Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakoiso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakoiso. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. heinäkuuta 2026

Tabbouleh, Baba Ganoush ja Tzatziki


Tämä on se kesä, jonka esikoikoinen on asunut pääasiassa mökillä ja käynyt sieltä töissä. Olen ollut muutamaan kerran siellä hänen seuranaan, alkukesästä pari päivää etätöissä ja nyt uudemman kerran lomalla. Aina aika menee liian nopeasti ja tuntuu loppuvan kesken. Onneksi minulla on vielä vähän lomaa jäljellä. 

Viimeksi yhtenä päivänä tein kokoelman tahnoja (hummus oli kaupasta, sitä en en enää ole tehnyt itse kun valmiina saa niin hyvää), ja käärimme niitä rullalle paistetun kanan kanssa. Haaveilimme karitsasta/lampaasta, mutta pienen paikkakunnan valikoimassa oli vain uusseelantilaista karitsaa, ja eihän se tietenkään meille kelvannut. Kirjaan tähän ohjeet sellaisena kuin tein, näissä on käytetty yleistä googlailua, omaa kokemusta/tapaa tehdä ja olosuhteita. Esikoista lainatakseni, tämä oli sellaista hyvän olon ja hyvän mielen ruokaa. 

Tabbouleh


2 dl bulguria
4 dl kiehuvaa vettä
1-2 rkl oliiviöljyä
4 tomaattia
½ kurkku (tätä en laita aina)
iso kourallinen persiljaa
½ sitruunan mehu (tai enemmän)
suola, pippuri
kevätsipuli (jos on)

Kaada kiehuva vesi bulgurin päälle, peitä kannella. Anna kypsyä n. vartin verran ja anna jäähtyä. Pilko kaikki kasvikset pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki yhteen. Ihan hyvää heti, vielä parempaa kun annat makujen tasaantua. 

Tämä on hyvä ja helppo lisäke monelle ruualle, hyvää myös ihan sellaisenaan. Kuskus toimii ihan yhtä hyvin, käytän aina sitä mitä sattuu olemaan. 

Baba Ganoush


2 munakoisoa
1 valkosipulin kynsi
½ sitruunan mehu
1 rkl tahinia
2 rkl oliiviöljyä
ripaus sokeria
suola, pippuri

Paahda munakoisot. Halkaise ne pituussuunnassa puoliksi ja paahda kuumassa uunissa (n.250 astetta) tai grillissä niin, että pehmenevät ja saavat ihan reilusti tummaa väriä. Kääntele niitä muutaman kerran paiston aikana. Monissa ohjeissa ajaksi annetaan n. 25 minuuttia, mutta minulla meni nyt reilusti yli puoli tuntia että olin tyytyväinen. 

Lusikoi munakoisot kapeaan astiaan, lisää loput aineet ja surauta sileäksi tahnaksi sauvasekoittimella. Maku riippuu aika paljon tahinista, osa niistä maistuu vähän tunkkaiselta. Opin juuri, että Sofi Oksanen lisää pienen lusikallisen hapankermaa tähän, sitä voisi kokeilla joku kerta. Mutta tämä on siis lempitahnani kaikesta, liittynee siihen krooniseen munakoisohimoon mikä minulla on ollut jo vuosia. 

Tzatziki


1 kurkku
n.250 g kreikkalaista jugurttia (tai mitä tahansa paksua jugurttia)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä 
2 rkl sitruunan mehua
ripaus suolaa (en yleensä muista lisätä)

Raasta kurkku raastimen hienolla terällä. Purista mehu pois ja siirrä kuiva kurkkuraaste kulhoon (ja juo mehu, se on niin hyvää). Lisää jugurtti, raastettu valkosipuli, öljy, sitruunanmehu ja ripaus suolaa. Sekoita ja nauti.

