Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. helmikuuta 2026

Melkein sacherkakku vadelmalla


Tämän reseptin olen saanut muistaakseni joskus vuosituhannen vaihteessa vanhalta työkaverilta. Sain reseptin sacherkakun nimellä vaikka eihän tämä tietenkään ole oikea sacherkakku, eikä etenkään nyt kun aprikoosihillon sijaan käytin vadelmamarmeladia esikoisen toiveesta. Ihana kakku silti, varmasti tehdään toistekin. Ja sanomattakin selvää, että syntymäpäiväsankari itse koristeli kakun. 

Juhlimme viime vuonna lasten syntymäpäiviä talvimökillä Kuopuksella oli toiveena taas hedelmäsalaattikakku, mietittiin että oliko jo kymmenes kerta tai jotain sinne päin. Lisäksi oli pullaa, upeita brownieta (esikoisen tekemiä), keksiä, karkkia ja sipsiä. Ja limsat olivat jouluomenaa ja dr.pepperiä tänä(kin) vuonna. Numerot kasvavat kakuissa mutta tarjottavat pysyvät aika samanlaisina.

Kakku kannatta leipoa vähintään 1-2 päivää ennen juhlia ja täyttää edellisenä päivänä. Näin kakku ehtii vetäytyä ja tasaantua riittävästi. 

Kakku

240 g voita
270 g tummaa suklaata
2,4 dl sokeria
8 munankeltuaista
2,4 dl vehnäjauhoa
0,8 dl perunajauhoa
3 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
8 munanvalkuaista

Sulata voi ja suklaa varovasti kattilassa (tai vesihauteessa). Vatkaa sokeri ja munankeltuaiset kulhossa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi toisessa kulhossa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne keltuaisvaahtoon, sekoita varovasti. Lisää seokseen voi-suklaaseos. Kääntele valkuaisvaahtoon vähän kerrallaan taikinaan. Kaada kakkutaikina n. 24-27 cm kokoiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa vajaa tunti. Anna jäähtyä ja leikkaa kolmeen osaan.

Täyte

150 g voita
1½ dl tomusokeria
1 keltuainen
75 g tummaa suklaata sulatettuna

Vatkaa voi ja tomusokeri vaahdoksi, Lisää keltuainen, vatkaa sekaisin. Vatkaa sulatettu ja vähän jäähtynyt sula suklaa joukkoon. 

Täytä kakku: levitä ohut kerros hyvää vadelmahilloa/marmeladia ja sen päälle puolet täytteestä. Lisää toinen kakkulevy, täytä samoin. Levitä päällimmäisen kakkulevyn päälle ohut kerros vadelmahilloa. Kuorruta kermatilkkaan sulatetulla suklaalla. Koristele vadelmilla ja karhunvadelmilla.



lauantai 25. marraskuuta 2023

Marraskuun synttärit ja mansikka-browniekakku



Marraskuun synttärit on taas vietetty, tällä kertaa vähän isommalla porukalla: meitä oli yhteensä 17 💚 Ruokana oli lasten toiveiden mukaisesti lihapullia (kaupan!), prinssinakkeja, italiansalaattia (3Xannos), vihreää salaattia ja suolakurkkuja. Juomana oli mehuja ja vettä. Aika helppoa ja nopeaa, mutta tässä vaiheessa vuotta ja tässä työtilanteessa aika se mihin pystyi. 

Kakkukahveille kuopus toivoi perinteisesti hedelmäsalaattikakun ja esikoisen viimeinen teinivuosi alkoi mansikka-browniekakulla. Resepti löytyi Mari Pihlajamäen tekemänä Pakkasmarjan sivulta. Muokkasimme ohjetta jonkin verran, jätimme esim. pähkinät vaan pois. Alkuperäisen ohjeen voi katsoa tuolta pakkasmarjan sivuilta, siinä yhdestä annoksesta tuli 12 leivosta, mutta me teimme yhden annoksen suoraan kakkuvuokaan (22 cm). Hedelmäsalaattikakku oli kuuden munan kakku, brownie-kakkuja oli kaksi ja korvapuusteja varten tein 7,5 dl taikinan. Kakkuja jäi vähän seuraavalle päivälle, ja pullat menivät melkein kaikki (!) sen jälkeen kun vähän oli annettu kotiin viemisiksi. Juomina oli kahvia, Ceylon-teetä ja limsoja.

Esikoinen leipoi omat kakkunsa, teki vihersalaatin ja kävi kaupassa, kuopus laittoi astiat esiin ja kumpikin osallistuivat siivouksiin. Mitenköhän sitä selvisi näistä järjestelyistä silloin kun lapset oli pienempiä?

Brownie-pohja:


200 g  taloussuklaata
200 g  voita
4 dl  tomusokeria
3 kananmunaa
1,5 dl  vehnäjauhoja
2 tl  vaniljasokeria

Sulata suklaa (joko mikrossa varovasti tai vesihauteessa). Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää vehnäjauhot ja vaniljasokeri, sekoita varovasti tasaiseksi, lisää sulatettu suklaa ja sekoita. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 35 minuuttia (tai vähemmän riippuen uunista). Anna jäähtyä kokonaan. 

Mansikkamousse


300 g  mansikkaa
2 dl  vispikermaa
250 g  mascarponea
1 dl  tomusokeria
noin 0,5 dl  vaniljakreemijauhetta

Soseuta mansikat esim. sauvasekoittimella. Vatkaa kerma ja mascarpone kuohkeaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri ja vatkaa tasaiseksi, sekoita myös mansikkasose joukkoon. Lisää lopuksi vaniljakreemijauhe ja sekoita tasaiseksi. Kaada mousse jäähtyneen pohjan päälle, anna jämäköityä ainakin vähän aikaa tai yön yli.

Esikoinen koristeli kakun kukilla ja kuivatuilla mansikoilla. Ja pitihän ne kynttilätkin olla. Hyvä kakku, ihan tosi hyvä!

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Pätkis-vadelmakakku ja synttärit 2021


Tänä vuonna saimme juhlia lasten synttäreitä taas vähän isommalla porukalla ja se oli pelkästään ihanaa! Mukava nähdä kaikkia sukulaisia, nauttia puheensorinasta ja jatkuvasta naurunremakasta. Meillä oli ensin ruoka ja vähän myöhemmin joimme kakkukahvit. Ruuaksi syötiin lasagnea Nigellan mukaan, salaattia ja sieni-punajuurisalaattia, lisänä patonkia ja perinteiset ruokajuomat. Lasagnen tein tuosta ohjeesta kaksinkertaisena, kastikkeen kymmenen litran kattilassa ja vuokana isoin uunivuoka. Ihan koko satsi ei mahtunut tuohon vuokaan, pari pientä vuokaa meni pakastimeen. Tuo lasagne riitti hyvin 14:lle henkilölle ja vielä jäi huomiset etälounaat. Yksi serkuista oli meillä yötä ja serkukset tekivät salaatin ja muutenkin auttoivat kattamisessa ja muussa. 


Kakkukahveilla oli molemmilla lapsilla taas omat kakut: kuopuksella perinteisesti hedelmäsalaattikakku, sydämen muotoinen nakukakku tällä kertaa, ja esikoinen löysi googlaamalla hyvältä kuulostavan vadelma-pätkiskakun. Hyvää kakku oli, todellakin hyvää. Koristeet olimme ostaneet jo syyslomareissulla Tampereen viehättävästä Tallipihan suklaapuodista


Kakun ohjeen otin Viimeistä murua myöten -blogista, vähän muutin ohjetta ja suurensin sitä aavistuksen, mitään kovin tarkkoja muutoksia en tällä kertaa tehnyt. Kuorrutteen määrän suurensin ehkä turhaan, seuraavalla kerralla voisi tehdä alkuperäisen ohjeen määrän, tästä jäi vähän yli. Kirjoitan koko ohjeen tähän yhteen postaukseen, tarkempaa pohdintaa ja alkuperäiset määrät voi lukea tuon linkin takaa löytyvistä postauksista. Oli kyllä kiva leipoa kakku johon oli hyvät ja toimivat ohjeet, ja tiesi että joku muu on jo kokeillut sen parhaan version. Minä en tehnyt vegaanista versiota, kirjoitan tähän vähän pelkistetysti ohjeen kuten minä tein:

Suklaakakkupohja


2,6 dl maustamatonta jugurttia (alkuperäisessä ohjeessa piimää)
1,3 dl rypsiöljyä
3 pientä kananmunaa
250 g vehnäjauhoja 
70 g kaakaojauhetta 
370 g sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2,6 dl lämmintä kahvia 

Sekoita jugurtti, öljy ja munat keskenään. Sekoita keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon, älä vatkaa tai vaivaa. Kaada lopuksi lämmin kahvi joukkoon ja sekoita. Kaada löysä, lähes juokseva taikina 26 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Paista 175 asteessa n. 40-45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kunnolla esim. yön yli.

