lauantai 24. syyskuuta 2016

Marjastuksesta


Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen hyvä marjavuosi ja olen poiminut mustikkaa, villivadelmaa ja puolukkaa enemmän kuin koskaan ennen elämäni aikana. Ja todellakin kaikkia noita kolmea. Monena vuonna jotain marjaa tulee hyvin, mutta ei toista tai kolmatta, ja muistan minä jonkun vuoden kun mikään noista marjoista ei ole tuottanut satoa.

Marjastan yleensä tutuilla paikoilla, samoissa maisemissa missä olen käynyt jo lapsena äidin ja muun suvun kanssa. Tiedän minkä kiven ympärillä on aina paljon puolukkaa, mistä kohtaa löytyy mustikkaa kuivana vuotena, mistä märkänä vuotena. Ja vadelmapuskiin menen aina sen mukaan mihin niitä ilmestyy, tuttuja paikkoja nekin.

Tänä vuonna silmiini on osunut monia kirjoituksia marjastuksesta ja siitä kuinka rauhoittavaa se on, ja onhan se. Olen vaan huomannut, että minun marjastusfilosofiani on aika erilainen moniin muihin verrattuna. Olen jopa lukenut että joitain ärsyttää suunnattomasti sellaiset marjastajat jotka poimivat ämpäritolkulla marjoja. Uskokaa pois, minä en halua ärsyttää ketään, mutta en voi sille mitään, etten fiilistele metsässä vaan tärkeintä on saalis. Minua ei haittaa että joku lähtee kahvipannun kanssa metsästä hakemaan pienen piirakan mustikat, ja toivoisin ettei muita häiritse se, että minä lähden metsään hakemaan yhtä tai kahta ämpärillistä marjaa kerrallaan.

Minun marjastus on sitä, että metsään mennään ämpärin kanssa, kerätään se täyteen niin että hiki tippuu nenänvartta pitkin ja sitten tullaan pois. Eväitä ei tarvitse ottaa koska metsässä ei kerrallaan olla kovin kauaa, vesipullo saattaa olla mukana helteisessä mustikkametsässä, aina ei sitäkään. Onnentunne tulee siitä, että ämpäri on täysi ja tietää että marjaa riittää tulevana vuotena vaikka jokaiselle päivälle. Sienimetsässä saatan fiilistellä, marjametsässä muinaissuomalainen fiilistelee vain saaliista.

torstai 22. syyskuuta 2016

Pastakastike nyhtökaurasta


Tässä tuli lasten mielestä paras ruoka, mitä olen nyhtökaurasta valmistanut, olen tehnyt aiemmin sekä hodareita Anton&Anton-ruokakassin ohjeella sekä aasialaista kastiketta Hannansopan ohjeella. Minä tykkäsin pastakastikkeesta paljon, mutta olen tykännyt noista muistakin, mies sanoi että ihan ok kun laittaa nagaa päälle. (Lue kuitenkin postaus loppuun.) Kastikkeen tein hyvin yksinkertaisesti näin:

öljyä
1 sipuli
1 tlk hyvää tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyretta
2 tl punaviinietikkaa
1 tl fariinisokeria
1 pkt (250 g) tomaatti-nyhtökauraa
timjamia, viherpippuria

pastaa
parmesanjuustoa

Kuullota silputtua sipulia öljyssä, kaada se kattilaan tomaattimurskan ja muiden kastikeaineiden kanssa. Paista nyhtökaura pannulla, mausta sitä vielä lisää jos haluat. Anna kastikkeen hautua saman aikaa kuin keität pastan. Syö spagethin ja parmesaanin kanssa.

Esikoisen lautanen aterian päätteeksi

Mutta kaikki on niin suhteellista, paraskin. Kuopuksella tuli yökkäysrefleksi pariin otteeseen, ja hän jätti pastankin syömättä, sama hiilarifiili joka söisi pelkkää pastaa jos saisi. Esikoinen söi pastan loppuun, mutta kaapi kaiken näkyvän nyhtökauran pois, paljoa sitä ei alun alkaenkaan ollut. Tämä olisikin todella riittoisa ruoka, kastikkeesta riittäisi varmaan viikoksi meidän perheessä. Minä pidin ruuasta, pidin paljonkin. Tuollaisenaan kuitenkin annos on niin suuri, että ei sitä varmaan tule pelkästään itselle ja miehelle tehtyä, kastikkeesta jäi nyt reilusti yli puolet jäljelle.

