sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Paistettu hanhenmaksa



Tämä on ollut satoisa viikonloppu. Keräsin ämpärillisen suppilovahveroita, saman verran lampaankääpiä sekä vähän kanttarelleja ja mustia torvisieniä. Metsässä näyttää siltä, että taisi tulla tämän vuoden viimeiset sienet. Suppilovahveroita vielä olisi, mutta sain niitä ihan riittävästi tänä viikonloppuna. Puolukoita ei tänä vuonna tullut ollenkaan, se on iso harmi. Nostin mökin kasvimaalta ämpärillisen juureksia, ne pääsevät hyvään kellariin hoitoon vähäksi aikaa. Otin myös viimeiset kesäkurpitsat talteen.

Mutta siis se, miksi olen niin hyvillä mielin, on vesilintusaalis. Kuistilla roikkui neljä sorsaa ja yksi hanhi. Sorsia ei ole muutaman vuoteen tullut, ja hanhi on miehen ensimmäinen. Esikoinen oli miehen kanssa vaihtamassa riistakameraan korttia, ja palattuaan esikoinen tuli innoissaan näyttäen suurta sienisaalistaan: nuo kolme pienen pientä kanttarellia maksan päällä ja vieressä. Mies tuli yhtä iloisena, ja hänellä oli saaliina hanhi! Hanhi tuli samalta pellolta jossa niitä oli ollut jo viime viikonloppuna.

Minä sain noutaa elämäni ensimmäisen sorsan lauantaina :D Sorsa oli vedessä niin, ettei sitä saanut uimatta talteen. Mies tuli hakemaan minut apuun ja niin vaan pulahdin veteen, uin ja toin sorsan rannalle. Hih, tästä kuullaan vielä.

Tänään söimme ruuaksi hanhenmaksaa. Lisänä oli paistettuja kanttarelleja ja mustia torvisieniä, marinoitua ja grillattua lampaankääpää ja grillattua silpulia. Tästä ei sunnuntairuoka parane. Maksa oli parasta maksaa mitä olen eläessäni saanut, ja hyvin korkealla kaikessa muussakin mitä olen koskaan syönyt.

Maksa oli jääkaapissa yön yli, otin sen ajoissa lämpimään niin, että se oli huoneenlämpäistä. Irrotin maksasta ohuen kalvon. Se pitää tehdä varovasti, sillä kalvo on ohutta ja maksa hajoavaista, ainakin paljon hauraampaa kuin hirven tai naudan maksa. Sen jälkeen viipaloin maksan n. ½ cm ohuiksi siivuiksi. Paistoin nopeasti kuumalla valurautapannulla riittävässä voissa, meni ehkä n. minuutti per puoli, tai sinne päin. Lautasella ripottelin vähän suolaa päälle, ja muuta ei tarvinnutkaan. Rakenne ja maku oli mitä parasta ihan sellaisenaan.

ps. Vesi oli 11 astetta

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Haluan kotimaista ruokaa jatkossakin - suomalaisen ruuan lokakuu

Omia härkäpapuja kesällä

Tänään mieleen nousi Suomessa tuotettu ruoka, osin tämän Hesarin artikkelin takia, osin illan TV-tarjonnan takia. HS:n jutussa todetaan, että neljännes Suomessa kulutetusta ruuasta tulee ulkomailta. Se on huima luku, eikä sitä tunnu tajuavan blogeja seuratessa. Mietin että seuraako sitä vaan samantyylisiä blogeja kuin omakin, siis sellaisia joissa hehkutetaan lähiruokaa ja sesonkiruokaa, ja kuvittelee että niiden kulutus olisi kasvanut? Minä en tosin laskisi alkoholijuomia ruuaksi, kuten jutussa on tehty, vaikka joisikin viiniä ruualla. Ymmärrän että kahvi on listalla (vaikka kyse edelleen on juomasta), samoin ymmärrän että moni haluaa käyttää muitakin raaka-aineita mitä ei ole Suomessa mahdollista kasvattaa, kuten erilaiset mausteet ja tee (edelleen juoma). Mutta silti tuo on hätkähdyttävä luku.

Mm. leivän tuonti on kasvanut, isoksi osaksi varmaan sen takia, että kauppojen leivontapisteiden leivät paistetaan ulkomaalaisista taikinoista. Facebookissa on perustettu Leipäilmastomuutos-NYT -yhteisö, joka toivottavasti pystyy levittämään suomalaisen leivän sanomaa. Liha ansaitsisi ihan oman kirjoituksen, siihen saatan palata uudestaan paremmalla ajalla. Possuista olen kirjoittanut aiemminkin, eikä mikään ole muuttunut, vaikka kirjoitus on jo vuoden vanha, ja tuskin olen ollut ainoana mietteineni.

