Näytetään tekstit, joissa on tunniste papu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste papu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. huhtikuuta 2026

Papusalsa


Meillä oli tätä papusalsaa esikoisen ylioppilasjuhlissa, ja on sitä tehty Protu-leirien loppujuhlia varten. Teen usein tätä salaattia ihan arkenakin, lisukkeeksi grilliruualle, syötäväksi tortillojen tai nachojen kanssa tai ihan muuten vaan mille tahansa ruualle. Salaatti on helppo tehdä ja tarvittaessa määrää on helppo kasvattaa juhlia varten. Suhteet eivät ole tarkkoja, voit kasvattaa papujen määrää niin halutessa, tai toisaalta lisätä maissia jos haluat makeampaa salaattia. Öljyn ja suolan voi jättää pois, en aina muista/halua lisätä niitä. 


Tällaisen annoksen teen normaalisti kotioloissa:

450 g maissi 
2 tlk mustapapuja (papujen määrä á 240 g)
½-1 hopeasipulia
1 rkl ruokaöljyä
1 limen mehu
½ tl suolaa, tämän voi jättää poiskin (juhliin laitan, arkena en)

Keitä maissi ohjeen mukaan, yleensä n. 2 minuuttia. Jäähdytä sen jälkeen huuhtelemalla kylmällä vedellä. Huuhtele pavut huolella. Pilko sipuli pieneksi. Sekoita kaikki aineet kulhossa ja nauti. Hyvää on seuraavanakin päivänä. Tänään syötiin tortillojen kanssa. 

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Kasviskeskiviikko: chili sin carne ja chili con nyhtökaura


Tässä tulee kaksi erilaista versiota chili sin carnesta. Ja vaikka aiemmin olen todennut, ettei meillä juurikaan lihankorvikkeet maistu, niin yksi poikkeus tuntuu olevan: Nyhtökaura Mexico.

Tämä on etenkin esikoisen lempiversio chilistä, usein toivottu ruoka kun kyselen toiveita kasvispäivälle. 

Chili con nyhtökaura


öljyä
1 tl jeeraa
1 tl chilimaustetta
1 tl paprikajauhetta
1 iso sipuli
1 tlk tomaattimurskaa (400 g)
3 dl vettä
1 tlk papuja
1 pss pakastemaissia
1 pkt nyhtökaura Mexicoa

hapankermaa
korianteria
lime

Kuumenna öljy pannussa, lisää mausteet ja pieneksi silputtu sipuli. Kuullota sipulisilppua ja siirrä se kattilaan. Lisää myös tomaattimurska, vesi, pavut ja maissi kattilaan, anna hautua vähän aikaa. Paista nyhtökaura pannulla öljytilkassa, lisää paketin mukana tullut mausteseos ja sekoita hyvin. Siirrä nyhtökaura kattilaan ja sekoita. Nautitaan riisin, hapankerman, korianterin ja limen kanssa.

Tämä ruoka elää kerrasta toiseen. Joskus lisään paprikan tai porkkanaa, joskus maissi jää pois. Joskus on enemmän papuja ja tomaattimurskaa joilla tuplaan ruuan, ja pakastan lopun. 



Tämä toinen versio on nähnyt ensimmäisen kerran päivänvalon mökillä joku vuosi sitten, jolloin jäimmekin sinne pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Ruoka oli lopussa, ja valmistin ruuan hätävara-tarvikkeista ja kasviksista mitä sattui olemaan. Tämäkin versio elää omaa elämäänsä, joskus käytän tuoreita tomaatteja, joskus säilyketomaatteja, pavut ovat mitä sattuu olemaan jne. 

Hätävara- chili sin carne


öljyä/voita
1 tl jeeraa
1 tl paprikamaustetta
1 tl chilijauhetta (tai maun mukaan)
1 iso sipuli
½ paprika
3-4 tomaattia
1 Aji Fantasy tai muu chili
(tomaattimurskaa jos tomaatteja ei riittävästi)
papupurkki
papupurkki chili-kastikkeessa

Laita pannulle öljyä/voita ja mausteet ja kuullota pilkottu sipuli. Pilko muut kasvikset lisää pannulle ne ja pavut. Anna hautua vartin verran, tarjoa riisin kanssa. Tässkin vaihtelen kasviksia sen mukaan mitä sattuu olemaan käytettävissä, esim. yläkuvan chilissä on myös maissia.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Kasviskeskiviikko - tortillapaistos


Kaikkien näiden vuosien kokeilujen jälkeen on todettava, että meidän perheessä uppoaa parhaiten kasvisruoka, joka ei sisällä mitään "lihankorviketta", vaan on ihan vaan vanhanaikaista kasvisruokaa. Kunnia elintarviketeollisuudelle, mutta melkein kaikki kokeilut meillä ovat jääneet kokeiluiksi. Kaikenlaiset papuruuat ovat olleet aina kaikkien muiden paitsi kuopuksen suosikkeja. Mutta kehitystä on hänelläkin tapahtunut, sillä hän totesi vihdoin tästäkin ruuasta, että mielummin syö kuin on nälässä (ja söi kelpo annoksen).