Vadelma-pätkistäyte


2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g vadelmia
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
70 g pätkiksiä rouhittuna

Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi, vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto ja sokerit. Sekoita joukkoon myös rouhitut pätkikset. 

Halkaise kakku kolmeen osaan. Levitä puolet täytteestä toiseen väliin ja puolet toiseen. Kakku ei tarvitse erillistä kostutusta, etenkin jos kakun täyttää edellisenä päivänä. Kelmuta kakku ja säilytä kylmässä yön yli. Minä en kylläkään kelmuttanut, kakkuvuoka mahtui täytetyn kakun suojaksi ja se riitti hyvin. 

Pätkiskuorrute


n. 300 g pätkiksiä
1,35 dl kuohukermaa

200 g huoneenlämpöistä voita kuutioituna
1 dl tomusokeria

0,7 dl  kaakaojauhetta
ripaus suolaa

Kaada pätkikset kulhoon tai kattilaan. Lämmitä kerma kiehuvaksi ja kaada pätkisten päälle, anna seistä minuutin verran. Sekoita sen jälkeen tahna tasaiseksi esim. lusikalla voimakkaasti sekoittaen. 

Vaahdota toisessa kulhossa pehmeä voi ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi, vatkaa myös kaakaojauhe ja suola joukkoon. Vatkaa tämä ja pätkistahna keskenään hyvin sekaisin. Kakun voi päällystää heti pehmeällä kuorrutteella, mutta jos haluat pursottaa koristeita, pidä kuorrutetta jääkaapissa kunnes se jähmettyy vähän. Minä levitin kuorrutteen heti pelmeänä jälkuruokalusikalla, ja siitä tuli minusta ihan hieno. Esikoinen koristeli kakun vielä suklaahelmillä ja vaaleanpunaisilla manteleilla. Uusi suosikkikakku on löytynyt!

Juhlista nauttii kolmeen kertaan: valmistelu on kivaa, juhlat on kivat ja tämä hetki on kiva

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Toscakakku Tools-vuokaan



Olen suunnitellut pitkään tekeväni toscakakkua. Saattaa olla, että joskus olen sitä tehnyt, mutta en kyllä montaa kertaa muista. Käytin ohjeena alkuperäistä Valion ohjetta, mutta muutin pohjan reseptin 1½-kertaiseksi ja mantelikuorrutteen määrän kaksinkertaiseksi. Halusin nimittäin valmistaa toscakakun metalliseen Tools-vuokaan (n. 24x28 cm, vuoka, jonka käyttö tuottaa suurta iloa joka ikinen kerta). Yleensä tosacakakuissa on minusta liian vähän kuorrutetta suhteessa pohjaan, joten suurensin kuorrutteen määrää enemmän kuin pohjan, tämä on hyvä suhde.

3 kananmunaa
2,25 dl sokeria
3, 75 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
0,75 dl maitoa
200 g voita

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään sekä maito ja sulatettu voi keskenään. Sekoita nämä kaikki munavaahtoon. Kaada seos uunivuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla (rypistä leivinpaperiarkki, jonka jälkeen se on helppo saada vuokaan asettumaan hyvin). Paista 175 asteessa 25 minuuttia. Sillä välin valmista kuorrute:

100 g voita
150 g mantelilastuja
2 dl sokeria
1 dl kermaa
2 rkl vehnäjauhoa

Sulata voi kattilassa. Lisää muut aineet, sekoita ja anna kiehua hiljalleen niin, että kuorrute sakenee. Levitä mantelikuorrute esipaistetun pohjan päälle, ja paista 200 asteessa vielä kymmenisen minuuttia. 

Toscakakku säilyy viikonkin jääkaapissa, tosin mies totesi maistettuaan piirakkaa, että ei säily. Pienikin pala riittää, sopiva pikkumakea etäiltapäiväkahvitauolle.


sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Prometheus-juhla - maidoton ja viljaton kakku


Tein esikoisen Prometheus-juhlaan mansikkakkujen lisäksi myös maidottoman ja viljattoman vadelmakakun. Muistin, että Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna oli tehnyt aikoinaaan maidottoman kakun ja siitä ohjeesta otin idean kuorrutukseen, eli päällystin kakun italialaisella marengilla. Kakkupohjan tein tavallisena sokerikakkupohjana, vaihdoin vain vehnäjauhon perunajauhoksi. Tällainen kakku ei kohoa ihan yhtä paljon kuin vehnäjauholla tehty, se on myös murenevaisempaa rakenteeltaan. Tämän vuoksi paistoin kakun kahdessa samankokoisessa vuuassa enkä halkaissut kakkupohjia ollenkaan. Käytin 20 cm kokoisia vuokia, lopputuloksena oli siis aika matala laakea kakku, toisin kuin nykytrendin mukaiset pienet ja korkeat kakut.

Valmistin marengin edellisenä iltana aikataulusyistä, mutta säilytysteknisistä syistä päällystin kakun vasta juhla-aamuna. Minun käsissä marenki ei ollut samalla tavalla levittyvää kuin se olisi tuoreeltaan ollut (koekakussa levitin marengin heti, ja se oli helposti muotoutuvaa ja jäi kiiltäväksi), vähän näkyy epätasaisena jälkenä tuossa kuvassakin. Makua se ei haitannut, tämä kuorrute pysyy muutenkin hyvänä jääkaapissa monta päivää, toisin kuin kerma. Eli seuraavalla kerralla jos teen kakun etukäteen, kuorrutan sen saman tien marengin valmistamisen jälkeen ja säilytän jääkaapissa kuvun tai kelmun alla. 

Tämä kakku oli vähän pienempi kuin Jonnan ohjeessa oli, tein kuitenkin marenkia saman verran. Sitä jäi yli aika reilusti, eli hyvin voisi tehdä yhtä valkuaista pienemmän kuorrutteen, tai saman määrän  marenkia isompaankin kakkuun. Minä käytin strutsinmunaa kakussa, mutta samalla tavalla se onnistuu kananmunistakin. Tuo määrä munia on normaali neljän munan kakku. 

2 dl munaa
2 dl sokeria
1,8 dl perunajauhoa

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi perunajauho joukkoon, sekoita varovaisesti. Kaada taikina kahteen 20 cm irtopohjavuokaan. Käytin leivinpaperia pohjalla, enkä jauhottanut vuokia ollenkaan. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia (vähän uunista riippuen). Anna vähän jäähtyä ja irrota kakut reunoilta ja pohjasta.

1 rasia vadelmia (tai vähän yli)
vähän sokeria

Survo kotimaiset vadelmat haarukalla, lisää vähän sokeria, minulla oli suunnilleen teelusikallinen pari. Sose saa olla kirpeää, sillä marengin makeus tasoittaa kirpeyden. Levitä vadelmasose toisen kakkupohjan päälle. Lisää toinen pohja päälle ja anna kakun mehustua seuraavaan päivään. Minä en kostuttanut kakkua mitenkään, vadelmasose kosteututti kakkua sen verran kuin kosteutti (ehkä sitä voisi vähän kostuttaa kuitenkin, ainakin jos vadelmat eivät ole kovin mehukkaita).

