torstai 31. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi loppu

Toukokuu alkaa vedellä ihan viimeisiään ja Hävikistä herkuksi-kampanja samoin. Minulla oli alussa suuret tavoitteet, mutta täytyy todeta että olisin tarvinnut selvästi suurempia muutoksia, jotta niillä olisi ollut edes mahdollisuutta toteutua. Kuten esimerkiksi (selvästi) vähemmän töitä, vähemmän matkoja, vähemmän opintoja, vähemmän kiirettä jne. Edelleen meni ruokaa roskiin, edelleen jäi jotain käyttämättä. Tosin käytin kylläkin sujuvasti vanhentuneita maitotuotteita, jatkojalostin edellispäivien ruokaa ja löysin kyllä muitakin uusia vinkkejä, mutta aika samaan tahtiin kuin aiemminkin. Meidän perheessä hävikki on ollut alun alkaen keskimääräistä alhaisempi, mutta silti liikaa. Edelleen minulla ei ole "lupaa" valittaa ruuan kalleutta. Huomasin myös että minä ymmärrän hävikin ehkä vähän eri tavalla kuin keskimäärin muut, mutta sehän vaan tekee hyvää avartaa ajatteluaan.

Kuitenkin olen ollut todella tyytyväinen kampanjaan ja siihen, että olemme saaneet tärkeälle asialle näkyvyyttä. Ja Campasimpukan (mikä mainio koonti aiheesta!) tavoin haluan kiittää suolaa&hunajaa- ja Soulkitchen-blogeja siitä, että nostivat kirjoitukseni FB-sivuille. Samalla kypsyi ajatus siitä, että sauvajyvänen tulee löytymään FB:sta piakkoin, heti jahka pääsen eroon hektisimmistä kiireistä (nyt Marsa Luukkonen saa hepulin, huomautan vaan että kyllä tiedän mitä sanat tarkoittavat). Jatkan samaa kampanjaa edelleenkin, tavoitteena päästä siihen nollaan, vaikka se ehkä epärealistiselta vaikuttaakin.

ps. muistaakseni leipää ei mennyt yhtään roskiin (tosin en ole varma olinko näkeväni yhden pussinpohjan, joka ehkä saattaa mennä HUOMENNA kompostiin).

tiistai 29. toukokuuta 2012

Keikauskakku raparperista

Tätä raparperipiirakkaa sain ensimmäistä kertaa siskollani. Jos oikein muistan, tämä on joku Kotilieden ohje, mutta sen tarkemmin en alkuperää tiedä, ja on ohje tainnut vähän muuttuakin matkan varrella. Tämä on meillä ehdottomasti suosituin raparperipiirakka ja etenkin esikoisen mieleen, mikään muu ei kuulemma ole yhtä hyvää. Teen usein tämän ohjeen puolikkaana, jolloin se on sopiva määrä omalle perheelle.

50 g voita
2 dl fariinisokeria
7 dl raparperia paloina

150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
1tl vaniljasokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja fariinisokeri kakkuvuuassa (n. 22 cm, jos teen puolikkaana, käytän 18 cm vuokaa) 175 asteessa muutaman minuutin ajan. Sekoita ne tasaisesti pohjalle ja lisää raparperit. Vatkaa kulhossa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan ja levitä taikina raparperien päälle. Paista 175 asteessa n. 50 min. Kumoa kakku lautaselle ja tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Ihan paras rapaprperipiirakka!

maanantai 28. toukokuuta 2012

Aurajuustoinen kanakastike


Tämä ei ole resepti jota tulisi noudattaa orjallisestii, tuskin tulee aivan tälläisenä tehtyä kastiketta toista kertaa, vaikka hyvää oli kaikkien mielestä. Minulla oli kananpalat menossa vanhaksi, ne olisi voinut (=pitänyt) siirtää heti ostamisen jälkeen pakastimeen, mutta kuvittelin tekeväni ne piakkoin. Jäi siirtämättä pakastimeen, joten paistoin ne eilen samalla uunissa kun tein uuniperunoita ja laitoin takaisin jääkaappiin, lihat olisi myös voinut pakastaa. Kanojen joukkoon laitoin soijakastiketta, vaaleaa siirappia, tulista currya ja inkivääriä pieninä palasina. Leikkasin palat suikaleiksi ja paistoin muistaakseni puolisen tuntia 225 asteessa. Tänään sitten tein niistä kastikkeen, sekaan tuli vielä yksi pieni pihvi nautaa palasina sekä juustojen jämiä jotka olivat olleet (luvattoman) kauan jääkaapissa. Laitoin sekaan myös perunoille tehdyn yrttisen kermaviilikastikkeen, ettei se menisi hukkaan. Kaikki määrät ovat noin sinne päin.

400 g paistettua kanaa
75 g nautaa
75 g Aura-juustoa
50 g Blå Castelloa
1 dl kermaa (vaan vähän vanhaa)
1 dl kermaviiliä jossa paljon yrttejä

Laita kaikki aineet kattilaan ja anna kiehua niin että juusto sulaa. Syötiin riisin ja uuden salaatin kanssa. Lapset nyrpistivät etukäteen nenää ja loppujen lopuksi söivät pari lautasellista kumpikin ja kehuivat kuinka on hyvää. Ruoka ei tosiaan ollut kummoisen näköistä, mutta sitäkin maukkaampaa.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesän ensimmäinen salaatti


Tänään tein esikoisen kanssa ensimmäisen salaatin omista salaateista. Pieniä salaatit vielä ovat, mutta sitäkin parempia. Ja uuniperunalle tuli hyvä kastike kermaviilistä, sitruunasta, fariinisokerista ja erilaisista yrteistä. Oli ainakin ruohosipulia, timjameita, persiljaa ja tilliä. Kaikki vielä hennon maukasta.

Päivällisellä söimme lasten kanssa naudan ulkofilettä. Pihvit paistoin yksinkertaisesti kuumalla pannulla, päällä vain viime vuotista yrttisuolaa. Oli ehkä parhaat pihvit, mitä on syöty. Tiesittekö että jos lehmä odottaa kaksosia, joista toinen vasikka on tyttö ja toinen poika, kasvaa tyttövasikasta lehmä, joka ei tule saamaan vasikoita. Liha kuitenkin on hyvää, ihan parasta.

Tänä vuonna olin uskaliaampi kuin koskaan, sillä siirsin osan chileistä ja tomaateista ulos. Hermostuin niihin pieniin taimiin, ja pistin osan niistä ulos. Katsotaan kuinka käy, 10 vrk:n sääennuste muuttui sen jälkeen kun olin päätöksen siirtämisestä tehnyt.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Tervajäätelö ja tervamarenki


Terva on yksi lempiraaka-aineitani. Erityisen paljon pidän sen mausta jälkiruuissa ja juomissa. Löysin tervasiirappia vihdoinkin, sitä saa Villiaromilta tilattuna, tai ostaa esim Tervasaaren ravintola Savusta. Tämä on tehty tervavedestä, sokerista ja tärkkelyssiirapista, joten tämä ei ole mitään esanssitervaa. Siirappi on hyvää salaatinkastikkeissa, kastikkeissa ja nyt tuli kokeiltua tervajäätelöä.