Suosittelen kaikkia katsomaan Food Inc.-dokumentin tänään illalla, siitäkin olen kirjoittanut aiemmin. Ennen dokkaria on sen esittely, ja loppuun tulee vielä keskustelua. Kannattaa katsoa! Tästä sai alkunsa myös Lihaton lokakuu -kampanja, joka leviää ainakin Facebookissa. Minä en ole siinä mukana, mutta sen herättämin ajatuksin aloin miettiä, että olisiko mahdollista syödä kuukausi täysin suomalaista ruokaa. Sen verran antaisin periksi, että mausteet ja tee saavat olla mistä ovat, niin ehdottomaksi minusta ei ole. Ja se tarkottaisi myös sitä, että nektariini-habanerohillo pitäisi tehdä maanantaihin mennessä. Mutta muuten kotimaisia hedelmiä ja marjoja riittää, samoin juurekset ovat parhaimmillaan ja muitakin kasviksia on edelleen saatavilla. Liha ja kala ovat meillä aina kotimaista  muutenkin, eli siihen ei tulisi muutosta.

Mutta tajusin myös sen, että vaikka kotona suomalaisen ruuan lokakuun luulisin onnistuvan helpostikin, niin työpaikkaruokailu olisikin asia erikseen, töissä olisi pakko olla omin eväin. Meillä ainakaan ei ole montaa lounaspaikkaa (yhtään?) lähellä, joista tietäisin että mistä siellä tarjottava ruoka on peräisin. Sitä pitääkin miettiä erikseen, että olisinko valmis siihen...

maanantai 23. syyskuuta 2013

Omenakeikauskakku


Tässä reseptissä ei ole mitään uutta, se on lähestulkoon sama kuin raparperikeikauskakun ohje, kopioin ohjeenkin vanhasta postauksesta. Mutta on kuitenkin muistutuksena, että sama mikä toimii raparperillä toimii myös kirpeillä omenilla. Hyvä maanantaijälkiruoka, ja erityisen hyvää sienestyssunnuntain jälkeisenä maanantaina.

50 g voita
2 dl fariinisokeria
8-10 dl omenia kuutioina (4 isoa omenaa)

150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
½ tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja fariinisokeri kakkuvuuassa (n. 22 cm) 175 asteessa muutaman minuutin ajan. Sekoita ne tasaisesti pohjalle ja lisää kuutioidut omenat. Vatkaa kulhossa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan ja levitä taikina raparperien päälle. Paista 175 asteessa 50 min. Kumoa kakku lautaselle ja tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Puunjuurista voisi piirtää kartan sienien avulla
Olin eilen mökin läheisessä metsässä sienessä. Minä olen aina ihaillut muiden kanttarellisaaliita, meillä mökillä kun niitä on löytynyt aina kastike kerrallaan, silloin kun on löytynyt. Mutta nyt löysin monta yläkuvan kaltaista paikkaa, ja sainkin yhteensä monta litraa, ainakin viisi, kanttarelleja. Melkoista luksusta. Törmäsin myös mustiin torvisieniin, niitä ei ollut paljoa, mutta juuri sopivasti siihen, että sain tänään mukavan näköisen kanttarelli-torvisienikastikkeen. Haaparouskuja keräsin sen verran, että sain suolasienipurkin täytettyä. Suppilovahveroitakin löytyi, ei järjettömiä määriä, mutta juuri sopivasti. Lampaankääpiä kävin esikoisen kanssa poimimassa, tyydyttiin puolikkaaseen ämpärillisiin, sillä enempää ei saada syötyä. Orakkaitakin olisi ollut reilusti, mutta ne jätin suosiolla metsään, asia mikä kaduttaa kun tänään huomasin työkaverin ilmeen asiasta kerrottuani. Ehkä ensi viikolla sitten ;)

Mistä on pienet kuuset tehty?

lauantai 21. syyskuuta 2013

Viisi hyvää, viisi huonoa kesästä 2013



Sain Campasimpukalta haasteen, jossa pitää kertoa viisi hyvää ja viisi huonoa kesämuistoa menneltä kesältä. Meillä oli melkoista hiljaiseloa koko kesä, sellaista mukavan tasaista, kotona olemista ja mökkeilyä parillakin mökillä. Vähän minun moton mukaista, että kiva ettei mitään tapahdu kun silloin ei ole mitään pahaakaan tapahtunut. Eli tämä minun lista on ihan eri sfääreissä kuin muiden vastaavat listat. Loma oli pitkähkö ja hyvä niin. Listat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä, jossei oteta sitä huomioon että missä järjestyksessä sattuivat putkahtamaan mieleen

1) Mökin kasteluvesi - isä viritti mökin kasvimaalle pitkät letkut sähköpumpun ympärille. Nämä letkut riittivät siihen, että kasvimaan kasteluvesi tuli joesta, tai tarkemmin sanottuna vielä pienestä poukamasta, jossa kasvoi jotain pieniä kirppuja ja katkoja ja vesi oli muutenkin humuspitoista. Ei ole samanlaista kasvua nähty koskaan, ja se on kyllä lämpimän kesän ja laadukkaan kasteluveden ansiota.