Tzatzikia  teen tosi usein, se vaan on niin hyvää. Kuvaavaa on, että taboulleh ja baba ganoush riittivät kuudelle ja vähän yli, mutta tzatsiki syötiin ensimmäisellä aterialla kolmestaan ja sitä piti tehdä seuraavalle päivälle uusi annos. 

keskiviikko 27. elokuuta 2025

Munakoisopasta

 

Tänä kesänä minulla on ollut varsinainen munakoisohimo. Syön niitä melkein joka päivä eri tavoin valmistettuna, yksinkertaisimmallaan itketyksen jälkeen paahdan sen air fryerissa ja syön sieltä suoraan. Yhden kerran näin tehtynä minulla jäi munakoisot liian suolaisiksi. Totesin heti, että niistä kannattaa tehdä ruokaa, jonne suola laimenee. Tein ensimmäisen kerran niistä aineksista mitä sattui olemaan, mutta siitä tuli niin hyvää, että olen tehnyt (suunnilleen) samalla tapaa monta kertaa. Kuva on otettu esikoisen luota, jossa teimme tämän pastan yhdessä meille päivälliseksi. Tuo annos on hyvä kahdelle, vaikka taisi siitä vähän jäädä ylikin. 

1 munakoiso, suolaa, oliiviöljyä
3-4 tomaattia
kesäkurpitsaa (pieni tai pätkä isompaa)
2 dl hernisrouhetta (+ n. 1 dl vettä)
1-2 tl Provencen yrttiseosta
öljyä
1-2 sipulia 
lehtikaalia (jos on) 

Pastaa 80-100 g per annos, keitä ja valuta

Viipaloi munakoiso, ripottele suolaa molemmin puolin ja itketä sitä vähintään puoli tuntia. Pyyhi suolat ja nesteet pois ja paahda pannulla oliiviöljyssä, tai pyöräytä palat oliiviöljyssä ja paahda air fryerissa n. vartin verran 180 asteessa niin että viipaleet saavat riittävästi tummaa pintaa. Pilko paahdetut munakoisot, tomaatit ja kesäkurpitsa ja sekoita kaikki. Maut (=suola) saavat tasaantua pidempääkin jääkaapissa, teen tämän yleensä aamulla, tai jopa edellisenä iltana.

Kuumenna paistipannu ja mittaa hernisrouhetta ja siitä puolet vettä (käytän yleensä n. dl per hlö), anna herniksen imeä vesi, mausta Provencen yrttiseoksella. Lisää pannulle öljyä ja silputut sipulit, kuullota vähän ja lisää sitten munakoiso ja muut kasvikset. Anna hautua vähän aikaa ja sekoita joukkoon keitetty pasta. Valkosipuli sopii tähän, samoin tuore basilika. Ja kaikki kasvikset mitä sattuu olemaan, kunhan on munakoisoa, tomaattia ja sipulia.

torstai 10. elokuuta 2023

Protukokkina: Pasta alla norma n. 30:lle


Protu-leireillä on tarjolla pääasiassa (lakto-ovo-)kasvisruokaa tai vegaanista ruokaa. Kun aloitimme viikon menun suunnittelun esikoisen kanssa,  suunnilleen ensimmäisenä ehdotuksena tuli pasta alla norma, joka on hänen yksi lempikasvisruuista. Minun myös, joten tämä oli helppo valinta yhdelle päivälliselle.

Etukäteen vähän testailin, miten ison määrän munakoisoja saa itketettyä ja paahdettua helposti, mutta kuitenkin niin, että se on hyvää. Itkettäminen on minusta tärkeää munakoison rakenteen takia, ei niinkään maun takia (tämä on yksi näitä keittiöoivalluksiani).  Esim. Satu Koivisto voi itkettää munakoisot kuutioina, mutta minulla se tapa sellaisenaan ei toiminut riittävän hyvin. Niinpä päädyin kompromissiin, jossa hoidin itketyksen normaalisti leikatuille viipaleille, mutta kuutioin munakoisot ennen paahtamista, jolloin säästin uunissa paljon tilaa.

