joukkoon ja mausta aavistuksellla juuri raastettua muskottipähkinää. Sopii erityisen hyvin kalan kanssa. Me söimme Ras el hanoutilla maustetun lohen kanssa, aivan loistava ruoka, maukas mutta mieto.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Omenainen lapapata possusta


Lapapata on hauska sana. Ja tämä on erityisen hyvä pata, takuuvarmasti maistuvaa kaikkien mielestä. Helppo tehdä ja koko ruoka kypsyy samalla vaivalla. Nelihenkiselle perheelle tästä tulee kaksi täyttä ruokaa ja lihaa vielä jää liemen kanssa yhteen kastikeruokaan.

Osallistun tällä reseptillä pitkästä aikaa kuukauden ruokahaasteeseen, jonka tässä kuussa järjesti Grillataan ja Chillataan -blogi mukavalla aiheella eli pataruualla. Minä tein padan sähköuunissa, mutta tämä soveltuu oikein hyvin myös leivinuunissa tehtäväksi. Kisaan on jo ilmottautunut iso joukko toinen toistaan parempia patoja, joten enpä usko että minulla on taaskaan mitään mahdollisuuksia, mutta ei se haittaa. Halusin kuitenkin mukaan tällä yksinkertaisella ruualla, huomaan että minulla ruuat vaan yksinkertaistuvat koko ajan ja haen puhtaita simppeleitä makuja. Siksi tämä on ihan parasta.

voita
1.5 kg possun lapaa
musta- ja viherpippuria
2 tl sinappijauhetta
2 palsternakkaa
4-5 pienehköä sipulia
6-8 perunaa
2 omenaa
1 rkl merisuolaa
2.5 dl vettä
1 dl makeaa omenaviiniä
reilusti tuoretta timjamia

Ruskista liha padassa. Ripottele päälle mustapippuria ja morttelissa hienonnettua viherpippuria sekä 1 tl sinappijauhetta kummallekin puolelle. Lisää pataan kuoritut ja pilkotut kasvikset sekä viipaloidut omenat päällimmäiseksi. Lisää suola ja kaada nesteet pataan, lisää timjami päällimmäiseksi. Laita pata kansi päällä 250 asteiseen uuniin ja laske lämpö 150 asteeseen. Anna hautua nelisen tuntia. Hyvä pata, kaikkien lempiruokaa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Viisi hyvää, viisi huonoa kesästä 2013



Sain Campasimpukalta haasteen, jossa pitää kertoa viisi hyvää ja viisi huonoa kesämuistoa menneltä kesältä. Meillä oli melkoista hiljaiseloa koko kesä, sellaista mukavan tasaista, kotona olemista ja mökkeilyä parillakin mökillä. Vähän minun moton mukaista, että kiva ettei mitään tapahdu kun silloin ei ole mitään pahaakaan tapahtunut. Eli tämä minun lista on ihan eri sfääreissä kuin muiden vastaavat listat. Loma oli pitkähkö ja hyvä niin. Listat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä, jossei oteta sitä huomioon että missä järjestyksessä sattuivat putkahtamaan mieleen

1) Mökin kasteluvesi - isä viritti mökin kasvimaalle pitkät letkut sähköpumpun ympärille. Nämä letkut riittivät siihen, että kasvimaan kasteluvesi tuli joesta, tai tarkemmin sanottuna vielä pienestä poukamasta, jossa kasvoi jotain pieniä kirppuja ja katkoja ja vesi oli muutenkin humuspitoista. Ei ole samanlaista kasvua nähty koskaan, ja se on kyllä lämpimän kesän ja laadukkaan kasteluveden ansiota.

Esikoisen ottama kuva Mustion linnan lummepolulta
2) Kastelujärjestelmät - mies viritti hyvät kastelusysteemit palstalle ja ruukkupuutarhalle. Eipä tullut halkeilleita tomaatteja kuten ennen, ja sai olla mökillä rauhassa miettimättä palstan kastelua.

