Sireenimehu eli syreenimehu

Kivistössä muistutti ystävällisesti että on sireenimehun aika. Viime vuonna ohjeen huomattuani kukinta-aika oli mennyt ohi, vai eikö sitä ollutkaan, joten mehu jäi tekemättä. Nyt muistutus tuli juuri sopivaan aikaan. Niin sitä lähdin viikonloppuna ison kattilallisen kanssa takapihan sireenipuskaan, ja poimin viiden litran kattilan täyteen kukkia. Alkuperäinen ohje on tuolta, minä vähän oikaisin mehunlaitossa, voi tehdä niin kuin minä tein, tai kurkata Kivistön ohjeen ja tehdä sen mukaan.

n. 30 sireenin kukkaa

1 l vettä

500 g sokeria

1 sitruunan kuori ja mehu

15 g sitruunahappoa

Kerää tavallista vanhanaikaista sireeninkukkaa, minulla oli sitä perinteistä vaalean liilaa, ja yksi iso kukinto tummaa violettia väriksi, myös valkoinen kävisi (jos sitä olisi, tosin silloin jää väri tulematta). Huuhtele kukat pariin kertaan kylmässä vedessä, jotta kukat puhdistuvat. Riivi kukinnot esim. suureen kattilaan. Pese sitruuna, kuori se ohuelti ja lisää kuoret kattilaan. Purista sitruunasta myös mehu kattilaan. Kiehauta vesi ja sokeri ja anna kiehua kunnes sokeri on liuennut. Kaada kiehuva sokerivesi kukkien päälle ja sekoita sitruunahappo joukkoon. Anna jäähtyä. Siirrä liemi jääkaappiin, minä laitoin kannen päälle. Anna makujen uuttua kylmässä kaksi vuorokautta. Siivilöi mehu ja pakasta sopivissa erissä (tai jos olet oikea ruokabloggaaja, säilö se kauniissa steriloidussa pullossa). Jos mehun säilyttää jääkaapissa, se kuulemma säilyy n. kuukauden.

Tälle mehulle hyvä laimennussuhde oli 1:6. Minä ajattelin maustaa mehua tilkalla giniä jonain iltana. Esikoinen ehdotti, että tätä voisi laittaa ihan vähän veteen, jolloin saisi makuvettä. Mehu on hyvää, ja siitä saa juhlavan keskustelua herättävän boolin. Varmasti tulee kuitenkin tehtyä toistekin.

Perennapenkin kunnostusta

Mökin perennapenkki on ollut vuosia aika oman onnensa nojassa, kitketty toki on. Äitini on sen aikoinaan perustanut, siskon kanssa on sitä kerran uusittu, silloin lähinnä vähennettiin keltapäivänliljaa ja suopayrttiä, minä olen istuttanut yhden pionin. Näistäkin on aikaa jo n. 5 vuotta, ja keltapäivänlilja oli valloittanut uudestaan tilan itselleen. Minä sain nyt luvan isältä ja siskolta tehdä kukkapenkille mitä huvittaa, ja minähän tein.

Aloitin piirtämällä kaavakuvan perennapenkistä sen mukaan, mitä muistin talven jäljiltä. Sitten sovin lounastreffit Kielometsän isännän kanssa, ja sain häneltä hyviä ideoita mitä laittaa keltapäivänliljojen tilalle. Halusin vaihtaa värimaailmaa ja istuttaa vähemmän valtaavia kasveja. Maitokello oli yksi ehdotuksista särkyneen sydämen lisäksi. Särkynyt sydän löytyi, mutta maitokelloa ei ole vieläkään löytynyt etsimisestä huolimatta. Jätin sille tilaa, toivottasti sellainen tulee jostain vastaan. Kielometsästä sain kaksi taimea upeaa sinistä syysleimua (vahingossa kiitin).

Nyt tosin pelkään etten tehnyt sittenkään riittävästi. Keskiosa on uusittu, mutta kumpikin reunus jäi sellaiseksi kuin oli. Iirikset ovat aloittamassa kukintaansa, joten en halunnut koskea niihin. Niiden juurakot ovat työntyneet jo reunakivetuksen päälle. Syksyllä aion kaivaa ne kaikki ylös, pienentää kuunliljoja ja istuttaa kaiken takaisin kukkapenkkiin oikeille paikoilleen. Tehdessä totesin myös, että helpompaa olisi tehkä koko penkki alusta asti valmiiksi, kuin uusia vain osaa siitä. Mutta nyt mentiin näin.

Tässä on alkutilanne. Näkyy pääasiassa keltapäivänliljaa, vuohenputkea ja voikukkaa. Myös kivetyksen väleissä reilusti voikukkaa.

Tilanne ns. levällään. Keltapäivänliljat kaivettu ylös, uudet taimet odottavat, kottareissa hyvin palanutta lehmänlantaa. Keltapäivänliljat saivat uuden paikan metsän reunasta lähellä pikkuaittaa. Toinen puoli tiukkaa savea, toinen puoli puhdasta soraa. Siinäpähän valloittavat tilaa itselleen.

Kukkapenkin pohjaa lähempää. Tämä kuva paljastaa minun työskentelytapani hyvin: nopeasti, tehokkaasti, urakkavauhtia ja hups, tuli vähän tallottua iiristä, joka siis taitaa olla saksankurjenmiekka. Pionille tein tilaa, se on jäänyt vähän vuohenputkien ja suopayrtin alle.