5 munankeluaista
1 dl sokeria
4 dl kermaa
½ vaniljatankoa
tervasiirappia maun mukaan (nyt oli n. 3-4 rkl)

Tee jäätelö normaalisti lämmittämällä kerma, sokerit, keltuaiset ja vaniljatanko vesihauteessa niin, että seos sakenee. Jäähdytä seos ja laita jäätelökoneeseen (tai pakastimeen, jolloin vatkaa sitä muutama kerta jäätymisen aikana). Siirapin voi laittaa jo tässä vaiheessa jos haluaa sen sekoittuvan tasaisesti tai sitten ihan loppuvaiheessa jolloin jäätelöön jää tervaraitoja. Minä tein jälkimmäisellä tavalla. Jäätelö oli ihan mielettömän hyvää, vaniljaista ja tervaista.


Tästä jälkiruuasta jää jäljelle munanvalkuaiset. Ne kannattaa käyttää esim. marenkiin, jolloin hävikistä syntyy varsinaista herkkua. Toisaalta, jos marenki on pääasiassa, kannattaa keltuaiset käyttää esim. tähän jäätelöön, jolloin taas on hävikistä syntynyt oikeaa herkkua. Nyt tein osasta marenkia tervamarenkia, eli sekoitin valkuaisvaahtoon (5 valkuaista, 2 dl sokeria vatkataan kovaksi vaahdoksi, laitetaan lusikalla pellille ja paistetaan 125 asteteessa reilu tunti)) tervasiirappia. Jäi kauniita raitoja, jotka tosin tasoittuivat uunissa, marenki oli mielestäni todella hyvää.

Ja sitten vinkki kaikille pekonin ystäville: kuopus 3½ v totesi että ei tykkää tervamarengista, sillä se maistuu ihan PEKONILLE.

torstai 24. toukokuuta 2012

Hunajainen raparperipaistos

Raparperit menossa uuniin
Olen niin iloinen, että oma raparperi palstalla on alkanut kasvaa. Mökillä on valtava raparperi josta voi tehdä vaikka mitä, mutta siellä ei tule käytyä viikottain, joten tuoretta raparperia on aiemmin ollut saatavilla vain satunnaisesti. Omasta raparperistä ei ole vielä säilöttävksi asti, mutta kyllä siitä kevään/alkukesän ajan saa kaikkea mahdollista hyvää aikaiseksi.

Tämä on maailman yksinkertaisin raparperijälkiruoka, ohje on peräisin River Cottage Everyday-keittokirjasta. Jotenkin olen aina ajatellut, että raparperistä pitää tehdä piirakkaa tai kakkua, mutta loistavasti toimii näin yksinkertaisena jälkiruokana. Oikeastaan tuli vähän höntti olo kun luki reseptin, että miten ei ole koskaan tullut kokeilleeksi näin simppeliä jälkiruokaa. Laitan tähän alkuperäisen ohjeen, mutta tein nyt pienemmän version sillä raparperia ei ollut enempää. Tähän kävisi hyvin myös siirappi tai vaahterasiirappi. Alkuperäisessä ohjeessa kehoitettiin paistamaan 45-60 min, mutta minä paistoin vain reilu puoli tuntia, sillä raparperit olivat vielä kovin ohuita. Syötiin nyt jälkkäriksi jäätelön kanssa, ohjeessa sanottiin että jos paistoksen siirtää kannelliseen purkkiin liemineen päivineen, se säilyy viikon verran kylmässä.

1 kg raparperia
1 appelsiinin mehu ja raastettu kuori
4 rkl hunajaa

Pilko raparperit n. 5 cm mittaisiksi pätkiksi. Raasta appelsiinin kuori ja purista siitä mehu ja kaada raparperien päälle. Valuta päälle hunajaa ja sekoita kevyesti. Peitä foliolla ja paista uuninkestävässä astiassa 150 asteessa n. 35 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.


Tämän ei pitäisi olla varsinainen hävikistä herkuksi-postaus, mutta appelsiinin myötä siitä tuli sellainen. Minulla oli unohtunut hedelmäkulhoon yksi appelsiini (kuukausi, jopa yli?), joka alkoi olla kompostiin heittämistä vaille valmis. Ja ihan varmasti vitamiineista tai muistakaan arvokkaista aineista ei ole mitään jäljellä, mutta ei hätää, uuniinhan se appelsiini oli menossa jokatapauksessa. Leikkasin hedelmän varovasti kahtia, ja huomasin, että ihan käyttökelpoista mehua siitä edelleen sai. Joten jäi yksi appelsiini heittämättä kompostiin ja sain käytettyä siitä osan tähän paistokseen.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Puutarhalehtiä

Voi sitä ihanuutta kun pääsee englantilaiseen kirjakauppaan selaamaan paikallisia puutarhalehtiä. Tarjonta ja valikoima on huikea, ja löytyy vähän jokaiseen makuun omat erikoislehtensä. Kylkiäisenä tulee mielenkiintoisia siemenpusseja (ja maastopyöräilylehden kylkiäisenä hienot mbr-sukat) ja kaikenlaista muuta kivaa. Minä keskityin tällä kertaa hyötylehtiin, eli mukaan tarttui erilaisia ruokaviljelyyn erikoistuneita lehtiä. Mielenkiintoista luettavaa löytyy paljonkin, vaikka muutama juttu saa lievää kateutta aikaiseksi. Toisaalta, osa tuholaisten torjumiseen tarkoitetuista jutuista on onneksi tarpeettomia ihanan talvemme ansiosta.

Täytyy todeta, että uusin KotiPuutarhalehti (kesäkuu 2012) oli oikein hyvä myöskin, paljon tietoa pienviljelyyn ;) Hintavertailuja ei vaan kannata tehdä englantilaisten lehtien kanssa, Suomessa on kyllä osattu hinnoitella kaikki kasvatukseen liittyvä todella yläkanttiin. Englantilaisissa lehdissä löytyy vielä paljon hyviä vinkkejä kuinka tehdä edullisesti asioita.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Savimaan ankeus

Kyllä taas harmittaa tuo maan ankeus ja työläys. Kaikesta mahdollisesta viimevuotisesta maanparannuksesta huolimatta penkit ovat taas pelkkää savea, kivikovaa kokkareista harmaata savvea. Ja käytävät ja penkkien reunat puskevat voikukkaa ja muuta rikkaruohoa minkä ehtii. En ole jaksanut kääntää käytäviä lapiolla, tuntuu että penkkienkin käännössä on hommaa niin paljon ettei enempään pysty (vaikka pitäisi). Kuvassa takana muuten näkyy naapuripalsta, joka parin vuoden tauon jälkeen on otettu käyttöön. Tosi kiva että viljelemätön palsta kylvämässä rikkaruohoja on enää vain yhdellä sivulla. Kuvassa huomaa eron minun palstaan: kun on pari ihmistä ja kone kääntämässä maata, niin on kerralla päästy kaikesta kasvavasta voikukasta eroon.