Tämä ruoka on ollut joskus vuosia sitten Anton&Antonin ruokakassissa, yksi niistä monista A&A resepteistä, jotka ovat jääneet meillä elämään. Vuokaa on tehty tähän mennessä kymmeniä kertoja. enkä enää edes muista kuinka autenttinen tämä resepti tällaisenaan on, luulisin että melko tarkka edelleen. Kirjaan sen nyt  vihdoinkin ylös (tai siis julkaisen, tämä on ollut luonnoksena blogissa vaikka kuinka pitkään). Paprikan määrä vaihtelee, joskus lisään raastettua porkkanaa, papuja käytän mitä sattuu olemaan eli joka kerta tulee vähän erilainen samanlainen.

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 paprikaa
öljyä
chiliä, paprikaa, savupaprikaa
1 tl jeeraa
400 g tomaattimurskaa
1 rasia punaisia linssejä (290 g) (tai 1½ dl kuivattuja linssejä keitettynä ja valutettuna)
1 rasia mustapapuja tai muita papuja (290 g)
200 g pakastemaissia
1 tl suolaa
1 dl ranskankermaa
6 tortillalättyä (sellaista keskikokoista)
130 g mustaleima emmentalia tai muuta mieluista juustoa

Kuullota silputtua sipulia, valkosipulia ja paprikaa öljyssä, jonka olet maustanut chilillä, paprikoilla ja jeeralla. Lisää tomaattimurska, anna hautua hetken. Lisää myös linssit ja pavut sekä maissi joukkoon, tarkasta suola. Sekoita lopuksi ranskankerma joukkoon. Kokoa paistos pyöreään vuokaan: laita pohjalle tortillalätty, kastiketta, tortilla, kastiketta jne. Jätä tortilla päällimmäiseksi ja peitä se juustoraasteella. Paista 220 asteessa 10 minuuttia. Hyvää sellaisenaan, vielä parempaa limen, hapankerman ja korianterin kanssa.

Maistuu myös seuraavana päivänä, tai pilkottuna ja pannulla paistettuna jämäruokapäivänä.

torstai 9. elokuuta 2018

Suomalainen nizzansalaatti


Tiedättehän sen Nizzansalaatin, lasten inhokin, johon tulee perunoita, papuja, tonnikalaa ja anvovista sekä muita juttuja kuten sipulia ja oliivia. Minä en ole käyttänyt tonnikalaa vuosivuosikausiin, mutta pidän kyllä kovasti Nizzansalaatista, oli mm. opiskeluaikoina yksi lempisalaateistani.

Tällä hetkellä kasvimaan sato on yltäkylläinen ja samanaikainen, ruokaa tuntuu tulevan nopeammin mitä ehtii syödä ja säilöä. Tämän salaatin kaikki kasvikset ovat siis omalta palstalta ja pihalta; munat ja kala, ja kastikkeen sitruuna ja sinappi kaupasta.

Järkisärki on mitä parhain tonnikalan korvaaja. Miksi ostaa kaukaa kalastettua ja tuotettua tonnikalaa, kun meillä on näin upeita kaloja omissa vesissä. Tähän salaattiin käytin savustettua valkosipulista särkeä, ja käytin öljyä kastikkeeseen, joten mitään ei mennyt hukkaan. Perunana käytin Pink fir Applea, mikä on mielestäni paras salaattiperuna, mutta toki mikä muukin hyvä kiinteä peruna käy. Tuo annos riitti hyvin neljälle (ei edelleenkään lasten suosikki).

n. 4-6 perunaa (koosta riippuen)
pieni kourallinen papuja
4 munaa
1 pieni sipuli
1-2 tomaattia (koosta riippuen)
1-2 avomaankurkkua
Järkisärki (savustettu ja luomu valkospipuli, 275/145 g)

n. 3 rkl öljyä
1 tl sinappia
½ sitruunan mehu
1 tl sokeria

Keitä perunat napakoiksi, anna vähän jäähtyä. Pilko pavut muutaman sentin mittaisiksi ja keitä kypsiksi (minulla meni nyt n. 10 min). Keitä munat, vajaa 10 min oli sopiva. Pilko perunat ja levitä ne lautaselle, lisää pavut niiden päälle. Pilko kasvikset ja munat ja levitä ne haluamallasi tavalla perunoiden ja papujen päälle, minä laitoin ne reunoille, josta lapset nostivat niitä lautasilleen. Pilko kala haarukalla hienoksi ja nostele sekin lautaselle. Sekoita pikkuastiassa kastikkeen aineet ja levitä kastike salaatille. Syötiin uunituoreiden sämpylöiden kanssa.


ps. Lapsilla alkoi tänään koulu, ja kuopus oli toivonut tuoreita sämpylöitä siiheksi kun palaa koulusta/kaverilta. Ylityövapaan iloja, lapsi muisteli että olen ennenkin leiponut sämpylöitä ensimmäisenä koulupäivänä.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Valkopaputahnaa kasviksille ja leivälle



Onneksi torilla on vähän enemmän tarjontaa kuin palstalla. Tällä hetkellä, parhaaseen sadonkorjuuaikaan palsta on tarjonnut runsaasti lehtikaalia ja perunaa, ja niiden lisäksi nyt sipulia ja kaksi (2!) naurista. Rikkaruohot voivat kyllä hyvin, eli vihreää siellä sentään on, eilisen illan vietin kitkiessä, mutta mitään ei huomaa. Minä jäin kotiin (loma loppui jo) kun muu kotiväki lähti reissuun, joten oli aika heittäytyä taas hurjaksi, eli kasvissyöjäksi. 