2½ dl sokeria
1 dl vettä
3 munanvalkuaista
pikkuripaus suolaa

paljon erilaisia marjoja koristeeksi

Laita sokeri ja vesi kattilaan. Laita myös lämpömittari seokseen. Nosta seos kiehuvaksi ja kuumenna sokerisiirappi 120 asteeseen hyvällä lämmöllä, tähän menee jonkin verran aikaa, olisikohan minulla mennyt kymmenisen minuuttia tai vähän yli. Älä sekoita tai hämmennä seosta, ettei sokeri kiteydy.

Samaan aikaan vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sinne pikkuripaus suolaa. Kun sokerisiirappi on 120 asteista, valuta se marengin joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten hyvällä teholla. Ei kannata valuttaa kuumaa siirappia liian korkealta, ettei ilmavirta heitä sokeria pitkin seiniä (kaverilta kuulin koeversiota tehdessä käsivatkaimella). Jatka vatkaamista pienellä teholla kunnes marenki alkaa olla taas huoneenlämpöistä. Marenki on tässä vaiheessa hyvin paksua ja kiiltävää.

Levitä tai pursota marenki kakun päälle ja koristele kakku reilusti marjoilla. Edellispäivänä tehty, pursotinpussissa odottava marenki oli mahdollista pursottaa, mutta levittäessä siitä hävisi kiilto ja tasainen pinta.


ps. Minä en pääse Suolaa ja hunajaa -blogiin tällä hetkellä. Kun taas pääsen, vaihdan ylös linkin ja editoin tämän tekstin pois.

Vielä yksi kuva kahvipöydästä, serkun ottamat kuvat

tiistai 20. marraskuuta 2018

Suklaakakku suklaakreemillä


Meillä juhlittiin viikonloppuna lasten synttäreitä. Tänä vuonna mentiin helpolla kaavalla, suolaisena tarjottavana oli pizzaa ja vihannestikkuja dipin kanssa. Kuopus halusi kakuksi jäätelöitä kaikilla herkuilla. Huomaa kyllä, että lapset ovat kasvaneet ja aikuiset järkevöityneet, sillä karkkeja ja sipsejä menee nykyisin aika vähän synttäreillä (vai oliko se se pizza?). Dr.Pepperiä pitää muistaa ostaa kaksi pulloa ensi vuonna.

Esikoinen halusi suklaakakun. Tätä kakkua on tehty nyt kolme kappaletta, minä tein ensin yhden ihan pienen koeversion, sen jälkeen esikoinen leipoi kakun kaksikerroksinena voikreemillä. Tämän hän kiikutti omille yökyläsynttäreille, siitä kakusta riitti vielä isänpäiväksikin. Kolmannen kakun esikoinen leipoi yksikerroksisena ja se päällystetttiin suklaakreemilla, joka oli ainakin minusta parempaa kuin voikreemi. Hyvä (amerikkalainen) kakku, tämä on toimiva resepti. Kakun lisäksi minä leivoin amerikkalaisia suklaakeksejä, siinä olikin tämän vuoden leipomiset.

Ohje on Magnolia Bakeryn kirjasta, ja minä käänsin ohjeen esikoiselle näin:

375 jauhoa
1½ tl leivinjauhetta
1½ tl soodaa
½ tl suolaa
vaniljajauhetta

225 g suklaata (200 g ok)

3 munaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltuna
175 g voita
250 g sokeria (n. puolet fariinisokeria, puolet tavallista)
475 ml maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sulata suklaa.
Erottele munat.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi omassa kulhossa.
Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset vaahdoksi parin minuutin ajan (tulee vaaleankeltaiseksi).
Vatkaa kolmannessa kulhossa pehmennyt voi ja sokerit vaahdoksi n. kolmisen minuuttia.
Vatkaa munankeltuiaiset voi-sokerivaahtoon sekaisin.
Vatkaa sulatettu suklaa voi-sokeri-munavaahtoon sekaisin.
Lisää kolmannes kuivista aineista, vatkaa sekaan (vatkain pienimmällä teholla)
Lisää kolmannes maidosta, vatkaa kuten yllä.
Lisää kolmannes jauhoista, vatkaa, kolmannes maidosta, vatkaa, ja vielä kerran.
Sekoita valkuaisvaahto kaapimella varovasti joukkoon.

Jos teet kaksikerroksisen kakun, laita puolet toiseen 20 cm vuokaan, puolet toiseen 20 cm ja paista 40-45 minuuttia 180 asteessa. Jos teet yhden ison kakun, laita 28 cm vuokaan ja paista n. tunti.

(Oikeastihan valkuaisvaahto pitäisi vatkata viimeisenä. Mutta jos teet tässä järjestyksessä, selviää samalla vatkaimella pesemättä vispilöitä välissä.)


Suklaakreemi

175 g suklaata
225 g voita
1 rkl maitoa
125 g tomusokeria
ripaus vaniljajauhetta


Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Vaahdota voita kulhossa kolmisen minuuttia, lisää hetken päästä maito ja vatkaa niin kauan että on hyvin sekaisin. Lisää jäähtynyt sula suklaa, vatkaa sekin hyvin joukkoon. Lisää sokeria erissä samalla vatkaten, jatka niin kauan että saat hyvän koostumuksen. Levitä kreemi kakun päälle. Nyt esikoinen koristeli kakun mini-oreoilla, ja kynttilöitä oli niin että kreemi alkoi sulaa.


ps. Minulle kohokohta oli se, kun kuopus tuumasi, että tämän vuoden paras kuukausi on marraskuu! (nyt tämä kevään lapsi voi vihdoin lopettaa murehtimisen siitä, että lasten synttärit ovat marraskuussa)

lauantai 29. syyskuuta 2018

Kurpitsakakku


Tämä samalla tapaa kakku kuin porkkanakakku on kakku. Ohjeen otin Martha Stewartilta, mutta muutin ohjeen kotimaisille mitoille sopivasti muuntaen ja maustoin eri tavalla. Amerikassa kurpitsapiirakat ja -kakut maustetaan piparkakkumaustein (neilikkaa, kanelia, muskottipähkinää maustepippuria jne.) mutta minä muutan kurpitsaohjeiden mausteet esim. korvapuustin mausteiksi.

Valmistin kurpitsasosetta enmmänkin ja pakastin loput tulevia kokkailuja varten. Yöllä oli kunnon pakkanen, ja keräsin kaikki kurpitsat pois pellolta. Osa on ulkona edelleen viltin alla, mutta osan valmistin tänään soseeksi, yhteensä monta kiloa erilaisia talvikurpitsoja sekä vähän kylmää saaneet spagettikurpitsat. Pakastin melkein kaikki soseena/spagettina, mutta sentään jotain käytin tänään heti tuoreeltaan.

1 kurpitsa (hokkaido-, myski-, talvi-, mikä vaan on saatavilla)

Puolita kurpitsa, poista siemenet. Paahda 200 asteessa uunissa n. 30-40 minuuttia tai kunnes kurpitsa on pehmeää. Anna vähän jäähtyä ja kaavi pehmennyt sisus kulhoon. Aja pehmennyt kurpitsa joko sauvasekoittimella tai tehosekoittimella soseeksi. Käytä osa kakkuun, lopusta voi tehdä vaikka keittoa tai pakastaa myöhempää käyttöä varten.

3,8 dl jauhoa
3 tl kanelia
2 tl kardemummaa
1  tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

2½ dl kurpitsasosetta
1,2 dl maitoa

100 g voita
3½ dl sokeria
2 isoa munaa (tai 3 pienempää)

Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi jauhot tarvittaessa. Sekoita toisessa kulhossa kurpitsasose ja maito keskenään (jos jollain sattuisi jäämään vähän paakkuja, voi vielä tässä vaiheessa soseuttaa sauvasekoittimella). Vatkaa kolmannessa kulhossa voi ja sokeri hyvin sekaisin. Lisää munat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaen. Jatka tämän jälkeen vatkaamista varovaisesti, ja lisää jauhot ja kurpitsasose erissä vuorotellen, kaksi kolme lisäystä kumpaakin on hyvä. Levita taikina tämän jälkeen leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (ohjeessa 20x30, minulla oli 24x29). Paista 180 asteessa n. 35 minuuttia. Nosta piirakka pois vuuasta ja anna jäähtyä.