Minulla on valkosipuli jo ihan mukavan kokoista, lehdet vaan ovat alkaneet kellertää, joten epäilyttää että jotain ravinnetta puuttuu. Pitää vähän tutkia asiaa, en nimittäin ole ennen valkosipulia kasvattanut. Taustalla on ystävältäni saatu raparperipuska, josta on jo piirakka ja kiisseli tehty. Sen edessä on penkki, johon on tarkoitus kylvää kukkia, ja välissä on sitten tuollaista murheenkryynikäytävää. Tässä vaiheessa iltaa, kun on 5 tuntia kääntänyt maata, hakannut savikokkareita ja hikoillut, epäilyttää että onko tämä kaikki vaivan arvoista, että tuleeko tuolta edes mitään muuta kuin voikukkaa.

Raparperipiirakka

Nyt sitä saa, nimittäin OMAA raparperiä. Otin ensimmäiset varret ja ajattelin tehdä raparperipiirakan Mamman marjapiirakan reseptillä, sillä minulla on yksi varuille ostettu kermaviili, jonka päiväys on mennyt ohi, ja toinen myös varalle ostettu, vähän vanha crme fraice-purkki. Nämä kelpaavat kuitenkin oikein  hyvin vielä leivontaan, samoin kuten parhaat päivät nähnyt voikin. Jouduin vähän muuttamaan alkuperäistä ohjettani, sillä vehnäjauhoa ei ollut ollenkaan. Tämä piirakka menee isoon vuokaan, normaaliin piirakkavuokaan kannattaa tehdä 2/3 taikinasta.

150 g voita
1½ dl sokeria
1 muna
3 dl grahamjauhoa (pitäisi olla puolet vehnäjauhoa)
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe ja sekoita taikina. Levitä pohja piirakkavuokaan

2 munaa
2 dl kermaviiliä
2 dl creme fraichea (tai 4 dl jompaa kumpaa)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

n. 4 dl raparperiä

Sekoita täytteen aineet keskenään, jätä raparperit erikseen. Kaada täyte pohjan päälle, ripottele raparperit päälle. Paista 200 asteessa puolisen tuntia tai aavistuksen yli.

Tämän vuoden ensimmäinen raparperipiirakka, nam.


lauantai 19. toukokuuta 2012

Nokkoskeitto

Minulla kasvaa pihalla yksi nokkospuska. Joka vuosi saan siitä vähintään pari ruokaa. Tänään kitkin tuon nokkospuskan samalla kun kitkin muutenkin pihalla. Kylläpä voikukat ja rikkaruohot kasvavat paljon yhdessä viikossa. Keiton tein sen mukaan mitä sattui kaapissa olemaan. Liemenä käytin villisian kylkiluiden keitinlientä, mutta tähän käy mikä tahansa liemi tai vesi. Käytä nokkosista vain, ja vain lehdet, sillä keitto soseutetaan lopussa. Nokkosen varret saattavat tuhota sauvasekoittimen terät, sillä varsi on todella vahvaa (kankaaksi kelpaavaa) kuitua.

n. 750 ml villisian keitinlientä
4 pientä perunaa
pätkä purjoa
n. 1 l nokkosen lehtiä
reilu loraus kermaa

Keitä perunoita ja purjoa liemessä reilu 10 minuuttia. Ripaus suolaa kannattaa muistaa jos liemi on suolatonta. Lisää hyvin huuhdellut nokkoset joukkoon ja keitä toinen kymmenen minuuttia, niin että perunat ovat kypsiä ja nokkonen pehmeää. Soseuta keitto tasaiseksi, lisää vajaa desi kermaa ja sekoita hyvin.  Hyvä ja maukas keitto, vaikka ei ollutkaan lasten mieleen.

Rahkapannukakku

Kun on viikon matkalla, yleensä vähintään jotakin ruoka-ainetta on jäänyt käyttämättä niin, että se on menossa/mennyt vanhaksi. Tällä kertaa jääkaapista tuli vastaan rahka ja puoli litraa maitoa, joiden päiväykset olivat menneet vanhaksi. Hapanmaitotuotteet ovat siitä kiitollisia, että koska ovat jo valmiiksi "pilalla", ei yleensä haittaa, vaikka päiväys on mennyt ohi. Toki kannattaa haistaa ja maistaa tuotetta, että onko se samanlaista kuin tuoreenakin, ja yleensähän se on. Reilummin vanhat tuotteet käytän tavallisesti leivonnassa, ja tällä kertaa tein rahkasta pannukakkua. Tämä resepti löytyi Maku-lehdestä. Jouduin jatkamaan vehnäjauhoja mannasuurimoilla, koska enempää jauhoja ei talosta löytynyt.

3 munaa
8 dl maitoa
4½ dl vehnäjauhoa (minulla oli 2½ dl ja 2 dl mannasuurimoita)
1 rkl sokeria (ohjeessa 2)
1 tl suolaa
40 g voita
500 g rahkaa (ohjeessa 250 g)

Vatkaa munat kulhossa ja lisää 2 dl maidosta. Vatkaa jauhot joukkoon vähä kerralla niin, ettei jää paakkuja. Lisää sokeri, suola ja loppu maidosta. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Sekoita taikinaan voi ja rahka ja kaada voideltuun uunivuokaan tai pellille. Paista 225 asteessa reilu puoli tuntia, vähän pannarin paksuudesta riippuen. Tarjoa hillon ja/tai marjojen kanssa. Kiva syödä aamiaiseksi lasten kanssa ja kuulla viikon kuulumisia.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Englannin ostoksia

Työmatkat ovat yleensä uuvuttavia, ohjelmaa on aamusta iltaan eikä vapaata aikaa ole oikein mihinkään. Aamiaiseen sentään saa nauttia rauhassa (työasioista keskustellessa) ja muutenkin ruoka on tavallisesti hyvää. Tietysti Englannissa ruoka on englantilaista, ja vähintäänkin ranskalainen valittaa kun se on pahaa ja epäluuloisimmat uskaltavat syödä vain kasviksia, mutta suomalainen ei valita, vaan nauttii saarivaltion ruokakulttuurista.

Pakolliset shoppailut on kuitenkin hoidettava tiukasta aikataulusta huolimatta. Jos uhraa muutaman lounastunnin ja kahvitauon työskentelyyn, on mahdollista livahtaa ryhmätyöstä sen verran aikaisemmin kaupungille että jokunen kauppa on vielä auki. Lapset valittavat vähän vähemmän seuraavalla kerralla, jos heille tuo tuliaisia, tällä kertaa sain ostettua mukavia ja toivottuja kesävaatteita heille. Ja kirjakaupassa on käytävä. Kirjahyllyssä onkin nähtävissä matkustushistoriani lähes kokonaisuudessaan, vaikka tahti onkin hiipunut viime vuosina. Tällä kertaa ostin yhden kirjan, River Cottage Veg Everyday. Ihan mielettömän inspiroiva kirja taas. Kunhan vaan saisi hyvän sadon kasvimaalta tänäkin vuonna, ei olisi mitään hätää keksiä mitä kaikkea siitä tekisi. Taas kerran yllätyin kirjan annista siinä mielessä, että sitä kuvittelee jo keksineensä kaiken mahdollisuuden, mutta kirjaa selatessa huomaa ettei todellakaan niin ole. Suunnilleen kaikki reseptit taitavat löytyä netistäkin, mutta kirjaa on silti mukava selailla.