Tiikerinliljan sipuleita. Keltapäivänlilja oli levinnyt näiden yli, mutta kyllä tiikerinlilja kukki niidenkin läpi. Olin huolissani että kuinka niille käy, mutta luulisin että ihan hyvin. Sipulit nimittäin löytyivät juuripaakkujen alta. Minä irroitin ne varovasti irti, ja hautasin uudelleen maahan, tällä kertaa puhtaaseen multaan sellaisenaan. Toivottavasti eivät säikähdä pelkästä mullasta ympärillään.

Tälläiseksi kukkapenkki jäi. Laitoin pohjalle palanutta lehmänlantaa ja päälle ihan ostomultaa monta säkkiä. Tilaa on vielä maitokellolle ja uusille akilleioille, tai jollekin muulle. Kummakin reunan kaivan vielä syksyllä ylös, putsaan rikkaruohoista ja siirrän kasvit oikeille paikoille.

Maata myöten ylhäällä keskellä on jotkut sipulit jotka löysin keltapäiväliljan juurakosta, ei aavistustakaan mitä ovat. Ylhäällä on syysleimuja, nyt neljää eri laatua, ja vielä yksi, jota en muista mitä on. Niiden vieressä on tiikerinliljat, vielä maan alla. Niiden alla on yksi saareke suopayrttiä ja ne sipulit. Sitten on pioni, suopayrttiä, iiris ja särkynyt sydän Alhaalla on akilleijaa. Tyhjään tilaan olisi tulossa maitokello, jos vaan jostain löydän sellaisen. 

Kaavakuvat eivät ole ihan oikeassa suhteessa, eikä muutenkaan valmiit, mutta ovatpahan sinnepäin. Päivitän ne oikeammiksi sitten syksyllä kun näen millaiseksi perennapenkki muotoutuu. Ja korjaan kirjoitusvirheet.

Porsaan lapa haudutuspadassa

Tältä pata näytti kun tulin kotiin, hyvä pala lihaa jo syöty

Kari Aihinen opasti joku päivä sitten, että kannattaa satsata raaka-aineeseen, silloin riittää kaksi maustetta eli suola ja pippuri. Ei ole sattumaa, että hän on yksi lempikokeistani, sillä olen niin samaa mieltä, ollut aina. Minä satsasin raaka-aineeseen aikaisemmin tänä vuonna, ja tilasin pari pakettia mallaspossua. Viikonloppuna grillasin kassleria mökillä, mausteena suola ja pippuri, ja hyvää oli, ihan älyttömän hyvää.

Tänään valmistin lapaa haudutuspadassa vähän samaan tyyliin kuin Campasimpukka oli tehnyt porchettaa. Paitsi minulla oli siis se lapa lihana, sipuleita ei oltu marinoitu etukäteen, en grillannut mitään jne. Kyselin vielä lisäneuvoja Campakeittiöstä, ja lopputuloksena oli mitä paras liha. Sellainen todellakin kiireisen viikon ja pitkän työpäivän pelastus, ruoka joka tuo hyvän mielen vaikka miten olisi väsynyt. Minulla oli tänään pitkä työpäivä, joten laitoin lihan pataan aamuvarhaisella. Kun muu perhe tuli normaaliin aikaan kotiin, he söivät lihaa leivän päällä, ja niin minäkin tein sitten tunteja myöhemmin. Loput lihat odottavat huomista, tiedän jo mitä on tulossa. 

2 kg lapa hyvää porsasta

suolaa, pippuria myllystä

3 isoa sipulia

½ dl rypsiöljyä

2 rkl hyvää balsamicoa

2 rkl punaviinietikkaa

2 dl vettä

tuoretta timjamia reilusti

Ruskista lihaan hyvä pinta kunnon valurautapannulla. Suolaa ja pippuroi liha reilusti. Leikkaa sipulit renkaiksi. Kaada kulhoon öljy ja etikat ja sekoita sipulit joukkoon, sekoita hyvin. Laita haudutuspadan pohjalle sipuliseos ja sitten ruskistettu liha. Lisää vähän vettä ja tuoretta timjamia. Anna padan hautua asetuksella low n. 8-9 tuntia (tai mikä aika meneekään). Tässä vaiheessa liha hajoaa nostettaessa.

Syö liha joko ihan sellaisenaan patana, tai ota lihaa lautaselle ja siitä leivän päälle, salaattiin, ihan sellaisenaan tai ihan miten vaan. Tämän parempaa possua en muista syöneeni. Kuten Kari Aihinen sanoi, kun satsaa raaka-aineeseen, suola ja pippuri riittävät. 

Leipää, lihaa ja hautunutta sipulia

Mökki toukokuussa 2016

Tämä viikonloppu on ollut ensimmäinen kesäinen viikonloppu mökillä, ja todella puuhakas sellainen. Tänä vuonna jopa mökillä on maa jo lämmennyt ja vesi on viime vuoden juhannuksen lukemissa. Savusauna oli juuri niin mukava lämmittää ja saunoa kuin muistinkin, isä teki vihdan. Laiska töitään luettelee, mutta laitan kuitenkin itselle muistiin tämän viikonlopun puuhat. Kylvin kasvimaan papuja lukuunottamatta. Tänäkin vuonna ihan perinteisesti sipulia, porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, salaattia, tilliä, persiljaa, kukkia, härkäpapuja ja hernettä sekä muutama purjo taimena. Kitkin uuden hedelmätarhan kokonaan, kitkin myös marjapensaiden ja muiden uusien hedelmäpuiden alustat. Ja kunnostin kukkapenkkiä isommin, siitä tulee jossain vaiheessa oma kirjoitus.