200 g tuorejuustoa
50 g voita
2,1 dl tomusokeri

Vatkaa tuorejuusto ja voi vaahdoksi, pari minuuttia riittää. Lisää tomusokeri pikkuhiljaa, vatkaa tasaiseksi. Levitä pohjan päälle. Ihana piirakka, ihan mielettömän ihana.

Maa-artisokkaa ja kurpitsaa koristeena
  

maanantai 27. marraskuuta 2017

10 l hirven jauhelihakeitto ja hedelmäsalaattikakku


Marraskuu on meillä juhlakuukausi, tällä hetkellä takana on neljät juhlat parin viikon sisään. Olen aina harmitellut, että tämä on vuoden ankeinta aikaa juhlia. Tänä vuonna tajusin, että meillä ei kylmätila mitenkään riitä isompiin juhliin, joten on ihan loistavaa kun vuodesta toiseen tähän aikaan ulkona on jääkaappilämpötila.

Meillä oli viimeisimmissä juhlissa yhteensä 17 ihmistä oma perhe mukaanlaskettuna  Pidin tarjoilut taas yksinkertaisena, vaikka kyllä siinäkin oli vähän hommaa ja aikatauluttamista. Esikoinen pelastaa nykyisin tilanteen kuin tilanteen, ja jaksaa kannustaa silloin kun itselle iskee epätoivo esim. rumasta kakusta (sanomattakin on selvää että tuo ihana alpakka-kakku on esikoisen tekemä, ja tuo hedelmäsalaattikakku on minun tekemä).

Ripaus tryffeliä -blogin Merja kirjoitti vähän aikaa sitten kiinnostavan ja ihanan postauksen illallisjärjestelyistä. Nämä meidän juhlat eivät olleet mitkään ruokajuhlat, olipahan vaan tavalliset lasten synttärit (en ehkä oikeista ruokajuhlista olisi selvinnytkään tällä ajankäytöllä). Mietin ja yritin muistella nytkin monia asioita viime vuodesta, enkä oikein muistanut kaikkea, joten päätin kirjoittaa ylös asioita tulevia juhlia varten.


Tilan ja ajan puutteen vuoksi ruuan piti olla yksinkertaista. Keitto oli siis helppo vaihtoehto, ja viime vuoden hirvikeitosta samat vieraat pitivät, joten sillä mentiin. Tein nyt vähän isomman annoksen kuin viimeksi, tämä riitti hyvin 17:lle hengelle ja neljä ihmistä söi siitä vielä tänään päivällisen. Keiton lisäksi oli ruisleipää (2 Viipurilaisen leipomon reikäleipää) ja ja vaaleaa leipää (1 maalaisleipä), juustoa (n. 300 g) ja savupeuraa (n. 500 g). Ruokajuomana oli vichyä (2 ploa), vettä, kotikaljaa (1 plo), pari olutta ja maitoa.

Keiton valmistin samaan tapaan kuin viime vuonna:

2,2 kg hirven jauhelihaa
öljyä
mausteita (paprikaa, savupaprikaa, Aji Cristalia, musta-, valko- ja viherpippureita, timjamia jne.)
1 l tiukkaa peuralientä
n. 4-5 l vettä
2,3 kg perunaa
12 isoa porkkanaa
2 palsternakkaa
keskikokoinen lanttu
½ mukulaselleriä
1 purjo
5 varsisellerin vartta
iso nippu persiljaa

Paista hirven jauheliha öljyssä n. 400 g erissä, mausta reilusti jokainen pannullinen lihaa. Tein tämän edellisiltana ajan säästämiseksi ja säilytin lihan kylmässä. Kun keität keiton, lisää liemi/liemet ja vettä kattilaan. Kuori perunat, porkkanat, palsternakat, lanttu ja selleri. Pilko kaikki palasiksi ja lisää kattilaan. Viipaloi purjo ohueksi, samoin varsiselleri ja lisää nekin kattilaan. Tässä vaiheessa 10 l kattila on niin täynnä kuin sitä on mahdollista keittää. Varaa keittämiseen aikaan, minulla taisi mennä ainakin puoli tuntia ennen kuin keitto alkoi kiehua. Keitä niin kauan että perunat ovat kypsiä, vähintään puolisen tuntia. Lisää lopuksi reilusti persiljaa ja tarjoile keitto leivän ja ruokajuoman kanssa.


Kahvin (4 pannullista) ja limsan (3 l cokis, 3 l Mounatin dew ja 1½ l Dr Pepper) lisäksi tarjolla oli alpakkakakku (nyt 1½x suklaakakku, päällystetty kermavaahdolla jossa vähän rahkaa, kermaa taisi olla reilu 3 dl ja rahkaa 2 dl, sokeria vajaa desi + vanilja), hedelmäsalaattikakku, pullakranssi (2½ dl taikina) ja kääretorttu perunajouhoilla, välissä omena-karhunvatukkahilloa. Lisäksi oli kaupan keksejä muutama pötkö, kolme pussia karkkia ja reilu kaksi pussia sipsiä.

Kirjoitan hedelmäsalaattikakun ohjeen tähän, sillä kakku oli parempaa kuin viime vuonna, enkä muistanut miten tein sen viime vuonna. Näin tehden ainakin tuli todella hyvää, muistiksi ensi vuotta varten jos kuopus haluaa tämän kakun silloinkin.


Hedelmäsalaattikakku

6 munan sokerikakku (saman verran munaa, sokeria ja vehnäjauhoa)

3 appelsiinia
4 banaania
2 omenaa
400 g viinirypäleitä
3 dl puutarhavadelmaa
1 rkl sokeria

4 dl kermaa, ½ dl sokeria, ½ tl vaniljajauhetta

Leivo tavallinen sokerikakkupohja 26-28 cm kakkuvuoassa. Anna kakun jäähtyä kokonaan. Tee hedelmäsalaatti: kuori appelsiinit veitsellä, leikkaa veitsellä hedelmäliha suoraan kulhoon ja purista jämistä mehu kulhoon. Viipaloi banaanit, pilko omenat pieniksi kuutioiksi ja halkaise viinirypäleet. Lisää vielä jäisiä vadelmia murskattuna joukkoon, lisää tarvittaessa vähän sokeria ja sekoita kaikki hyvin sekaisin. Anna maun tasaantua hetki. Vatkaa kerma, lisää sokeria ja vaniljaa maun mukaan.

Halkaise kakku kahtia. Lisää vajaa puolet hedelmäsalaatista pohjan päälle, levitä myös kermavaahtoa. Laita toinen puoli kakkua päälle, lisää päälle reilu puolet jäljellä olevasta hedelmäsalaatista. Lisää kermaa ja loput hedelmistä päällimmäiseksi. Jätä kakku joko nakukakuksi, tai peitä reunat kermalla.

Mukavat juhlat taas kerran, kiitos vieraille! Tilaa on vähän mutta ei se tunnu haittaavan, hiki päässä lapset olivat nytkin. Ulkona satoi ja oli ankea keli, niinkuin tänä vuonna on ollut koko ajan.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Suklaakakku voikreemillä

Otin kuvan liian aikaisin, suklaakorvat puuttuvat vielä

Esikoinen on toivonut alpakkaa pitkään. Hän bongasi somesta söpön lammaskakun, ja sanoi sen olevan riittävän lähellä. Ohjetta kakulle ei ollut, mutta hän halusi suklaakakun pohjan ja sopivan kuorrutteen. Koska toteutus oli niin epämääräistä, päätimme tehdä koeversion kakusta ennen isoja juhlia. Tätä kakkua oli syömässä 6 ihmistä ja kakkua jäi vajaa puolet. Voikreemi-kuorrutus jakoi mielipiteet, osa tykkäsi, osa ei (sankari ei tykännyt). Nyt mietimme vielä, että teemmekö seuraavaan versioon kuorrutteen kermavaahdolla vai näin. Kakku itsessään oli hyvä ja mehevä, pelkkä suklaakakku ilman täytettä. 

