sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Maksalaatikko Juuren ohjeella


Meillä maksalaatikko kuuluu joulupöytään, taitaa olla miehen lempilaatikko jouluisin. Minä olen tehnyt aina maksalaatikon äidiltä saadulla ohjeella. Halusin nyt kuitenkin kokeilla Juuri Nyt -kirjan ohjeella tehtyä, kun porkkanalaatikkokin on kirjan ohjeella niin hyvää, että se pääsee nykyään joulupöytään, toisin kuin ennen.

Tein maksalaatikon kirjan ohjeen mukaan. Laatikosta riittää hyvin joulupöytään pariinkin kattaukseen sekä sunnuntain ruuaksi. Koska maksalaatikko ei juurikaan maistu lapsille, sain vielä pari ylimääräistä annosta pakastimeen. Maksalaatikko on helppo tehdä, ja se olisi hyvä lisä arkiruokiin, kun vaan maistuisi lapsille.

1½ l maitoa
500 g rikottuja ohrasuurimoja
öljyä
1 sipuli
1 ruukku meiramia
500 g jauhettua naudanmaksaa
6 kananmunaa
3 dl siirappia
ripaus kuivattua inkivääriä
1 rkl suolaa

250 g rusinoita
5 dl omenamehua

Kuumenna maito kattilassa. Lisää ohrasuurimot ja hauduta puolisen tuntia, kunnes puuro on valmista. Anna jäähtyä vähän. Kuullota pilkottu sipuli öljyssä. Silppua meirami. Sekoita kaikki laatikon aineet puurokattilassa (tai kulhossa). Kaada seos uunin kestävään tarjoiluvuokaan, tai sitten leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paista 180 asteessa n. 40-50 minuuttia. Minulla tuli tuo iso vuoka, ja sen lisäksi muutama vähän pienempi vuoka joulupäytään.

Valmista rusinapyree keittämällä rusinoita omenamehussa niin kauan kuin melkein kaikki neste on haihtunut. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi ja tarjoa maksalaatikon kanssa. Syötiin nyt puolukoiden ja rusinapyreen kanssa, joulupöydässä tarjolla on lisäksi voisulaa.

Laatikko oli hyvää, ei maistunut niin maksaiselle kuin vanhalla ohjeella tekemäni, oli myös vähän kuivempaa, se ei ole kuitenkaan huono asia. Hyvä ohje, tulee käytettyä toistekin. Ja rusinapyree oli hauska juttu, maistui paremmalta kuin rusinat maksalaatikossa, vaikka ne kuuluvatkin maksalaatikkoon. Näköjään rusinat kannattaa ulkoistaa.

2 kommenttia:

marketta kirjoitti...

Mahtava ohje! Olen aina vähän karsastanut tapaa käyttää riisiä perinteisissä jouluruuissa. Tosin eihän maksalaatikkoa ole "ennen vanhaan" jouluna syöty! Mutta esim. porkkanalaatikkohan tulee vallan ihanaa ohrasuurimoista!
Ja tuo rusinoiden ulkoistaminen toimii varmasti hyvin! Ei tarvitse varoa laatikon seassa olevia.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tämä on tosiaan hyvä ohje. Minä olen sitä mieltä, että rusinat kuuluvat maksalaatikkoon, mutta siltä sitä mieltä että niiden ulkoistaminen toimii hyvin ;)