Kasvimaa herneitä ja papuja vailla, kuva otettu eilen. Loput jää perunalle, isä hoitaa ne maahan. Lipstikka on nyt parhaimmillaan, pakastan sitä liemiä ja keittoja varten. Raparperi sai kerätä viime vuoden voimaa, ja sen huomaa. Nyt keräsin reilun satsin raparperiä mehua, piirakkaa ja kiisseliä varten. 

Kitkin marjapuskien ja puiden alustat, niitä riitti, kuvassa näkyy vain osa. Vanha kirsikka on komeassa kukassa, saa nähdä tuleeko yhtään kirsikkaa, vai viekö versomuumiotauti tänäkin vuonna sadon. Kaikki puut ja pensaat kestivät viime talven koettelemukset, se on hienoa se. Omenapuut, luumut ja kirsikat kukkivat hienosti nyt, ja lämpöä riittää pölyttäjille. Mustikkakin kukkii paljon, mutta niistä näkee että talvi otti koville. Viime vuosina olen istuttanut paljon puita ja pensaita ja nyt olen ylpeä hienosta puutarhasta ja hedelmätarhasta.

Tässä uuden hedelmätarhan mustaselja Maija. Olen saanut Kielometsästä kaksi taimea, edessä oleva on siemenestä lähtenyt ja taaempana juuriverson taimi. Ihan kuin kaksi eri kasvia, mielenkiinnolla odotan millaisia niistä kasvaakaan. Vaaleampi pensasmainen on jo täynnä nuppuja, ehkä pääsen jo tänä vuonna kokeilemaan mehua ensimmäistä kertaa. Vähän pitää jännätä kuinka nopeasti ja kuinka isoksi kasvavat. Takana kukkii kirsikka. Tänä vuonna levitetään vielä multaa maahan ja tuon vähän maanpeitekasveja. Nyt tyhjässä kohtaa kasvaa valkosipuli ja muutaman viikon päästä tuon vielä kurpitsat tälle alueelle. Tervetuloa kesä!

Vastakohtia

Vastakkainasettelu tuntuu olevan pinnalla nykyään ja vaikka en siitä kauheasti pidä, kokosin tähän silti muutaman kohdan, enemmän ja vähemmän pieniä asioita.

Kukat:

Minä listasin aiempaan Onnea on -postaukseen yhdeksi ilonaiheeksi oman luottofloristin. Ja kun vastakohtana on se, että luottoforisti on matkoilla toisella puolen maapalloa, on muutos melkoinen. Mitä minä nyt teen kun tuleekin yllättättäviä kyläilykutsuja, konsertteja, juhlia ja sen sellaista? 

Tee:

Minulla on tuossa blogin sivupalkissa paikkoja, joista pidän ja joita voin todellakin suositella. Siellä on myös paikka nimeltä Calliola. Jos vaan ikinä on mahdollista järjestää menoa sinne, menkää ihmeessä, ylisanoja ei ole riittävästi kuvaamaan paikkaa. Ehkä upein vastakohta muihin paikkoihin se on teenjuojan kannalta. Miettikää, melkein joka paikassa teenjuoja saa sitä haaleaa vettä ja valikoiman pussiteetä. Kuten olen ennenkin sanonut, pussiteessä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta siinä valikoimassa yleensä on. Kun kysyy maustamatonta mustaa perusteetä, melkein aina Earl Grey on se vaihtoehto. Uskokaa nyt, se ei ole maustamatonta mustaa teetä. Calliolassa sen sijaan teevalikoimassa löytyy hyvä valikoima erilaisia teelaatuja kommentilla "se on nyt uuden sadon teetä". Luulin hetken joutuneeni toiselle planeetalla (sori kahvinjuojat, tämän voi ymmärtää vain teenjuoja joka nauttii hyvästä teestä).

Ruokarauha:

Kuka tietää milloin Suomessa alkoi se, että ruokapöydässä pitää koko ajan kommentoida ja voivotella ruokaa? Että voi voi kun on voita ja kamalaa kun taas syödään vaikka on edellisestäkin ihan täynnä (ja sitten ladataan lautanen kukkuroilleen taas). Että ei voida vain ottaa sen verran kuin jaksaa, aikuiset ihmiset, ja olla ottamatta sitä voista ruokaa jos se ahdistaa. Hyvässä ruokaseurassa ruuasta voi nauttia, jutella niitä näitä ja jutella siitä ruuastakin nätisti: missä se on kasvanut, miten se on tehty ja miten hyvää se on. Joku sen on kasvattanut, joku on sen valmistanut, joku on nähnyt sen kaiken vaivan. Huonossa ruokaseurassa puhutaan ruuasta ja omasta tai muiden syömisestä rumasti, peitetään se kaikki toisten tekemä työ oman marinan alle, eikä kukaan nauti. En ole missään muussa maassa törmännyt näin systemaattiseen hyvän ruuan dissaamiseen kuin mitä Suomessa törmää, ja usein. Jo pikkukoululainen harmittelee kun ei voi nauttia lempiruuastaan koulussa, kun kaikki ympärillä haukkuvat ruokaa. Sanoo että menee oma ilo pilalla. Nautitaan ruuasta ja nautitaan hyvästä seurasta ja annetaan ruokarauha muille.