Kakun ohje mukaeltu Mrs. Fieldsin I love Chocholate cookbookista (1994!)

Suklaakakku


75 g tummaa suklaata
2,5 dl jauhoa
1 tl soodaa
ripaus suolaa
½ tl vaniljajauhetta
50 g voita
1 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl hapankermaa
1 dl kiehuvaa vettä

Sulata suklaa vesihauteessa, anna vähän jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa isommassa kulhossa voi ja sokerit vaahdoksi (tai ainakin hyvin sekaisin). Vatkaa munat yksitellen voimakkaasti vatkaten, jatka vatkaamista muutama minuutti. Vatkaa myös sulatettu suklaa joukkoon. Lisää jauhoseos ja hapankerma osissa, aloita ja lopeta jauhoilla. Sekoita kiehuva vesi joukkoon, ja laita taikina jauhotettuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 20 cm). Paista 180 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kymmenisen minuuttia, poista se vuoasta ja anna jäähtyä kokonaan. 

Voikreemi (ohje Dr. Sugar -blogista)


220 g pehmeää voita
n. 5 dl tomusokeria siivilöitynä
ripaus suolaa
1 tl vaniljaa (uute tai jauhe)
3-4 rkl maitoa

Vatkaa voi isossa kulhossa vaahdoksi. Siivilöi tomusokeria joukkoon, kannattaa tehdä se varovaisesti ettei sokeri pöllyä liikaa. Vatkaa kunnes tomusokeri on täysin sekoittunut voin kanssa, suola varmaan lisätään tässä vaiheessa, siitä ei ollut mainintaa alkuperäisessä ohjeessa. Lisää halutessa vanilja sekä 3 rkl maitoa. Vatkaa n. 2-3 minuuttia kunnes voikreemi on sopivan kuohkeaa. Jos se on liian pehmeää, lisää vähän tomusokeria, jos liian jähmeää, lisää vähän maitoa. Jos haluat värjätä kreemin, lisää väri lopussa ja vatkaa se sekaisin.

Kun kakku on täysin jäähtynyt, kuorruta se voikreemillä ja koristele halutulla tavalla. Leivoimme kakun yhdessä, minä tein kuorrutteen ja esikoinen koristeli kakun yksin. Siitä tuli hieno!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Täytekakku karhunvatukka-omenahillolla


Ihmeiden aika ei ole ohi, olen nimittäin tehnyt (melko) perinteisen täytekakun joka on täytetty hillolla ja kermalla. Olen aina sanonut etten ole perinteisten kermakkujen ystävä, mutta niin se maku muuttuu. Tein tämän kakun mökillä helpoksi makeaksi. Kakkupohja oli minulla valmiina, olin aiemmin tänä vuonna tehnyt useamman kakkupohjan strutsinmunasta ja pakastanut ne. Hillona käytin aiemmin tekemääni karhunvatukka-omenahilloa, joka on kuopuksen lempihillo. Kermaan lisäsin reilusti rahkaa, ja päälle poimin viimeiset karhunvatukat. Niitä tuskin enää kypsyy tässä harmaudessa ja koleudessa. Pakastetun kakkupohjan ja valmiin hillon ansiosta tähän ei montaa minuuttia mökillä aikaa kulunut.


n. 1 dl karhunvatukka-omenahilloa
1½ dl kermaa
250 g maitorahkaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

karhunvatukoita

Valmista 4 munan (2 dl strutsinmunaa) sokerikakkupohja laakeaan kakkuvuokaan, tai ota sellainen pakastimesta kuten minä tein. Halkaise kakku kahtia. Täytä halkaistut pinnat reilulla määrällä hilloa. Kakku kostuu tästä hillosta ihan riittävästi, sitä ei tarvitse erikseen kostuttaa. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja sokerit joukkoon. levitä vajaa puolet kermavaahdosta kakkupohjan päälle, lisää toinen puolikas hillopuoli kermaa vasten. Levitä loppu vaahdosta kakun päälle ja koristele marjoilla.  Anna maustua ja kostua muutama tunti kylmässä ja nauti hyvästä kakusta. Kuopuksen mielestä huippuhyvää, ja näytti maistuvan muillekin.

lauantai 26. elokuuta 2017

Kesäkurpitsa-suklaakakku


Tähän aikaan vuodesta satoa tulee suorastaan pakahduttavaa vauhtia. Oikeasti juuri nyt pitäisi olla lomalla keräämässä satoa maasta ja metsästä sekä säilöä aamusta iltaan. Erityisen huonosti tähän aikaan sopii jokavuotiset työmatkat. Tällä kertaa poissaollessani etenkin kesäkurpitsat olivat ryöpsähtäneet jättimäisiksi. Minä en pidä näiden jättimäisten makua mitenkään ihmeellisenä, vaikkakin täytyy sanoa että Lungo di Firenze maistuu isonakin paremmalta kuin taviskesäkurpitsat pienenä. Mutta ei se silti ole riittävän maukas kuten pieni napakka on salaatissa tai täytettynä uunissa, eli kyllä nämä isot on työstettävä toisella tapaa. 

Osan pakastan raasteena kastikkeita varten, osasta teen keittoa, ja kyllähän sitä kakkuakin on tehtävä. Jo illalla ajattelin että haluaisin tehdä suklaista kakkua, ja vähän googlailin ohjeitakin, mutta mikään ei oikein iskenyt, loppujen lopuksi melkein kaikki löytämäni reseptit olivat niitä samoja. Mutta kuinka ollakaan, aamulla huomasin että Martha Stewart oli laittanut instaan Chocolate Zucchini Breadin ohjeen. Tämä oli selvästi kosmista telepatiaa, joten tein kakun sen ohjeen mukaan, soveltaen meidän mittoihin sopivasti. 

Ohjeessa kakku oli kuorrutettu tomusokerikuorrutteella ja unikon siemenillä, mutta minä jätin sen tekemättä. Tein kakun näin:

115 g voita
5 dl jauhoa
4 dl sokeria
0,6 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1½ tl suolaa
½ tl ruokasoodaa
1 tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljauutetta)
4 isoa munaa
reilu 7 dl raastettua kesäkurpitsaa (n. 500 g)
145 g tummaa suklaata (Pandan suklaalevyt on taidettu mitoittaa myös unssien mukaan)

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Sekoita kaikki kuivat aineet hyvin keskenään. Sekoita toisessa kulhossa munat, sulatettu voi ja kesäkurpitsaraaste (ja vaniljauute, jos käytät sitä). Sekoita nämä kaksi seosta keskenään, ja lisää lopuksi sulatettu suklaa (sulata suklaa joko vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa). 

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 1 h 20 minuuttia. Alkuperäisessä ohjeessa kakku paistetaan pitkulaisessa leipävuuassa, mutta minä tykkään paistaa nämä aina kuivakakkuna.


Tänään on Suomen luonnon -päivä. Minulla on Suomen luonnon päivä joka päivä, olen onnekas siinä suhteessa. Tänään on myös Syödään yhdessä -päivä. Minulla on Syödään yhdessä -päivä joka päivä, olen onnekas siinäkin suhteessa. Paitsi jos sattuu olemaan (lasten mielestä) Katsotaan yhdessä pahaa ruokaa -päivä. Tänään on myös Sadonkorjuu-päivä, ja sitä se totisesti on.

Tämä resepti sopii hyvin kesäkurpitsatalkoisiin. Kukkakaalitalkoot meni ohi työmatkan takia, mutta onneksi on tämä viikonloppu aikaa kokkailla ja säilöä mm. kukkakaalia ja kesäkurpitsaa. Kun kesäkurpitsaa pursuaa joka paikassa, kannattaa todellakin upottaa osa siitä suklaakakkuun.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Yhden munan mansikkakakku


Tänään tuli juhlittua pienesti, paikalla oli vain kaksi aikuista. Poikkesin töistä tullessa hakemaan sushit, ja myöhemmin söimme jälkkäriksi pikkukakun. Olen aiemmin tehnyt koko perheelle pieniä kakkuja, sekä mansikasta että suklaasta, mutta nyt piti kokeilla vieläkin pienempää kakkua. Tuskin enää pienempää kakkua tulee tehtyä, mutta tämän tekeminen oli kyllä hauskaa. Ja kummankin mielestä kakku oli hassuimman näköinen kakku mitä on nähty. Kyllä oli romanttista laittaa kakku puoliksi.