Huomiona vielä, että kokkasin leirillä yhdeksästä munakoisosta, mutta kastike meni sen verran tarkasti loppuun, että kirjasin ohjeen tähän kymmenelle munakoisolle. Nämä olivat sellaisia suht keskikokoisia munakoisoja, pieniä kannattaa olla muutama enemmän, ja toisaalta jos on jättimäisiä, niin varmasti pärjää yhtä kahta vähemmälläkin. Niin, ja hyvää tuli halpistomaattimurskallakin, sokeria ja etikkaa ehkä lisäsin kastikkeeseen vähän enemmän kuin parempaa tomaattimurskaa käyttäessä. 


10 munakoisoa
3 dl öljyä
6 isoa sipulia
6 valkosipulin kynttä
öljyä sipulien paistamiseen
3,5 kg tomaattimurskaa
1,5 l vettä
1,1 dl punaviinietikkaa (maista, ja lisää tarvittaessa)
2 rkl sokeria (maista, ja lisää tarvittaessa)
mustapippuria
2 puskaa basilikaa

Viipaloi munakoisot n. 1 cm paksuiksi kiekoiksi. Ripottele suolaa tasaisesti esim. leivinpaperille, asettele munakoisot suolan päälle ja ripottele vielä suolaa munakoisojen päälle. Itketä ainakin puoli tuntia, ei haittaa vaikka menee ylikin. Minä aloitin tämän projektin hyvissä ajoin jo lounaan aikana. Pyyhi nesteet ja suola pois, voit käyttää puhdasta pyyhettä tai talouspaperia. Kuutioi munakoisot kuutioiksi. Levitä ne uunipellille ja sekoita öljy joukkoon. Paahda 175 astetta (tai yli) puolisen tuntia. Minä paahdoin munakoisot kahdessa erässä, aika ja asteet riippuvat uunista, eli niitä pitää vähän tarkkailla (leiripaikoilla uuneilla voi olla oma mieli). Paahdetut munakoisot voivat hyvin odottaa sitä, että on aika alkaa valmistaa kastike, eli ajankäytöllisesti tämä on kiitollinen ruokalaji.

Kuori ja kuutioi sipulit, kuullota öljyssä, lisää tomaattimurska ja mausteet, anna hautua n. vartin verran. Lisää munakoisot, anna vielä vähän hautua, lisää basilika ja tarjoile pastan ja juustoraasteen kanssa. Kotona syömme useimmiten spagetin kanssa, mutta uskoin kokeneempia protukokkaajia, jotka sanoivat että monen spagettikilon keittäminen voi olla haasteellista. Simpukkamakaroni toimi oikein hyvin. 

ps. Munakoiso herättää tunteita. Oli niin hauskaa näitä itkettäessä, kun ohikulkijoilta tuli kommenttia että jee, munakoisoa.


lauantai 21. elokuuta 2021

Grillattu uunijuusto munakoisolla - se kasvisversio


En meinaa saada näitä postauksia julkaistua, näin olin kirjoittanut jo yli viikko sitten:

Olimme viime viikonloppuna mökillä vähän pidemmän kaavan mukaan, eli vähän ylimääräistä etäpäivien takia. Ja niin, että lapset kyllästyivät ja lähtivät aiemmin kotiin. Oli monta päivää jolloin oli tarkoitus grillata, mutta se ei onnistunut järkyttävän tuulen takia, eikä myöskään rankkasateiden takia. Mutta sunnuntaiksi oli sen verran tyyntynyt, että grillasin sitä, mitä oli vielä jäljellä (mm. possu oli mennyt kastikkeeksi joka syötiin perunan kanssa). 

Minusta yksi parhaita grilliherkkuja on pekoniin kääritty uunijuusto, olen postannut siitä aiemminkin. Mutta erityisen hyvää tämä on uudesta juustolöydöstä, sellainen valkoinen suorakaiteen muotoinen juusto Lentävästä lehmästä. Sopivan mallinen, joka on helppo leikata, kääriä pekoniin ja laittaa tikkuihin. 