Ja sitten se tärkein, nimittän Cream of Tartar eli viinikivi eli kaliumbitartraatti. Sitä on saatavana ihan tavallisissa ruokakaupoissa Englannissa, kun taas Suomessa sitä ei meinaa löytää edes apteekeista enää. Leivinjauhetta saadaan yhdistämällä ruokasoodaa ja viinikiveä. Viinikivi sitoo valkuaisvaahtoa mm. marengissa, tosin siinä se ei mielestäni ole tarpeen, sen sijaan haluan tehdä samanlaista enkelikakkua mitä sain jenkeissä. Nyt vihdoin pääsen kokeilemaan että saanko kakun onnistumaan Suomessa. Reilulla punnalla paljon iloa.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kouluruuasta

Sain sähköpostiini tärkeän viestin koskien kouluruokaa. Lapset kokevat ettei heitä kuunnella kouluruokaa suunnitellessa, ja he ovatkin olleet aloitteellisia monenlaisissa projekteissa. Lasten Parlamentti on aloittanut mm. Kouluruokablogin. Luin juuri kirjan Ruisleivästä pestoon, jossa oli pohdittu mm. kouluruokailun merkitystä. Siinä todettiin, että kouluruokailusta saattaa jäädä elinikäiset jäljet, niin hyvässä kuin pahassa, ja se tulee vaikuttamaan myös tulevaisuudessa siihen, millainen suhtautuminen ruokaan kehittyy. Monet ruoka-aversiot saattavat olla peräsin kouluruuasta, tai etenkin entisaikana yleisestikin ottaen kouluruokailusta. Joten aivan mitättömästä asiasta ei ole kyse. Samassa kirjassa käsiteltiin myös lasten ravintolakulttuuria, tai sen olemattomuutta. Vaikka tutkimuksissa on todettu, että lasten mielestä ylivoimaisesti tärkein asia ravintolassa (joten miksei myös kouluruuassa) on ruoka ja ruuan maku, niin silti samat nauravat nakit ovat tarjolla, jotka ovat olleet listalla jo puoli vuosisataa. Miettikää kuinka paljon aikuisten ruokalistat ovat muuttuneet samassa ajassa. Sivusin tätä asiaa jo aiemminkin.

Minä kysyin perheemme ekaluokkalaiselta, että mitä mieltä hän on kouluruuasta. Osa ruuasta on hyvää ja osa ei niin hyvää, "mutta eihän kukaan ihan kaikesta voi tykätä". Ja heillä on toiveruokapäivä aina silloin tällöin, tosin ekaluokkalaiset eivät ole olleet vaikuttamassa ruokiin. Kuulemma tortilloja on useimmiten toiveruokapäivänä. Yksi ainoa asia oli ekaluokkalaisen mielestä vastenmielistä ja pahaa, ja kuten arvata saattaa, se on ne kamalat kumiperunat. Eli ne perunat, jotka kuoritaan jossain kaukana etukäteen, säilötään jollain kummalla tavalla ja sitten keitetään jossain laitoskeittiössä. Huh, eikö sitä voisi tarjota ihan oikeita perunoita lapsille?!

Lapset ja nuoret halusivat myös kysyä muutaman kysymyksen ruokabloggaajilta. Tässä tulevat minun vastaukset:

1. Onko lasten mielipidettä kysytty ja kuultu koulunruoka-asiassa mielestäsi tarpeeksi? Olisiko tärkeää että myös lapset otettaisiin mukaan ruokalistojen suunnitteluun?

En osaa vastata yleisemmin, mutta ainakin lapseni koulussa on toiveruokapäiviä, jolloin on mahdollisuus vaikuttaa. Tarpeeksi se ei varmasti ole, mutta alku kuitenkin. Lapsia pitäisi ehdottomasti kuunnella, etenkin kun toiveet tuntuvat olevan järkeviä (ei kumiperunoille!)

2. Mitä parannettavaa on kouluruoassa?

Minä toivoisin, että voitaisi tarjota enemmän sesonginmukaista lähiruokaa ja luomua. Suomessa on jo esimerkillisä kouluja, jotka ovat näyttäneet, että se onnistuu budjettien rajoissa. Lisäksi toivoisin että lapset pääsisivät näkemään paremmin sen, mistä ruoka tulee ja mitä sille tehdään. Ja että ruoka tehtäisi siinä koulussa missä se tarjoillaankin.

3. Kerro kouluruokamuistoistasi?

Minulla on kahdenlaisia kouluruokamuistoja. 1-9 luokat olin (isossa!) koulussa, jossa oli oli oma keittiö ja omat keittäjät. He tekivät kaiken ruuan siellä, kuorivat perunat, porkkanat ja muut itse, maustoivat ruuat ja tekivät ihan OIKEAA ruokaa RAAKA-AINEISTA lähtien. Ja kaikki, ihan kaikki, ruoka oli hyvää, myös se tilliliha, maksaruuat, kaalikääryleet jne. Ja koulun kanarisottoa ajatellessa vesi nousee kielelle edelleen, yhtä hyvää kanarisottoa en osaa tehdä itse.

Ja sitten on ne toisenlaiset muistot. Ne lukiosta peräisin olevat: koulussa ei ollut keittäjiä, oli vain LÄMMITTÄJIÄ. Keittiöön ruoka tuli ties mistä, ja kaikki maistui ihan samalle ja oli ihan saman väristä ja mauttomuudesta ja mitäänsanomattomuudesta huolimatta maistui pahalle, tai ainakin pahahkolle. Piste.

Minä olen ollut kiitollinen kouluruokailija, etenkin sen ensimmäisen 9 vuotta. Ekoilla luokilla keittäjät tunsivat minut nimeltä, kun olin se tyttö, jolle salaatit maistuivat niin hyvin.

Lisätietoja löytyy Lasten Parlamentin Kouluruoasivuilta.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Siirappisämpylät

Meillä oli lapsuudessani hoitaja kotona. Hän tuli nuorena ja ujona meille kun olin n. 3 v, ja oli meillä osa-aikaisesti vielä siinä vaiheessa kun olin jo koulussa. Hänellä on ollut iso merkitys siihen, millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Lisäksi hän on opettanut monia käytännön asioita minulle ja siskolleni. Minut hän opetti kutomaan (=neulomaan jollain murrealueilla). Olin silloin muistaakseni ekalla luokalla, joka tapauksessa reilusti ennen kuin koulussa opetettiin kutomaan. Virkannut olin jo jonkun vuoden, mutta kutominen kiinnosti kovasti. Minusta edestakaisinneule oli (ja on edelleen) rumaa, joten halusin oppia nurjankin samaan syssyyn. Ja sehän onnistui hyvän ja kärsivällisen opettajan ansiosta! Muistan vielä elävästi sen punaisen langan ja punaiset keittiön tuolit kun opin kutomaan, ensimmäinen tekele taisi olla matto nukkekotiin. 

