Näytetään tekstit, joissa on tunniste lipstikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lipstikka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. toukokuuta 2015

Sitruuna-timjamibroileri ja lipstikkatsatsiki


Tämä ruoka syötiin jo viime viikonloppuna, mutta varmasti tulee tehtyä pian uudestaan. Lipstikka on parhaimmillaan nyt, nuorta ja pehmeää ja voimakkaan makuista. Ihan paras aika tehdä lipstikkakeittoa ja muistakaa myös pakastaa sitä. Ja käyttää tähän tsatsikiin, aika veikeä maku, suosittelen.

Tämä resepti löytyy Henri Alenin ja Annukka Oksasen Vuoden keittokirjasta ja ajattelin kokeilla sitä, koska lipstika on niin hienossa vaiheessa nyt. Huomasin instassa että myös mm. Elina Lappalainen oli tehnyt tätä kanaa, ja tykätty oli sielläkin.

1 broileri
2 sitruunaa (nyt 1)
merisuolaa
1 ruukku tuoretta timjamia
2 valkosipulinkynttä
1 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

Hiero broilerin nahkaa sitruunanpuolikkaalla. Hiero pintaan karkeaa merisuolaa, laita myös linnun sisälle jos sinulla on kokonainen broileri (minulla oli nyt naapurin maalaiskanaa, joka on leikattu halki). Anna linnun suolaantua tunnin verran. Pyyhi ylimääräinen suola pois. Laita timjami, valkosipuli ja öljy korkeaan kulhoon, lisää sinne raastettua sitruunankuorta ja loput sitruunan mehusta, ja aja seos sauvasekoittimella. Voitele kana tällä mausteöljyllä. Jos sinulla on kokonainen kana, laita tyhjät sitruunankuoret kanan sisään, ja pilko sinne toinenkin sitruuna.

Paista broileria 225 asteessa 20 minuuttia  ja laske lämpö 180 asteeseen ja paista vielä 45 minuuttia (Henrin ohjeen mukaan 190 astetta 20 min, 150 astetta 30 min, kirjan ohjeissa lämpötilat ja ajat ovat kiertoilmauunille, minulla on tavallinen ja "kylmä" uuni).

2 avomaankurkkua (minulla 1 kasvihuonekurkku)
2½ dl maustamatonta jugurttia (valuta tarvittaessa)
2 valkosipulinkynttä (minulla 1)
10 lehteä tuoretta lipstikkaa
tilkka sitruunamehua
suolaa ja pippuria myllustä

Raasta kurkku/t karkeaksi raasteeksi, valuta/purista ylimääräinen neste pois (ja juo mehu). Raasta valkosipuli hienoksi raasteeksi. Hienonna lipstikka ja ja sekoita kaikki aineet keskenään. Anna tasaantua hetki jääkaapissa. Hyvää kanan kanssa, lisänä kaalisalaattia ja riisiä/perunaa.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Mysi Lahtisen lipstikkakeitto

Vaikka muuta aiemmin väitin, en ilmeisesti olekaan tehnyt Mysi Lahtisen lipstikkakeittoa ennen, tai sitten hänellä on keitosta useampi versio, sillä tämä oli ihan mielettömän hyvä keitto. Tämä resepti löytyy kirjasta Intohimot hellallani - suomalaisen keittiön ylistys. Tein pienemmän määrän, mutta laitan tähän tuon alkuperäisen kuuden hengen ohjeen:

5 sipulia
2 dl tuoretta lipstikkaa silputtuna
voita
4 jauhoista perunaa
valkopippuria
1 tl sokeria
1½ l kasvislientä (minulla oli hanhilientä kun ei ollut kasvislientä)
2 dl kermaa

Kuullota sipulit voissa, lisää lipstikat ja kypsennä hetki. Lisää pieniksi paloitellut perunat, kääntele aineksia hetki. Mausta valkopippurilla ja sokerilla. Lisää liemi ja 1 dl kermaa, anna kiehua hiljalleen tunnin ajan. Soseuta keitto, lisää 1 dl kermaa ja tarjoile. Nyt löytyi se hyvä lipstikkakeiton ohje!

torstai 30. kesäkuuta 2011

Lipstikkakeitto

Joka vuosi teen lipstikkakeiton, lähinnä sen vuoksi koska mökillä kasvava lipstikka on niin huiman kokoinen. Tänä vuonna siitä on otettu jo viisi isoa muovipussillista lipstikkaa jaettavaksi, eikä pensaasta huomaa mitään. Pakastan lipstikan lehtiä pakastusrasiassa talven keittoja varten, mutta niin ei saa montaa vartta kulumaan muhkeasta puskasta. Vaikka lipstikka on ihan oleellinen mauste lihakeitossa ja -liemissä, jostain syystä lipstikkakeitto ei ole aivan minun makuun, tai sitten vaan en ole löytänyt sopivaa respetiä: on kokeiltu yhden lempikokkini Mysi Lahtisen reseptit, ja vaikka mitä muuta, ja ei vaan meinaa maistua. Saa ehdottaa kokeiltavan arvoisia reseptejä. Tämän vuoden sadosta kokeilin  keittoa periaatteella "mitä kaapista löytyy", joten laitoin sekaan Aura-juustoa jota sattui olemaan kaapissa. Keitto maistui kuitenkin mielestäni vähän tunkkaiselta, en tiedä johtuiko juustosta vai mistä. Näin tein kuitenkin keiton:

reilu nippu lipstikkkaa
vettä niin että lipstikka peittyi
1 sipuli
nokare voita
100 g homejuustoa (Auraa tällä kertaa)
2 dl kermaa
pippuria maun mukaan

Keitä lipstikka vesitilkassa. Kuullota pilkottu sipuli, heitä sekaan kiehumaan. Lisää n. puolen tunnin kuluttua homejuusto, kerma ja pippuri. Kiehauta, ja pyöräytä sauvasekoittimella sen verran että lipstikat ja sipulit pienentyvät. Tarjoa sipulinvarsien ja ruistikkujen kanssa.