Halusin kokeilla myös kasvisversiota ja keksin, että hyvin maustettu munakoiso voisi olla hyvä ratkaisu. Katsoin aiemmin Tareq Taylorin ohjelmaa, jossa hän matkusti isänsä lapsuudenmaisemissa. Yhdessä jaksossa hän valmisti perinteistä herkkua munakoisosta, joka oli kuorittu ja kunnolla kuivatettu suolalla. Eli kun puhutaan munakoison itkettämisestä, sitä ei tehdä maun vuoksi vaan rakenteen. Tämä!

Valmistinkin samalla itselleni ylijääneestä munakoisosta "pihvin", ja olipahan hyvää. Eli itketin munakoisoa parin tunnin ajan reilulla suolalla, maustoin tulisella soosilla ja grillasin hyvällä tulella. Ihana maku ja ennenkaikkea hieno rakenne!


Kuori munakoiso. Leikkaa juustohöylällä tai esim. mandoliinilla ihan ohuita siivuja munakoisosta. Levitä viipaleet leikkuulaudalle ja ripottele suolaa päälle. Kuivaa kaikki neste esim. talouspaperiin tai puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen ja ripottele uudestaan suolaa. Kun nestettä ei enää tule, sudi hyvää grillikastiketta munakoisoille, minulla edelleen sitä Poppamiehen korealaista BBQ-kastiketta. Kääri suikaleet juuston ympärille ja laita juustot grillitikkuihin. Grillaa hyvällä lämmöllä muutamia minuutteja puoleltaan.

Lautasella on pekoniin ja munakoisoon käärittyä juustoa, grillattuja tomaatteja ja kantarelleja(!), ylimääräiset munakoisoviipaleet sekä munakoiso"pihvi".  Ihana ateria!

lauantai 29. toukokuuta 2021

Munakoiso-kaalisalaatti


Grillasin viime viikonloppuna mökillä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kaikki oli niin hyvää, että vaikka olin suunnitellut selviäväni yhdellä grillauksella koko viikonlopun, piti minun kaivaa lauantai-iltana isän pakastinta ja grillata uudelleen sunnuntaina (hirven sisäfilettä, mikä ihana pakastin!). Grillasin myös munakoisoa, sitä kyllä riitti, sillä sitä söi vain isä ja minä, ja mekin aika vähän, sillä oli kaikkea muutakin.  

Käytin munakoisoon yksinkertaisesti valmista grillauskastiketta, Poppamiehen Amazing Korean BBQ-soosia. Tämän kesän suosikkisoosi, tiedän sen jo nyt. Totesin vaan, että kannattaa käyttää maltilla, minä käytin nyt pari ruokalusikallista, mutta ehkä yksikin olisi riittänyt. Sivujen mukaan kyseessä on mieto kastike, mutta tämä on kyllä ihan erilaista "mietoa" kuin muut Poppamiehen miedot kastikkeet.

Grillatusta munakoisosta sain makupalojen lisäksi aivan loistavan mökkietäpäivän lounassalaatin, ja jäi sitä vielä riittävästi lisukkeeksi maanantain grillailuille (taas kävin isän pakastimella). Visuaalisesti salaatti ei ollut kovin kummoinen, mutta makua riitti senkin edestä. 

1 munakoiso
1-2 rkl Poppamiehen Korean soosia
 
½ varhaiskaali
2 tomaattia
1 sipuli

Viipaloi munakoiso n. 1½ cm paksuiksi siivuiksi. Itketä munakoiso ripottelemalla suolaa viipaleiden molemmin puolin ja pyyhi nesteet pois n. puolen tunnin päästä tai yli. Itkettäminen ei ehkä maun takia ole tarpeen, mutta halusin nestettä niistä pois mahdollisimman paljon ennen grillaamista. Sivele munakoisoille grillikastiketta. Grillaa todella kuumassa grillissä muutama minuutti puoleltaan. Nauti heti lämpimänä, tai jos haluat tehdä salaattia (kuten minä), anna niiden jäähtyä.

