maanantai 14. syyskuuta 2026

Puolukkamehu mehumaijalla ja vispipuuro


Minulle viisi ämpäriä puolukkaa on se määrä, jonka jälkeen voin miettiä puolukalle muutakin käyttöä kuin säilömistä talven varalle joko survoksena tai pakastettuna, yleensä kumpanakin. Tämän määrän puolukkaa kulutan keskimäärin joka vuosi; jos se jää vajaaksi turvaudun kaupan satoon. Tämä vuosi on kyllä ollut niin hyvä marjavuosi, että tuskin tarvitsee mitään marjoja ostaa ennen seuraavaa satoa, ja puolukkaa riitti mehuksi.

Keitin yhden ämpärillisen puolukkaa mehuksi mehumaijassa ihan perinteiseen tapaan, sinänsä tässä ohjeessa ei ole uutta. Mutta puolukasta jää aina hyvä mäski mehunkeiton jälkeen ja halusin hyötykäyttää senkin. Niinpä perkasin puolukat ennen mehustusta ja keitin mehun perinteiseen tapaani:

10 l puolukkaa
1 kg sokeria

Laita puolukat mehumaijan mehustusosaan, lisää sokeri parissa erässä puolukoiden väliin ja päälle. Nosta alaosan vesi kiehuvaksi ja anna kiehua ihan reilusti, minulla hella on yleensä n. 6-7 (asteikko 1-9). Tänä vuonna n. puolen tunnin päästä aloin valuttaa mehua steriloituihin pulloihin. Valutin muutaman pullollisen mehua ja loput annoin valua kattilaan, josta sitten pakastin loput mehut. Mehua tuli vajaa viisi litraa ja aikaa meni kiehumisen alkamisesta reilu puolitoista tuntia.


Keräsin maijaan jääneen mäskin talteen ja pakastin 2½ desilitran erissä. Niistä saa keitettyä aina normaalin annoksen hyvää vispipuuroa näin:

1,2 l vettä 
2,5 dl puolukkamäskiä
1 dl (tai 1½) sokeria
1½ dl mannasuurimoita

Mittaa kattilaan vesi, puolukat ja sokeri. Nosta kiehuvaksi, vatkaa joukkoon mannasuurimot. Anna poreilla reilu viisi minuuttia tai sinne päin, sekoita koko ajan. Ripottele päälle vähän sokeria, peitä kannella ja anna jäähtyä kylmäksi. Sen jälkeen vatkaa puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi. Nauti maidon (tai vaniljakastikkeen) kanssa. Hyvä arkinen puolukkapuuro, eikä mitään mene hukkaan. 

tiistai 8. syyskuuta 2026

Sienisalaatti yhdelle tuoreista rouskuista


Minä teen yleensä aina sienisalaatin suolasienistä, ja aika isonkin määrän kerrallaan. Nyt vaan suolasienet ovat loppu, ja uusia rouskuja on tullut vain vähän pari kertaa. Kummallakin kerralla olen tehnyt yhden annoksen sienisalaattia itselleni. 

Tällä kertaa minulla oli yksi mustarousku, kaksi haaparouskua ja loput kangasrouskuja. Joskus olen ajatellut etten viitsi yhtä annosta varten keittää rouskuja, mutta tietystihän niin kannattaa tehdä, siinä ei kauaa mene. Sienet löytyvät tuon sienikastikkeen kuvasta, rouskut oikealla. 

rouskuja
vettä

Keitä rouskuja vajaa 10 minuuttia kirpeyden poistamiseksi. Valuta ja huuhtele reilulla kylmällä vedellä. purista ylimääräinen vesi pois ja pilko pieneksi silpuksi.

1½ dl pilkottuja rouskuja
½ dl pilkottua sipulia
1 rkl creme fraichea
1/4 korkillinen etikkaa
ripaus pippuria
ripaus (tai maun mukaan) suolaa

Sekoita kaikki aineet keskenään, anna makujen tasaantua jos maltat. 

Minä söin heti lounaalla ruisleivän kanssa, toisella kertaa söin ihan sellaisenaan. Niin hyvää, ja todellakin kannattaa tehdä vaikka pelkästään ihan itseä varten.

lauantai 5. syyskuuta 2026

Neljän sienen sienikastike - se täydellinen


Tämä vuosi on toistaiseksi ollut aika vaatimaton sienivuosi meillä päin. Olen tähän mennessä saanut viikonloppuisin suunnilleen sen verran sieniä mitä olen syönyt viikon aikana, joskus niitä on riittänyt esikoiselle annettavaksi yhteen ruokaan, mutta siinä kaikki. Viikko sitten saalis oli tuollainen👇 ja sain sienistä itselleni kastikkeen ja pienen salaatin. 


Blogista löytyy kaksi muutakin sienireseptiä, toinen keitto ja toinen suppilovahverokastike, joissa olen käyttänyt osterikastiketta mausteena. Keiton julkaisusta on aikaa 15 vuotta (uskomatonta!), ja kastikkeestakin melkein kymmenen vuotta. Laitan siis nyt muistutukseksi kaikille (myös itselleni), että osterikastike tuo niin hyvin sienien maun esiin, että kastiketta voi kutsua täydelliseksi.

Sanomattakin selvää, että tähän voi käyttää mitä sieniä onkaan, eikä ole pakko olla neljää erilaista sientä, nyt oli näin siksi kun saalis oli tämä. Ja ilman koskenlaskijaa pärjää oikein hyvin tai sitä voi olla enemmänkin, minulla vain sattui sitä olemaan tuo pieni pala ja käytin sen tähän. Kastike riitti minulle kolmelle aterialle: tuohon pastaan, toisen kerran syötynä perunoiden kanssa ja vielä jäi yksi annos pakastettavaksi. 

n. 1 l sieniä (kantarelleja, mustia torvisieniä, suppilovahveroita, 1 vaaleaorakas)
1 rkl voita/öljyä
2 pienehköä sipulia (tai 1 iso)
2 rkl vehnäjauhoa 
n. 3-4 dl vettä
n. 1 dl kermaa
n. 70 g Koskenlakijaa
2 rkl osterikastiketta
musta- ja valkopippuria vähän
n. 1 tl timjamia
½-1 tl suola

Pilko sienet pieneksi, laita kuivalle pannulle ja hauduta nesteet pois. Lisää pannulle rasvaa ja pilkotut sipulit. Kuullota sipuleita sienien kanssa muutama minuutti ja sekoita jauhot joukkoon. Lisää vesi ja kerma ja juusto, sekoita, ja mausta kastike osterikastikkeella ja pippureilla ja timjameilla (tai miten haluat). Tarkista suola. Anna kastikkeen hautua niin, että se on suurustunut sopivaksi. Veden määrä ei ole tarkka, sitä voi lisätä tarvittaessa lopussakin. 

Minä tein kastikkeesta nyt sakeana, se oli täydellistä pastan kanssa, perunoille olisi vähempikin sakeus riittänyt, vaikka parasta näin.