Suomalaisen ruan päivä

Tänään vietetään ensimmäistä kertaa suomalaisen ruuan päivää. Minä totean lyhyesti ja tällä kertaa perustelamatta (olen asiasta puhunut niin pitkään ja niin paljon), että syökää kotimaista, lähellä kasvatettua ruokaa. Kun ruoka tulee läheltä, on mahdollista tietää miten se kasvaa, missä sitten olettekin. 

Jos tekee ruuan itse, tietää mitä siinä on; ja kun syö ulkona, selvittäkää mistä ruoka tulee. Ei tarvitse miettiä antibioottien tai hormonien määrää, tai raskasmetallien tai ylimääräisten myrkkyjen. Suomessa siis. Pidetään huoli että näin on jatkossakin.

Meillä syödään tänään(kin) kotimaista ruokaa, ruokaa omasta maasta ja metsästä.

Muurikkapannu kuntoon

Mökiltä löytyi muurikkapannu, jota ei ole käytetty ainakaan n. 15 vuoteen, ellei sitten tauko ole ollut vieläkin pidempi. Irtojalat ovat ruostuneet kiinni, mutta se ei haittaa. Pannu oli kuitenkin siinä kunnossa, että halusin huoltaa sen ennen kuin tein sillä ensimmäisen kerran ruokaa. Olen tehnyt ennenkin rasvapolttoja valuraupannuille ja -padoille, mutta silti fiilistelin viisi vuotta vanhalla Vatsasekaisinkilinkolin-blogipostauksella, joka minusta on kaikkien valurautapostausten äiti, ihan jo ihanien kuvien takia.

Tästä kaikki alkoi. maatilatorilta ostettua silavaa, ja pannu siinä kunnossa kuin se löytyi kesäkeittiön seinältä. Tein hyvät nuotiotulet ja laitoin muurikkapannun ylösalaisin tuleen (yläkuva).

Pannu polton jälkeen. Tässä vaiheessa raaputin kaikki liat ja harjasin ja puhaltelin noet pois. Ruostetta nousee hetkessä pintaan, ja pikkusade ei ainakaan vähentänyt sitä. Tämän jälkeen annoin pannun jäähtyä, mikä kävikin nopeasti jäätävässä viimassa, lämpö oli siinä n. kymmenessä asteessa, heinäkuuta parhaimmillaan.

Kun pannu oli jäähtynyt, hieroin siihen huolella sianihraa. Lopulta poltin tämän pannuun kiinni hyvässä tulessa. Siirtelin puita ja hiillosta niin, että varmasti joka kohta pannusta kuumeni riittävästi.

Ensimmäinen ruoka vuosikausiin tällä muurikalla oli simppeli wokki. Hyvää possua maatilatorilta, sipulia, paprikaa, ja pikkukaupan vaatimattomasta vihannesvalikoimasta johtuen pakastevihanneksia, lisänä mausteita ja nuudelia. Mausteita ja maustekastikkeita saa käyttää ensi kerralla enemmänkin.

ps. Eilen illalla piti lämmittää mökkiä. En muista että olisin ikinä koskaan lämmittänyt mökkiä heinäkuussa.

Maxin kala ja ekat sushit

Kävin taas Maxin kalassa Espoon Kauklahdessa. Se on kalakauppa, jonne kannattaa mennä vähän kauempaakin. Jos ei ole autoa käytössä, voi mennä junalla, Kauklahden asemalta kävelee n. 7 minuuttia kaupalle ja samalla reissulla voi piipahtaa vaikka Halmeen leipomossa. Minulla on edelleen lämpimät ajatukset leipomosta, sillä aikoinaan halusin kuopuksen nimiäisiin vaaleansinisiä Bebe-leivoksia. Soitin vaikka kuinka monta leipomoa läpi, mutta vasta Halmeen kohdalla tärppäsi: heille oli juuri tullut erä sinistä värijauhetta, ja lupasivat kokeilla että onnistuuko. Onnistuihan se ihan täydellisesti ja sain ne haluamani bebet juhliin.