Pilko munakoisot pieniksi paloiksi. Silppua kaali ohuiksi suikaleiksi, pilko myös sipuli ja tomaatit. Sekoita kulhossa kaikki sekaisin, kaada myös munakoisoista valunut maukas neste mukaan ja anna maustua hetki. Nauti sellaisenaan tai ruuan lisukkeena. Ihana varhaiskaali, ihana munakoiso, hieno pelkistetty mutta täyttävä salaatti.

torstai 10. syyskuuta 2020

Munakoisoa, kantarellia ja mangoldia pastalla


Se on taas hävikkiviikko, ja minäkin jatkan edelleen siinä nollahävikin tavoitteessa. Tällä viikolla se tarkoitti esim. sitä, että mökille lähtiessä nappasin mukaan kaksi parhaat päivänsä nähnytttä munakoisoa, jotka olisivat viikon aikana menneet pilalle (en uskonut että muu perhe olisi niistä mitään kokannut). Ja otin mukaan myös sen hyvän tuoreen buffalo-mozzarellan, joka ei enää viikon päästä olisi ollut tuore. Sienet oli juuri poimittu metsästä, mutta tämän syksyn tavoite on ollut, että sieniä päätyisi mahdollisimman vähän pakastimeen, minne ne meinaavat aina unohtua.

Valmistin kahdelle sen verran reilun annoksen, että tästä riitti kahdelle päivälle, ensimmäisenä päivänä pääruokana, toisena lisukkeena.

2 munakoisoa
1 l kantarelleja
öljyä
tuoretta oreganoa
tuoretta timjamia
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
reilu nippu mangoldia

hyvää pastaa

buffalo-mozzarellaa (125 g)
reilusti raastettua parmesania

Viipaloi munakoisot. Ripottele niille vähän suolaa, ja anna kyynelehtiä puolisen tuntia. Sillä välin pilko sienet ja hauduta pannulla nesteet pois. Jos viimeksi oli "kuivattuja" sieniä, nyt niissä riitti vettä. Siirrä sienet syrjään. Laita pannulle öljyä, pyyhi munakoisoviipaleet kuivaksi ja pilko ne pienemmiksi. Paista ne hyvässä öljyssä niin, että saavat vähän väriä, lisää tuoreet yrtit joukkoon. Pilko sipulit ja lisää nekin pannulle. Kuullota vähän aikaa, lisää sienet takaisin, sekoita ja lisää lopuksi reilusti pilkottua mangoldia.

Tällä välin keitä pasta sopivaksi hyvin suolatussa vedessä. Valuta, mutta jätä pieni tilkka vettä kattilan pohjalle. Kaada kasvikset pastan joukkoon, lisää myös viipaloitu mozzarella ja reilusti parmesania joukkoon. Sekoita hyvin ja anna juuston sulaa kastikkeeksi ja makujen imeytyä pastaan.

Parempi ruoka kuin osasin etukäteen kuvitella, niin hyvä, että teen varmasti toistekin. Isäkin santsasi (ei mainita ketsupista mitään, pasta on pastaa vaikka olisi kuinka hyvää...).

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Pasta alla norma


Olin tilannut kaksi munakoisoa vaikka meillä ei minun lisäkseni muut siitä juurikaan pidä. Munakoisot odottivat pöydällä inspiraatiota, mikä tuli siinä vaiheessa kun seuraava vaihe olisi ollut bioroskis. Mutta kuten monella muullakin, hävikkiä ei ole syntynyt tänä keväänä, ei syntynyt nytkään. Googlailin munakoiso-ohjeita (haikailin myös työpaikan lähellä olevan pizzerian pizza alla normaa), ja päädyin tekemään Pasta alla normaa Soppa365-ohjetta mukaellen. Jos haluaa tehdä tarkkaan sen mukaan, kannattaa katsoa linkin taakse, tässä on se miten minä tein: 

2 munakoisoa
suolaa 
oliiviöljyä/rypsiöljyä paistamiseen

1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
öljyä
400 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl sokeria
mustapippuria
kourallinen basilikanlehtiä

