perjantai 17. heinäkuuta 2026

Tillipasta


Toiset tekevät salviapastaa, mutta minä teen tillipastaa. Jos et ole tehnyt aiemmin niin todellakin suosittelen kokeilemaan. Tilli on yksi lempiyrteistäni; ehkäpä juuri se, jonka ottaisin autiolle saarelle jos saisin viedä vain yhden yrtin mukanaan. Siis tämä oikea tilli joka kasvaa Suomen kesässä avomaalla, joka on pakastettunakin miljoona kertaa parempaa kuin mikään talvella kasvava ruukkutilli. Joten juuri nyt on oikea aika tehdä tillipastaa, mieskin totesi että olipa hyvää vaikka oli pahat aineet (ei siis ole tillifani).

Tämä annos on kahdelle, koska olimme kahden, vähän jäi yli:

200 g hyvää pastaa
hyvin suolattua vettä

40 g voita
iso nippu tilliä
1 valkosipulin kynsi
½ sitruunan mehu
mustapippuria myllystä
vähän pastan keitinvettä

parmesania

Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä. Sulata sillä aikaa voi pienemmässä kattilassa. Anna voin saada vähän väriä, mutta älä ruskista liikaa. Pilko tilli hienoksi silpuksi, minulla oli silppua n. kourallinen, olisi voinut olla vähän enemmänkin. Heitä tilli ja murskattu/pilkottu valkosipuli voin sekaan. Anna kypsyä hetki ja purista sitruunan mehu mukaan ja mausta muutamalla rouhaisulla mustapippuria. 

Kun pasta on valmista, nostele se tillivoin päälle, lisää vähän keitinvettä suurusteeksi. Kääntele sekaisin ja nauti hienosta pastasta parmesanraasteen kanssa. Voi syödä ihan sellaisenaan, hyvää myös kalan kanssa, mutta tällä kertaa meillä oli lisänä aiemmin grillattua possua (koska sitä oli). 

lauantai 11. heinäkuuta 2026

Tabbouleh, Baba Ganoush ja Tzatziki


Tämä on se kesä, jonka esikoikoinen on asunut pääasiassa mökillä ja käynyt sieltä töissä. Olen ollut muutamaan kerran siellä hänen seuranaan, alkukesästä pari päivää etätöissä ja nyt uudemman kerran lomalla. Aina aika menee liian nopeasti ja tuntuu loppuvan kesken. Onneksi minulla on vielä vähän lomaa jäljellä. 

Viimeksi yhtenä päivänä tein kokoelman tahnoja (hummus oli kaupasta, sitä en en enää ole tehnyt itse kun valmiina saa niin hyvää), ja käärimme niitä rullalle paistetun kanan kanssa. Haaveilimme karitsasta/lampaasta, mutta pienen paikkakunnan valikoimassa oli vain uusseelantilaista karitsaa, ja eihän se tietenkään meille kelvannut. Kirjaan tähän ohjeet sellaisena kuin tein, näissä on käytetty yleistä googlailua, omaa kokemusta/tapaa tehdä ja olosuhteita. Esikoista lainatakseni, tämä oli sellaista hyvän olon ja hyvän mielen ruokaa. 

Tabbouleh


2 dl bulguria
4 dl kiehuvaa vettä
1-2 rkl oliiviöljyä
4 tomaattia
½ kurkku (tätä en laita aina)
iso kourallinen persiljaa
½ sitruunan mehu (tai enemmän)
suola, pippuri
kevätsipuli (jos on)

Kaada kiehuva vesi bulgurin päälle, peitä kannella. Anna kypsyä n. vartin verran ja anna jäähtyä. Pilko kaikki kasvikset pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki yhteen. Ihan hyvää heti, vielä parempaa kun annat makujen tasaantua. 

Tämä on hyvä ja helppo lisäke monelle ruualle, hyvää myös ihan sellaisenaan. Kuskus toimii ihan yhtä hyvin, käytän aina sitä mitä sattuu olemaan. 

Baba Ganoush


2 munakoisoa
1 valkosipulin kynsi
½ sitruunan mehu
1 rkl tahinia
2 rkl oliiviöljyä
ripaus sokeria
suola, pippuri

Paahda munakoisot. Halkaise ne pituussuunnassa puoliksi ja paahda kuumassa uunissa (n.250 astetta) tai grillissä niin, että pehmenevät ja saavat ihan reilusti tummaa väriä. Kääntele niitä muutaman kerran paiston aikana. Monissa ohjeissa ajaksi annetaan n. 25 minuuttia, mutta minulla meni nyt reilusti yli puoli tuntia että olin tyytyväinen. 

Lusikoi munakoisot kapeaan astiaan, lisää loput aineet ja surauta sileäksi tahnaksi sauvasekoittimella. Maku riippuu aika paljon tahinista, osa niistä maistuu vähän tunkkaiselta. Opin juuri, että Sofi Oksanen lisää pienen lusikallisen hapankermaa tähän, sitä voisi kokeilla joku kerta. Mutta tämä on siis lempitahnani kaikesta, liittynee siihen krooniseen munakoisohimoon mikä minulla on ollut jo vuosia. 

Tzatziki


1 kurkku
n.250 g kreikkalaista jugurttia (tai mitä tahansa paksua jugurttia)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä 
2 rkl sitruunan mehua
ripaus suolaa (en yleensä muista lisätä)

Raasta kurkku raastimen hienolla terällä. Purista mehu pois ja siirrä kuiva kurkkuraaste kulhoon (ja juo mehu, se on niin hyvää). Lisää jugurtti, raastettu valkosipuli, öljy, sitruunanmehu ja ripaus suolaa. Sekoita ja nauti.

Tzatzikia  teen tosi usein, se vaan on niin hyvää. Kuvaavaa on, että taboulleh ja baba ganoush riittivät kuudelle ja vähän yli, mutta tzatsiki syötiin ensimmäisellä aterialla kolmestaan ja sitä piti tehdä seuraavalle päivälle uusi annos.