Ihan tavallinen nokkoskeitto

Olen varmaan aiemmin kertonut, että meillä kasvaa keskellä pihaa nokkospuska. Saan siitä monta ruokaa kesässä, ja vielä hyvää lannoitetta lisäksi. Kasviskeskiviikon kunniaksi ajattelin tehdä nokkoskeittoa. Kerroin aikeestani etukäteen perheelle, ja sovimme että voin tehdä nokkoskeittoa jos teen lisäksi raparperipiirakkaa iltapalaksi. Kyllähän se kävi, joten tänään oli varsinainen sesonkiruokapäivä. Tein ihan tavallisen nokkoskeiton näin:

n. 1 l tuoretta nokkosta

50 g voita

½ dl vehnäjauhoa

7 dl maitoa

1 tl suolaa

ripaus sokeria

valkopippuria

4 kananmunaa

Aloita ruuanlaitto pihalta, eli käy keräämässä nokkosia riittävästi, minä vähän painelin nokkosia litran mittaan. Ryöppää nokkoset vedessä, ota nokkosvesi talteen vaikka hiusten huuhtelua varten. Purista nokkosista ylimääräinen vesi pois, silppua pieneksi ja jätä odottamaan. Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja sekoita. Lisää jauhot, sekoita hyvin mutta älä ruskista. Kaada maito hyvin sekoittaen joukkoon niin, ettei tule paakkuja (käytän aina vispilää). Lisää nokkoset ja anna kiehua hiljalleen niin, että keitto sakenee. Lisää suola ja aavistus sokeria, mausta pippurilla. Syötiin kananmunan ja Malmgårdin spelttileivän kanssa. Hyvä keitto, todella hyvä keitto, minusta parempaa kuin pinaattikeitto.

Koivusiirappi eli kokeilu mahlalla

Isä oli valuttanut minulle mahlaa ja toi kylään tullessaan pari litraa pakastettua mahlaa. Minä kävin joskus vuosituhannen alussa jenkeissä asuessani pikkukylän Maple fest -tapahtumassa. Pääsin seuraamaan vanhanaikaista vaahterasiirapin tekoa ja siitä lähtien olen miettinyt, että onnistuuko siirapin tekeminen koivunmahlasta.

Tänä vuonna päätin kokeilla siirapin tekoa ihan pienestä määrästä mahlaa. Löysin netistä Lönnrotin sanoneen että 60 kannullisesta mahlaa tulee vajaa kannullinen siirappia, tämä on aika lähellä sitä vaahterasiirapin suhdetta, joka oli muistaakseni suunnilleen 1:40-50. 

Minä käytin puoli litraa mahlaa kokeiluun, enempää en raaskinut. Kaadoin mahlan kattilaan, ja nostin nesteen kiehuvaksi. Sen jälkeen pidin lämmön sellaisena, että mahla juuri ja juuri kiehui. Sekoittelin mahlaa aika usein ja haihdutin nestettä suunnilleen tunnin ajan, tai vähän vähemmän. Siinä vaiheessa mahla oli jo aika siirappimaista ja vähän tummaa, sitä oli enää ihan vähän kattilan pohjalla. Tässä vaiheessa laskin lämmön ihan alas ja hämmentelin koko ajan sillä sokerinen siirappi palaa helposti pohjaan.

Lopputuloksena minulla oli vajaa 10 ml makeaa tummaa siirappia. Minun makuun ihan hyvää, lapset eivät tykänneet ollenkaan. Ymmärrän että joskus tosi kauan aikaa sitten mahlaa on keitetty makeuttajaksi sillä sokeria ei ollut ja hunajaakin vähän, nyt sen mielekkyydestä en ole ihan varma. Siirapin teko ei ole siis kuten liemen kasaan keittäminen, vaan vaatii vähän vaivaa ja vahtimista. Ehkä olisi helpompaa valmistaa isompi määrä kerralla, jos mahlaa olisi aivan ylenmäärin. Mutta kyllä minä jatkossa juon mahlan mahlana ja nautin sellaisenaan janojuomana, ja jos siirappia kaipaan, ostan suosiolla vaahterasiirappia kaupasta. 

Aavistuksen melkein voittajafiilis, asia ei enää vaivaa mieltä, vaikka en enää koskaan keittäisi koivusiirappia.

Kalaa ja kasviksia - helppoa arkiruokaa

Tästä on tullut lasten uusi toiveruoka perjantai-illallisiksi. Nopea, helppo ja kaikille maistuva ruoka. Jos siis ruoka voi olla muutakin kuin perunaa ja kastiketta. Yksinkertaisesti pilko sesongin kasviksia lautaselle. Tässä vaiheessa vuotta on vielä vaikeaa pysyä kokonaan kotimaisissa kasviksissa, mutta pian se on taas helppoa kuin mikä.

Leikkaa kala, minulla yleensä kuhaa, suupaloiksi. Suolaa pinta kevyesti, pyörittele vehnäjauhoissa, sitten munassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista pannulla voissa tai öljyssä. Valmista dippi maustamalla kermaviiliä tai jugurttia. Dippaa kasviksia ja kalaa ja nauti siitä, että ruoka maistuu kaikille, sellaista hyvän mielen ruokaa.

Toukotyöt 2016

Nyt suurin osa toukotöistä alkaa olla tehtynä. Lähipeltokin on kylvetty muutama päivä sitten. Tämän vuoden kylvöt eroavat niin paljon suunnitelmista, ihan penkkijakoa myöten, joten laitoin ajantasaisen kuvan. Vieressä on uusi puolikas, mutta oikeasti se on tuon vanhan palstan alapuolella oikealla. Kuva vaan oli selkeämpi piirtää noin. Mittasuhteet eivät ole ihan oikeat, mutta sinne päin kuitenkin.