Pastaa n. 300 g
parmesania

Viipaloi munakoisot ja ripottele niiden päälle kummallekin puolelle suolaa. Anna suolan imeä nestettä munakoisoviipaleista puolisen tuntia.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit ja kuullota niitä öljyssä muutama minuutti. Kaada sekaan tomaattimurska, ja vesi jolla huuhtelit tomaattimurskapurkin. Lisää myös punaviinietikka, sokeri, suola ja pippuri. Keitä kastiketta puolisen tuntia niin, että se sakenee sopivaksi. Pilko basilika ja sekoita kastikkeen joukkoon.

Samalla paista munakoisoviipaleet. Kuivaa neste puhtaalla keittiöpyyhkeellä ja paista ne reilussa öljyssä pannulla. Paista ihan reilusti niin, että saat hyvän ruskean pinnan. Siirrä viipaleet talouspaperin päälle, ylimääräinen öljy imeytyy paperiin. Paloittele munakoisot ja sekoita kastikkeen joukkoon.

Nauti kastike keitetyn pastan ja raastetun parmesanin kanssa. Ihan käsittämättömän hyvää, mikä lie ihmeliikutus tuli näin hyvästä ruuasta. Myös esikoinen tykkäsi, hän nautti jo ruuan tuoksusta valmistuksen aikana; muut eivät edes aikoneet maistaa. Ja hyvä niin, jäi minulle useammaksi ateriaksi.



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Munakoiso-tomaatti-papupaistos


Eiliseltä jäi puolikas munakoiso, ja pitihän se käyttää nopeasti pois, ettei tule hävikkiä. Tein siitä yksinkertaisen paistoksen, joka oli niin hyvää että tulee varmasti tehtyä toistekin. Olin keittänyt viime kesänä kasvattamiani yin yang-papuja, ja ajattelin käyttää ne tähän paistokseen. Minä jo luulin kesällä että pavut eivät olisi itäneet ollenkaan, mutta ihan hyvän sadon niistä kumminkin sain, ne kasvoivatkin eri paikassa missä luulin (ai miten niin kylvösten merkitseminen on tärkeää?). Osan pavuista jätin puskiin kylmiin saakka, ja keräsin ne siemenpavuiksi tälle vuodelle, katsotaan kuinka ne itävät. Pavut eivät pitäneet hienoja kontrastivärejä liuotuksen ja keittämisen jälkeen, mutta kyllä niissä kuvio vielä näkyy, hauskoja papuja. Tämä annos olisi sopiva kahdelle lisäkkeeksi, ja yhdelle pääruuaksi.

½ munakoiso
3 ihan pientä tomaattia
oliiviöljyä
1-2 tl suolaan säilöttyjä kapriksia (Hellasta & Herkusta)

n. 1 dl keitettyjä papuja
hyvää cheddar-juustoa raastettuna

Pilko munakoiso ja tomaatit reiluiksi viipaleiksi, laita pieneen uuninkestävään astiaan. Kaada päälle vähän oliiviöljyä ja suolaa paistos kapriksilla. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Lisää päälle pavut ja juusto ja lämmitä vielä hetki uunissa. Paistos oli hyvää, ensi kerralla ehkä lisään tomaattien päälle pienen lorauksen hunajaa.

Jos käytät kuivattuja papuja, niitä on ensin liuotettava yön yli, sitten huuhdottava hyvin ja keitettävä vielä hyvä tovi, n. tunti lukee ohjeena monille pavuille. Yleensä papupakkauksissa on käsittelyohjeet. Kerralla kannattaa tehdä isompikin satsi, ja vaikka pakastaa loput myöhempää käyttöä varten. Minä keitin näitä papuja 40 minuuttia, mutta se oli kyllä liikaa, pavut alkoivat jo hajota.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Munakoisopasta


Silloin kun muu perhe on reissussa, heittäydyn yleensä hurjaksi ja kokkaan pelkkää kasvisruokaa. Tattirisotto on lähes aina listalla, samoin joku kasvispasta. Vaikka olen osin samaa mieltä kuin Jussi Martikainen Maaseudun tulevaisuudessa (4.4.2014), että parasta kasvinjalostusta on syöttää se eläimelle, pidän pelkästä kasvisruuasta hurjasti. Ja tietenkin sitä tekee mieli juuri tähän aikaa vuodesta, kun enää ei ole oikein mitään jäljellä, eikä vielä ole oikein mitään saatavilla.