1 isohko muna
0,55 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoa (erikoishienoa kakkujauhoa jos on)

½ l mansikoita
vajaa 1 rkl sokeria

1½ dl kermaa (tai 2)
½-1 rkl sokeria
vaniljajauhetta

Voitele ja korppujauhota kaksi ihan pientä kakkuvuokaa, halkaisijaltaan 11 cm. Riko muna mitta-astiaan, mittaa saman verran sokeria toiseen mittaan ja vähän vähemmän jauhoa kolmanteen (tai jos on kaksi mittaa, mittaa munat ja sokeri, kaada sokeri kulhoon ja mittaa jauhot samaan mittaan ja vasta sen jälkeen kaada muna kulhoon). Vaahdota muna ja sokeri hyväksi valkoiseksi vaahdoksi. Kääntele jauhot sekaan. Lusikoi toiseen vuokaan 2/3 osaa taikinasta, ja toiseen vuokaan 1/3 osa taikinasta. Paista kakkuja n. 15 min 175 asteessa. Minä otin pienemmän kakkupohjan n. 11 minuutin kohdalla pois uunista, paksumpi oli sen 15 minuuttia. Kumoa kakkupohjat lautasille, anna jäähtyä.

Viipaloi mansikat samalla kun kakku paistuu. Lisää niihin vähän sokeria ja anna mehustua.

Halkaise paksumpi pohja. Kostuta kakkupohjat mansikoista valuneella mehulla, jota on vähän jatkettu vedellä. Laita ensimmäisen pohjan päälle mansikoita ja kermaa (n. 1 rkl), lisää toinen kakkulevy, lisää mansikat ja kerma. Laita päällimmäiseksi viimeinen kakkulevy, päällystä kakku kermalla ja mansikoilla.

Jaa kakku kahtia ja nauti.


ps. Mies sanoi, että jos olisi saanut aikoinaan elinkautisen, olisi nyt vapaa mies. Jepjep, romantikko mikä romantikko.

torstai 25. toukokuuta 2017

Vadelmatökkäyskakku


Tuossa päivänä muutamana vein töihin kakun, aivan kuten monena vuotena olen toukokuussa vienyt, milloin mitäskin syystä. Meitä on sen verran monta syöjää, että tavallisen kokoinen kakku on yleensä liian pieni, toisaalta ei ihan niin paljoa että tuplamäärä kakkua tulisi syötyä. Minä olen yleensä ratkaissut asian niin, että teen kakun ohjeen tuplana ja teen kaksi kakkua, toisen oikein isoon vuokaan ja toisen oikein pieneen vuokaan. Pikkukakku jää kotiin, minulle on kerrottu oikein selkeästi, että jos töihin vie jotain, samanlaista pitää tehdä kotiinkin. Että on kuulemma kidutusta tuoksutella ja nähdä jotain oikein herkullista ilman että siitä pääsee nauttimaan. Niin tein tämänkin kakun kanssa, ohje tuplana, toinen kakku 28 cm vuokaan, ja toinen 15 cm vuokaan. Ohjeen kirjaan tuohon kuitenkin yksinkertaisena.

Tämä ohje on Glorian Ruoka&Viini lehdestä nro 3/2017, ja julkaistiin se Soppa365-sivustollakin. Kakkua tehdessä epäilin että kuinkakohan tämä onnistuu, mutta todella hyvä kakku tästä tuli. Minulla ei kaikki kiisseli valunut kakun sisään, mutta ei sekään haitannut. Kuorrutetta en muuten tehnyt ihan tupla-annosta, se näytti kuvassa hyvin runsaalta, ja kyllä sitä ihan riittämiin tuli nytkin. Kakku ei ollut niin korkea kuin kuvassa, eikä voikreemi ollut sellaista hienoa kiiltävää. Mutta maku oli erittäin hyvä, ulkonäöstä minua lohduteltiin että eihän kukaan saa ulkonäöltään sellaisia kakkuja kuin kuvissa on, että maku on tärkeintä. Eikö olekin ihania työkavereita!

200 g voita
2½ dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl gluteenitonta jauhoseosta (nyt sunnuntai)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 sitruuna
1½ dl turkkilaista jogurttia

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita jauhon joukkoon leivinjauhe ja vaniljasokeri, raasta sitruunankuori. Lisää vois-sokeri-vaahtoon raastettu sitruunankuori ja jauhot sekä jogurtti varovasti käännellen. Kaada taikina irtopohjavuokaan (ohjeessa 20 cm), jonka pohjalle on laitettu leivinpaperi. Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia.

1 sitruunan mehu
2 dl vettä
2 rkl maissitärkkelystä
1 dl sokeria
2 keltuaista

Samalla kun kakku paistuu, valmista sitruuunakiisseli. Purista sitruunanmehu, laita se ja kaikki muut aineet kattilaan. Sekoita kaikki aineet hyvin vispilällä ja kuumenna koko ajan sekoittaen niin kauan kunnes kiisseli sakenee. Minulla tuli aika sakeaa kiisseliä, sen näki jo aineiden suhteista. Anna kiisselin jäähtyä vähän.

Kun kakku on vähän jäähtynyt, tökkää siihen reikiä melkein pohjaan saakka, käytä jotain riittävän isoa (n. sormenpaksuista) puista työvälinettä. Valuta kiisseliä reikiin reilusti. Minulla jäi kiisseliä myös kakun pinnalle aika reilusti, se ei kaikki imeytynyt kakun sisään. Anna kakun tasaantua jääkaapissa yön yli.

3 dl vadelmia
200 g pehmeää voita
2 tl vaniljasokeria
5 dl tomusokeria

Paseeraa vadelmista mehu. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää voivaahdon joukkoon sokerit ja vadelmamehu, vatkaa niin että kaikki on sekaisin. Minulla tuli mattapintainen vaahto, lehden kuvassa oli hieno kiiltävä kuorrute. Kumoa kakku vadille ja levitä voikreemi pintaan. Koristele vadelmilla ja nauti heti, tai hetken päästä. Voikreemin hyvä puoli on siinä, että se kestää hyvänä pidempääkin.

Tämä oli kyllä hyvä ja pidetty kakku. Varmasti tulee tehtyä tällaisia kolokakkuja toistekin.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Tiikerikakku


Tiikerikakku ehkä perinteisin kuivakakku mitä on. Meillä se on erityisessä suosiossa esikoisen takia, se on hänen lempikakkunsa kaikista kuivakakuista. Tein sitä jo hänen nimiäisiin aikoinaan ja monille monille synttäreille sen jälkeen.

Netti on täynnä ohjeita, mutta harvemmin näkee tätä ohjetta, minä nimittäin teen tiikerikakun vähän eri tavalla kuin mitä suurin osa resepteistä sanoo. Vatkaan aina munat ja sokerin vaahdoksi, ja lisään voin sulatettuna loppuvaiheessa. Tämä ohje taitaa olla alunperin Kotilieden suuresta leivontakirjasta 1980-luvulta, siitä samasta mistä bongasin Nina Lincolnin kakun ylioppilasjuhliini. Yleensähän aina voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi, ja munat lisätään siihen yksitellen. Teen nykyisin kakkua niin harvoin, että minulta on hävinnyt taito saada aina kokonaan hienot tiikerikuviot, mutta makuun se ei haittaa. Välillä käytän Marianne-rouhetta kaakaon sijaan, joskus jotain makukaakaota, mutta paras taitaa tulla silti ihan perinteisellä tummalla kaakaolla.