Sain tänään kylvettyä loputkin aikaisemmat kylvöt. Vielä puuttuu papupenkin pavut, kurpitsat, kurkut, hajuherne ja kaali. Purjon ja fenkolikin taimet on vielä ostamatta. Parsapenkki on rakentamatta, mutta osa parsoista on hankittu.

Peitin harsolla kaikki härkäpavut ja herneet, en halua kyyhkyparvea tänäkin vuonna syömään penkkejä tyhjäksi tässä vaiheessa. Palstan kylvöt ovat edenneet pikkuhiljaa, eilen ja tänään meni sellainen 8 h yhteensä, piti vähän kiirehtiä sateen alta. Maa onkin niin kuivaa että saisi sataa ihan kunnolla.

Aloitin kylvöt vapunpäivänä, silloin laitoin pihan kasvulaatikkoon salaatin, retiisin, tillin, persiljan, lehtikorianterin, sipulin ja porkkanan, kaikkea vähän. Palstalle istutin ensimmäiset perunat: 3 kpl Pink fir apple, 6 kpl Blue kongo, Rosamundaa, 1 vako Annabellea, 1 vako Columbaa ja 2 vakoa Ariellea.

Loppuviikosta keräsin 4 ämpärillistä juolavehnän juuria, ja jatkoin äitienpäiväviikonloppuna keräämällä toiset 4 ämpärillistä. Lauantaina tein kaikki penkit valmiiksi ja istutin erikoisemmat perunat: Mayan Gold, Highland Burgundy Red, Red Emmalie ja Violetta. Aloitin myös parsapenkkiä. Sunnuntaina 8.5. istutin sipulit ja kylvin porkkanat, lehtikaalit, nauriit, lantun ja mustajuuren.

Eilen kylvin palsternakan ja tänään kylvin punajuuret, kukat, salaattipenkin, härkäpavut ja herneet. Lehtikaali on peitetty tuholaisten varalta, herneet ja pavut lintujen takia, ja perunat kylmän takia. Nyt vaan odottelen kunnon sadetta ja lisää lämpöä.

Palstaa voisi tuijottaa vaikka kuinka pitkään, on se vaan kaunis se savipeltokin. Matkalla tuomi kukkii valkoisenaan ja kaikki tuoksuu keväältä. Hieno aika vuodesta juuri nyt.

Markankeklu eli vaimon uusi veitsi

Tästä se alkoi. Kaikki on tehty minulta salaa, en osannut aavistaa mitään tälläistä. Kuvassa metallinpaljastimella löydetty vanha hopeamarkka, etulappo ja vesipuhvelin sarvea kaksi palaa.

Mies käyttäisi normaalisti lamellilaikkaa ja nauhahiomakonetta, mutta koska kyseessä on lahja vaimolle, niin kaikki tehdään huolellisemmin. Terä suojattu teipillä sekä terän että tekijän suojaamiseksi.

Kahvaan on piirretty keskiviiva, jotta tietää miltä puolelta otettu liikaa.

Tässä vaiheessa markassa lukee vielä uomi. Kahva on stabiloitua visakoivua, eli se on kyllästetty akryylillä. Vihreällä tietty.

Terä on japanilainen damaskiterä, 45 kerrosta, tämän parempaa eikä hienompaa veistä ei voi olla.

Tuolta löytyy miehen tekemä video. Kaikki kuvat ovat miehen ottamia.

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Mutta suomalainen mies tekee vaimolle syntymäpäivälahjaksi sellaisen veitsen joka saa vaimon liikuttumaan kyyneliin.

"Kun fennofiili saa markan, se alkaa poraamaan"

Anisjäätelö

TÖRKEEN hyvää, sanoo esikoinen 11½ v. Äiti, ihan itsekö keksit reseptin, tätä pitää tehdä lisää, sanoo kuopus 7½ v. Näin totesivat lapset jäätelöstä, samat lapset jotka yleensä valittavat kaikista kokeiluistani. Joskus sitä näköjään keskinkertaisetkin kotikokit onnistuvat.

Jäätelöä syötiin eilen maanantaijälkkärinä, olin valmistanut sen sunnuntaina marengista ylijääneistä keltuaisista. Halusin tehdä jäätelön nopeasti silloin sunnuntaina, joten käytin kaapissa jo yli vuoden lojunutta Dansukkerin glukoosisiirappia, jonka avulla jäätelö onnistuu ilman jäätelökonetta. 

Minä pidän aniskarkeista paljon, niistä tulee aina vaari mieleen, jo pelkästä aniksen tuoksusta. Ja synttäreiden aikaan minut tavallisesti valtaa nostalgiahaikeus, joten olin ostanut aniksia. Lapsetkin tykästyivat aniksen makuun, joten mikä sen parempi karkki jäätelökokeilulle jota olin miettinyt jo pitkään. Korvasin jäätelöön tulevan sokerin murskatuilla aniskarkeilla, nehän ovat pelkkää sokeria. Tähän käy mikä tahansa kova karkki, ei tarvitse olla mikään sherlokki että tajuaa esim. turkinpippureiden tai salmiakkipommien toimivan varmasti hyvin tässä ohjeessa.