Nyt sain inspiraation luimupupulta, hän oli kokannut munakoiso-salami-tomaattipastaa. Hänellä oli hyvä idea uunittaa munakoisoa ennen pastan sekaan kippaamista. Ajattelin laittaa tomaatia uuniin samalla, ja pinaatti oli ihan värin vuoksi mukana. Tämä annos on yhdelle, mutta pienellä kertalaskuharjoituksella sen saa useammalle riittäväksi.

n. ½ munakoiso
2 pienehköä tomaattia
hyvää oliiviöljyä
valkosipulin kynsi
n. 50 g pikkupinaattia

n. 80 g pastaa

parmesania

Viipaloi munakoiso ja tomaatti reiluiksi viipaleiksi. Kaada päälle vähän hyvää oliiviöljyä ja laita uuninkestävälle lautaselle/vuokaan. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Sillä välin keitä pasta sopivan kypsäksi. Kuori ja murskaa valkosipuli, pilko pinaattia vähän. Pyöräytä valkosipulia ja pinaattia pannulla öljytilkassa. Kaada valutettu pasta sekaan, sekoita ja lisää munakoisot ja tomaatit. Ripottele päälle vähän parmesania ja nauti. Yksinkertaista, helppoa ja hyvää.


Kävin myös Kevätmessuilla tänään, vaikka lähellä olin luovuttaa, sellainen ryysis siellä oli päällä. Mukana ei kuitenkaan ollut ketään joka olisi kysynyt että koska nämä loppuu, joten sain ihan rauhassa kierrellä kaikki ne paikat mitkä halusinkin. Sain ostettua muutamat puuttuvat siemenet, ja ne muutamat joita ei oikeasti puuttunut. Löysin myös salottisipuleita, pidin sadosta niin paljon, että haluan laittaa sitä tänäkin vuonna maahan.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kasvislasagne tomaatti-munakoisotäytteellä - pastailtamat

Tästä kuvasta ei saa tolkkua lasagnen herkullisuudesta


Tässä tulee pääruoka ihanien ihmisten pastailtamista. Tämä resepti on pastakoneen omistajan kirjasta Italian viettelykset (Maarit Enkovaara-Astraldi). Me teimme annoksen moninkertaisena, kaksi isoa vuokaa, mutta kirjaan tähän normaalin 4 hengen annoksen. Oioimme ohjeesta useammassakin kohdassa, emme esim. kuorineet tomaatteja emmekä itkettäneet munakoisoja, mutta tottakai niin voi halutessaan tehdä.

Pasta:
1 iso muna
1½-2 dl pastajauhoja

Täyte:
500 g tomaattia
½ dl oliiviöljyä
tuoretta basilikaa
tuoretta oreganoa
tuoretta chiliä (meillä Aji Fantasya)
suolaa
1 pieni valkosipulin kynsi
350 g munakoisoa
vehnäjauhoa, oliiviöljyä
250 g hyvää mozzarellaa

Valmista pasta: sekoita muna ja jauhot pöydällä. Kääri taikina kelmuun ja anna levähtää pöydällä 30 min. Sen jälkeen aja se pastakoneella levyiksi. Tai käytä valmiita lasagnelevyjä, ne kannattaa esikeittää muutaman minuutin ajan ennen lasagnen kokoamista.

Pilko tomaatit kuutioiksi. Lisää sekaan oliiviöljy, pilkotut yrtit, chili ja valkosipulinkynsi sekä suolaa maun mukaan. Yrttejä oli ohjeen mukaan yhteensä ruokalusikallinen, meillä oli kyllä suhteessa enemmän.  Anna tomaattien maustua n. tunnin verran.

