keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Raparperihyytelö eli kirkas raparperimarmeladi mehusta


Tämän marmeladin / hyytelön tekemisestä on jo jonkin verran aikaa (niinkuin kukista näkee), mutta en ole ollut netin äärellä niin, että olisin saanut kirjoitettua ohjeen ylös. Olen tehnyt tänä vuonna kaksi satsia raparperimehua, toisen mökin ja pihan raparperista, toisen siskon raparperista. Kummastakin erästä olen keittänyt tällaisen pienen määrän marmeladia. Eli kun mehu on valunut raparpereisa, olen vielä tiristänyt viimeiset mehut talteen, ei ole haitannut vaikka mehu ei enää ole ihan kirkasta. Toki tätä voisi tehdä isommasta määrästä mehua, niin hyvää ja jopa juhlavaa tämä nimittäin on (ei siis pakko olla pelkkää jämämehua). Marmeladia voi tehdä sellaisen määrän kuin haluaa, laskee vaan sokerin ja sitruunan määrän sopivaksi, tuo suhde on hyvälle kiinteälle marmeladille / hyytelölle.

3 dl raparperimehua (ei sokeria)
½ sitruunan mehu

Mittaa mehu kattilaan. Purista sekaan sitruunanmehua. Lisää sokeri ja sekoita. Keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia tai vähän yli. Purkita steriloituun purkkiin. 
 
Nauti paahtoleivällä, jugurtin tai jäätelön kanssa, miksei kakun tai kääretortun täytteenäkin. Lapsetkin tykkäsivät tästä, yllättyivät itsekin kuinka hyvää oli.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Raparperimehu ja hyytelö niin kauniin väristä, Täällä ainoa raparperin viljelijä lopetti viljelyn monen vuoden jälkeen, mikä tuntuu ihan katastrofilta kun sitä oli tottunut saamaan lähes ympäri vuoden täällä. Toinen viljelijä yritti, mutta sato ei onnistunut, ei ihan helppo viljeltävä täälläpäin. Kaunista kesän jatkoa sinulle.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle! Rapareri on kyllä niin monikäyttöinen, että ymmärrän harmistumisesi jossei sitä enää saakaan.