3) Tytyrin kaivosmuseo - meidän kesälomareissut tuntuvat olevan vähän erilaisia kuin muilla perheillä. Mutta koska kaikki tykkäävät, niin esikoisen sanoja lainaten "mitä välii". Tästä paikasta tykkäsi koko perhe, eikä se kahden tunnin kierros tuntunut liian pitkältä kuopuksen 4½ v mielestä. Lopun valoshow tyhjässä kaivostilassa Sibeliuksen musiikin tahdissa sai ihon kananlihalle hyvässä mielessä. Vau!

4) Creme ja kori - tämä on henkilökohtaisesti kyllä minun kesän kohokohta, kaikkiin muihin juttuihin liittyy muitakin ihmisiä. Mutta tämä pyörä on pistänyt pyöräilynautinnon ihan uusiin kertaluokkin. Ja kuten juuri meillä vieraillut ystäväni totesi :" En tiennytkään että noin hienoja pyöriä on olemassa." On niitä, ainakin minulla.

5) Lämmin kesä ja pitkä kasvukausi - vaikka minä en niin helteitä välitäkään, olen tyytyväinen kun kesän lämpösumma on ollut kasveille suosiollinen. Eikä ole tarvinnut kuunnella muiden valitusta "huonosta kesästä".
Iso juhannuskokko tänäkin vuonna
Ja sitten niihin ikävämpiin kesämuistoihin. Niitä ei tunnu helposti löytyvän, koska, kuten yllä totetsin, ei paljoa tapahtunut, ja se oli hyvä se. Muutamia negatiivisia juttuja sentään löytyy.

1) Kaalikoit - se joku miljardi kaalikoita, jotka vaelsivat tänne, tekivät todellakin tuhojaan. Minulta syötiin osa lehtikaalisadosta niin, että uudet alut tuhoutuivat, ja päätin repiä kaalit maasta. Ne eivät olisi pystyneet jatkamaan kasvuaa, kuten osa kaaleista, joiden päät eivät tuhoutuneet. Lisäksi en halunnut olla ruokkimassa seuraavaa sukupolvea, sinnepähän päätyivät isoon säkkiin tulevien vuosien mullaksi. Vähemmän syödyt lehtikaalit sen sijaan selvisivät hyökkäyksestä, eli vaikka ensimmäiset lehdet syötiin rankaan saakka, uudet saivat kasvaa rauhassa. Tänä vuonna en siis saanut sitä ihanaa tuoretta pehmeää pientä lehtikaalia, mutta talven varalle kuitenkin on sato tuvattu.

2) Etanat ja kotilot kasvimaalla - no words needed.

3) Torikauppa - anteeksi vaan, että tässä taitaa tulla vähän poliittisesti epäkorrekti tilitys. Mutta jaksan ihmetellä sitä, että miksi hyvämaineisella torilla on koju kojun vieressä myymässä samaa tukusta tullutta tavaraa jota saan ostaa vaikka sittarista, ja torikojuissa vieläpä kaksin-kolminkertaisilla mutta keskenään identtisillä hinnoilla. Myyjät eivät tiedä mistä kasvikset/juurekset ovat peräisin, vierekkäin ovat hollantilaiset ja suomalaiset tomaatit jne. Aamulla laatikoita paiskotaan pöytään ja valitetaan milloin mitäkin. Minulle tulee kuluttajan sellainen olo, että minua huijataan, ja siinä vaiheessa äänestän aina jaloillani.

4) Huono marjavuosi puutarhassa - liekö viime vuoden peruja, mutta marjoja ei juurikaan tullut pensaista.

Lisään vielä loppuun, että en ole unohtanut ihanan maanläheisestä Tavoite79-blogista jo toukokuussa saamaani haastetta, siihen vastaan piakkoin, vähän paremmalla ajalla (vaikka kesäloma meni jo).


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Haaste: viikon menu

Sain viime viikolla haasteen Hiidenuhmalta. Kiitos Hiidenuhma! Ajattelin vastata siihen heti, sillä muuten vaarana olisi se, että alkaisin kikkailemaan niin, ettei meidän arkiruuista olisi tietoakaan :) Eilen en vaan ehtinyt kirjoittaa tätä, sillä minun piti lukea työkaverilta lainaamani Tuomas Kyrön Miniä. Siinä vasta loistava kirja! Viime viikko ei ollut ihan tavallinen viikko, mutta ei se ollut ihan poikkeavakaan siinä mielessä, että yleensä viikkoihin mahtuu jotain poikkeavaa. En tullut ottaneeksi kuvia kaikista aterioista, ja jälkiruuatkin ovat olleet pääsiäismuna- ja mämmilinjalla, joten niistä ei ole juurikaan postattavaa. Toteutus ei nyt mennyt ihan oikeaoppisesti, mutta sen verran oli muita kiireitä, että oli pakko vähän oikoa. Säännöt olivat seuraavanlaiset.