Esikoisen ottama kuva Mustion linnan lummepolulta
2) Kastelujärjestelmät - mies viritti hyvät kastelusysteemit palstalle ja ruukkupuutarhalle. Eipä tullut halkeilleita tomaatteja kuten ennen, ja sai olla mökillä rauhassa miettimättä palstan kastelua.

3) Tytyrin kaivosmuseo - meidän kesälomareissut tuntuvat olevan vähän erilaisia kuin muilla perheillä. Mutta koska kaikki tykkäävät, niin esikoisen sanoja lainaten "mitä välii". Tästä paikasta tykkäsi koko perhe, eikä se kahden tunnin kierros tuntunut liian pitkältä kuopuksen 4½ v mielestä. Lopun valoshow tyhjässä kaivostilassa Sibeliuksen musiikin tahdissa sai ihon kananlihalle hyvässä mielessä. Vau!

4) Creme ja kori - tämä on henkilökohtaisesti kyllä minun kesän kohokohta, kaikkiin muihin juttuihin liittyy muitakin ihmisiä. Mutta tämä pyörä on pistänyt pyöräilynautinnon ihan uusiin kertaluokkin. Ja kuten juuri meillä vieraillut ystäväni totesi :" En tiennytkään että noin hienoja pyöriä on olemassa." On niitä, ainakin minulla.

5) Lämmin kesä ja pitkä kasvukausi - vaikka minä en niin helteitä välitäkään, olen tyytyväinen kun kesän lämpösumma on ollut kasveille suosiollinen. Eikä ole tarvinnut kuunnella muiden valitusta "huonosta kesästä".
Iso juhannuskokko tänäkin vuonna
Ja sitten niihin ikävämpiin kesämuistoihin. Niitä ei tunnu helposti löytyvän, koska, kuten yllä totetsin, ei paljoa tapahtunut, ja se oli hyvä se. Muutamia negatiivisia juttuja sentään löytyy.

1) Kaalikoit - se joku miljardi kaalikoita, jotka vaelsivat tänne, tekivät todellakin tuhojaan. Minulta syötiin osa lehtikaalisadosta niin, että uudet alut tuhoutuivat, ja päätin repiä kaalit maasta. Ne eivät olisi pystyneet jatkamaan kasvuaa, kuten osa kaaleista, joiden päät eivät tuhoutuneet. Lisäksi en halunnut olla ruokkimassa seuraavaa sukupolvea, sinnepähän päätyivät isoon säkkiin tulevien vuosien mullaksi. Vähemmän syödyt lehtikaalit sen sijaan selvisivät hyökkäyksestä, eli vaikka ensimmäiset lehdet syötiin rankaan saakka, uudet saivat kasvaa rauhassa. Tänä vuonna en siis saanut sitä ihanaa tuoretta pehmeää pientä lehtikaalia, mutta talven varalle kuitenkin on sato tuvattu.

2) Etanat ja kotilot kasvimaalla - no words needed.

3) Torikauppa - anteeksi vaan, että tässä taitaa tulla vähän poliittisesti epäkorrekti tilitys. Mutta jaksan ihmetellä sitä, että miksi hyvämaineisella torilla on koju kojun vieressä myymässä samaa tukusta tullutta tavaraa jota saan ostaa vaikka sittarista, ja torikojuissa vieläpä kaksin-kolminkertaisilla mutta keskenään identtisillä hinnoilla. Myyjät eivät tiedä mistä kasvikset/juurekset ovat peräisin, vierekkäin ovat hollantilaiset ja suomalaiset tomaatit jne. Aamulla laatikoita paiskotaan pöytään ja valitetaan milloin mitäkin. Minulle tulee kuluttajan sellainen olo, että minua huijataan, ja siinä vaiheessa äänestän aina jaloillani.

4) Huono marjavuosi puutarhassa - liekö viime vuoden peruja, mutta marjoja ei juurikaan tullut pensaista.

Lisään vielä loppuun, että en ole unohtanut ihanan maanläheisestä Tavoite79-blogista jo toukokuussa saamaani haastetta, siihen vastaan piakkoin, vähän paremmalla ajalla (vaikka kesäloma meni jo).


perjantai 20. syyskuuta 2013

Lehtikaalilihapullat ja sininen muusi

 

Tänään oli sinivioletti päivä. Syötiin perunamuusia joka oli tehty Blue Kongo -perunasta ja lihapullia, joihin olin laittanut tummansinipunaista lehtikaalia ja lisänä vielä violettia kyssäkaalia, joka tosin on violettia vain pinnalta.

Muusin tein ihan tavallisesti: keitin perunat ihan pienessä suolatussa vesimäärässä kypsiksi, kaadoin osan vedestä pois, lisäsin lorauksen kermaa, survoin perunat ja vatkasin kuohkeaksi.