4 munaa
2½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria tai ripaus vaniljajauhetta
1½ dl maitoa
150 g voita
2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhon joukkoon leivinjauhe ja vaniljasokeri tai -jauhe. Lisää vaahtoon maitoa ja jauhoseosta vuorotellen, sekoita varovaisesti. Lisää lopuksi sulatettu voi, sekoita. Ota taikinasta n. kolmannes eri kulhoon ja sekoita siihen tumma kaakaojauhe. Laita voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan puolet vaaleasta kakkutaikinasta, sen päälle kaakaotaikina ja päällimmäiseksi loput taikinasta. Tee veitsellä kuvioita taikinaan. Paista 180 asteessa 50-55 minuuttia. Anna kakun tasaantua vartin verran ja kumoa se. Anna jäähtyä kokonaan ennen leikkaamista.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Violetti bataatti-kakku matcha-kuorrutteella


Nyt ollaan sauvajyväsessä trendikkäitä, nimittäin violetti bataatti taitaa olla tämän hetken yksi puhutuimmista/himotuimmista kasvisksista ainakin ruokabloggaajien jutuissa. Minä en ole yleisesti ottaen mikään suuri bataatti-fani, syön paljon mielummin kotimaista (itsekasvatettua) perunaa (tiedän kyllä että eivät ole sukua keskenään), mutta paikkansa sillä bataatillakin on, joten joskus tulee sitä ostettua. Nyt kun paikallisessa Citymarketissa oli tarjolla violettia bataattia, pakkohan sitä oli kokeilla. Vieressä olisi ollut myös valkoista bataattia, mutta terveellisten antosyaanien takia valitsin violetin. Ja tietysti ihan vähän värinkin takia.

Violetti bataatti sopii makunsa, makeutensa ja rakenteensa takia oikein hyvin leivontaan, sekä makeaan että suolaiseen. Minun on pitkään pitänyt tehdä matcha-kuorrutettua kakkua, sellaista makeaa. Nyt ajattelinkin yhdistää nämä kaksi terveellistä hienon väristä raaka-ainetta ja tein kakun niistä. Matchan voi hyvin jättää pois, ja lisätä vaikka vaniljasokeria jolloin tulee vaalea neutraali kuorrute, meillä esim. lapset eivät pidä matchan mausta, eivätkä oikein väristäkään. Kuorrutteen voi hyvin tehdä tuorejuustostakin, mutta minulla ei ollut sitä, joten käytin kaapista löytyvää sulatejuustoa. Bataatti kannattaisi ilman muuta höyryttää, minä keitin nyt, ja vaikka muualla sanotaan värin kestävän hyvin keittämistä, oli minulla keitinvesi tummaa violettia, eli kakkukin jäi pliisumman väriseksi kuin jos olisin höyryttänyt bataattikuutiot.

300 g bataatti
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
2½ dl vehnäjauhoa
1½ tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita

100 g sulatejuustoa
30 g sulatettua voita
2½ dl tomusokeria
1 tl matchaa

Kuori ja pilko bataatti kuutioiksi. Keitä, tai mielummin höyrytä kuutiot kypsäksi. Survo ne sileäksi soseeksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita maito jäähtyneeseen bataattisoseesen ja sekoita pehmeä seos taikinaan. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauho, sekoita nekin taikinaan. Lisää lopuksi sulatettu voi, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperoituun uunivuokaan ja paista 225 asteessa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute. Sekoita sulatejuuston sekaan sulatettu voi, siivilöity tomusokeri ja matcha. Levitä kuorrute kakun päälle ja nauti väreistä ja mausta. Kuopus totesi että outoa mutta hyvää. Ei ehkä mitään klassikkoainesta, mutta hyvää silti.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Piimäkakku


Tässä on syöty vaikka mitä herkkuja, niin suolaisia kuin makeitakin jo vajaan kahden viikon ajan. Nyt on talo tyhjä suklaasta ja muistakin jouluherkuista. Paluu arkeen kannattaa kuitenkin tehdä pikkuhiljaa, sillai sopivasti. Joulunjälkeiseen arkeen sopii minusta hyvin piimäkakku, jota näkyi blogeissa paljon jo ennen joulua. Piimäkakku on vähän herkkua, mutta ei kuitenkaan liikaa.

Minä olen perinyt isotätini keittokirjan Keittotaito vuodelta 1934 (H. Koskimies - E. Somersalo). Kirjassa on tätini hienolla käsialalla kirjoitettu nimi ja Karkun emäntäkoulu 1937. Isotätini muistaen ei ole ihme, että kirja näyttää siltä ettei sitä ole käytetty. Minä olen sitä kuitenkin käyttänyt, nyt viimeksi kaivoin sieltä piimäkakun ohjeen. Muokkasin kyllä vähän ohjetta ja tein sen näin:

1 dl voita
3 dl piimää
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
4½ dl vehnäjauhoa
1 tl soodaa
1 tl neilikkaa (vajaa)
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta (reilu)

Sulata voi. Sekoita se, piimä ja sokerit keskenään. Sekoita jauhojen joukkoon sooda ja mausteet ja sekoita kuivat aineet nesteiden joukkoon. Voitele ja jauhota kakkuvuoka, kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa kakku. 

tiistai 22. marraskuuta 2016

Suklaakakku synttäreille


Lapset ovat aina saaneet omat kakut synttäreille, siitä huolimatta että niitä juhlitaan samana päivänä. Tänä vuonna kuopus toivoi hedelmäistä täytekkakua ja esikoinen täyteläistä suklaakakkua. Olin etsinyt sopivaa suklaakakun reseptiä, mutta mikään ei vaan kolahtanut. Onneksi sitten juuri viikkoa ennen juhlia Soppa356:n sivuille ilmestyi Death by chocolate -kakun ohje. Kakusta tulee 12 palaa, ja vaikka väkeä oli enemmän, ajattelin että se riittää kun lisänä oli toinenkin kakku. Kakku tuli syötyä kokonaan, hedelmäkakkua jäi vähän.

Kakun leikkaaminen kahteen osaan oli aika hankalaa, tai ei se leikkaaminen mutta sen puolikkaan nostaminen; ja minusta ehkä vähän turhaakin. Sovimme esikoisen kanssa, että seuraavalla kerralla (sellainen todellakin tulee!) emme halkaise kakkua, vaan teemme vähän vähemmän kuorrutetta ja laitamme kaiken pelkästään kakun päälle. Paras suklaakakku mitä olen aikoihin tehnyt.

225 g tummaa suklaata
150 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoa
4 rkl kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
1 vaniljatangon siemenet
4 rkl ranskankermaa

1½ dl kermaa
250 g tummaa suklaata

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa (tai varovasti kattilassa). Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää ne munavaahtoon. Lisää sulatettu voi ja suklaa sekä ranskankerma, kääntele ne varovasti taikinaan. Kaada taikina n. 25 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan, paista 180 asteessa n. 35 minuuttia. Kakku saa jäädä tahmeaksi, älä paista liikaa. Anna kakun jäähtyä.

Tee kuorrutus. Kuumenna kerma ja ota kattila pois liedeltä. Paloittele suklaa joukkoon, sekoita kunnes suklaa on sulanut. Anna kuorrutteen jäähtyä kymmenisen minuuttia.

Leikkaa kakku kahteen osaan. Levitä kolmasosa kuorrutteesta väliin ja kuorruta kakku lopulla. Anna jähmettyä vähintään 15 minuuttia.


Unohdin ottaa kuvan kakusta silloin kuin tein sen, tai kun pöytä oli koreana. Ohimennen otin kuvan puhelimella hetkeä ennen kuin viimeinen pala kakkua hävisi parempiin suihin. Oikea ruokabloggaaja olisi hoitanut tämänkin homman kunnolla, me vain nautimme kakusta. 

lauantai 19. marraskuuta 2016

Jamien suklaakupit


Tänä vuonna en tehnyt isänpäivänkakkua, sen sijaan tein jokaiselle oman pienen suklaakakun kuppiin. Tämäkin resepti on Jamien joulukirjasta, eli tänä vuonna koko ateria oli sieltä peräisin, ja hyvin toimi. Alkuperäinen ohje oli 12:lle, minä puolitin sen, mutta olisi kyllä kannattanut tehdä vain se 1/3, niin tujua kakku oli. Kirjassa se oli tehty ihanaan pieneen kahvikuppiin (eikä kolhoon mukiin), ja niin minäkin aion tehdä ensi kerralla. Koska muki oli paksu, ehkä sitä olisi pitänyt paistaa vielä vähän lisää. Ensi kerralla käytän lasten toiveesta taloussuklaata, se edelleen maistuu lapsille paremmin kuin nuo tummemmat suklaat. Kastiketta saa olla reilusti, se oli ihanaa.