Teen edelleen korvapuustit samalla tapaa kuin hoitajamme (eri tavalla kuin äitini teki). Hän teki myös ihan erilaisia sämpylöitä kuin äitini. Äiti teki sämpylät nopeasti ja tehokkaasti (kuten aina kaiken muunkin), teki taikinan jossa oli kaikenlaisia jauhoja, leipoi pötkön, leikkasi sen viipaleiksi, ja laittoi viipaleet sellaisenaan pellille. Hyviä olivat, mutta ei niin hyviä kuin hoitajamme tekemät siirappiset graham-sämpylät. Ne olivat ihanan siirappisia, kauniin pyöreitä pieniä sämpylöitä, varsinaista herkkua. Teen vieläkin aina välillä näitä sämpylöitä, ja lapsemmekin tietävät mistä sämpylöistä on kyse.

½ l vettä
½-1 dl siirappia
1 tl suolaa
½ hiivaa
grahamjauhoja sopivasti
vehnäjauhoja vähän lisää
½ dl öljyä

Lämmitä vesi, lisää siihen siirappi, suola ja hiiva. Vatkaa grahamjauhoja sekaan niin että muodostuu paksu velli. Lisää vehnäjauhoja ja alusta taikina käsin, lisää öljy loppuvaiheessa. Anna taikinan kohota puolisen tuntia, leivo pieniksi pyöreiksi sämpylöiksi. Paista 10 min 225 asteessa, parhaita ovat heti lämpiminä.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Marjapiirakka - vanhentunut kerma

Kerma tuntuu jäävän usein jääkaappiin niin, että päiväys menee ohi. Mutta ei hätää, kerma säilyy tavallisesti paljonkin yli viimeisen käyttöpäivän yli. Jos otan vanhentuneen kerman käsiini, ravistan sitä voimakkaasti ja sen jälkeen avaan purkin. Ensin haistan ja sitten maistan sitä pienen tipan. Tavallisesti se maistuu ihan hyvältä, ja silloin käytän sen ihan normaalisti ruuanlaitossa/leivonnassa. Joskus kerma on saattanut hapantua hieman, eli se maistuu happamalta. Silloinkin sitä voi käyttää leivonnassa: voi tehdä vaikka kuivakakkua, Hanna-tädin kakkuja tai käyttää esim. piimäkakussa piimän tilalla. Marjapiirakka maistuu myös erityisen hyvältä vanhentuneesta kermasta:

2 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl (hapantunutta) kermaa
2 dl jauhoja
75 g voisulaa
marjoja (viinimarjoja, vadelmia, mustikoita jne.)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kerma joukkoon, lisää jauhot varovasti sekoittaen, lisää lopuksi voisula. Levitä taikina vuokaan ja ripottele marjoja päälle. Paista 200 astetta 25-30 minuuttia. Hyvää sellaisenaan tai vaniljakastikkeen/jäätelön kanssa.

torstai 10. toukokuuta 2012

Villisikakeitto ja jämäsalaatti


Tämä keitto sopii Hävikistä herkuksi-kampanjaan, vaikka keiton aineet eivät minusta mahdollista hävikkiä edustakaan. Mutta postaan tämän silti, ettei kukaan heittäisi vastaavia aineita roskiin. Ja vaikka tämä on tehty villisiasta (kinkusta ja kylkiluiden keitinliemestä), sen voi tehdä mistää tahansa lihasta ja keittoliemestä. Minä tein vähän aikaa sitten villisian kylkiluita, otin keitinveden talteen ja pakastin sen litran minigrip-pusseissa, kuten liemet yleensäkin. Kinkkua puolestaan syötiin jo juhla-aterialla, annettiin tutuille, syötiin kylmänä lepuskan kanssa ja tehtiin kermaista kastiketta. Nyt mies leikkasi viimeisetkin rippeet kypsästä lihasta luuta myöten, ja käytin ne tähän keittoon.

1 l lihalientä
kypsää lihaa palasina
3 perunaa
1 jättiporkkana
1 palsternakka
purjoa (nyt unohtui)
papuja
vähän suolaa (jos tarvitsee)
persiljaa

Laita liemi kattilaan, lisää liha ja pilkotut juurekset ja keitä vartin verran. Lisää pavut, maista suola ja keitä vielä niin että juurekset ovat kypsiä, n. 10 min. Lisää persiljaa ja nauti. Tämä keitto on kaikessa yksinkertaisuudessaa todella maukas ja hyvä, kuopus 3½ v söi 3 isoa lautasellista keittoa ja kehui moneen kertaan kuinka on hyvää.


Kävin tänään Hakaniemen torilla (hakemassa tuon palsternakan). Yhdessä kojussa oli myynnissä isoja vihannespusseja eurolla. Kuten arvata saattaa, että ne olivat ehkä parhaat päivät nähneet, tomaatit kärsineet vähän kylmästä jne. Mutta kelpo juureksia silti, ja ilomielin ostin edullisia vihanneksia ja juureksia ja pelastin ne roskikselta. Tein vähän epätyypillisesti keiton kaveriksi salaatin, joka maistui ihan hyvältä perussalaatilta. Kastikekin sopii tähän kampanjaan oikein hyvin. Vaahterasiirappia jää aina pikkutippa pullon pohjalle, eikä sitä saa millään pois. Mutta jos sen tipan päälle kaataa vähän balsamico-etikkaa ja öljyä, ravistaa hyvin sekaisin, on mitä parhain salaatinkastike valmis. Ja sen saa ulos pullosta tarkemmin kuin siirapin yksinään.

salaatteja¨
kurkkua
tomaattia
retiisiä

vaahterasiirappia
balsamico-viinietikkaa
rypsiöljyä
ripaus suolaa halutessa

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Tiramisu-suklaakakku


Ostin pääsiäisen Koti ja Keittiö-lehden (4/2012) tämän kakkuohjeen takia. Tykkään muutenkin ostaa pääsiäisen aikaan lehtiä, mutta tämä numero oli kyllä pettymys. En tiedä onko vika minussa vai lehdissä, kun viime vuosina kaikki sesonkinumerot ovat olleet pettymyksiä, ja minä sentään olen ollut joulu- ja pääsiäislehtien suurkuluttaja. No, en ole enää.

Tämä kakku oli tarkoitus tehdä syntymäpäiväjuhlille, mutta vieraat yhtä lukuunottamatta peruuttivat tulonsa. Jos 5-henkisestä perheestä neljä on kipeinä ei sitä voi juhliin lähteä, ja minun tehtäväksi jäikin keksiminen että miten selviän leipomusten kanssa. Tämä kakku oli siitä helppo, että olin ehtinyt leipoa vain kakkupohjan, joten se oli helppo laittaa pakastimeen ja täyttää sitten myöhemmin (ja tämä oli siitä helppo, että se oli niin hyvää että tuli syötyä kokonaan pienemmälläkin porukalla).

Pohja:

200 g tummaa suklaata (ohjeessa oli 250 g)
175 g voita
2 dl fariinisokeria (ohjeessa ruoko-)
4 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.75 dl vahvaa kahvia

Sulata suklaa joko vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen vaahtoon. Sekoita sula suklaa joukkoon ja sen jälkeen keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Lisää viimeiseksi kahvi ja sekoita tasaiseksi. Minä paistoin kakkua 20 cm irtopohjavuuassa 40 minuuttia 200 asteessa. Ohjeen mukaan  oli tarkoitus jakaa taikina kahteen osaan ja paistaa kahdessa samankokoisessa irtopohjavuuassa 30 min, mutta eihän minulla moista ylellisyyttä ole, että olisi useita samankokoisia kakkuvuokia, joten tein vaan yhden kakun. Anna kakun jäähtyä (ja pakasta tarvittaessa).