Lihapullatkin tein ihan tavallisesti, lisäsin vain sipulia paistaessani reilun kourallisen pilkottua lehtikaalia pannulle minuutiksi pariksi (olisi saanut olla enemmänkin). Sitten lisäsin ne lihapullataikinaan, jossa oli n. puoli kiloa hyvää jauhelihaa, pari munaa, loraus kermaa ja sopivasti mausteita, kuten sinappijauhoa, timjamia, pippureita, paprikaa ja yrttisuolaa. Annoin makujen vähän tasaantua, pyörittelin pulliksi, ja paistoin 225 asteessa uunissa reilun vartin.

torstai 19. syyskuuta 2013

Chilihillo limellä


Olen vuosia tehnyt chilihillon tuolla samalla reseptillä. Nyt jotenkin havahduin, että voihan sitä tehdä vähän erilaistakin hilloa, siis muutenkin kuin vain chilejä vaihtamalla. Minulla on uusi mainio säilöntäkirja, River Cottage Handbook nro2. Sen on tehnyt Pam "Pam the Jam" Corbin. Minulla ei ollut inkivääriä, eikä paprikoitakaan kuin kaksi, mutta muuten tein aikalailla samaan tyyliin kuin ohjeessakin. Ja tuli ihan mielettömän hyvää. Chileinä minulla oli ainakin Aji Cristalia, Thai Dragonia, Piquinia, kahta lajiketta joista nimilaput ovat hukkuneet ja sitten vielä Black Scorpion Tongue-chiliä.

Muista käyttää hanskoja chilejä pilkkoessa, eikä höyryävän kattilan päälle kannata tunkea nenäänsä (paitsi jos kaipaa nenänaukaisua).

370 g paprikoita (ohjeessa 750 g)
n. 10-12 erilaista chiliä, maun mukaan
(ohjeessa 50 g inkivääriä, minulta puuttui)
350 omenaviinietikkaa (ohjeessa siideriviinietikkaa)
1 kg hillosokeria
60 ml limemehua (ohjeessa 50 ml)
1 tl suolaa

Pilko paprikat ja chilit, poista niistä siemenet ja se vaalea osa jossa siemenet ovat kiinni. Pilko ne joko hyvin pieniksi tai aja sauvasekoittimella tai blenderillä. Laita ne ja omenaviinietikka kattilaan ja lämmitä niin että keitos alkaa kiehua. Lisää sokeri, lime ja suola (ja raastettu inkivääri jos laitat) ja sekoita kunnes sokeri sulaa. Keitä viitisen minuuttia, ja nosta kattila pois levyltä. Anna jäähtyä viisi minuuttia ja purkita steriileihin purkkeihin.

Tulipa tulista mutta tulipa myös hyvää, hedelmäistä hilloa! En väitä muistavani jokaista tekemääni hilloasatsia (niitä on MONTA), mutta tämä oli kyllä parasta hilloa minkä muistan tehneeni.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Säilötty keltajuuri


Punajuurisato on ylittänyt tänä vuonna kaiken järjellisen käytön ja säilömisen. Osa juurikkaista saa mennä isän kellariin, säilyvät siellä ainakin jonkin aikaa. Jonkin verran voi tehdä etikkapunajuuria, mutta taas kerran säilytystila tulee ongelmaksi: jääkaappi pursuaa mehuja, perunoita ja hilloja. Mutta aina muutama purkki punajuuria, tai keltajuuria tässä tapauksessa mahtuu sinne. Halusin kokeilla keltajuurelle vähän uusia makuja, ja jaoin perusohjeeni kahtia, ja toiseen laitoin mauksi vaaleaa balsamicoa ja toiseen hyvää omenaista siiderietikkaa. Näissä kummassakin etikkapitoisuus on 5%, eli sama mikä on normaalissakin käyttämässäni seoksessa. Laitoin kuitenkin näitä vain mauksi, en koko liemimäärää.

2 kg keltajuuria

8 dl vettä
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
1 rkl suolaa
1 rkl sinapinsiemeniä
muutama valko- ja mustapippuri
4 dl Rajamäen väkiviinaetikkaa (10%)

joko 1½ dl vaaleaa balsamico-etikkaa (etikkapitoisuus 5%)
tai 1½ dl siiderietikkaa (etikkapitoisuus 5%)
muutama varsi timjamia

Keitä keltajuuret kypsiksi, anna vähän jäähtyä. Kuori juurekset ja pilko tai siivuta ne tarvittaessa.

Keitä vettä, sokereita ja mausteita kymmenisen minuuttia, anna vähän jäähtyä ja lisää etikka. Sekoita hyvin, ja jaa liemi tässä vaiheessa kahtia. Lisää toiseen balsamico ja toiseen siiderietikka. Lado keltajuuret purkkeihin, lisää muutama varsi timjamia ja kaada liemet päälle. Voit tietysti tehdä vain toista näistä tai käyttää jotain muuta etikkaa makuna, ja käyttää punajuuria jos keltajuuria ei ole saatavilla. Säilytetään jääkaapissa.