Tässä vielä haasteen "säännöt" kopioituna:

Viikon menu

  •  kuvaa viikon ajan kaikki tekemäsi ruoat (jos et muista kuvata niin mainitse päivän kohdalla mitä teit)
  •  jos ruoka on tosi herkku ja haluat jakaa reseptin, niin hyvä juttu :)
  •  7 ruokaa siis ja lisäksi vinkki johonkin helppoon jälkkäriin "Viikon vinkki"
  •  kerro keneltä haasteen sait ja jaa haaste vapaasti ainakin viidelle blogiystävällesi.
  •  laita postauksen otsikoksi: Haaste: viikon menu
Tarkoitus ei ole siis saada kasaan mitään gourmetherkkuja vaan ihan tavallista arkiruokaa. Vinkkejä ja inspiraatioita kanssasisarille :) ja -veljille


Maanantai: Metsästäjän piiras sydämestä ja maksasta (ohje alaosassa postausta). Tyypilistä maanantairuokaa: viikonlopun jämiä vähän muokattuna.

Tiistai: Yrttibroileria, parsakaalisalaattia ja ituja. Tyypillinen tiistain ruoka siinä mielessä, että liha paistettu sunnuntaina, ja lisukkeet tehty vauhdilla. Tiistaina perheellä on urheiluharrastuksia, joten ruuan pitää olla nopeasti valmistettavissa, eikä liian täyttävää että jaksaa treenata, mutta riittävän täyttävää että jaksaa treenata.

Keskiviikko: Jauhelihakastike ja spagetti. Minulla oli keskiviikkona vuoden ehkä rankin työpäivä. Valmistauduin edellisiltana tekemällä jauhelihakastikkeen, jota mies lämmitti keskiviikkona ja keitti spagettia lisäksi. Minä tulin kotiin puoli ysiltä, söin lautasellisen ruokaa, ja olin nukkumassa ennen ysiä ja ennen lapsia. Kuva on vanhasta postauksesta, en tullut pyytäneeksi miestä ottamaan kuvaa, ja itsellä se ei käynyt illalla pienessä mielessäkään.

Torstai: Paistetut muikut, kuoripotut ja bottarga-kstike. Viikon kalapäivä oli tällä viikolla torstaina. Kala oli hyvää, samoin kastike, tosin lapset eivät suostuneet edes maistamaan. Kompensoivat sitten syömällä huiman määrän muikkuja.

Perjantai: Perhe söi samaa jauhelihakastiketta kuin keskiviikkona ja spagettia. Minä söin MURUssa! Kuvia ei tietenkään ole, mutta täytyy sanoa että Muru on kyllä kaiken sen hehkutuksen arvoinen mitä missään näkee! Söimme päivän menut puolikkailla viinipaketeilla. Ja jälkiruokaviini teki sellaisen vaikutuksen, että viiniä on jo tilattu laatikollinen puoliksi :)  Ohjeita löytyy Murun keittokirjasta, ja niistä on tarkoitus kokeilla ainakin jälkiruokaa, ja ehkä lammastakin.

Lauantai: Paistettu kanan rintafilee, ranskalaiset perunat ja salaatti kurkulla ja granattiomenalla. Lauantain ruuasta ei ole kuvaa. Olimme n. 8 tuntia reissussa, ja tärkeintä oli saada vaivattomasti ruokaa. Sekoitin helpon marinadin makeasta ja tavallisesta soijakastikkeesta, osterikastikkeesta, väkevästä currysta ja viherpippurista, heitin fileiden kanssa uuniin, paistoin kypsäsksi ja perään paiston kaupan ranskalaisia. Kaikki söivät hyvällä ruokahalulla mahat täyteen, eikä kuvaaminen taaskaan käynyt mielessä.