Tällä kertaa ostin torilta kaikkea kivaa värikästä, hallista hyvää maalaisleipää ja tein niille paputahnan dipiksi ja leivänpäälle. Olin lukenut aikaa sitten Kulinaarimurulasta mielenkiintoisen paputahnaohjeen, ja se mielessä tein nyt yksinkertaisen version tahnasta. Yksinkertaisesti minulla oli muutama dl liuotettuja (o/n) ja keitettyjä (60') valkopapuja, lisäsin sekaan vähän kermaa, oliiviöljyä, suolaa ja riittävästi sitruunamehua. Ajoin pavut muussiksi sauvasekoittimella, mutta halusin jättää vähän sattumia (koska sauvasekoittimeni vetelee viimeisiään) joten en tehnyt tahnasta sileää kuten Jaana teki. Mutta hyvää oli leivän päällä ja kasvisten kanssa. 

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kurpitsa-härkäpapu-pasta


Minulla on jokakeväinen projekti eli pakastimen tyhjennys meneillään. Jos vielä maaliskuun lopussa pakastimet ovat niin täynnä, ettei sinne saa mitään mahtumaan, niin asiaan on paneuduttava kunnolla. Sen lisäksi että pakastin on täynnä lihoja ja liemiä, on siellä myös kasvimaan satoa jäljellä. Tänään sain tyhjennettyä pakastinta kahden pussillisen verran, ja vaikkei mitään huomaakaan, niin suunta on oikea. Otin sulamaan kurpitsaa ja härkäpapuja. Kirjoitin googleen kurpitsapasta, ja heti kärkeen tuli ohje Sillä Sipuli -blogista. Siellä oli tehty kurpitsapastaa Sitä parempi soppa -kirjan ohjeella, ja minä mukailin ohjetta ja lisäsin härkäpapuja. Tuo käyttämäni kurpitsamäärä oli vähän liikaa, varmaan puoletkin olisi riittänyt. Pasta oli kuitenkin hyvää, lapsilla meni ketsupin kanssa, mutta saa kuulemma tehdä toistekin kasvipäivinä, hyvähyvä.


pastaa neljälle

voita
300 g härkäpapuja (tuoreena ryöpättyjä ja kuorittuja sitten pakastettua)
suolaa, pippuria myllystä
aavistus muskottipähkinää raastettuna
300 g paahdettua ja soseutettua kurpitsaa (minulla Potimarron)
1 dl kermaa

parmesaania

Keitä hyvää pastaa reilusti suolatussa vedessä. Laita voi paistinpannulle ja lisää sulatetut härkäpavut pannulle. Mausta pavut ja anna niiden paistua hetki kuumalla pannulla. Lisää kurpitsa ja kerma, sekoita hyvin ja kiehauta. Kaada kastike valutetulle pastalle, sekoita hyvin ja nauti parmesanin kanssa.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Mausteinen härkäpapupata


Kuva on juuri niin harmaa kuin tämä päiväkin on ollut, tosin ruoka kuvattu jo vähän aikaa sitten ihan yhtä harmaan sateisena päivänä. Eipä ollut Tuomaan markkinoilla tänään tungosta, vaan saatiin lasten kanssa ihan rauhassa tehdä ostoksia kaatosateessa, ajaa karusellissa ja moikata Joulupukkia (joka muuten oli sitä mieltä, että ei haittaa jos välillä tekee jotain pieniä koiruuksia, kun sitten kompensoi sen olemalla oikein kiltti ja tekemällä hyviä tekoja).

Minulla on niitä pystyyn kuivaneita härkäpapuja reilu litra, ja olenkin pitänyt silmät auki että mihin niitä voisi käyttää, tuoreille on ollutkin jo monenlaista kivaa ideaa parina viime kesänä. Huomasin joku aika sitten, että Metro-lehden numerossa 27.11.2014 no 220 oli kivan kuuloinen ohje. Sovelsin jonkin verran, tein pienemmän määrän, muutin vähän suhteita ja jätin liemen pois, mutta perusidea on tuosta ohjeesta. Söin sellaisenaan, en lisännyt siis mitään riisiä tai vastaavaa lisuketta. Sain tästä määrästä itselleni kolme lounasannosta.

2-3 dl härkäpapuja liuotettuna
1 l vettä
½ tl suolaa

2 sipulia
½ paprika
1 chili
2 rkl öljyä
1 tl sokeria
1 tl jeeraa
400 g tomaattimurskaa
1 tl tomaattipyretta
1 tl korianterinsiemeniä
suolaa, pippuria myllystä
korianteria

2 dl turkkilaista jugurttia
suolaa, sippuria myllystä
1 tl hunajaa
korianteria

Liuota huuhdeltuja papuja 6-8 tuntia tai yön yli. Huuhtele pavut ja keitä suolatussa vedessä puolisen tuntia tai vähän yli. Valuta pehmenneet pavut ja jätä odottamaan (minulla isoimmat pavut eivät olleet ihan pehmeitä, mutta ei se haitannut, tosin nyt mietin että olisiko kannattanut jättää suola pois, oikeat pavuthan eivät siitä tykkää).