Aika vahvan etikkaisen makuisia nämä ovat. Ehkä vähän vähempikin määrä etikkaa olisi ainakin maun puolesta riittänyt, mutta kyllä nämä tulevat syötyä.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Vaniljainen omenahillo uunissa


Ajattelin tänä vuonna kokeilla omehillon tekemistä uunissa. Huomasin että näin oli tehty Kokkipottilassa, taas kerran ihan loistava idea. Hillo on todella helppo tehdä eikä tarvitse juurikaan huolehtimista. Yksinkertaisimmillaan omenat pilkotaan uunivuokaan, lisätään sokeri ja annetaan hautua kypsäksi. Sen jälkeen hillon voi joko purkittaa suoraan, tai soseuttaa ensin. Hillon voi maustaa milla tavalla haluaa, esim. kanelilla ja muskottipähkinällä kuten kokkipottilassa, sahramilla tai kardemummalla tai millä vaan. Minä haluan edelleenkin omenahillon maistuvan pääasiassa omenille, mutta lisäsin kuitenkin pienen vaniljatangon vähän makua antamaan.

1 kg Antonovkaa tai muita hillo-omenia
400 g hillosokeria (tai 500 g alkuperäisen ohjeen mukaan)
1 vaniljatanko

Pilko omenat muutamaan osaan, leikkaa siemenkota pois. Laita omenat uunivuokaan, lisää sokeri ja halkaistu vaniljatanko siemenineen sekaan. Laita 150 asteiseen uuniin, ja anna hautua 1½ tuntia, sekoita välissä muutama kerta. Poista vaniljatanko, anna vähän jäähtyä ja purkita. Minä pakastan suurimman osan omenasoseesta ja siksi laitan vähän vähemmän sokeria kuin säilyvyyden takia pitäisi.

Täytyy sanoa, että nyt tuli parasta omenahilloa mitä olen tehnyt! Jatkossa tulen tekemään omenahillon näin, vaikka onhan se vanhakin tapa ihan hyvää. Mutta kun tämä on vielä parempaa. Ja tuohon lasivuokaani mahtui mukavasti yksi kilo omenia, seuraavaksi teen isossa vuuassa ainakin kaksin-kolminkertaisen annoksen. 

maanantai 16. syyskuuta 2013

Ohrapuuro haudutuspadassa


Lapsuudessa ohrapuuro kuului lauantai-iltaan. Äiti laittoi sen aina uuniin ennen kuin mentiin savusaunaan, ja puuro syötiin saunan jälkeen iltapalalla. Minä pidän ohrapuurosta edelleen, mutta muu perhe ei niinkään. Nyt ajattelin kokeilla sitä haudutuspadassa tehden, tein puuron samaan tapaan kuin riisipuuronkin.

3 dl ohraa
1.5 l vettä (tai vähän vähemmän)
2 tl suolaa tai maun mukaan
2 dl kermaa

Laita ohra ja vesi pataan. Anna hautua low-asetuksella yön yli, nyt oli 9 tuntia. Sekoita aamulla puuron joukkoon suola ja kerma ja nauti sokerin ja kanelin kanssa.

Tästä ei puuronkeitto enää helpommaksi tule. Illalla vesi ja ohraryynit pataan, ja aamulla on ihana herätä puuron tuoksuun, nopea sekoitus ja hyvin hautunut samettisen pehmeä puuro on valmis. Puuro jäi aika löysäksi, seuraavalla kerralla laitan enhä pari desiä vähemmän vettä. Parempaa kuin uunipuuro kuitenkin, lapsetkin söivät mielellään ja sanoivat olevan parasta ohrapuuroa mitä ovat saaneet, esikoinen oli sitä mieltä että söisi mielellään lounaallakin tätä puuroa.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Spagettikurpitsamarmeladi


Sadonkorjuu on siinä vaiheessa, että kaikkea tulee enemmän kuin ehtii syödä ja säilöä. Keittiön pöydällä odottaa vino pino kesäkurpitsoja pakastimeen pääsyä. Hain myös viimeiset spagettikurpitsat, niistä yksi oli mennyt huonoksi ennen isoksi kasvamistaan, kaksi kohtuukokoista sain vielä talteen. Keitin niistä toisen, siitä osa päätyi wokkiin, ja lopuista tein marmeladin sitruunan kanssa. Täytyy sanoa, että paras kurpitsoista tehty marmeladi mitä olen eläessäni syönyt/tehnyt. Tätä tulen tekemään uudestaan, niin hyvää se oli. Tästä tuli aika pieni annos, vain pari purkkia, sillä kurpitsa oli aika pieni, ja siitäkin oli jo osa mennyt ruokaan.