Sunnuntai: Anjoviksella suolattu lammaspaisti. Pyhänä siis pyhäruuat. Lapset tosin söivät lähinnä broilerinsydämiä, postaus on tulossa niistä jahka teen toisen annoksen josta aion ehtiä ottaa kuvankin ennen kuin herkut katoavat parempiin suihin.

Tälläiset olivat meidän viime viikon päivälliset. Lounaat syötiin töissä, koulussa ja hoitopaikalla. Tuolta viikolta jäi keittopäivä uupumaan, kun mies ilmoitti vasta tälle viikolle toivekeittonsa. Tällä viikolla onkin sitten keittoa kahtena päivänä, että pysytään vauhdissa mukana.

Minä en keksi viittä haastettavaksi, mutta kaksi haastettavaa keksin helposti:

Ankerias Vipunen. Sori Ankerias että taas heitän haasteen sinulle, mutta olisi hauska tietää mitä teillä syödään normaaliarkena ;)

Kaikki äitini reseptit. Sama ylläoleva viesti pätee Nannalle :)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lokakuun ruokahaaste: Lehtikaali-veriletut


Ankerias Vipunen sai järjestätteväkseen lokakuun ruokahaasteen. Hän loi meille mysteerilaatikon, jossa oli vino pino tavaraa. Lisäksi hän lupasi että käytettävissä ovat kaikki kuivakaapista löytyvät ainekset kuten mausteet, sokerit, jauhot, riisit ja muut jyvät. Siis kaikki se mikä ei ole tuoretavaraa. Minä poimin laatikosta seuraavat aineet sekä lisäsin omasta kuivakaapista ruisjauhon, meiramin ja soodan.

naudanverta
lehtikaalia
purjo
kananmunia
voita
kasvis- tai jotain lihalientä


Tein siis lehtikaali-verilettuja seuraavanlaisesti:

reilu kourallinen lehtikaalia
½ l  naudanverta
voita
1 pieni purjo
2 muna
2½ dl ruisjauhoja (Vääksyn myllyn riihiruisjauho)
meiramia
½ tl soodaa


Laita liemi ja lehtikaali tehosekoittimeen ja aja mahdollismman sileäksi (liemen sijaan voisi käyttää olutta, mutta sitä ei ollut mysteerilaatikossa). Sekoita se veren kanssa ja lisää voissa kuullotettu purjo (olisin käyttänyt sipulia jos se olisi ollut käytettävissä). Sekoita joukkoon munat ja lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu meirami ja sooda. Anna taikinan turvota tunnin verran. Paista lettupannulla. Minusta kannattaa paistaa aika keskilämmöllä (minulla oli 6/9) niin, että koko lettu on melkein hyytynyt ennen kuin sen kääntää. Ja toiselta puolelta ei puolestaan tarvitse paistaa niin kauaa. Sooda kohottaa lettuja aika paljon, sen voi hyvin jättää poiskin.

Hyvää oli, mutta aika metallinen maku kaikenkaikkiaan, ehkä riihiruis ja liemi vähän lisäsivät sitä entisestään. Seuraavaksi, sitten joskus talvella, aion käyttää kunnon sipulia purjon sijaan, olutta enkä lientä sekä kuivattua lehtikaalia tuoreen sijaan (se lähinnä olosuhteista johtuen).

ps. Tajusin juuri, että en kai olisi saanut käyttää puolukkaa annoksessa, kun se ei ollut listalla? Lasketaanko se stailaukseksi? Olisi pitänyt laittaa päälle vain sokeria ja sanoa että tämä on jälkiruoka, kuten äitini sai aina joskus lapsuudessaan verilettuja sokerin kanssa jälkkäriksi. Jos postaus ollaan hylkäämässä sen takia, kertokaa niin vaihdan kuvan pelkään verilettukuvaan, joka tietystikään ei ole niin kiva kuin tuo stailattu.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Lanttuinen lohipiirakka


Minä olen osallistunut useampaan ruokahaasteeseen hyvin vaatimattomilla tuloksilla. Mutta ei se haittaa, sillä on kiva keksiä  aina jotain ihan uutta, mitä ei muuten tulisi tehtyä. Nyt Kotona tehtyä-blogin ruokahaasteen raaka-aineena oli kahden vuoden vihannekset, vähän vaan jäi viime tinkaan tämä osallistuminen. Eli piti yhdistää lanttu/nauris viime vuodelta tämän vuoden tuoreyrttiin.