Täyte:

2 dl kermaa
250 g mascarponejuustoa
3 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl Amarettoa (ohjeessa konjakki tai mantelilikööri)
suklaarouhetta

Vatkaa kerma, sekoita juusto, sokerit ja alkoholi joukkoon. Jaa pohja kahteen osaan. Levitä puolet täytteestä pohjalle, rouhi suklaata päälle. Laita toinen puoli kakkua täytteen päälle ja sen päälle loput täytteestä ja suklaarouhetta. Koristele kakku marjoilla tai suklaakarkeilla tai millä vaan.

Puolikas kakkua jäi kotiin ja toinen puolikas oli ilo kiikuttaa naapuriin, josta taas löytyi apua tarvittaessa. Meillä on ihanat naapurit!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Ruoka-yhtymä (Food inc.)

Tuli katsottua Dokumenttiprojekstin Ruoka-yhtymä. Se on mahdollista nähdä uusintana nyt tulevana lauantaina (12.5.2012), joten suosittelen ohjelmaa kaikille joita ruoka ja ruuan alkuperä kiinnostavat. Toki tämä on amerikkalainen ohjelma, ja isossa maassa on ison maan ongelmat, mutta kyllä Euroopassakin mietittävää riittää.

Ohjelmassa oli paljon pysäyttävää materiaalia, mutta en ala ruotimaan sitä seikkaperäisesti, jokainen jota asia kiinnostaa voi katsoa ohjelman itse. Pelkästään lopputeksteihin oli saatu pysäyttäviä asioita koottua. Niissä mm. todettiin, että ruuan matka tuottajalta lautaselle on n. 2400 km. Se on melkoinen matka, etenkin kun kyseessä on keskimääräinen matka. Lopputeksteissä myös kehoitettiin suosimaan sesonginmukaista lähellä tuotettua ruokaa. Se tuntuu olevan monelle vaikeaa, sillä meidän sesongit tulevat auttamattomasti myöhässä muuhun maailmaan verrattuna ja meillä menestyvä kasvivalikoima on suppeampi. Minulla oli pihalla yli metri lunta siinä vaiheessa kun River Cottagessa haettiin kasvimaalta salaatteja, kaaleja, yrttejä, retiisejä ja nokkoset kasvoivat isoina puskina pelloilla.

Netti pursuaa kaikkea houkuttelevaa koko ajan ja kaupasta on mahdollista löytää tuoreita mansikoita joulukuussa, uusia perunoita maaliskuussa jne. Blogeja seuratessa olen huomannut, että olen auttamattomasti jäljessä kaikkia kanssabloggaagia, sillä minun raparperit näyttävät tällä hetkellä tuolta^, pakastemarjat näyttävät kököiltä kuvissa (paitsi tuo oli nätti kakku mielestäni) ja perunat olen vasta laittamassa maahan tällä viikolla, kotvasen saa odottaa uusia perunoita (näin tosin kaupassa jo kotimaisia uusia perunoita, hintaa sellainen aika mahdottomalta tuntuva 19.90 €/kg). Parsasta olen haaveillut ja kuolannut muiden kuvien perään, mutta meidän kaupassa ei vielä ole kotimaista parsaa näkynyt. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvää kannattaa odottaa, ja sesonkiruoka tuntuu todelliselta herkulta juuri siksi, kun sitä saa odottaa ja sitten lopulta sen saa ihan tuoreena, sitten kun saa. Ehkä tämä kuulostaa vähän paasaukselta, mutta teot ovat se mikä ratkaisee, ei omatunto tai välinpitämättömyys; vain sillä on merkitystä, minkä tuotteen ostaa kaupasta/tuottajalta kotiin.

En kuitenkaan ole mitenkään täydellinen lähiruuan käyttäjä, tai edes lähelle sitä, minulle sopii lähi- ja sesonkiruuassa sellainen "suuret linjat kuntoon"-linja. Kyllä meillä syödään mangoja ja viinirypäleitä, ja ne eivät todellakaan tule kovinkaan läheltä, eikä niissä niin selvää sesonkiakaan ole näkyvillä. Sitrushedelmät tulevat kaukaa, tosin niitä syödään se tietty aika vuodesta, ja sen jälkeen taas siirrytään muihin hedelmiin ja marjoihin. Ja kyllä meillä juodaan kahvia ja teetä, jotka tulevat todella kaukaa, syödään suklaata, käytetään vaniljaa jne. Mutta kaikki, mikä on saatavissa läheltä, hankitaan läheltä, ainakin niin, että raaka-aineen matkasta lautaselle puhutaan kymmenissä/sadoissa, ei tuhansissa kilometreissä. Ja mahdollisimman paljon haluan kasvattaa itse, vaikken olekaan lähellekään omavarainen kasvisten suhteen.

Toki jokainen tekee omat itseä miellyttävät ratkaisunsa, mutta ehkä voi ainakin yrittää miettiä mistä mikäkin raaka-aine tai ruoka on peräisin. Ja jos ei mieti, niin sitten ei mieti :) Ja jaksakaa odottaa minun "myöhässä" tulevia postauksia, kyllä ne tulevat, jahka sato kasvaa ja kypsyy.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Ylimääräinen perunamuusi


Perunamuusin menekki on vaikea ennustaa ja sitä jääkin usein yli. Se on mielestäni yksi vaikeimpia jatkojalostettavia ruuantähteitä, sillä se pilaantuu nopeasti eikä se ole kovinkaan hyvää uudelleen lämmitettynä kuten suuri osa ruuasta on. Paras tapa käyttää perunamuusi on lepuska, kunhan muistaa tehdä sen mahdollisimman pian. Jos muusi tuoksahtaa edes aavistuksen, ei lepuskakaan ole enää hyvää. Linkin ohjeessa keitin perunan vasiten lepuskaa varten, mutta yleensä teen sen niin, että jämämuusiin lisään vähän maitoa ja vähän jauhoja jotta siitä tulee sopivan paksuista levitettväväksi pellille, ja paistan sen sitten kuumassa uunissa. Kuvan perunarieskassa on muutama desi muusia, 2 dl maitoa ja 2 dl karheaa ohrajauhoa.
Perunarieska

Lisäksi paistoin muusista "pihvit" villisian kaveriksi.

perunamuusia
voita ja rypsiöljyä

Muotoile perunamuusista litteähköt pihvit. Paista voi-öljyseoksessa rapeiksi ja syö heti.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Villisian kinkku punaviinikastikkeella

Tein toisen villisian kinkun melkein samalla tavalla kuin viimeksi. Mutta täytyy sanoa että tämä oli paras kinkku, minkä olen tähän mennessä villisiasta tehnyt. Mieskin kehui minua oppimiskykyiseksi yksilöksi. Tein vähän erilaisen maustekastikkeen ja paistoin vähän eri tavalla kuin viimeksi, näin tulen tekemään jatkossakin.