Kuori ja paloittele sipulit, pilko paprika ja chili. Kuumenna öljyä kattilassa, kuullota sipulit ja lisää niille sokeria ja jeeraa. Lisää paprika ja chili, kuumenna. Kaada päälle tomaattimurska ja -pyre. Murskaa korianterinsiemenet ja lisää pataan. Keitä kymmenisen minuuttia. Lisää pavut, tarvittaessa suolaa ja pippuria sekä  tuore korianteri. Anna kiehahtaa, syö hunajalla makeutetun turkkilaisen jugurtin kanssa. Hyvää, täyttävää peruskasvisruokaa, jugurtin vaihtamalla ja korvaamalla hunajan jollain muulla makeuttajalla myös vegaanista. 

tiistai 19. elokuuta 2014

Härkäpapua, vuohenjuustoa ja yrttejä



Taas kerran loistava kasvisresepti River Cottage Veg Everyday -kirjasta. Ohjeessa suositeltiin tätä tapas-pöytään tarjolle, tai leivän päälle, tai käärimään johonkin (vaikka rieskaan) lounaalle. Minä tein pienemmän annoksen, sillä pieniä härkäpapuja ei ollut tämän enempää mökillä, palstalla ei enää ollenkaan. Laitan tähän kuitenkin ohjeen sellaisena kuin se oli kirjassa, 4-6 annosta.

400-500 g pieniä härkäpapuja (n. 1½ kg palkoineen)

125 g pehmeää, mietoa vuohenjuustoa
4-5 rkl maustamatonta paksua jugurttia
kourallinen yrttejä (minulla ruohosiuli, timjami ja persilja)
aavistus valkosipulia murskattuna
pippuria

Keitä härkäpapuvut, koosta riippuen minuutti pari (käytä siis vain pieniä papuja). Jäähdytä pavut heti kylmässä vedessä. Jos pavut ovat riittävän pieniä, niistä ei tarvitse poistaa nahkamaista kuorta, isommista poista se. Sekoita kulhossa juusto ja jugurtti haarukala painellen, lisää silputut yrtit, vähän valkosipulia, härkäpavut ja mausta pippurilla. Sekoita ja nauti sellaisenaan salaattina, leivän päällä tai wrappina.





Keräsin viime viikolla palstan härkäpavut, olivat tänäkin vuonna ehtineet liian isoiksi. Papuja tuli reilu ämpärillinen, niiden työstämiseen meni yhteensä n. 3 tuntia. Sain n. 1½ l valmiita papuja, jaoin ne kolmeen osaan eli saamme niistä kolme ruokaa. Joskus ruuan tie pellolta lautaselle on vähän työläämpää kuin joskus toiste.



Tänä vuonna minulla oli useampia lajikkeita härkäpapuja. Niistä yksi kuivui suoraan pellolle. Kävin sunnuntai-iltana keräämässä ne kaikki sateiden alta pois, ja hyvä niin, vettä nimittäin on tullut (en valita, toteampa vaan, että kasvukaudella sitä vettä odotettiin ja odotettiin, ja 3 mm tuli kuuteen viikkoon. Nyt kun pitäisi päästä puimaan ja keräämään satoa, vettä tulee koko kesän edestä. Sieniä ei vieläkään.) Nuo pavut saavat vielä hetken kuivata tuossa tarjottimella, sitten kerään pavut talteen ja keksin niille talvella jotain käyttöä, silloin kun mikään tuore ei kasva. Ja osan säästän siemeniksi ensi kevättä varten. Hyvä sato härkäpavuista tänä vuonna.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Fregola-pastaa ja lehtikaalia


Tämä ruoka on minusta hyvä esimerkki siitä, miten voi valmistaa nopeasti ja vaivattomasti hyvää ruokaa. Raaka-aineet ovat tuoreita ja niissä on pieni juju, lopputulos arjen luksusta. Tein tämän ruuan itselleni lomani viimeisenä päivänä. Saatoin koululaisen kouluun ja koukkasin kotiin palstan kautta, josta keräsin kourallisen papuja, sipulin, pienen kesäkurpitsan ja reilusti lehtikaalia, kotona otin kasvisliemen sulamaan. Tämä annos oli sopivan reilu yhdelle:

3 dl kasvislientä
1 dl Fregola-pastaa
kourallinen papuja
voita
sipuli
kourallinen lehtikaalia
pieni kesäkurpitsa/osa isommasta
suolaa

Kuumenna liemi kiehuvaksi. Lisää pasta kiehumaan. Ryöppää pavut kiehuvassa vedessä, kaada vesi pois. Laita paistinpannulle vähän voita, lisää silputtu sipuli. Kuullota sipulia, muutaman minuutin päästä lisää pilkottu lehtikaali ja sen perään kesäkurpitsaa. Anna kasvisten vähän pehmetä pannulla. Leikkaa ryöpätyt pavut pieniksi ja lisää kaikki kasvikset kypsän pastan joukkoon. Mausta suolalla, sekoita ja syö heti sellaisenaan. Hyvä ja täyttävä kasvisruoka, sadonkorjuuaikaa parhaimmillaan. Kuka väittää että puoli kiloa kasviksia päivässä olisi vaikea syödä?
 