Minä yhdistin vielä kolmannen, itselle sopivan tammikuisen teeman, eli "ei mitään raaka-ainetta roskiin". Lanttusoseen sain naapurista (kiitokset sinne!), kun kaupasta olikin tullut ennen joulua lanttusosetta lanttulaatikon sijaan, ja soseessa alkaa parasta ennen päiväys lähestyä. Toki voi keittää lantut itse ja soseuttaa, niin on varmasti vähintään yhtä hyvää. Jääkaapissa oli myös vajaa kaksi purkkia smetanaa, joiden päiväys oli juuri mennyt, samoin kermaa oli menossa vanhaksi ja eiliseltä ruualta oli jäänyt savulohta. Niinpä sitten yhdistin nämä kaikki. Tiedän että suurin osa pitää tilliä vähempiarvoisena yrttinä, mutta se on minun lempiyrttejäni edelleen, huolimatta siitä mitä kaikkea muuta kivaa on tarjolla. Ja ovathan yrttisuolankin yrtit olleet joskus tuoreita.

Pohja:
2½ dl lanttusosetta
75 g sulatettua voita
1 dl spelttijauhoa
2 dl vehnäjauhoa

Täyte:
300-400 g savulohta
200 g smetanaa (tai muuta vastaavaa)
2 kananmunaa
1 dl kermaa
reilusti tilliä
vähän timjamia

Sekoita lanttusoseen joukkoon sulatettu voi ja lisää jauhot ja suola. Taputtele taikina piirakkivuuan pohjalle. Levitä savulohi pohjan päälle. Sekoita täytteen muut aineet sekaisin ja kaada kalan päälle. Paista 200 asteessa reilu puoli tuntia, vähän uunista riippuen. Piirakka oli hyvää, maistui selvästi savulohelle, ja jäljessä tulee mukava lanttuinen maku.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Rukiinen puolukkajuustokakku glögillä

Ruis ja puolukka kuuluvat lempimakuihini, ja erityisen hyvin ne toimivat yhdessä. Tein siis ruispohjaisen juustokakun, ja tällä kertaa puolukkamehun sijaan ajattelin kokeilla glögiä. Samalla tulee osallistuttua Chocochilin joulukuun ruokahaasteeseen, jonka aiheena on, yllätysyllätys, glögi. Tämä kakku tuli koottua vähän sen mukaan mitä sattui perjantaisena iltana kiireisen työviikon jälkeen löytymään jääkaapista, ja yllättävän hyvää siitä tuli, tulee varmasti tehtyä toistekin. Kakku ei ole kovin makea, ällömakeaa kaipaavat voivat lisätä sokerin määrää. Glöginä käytin tällä kertaa valmisglögiä, Wanhan Porvoon fabriikin glögiä. Se on minusta parasta valmisglögeistä, eikä ihme, sillä valmistusaineet ovat suunnilleen samat mitä olen tottunut käyttämään, jos teen itse glögiä. Näin tein kakun:

150 g hapankorppuja murskana
50 g voita sulatettuna
1 rkl fariinisokeria

Sekoita pohjan aineet ja laita irtopohjavuokaan.

1 dl kermaa
240 g smetanaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sokeria
3 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

Vaahdota kerma. Lisää smetana, juusto ja sokeri ja vatkaa hyvin sekaisin. Sulata kylmässä vedessä liuotettu liivatelehti tilkkaan kuumaa sitruunamehua, sekoita joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle, anna hyytyä vähintään muutama tunti.