1 villisian kinkku (3.4 kg)

1 tl katajanmarjoja
3 tl viherpippuria
3 tl yrttisuolaa
3 tl paprikajauhetta
1 tl savustettua Aji Cristal-chilirouhetta
1 tl savustettua Aji Cristal-jauhetta
2 tl sinappijauhetta
2 rkl vaahterasiirappia
2 rkl punaviinietikkaa
3 rkl soijakastiketta

2 porkkanaa
2 sipulia
½ purjoa
1 iso palsternakkaa
pieni pala juuriselleriä
timjamia ja sitruunatimjamia muutama varsi
rosmariinia yksi pieni oksa

Sulata kinkkua muutama päivä jääkaapissa tai kylmälaukussa. Hienonna katajanmarjat ja pippurit morttelissa, sekoita marinadin kaikki aineet keskenään ja levitä se kinkun  pintaan. Anna maustua muutama tunti huoneenlämmössä. Pilko isoon uunivuokaan juurekset ja sipulit, lisää tuoreita yrttejä sekaan. Aseta kinkku juurespedin päälle ja laita 275-asteiseen uuniin. Anna olla 15 minuuttia tässä lämmössä, sen jälkeen pienennä lämpö 125 asteeseen ja paista kinkku niin, että se on paksuimmalta kohdalta 78 astetta (n. 4 h). Kääri kinkku folioon ja anna tasaantua puolisen tuntia. Tee sillä välin kastike:

n. 2-3 dl villisiasta valunutta nestettä
1-2 dl punaviiniä
n. 2 rkl jauhoja
2 tl fariinisokeria

Siivilöi liemi kattilaan. Lisää viini ja sekoita jauhot hyvin joukkoon, varo paakkuja. Lisää sokeri ja anna kiehua kasaan n. 15 minuuttia. Viininä minulla oli Milestii Micu Codru, moldovolainen punaviini, joka toimi todella hyvin tässä kastikkeessa. Löysin viinivinkin mainiosta  Terveiset ravintoketjun huipulta-blogista. Kinkku syötiin perunamuusin, kastikkeen ja salaatin kanssa.

Vadelmainen suklaakakku

Ostin uusimman Leivotaan-lehden (huhti/kesäkuu 2012) koska kannessa oli kivannäköinen kakun kuva ja toukokuussa on mukavia(kin) juhlia tiedossa. En kuitenkaan tehnyt kansikuvan kakkua, jätän sen tekemisen siihen vaiheeseen, kun kotimaisia marjoja on taas saatavilla. Sen sijaan tein kakun, johon käyvät pakastetut marjat. Viime vuosi oli todella hyvä vadelmavuosi joten pakastimessa on vielä hyvin jäljellä metsä- ja puutarhavadelmia. Ensimmäisista saa maun ja jälkimmäiset sopivat koristeeksi. Muutin aavistuksen ohjetta, vähän se oli muutenkin ylimalkaisesti koottu.

Pohja:

100 g voita
2 munaa
2 dl sokeria (ohjeessa 3)
3 rkl kaakaojauheta
0.75 dl vehnäjauhoa
1 tl vaniljasokeria

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon varovasti sekoittaen.Lisää sula voi lopuksi. Paista voidellussa ja jauhotetussa irtopohjavuuassa (n. 24 cm) n.30-35 minuuttia 175 asteessa. Anna kakun vähän tasaantua, irroita vuuasta ja puhdista vuuan reunat. Laita kakku takaisin vuokaan ja valmista. Minä laitoin kakun tässä vaiheessa tarjoilulautasella ja vain reunat ympärille.

Täyte:

1½ dl vettä (ensi kerralla laitan vähemmän)
1 dl sokeria
1 vaniljatanko
300 g metsävadelmia (ohjeessa 225 g)
4 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa

Laita vesi ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatanko, vedä veitsellä siememet irti ja laita ne kattilaan halkaistun vaniljatangon kanssa. Anna sokeriliemen kiehua niin että kaikki sokeri liukenee hyvin. Jäähdytä liemi, poista vaniljatanko ja lisää soseutetut vadelmat. Laita liivatteet kylmään veteen muutamaksi minuutiksi. Sillä välin keitä pieni tilkka vettä, liuota liivatteet siihen. Sekoita liivatteet sokeri-vadelmaliemeen hyvin vatkaten. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se liemen joukkoon. Kaada seos kakkupohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä yön yli. 

Koristele vadelmilla ja (maito)suklaarouheella. Kakku oli ihan mielettömän hyvä ja raikas, ei sitä paljoa jäljelle jäänytkään. Esikoinen tilasi omille syntymäpäivilleen samaa kakkua.

Lusikkaleivät


Lusikkaleivät ovat kuuluneet meillä aina juhlaan. Äiti teki niitä aikoinaan kaikkiin meidän juhliin, jo sillon kun asuimme vielä kotona, ja senkin jälkeen. Hän taisi käyttää tätä Kotilieden ohjetta, jolla minäkin nykyisin teen lusikkaleivät. Nämä ovat esikoisen lempileivonnaisia, ja nykyisin näitä tuleekin tehtyä vähän useamminkin.

200 g voita
1,5 dl sokeria
4,0 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1,0 tl soodaa
2,0 tl vaniljasokeria
    
täyte:
     lemon curd -sitruunatahnaa
     omenamarmeladia
     aprikoosimarmeladia
päälle:
     sokeria tai
     tomusokeria

1.Kiehauta voi kattilassa miedolla lämmöllä. Anna poreilla hiljalleen viitisen minuuttia. Kun vaahto alkaa laskeutua, kaada voi kulhoon.
2.Lisää sokeri ja anna seoksen jäähtyä. Sekoita jäähtynyt voisokeriseos tasaiseksi.
3.Sekoita sooda ja vaniljasokeri jauhoihin ja lisää voi-sokeriseokseen.
4.Painele taikinaa soikeapesäiseen teelusikkaan ja vedä lusikanmuotoiset leivonnaiset leivinpaperilla peitetylle pellille. Paista 175-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.
5.Levitä hieman jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle pohjalle sitruunatahnaa tai marmeladi ja paina kaksi pikkuleipää vastakkain, jolloin saat munan muotoisia pikkuleipiä. Kierittele lusikkaleivät sokerissa tai seulo pinnalle tomusokeria.

Minä laitan tavallisimmin väliin vadelma-marmeladia ja kieritän aina sokerissa.

torstai 3. toukokuuta 2012

Smoothie nuutuneesta salaatista


Joskus salaatti ehtii nuupahtaa ennen kuin se tulee syötyä loppuun. Siinä vaiheessa se ei enää houkuta salaattina, mutta ei vielä varsinaisesti ole pilaantunutkaan. Roskiinhan sitä ei voi vielä heittää, sillä se ei ole vielä kokonaan pilalla. Helpointa on odottaa päivä pari, jolloin salaatti on totaalisen pilalla joten sen "voisi" heittää roskiin. Mutta ei tässä toukokuussa, ehei: se on syötävä ja smoothiessa se vielä menee. Minulla oli mangososetta tällä kertaa, mutta seuraavalla kerralla aion käyttää jotain voimakkaamman makuista, kuten viinimarjaa tai karviaista (tai syödä salaatin ennen nuupahtamista).

salaattia reilu kourallinen (myös pinaatti käy)
½-1 dl marja-tai hedelmäsosetta
1 dl maustamatonta jugurttia tai piimää
pari jääpalaa

Laita kaikki tehosekoittimeen ja surraa tasaiseksi. Hyvä välipalajuoma, en ehkä ihan herkuksi vielä kutsuisi kuitenkaan.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi

Suolaa&Hunajaa-blogista kyseltiin, että olisinko innokas lähtemään mukaan Hävikistä herkuksi-kampanjaan, ja olinhan minä! Asia on tärkeä, sillä ruokaa menee hukkaan mahdottomia määriä, myös (siis etenkin) kotitalouksissa. Ruuan hinta on noussut kohisten, minun ymmärrykseni mukaan kaupan osuus on kasvanut eniten (korjatkaa toki jos joku haluaa puolustaa kauppojen osuutta ruuan hinnassa). Olen kuitenkin ajatellut, etten saa valittaa ruuan hinnasta niin kauan kuin heitän jotain ruokaa tai raaka-ainetta roskiin.