5 keltuaista

100 g murskattua anista (Halva)

3 dl kermaa

1 dl glukoosisiirappia

Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset ja käytä keltuaiset jäätelöön. Murskaa kovat aniskarkit morttelissa mahdollisimman hienoksi. Vatkaa keltuaiset ja murskatut karkit vaaleaksi vaahdoksi, se tosin alkaa punertaa pikkuhiljaa sillä punaiset karkit antavat väriä seokseen. Vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi, yhdistä vaahdot ja lisää glukoosisiirappi. Vatkaa vielä kaikki sekaisin. Laita jäätelömassa rasiaan ja pakasta yön yli. Minä vatkasin massaa muutaman kerran ensimmäisten tuntien aikana, mutta ei se välttämätöntä ole. Ota jäätelökauhalla pallo tai pari, koristele karkeilla jos haluat. 

Hilla-pavlova

Kukat Pirjo Koppi

Tänään tuli juhlittua tuplasti. Sellaisena vuoteta teen muistaakseni yleensä kakun itse, ainakin tänä vuonna tein. Toiveena (omani siis) oli hilla-pavlova, ja kas, sellaisen sain, koko perheen mielestä ihan loistava kakku. Vielä ei ole mansikka-aika, mutta puolijähmeiset hillat sopivat marenkinkakkuun vähintään yhtä hyvin.

Lasten kaalit ilman kastiketta

Esikoisen toiveesta ruoka syötiin ulkona, olikin melkoinen hellepäivä. Tykkään tehdä yksinkertaisen ruuan äitienpäivänä, ettei tarvitse koko päivää olla keittiössä (ehtii tehdä toukotöitä enemmän). Syötiin paistettua naudan marmorifilettä, lohkopottuja ja ihanaa kahden kaalin (keräkaali ja broccoliini) salaattia ja ihan loistavaa tomaatti-mozzarella-basilika-salaattia. Kaksi viimeksi mainittua maistuivat erityisen makoisalta vuodenajan lisäksi siksi, että kasvikset oli leikattu terävääkin terävämmällä veitsellä.

Mies oli nimittäin valmistanut minulle salaa todella hienon veitsen. Siinä on japanilainen damaskiterä, jonka kovuus on 60, kaiken kaikkiaan 45 kerrosta. Kahva on visakoivua, joka on kyllästetty vihreällä (koska lempiväri) akryylillä. Musta osa kahvaa on puhvelinsarvea, ja välissä kiiltää miehen metallinpaljastimella löytämä hopeinen markka vuodelta 1965 (joka sentään ei ole syntymävuoteni). Minä olen maailman epäromanttisin ihminen, mutta niin vaan kyyneleet kihosivat silmiin kun sain näin hienon ajatuksella tehdyn keittiöveitsen synttärilahjaksi. Mies totesi nauraen, että kun fennofiili sai markan se alkoi poraamaan.

Mutta se kakku, se oli helppo se, mutta sitäkin parempi. Sopiva annos meidän perheelle.

5 kananmunan valkuaista

2½ dl erityishienoa sokeria (Siro)

2 tl maissitärkkelystä

1 tl etikkaa

vaniljajäätelöä

hillaa (sokeria haluttaessa)

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista niin että saat kovan ja kiiltävän vaahdon. Lisää lopuksi maissitärkkelys ja etikka, vatkaa niin että kaikki on varmasti sekaisin. Pursota kaksi pyöreää levyä leivinpaperille ja paista 100 asteessa n. 1½ tuntia, sammuta uuni ja jätä marengit kuivumaan puoleksi tunniksi uuniin.

Kokoa kakku: laita toinen marenkilevy lautaselle, lisää vähän jäätelöä ja hillaa päälle. Jos haluat, voit maustaa hillaa ripauksella sokeria. Laita toinen marenkilevy päälle ja lisää taas jäätelöä ja hillaa. Nauti heti. Tämän parempaa kakkua ei kai voi ollakaan.


Illalla istutin sipulit, kylvin porkkanat ja lehtikaalit. Kuuma, aurinkoisen paahteinen päivä, savimaa on kuivilla kokkareilla. Taas saa ihmetellä jos sieltä jotain nousee, muutakin kuin rikkaruohoja, sinne savikökköjen väliin ne siemenet valahtivat. Kevättä parhaimmillaan, toukokuu on lempikuukauteni juuri tällaisten päivien takia. Kiitos miehelle ja lapsille täydellisestä päivästä!

Nina Lincolnin jäädytetty suklaa-juustotorttu

Minulla oli tämä kakku omissa ylioppilasjuhlissa 80-luvun lopulla. En ole ollut koskaan mikään kermakakku-fani, ja omiin juhliin halusin jonkun muun kakun. Äidillä oli tuliuusi Kotilieden parhaat leivonnaiset -kirja, ja siitä löysin tämän kakun. Vähän piti äitiä suostutella, mutta ei mitenkään paljoa kuitenkaan. Niin sain leipoa monta näitä kakkuja, muistan vieläkin kuinka kivaa se oli. Minulla oli lakkiaiset ihan pian tuon ohjeen ilmestymisen jälkeen, joten ei ihme että kakku herätti vähän keskustelua, hyvällä tapaa tietysti. Päällä oli pelkkää suklaata, tähän laitoin pistaasipähkinöitä päälle kauniin värin vuoksi. Kuva vaan jäi värittömäksi, mutta hyvää kakku oli edelleen. Koko kakku syötiin kerralla, kotiväki ja vieraat laskettuna yhteen meitä oli yhdeksän.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vanilliinisokeria, se on muuttunut vaniljasokeriksi uudemmissa versioissa. Samoin kerman määrä on muuttunut, minä käytin tässä alkuperäistä määrää eli 2½ dl, mutta tokihan kätevämpää on käyttää 2 dl mikä on kermapurkin koko, ainakin jos tekee yhden kakun. Minä käytin vähemmän keksejä kuin ohjeessa on, ja suhteessa enemmän voita, näin minusta tulee parempi pohja. Alkuperäisessä ohjeessa oli pekaanipähkinöitä, sekin suluissa. 