2 dl glögiä
1 dl hyytelösokeria
puolukoita reilusti

Kiehauta glögi kattilassa ja lisää hyytelösokeri pikkuhiljaa hyvin sekoittaen ja anna vielä kiehahtaa. Anna vähän jäähtyä välillä sekoitellen.  Päällystä kakku reilulla määrällä jäisiä puolukoita ja lusikoi glögihyytelö päälle.


sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Julia Childin ranskalainen naurispata - Uuden Mustan ruokahaaste

Uusi Musta-blogin ihana juureskuukausi lähestyy loppuaan, ja on viimeisen haasteen aika. Tällä kertaa juureksena on nauris, tuo juures joka on pitänyt suomalaiset hengissä ammoisina aikoina. Ajattelin ensin tehdä  ihanasta Native American wild game and fish and wild foods-keittokirjastani jonkun naurisruuan, mutta ainoa naurisresepti joka kirjassani oli, oli uuninauriit suolan ja pippurin kanssa. Eksotiikka ehkä vähän turhan lähellä. Niinpä sitten kaivoin esiin Julia Childin Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjan, josta valitsin Naurispadan ohjeen. Pekonin osalta muutin ohjetta (Pajuniemen pekonia ei todellakaan tarvitse ryöpätä) ja lihaliemen sijaan minulla oli kyyhkylientä, sipulin määrääkin vähensin ehkä hieman. Salviaa olisi tullut reseptiin myös, mutta sitä minulla ei ollut, mitä nyt yrttisuolassa sitä on aavistus.

1 kg nauriita kuorittuja ja lohkottuna
100 g pekonia
1 rkl voita
1 sipuli
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl kyyhkylientä
ripaus fariinisokeria
yrttisuolaa
valkopippuria
persiljaa

Ryöppää nauriita viitisen minuuttia suolatussa vedessä. Paista pekonia voissa muutama minuutti, lisää silputtu sipuli ja anna hautua kannen alla viitisen minuuttia. Lisää jauhot, anna paistua muutama minuutti lisää. Lisää liemi ja halutut mausteet. Anna kiehahtaa ja lisää nauriit. Keitä nauriita kannen alla n. 30 minuuttia kunnes kypsiä. Sirottele persiljaa päälle ja tarjoile.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kuivatut lanttulastut meksikolaisittain - Uuden Mustan ruokahaaste2

Minulla oli aikoinaan meksikolainen kollega joka opetti minulle monia meksikolaisen keittiön saloja. Tämän lisäksi hän toi aina kaikenlaisia herkkuja kotimaastaan. Ihastuin kuivattuihin mangoihin, jotka oli pyöritetty chilissä. Aivot pysyivät virkeinä niitä syödessä ja väsymyksestä huolimatta jaksoi valvoa. Hän sanoikin syövänsä niitä lähinnä pitkillä ajomatkoilla pysyäkseen hereillä.

Uusi Musta-blogin juureshaaste jatkuu tällä viikolla lantulla. Ajattelin kokeilla suomalaista vastinetta noille kuivatuille tulisille mangoviipaleille. Ymmärrän toki ettei lanttu ole ihan sama asia kuin mango (joka muuten on lempihedelmäni ulkomaalaisista hedelmistä, etenkin ne ihanat meksikolaiset shampanjamangot) mutta yritän silti. Lisäsin makeutta hunajasta ja tulisuudesta ei säästelty. Liemessä uimisen jälkeen kuivasin viipaleet saadakseni rapeita makupaloja. Ja haasteen ulkopuolella voin todeta, että pelkässä hunajavedessä pyöritetyt kuivatut lantut maistuivat lapsillekin. ja jos joku kaipaa sipsin korviketta, nämä sopivat siihenkin hyvin.



1 rkl vettä
1 rkl hunajaa
savustettua ja kuivattua Naga Morich-chiliä
savustettua ja kuivattua Aji Cristal-chiliä
cayenne-pippuria
chili-jauhetta

lanttua

Viipaloi lanttu ohuiksi tasapaksuiksi siivuiksi. Lämmitä vettä vähän ja liuota hunaja siihen, lisää halutut chilit ja muut mausteet. Pyörittele lanttuviipaleet kauttaaltaan liemessä. Jos haluat enemmän väriä niihin, lisää myös paprikajauhetta. Kuivaa kuivurissa sopivan kuiviksi. Eivät nämä samanlaisia herkkupaloja olleet kuin meksikolaiset esikuvansa, mutta todella hyvää naposteltavaa omana itsenään.