Minä olin lauantaina What's cooking Helsinki -blogitapahtumassa, josta esim. Campasimpukka kirjoitti oivaltavasti. Minulta kysyttiin siellä, kalasta kun oli puhetta, että millainen se Maxin kala on, että kannattaako sinne mennä. Vastasin, että ilman muuta kannattaa mennä, todellakin, myös pidemmästä matkasta. Sieltä saa niin tuoretta kalaa, ettei sellaista saa muualta, ellei sitten kalasta itse. En ole nähnyt kirkassilmäistä kuhaa muualla kuin omissa (siis isän) verkoissa, en siis ikinä aiemmin kaupan tiskillä, paitsi nyt Maxin kalassa. Kala siellä on niin tuoretta, että vaikka sitä ei ehtisi heti valmistaa, on se silti tuoreempaa kuin muualta, hyvältäkin kalatiskiltä, ostettuna. Lisäksi Maxilta saa aina hyviä vihjeitä mitä ja miten valmistaa. Minäkin tiedän mitä teen pitkänperjantain kala-ateriaksi, vaikka en sitä tiennyt ennen kauppaan menoa.

Täksi päiväksi ostin kalaa sushia varten. Olen suunnitellut pitkään sushin tekemistä, meillä aikuiset pitävät siitä, ja tietysti toiveissa on saada lapsetkin joskus innostumaan sushista. Tänään tein elämäni ensimmäiset sushit. Valmistin ne Tokyokanin ohjeella, teimme niitä esikoisen kanssa yhdessä. Sushit eivät vielä olleet hienon näköisiä, mutta maistuivat todella hyvälle. Paitsi lasten mielestä, mutta kuten mies totesi, että pääasia on osata niitä valmistaa. Nyt pitää harjoitella esikoisen kanssa ahkerasti, ehkä vielä joskus saamme ulkonäönkin kohdalleen, maultaan nämä olivat ihan parhaita mitä olen Suomessa syönyt, se oli ihan kalan ansiota se.

Arkiruokaa - padat

Minä kirjoitin viime vuonna kaksi arkiruoka-postausta, toisessa pääosassa oli keitot ja toisessa kastikkeet. Lupasin silloin kirjoittaa kolmannen osan padoista, mutta näin pitkään tässä arkea ja lomia on vilahtanut välissä ennen kuin tämä lyhyt kooste erilaisista pataruuista tuli kirjoitettua. Nämä ovat ruokia, jotka helpottavat arkikokkausta perheessä jossa ei syödä eineksiä ja jossa äiti tekee aika pitkiä työpäiviä n. tunnin työmatkan päässä kotoa.

Yksinkertaisesti sanottuna pataruoka on sellainen ruoka, joka valmistuu vähällä vaivalla vaikka vaatiikin aikaa. Se yleensä paranee uudelleen lämmittäessä, ei ainakaan huonone. Siksi pataruuat ovat erinomaisia ruokia helpottamassa arkikokkausta. Kun viikonloppuna tekee ison padan ja pakastaa loput, tai syö samaa ruokaa monena päivänä peräkkäin, niin vähällä vaivalla saa monta ruokaa. Tästä blogista löytyy iso määrä erilaisia patareseptejä joita voi muunnella mielin määrin.

Pataruokia voi helposti myös jatkojalostaa. Siitä saa yleensä hyvän liemen vaikka keiton tai kastikkeen pohjaksi. Ja lihaa/kasviksia voi myös käyttää joko sellaisenaan, maustaa seuraavalla kerralla eri tavalla, tehdä nopean pastan kuten tuolla, keiton, kastikkeen tai pizzan, mitä vaan. Näin sama pata ei maistu samalta, vaikka sitä söisi useamman päivän peräkkäin.