500 g spagettikurpitsaa
2 sitruunaa
1 pkt hillo-marmeladisokeria (330 g)

Halkaise spagettikurpitsa ja poista siitä siemenet ja niitä ympäröivä pehmeä sisus. Pilko puolikkaat reiluiksi paloiksi ja keitä niitä vedessä muutama minuutti, niin että haarukalla irrottaessa spagettimainen sisus irtoaa hyvin. Irrota sisus kuorista ja laita kattilaan. Pese sitruunat hyvin, raasta niistä kuoren keltainen osa ja purista mehu. Lisää sitruunan kuoriraaste ja mehu kattilaan ja lisää sokeri. Keitä marmeladia viitisen minuuttia ja purkita steriloituihin purkkeihin.

Hyvää leivän päällä, hyvää kesäkurpitsaleivällä (zucchini bread) ja hyvää ihan miten vaan! Parempaa kuin sitruunamarmeladi, parempaa kuin kurpitsamarmeladi. Helppoa hyvää!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Parmesanilla maustetut juurestikut ja kaprisdippi


Juurekset ovat hienon värisiä tähän aikaan vuodesta. Yllä on porkkanoita, keltajuuria ja palsternakkaa omalta palstalta. Keltajuuret käytin säilöntään, muut juurekset juurestikkuihin ja kanapataan.

Löysin tämän reseptin uusimmasta Koti&Keittiö-lehdestä (9/2013). Olin ostanut omien juuresten lisäksi kaskinaurista ja ison mukulasellerin Hakaniemen torilta.

2 porkkanaa (toinen oranssi, toinen violetti)
1 palsternakka
kaskinauris (ohjeessa pala lanttua)
200 g mukulaselleria
vähän öljyä

1 dl parmesaania raastettuna
tuoretta timjamia (ohjeessa rosmariinia)
vähän raastettua valkosipulia
sopivasti savuchiliä

Pilko juurekset ohuiksi tikuiksi. Sekoita niihin vähän öljyä ja levitä pellille. Paista 225 asteessa 15 minuuttia. Sekoita sillä välin juusto ja mausteet. Sekoita se juurestikkuihin ja jatka paistamista vielä reilu viisi minuuttua.

Dipataan majoneesiin, johon on sekoitettu pilkottua kaprista ja vähän raastetua valkosipulia.

Minulla tikut jäivät noilla ohjeen paistoajoilla aika lötköiksi. Sinänsä ei haitannut, mutta ehkä aavistus rapeutta olisi sopinut paremmin, ainakin jos niitä haluaa dipata.



keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Chilien savustus


Vasemmalla Thai dragon, oikealla Aji Cristal

Ymmärtääkseni chilit olisi hyvä savustaa kylmäsavustimella. Meillä ei kuitenkaa sitä (vielä?) ole, joten savustin chilit meidän normaalilla Opa-Muurikan sähkösavustimella, ja kuivasin ne sen jälkeen kuivaksi kuivurissa. Lajikkeina minulla oli Aji Cristalia, Bolivian Rainbowta, Thai Dragonia ja vielä jotain muita, joista nimilaput ovat hukkuneet.


Puolitin chilit, poistin siemenet ja levitin puolikkaat chilit ritilälle. Pienimmät pidin kokonaisina. Savustin niitä omenapuulla reilu 15 minuuttia. Sammutin savustimen, mutta annoin chilien jäädä savuun vielä toiseksi vartiksi. Tämän jälkeen laitoin chilit kuivuriin ja kuivasin yön yli vähän alle 50:ssä asteessa, jatkoin kuivaamista vielä aamulla muutaman tunnin.


Aji Cristalit kuivuivat hyvän rapsakoiksi ja ne oli helppo murskata morttelissa.Sen sijaan Thai Dragon jäi vähän nahkeaksi, ja sitä ei saanut niin helposti rouhittua. Hyviä chileistä kuitenkin tuli, ja ensi kerralla pitää savustaa isompi satsi.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Keltainen rosolli


Rosolli on lempisalaattejani, tai ehkä tätä pitäisi kutsua vain punajuurisalaatiksi, sen verran riisuttu versio se minulla on. Meillä tästä versiosta tykkäävät kaikki, ja rosollia syödäänkin paljon syksystä pitkälle kevääseen. Nyt leikittelin vähän väreillä kun se kerrankin oli mahdollista. Minulla kasvaa sekä mökillä että palstalla ensimmäistä kertaa paljon keltajuuria, ja se on todella hyvän makuinen, etenkin tälläisenä kuivana vuonna, jolloin punajuurissa on maistettavissa usein aavistus kitkeryyttä. Lisäksi olen käyttänyt punajuuria niin paljon niin pitkään, että vaihteeksi miedommat juurikkaat maistuvat hyvältä.