Meillä syntyi lasten kanssa pitkä keskustelu kasvisruuasta, referoin siitä osan tähän lasten luvalla. Lapsista on ihan ok, että meillä syödään kasvisaterioita, mutta kumpikin sanoivat haluavansa oikeita kasviksia eikä näitä "prosessoituja jauhelihan korvaajia". Chili sin carne, kasviskeitot ja sen sellaiset maistuvat hyvin joten niitä kiitos. Tai syövät mieluummin kaksi ruokaa joissa kummassakin on hyvin vähän lihaa kuin että toisena päivänä enemmän ja toisena jotain "korviketta" kuten esikoinen totesi. Minä taidan olla samaa mieltä. Meidän perheessä syödään siis myös lihaa, joten sinänsä ei tarvita lihankaltaisia tuotteita. Kasvisruat saavat edelleenkin olla oikeista kasviksista valmistettuja ruokia. Ei meillä syödä muitakaan pitkälle prosessoituja ruokia, miksi siis söisimme kasviksia pitkälle prosessoituna? Myöskään jauheliha ei meidän perheessä ole mikään "ongelma" (joillekin se kuulemma on), se on hyvää ja monikäyttöistä ja siksi sitä käytetään silloin tällöin. Etenkin kyyhkyn ja peuran jauheliha on oikein hyvää, en kaipaa niille(kään) korvikkeita.

Ensin sitä oli nyhtökaurasta innoissaan, sitten superärsyyntynyt kun ei sitä saanut mistään (kun ei ollut suhteita eikä kukaan myynyt tiskin alta), ja nyt kun sitä saa, tajusi ettei meidän perhe tulekaan pelastamaan maailmaa, tai Suomea, syömällä nyhtökauraa. Anteeksi maailma, anteeksi Suomi, jatkamme kasvisten syöntiä kuten ennenkin, raaka-aineina itse tehdylle ruualle sekä ihan sellaisenaan.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Herkkutattirisotto


Minä olen ollut sitä mieltä, että kyyhkyliemeen tehty risotto on parasta. Sienirisoton teen useimmiten kuivatuista tateista, mutta koska löysin vielä kaksi pientä, vain aavistuksen kämästä herkkutattia, tein itselleni risoton tuoreista sienistä. Tein risoton nyt tattiliemeen, ja täytyy todeta että kyyhkyliemi on kohdannut voittajan, ihan parhaita risottoja mitä olen koskaan tehnyt. Tämä annos on siis yhdelle:

pikkunokare voita
1 sipuli
1 dl hyvää risottoriisiä
1 rkl todella kuivaa balsamicoa
n. 3 dl tattilientä
pieni kourallinen raastettua parmesaania
suolaa tarvittaessa

pikkunokare voita
viipaloitua herkkutattia
suolaa, pippuria myllystä

Laita voi kattilaan ja kuullota siinä silputtua sipulia. Lisää riisi ja kuullota sitäkin hetki. Lisää kuiva balsamico ja sekoita hyvin. Lisää kiehuvaa tattilientä vähän kerrallaan niin, että edellinen lisäys on imeytynyt riisiin ennen kuin lisäät uuden pienen määrän lientä. Kun riisi on sopivan kypsää, lisää vielä juusto ja anna sen sulaa joukkoon. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.

Samalla kun keität risottoa, paista pannulla viipaloidut herkkutatit, mausta suolalla ja pippurilla. Laita risotto lautaselle, kaada sienet päälle. Hyvää, ihan älyttömän hyvää!


maanantai 19. syyskuuta 2016

Omenahillo uunissa


Minä olen tehnyt omenahillon uunissa jo muutaman vuoden ajan. Se on niin helppoa ja vaivatonta, ja ei tarvitse olla hellan vieressä koko aikaa. Ohje on pelkistynyt vuosi vodelta, ehkä ensi vuonna ohjeeseen kuuluu pelkkää omenaa aivan kuten serkkuni tekemässä hillossa. Sain tänä vuonna tädiltäni huiman määrän omenoita, yhteensä neljä ämpärillistä joista kaksi täynnä Antonovkaa, tuota kaikkein parasta hillo-omenaa. Minulla oli pieni sadonkorjuloma, perjantai meni perunannostossa, tämä päivä omenoiden kanssa (ja eilinen yö vadelmien kanssa).

Teen hillon isossa uunivuuassa. Mittasin nyt määrät, yleensä vaan pilkon vuuan täyteen omenaa ja ripottelen vähän sokeria päälle. Aika uunissa on viittellinen ja se riippuu myös omenalajikkeesta. Antonovka on siitä kiitollinen hillo-omena, että se menee kypsyessään itsestään hienoksi hilloksi, ja kuoretkin sulavat sinne joukkoon. Jos haluaa oikein hienoa hilloa, omenat voi kuoria, tai helpomman kautta ajaa valmiin hillon sosemyllyn läpi.

3 kg omenaa lohkottuna (4,5 kg omenia)
300 g hillosokeria

Huuhtele omenat tarvittaessa. Viipaloi omenat lohkoiksi isoon vuokaan. Niitä ei tarvitse kuoria jos ei halua. Ripottele hillosokeria päälle. Peitä vuoka foliolla ja anna hillon hautua uunissa 150 asteessa n. 2 tuntia. Poista folio, ja jatka paistamista tarvittaessa, tätä isoa määrää haudutin uunissa kolme tuntia. Sekoita hilloa pari kertaa välissä.

