Näytetään tekstit, joissa on tunniste karkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karkki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. toukokuuta 2016

Anisjäätelö


TÖRKEEN hyvää, sanoo esikoinen 11½ v. Äiti, ihan itsekö keksit reseptin, tätä pitää tehdä lisää, sanoo kuopus 7½ v. Näin totesivat lapset jäätelöstä, samat lapset jotka yleensä valittavat kaikista kokeiluistani. Joskus sitä näköjään keskinkertaisetkin kotikokit onnistuvat.

Jäätelöä syötiin eilen maanantaijälkkärinä, olin valmistanut sen sunnuntaina marengista ylijääneistä keltuaisista. Halusin tehdä jäätelön nopeasti silloin sunnuntaina, joten käytin kaapissa jo yli vuoden lojunutta Dansukkerin glukoosisiirappia, jonka avulla jäätelö onnistuu ilman jäätelökonetta. 

Minä pidän aniskarkeista paljon, niistä tulee aina vaari mieleen, jo pelkästä aniksen tuoksusta. Ja synttäreiden aikaan minut tavallisesti valtaa nostalgiahaikeus, joten olin ostanut aniksia. Lapsetkin tykästyivat aniksen makuun, joten mikä sen parempi karkki jäätelökokeilulle jota olin miettinyt jo pitkään. Korvasin jäätelöön tulevan sokerin murskatuilla aniskarkeilla, nehän ovat pelkkää sokeria. Tähän käy mikä tahansa kova karkki, ei tarvitse olla mikään sherlokki että tajuaa esim. turkinpippureiden tai salmiakkipommien toimivan varmasti hyvin tässä ohjeessa.

5 keltuaista
100 g murskattua anista (Halva)
3 dl kermaa
1 dl glukoosisiirappia

Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset ja käytä keltuaiset jäätelöön. Murskaa kovat aniskarkit morttelissa mahdollisimman hienoksi. Vatkaa keltuaiset ja murskatut karkit vaaleaksi vaahdoksi, se tosin alkaa punertaa pikkuhiljaa sillä punaiset karkit antavat väriä seokseen. Vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi, yhdistä vaahdot ja lisää glukoosisiirappi. Vatkaa vielä kaikki sekaisin. Laita jäätelömassa rasiaan ja pakasta yön yli. Minä vatkasin massaa muutaman kerran ensimmäisten tuntien aikana, mutta ei se välttämätöntä ole. Ota jäätelökauhalla pallo tai pari, koristele karkeilla jos haluat. 

maanantai 9. helmikuuta 2015

Rocky road browniet


Meillä oli mukava viikonloppu. Saimme yllätysvieraita sopivalla varoitusajalla eli aamupäivällä kysyttiin sopiiko iltapäivä. Esikoisen kanssa pohdittiin asiaa kaksi sekuntia ja todettiin että tottahan toki sopii. Siinä oli aikaa touhuta sen verran, ettei vierailla tule sukat likaisiksi kyläreissulla ja sen jälkeen priorisoimme niin, että minä leivoin näitä äkkimakeita tahmapaloja ja esikoinen leipoi kaurakekeksejä. Googlailin aikani, en löytänyt mitään iskevää, ja niin sitten yhdistin kaksi tässäkin blogissa ollutta ohjetta, tai sinne päin. Tein browniet samalla tapaa kuin aina teen, ja päälle laitoin suunnilleen saman sekoituksen mitä käytin rocky road -suklaassakin. Ja paistoin Maku-lehden paisto-ohjeella.

200g tummaa suklaata
200g voita
4 munaa
2 dl intiaanisokeria (tai tavallista)
2½dl jauhoja
1tl leivinjauhetta

1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl suolapähkinöitä
40 g valkoista suklaata
40 g maitosuklaata
2 dl pieniä vaahtokarkkeja

Vatkaa munat ja sokerit. Lisää joukkoon yhdessä sulatetut voi ja suklaa. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe, sekoita varovaisesti tasaiseksi. Laita taikina (leivinpaperilla vuorattuun) vuokaan ja paista 175 asteessa 20 minuuttia. Pilko sillä välin karpaloita, pähkinöitä ja suklaita vähän. Sekoita ne vaahtokarkkien kanssa sekaisin. Nosta brownie pois uunista ja levitä vaahtokarkkiseos tasaisesti päälle. Paista vielä viisi minuuttia. Anna makujen tasaantua, leikkaa paloiksi.

Minä tarjosin vieraille samana päivänä, mutta vielä parempaa tämä oli seuraavana päivänä, eli kannattaa tehdä mieluiten hyvissä ajoin. Hyvää oli, mutta ei ihan niin hyvää kuin mitä olen naapurissa saanut. Tulee tehtyä toistekin, mutta vain silloin kun on vieraita tulossa, sen verran äkkimakeaa oli.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Rocky Road - kaksi versiota

Vaaleampi versio

Minun on pitkään pitänyt tehdä Rocky Roadia, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt tuli sitten lähiaikoina tehtyä kahdenlaista, sopivasti tähän loma- ja juhlasesonkiin. Tänään on muuten Nuutin päivä. Paha Nuutti vie joulun pois, eli meilläkin vietiin kuuset ja joulukoristeet pois, kuuset lumilinnoituksia koristamaan ja koristeet laatikkoon ja varastoon. Ja joulurauha loppuu. Nyt se arki sitten virallisesti alkaa, vaikka monellahan se taisi alkaa heti tapanin jälkeen.
Tummempi versio


100 g maitosuklaata (tai 200g)
200 g taloussuklaata
kourallinen suolapähkinöitä (tai kaksi)
kourallinen sekalaisia pähkinöitä
kourallinen kuivattuja karpaloita (tai kaksi)
reilu kourallinen vaahtokarkkeja (tai kaksi)

Sulata suklaat varovasti mikrossa. Rouhi pähkinäitä vähän pienemmiksi, samoin karpaloita jos ne ovat suuria. Sekoita kaikki käytteet sulaan suklaaseen. Levitä voipaperilla vuorattuun vuokaan, ja anna jähmettyä jääkaapissa.

