sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Kriikunahyytelö


Tänä vuonna kriikunoita oli paljon, aivan kuten luumujakin, oksat ihan notkuivat hedelmien painosta. Käytiin isän kanssa katsomassa pensaita/puita muutama viikko sitten, silloin eivät vielä olleet ihan kypsiä (kuva siltä kerralta), mutta viikko sitten olivat juuri sopivan kypsiä. Kriikunassa on pyöreä kivi ja selvästi vähemmän hedelmälihaa suhteessa kokoon kuin vaikka luumuissa. Mutta hyviä ne ovat, lapsuuden herkkua: kriikunat olivat kypsiä aina perunannoston aikaan ja niitä oli kiva syödä serkkujen kanssa.

Minun aika/kärsivällisyys ei riitä kriikunoiden kivien poistamiseen, eikä se olisi (mielestäni) järkevääkään, eli keitin hillon näin:

n. 3 l kriikunoita
n. 3 dl vettä
2 l siivilöityä kriikunasosetta
1 kg hillo- ja marmeladisokeria

Laita kriikunat isoon kattilaan, lisää pohjalle vähän vettä. Keitä kriikunoita niin, että alkavat hajoilla, muistaakseni keitin vartin verran, sekoita muutaman kerran. Kaada kriikunat siivilään ja painele kaikki neste ja hedelmäliha siivilän läpi puhtaaseen kattilaan. Minä käytin ihan tavallista siivilää jonka läpi myös hedelmäliha mahtui hyvin läpi. 

Lisää mehun joukkoon hillo- ja marmeladisokeri, keitä hiljalleen vielä kymmenisen minuuttia. Purkita puhtaisiin purkkeihin.

Hyytelö sopii hyvin esim. riistalle, kastikkeiden mausteeksi, jälkiruokiin, leivontaan, jäätelön kaveriksi, ihan mihin vaan. Ei ehkä mikään ihan lempihilloni, mutta hyvinkin monikäyttöinen sillä sopii hyvin sekä suolaisen että makean viereen.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tosi kauniita kriikunat tuossa kuvassa💜

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos! Nyt ovat muisto vain :)