Arkea helpottava pataruoka on myös sellainen pata, joka valmistuu itsekseen päivän aikana, vaikka juuri sen arkisen työpäivän aikana. Eli aamulla laittaa padan tulemaan, ja ruoka on valmista, kun kaikki palaavat töistä/koulusta/hoidosta, kuka mistäkin. Näiden ruokien valmistuksessa haudutuspata on ylivertainen kapistus. Ostin ensimmäisen haudutuspadan aika tarkkaan neljä vuotta sitten, ja toisen pienemmän lähinnä puuroja varten myöhemmin. Tämä pata on kyllä arjen pelastus monellakin tapaa. Padoista voi saada paljon hyvää lientä, ison määrän lihaa kerrallaan sekä myös valmistaa esim. kokonaisen kanan siiheksi kun perhe palaa koulusta/töistä kotiin.

Näihin kolmeen postaukseen sisältyy oikeastaan se viisaus, millä minä selviän arkikokkailuista ilman eineksiä tai edes puolivalmisteita. Välillä tietysti tulee tunne, että tämäkään ei riitä, tai että elämä on pelkkää selviämistä viikosta viikkoon, mutta keskimäärin näillä pärjää kai ihan riittävän hyvin.

Katso myös

Arkiruokaa - keitot

Arkiruokaa - kastikkeet

Sananen (ruoka)elitismistä minultakin

Todellista elitismiä: matkalla ruokakurssin takia (River Cottage Park Farm)

Alkuviikosta somessa on (ainakin pienesti) kohistu Hesarin pääkirjoituksesta jossa moitittiin ruualla hifistelijöitä elitisteiksi, tai siihen tapaan minä ainakin asian tulkitsin, se(kään) kun ei ihan selväksi jutusta käynyt. Juttu oli nimittäin niin totaalisen huonosti kirjoitettu, että ajattelin jo ettei kukaan jaksa siihen edes puuttua, mutta kyllähän se äläkän nosti kuten voi lukea esim Savsuolaa ja Suolaa ja hunajaa -blogeista. Minulla oli blogissa reilu vuosi sitten hifistely-pohdintaa, ja ajattelin ensin etten enää jaksa palata tähän, mutta tässä sitä ollaan.

Kirjoittaja ei selvästikään tiennyt mistä puhui, käytti ontuvia vertauskuvia (Kobe-härkä + lähiruoka), ja tuli siinä samalla halveeranneeksi vähän kaikki ihmiset, niin ne "elitistit", tuottajat kuin yksinhuoltajatkin. Jos tämä edustaa oikeasti hesarin pääkirjoitustasoa, niin kyllä menee huonosti lehdellä! (anteeksi että minä tulin nyt dissanneeksi kirjoittajaa ja hesaria, mutta taidankin olla elitisti)

Jaksan ihmetellä sitä, miten vieraantunut pääkirjoittaja on suomalaisesta ruuasta ja ruokakulttuurista. Luulee että paluu juurille on jotain ihmeellistä. Suomi on täynnä ihmisiä jotka ovat aina syöneet lähellä tuotettua ruokaa. Ja eikö se vaan ole hyvä, että yhä useampi miettii mistä ruoka tulee ja miten se on kasvatettu ja muuttaa kulutustottumuksia jos muuttamisen tarvetta on. Jos kirjoittaja kuuluu siihen joukkoon, jonka suu on tuohesta ja ruoka on ainoastaan polttoainetta elämälle, niin miksi hän kirjoittaa asiasta? En minäkään kommentoi kvanttifysiikkaa, kun en siitä ymmärrä.