Tämä annos on kuudelle tehtäväksi pieniin kahvikuppeihin (minä tein neljälle mukeihin, melkein kaikilta jäi osa syömättä herkullisuudesta huolimatta)

150 g tummaa suklaata (70%)
100 g voita
150 g sokeria
3 pientä munaa (tai 2½ isoa)

4 klementiiniä
1 rkl sokeria
4-6 tl creme fraichea

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa (tai varovasti matalalla lämmöllä kattilassa). Ohjeessa oli taas tyypilliseen englantilaiseen tapaan suolatonta voita ja suola erikseen lisättynä, minä käytin tavallista voita. Kun ovat sulaneet, poista vesihauteesta ja anna jäähtyä 15 minuuttia. Vatkaa sokeri ja munat toisessa kulhossa hyväksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja lisää sulatettu suklaa-voi joukkoon. Jaa kuuteen (tai neljään) uunin kestävään kahvikuppiin. Siirrä kupit uunivuokaan ja kaada vuokaan kiehuvaa vettä niin, että se ylettyy taikinan puoleen väliin saakka. Paista 170 asteessa 25 minuuttia (kupeille riittää varmasti, näitä olisi voinut paistaa hetken kauemmin). Siirrä kupit pois vedestä ja anna jäähtyä huoneenlämmössä 15 minuuttia.

Tee klementiinisiirappi sillä välin. Purista mehu siivilän läpi kattilaan, lisää sokeri ja anna kiehua hiljalleen n. 15 minuuttia kunnes siirappi on vähän paksuuntunut. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. 

Tarjoile suklaakupit klementiinisiirapin ja ranskankerman kanssa. 

torstai 13. lokakuuta 2016

Omenastruudeli

Ei tullut niin hieno kuin siskollani

Minä en muista olinko koskaan syönyt omenastruudelia ennen kuin siskoni tarjosi sitä synttäreillä joku aika sitten. Se olikin aivan ihana leivonnainen, niin hyvä että oli pakko pyytää resepti ja kokeilla kotona. Siskoni oli yhdistänyt lehdestä löytynyttä reseptiä netistä löytämiin resepteihin ja soveltanut loput. 

Nyt olen tehnyt jo kaksi kertaa omenastruudelia, ensimmäisellä kerralla laitoin omenat taikinan pitkälle sivulle (ei niin), toisella kerralla laitoin lyhyelle sivulle niin kuin kuuluukin. Hyvää oli ekallakin kerralla, vaikka jäikin vähän lättänäksi. Kuvat kummastkin struudelista on otettu vasta seuraavana päivänä, vaikka parasta tämä minusta on samana päivänä. Pakastettua filotaikinaa oli 11 arkkia paketissa, sulatettuna se säilyy n. viikon jääkaapissa. Siksi tein struudelia kaksi kertaa, näin sain koko paketin käytettyä.

1 dl rusinoita + tilkka vettä tai muuta nestettä)
6 isoa tai 10 pienempää omenaa
vähän voita
1 dl korppujauhoja
1½ dl fariinisokeria
2 tl kanelia
1 dl mantelirouhetta
1 sitruunan mehu

5-6 arkkia filotaikinaa
75 g sulatettua voita

Liuota rusinoita puolisen tuntia vesitilkassa (tai jossain alkoholissa tai omenamehussa). Kuori ja pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Laita pannulle vähän voita, lisää omenat ja pehmennä omenoita pannulla. Lisää rusinat, korppujauhot, fariinisokeri ja kaneli ja jatka vielä kuullottamista hetki. Ota pannu pois lämmöltä ja lisää mantelirouhe ja sitruunamehu, sekoita.

Laita filotaikinalevy leivinpaperille. Voitele levy voisulalla, lisää toinen taikinalevy päälle, voitele sekin, jatka kunnes kaikki taikinalevyt ovat päällekäin. Kaada omenatäyte taikinan päälle toiseen reunaan lyhyelle sivulle. Rullaa täyte levyjen sisälle, käännä leivinpaperin avulla niin, että sauma jää alle. Taivuta päädyt kääryleen alle. Paista 180 asteessa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä vähän, ripottele päälle tomusokeria ja nauti jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.


Toinen struudeli syötiin isän kanssa kun hän tuli käymään. Samalla reissulla kävimme EMMAn uuden näyttelyn avajaisissa. Nykyaikaa etsimässä -näyttely on auki tammikuun 2017 alkupuolelle, suosittelen.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Vadelmakakku strutsinmunasta


Samalla kun rikoin strutsinmunan ja leivoin kääretortun, tein munasta myös kaksi sokerikakkupohjaa jotka pakastin. Käytin kakkuihin yhteensä 4 dl strutsinmunaa, eli tein kaksi suunnilleen neljän munan kakkua. Kuten mansikkakakkua tehdessä huomasin, strutsinmunalla tehdystä kakusta tulee paljon kuohkeampi ja kakku maistuu todella hyvältä.

Siskoni teki kesällä aivan upeat kakut joissa välissä oli vadelmamoussea. Halusin nyt tehdä samanlaisen täytteen ja kysyin ohjetta. Ihan samalla suhteella en tehnyt, mutta hyvää oli tämäkin, Minä tein nyt kakun mökillä ihan vaan hyvin vuoksi jälkiruuaksi kanakeiton päälle. Ulkonäkö on siis sen mukainen, ei mikään upea juhlakakku, mutta todella herkullinen kuitenkin.

2 dl strutsinmunaa
2 dl sokeria
1,8 dl vehnäjauhoa

Vatkaa muna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon varovaisesti jauhot. Paista isossa (esim. 26 cm halkaisijaltaan) irtopohjavuokassa 175 asteessa n. 35 minuuttia. Anna jäähtyä (tai pakasta) kunnolla. Leikkaa kakku kahteen osaan.

2 dl kermaa
2 dl bulgarianjugurttia
2-3 rkl sokeria (tai enemmän tai vähemän)
3-4 dl vadelmaa
½ dl vadelmamehua (marjoista)
3 liivatelehteä (liuota kylmässä vedessä muutama minuutti ennen käyttöä)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sekaan jugurtti, sokeri ja marjat, sekoita. Kuumenna marjoista irronnut mehu juuri ja juuri kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon (purista liivatelehdistä vesi ensin). Sekoita neste vaahtoon, täyte on aika juoksevaa tässä vaiheessa. Laita kakkupohja takaisin vuokaan, kannattaa laittaa leivin- tai voipaperia pohjalle. Lisää marjaseos levyn päälle ja nosta toinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa.

4 dl kermaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3-4 dl puutarhavadelmia
3-4 dl karhunvatukkaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokerit. Levitä kermavaahto kakun päälle ja koristele reilusti marjoilla. Minä jätin kermavaahdon vähän löysemmäksi joten lusikoin sen vaan päälle. Jos mökillä olisi ollut pursotinpussi ja tylla, olisin vatkannut kiinteämmän vaahdon ja pursottanut reunat.


Hyvä kakku, aivan todella hyvä. Ei tarvinnut isän ja miehen syödä urheasti ja kohteliaasti tekemääni kakkua tällä kertaa. Ja kun kakku oli paistettu etukäteen, sen sai helposti ja ennen kaikkea nopeasti pöytään. Kakkupohja ja metsävadelmat olivat sulamassa perjantain työpäivän ajan, täytin sen nopeasti töiden jälkeen ennen mökille lähtöä ja se sai hyytyä yön yli. Sillä aikaa kun keitto kiehui, vatkasin kerman, levitin päälle ja esikoinen koristeli reilulla määrällä marjoja. Vähällä vaivalla herkullinen ja näyttävä jälkiruoka. Ja paljon marjoja.