perjantai 1. elokuuta 2014

Härkäpapusosekeitto


Tein (lue: tästä tuli) juotavaa sosekeittoa härkäpavuista. Keitto on yksinkertainen, mutta kuten kaikki tuoreita härkäpapuja käyttäneet tietävät, niin nopea se ei ollut, vaan ennemminkin työläs, mitä ei tietenkään tuosta kuvasta uskoisi. Härkäpapujen valmistaminen käynee jonkinlaisesta meditaatiosta, siihen menee aikaa mutta mieli lepää. En ehkä kuitenkaan valmistaisi tätä keittoa isolle vierasjoukolle, ainakin jos pitäisi ehtiä siivotakin. Tai voisihan sitä järjestää vieraiden kanssa paputalkoot: istuttaisi kaikki ringissä, ja perattaisi härkäpapuja (idea vapaasti käytettävissä). Joskus pitää varmaan tehdä kuvasarja, jossa lähdetään maassa kasvavista pavuista (metrisiä nyt, paitsi se matala lajike), mennään niistä kerättyyn isoon pussilliseen palkoja, ja päädytään lopulta pieneen kulholliseen käyttövalmiita papuja.

Tästä tuli reilun sopiva määrä kahdelle:

400 g härkäpapuja kuorittuna (punnittu ennen keittämistä)
4 dl hyvää vihanneslientä
1 dl kermaa
½ limen mehu (voi jättää pois)
½ tl fariinisokeria (voi jättää pois)
suolaa maun mukaan

korianteria

Perkaa härkäpavut. Ryöppää ne sen jälkeen kiehuvassa vedessä muutaman minuutin ajan ja valuta heti ja laske kylmää vettä päälle jotta kypsyminen lakkaa. Poista sen jälkeen papujen vahamainen kuori, eli tee tarvittaessa kynnellä pieni viilto ja paina papua sormien välissä, jolloin vihreä sisus tulee ulos kuorestaan. Kuori on kompostikamaa. Kaada vihreät kuorettomat pavut kiehuvaan liemeen ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää kerma, ja haluttaessa limen mehu ja hiven sokeria, ja anna kiehahtaa. Mausta tarvittaessa suolalla. Lisää vähän korianteria mauksi ja nauti hyvästä keitosta. 

Tämä oli ihan juotavaa, eli jos haluat tiukempaa keittoa, käytä lientä vähemmän, tai suurusta keitto vehnäjauholla. Keitto oli todella hyvää ilman limea+sokeriakin, esikoinen etenkin tykkäsi siten selvästi enemmän.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Fregola-pastaa ja härkäpapua


Ostin Hellasta&Herkusta jo jonkun aikaa sitten Fregola-pastaa, tuosta postauksesta voi lukea lisää vinkkejä kuinka käyttää tätä herkullista pastaa. Minä aloitin ruuan tekemisen kävelemällä palstalle, keräämällä aineet nopeaan vihannesliemeen ja reilusti härkäpapuja. Jatkoin valmistamalla nopean vihannesliemen, irroittamalla pavut paloistaan ja sen jälkeen kaikki kävikin vauhdilla. Tämä annos on yhdelle, näyttää kuvassa ehkä aavistuksen aneemisemmalta kuin miltä maistui (no todellakin!).

n. 100 g tuoreita härkäpapuja ryöpättynä
öljyä/voita
1 dl Fregola-pastaa
2½-3 dl hyvää vihanneslientä
parmesaania raastettuna 
suolaa, pippuria

Keitä härkäpapuja minuutti pari, huuhtele heti kylmällä vedellä jotta kypsyminen lakkaa. Jos pavut ovat vielä pieniä, niitä ei tarvitse irroittaa kuoristaan. Laita kattilaan vähän öljyä ja/tai voita. Kaada pasta kattilaan, pyöräytä vähän rasvassa, ja kaada kuumaa lientä päälle n. ½-1 dl kerrallaan. Kun melkein kaikki neste on imeytynyt pastaan, lisää härkäpavut ja juusto, sekoita hyvin ja mausta suolalla ja pippurilla. Syö heti.

Tämä oli todella hyvä ruoka, hyvin yksinkertainen, mutta niin hyvää ja maukasta. Tuo annos oli sopiva yhdelle, alkupalana olisi hyvin riittänyt kahdelle. Fregola-pastaa taitaa löytyä jatkossakin kaapistani, siitä saisi aivan ihanaa tarjottavaa vieraillekin.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Härkäpapua, mustikkaa ja pekonia


Nyt kuulkaas löytyi uusi herkku. Ja taas kerran Hugh Fearnley-Whittingstallin kirjasta River Cottage FRUIT everyday -kirjasta. Kirjassa paistos syötiin öljytyn ja paistetun leivän päällä, me söimme tämän uusien perunoiden kanssa. Lapset eivät tykänneet paljoakaan, ja mieskin oli aika hiljaa pöydässä, mutta jäipähän minulle enemmän.

Palsta antaa parastaan nyt. Kävin aamulla (=päivällä) keräämässä pari marjalaatikollista satoa: avomaankurkkua, lehtikaalia, herneitä, härkäpapua, nauriita, porkkanoita ja perunoita. Kaikki kasvaa näillä helteillä silmissä, illaksi käydään hakemassa iltapalalle uusi satsi kasviksia. Härkäpavusta on tulossa huima sato, sitä pitää syödä nyt paljon, jotta saa nauttia sopivan pienistä, pehmeistä ja mehukkaista pavuista  Lehtikaalia olen kuivannut nyt useamman ämpärillisen, ja ainakin pari vielä on kuivattavaa. Ja loput saavat kasvaa rauhassa, niitä tulee käytettyä tuoreena.