7 Digestive-keksiä

35 g sulatettua voita

200 g tummaa suklaata

200 g maustamatonta tuorejuustoa

150 g sokeria

½ tl vaniljajauhetta

2 kananmunaa

2½ dl kermaa

suklaata

pistaasipähkinöitä

Murskaa keksit muruiksi. Lisää sulatettu voi, sekoita hyvin ja painele leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, minä käytin nyt 20 cm halkaisijaltaan olevaa. 

Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Sekoita kulhossa juusto, 100 g sokeria ja teelusikan kärjellinen vaniljajauhetta (tai 1 tl vaniljasokeria). Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaistet erikseen. Sekoita keltuaiset juuston sekaan ja lisää myös sula suklaa joukkoon. 

Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa hyväksi vaahdoksi, vatkaa loput sokerit joukkoon. Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi. Kääntele ensin valkuaisvaahto juustoseoksen joukkoon. Sekoita sen jälkeen kermavaahto joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja pakasta vähintään yön yli.

Ota kakku pakastimesta n. puoli tuntia ennen tarjoilua. Veistä päälle vähän suklaata ja lisää rouhittuja pähkinöitä. Pähkinät voi jättää poiskin, jos haluaa. 

Ihanaakin ihanampi kukkakimppu by Pirjo Koppi

Finnjävel

Minä en ole kirjoittanut tähän blogiin yhtään ainoata kokonaista postausta ravintolakäynnistä. Tähän on monta syytä, esim. se etten edelleenkään kuvaa ravintolassa, en mieti blogia tai analysoi syömisiäni koska haluan olla vain ja ainoastaan läsnä siinä tilanteessa ja siinä seurassa missä olen. Lisäksi olen sitä mieltä, että kokemukseni ovat täysin subjektiivisia, ja mielipiteeni kertovat enemmän minusta kuin ravintolasta, ja se voisi joskus olla vähän epäreilua ravintolaa kohtaan (esim. jos en pidä sahdista, se ei johdu sahdista vaan se johtuu muistoista, sisko tietää). 

Mutta nyt tulee se poikkeus, joka vahvistaa säännön, on nimittäin ihan pakko jakaa tämä kokemus. Kävin syömässä uudessa Finnjävel-ravintolassa seitsemän ruokalajin illallisen. Lyhyesti kiteytettynä tämä oli tähän astisen elämäni hienoin ravintolakokemus, puhdasta nautintoa kaikille aisteille. Sellainen kokonaisvaltainen kokemus mitä ei oikein osaa edes selittää. Tiedättehän, takana/meneillään aika rankat viikot, mieli vähän maassa, mutta varaus tehtynä jo aikaa sitten. Sitten vietät nelisen tuntia hyvän ystävän kanssa keskustellen visuaalisesti kauniissa miljöössä, nautit kaikesta mitä näet ja kuulet ja ennen kaikkea nautit makujen ilotulituksesta. Purat kaiken osiin ja lopulta olet taas aivan kokonainen, kävelet kevein askelein leppeässä kesäisessä kevätillassa kotiapäin ja kaikki on taas paremmin kuin hyvin. Sellainen on Finnjävel.

Muistan kuinka olen 2000-luvun alusta asti aina vastannut kysymykseen etnisestä lempikeittiöstä että se on suomalainen keittiö. Ja kuinka takaisin on katsonut kysyjä, joka ei usko korviaan ja näkee että se pitää minua ihan idioottina tai vähintään jonain muinaissuomalaisena. Ja kuinka olen aina harmitellut että miten ihmiset eivät tajua että meillä on niin upea makumaailma ja intensiiviset raaka-aineet ja rikkaat perinteet. Ja muut ovat yhtälailla ajatelleet että miten tuo on niin juntti että tykkää muka jostain kaalikääryleestä ja lihakeitosta. Onneksi maailma muuttuu, ja onneksi meillä on tekijöitä, jotka ovat valmiita tekemään omalla riskillä huikeita asioita, muuttamaan asioita ja tekemään kaiken vanhaksi uudestaan. Katsokaa MTV3:n Katsomosta Finnjävel-sarja, jos ette muuten usko.