Minulle ruoka (sen kasvatus, miettiminen ja valmistaminen) on varmastikin myös harrastus, kernaasti minua saa nimittää elitistiksi, jos se, että harrastaa jotain on elitismiä. Pääasiassa ruuanlaitto kuitenkin on huolenpitoa perheestä ja muista läheisistä. Sielun ja ruumiin ravintoa, mieleen jääviä kokemuksia ja elämyksiä, hyviä tapoja, yhdessäoloa, muistoja, historian arvostusta ja tarinoita. Ja kyllä, minulle on oma ja läheisten hyvinvointi tärkeää, sitäkin pääkirjoitus tuntui paheksuvan. En voi vaikuttaa isosti asioihin, mutta lähellä voin. Tulen siinä samalla työllistäneeksi (pienesti) lähellä olevia tuottajia, kalastajia, leipomoita jne. Jos minä en huolehdi lähipiirini (ja omasta) hyvinvoinnista, niin kuka sitten? Muiden äidit? 

Tarkoittaako tämä pääkirjoitus sitä, että vihdoinkin ruokaperinne lasketaan  kulttuuriksi, kun oikein Hesarin pääkirjoitussivulla asiaa pitää paheksua (vrt. ooppera ja muu "korkeakulttuuri")?

Pastakastike nyhtökaurasta

Tässä tuli lasten mielestä paras ruoka, mitä olen nyhtökaurasta valmistanut, olen tehnyt aiemmin sekä hodareita Anton&Anton-ruokakassin ohjeella sekä aasialaista kastiketta Hannansopan ohjeella. Minä tykkäsin pastakastikkeesta paljon, mutta olen tykännyt noista muistakin, mies sanoi että ihan ok kun laittaa nagaa päälle. (Lue kuitenkin postaus loppuun.) Kastikkeen tein hyvin yksinkertaisesti näin:

öljyä

1 sipuli

1 tlk hyvää tomaattimurskaa

1 rkl tomaattipyretta

2 tl punaviinietikkaa

1 tl fariinisokeria

1 pkt (250 g) tomaatti-nyhtökauraa

timjamia, viherpippuria

pastaa

parmesanjuustoa

Kuullota silputtua sipulia öljyssä, kaada se kattilaan tomaattimurskan ja muiden kastikeaineiden kanssa. Paista nyhtökaura pannulla, mausta sitä vielä lisää jos haluat. Anna kastikkeen hautua saman aikaa kuin keität pastan. Syö spagethin ja parmesaanin kanssa.

Esikoisen lautanen aterian päätteeksi

Mutta kaikki on niin suhteellista, paraskin. Kuopuksella tuli yökkäysrefleksi pariin otteeseen, ja hän jätti pastankin syömättä, sama hiilarifiili joka söisi pelkkää pastaa jos saisi. Esikoinen söi pastan loppuun, mutta kaapi kaiken näkyvän nyhtökauran pois, paljoa sitä ei alun alkaenkaan ollut. Tämä olisikin todella riittoisa ruoka, kastikkeesta riittäisi varmaan viikoksi meidän perheessä. Minä pidin ruuasta, pidin paljonkin. Tuollaisenaan kuitenkin annos on niin suuri, että ei sitä varmaan tule pelkästään itselle ja miehelle tehtyä, kastikkeesta jäi nyt reilusti yli puolet jäljelle.

Meillä syntyi lasten kanssa pitkä keskustelu kasvisruuasta, referoin siitä osan tähän lasten luvalla. Lapsista on ihan ok, että meillä syödään kasvisaterioita, mutta kumpikin sanoivat haluavansa oikeita kasviksia eikä näitä "prosessoituja jauhelihan korvaajia". Chili sin carne, kasviskeitot ja sen sellaiset maistuvat hyvin joten niitä kiitos. Tai syövät mieluummin kaksi ruokaa joissa kummassakin on hyvin vähän lihaa kuin että toisena päivänä enemmän ja toisena jotain "korviketta" kuten esikoinen totesi. Minä taidan olla samaa mieltä. Meidän perheessä syödään siis myös lihaa, joten sinänsä ei tarvita lihankaltaisia tuotteita. Kasvisruat saavat edelleenkin olla oikeista kasviksista valmistettuja ruokia. Ei meillä syödä muitakaan pitkälle prosessoituja ruokia, miksi siis söisimme kasviksia pitkälle prosessoituna? Myöskään jauheliha ei meidän perheessä ole mikään "ongelma" (joillekin se kuulemma on), se on hyvää ja monikäyttöistä ja siksi sitä käytetään silloin tällöin. Etenkin kyyhkyn ja peuran jauheliha on oikein hyvää, en kaipaa niille(kään) korvikkeita.