Takaisin tämän päivän ruokaan. Keräsin ison määrän härkäpapua, ja näprättyäni niiden kanssa hyvän tovin, sain kuin sainkin reilu 200 g kuorittuja tuoreita härkäpapuja. Ja kävin keräämässä mustikat pihalta, ne ovat pieniä ja makeita tänä vuonna. Pekoni oli Pajuniemen luomupekonia. Ja lisäksi niitä juuri maasta nostettuja uusia perunoita, tomaatti-sipulisalaattia, tomaatti-kurkkusalaattia, naurista ja porkkanaa. Kaikki muut omasta maasta, paitsi pekoni ja tomaatti. Hyvän mielen ruokaa!

200 g härkäpapuja perattuna
175 g pekonia
vähän sitruunamehua
1 dl mustikoita (ohjeessa 75 g)
mustapippuria

Keitä härkäpavut parin minuutin ajan. Huuhdo heti jääkylmällä vedellä jotta kypsyminen lakkaa. Pilko pekoni pieneksi ja paista pannulla kunnes se alkaa olla rapeaa. Kaada huuhdotut pavut mukaan, sekoittele ja anna paistua minuutti pari. Lisää lopuksi mustikat, rouhaise pari kierrosta mustapippuria, sammuta lämpö pannun alta ja sekoittele vähän aikaa. Ohjeen mukaan tämä syötiin hyvän vaalean leivän kanssa, joka oli siveltu valkosipuliöljyllä ja paistettu pannulla.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Munakoiso-tomaatti-papupaistos


Eiliseltä jäi puolikas munakoiso, ja pitihän se käyttää nopeasti pois, ettei tule hävikkiä. Tein siitä yksinkertaisen paistoksen, joka oli niin hyvää että tulee varmasti tehtyä toistekin. Olin keittänyt viime kesänä kasvattamiani yin yang-papuja, ja ajattelin käyttää ne tähän paistokseen. Minä jo luulin kesällä että pavut eivät olisi itäneet ollenkaan, mutta ihan hyvän sadon niistä kumminkin sain, ne kasvoivatkin eri paikassa missä luulin (ai miten niin kylvösten merkitseminen on tärkeää?). Osan pavuista jätin puskiin kylmiin saakka, ja keräsin ne siemenpavuiksi tälle vuodelle, katsotaan kuinka ne itävät. Pavut eivät pitäneet hienoja kontrastivärejä liuotuksen ja keittämisen jälkeen, mutta kyllä niissä kuvio vielä näkyy, hauskoja papuja. Tämä annos olisi sopiva kahdelle lisäkkeeksi, ja yhdelle pääruuaksi.

½ munakoiso
3 ihan pientä tomaattia
oliiviöljyä
1-2 tl suolaan säilöttyjä kapriksia (Hellasta & Herkusta)

n. 1 dl keitettyjä papuja
hyvää cheddar-juustoa raastettuna

Pilko munakoiso ja tomaatit reiluiksi viipaleiksi, laita pieneen uuninkestävään astiaan. Kaada päälle vähän oliiviöljyä ja suolaa paistos kapriksilla. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Lisää päälle pavut ja juusto ja lämmitä vielä hetki uunissa. Paistos oli hyvää, ensi kerralla ehkä lisään tomaattien päälle pienen lorauksen hunajaa.

Jos käytät kuivattuja papuja, niitä on ensin liuotettava yön yli, sitten huuhdottava hyvin ja keitettävä vielä hyvä tovi, n. tunti lukee ohjeena monille pavuille. Yleensä papupakkauksissa on käsittelyohjeet. Kerralla kannattaa tehdä isompikin satsi, ja vaikka pakastaa loput myöhempää käyttöä varten. Minä keitin näitä papuja 40 minuuttia, mutta se oli kyllä liikaa, pavut alkoivat jo hajota.

torstai 29. elokuuta 2013

Härkäpapupihvit


Minä keräsin viimeiset härkäpapvut palstalta. Jätin varret penkkiin ja kohta käännän ne maahan sisään, saavat siellä kuohkeuttaa maata talven ajan. Pavut olivat jo isoja ja osa oli alkanut jo kuivamaan. Kaikkein isoimmat ja kuivimmat irrotin paloista ja jätin kuivumaan kokonaan. Muut isot keräsin ja tein niistä neljä pihviä. Puutarhan ja Hellan välissä -blogissa oli tehty härkäpapupihvejä ja sieltä sain idean kokeilla niitä itsekin. Pavut olivat jo jauhoisia, ja niinpä pihveistäkin tuli aika kuivia, ehkä olisi ollut hyvä lisätä jotain muuta kasvista joukkoon. Ja pitää ensi vuonna muistaa syödä kaikki härkäpavut riittävän pienenä, kyllä näitä kuivia papuja saa kaupastakin.

n. 4 dl härkäpapuja paloista irrotettuna
1 pieni Aji Cristal-chili
persiljaa
½ munaa
suolaa, pippuria

½ munaa
korppujauhoja
voita

Irrota pavut paloista. Keitä niitä reilu 5 minuuttia, sen jälkeen jäähdytä kylmässä vedessä. Kuori pavut, eli poista niistä nahkamainen kuori. Hiero pavut haarukalla muusiksi tai vedä sauvasekoittimella tahnaksi. Pilko chili pieneksi. Riko muna lasiin, sekoita siitä rakenne rikki ja laita puolet papujen, chilin ja persiljan sekaan. Rouhi suolaa ja pippuria maun mukaan ja sekoita. Muotoile massasta pieniä pihvejä (joo isot ei pysy kasassa). Laita pienelle lautaselle toinen puoli munasta ja toiselle lautaselle korppujauhoja. Kääntele pihvit ensin munassa, sitten korppujauhossa ja paista pannulla muutama minuutti puoleltaan.

