perjantai 13. marraskuuta 2020

Etäpäiväkirja 14 - rintakorut


Kun etätöitä on takana 29 viikkoa ja tietää edessä olevan parhaassakin tapauksessa ainakin saman verran, on sitä pakko miettiä monenlaisia asioita, kuten vaikka etätyöpisteen viihtyvyyttä sen normaalin ergonomian lisäksi. 

Kuten jo aiemmin olen todennut, että on aika järkyttävää huomata kuinka väsyneeltä sitä näyttää kokouksissa. Ihoni on aikoinani herkistynyt vaikka mille, joten en käytä ehostusta tai mitään muutakaan kosmetiikkaa. Sormukset ja kellon riisuin samana päivänä kun etätyömääräys tuli maaliskuussa (minut tuntevat tietävät miten iso asia se kello on!) enkä ole niitä ottanut takaisin käyttöön vieläkään, koska käsienpesutiheys on tätä uutta normaalia. Käytän muutenkin koruja hyvin vähän herkistymisen vuoksi, kaulakorutkin lähinnä pitkissä ketjuissa niin, etteivät ole juurikaan ihoa vasten.

Pikkuhiljaa alkoi tuntua, että kyllä tällä pelkistämiselläkin on joku raja, se taisi tulla tässä syksyn kuluessa vastaan. Ja keksin rintakorut! Ne näkyvät juuri sopivasti etäkokouksissa, ja piristävät, jos eivät muita, niin itseä ainakin.

Kaivoin vanhat perintörintakoruni, ja tilasin vielä pari uutta netin kautta. Nyt minulla on arkisia rintakoruja (tuossa yläkuvassa neljä), joita voin käyttää fiiliksen (ja vaatteen mukaan). Tuo siili on äidiltä peritty, se on hyvä voimakoru hankaliin päiviin; ja muihinkin, ei siis tarvitse tehdä johtopääköksiä jos sen näkee minulla 🦔

Tämän lisäksi olen varautunut vielä juhlavampiin tilauksiin omalla väitöslahjaksi saamallani Stanger on Io -korulla. Ja ehkä vielä tulee niinkin juhlava etäpäivä, että käytän mamman, eli äidin isoäidin hienoa rintakorua. Se on kulkenut suvussa vanhimman tyttären linjassa, tällä hetkellä se on minulla, ja aikanaan jatkaa matkaa esikoiselle. Mitokondrio-fanina olen onnellinen pitkin maternaalista linjaa kulkevasta korusta.


Tässä sitä ollaan, etäkokousten taustalla suomalaiskansallinen ryijy, rintarossi leningissä ja sukankudin käsissä. Alkaa olla melkoinen saavutus jopa tällaiselle syntymävanhalle.

4 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Ihana tuo siilikoru! Juuri äsken puhuttiin A:n kanssa, että ollaan kyllä päästy tästä vuodesta vähällä, kun ensin oli minulla töissä kauhea kiire, mutta kotiin ei tarvinut töitä koskaan tuoda ja nyt on kokonaan vapaa kaikesta siitä. Ei etätyötä, meillä olisi kyllä tilaa kahdestaan kun ollaan, järjestää työtila, mutta silti.

sauvajyvänen kirjoitti...

Se on minunkin lemppari, monestakin syystä <3 Ei meilläkään ole valittamista, tilaa on riittävän hyvin, on mahdollista päästä välillä mökille vuorotellen ja kumpikin pääsee käymään työpaikoillaan silloin tällöin, ainakin toistaiseksi. Ja lapset ovat saaneet olla kevään jälkeen kouluissa, ainakin toistaiseksi. Mutta kyllä sitä vähän pitää miettiä jaksamista eri tavalla kun niin paljon kaikkea kivaa on jäänyt pois ja vähemmän tullut tilalle, jotain sentään.

Ulla kirjoitti...

Aika hauskaa, itsekin nimittäin viime viikolla mietin perintörintakorujen käyttöä. Meillä ei etäpalavereissa onneksi käytetä kameraa, mutta voisihan sitä rintakorun tuupata yöpaidan rinnukseen omaksi huviksi :-D
Upea tuo ryijy! Ja todellakin houkuttelevia rintakoruja Korupankissa, täytyykin tutkia niitä ihan ajan kanssa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minusta olisi niin siistiä, kun kaikki penkoisivat piironginlaatikoitaan ja ottaisivat perintörintakorunsa käyttöön. Ihailen esim. kunungatar Elisabethin tapaa "viestiä" niiden avulla, hän kun ei muuten kamalan paljoa voi sanoa mielipiteitään ;D

Meillä on alettu viime aikoina käyttää yhä enemmän kameroita, tuntuu että ihmiset ovat alkaneet kaivata kasvojen ilmeitä ja muuta non-verbaalista kommunikointia. Riippuu tietysti tilanteesta ja ihmisistä, mutta kamerat ovat päällä paljon useammin kuin keväällä.

Ja kiitos ryijykommentista, minäkin pidän siitä todella paljon <3