Minä tykkäsin enemmän tuosta tummemasta versiosta, muu perhe vaaleammasta. Mutta pääasia, että tätä voi tehdä ihan miten haluaa, millä tahansa määrillä ja herkuilla. Minulle riittää karkeiksi vaahtokarkit, ja muuten sitten kuivattuja marjoja ja pähkinöitä sopivassa suhteessa.


torstai 23. tammikuuta 2014

Paahdetut mantelit chilillä ja hunajalla


Nyt löytyi nopea mutta addiktoiva herkku. Sain viime vuonna ihan mukavan sadon Fatalii.netistä tilatuista Aji Fantasy-chileistä, ja vähän aikaa sitten jauhoimme kuivattuja chilejä jauheeksi. Aji Fantasy on minulle sopivan mieto chili siihen, että sitä voi rauhassa käyttää ihan reilustikin ja silti se antaa kivaa ja sopivan pientä poltetta ja paljonpaljon makua. Nyt ajattelin kokeilla hunajalla ja chilillä kuorrutettuja paahdettuja manteleita; ja kertaheitolla tuli loistava herkku. Miehelle voisi tehdä satsin Naga Morichilla tai vastaavalla chilillä maustettuja manteleita. Tämä ohje on pieni, koska oli kokeilusta kyse, nnsi kerralla teen ainakin tuplamäärän :)

100 g kuorittuja manteleita
vajaa rkl juoksevaa hunajaa (tai vaahterasiirappia tai vaaleaa siirappia)
1 tl Aji Fantasy -jauhetta (tai mitä vaan  chilijauhetta haluaa käyttää)

Kaada mantelit pieneen kulhoon. Lisää hunaja ja sekoita se tasaisesti manteleiden päälle, tässä vaiheessa mantelit ovat ihan kiinni toisissaan ja lusikassa. Lisää chili ja kääntele sekin tasaiseksi manteleiden päälle. Levitä mantelit tasaisesti leivinpaperin päälle ja paahda niitä 250 asteessa muutama minuutti, ihan maksimissaan viisi. Anna jäähtyä ja siirrä kulhoon. Kertakaikkisen addiktoivaa.

Mantelit menossa uuniin

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Tryffelit


En ole koskaan ennen tehnyt tryffeleitä, mutta nyt tarvitsen niitä kakkua varten ja ajattelin kokeilla. Löysin ohjeen todella mainiosta Perinneruokaa prkl! -blogista. Minä en laittanut nyt piparminttuaromia, manteliaromia mietin, mutta jätin senkin laittamatta. Tein tämän ohjeen puolikkaana, mutta kirjasin tähän ylös kokonaisen satsin. Mitä tasaisempia tryffeleistä haluaa, sitä kylmemmäksi massan kannattaa malttaa antaa jäähtyä. Minä olen sellainen kuumanäppi, että tryffelimassa alkaa sulaa välittömästi; jos pitäisi tehdä isompi satsi, tekisin sen varmaan ulkona näillä jääkaappikeleillä, tai sitten vähän kerrallaan ja välissä massa aina jääkaappiin. Pursotus voisi olla siistimpää hommaa, sitä voisi kokeilla sitten seuraavalla kerralla. Ehkä laitan myös jotain aromia mukaan, katsotaan.

250 g kookosrasvaa
2 kananmunaa
3 dl tomusokeria
1 dl kaakaojauhetta
lusikankärjellinen vaniljajauhetta
(piparminttuaromia)

kaakaojauhetta

Sulata kookosrasva kattilassa. Anna sen jäähtyä sillä aikaa kun vatkaat kananmunat ja tomusokerin vaahdoksi. Siivilöi vaahdon sekaan kaakaojauhe ja vaniljajauhe, sekä halutessa jotain aromia, vatkaa ne hyvin sekaisin. Valuta vaahdon joukkoon kookosrasva ohuena nauhana koko ajan vatkaten sähkövatkaimella.  Anna seoksen vähän jähmettyä ja pursota seos vuokiin. Jos teet palleroita, anna seoksen jähmettyä kunnolla kylmässä. Sen jälkeen ota lusikalla nokareita, pyörittele ne palloiksi ja pyörittele kaakaossa lopuksi. Hyviä ihan sellaisenaan, katsotaan miten toimii kakun kanssa myöhemmin.

ps. Jouluinen kimppu oli todella pitkäikäinen, nyt vasta purin sen, ja otin talteen vielä nämä neilikat ja vähän vahakukkaa, kestävät nättinä varmasti ainakin viikon vielä. Siistiä, kolmen viikon ilo kukkakimpusta :)