Kuten sanoin, pihvit olivat aika kuivia, mutta silti  ihan maukkaita ja hyviä. Ensi kerralla laitan vähän isomman chilin, ja ehkä jätän kuorrutuksen pois. Ja teen  pihvit pienemmistä pavuista.

lauantai 17. elokuuta 2013

Sadonkorjuuajan englantilainen aamiainen


Joskus viikonloppuisin lounas tulee kuitattua englantilaisella aamiaisella lounasaikaan; siihen mennessä koko perhe on hereillä, aamuvirkumpien aamu on alkanut hedelmillä ja marjoilla.. Erityisen mukavaa se on näin sadonkorjuuaikaan, kun voi vähän soveltaa ja omasta pihasta ja palstalta saa kaikki kasvikset, sieniäkin läheltä. 

Tänään paistoin viimeiset pihvitomaatit tomaattipihveiksi. Ensimmäinen tomaattipuska on nyt tyhjänä, siitä sain ainakin pari kiloa hyviä pihvitomaatteja, mikä on minusta ihan jees avomaalla. Sama tomaatti saa varmasti ruukkutilaa ensi vuonnakin.

Kanttarellit paistoin pannulla sellaisenaan, vähän suolaa ja pippuria päälle. Huomaa ison eron sienissä ennen sateita ja näiden viime viikon sateiden jälkeen. Esikoinenkin ihmetteli että miksi ne uivat nesteessä sen jälkeen kun olin ne pannulle laittanut.

Kolmasluokkalainen valmisti härkäpavut: irrotti ne paloista, keitti 5 min (ovat jo isoja), jäähdytti kylmässä vedessä ja irrotti vaalean nahkamaisen kuoren niistä. Pekonin (Benjamin maatilatorin savukylkeä siivuina) silppusin kapeiksi suikaleiksi, laitoin pannulle, lisäsin yhden silputun sipulin ja reilusti härkäpapuja. Paistoin niin kauan että sipuli oli pehmeää ja pekoni sopivaa.

Munat paistoin pannulla heti pekonin jälkeen, näin niistä tulee etenkin lasten mielestä ihan parasta. Sitten vaan kuppi hyvää teetä ja jaksaa taas jatkaa sadonkorjuuta.


Eilen tuli kerättyä kaksi ämpärillistä papuja, vajaa ämpärillinen valkoisia ja violetteja papuja kumpiakin, lisäksi vihreitä papuja puolisen ämpärillistä. Violetteja jäi vähintään saman verran vielä maahan, samoin vihreitä papuja. Härkäpapuja toin ehkä n. kilon verran tai vähän yli. Ne alkavat olla jo isoja ja vähän jauhoisia, nyt viikonloppuna pitää kerätä loput, ja ainakin isommmista keittää papurokkaa. 

Nostin myös kaikki punasipulit ja pitkulaiset sipulit ja osan keltasipuleista. Ne olisi kyllä pitänyt kerätä ennen kovia sateita, toivottavasti saan sipulit säilymään niin pitkään kun tarvitsee. Nyt on keittiön tasot täynnä kuivuvia sipuleita, tämä on niin tätä aikaa. Nostin myös juureksia pataa varten, ja täytyy sanoa, että en ole ennen niin isoja palsternakkoja saanut. Ja ne perunat. Varressa on perunoita monta kiloa, muutama sellainen puolen kilon painoinen ja sitten useampia sellaisia vähän pienempiä, sellaisia tavallisia isoja perunoita. Enpä ole moista ennen nähnyt.

torstai 8. elokuuta 2013

Tahinikastike papusalaatille


Tämän salaatin idea löytyy jälleen kerran River Cottage Veg Everyday -kirjasta. Jätin kyllä salaatista pois kaikki vapaaehtoiset jutut pois, samoin salaatin, mutta muuten se on kuin ohjeessa (kuvia ei kannata vertailla) ;)

Minulla on yhtäkkiä kasvanut hillitön määrä papua, ja tahiniakin ostin silloin hummusta varten, joten ajattelin yhdistää nämä kaksi. Tämä annos on neljälle, mutta minä sain tästä salaatista kaksi "pääruokaa" ja vähän päälle. Kastiketta jäi vielä yli, ja söin sen uunilohen kanssa.

Kastike:
½ valkosipulin kynsi murskattuna
2 rkl tahinia (sekoita hyvin ennen kuin lusikoit sitä)
½ sitruunan kuori ja mehu
½ appelsiinin mehu
2 rkl öljyä
½ tl hunajaa
suolaa ja pippuria

Salaatti:
öljyä paistamiseen
n. 400 g kesäkurpitsaa
½ sitruunan mehu (jätin pois)
½ kypsää Aji cristal-chiliä (ohjeessa 1 punainen chili)
125 g papuja, minulla oli ainakin tuplaten se määrä
(muutama kourallinen salaatinlehtiä, tämän minä jätin pois, samoin mintun ja kuivatut tomaatit, joiden perässä luki "optional")

Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Viipaloi kesäkurpitsa, paista pannulla muutama minuutti kummaltakin puolelta. Keitä pavut sopiviksi (näille pavuille reilu 5 min), minulla oli valkoisia, mustia (nuo tumman vihreät) ja littanoita vihreitä papuja. Siirrä pavut kylmään veteen, valuta ja anna kuivahtaa. Pilko chili pieneksi ja sekoita kaikki salaattiaineet sekaisin. Kaada päälle kastike, ja nauti. Hugh, olet nero!