1 todella iso keltajuurta (2-3 normaalinkokoista)
2 porkkanaa
2 omenaa (punakanelia tällä kertaa)

Keitä juurekset rapsakan kypsiksi, keltajuurta n. 45 minuuttia, porkkanoita vartti. Jäähdytä porkkanat lautasella, keltajuuri kylmässä vedessä kattilassa. Kuori ja pilko ne, pilko myös omenat. Sekoita salaatin ainekset keskenään, anna makujen tasaantua muutama tunti tai yön yli. Hyvää, niin hyvää, ei kaipaa edes mitään kastiketta tai mausteita päälle.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Vuokaruisleipä

Olen viime aikoina tehnyt vuokaruisleipää useammin kuin limppua. Teen vähän erikokoisen taikinan, ja paistan vähän eri tavalla, mutta muuten teen taikinan kuten ennenkin. Laitan tähän ruisleivän ohjeeni vähän päivitettyvä, sujuvasti kyllä kopioin vanhaakin ohjetta. Tästä ohjeesta tulee kolme leipää.

Raski:
10 dl vettä (40 C)
7.5 dl ruisjauhoja (Vääksyn Myllyn riihiruista = maailman parasta ruisjauhoa)
1 dl juurta

Taikina:
raskiin lisätään
3.75 dl vettä (40 C)
n. 18-19 dl ruisjauhoja
1 rkl hienoa merisuolaa

Raski vanhassa hyvässä kulhossa
Aloita raskin teolla. Vatkaa isossa kulhossa vesi, jauhot ja juuri. Peitä liinalla ja anna tekeytyä 12-14 h lämpimässä paikassa. Raskia voi sekoittaa välillä. Seuraavana aamuna ota 1 dl talteen seuraavaa kertaa varten. Voit lisätä siihen jauhoja, jotta se on taikinainen, tai säilyttää tuollaisena vellinä. Juuren voi säilyttää jääkaapissa (viikko-parikin), tai pakastaa.

Sekoita raskiin seuraavana aamuna suola, vesi ja jauhot. Lisää jauhot pikkuhiljaa ja vaivaa samalla jotta saat sopivan pehmeää mutta kiinteää taikinaa. Anna taikinan kohota 4-6 h. Jaa taikina kolmeen osaan ja muotoile sopiviksi vuokaan. Anna kohota leipinä kuutisen tuntia. Laita leivät 250 asteiseen uuniin ja laske lämpötila n. 160 asteeseen, paista n. 1.5 tuntia. Paistoaika ja -lämpö riippuu uunista, joten kannattaa kokeilla mikä sopii omalle uunille. Irroita lämpimät leivät vuuista, ja anna jäähtyä pyyhkeeseen käärittynä. Nauti tuoreena ja pakasta loput jos jää pakastettavaa.

Tämä on kyllä kaikista leivistä sitä parasta leipää.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Jatkettu jauhelihakastike: arjen pelastaja

Tämä on meidän perusruokaa, sitä arjen pelastajaa silloin, kun on tavallista hektisempää töissä, työmatkoja, lastenhoitajaa, vaaria, milloin mitäkin järjestelyä. Tai muuten vaan laiskottaa. Sitä ruokaa millä kierretään se, ettei tässä perheessä kukaan syö eineksiä. Kun tiedän jotain erikoista tulevan teen yleensä aina ison kattilallisen suunnilleen tälläistä kastiketta, vihanneslajit saattavat vähän vaihdella saatavuuden mukaan, aivan kuten lihat ja mausteetkin. Mutta perusidea on tehdä viiden litran kattila täyteen ja jakaa kastike sopiviin annoksiin pakastimeen. Ja sitten tarvittaessa sulattaa ja lämmittää kastike ja keittää joko pasta tai perunat kaveriksi.

Nyt kaikki kasvikset ovat palstalta, lihat maatilatorilta sekä omasta pakastimesta ja tomaattimurskat kaupasta. Pidän lautasmallin mielessäni kastiketta tehdessä, ja tätä syödessä ei olekaan ihan pakko olla lisukkeena muuta kuin pastaa tai perunaa, ja silti pysytään melko lähellä suositeltavaa lautasmallia. Kuka sitten ruokkiikin lapset ja itsensä, hänen ei tarvitse miettiä mitä tarjota lisukkeena. Ja tästä tykkää niin lapset kuin aikuisetkin (kunhan vaari saa perunoita lisukkeena).

1 kg porsaan jauhelihaa
500 g hirven jauhelihaa
500 g naudan paistijauhelihaa
mausteita (pippureita, paprikaa, chiliä, timjamia jne.)
2 kg tomaattimurskaa/paseerattua tomaattia/tomaattipuretta
4 isoa sipulia
1 rkl suolaa
3 rkl fariinisokeria
1-2 rkl punaviinietikkaa
3 rkl vehnäjauhoja
500 g raastettua porkkanaa
250 g raastettua palsternakkaa
500-750 g raastettua kesäkurpitsaa
kourallinen yrttejä (basilikaa, oreganoa, timjamia, meiramia jne.)