Viipaloi munakoisot n. ½ cm paksuisiksi (tai vähän paksummiksi), pyöritä ne vehnäjaujoissa ja paista öljyssä. Laita ne talouspaperin päälle jotta ylimääräinen öljy imeytyy paperiin.

Leikkaa juusto viipaleiksi.

Levitä uunivuokaan tomaattikuutioita pohjalle. Lisää kerros pastalevyjä, 1/3 munakoisoviipaleista, juustosta ja tomaateista. Laita uusi kerros pastaa ja sen päälle loput täytteistä. Peitä vuoka foliolla ja paista 15 minuuttia 180 asteisessa uunissa. Poista folio ja paista vielä 30 minuuttia, eli yhteensä lasagne on uunissa 45 minuuttua. Anna lasagnen jäähtyä kymmenisen minuuttia ja tarjoile salaatin kanssa.

Meillä loppui munakoisot vähän kesken (yksi jäi pöydälle) ja kuvan lasagne on siitä vuuasta, jossa päällä ei enää ollut munakoisoja, muutenkin kuva on otettu myöhään illalla kun oli syöty hyvin ja jaettu lasagnet kotiinviemisiksi. Lasagne oli todella hyvää heti tuoreeltaan, ja kahden perheen kaikki ihmiset tykkäsivät lasagnesta seuraavana päivänä, paitsi meidän lapset (se kolmas perhe). Siitä huolimatta (ja sen takia) teen tätä lasagnea varmasti toistekin.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Chili-hunaja-munakoiso


Soppakellarissa tehtiin munakoisoa kivalla tapaa eli maustettiin chili-hunajalla. Minä löysin vihdoinkin kotimaisia munakoisoja, niitä löytyi Hakaniemen torilta, suunnilleen samaan kappalehintaan mitä ulkomaisia saa kilon.

Kannattaa katsoa tuo alkuperäinen ohje (ja ennen kaikkea kuva!) Soppakellarista, minä sovelsin melkoisesti, koska raaka-aineet olivat vähän erilaisia. Tein annokseni 1/3 alkuperäisestä ohjeesta, sillä olen ainoa meidän perheessä joka syö munakoisoa tuolla (lue: millään) tavalla valmistettuna.

900 g munakoisoa
80 ml öljyä
1 valkosipulin kynsi
2 cm pätkä tuoretta inkivääriä
1 rkl serrano-sitruuna-marmeladia (alkuperäisessä ohjeessa sambal-olekia)
1 rkl hunajaa (alkuperäisessä ohjeessa enemmän, mutta siinä ei ollutkaan marmeladia mukana)
2 tl tomaattipyrettä
suolaa, mustapippuria
1 rkl riisiviinietikkaa

Pilko munakoisot lohkoiksi tai viipaleiksi. Levitä uunivuokaan ja pirskottele vajaa puolet öljystä. Paista 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Käännä munakoisot, ripottele päälle toinen vajaa puolet öljystä, ja paista sama aika samassa lämmössä.

Sillä aikaa murskaa valkosipuli, kuori ja raasta inkivääri ja sekoita kaikki kastikkeen aineet, myös pikkuloraus öljyä, sekaisin kuumaa kestävässä kulhossa. Lisää paahdetut munakoisot joukkoon, pyörittele kaikki sekaisin ja levitä munakoisot takaisin uunivuokaan. Paahda vielä kymmenisen minuuttia. Meillä syötiin lammaslihapullien (tällä kertaa ilman naudanlihaa ja yrttejä), keitetyn kukkakaalin, vihanneslautasen (kyssäkaali, hunajanauris, paprika, kurkku, kirsikkatomaatti) ja parsakaalisalaatin (kuivatuilla karpaloilla) kanssa. Tähän aikaan vuodesta saa aikaan ihan mielettömiä päivällisiä!