Ensi viikolla vuorossa on palsternakka, ja haluaisin nähdä mitä kivaa Campasimpukka kehittää siitä.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kerroskiisseli

Minä pidän kiisseleistä, ja niitä onkin syöty tasaiseen tahtiin lapsuudesta lähtien. Minä en siis ole mukana tässä "kiisseleiden uudessa tulemisessa", sillä en ymmärrä että miten mikään mikä ei ole hävinnyt voisi tulla takaisin. Jenkeissä tein vadelmakiisselillä suuren vaikutuksen, niin suuren että siellä vieläkin puhutaan siitä (joo, hyvin paikallisesti, se myönnettäköön) (jostain syystä kiisseli ei levinnyt yhtä nopeasti kuin meidän järkevä tapa kutoa/neuloa). Kerroskiisseli on erityisesti suosikkini kiisseleistä, se voi olla näyttävän näköinen, ja ennen kaikkea hyvää, kun vaniljainen maito taittaa marjojen kirpeyttä. 

Huomasin marraskuun ruokahaasteen, ja ajattelin, että tämä käy siihen, vaikka minä inhoan sanaa lohturuoka. Siis oikeasti inhoan. Nyt yhtäkkiä kaikki on lohturuokaa, sitä tunkee naistenlehdistä, blogeista, kokkausohjelmista, kaikkialta. Kaikki se sama vanha hyvä ruoka, mitä on aina tehty ja syöty, mitä omat äidit ja isoäidit ja heidän äitinsä ovat tehneet, onkin jotain lohtua nyt. Siis mitä lohtua? Jos on pimeää, tarvitaan lohtua, jos on kiire, tarvitaan lohtua, jos pännii, tarvitaan lohtua, jepujee. Onhan sitä ennenkin puskettu menemään elämässä, nautittu hyvästä ruuasta, kestetty syksyt ja talvet, ilman että alleviivataan lohtua joka tuutista. Toinen puoli ihmisistä tarvitsee lohturuokaa ja toinen puoli yrittää päästä tunnesyömisestä eroon. Taiteile siinä sitten. Tai sitten minä vaan en ymmärrä. En ymmärrä koska en kärsi mistään vuodenajasta, vaan nautin jokaikisestä aina ajallaan; koska ajattelen hektisyyden kuuluvan tiettyyn elämäntilanteeseen; koska ajattelen että se on vaan perusbiologiaa ja evoluution tulosta että hyvä ruoka on hyvää. Sainpahan sanottua tämän, ja anteeksi Jaana, tämä ei ole tarkoitettu sinulle, minusta ruokahaasteesi aihe on hyvä, vaikken siitä sanasta pidäkään (se on siis kokonaan oma ongelmani, ei muiden).

Vaniljakiisseli

1 l maitoa
1 dl sokeria (tai vajaa)
1 vaniljatanko
4-5 rkl Maizenaa

Laita maito, sokeri ja vaniljatanko halkaistuna, siemenet raaputettuna kattilaan. Voit käyttää myös vaniljasokeria. Sekoita maissijauhot hyvin sekoittaen joukkkoon ja lämmitä niin kauan koko ajan hämmentäen, että seos alkaa hiljalleen poreilla. Jatka keittämistä muutaman minuutin ajan, niin että se on muuttunut sakeaksi. Ripottele päälle vähän sokeria ja anna jäähtyä kannen alla.

Kuningatarkiisseli

1 l vettä
5 dl mustikoita
3 dl vadelmia
1 dl sokeria (tai maun mukaan)
5 rkl perunajauhoja
2 dl vettä

Keitä marjat ja sokeri vedessä. Kun  se kiehuu kunnolla, ota kattila pois hellalta, ja sekoita joukkoon veteen sekoitetut perunajauhot. Ripottele päälle vähän sokeria ja anna jäähtyä kannen alla.

