Tässä tulee ehkä tämän blogin yksinkertaisin ohje, en ole tähän mennessä edes ajatellut tätä postata, mutta nyt tulin toisiin aatoksiin. Nämä hellepäivät kylmän alkukesän päätteeksi ovat saaneet suorastaan himoamaan sitä parasta ja suunnilleen ainoaa lounasta mitä hellepäivänä haluaa syödä: jääkylmää piimää johon on sekoitettu talkkunaa. Ja mieluiten ei mitä tahansa talkkunaa, vaan nimenomaan Vääksyn Myllyn parvitalkkunaa. Minusta hyvässä talkkunassa ei ole hernettä, pelkästään vaan hyvää kauraa ja suolaa. Ja jos se maistuu aavistukselle savua, aina parempi.
Lapsuudessa tämä oli minun ja isän herkkua, ja sellaisena se on säilynyt. Minä en yleensä mittaa aineita, mutta täsä tulee summittaiset mitat jos joku niitä kaipaa. Olen kuullut että joku makeuttaa talkkunan ripauksella sokeria, mutta minusta tämä on parasta ihan näin. Maku on aavistuksen hapan ja viljainen, eli makeaan tottunut kaipaa ehkä vähän totuttelua.
2½ dl jääkylmää piimää
2 rkl hyvää talkkunaa
Laita piimä lautaselle. Lisää talkkuna ja sekoita se lusikalla tasaiseksi piimän joukkoon, älä jätä talkkunakokkareita. Nauti hyvästä hellepäivän lounaasta (tai aamiaisesta tai iltapalasta tai välipalasta tai muuten vaan) ja nauti myös hyvästä ja raikkaasta olosta joka seuraa ateriaa/välipalaa. Tästä ei kesä parane.