Ensin sitä oli nyhtökaurasta innoissaan, sitten superärsyyntynyt kun ei sitä saanut mistään (kun ei ollut suhteita eikä kukaan myynyt tiskin alta), ja nyt kun sitä saa, tajusi ettei meidän perhe tulekaan pelastamaan maailmaa, tai Suomea, syömällä nyhtökauraa. Anteeksi maailma, anteeksi Suomi, jatkamme kasvisten syöntiä kuten ennenkin, raaka-aineina itse tehdylle ruualle sekä ihan sellaisenaan.

Arkiruokaa - kastikkeet

Kuva otettu hiihtolomalla

Tässä tulee lupaamani toinen osa ideoistani arkikokkaukseen, tällä kertaa kastikkeista. Tiedättehän, blogit ja mainokset ovat täynnä toinen toistaan helpompia ohjeita tyyliin otetaan liha/kala/kasvis ja kaadetaan päälle tämä tai tuo valmiskastike tai ruokakerma tai makujuusto, kypsennetään ja ruoka on valmis. Ihanan helppoa, tosin ihan niin helpolla ei kuitenkaan tässä päästä, sillä minä/moni muu ei halua käyttää syystä tai toisesta niitä valmiskastikkeita. Tässä tulee kastikkeita, jotka valmistuvat samassa ajassa kuin lisäke valmistuu, olkoon se sitten perunoita, ohraa, pastaa, riisiä, mitä vaan, tai jopa nopeammin. Loppujen lopuksi tämä postaus ei eroa ihan hirveästi keittopostauksesta, sillä nopean kastikkeen salaisuus piilee usein liemessä, ei toki aina. Eli kuten keitoissakin, myös kastikkeissa kaiken perustana on pakastin ja/tai liemi.

Minä käytän arkikokkauksessa usein valmista, kypsää lihaa. Sitä on saattanut jäädä joltain aterialta yli, olen saattanut tehdä sitä ison annoksen kerralla ja pakastanut ylimääräisen tai sitten olen ihan tarkoituksella paistanut esim. jauhelihaa ison satsin ja pakastanut osissa. Kypsästä lihasta saa nopeasti monenlaisia kastikkeita. 

Toinen tapa, miten saan nopeita kastikkeita, on käyttää kastikkeen pohjana lientä. Näin teen etenkin kala- ja kanakastikkeita: kala ja kana pieneksi leikattuna kypsyy todella nopeasti eivätkä tarvitse pitkää kypsymisaikaa. Maku tulee hyvästä liemestä ja ruoka on lähes itsestään valmis.

Liemi (sama teksti kuin keittopostauksessa): keitä perusliemi, siivilöi ja pakasta esim. ½ litran erissä. Se on minusta hyvä perusmäärä mihin tahansa ruokaan. Mikä tahansa muukin neste käy liemeksi: karkkipossun keitinliemi, padan ylimääräinen liemi, karjalanpaistin liemi, vihannesten keittovesi, mikä vaan. Haudutuspataa käyttäessä sivutuotteena syntyy aina ylimäärin lientä, kaikki vaan talteen myöhempää käyttöä varten. Muista merkitä liemen laatu ja päivämäärä kuukauden tarkkuudella. Parasta olisi, jos pakastimessa olisi oma lokeronsa liemille, silloin ne tulee varmasti käytettyä ja on selvillä minkä verran mitäkin on jäljellä. Liemi ei maksa paljoa: perusjuurekset ovat edullisia, luita saa metsästävissä perheissä yllin kyllin, tai kaupasta ostaessa ne eivät montaa euroa maksa. Vihannesten kuoria ja kantoja kannattaa käyttää hyväksi, jne, eli liemet ovat myös hävikistä herkuksi ruokaa.