Se Finnjävelin ruoka, miten loistava olikaan hiukopalojen pikkulohi tilleineen, puhumattakaan rieskasta mallaspossun kanssa (se oli muuten ystäväni lempiannos). Pitäkää se rieska possun kanssa listalla aina, se muistuttaa hienosti kuinka pienestä voi alkaa jotain suurta ja ainutlaatuista. Sen lisäksi että lahnakiintiöni täyttyi jo lapsena, myös haukea olen syönyt yhden elämän verran, mutta en ikinä niin hyvää kuin mitä tämä rantakala oli. Siitä jäi pitkäksi ajaksi hyvä fiilis, se oli kesää se. Kyllä olisi kelvannut Mannerheimillekin. Tuuvinki-fani nautti tuuvingista, tytinässä maistui tytinän maut. Karjalanpiirakasta on puhuttu paljon ja se kaikki on ollut ansaitusti pelkkää kehua. Täytyy todellakin ymmärtää mistä on kyse, että piirakan pystyy hajoittamaan osiksi, ja rakentaa sen uudestaan niin, että siinä on kaikki ja enemmän vaikkakin atomeina. Puhdasta kemiaa, puhdasta ymmärrystä ytimestä. Mutta tämän hehkutuksen jälkeen on todettava, että minun lempiannos oli se rössy. Voi hyvä tavaton miten aivot voi täyttyä sen mausta ja hakea että mikä siinä maistuukaan. Jos ikinä oppisin tekemään sitä, olisin kyllä onnellinen (odotan Finnjävelin keittokirjaa, voin odottaa sen kaksi vuotta mitä ravintola on auki, mutta odotan kyllä koko ajan). Loppuun vielä ihania juustoja ja raikas jälkkäri, ja jo Murussa tutuksi tullut ihana Brachetto D´Acqui Braida. Ja kyllä, teekin oli oikeaa mustaa haudutettua teetä. Laitan vielä menun tähän, jos sitä ei enää myöhemmin löydy uuden menun alta.

HIUKOPALOJA *

A selection of small dishes

RANTAKALAA HAUESTA *

Shallow water pike

TUUVINKIA JA SAVUKALAA *

Fermented potato, applewood smoked fish

BOVIKIN TYTINÄ *

Aspic of spring lamb, potato tapioca, nettle

KARJALANPIIRAKKA *

Carelian pirog

RÖSSY *

Blood pudding, caramelized onions

FINNJÄVELIN MEIJERI *

Fresh cheese from Finnjävel’s own dairy

PAPPILAN HÄTÄVARA *

Northern trifle

Minä olen aina sanonut, ettei fine dining ole minun juttu, mutta kyllä suomalainen fine dining todellakin on. Sellainen ruoka mikä ei ole piperrystä, vaan onpahan puhdasta rakkautta ruokaan, sellaista ruokaa mitä sain nauttia Finnjävelissä.

Kiitos Henkka, kiitos Tommi, kiitos Samuil ja Lintsi, kiitos muut kokit, kiitos Sotamaat, kiitos kaikki taitavat käsityöläiset jotka olette mahdollistaneet tämän kaiken, myös se lasinpuhaltaja jonka paidassa luki "When life sucks we blow", kiitos Tuomas Kantelinen, kiitos Mallaspossu ja kaikki muut tuottajat, kiitos salihenkilökunta. Kiitos kokemuksesta, ja kiitos siitä ettei kukaan voi enää pitää Suomi-ruoka-fania dillenä.

Makaronilaatikko

Inastassa ollut puhelinkuva

Makaronilaatikko oli yksi ruoka, joka oli pelastamassa meidän kaoottista viime viikkoa, ja vastaavia viikkoja aikaisemminkin. Tai ei se viikko oikeasti ollut kaoottinen, minä tein vaan monta tosi myöhäistä työpäivää. Perheessä jossa ei syödä eineksiä tarvitaan silloin tällaisia ruokia, herkkukastikkeita ja muuta vastaavaa. Minä tein makaronilaatikon edellisenä sunnuntaina valmiiksi, ja muu perhe söi sen niinä iltoina kun minä tulin nukkumaanmenoaikaan kotiin.

Makaronilaatikko on tavallinen ruoka jossa raaka-aineet ratkaisevat paljon. Onnistuu varmasti mistä tahansa aineista, mutta minä olen päivittänyt makaronipussin ohjeen loistavilla raaka-aineilla. Nyt minulla oli naudan jauhelihana ylämään karjaa Raudaskosken tilalta. Porsaan jauheliha on mallaspossua, ihan parasta possua mitä onkaan. Maku on niin täyteläisen mieto, kuin vain possu voi olla. Ja upean näköistäkin se on. Kannattaa kokeilla, myös sellaisen lihansyöjän joka luulee ettei pidä possusta. Minulla oli kumpaakin lihaa 500 g pakastimessa, ja yhteensä se olisi liikaa normaaliin annokseen. Otin osan paistetuista ja maustetuista lihoista sivuun ja pakastin sellaisenaan, siinä on nopean jauhelihakeiton tai muun pikaruuan pohja. 

Isolla lautasella lihat ja sipulit laatikkoon, pieneltä lihat pakastimeen

350 g naudan jauhelihaa

350 g possun jauhelihaa

mausteita

voita/öljyä

1 sipuli

6 dl makaronia

4 pientä munaa (3 isoa)

6 dl maitoa

muskottipähkinää

Paista jauhelihat ja mausta sopivasti. Minä käytän rouhittuja pippureita, timjamia, paprikaa, yrttejä, suolaa, mitä milloinkin. Kuullota silputtu sipuli voissa tai öljyssä. Keitä samaan aikaan makaronit melkein kypsäksi. Valuta makaronit ja sekoita kaikki keskenään ja laita ne uuninkestävään vuokaan. Sekoita munat ja maito keskenään, mausta aavistuksella muskottipähkinää. Kaada munamaito vuokaan ja paista 200 asteessa n. tunti. Jos et tykkää kovasta kuoresta, peitä vuoka foliolla viimeisen vartin ajan. Syö heti, tai anna jäähtyä ja laita jääkaappiin. 

Tästä söi kolme henkeä kaksi päivällistä, ja vielä jäi vähän yhdelle.