Paista jauhelihat pienissä erissä pannulla. Mausta jokainen erä haluamallasi tavalla. Siirrä lihat isoon kattilaan. Kaada joukkoon tomaattimurskat ja paseeratut tomaatit ja vähän tomaattipuretta. Kuori ja pilko sipulit, kuullota niitä pannulla, lisää kastikkeen joukkoon. Lisää suola, fariinisokeri ja etikka, lisää vehnäjauhoja jos haluat vähän suurustaa kastiketta. Raasta juurekset raastimen hienolla terällä, lisää kattilaan. Anna kastikkeen kiehua hyvä tovi, suunnilleen tunti ainakin jos on aikaa. Raasta kesäkurpitsa hienoksi ja lisää se ja tuoreita yrttejä kastikkeeseen. Anna vielä kiehahtaa ja nauti pastan kanssa. Loput voi pakastaa kunhan kastike on jäähtynyt.
 

torstai 5. syyskuuta 2013

Lähiruuasta

Kuvan pelto ei ole Asikkalasta
Ajatus lähiruuasta nousi taas mieleeni luettuani Hesarin jutun kvinoasta. Minä tykkään kvinoasta, löysin sen Tuija Ruuskan kasviskeittokirjan ansiosta. Kvinoa-pihvit ovat lempipihvini kasvispihveistä, tosin juuri tekemäni härkäpapupihvit ovat ainakin samalla viivalla, jolleivat jopa mene ohi. Kvinoaa ei ole kuitenkaan ollut helppo löytää kotimaisena, vähän aikaa sitten oli vaikea löytää yleensäkään mitään kvinoaa tavallisista ruokakaupoista, joten ostin sitä mitä löysin. Ja nyt se mietityttää.

Minä en tiedä mikä on oikein. Onko se hyvä että jollain kaukaisella alueella tuotetun ruuan hinta nousee? Saavatko paikalliset enemmän rahaa käyttöönsä? Vai tuleeko omasta paikallisesta hyvästä ruuasta niin kallista ettei siihen ole enää varaa? Tai että houkuttaako länsimäinen prosessoitu ruoka niin, että mielummin käyttävät rahansa siihen? Mutta jos ostan vaikka Vääksyn Myllystä ruisjauhot ja leivon siitä leivän, niin tiedän kuka siitä saa elannon ja joskus vähän sitäkin että mihin sitä rahaa käyttävät, hih, vaikka se ei minulle kuulukaan.  Ja näen senkin että missä kunnossa ne pellot ovat. Tuttua ja lähellä tuotettua ruokaa syödessä on helpompi ymmärtää mitä tapahtuu.

Minulla on kaksi vajaata pussia kvinoaa kaapissa. Ne kokkaan ja saatan blogatakin, mutta seuraavat pussit ostan suomalaista kvinoaa, sitten kun sellaista löydän, niin eipä tarvitse enää miettiä. Ja lähetän mielessäni anteeksipyynnön Boliviaan kun en tiedä että olenko ollut sotkemassa jotain vai olenko ollut saamassa hyvää aikaan, mutta lopetan sen ennen kuin kunnolla aloitinkaan.

Ja nyt kaivan ohrapussin kaapista ja teen tattiohraton omista tateista, sipuleista ja Asikkalan ohrasta.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Herkkutattiaika


Ihanat lähimetsät, ihanat herkkutatit. Niitä taas riittää yhden vuoden tauon jälkeen. Sain viikonloppuna kerättyä herkkutatteja kolme ämpärillistä, sitä edellisenä viikonloppuna saatiin esikoisen kanssa reilu ämpärillinen. Sen verran opin toissavuotisesta huippusadosta, että punikkitatit jätin tällä kertaa suosiolla metsään: vaikka hyviä nekin olisivat olleet, mutta kaikkea ei vaan ehdi säilöä/kuivattaa. Tänä vuonna olen myös ollut tarkempi siitä mitä kannan metsästä pois, eli vähän katsastan missä kunnossa sienet ovat jo ennen kuin ne pääsevät ämpäriin. Lisäksi ranskalaisuusasteeni on lisääntynyt sen verran, että tyhjät reiät eivät enää haittaa. Näistä syistä johtuen epäilenkin, että minulla on jo nyt kuivattuja herkkutatteja saman verran kuin oli silloin kaksi vuotta sitten. Ei haittaa yhtään.

Lisäksi löysin aivan täydellisiä kanttarelleja, sekä tietysti niitä vähemmän täydellisiä kuivahtaneita. Myös orakkaita riitti kastikkeeseen ja haaparouskuja niin, että joulun sienisalaatti on turvattu. Lampaankääpäpaikka on vielä katsomatta, ja tietysti samoille tattipaikoille voi mennä uudestaan niin usein kuin pääsee. Ihanaa satumetsämäistä kuusikkoa riittää, maa täynnä sammalta eikä juurikaan aluskasvillisuutta.

ps. Villasukan kudontakausi on myös aloitettu eli syksyä ilmassa.