Lihakastikkeet valmistan useimmiten niin, että minulla jotain valmista lihaa jäänyt yli, joko pihviä tai pataa. Jos jäljellä on pihvilihaa, pilkon sen, otan jotain lientä, laitan lihat ja liemen pannulle ja suurustan vehnäjauholla tai maissitärkkelyksellä. Syödään useimmiten perunoiden kanssa. Pataliha on helpointa, sillä pakastan padan lientä samalla kun lihankin. Tällöin laitan patalihat liemineen pannulle, suurustan kuten yllä ja maustan milloin mitenkin, joskus hillolla, joskus kermalla ja sopivilla mausteilla.

Kanakastikkeet valmistan yleensä niin, että suikaloin broileria pieniksi paloiksi tai suikaleiksi, paistan ne pannulla, maustan, lisään hyvää kanalientä ja suurustan. Tämä kaikki valmistuu siinä ajassa kuin riisi/ohra kiehuu. Myös aurajuustokana kuuluu meillä pikaruokiin. Meillä syödään aika usein myös kokonaisia broilereita, sellaista sunnuntairuokaa. Sen jälkeen kun ruoka on syöty, nypin vielä tarkkaan kaikki lihanrippeet luista irti. Jos niitä on reilusti, niistä saa vielä kastikkeen, ja jos niukemmin, käytän pastakastikkeeseen. Ja silloin kun keitän kanaliemen kokonaisista kanoista, otan lihat talteen, pilkon ne sopiviksi ja pakastan erissä kastiketta varten. Tai sitten teen samalla ison kastikkeen ja pakastan sen osissa.

Kalakastikkeet valmistuvat todella nopeasti. Tällöin käytän aina kalalientä, jonka suurustan vehnäjauholla (tai jollain muulla). Kun kastike on sopivan sakeaa, lisään paloiksi leikatun kalan, joka kypsyy kastikkeessa ihan minuutissa parissa. Joskus lisään lorauksen kermaa, joskus katkarapuja tai simpukoita, mutta useimmiten syödään ihan sellaisenaan esim. perunoiden kanssa.

Pastakastikkeet ovat todellista pikaruokaa, lasten suosiossa vaikka usein (tai juuri siksi) aika vaatimattoman makuista ruokaa. Nyt en tarkoita niitä ihania pitkään haudutettuja kastikkeita, vaan juurikin sitä pikaruokaa, joka on valmista siinä ajassa kuin pasta kypsyy. Nämä valmistan niin, että keitän haluttua pastaa hyvin suolatussa vedessä. Kun pasta on melkein kypsää, valutan lähes kaiken veden pois, laitan kattilan takaisin hellalle, ja lisään jotain kypsää lihaa ihan pienenä ja/tai kasviksia ja sekoittelen minuutin pari. Perään laitan joko vähän kermaa, juustoa tai tomaattia/tomaattimurskaa, joskus lientä, silloin veden saa kaataa kokonaan pois. Etenkin kanan/kyyhkyn/hanhen liharippeet ovat herkkua, samoin (tietysti) jauheliha. Härkäpavut ovat oikein hyviä, lehtikaali tuoreeltaan ja oikeasti mikä vaan kasvis raastettuna ja nopeasti ryöpättynä pastan keitinvedessä. Myös savukala sopii erinomaisesti näihin nopeisiin pastakastikkeisiin.

Näissä kastikkeissa ei ole mitään suuria innovaatioita, oikeasti sillä pärjää edelleen, että ennakoi tulevaa. Esim. nyhtökanaa ja jauhelihakastikkeita teen aina moninkertaisen annoksen ja pakastan sopivissa annoksissa, näin lasten, ja aikuistenkin, lempiruokia on nopeasti saatavilla. Ennakoinnin lisäksi kannattaa muistaa, ettei heitä mitään pois. Pienistäkin lihamääristä (kuten juuri nuo lintujen rippeet) saa hyvän pastakastikkeen, samoin vähäisistä patojen jämistä tai muista kastikkeiden rippeistä. Jos ei halua syödä samaa ruokaa montaa päivää peräkkäin, kannattaa pakastaa osa, tai maustaa se aina uudella tavalla.