Tämä on asia, jossa haluaisin olla parempi ihminen kuin olenkaan. Vastaan aina asiasta keskusteltaessa, että teoriassa minulla ei mene ruokaa hukkaan, sillä olen (lue: haluaisin olla) tarkka taloudenpitäjä ja osaan käyttää jämiä monipuolisesti loihtiakseni niistä kelpo aterioita perheelle. Tämän lisäksi olen tottunut käyttämään (lapsuudenkotini ansiosta!) sisäelimiä ja kaikkia ruhonosia eläimistä, järvikaloja (myös niitä "roskakaloja") sekä monipuolisesti juureksia. Eli kaikki sellainen mikä on vasta nyt vuosikymmenten tauon jälkeen noussut trendikkääksi on ollut meidän perheessä itsestäänselvyys aina.  Siitä huolimatta,  mitäs se käytäntö onkaan? Parhaillaan menee jopa raaka-aineita roskiin, sillä en olekaan ehtinyt tehdä jotain aikomaani ruokaa, tai en ole huomannut että päiväys on mennyt aikaa sitten ohi. Huomiseksi aikomani jämäannos jääkin purkkiin odottamaan koska keksinkin jotain uutta kivaa. Edes se vaiva, että siirtäisin purkin pakastimeen on joskus liikaa vaadittu. Vetoan tässä osaksi kiireiseen arkeen: en ehdikään käyttää jotain loppuun, tai edes aloittaa. Työasiat vievät välillä ajatukset niin, ettei ajatuksia riitä enää jääkaapin sisältöön asti. Yms. tekosyitä.

Nyt minulla on hyvä syy miettiä ja järkevöittää perheemme ruokataloutta niin, että pääsisin toukokuussa siihen tilaan, ettei mitään mene hukkaan. Muistan kun juttelin siskoni kanssa - harmitellessani sitä, että oli taas leipää homehtunut - kuinka hän oikein joutui pohtimaan, että olisiko hänellä mennyt leipää roskiin koskaan. Se oli pysäyttävä hetki minulle. Nyt on tarkoitus siis päästä samalle tasolle siskoni kanssa leivän ja kaiken muun taloon tulevan ravinnon kanssa. Se miten onnistun, onkin toinen asia. En osaa (=halua) arvioida millä rahamäärällä ruokaa on mennyt roskiin, mutta nyt yritän päästää pyöreään nollaan, siitäkin huolimatta että toukokuussa on paljon juhlia, joista yleensä aina jää ylimääräistä syötävää sekä lisäksi paljon muuta ohjelmaa jolloin aikaa kuluu kaikkeen muuhun. Toukokuussa olen myös viikon työmatkalla, jolloin asiat eivät ole käsissäni, mutta sille en voi mitään. Lupaan, että toukokuussa

1) en heitä mitään raaka-ainetta roskiin. Tässä suhteessa olen periaatteessa vahvoilla, sillä luotan aisteihini vahvasti, ja joskus viimeiset käyttöpäivät tai parasta ennen-päivät paukkuvat railakkaasti, lähinnä siis maitotuotteiden ja munien kohdalla. Lihan ja kalan haluan edelleenkin tuoreena, mutta se ei olekaan ollut ongelma, lähinnä se on nuo kermat, jugurtit, kermaviilit tai vastaavat.

2) kaikki valmistamani ruoka myös syödään. Joko sellaisenaan, tai sitten jatkojalostetaan eteenpäin. Aikomuksissa on vähentää työpaikkaruokailua korkean hinnan takia muutenkin, joten omat eväät ovat hyvä tapa tuhota niitä pieniä annoksia, jotka jäävät yli niiltä päiviltä jolloin lapset eivät syökään niin paljoa kuin yleensä.

3) leipiä tai muutakaan vastaavaa ei jää homehtumaan tai muuten pilaantumaan, vaan ruoka tehdään siitä mitä on ja suunnitelmia muutetaan jos joku on menossa pahaksi. 

Lisäksi haastan kaikki tätä blogia lukevat kiinnittämään huomiota siihen, ettei heilläkään menisi ruokaa roskiin.








tiistai 1. toukokuuta 2012

Savustettu villisian grillikylki

En ole vieläkään päässyt sinuiksi sanan "ribs" kanssa, että voinko sanoa ribsit vai miten se fiksusti taipuu (joo, kuulun siihen koulukuntaan joka sanoo muffini ja muffineita jne.). Joka tapauksessa nyt tein villisian kylkiluita savustamalla. Tämä oli helppo tapa tehdä lihaa, vaikka aikaa kului vuorokausi. Edellisenä iltana keitin kylkipalat, yön yli lilluivat marinadissa ja seuraavana päivänä savustin uudessa pöntössä. Esikoinen mietti illalla lihaa keittäessäni, että moni ekaluokkalainen ei varmaan ole syönyt oman isän ampumaa villisikaa.

1.1 kg villisian kylkiluita
merisuolaa
1 iso sipuli
3 porkkanaa
pala juuriselleria
pippureita
laakerinlehti

Laita isoon kattilaan vettä niin, että lihaisat luut peittyvät. Lisää suolaa suunnilleen ruokalusikallinen tai sinne päin. Anna kiehua ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Sen jälkeen lisää juurekset ja mausteet liemeen ja keitä vähintään tunti tai puolitoista (siis tuntiin tähtäsin mutta kun olin pihalla juomassa kuohuviiniä naapureiden kanssa niin aika vähän venyi...). Nosta lihat liemestä ja anna jäähtyä. Siivilöi keitinliemi ja käytä liemi keitoissa tai padoissa myöhemmin (sitä voi keittää kasaan ennen pakastamista).

½ dl soijakastiketta
2 rkl vaahterasiirappia
2 rkl punaviinietikkaa
1 tl Aji Cristal-jauhetta
ripaus Naga Morichia
mustapippuria
viherpippuria
paprikajauhetta

Sekoita marinadin aineet keskenään. Siirrä jäähtyneet kylkiluut suljettavaan pussiin, kaada marinadi päälle ja anna marinoitua yön yli jääkaapissa. Savusta luita 15-20 minuuttia savustuspöntössä. Lihat olivat mureita ja maukkaita, eikä yhtään tulisia. Ensi kerralla voisi laittaa chiliä enemmän, unohdan aina kuinka tulisuus häviää jonnekin marinoidessa.