Annostele kiisselit joko suoraan jälkiruokakulhoihin tai suurempaan jälkiruokakulhoon vuorotellen. Älä säilytä marjakiisseliä jääkaapissa, sillä se menee harmaaksi ja liian jäykäksi. Vaniljakiisselin sen sijaan voi jäähdyttää ihan kylmäksi jääkaapissa. Nam, vai pitääkö sanoa että lohduttakaa toisianne.

torstai 3. marraskuuta 2011

Punajuuri taikataikinassa - Uuden Mustan ruokahaaste


Minä satun silloin tällöin katsomaan ruotsalaista puutarhaohjelmaa Trädgårdsfredag, joka tuo vähän ulkomaalaista mutta kuitenkin niin läheistä puutarhatuulahdusta tänne meille. Siellä tehtiin  kerran iso punajuuri siten, että se peitettiin taikataikinalla ja paistettiin uunissa. Ajattelin ohjelmaa toisella silmällä seuratessa, että kaivan ohjeen ja kokeilen sitä myöhemmin. Kuinka ollakaan, en löytänyt ohjetta ohjelman sivuilta (no en kamalan kauaa etsinytkään, jos joku muu löytää olisi kiva saada linkki) ja niinpä piti sitten soveltaa toisella silmällä näkemääni. Minun suurin punajuuri oli 1.1 kg painava, ja juuri sopiva tälläiselle kokeilulle.

Ja kuinka ollakaan, satuin törmäämään Uusi Musta-blogin ruokahaasteeseen johon ajattelin osallistua. Siinä on tarkoitus etsiä suomalaisista juureksista aivan uudenlaisia ulkomaalaisvaikutteisia reseptejä. Ei siis mitään uunipunajuuria homejuuston kanssa tai vastaavaa. Tämä taikataikinakokeilu taitaa olla siinä hilkulla, että onko se riittävän ulkomaalaisvaikutteinen ja riittävän kaukana uunijuureksista, mutta ajattelin heittää sen kuitenkin mukaan ihan siitä ilosta että taikataikina kilon punajuuren päällä on hauska. Ja onhan se Ruotsi ulkomailla, eikös olekin.

Puolitin taikataikinan reseptin, mutta aika naftiksi jäi näin isolle punajuurelle, olisi ollut helpompi peittää juures isommalla määrällä taikinaa. Punajuurta ei kuorita eikä muutenkaan käsitellä mitenkään.

3 dl vehnäjauhoja
1½ dl suolaa
1½ dl vettä
1 rkl öljyä

1 suuren suuri punajuuri

Sekoita taikataikinan aineet ja peittele punajuuri kauttaaltaan sillä. Työ on vähän sottaista, mutta onnistui lopulta. Paista uunissa, 225 astetta vähintään 1½ tuntia. Riko kuori (se on niin suolaista, ettei sitä voi mitenkään syödä) ja kaiva ihanan pehmeää, pinnaltaan melko suolaista punajuurta lautaselle.

Ruokahaasteeseen kuuluu haastaa yksi tai useampi blogisti. Minä haluaisin nähdä mitä eksoottista Ankerias Vipunen keksii lantusta. Lanttu on vuorossa 8.11. 2011 alkavalla viikolla. Lisäksi haastan itseni, vaikka taisinkin jo keksiä mitä kokeilen.
 

tiistai 20. syyskuuta 2011

Rosolli sauvajyväsen tapaan

Osallistun nyt ensimmäistä kertaa blogi-historiani aikana ruokahaasteeseen, koska aihe on niin lähellä sydäntäni. Tälläiselle tapapakanalle kekri on tärkeä ja mielenkiintoinen juhla. Minä haluan syödä kekrinä jotain jouluista, koska joulun pitopöydän antimia on ammoisina aikoina nautittu juuri kekrin aikaan.

Meillä ei suuremmin syödä talvisin tomaatteja ja salaatteja ja sen sellaista, vaan silloin keskitymme säilyviin juureksiin ja kaaleihin. Minun yksinkertaistettua versiota rosollista syömme yleensä kekristä pääsiäiseen hyvinkin usein, melkeinpä joka viikko. Tähän rosolliin tulee 

5 isoa punajuurta
3 porkkanaa
2 isoa omenaa

Keitä punajuuria n. tunti ja porkkanoita suunnilleen 20 minuttia tai vähemmän. Anna jäähtyä, punajuuret kylmässä vedessä, porkkanat vaikka lautasella. Kuori juurekset ja omenat, pilko kuutioiksi ja sekoita. Kannattaa tehdä edellisenä päivänä, ja säilyy hyvänä muutaman päivän jääkaapissa. Hyvää sellaisenaan, juhlassa tarjoan lisänä etikalla, suolalla ja punajuurimehulla terästettyä kermavaahtoa.