Katso myös:
Arkiruokaa - keitot

Arkiruokaa - keitot

Vähän lunta hiihtolomalla, mutta löylyt yhtä loistavat kuin aina

Arkiruoka on kuuleman mukaan yksi tämän hetken nousussa olevia ruokatrendejä. Minusta se on ollut trendikästä aina, tai sen on täytynyt olla, vaikka sitä ei olisikaan hehkutettu. Arkiruokaa voi nostaa jalustalle, ihannoida, mitä vaan, mutta silti arkiruuan tekeminen ja miettiminen vuodesta toiseen ottaa välillä koville, ainakin minulla.  Näen kuitenkin hienona sen, että vihdoinkin niille=meille arjen pyörittäjille annetaan jotain arvoa sen lisäksi, että hehkutetaan ihania viikonloppuhifistelijöiden kokkailuja.

Arkiruokaa on hyvää, edullista ja helppoa tehdä, vai mitä. Joskus sen tekeminen vie kuitenkin aikaa, ainakin jos ei käytä eineksiä, puolivalmisteita tai valmiita kastikkeita/liemikuutiota. Ja jos siihen yhdistää vielä täysipäiväisen työn, pitkät työmatkat ja nälkäiset hoidosta haetut/koulusta tulleet lapset, niin joskus tulee tunne että voisi mennä Palkumajälven kilkumaleilille (kiitos mainoksesta kuuluu Reetta Salmen Puluboille), ja voihan sinne haluta muutenkin joskus. Siksi kaikki hyvät vinkit arkiruuan tekemiseen ovat kullanarvoisia.

Tässä blogissa on paljon arkiruokia ja sellaisia vinkkejä, joiden avulla minä olen selvinnyt ainakin jollain tapaa tästä arkirumbasta. Kaikki on kuitenkin hajallaan, joten ajattelin koota muutamaan kirjoitukseen omia hyväksi havaittuja ajatuksia perheen ruokkimiseksi arjen keskellä. Minun arjessa kaikki alkaa ennakoinnista, se on kaikkein tärkeintä, niin ja tila pakastimessa. Valmistan usein isoja annoksia ruokaa viikonloppuna, pakastan osan sellaisenaan, tai joitain komponentteja joita sitten käytän myöhemmin nopean ruuan pohjana. Tiedän että laiskoja äitejä moititaan usein, sellaisia jotka eivät jaksa tehdä ruokaa alusta asti itse, ja sanotaan että eihän siihen mene kuin puoli tuntia tai mitä milloinkin. Joskus sitä vaan itse on niin poikki, tai lapset, tai muuten vaan aika on kortilla, että se puolikin tuntia on paljon pinnisteltävää. Mutta jos on vähän ennakoinut tulevaa, voi se vartti riittää, tai jos menee puoli tuntia, siitä voi tehdä jotain muuta suurimman osan aikaa (esim. levyttää sohvalla vartin). Eli ennakointia ja pientä suunnitelmaa etukäteen, niin arkena saa nauttia hyvästä kokonaan itse tehdystä ruuasta myös niinä päivinä kun itsellä särkee päätä tai muuten vaan hermostuttaa ja lapset parkuvat nälkäänsä huonon välipalan jäljiltä.

Kokosin tähän muutamia minun arkea helpottavia vinkkejä keittojen tekoon. Varmasti tämä on tuttua monelle, ja yleensäkin keitot ovat sitä pikaruokaa, mutta ehkä joku voi löytää jotain uutta. Myöhemmin kerron mm. kastikkeista ja siitä miten patoja voi hyödyntää monipuolisesti, ja mitä nyt keksinkään.