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Melkein tostadat


Tämä ruoka on saanut insipiraatiota monesta lähteestä. Olen etsinyt masa harina-jauhoja kissojen ja koirien kanssa vuosikausia, ja nyt niitä yhtäkkiä alkaakin olla joka puolella. Suolaa ja Hunajaa -blogin Jonna kertoi löytäneensä niitä Stokkalta, joten sinne minäkin (ei ole kuin kuukausi kun viimeksi kävin niitä sieltä etsimässä). Kokit ja Potit -blogin Hannele puolestaan oli tehnyt hyvää mustapapu- ja avokadotahnaa, joita tein vähän sinnepäin. Ja tietysti isoin inspiraatio tulee jenkkivuosien aikaiselta meksikolaiselta kollegalta, jonka kanssa kokkailtiin usein.  Hän opetti minulle tämän helpon ja nopean tavan tehdä maissilättyjä, nämä eivät ole oikeita tortilloja (jätetään paksummiksi ja pienemmiksi) mutta eivät myöskään oikeita tostadoita sillä niitä ei keitetä rasvassa.

Täytyy sanoa, että makumuisti ei ihan tunnistanut masa harinasta tehtyjä lättyjä enää, 10 v vehnätortilloja on näköjään tehnyt tehtävänsä. Lapset eivät tykänneet yhtään, ensi kerralla voisikin kokeilla vehnätortilloja, ihan siitä ilosta että kaivoin tortillaprässin kaapin perukoilta esiin. Ja mietin muuten karjalanpiirakan kuoriakin, onko kukaan kokeillut käyttää tortillaprässiä niiden tekemiseen?

Taikinan tein helpolla tavalla, jonka Kukka minulle aikoinaan opetti. Jauhelihan maustoin chileillä, paprikalla, pippureilla, suolalla ja tomaattipyreellä. Lisänä oli vielä raastettua hyvää englantilaista cheddaria, tomaattia, korianteria, ja noita tahnoja, jotka siis tein vähän sinne päin, alkuperäiset ohjeet voi tarkistaa tuosta yllä olevasta linkistä.


Tortillataikina 
4 dl masa harina -maissijauhoja
2 dl vettä

Sekoita vesi ja jauhot tasaiseksi. Tarvittaessa lisää lusikallinen pari vettä, jos taikina jää liian murumaiseksi. Anna taikinan levätä vartti tai sen aikaa mikä menee täytteiden tekemiseen. Sen jälkeen jaa se pieniksi palloiksi, ja paina tortillaprässillä (tai kauli) n. 3-4 mm paksuiksi lätyiksi. Jos käytät prässiä, älä paina liian kovasti. Minä laitoin taikinan voipapereiden väliin, meksikolainen kollega käytti aina muovipussia. Paista lätyt kuivalla pannulla molemmin puolin niin, että niihin alkaa ruskeita täpliä.

Mustapaputahna
170 g valutettuja mustapapuja (tai minkä verran nyt purkissa onkaan)
½ dl jugurttia (ensi kerralla käytän ranskankermaa)
½ tl jauhettua jeeraa
reilusti limen mehua
½ tl savusuolaa (tai maun mukaan)

Sekoita kaikki aineet sauvasekoittimella tahnaksi. Minulla jäi liian juoksevaksi, sillä minulla oli vain tavallista jugurttia. Luulisin että ranskankerma toimii makunsakin puolesta paremmin, eli sitä aion käyttä seuraavalla kerralla (oli niin hyvää että varmasti teen toistekin!).

Avokadotahna
2 isoa avokadoa
½ tl savustetettua Aji Cristal -jauhetta
1 limen mehu
½ tl savusuolaa 

Laita tahnan aineet kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Tai pilko avokado pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki aineet sekaisin.

Kokoa mieleisesi tostadat ja nauti.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Härkäpaputahna

Tai ei tästä kunnon tahnaa tullut, kun tein niin pienen määrän (=papuja ei ollut enempää), ettei sitä saanut kunnolla soseutettua. Tämän idean sain jälleen kerran River Cottage Everyday -kirjasta, mutta tarkkoja määriä en seurannut, ainesosat olivat noin:

härkäpapuja
valkosipulia vähän
sitruunaa vähän enemmän
öljyä
suolaa ja pippuria


Keitä palosta irroitettuja härkäpapuja muutama minuutti. Kaada vesi pois, anna jäähtyä sen verran, että kärsit poistaa kuoret. Lisää sitruunaa, valkosipulia, suolaa ja pippuria maun mukaan, sekä pieni loraus öljyä. Aja soseeksi tehosekoittimessa (tai jotenkin), lisää öljyä tarvittaessa. Hyvä leivänpäällinen tai miksei hyvä dippikin.

Hyvänmielen iltapala