Minusta keitto on juuri niin hyvää kuin sen liemi on. Moni käyttää liemikuutioita tai valmisfondeja, mutta jos niitä ei halua syystä tai toisesta käyttää, kannattaa keittää liemipohja etukäteen. Sen voi pakastaa sopivissa annoksissa, ja käyttää myöhemmin keiton pohjana. Tästä blogista löytyy jonkin verran liemiohjeita, on kanaa, kyyhkyä, hanhea, lihaa, riistaa, luuta, kalaa ja kasvista. Liemiä voi keittää ylijääneistä luista (esim. kanat/broilerit), tai ostaa luullisia lihanpaloja, jolloin liemeen tulee erityisen paljon makua.

Liemi: keitä perusliemi, siivilöi ja pakasta esim. ½ litran erissä. Se on minusta hyvä perusmäärä mihin tahansa ruokaan. Mikä tahansa muukin neste käy liemeksi: karkkipossun keitinliemi, padan ylimääräinen liemi, karjalanpaistin liemi, vihannesten keittovesi, mikä vaan. Haudutuspataa käyttäessä sivutuotteena syntyy aina ylimäärin lientä, kaikki vaan talteen myöhempää käyttöä varten. Muista merkitä liemen laatu ja päivämäärä kuukauden tarkkuudella. Parasta olisi, jos pakastimessa olisi oma lokeronsa liemille, silloin ne tulee varmasti käytettyä ja on selvillä minkä verran mitäkin on jäljellä. Liemi ei maksa paljoa: perusjuurekset ovat edullisia, luita saa metsästävissä perheissä yllin kyllin, tai kaupasta ostaessa ne eivät montaa euroa maksa. Vihannesten kuoria ja kantoja kannattaa käyttää hyväksi, jne, eli liemet ovat myös hävikistä herkuksi ruokaa.

Keitto: ota sopiva liemi käyttöön, pilko/raasta sopivat kasvikset ja juurekset, lisää haluttu proteiinin lähde. Se voi olla papuja, lihaa, kalaa, mitä vaan. Keitä sopiva aika, usein vartti riittää ja valmis höyryävä keitto on valmis. Jos teet sosekeittoa, soseuta kasvikset lopuksi, lisää halutessa juustoa/kermaa ja ruoka on valmis.

Jauhelihakeitto syntyy todella nopeasti, etenkin jos jauheliha on paistettu etukäteen. Minä paistan muutaman kilon jauhelihaa, maustan sen hyvin, jaan eriin ja pakastan. Hyvä lihaliemi, vähän jauhelihaa ja raastetut juurekset ja ruoka on todella nopeasti ja vaivattomasti valmis.

Lihakeitto, hyvä sellainen, vaatii reilummin aikaa. Minä olen ratkaissut asian niin, että teen ison määrän lihaa ja lientä kerralla, pakastan ne erissä, ja keittoa tehdessä lisään vain juurekset ja perunat. Tarkempi ohje on tuolla, kannattaa katsoa.

Kalakeitto on maailman nopein ruoka kun käyttää hyvää kalalientä, lisää perunat ja sipulin pieninä, vähän mausteita ja lopuksi kalaa.

Hernekeittoa voi tehdä ison määrän kerrallaan vaikka haudutuspadassa, pakastaa ja arkiruoka on yhtä nopeaa kuin hernekeitto tölkistä. Hyvää se on tölkistäkin, mutta itse tehtynä parempaa.

Kasviskeitot ovat nopeaa ja helppoa ruokaa, hyvä liemi pohjana ja sen jälkeen niitä kasviksia mitä sattuu olemaan, nopea kiehautus ja hyvä keitto alkuruuaksi tai päivälliseksi on valmis. Kirkas lehtikaalikeitto on perheen suosikki.

Hyviä keittoja maailma on pullollaan, tuossa on muutamia perinteisiä suomalaisia keittoja, jotka ovat mitä parasta arkiruokaa. Ja taas jaksaa.