Purkita kuuma hillo steriloituihin purkkeihin tai anna hillon jäähtyä ja pakasta se. Hillon voi soseuttaa vielä hienommaksi sosemyllyssä. Huomaa että jääkaapissa tämä ei säily kovin pitkään sillä sokeria on niin vähän. Minä pakastan tämän hillon aina pienissä rasioissa joista hillon saa käytettyä nopeasti.

torstai 15. syyskuuta 2016

Kalakeitto rapuliemeen


Paras arkiruoka on tietysti sellaista, mikä on nopea ja vaivaton tehdä työpäivän jälkeen. Joskus arkiruoka on sen lisäksi niin hyvää, että sitä voisi tarjota vaikka millaisissa juhlissa. Tämä kalakeitto oli sellainen ruoka, maailman nopein ja yksinkertaisin tehdä, ja silti mitä hienoimman makuinen. Oikeastihan tämä keitto ei tarvitse reseptiä, mutta halusin vaan muistuttaa, kuinka hyvä liemi nostaa tavallisen ruuan ihan uusiin sfääreihin. Ja kun liemi on valmiina pakastimessa, on ruuanlaitto todella helppoa ja vaivatonta. Sen verran keitto vaati esivalmisteluja, että kävin hakemassa kalan Hakaniemen hallista lounastunnilla, ja kotiin tulin palstan kautta. Nostin sieltä 4 perunaa, 2 porkkanaa, pienen fenkolin ja tilliä. Kotona otin liemen pakastimesta ja aloin keiton tekoon. Siitä kun aloin tehdä ruokaa, meni n. 15 minuuttia ja olimme pöydässä syömässä.

2½ dl vettä
4 perunaa
2 isoa porkkanaa (1 keltainen ja 1 oranssi)
1 sipuli
pieni fenkoli
n. 500 g kuhaa
suolaa
tilliä

Laita liemi kattilaan, lisää vähän vettä. Kuori ja pilko perunat ja porkkanat ja lisää liemeen. Viipaloi sipuli ja fenkoli, lisää kattilaan. Keitä kymmenisen minuuttia, ja lisää keittoon kuha paloina ja suolaa maun mukaan. Anna kiehahtaa, lisää tilliä. Syö keitto ruisleivän kanssa. 

tiistai 13. syyskuuta 2016

Juustoinen kantarellipiirakka


Tämä resepti on saanut innoituksen sekä Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogista että Rouva Raadelman keittiöstä. Ensin mainitussa tehtiin kantarellipiirakka Västerbotten-juustolla, ja Raadelman ihaniin rapujuhliin oltiin tehty pelkästä juustosta piirakka. Minä yhdistin vähän kumpaakin reseptiä tähän, ja tein piirakan pienenä. 

Juuston ostin Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä, tosin Västerbottenin sijaan ostin Svedjan Gårdost -juustoa. Vähän kuin Västerbotten-juusto paitsi paljon parempaa. Ihana pieni piirakka, josta sain monta lounasta itselleni. Taas niitä lounaita jotka tekevät päivästä vähän paremman.

50 g voita
0,8 dl vehnäjauhoa
0,3 dl (riihi)ruisjauhoa
ripaus suolaa

reilu 200 g kantarelleja
vähän voita
1 sipuli
muutama rouhaisu mustapippuria
100 g Svedjan Gårdost -juustoa
2 munaa
2 dl kermaa

Aloita tekemälla taikina. Sekoita voi ja jauhot ja suola. Painele taikina pieneen (15 cm halkaisija) irtopohjavuokaan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla ja paista 200 asteessa 10 min.

Sillä aikaa paista kantarelleja pannulla niin, että neste haihtuu. Lisää vähän voita ja pilkottu sipuli, rouhi pippuria joukkoon ja kuullota sipuli. Levitä sienet esipaistetulle pohjalle. Raasta juusto, levitä sienten päälle. Kaada päälle keskenään sekoitetut munat ja kerma ja paista vielä 25 minuuttia. Nauti lämpimänä salaatin kanssa.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Vadelmakakku strutsinmunasta


Samalla kun rikoin strutsinmunan ja leivoin kääretortun, tein munasta myös kaksi sokerikakkupohjaa jotka pakastin. Käytin kakkuihin yhteensä 4 dl strutsinmunaa, eli tein kaksi suunnilleen neljän munan kakkua. Kuten mansikkakakkua tehdessä huomasin, strutsinmunalla tehdystä kakusta tulee paljon kuohkeampi ja kakku maistuu todella hyvältä.

Siskoni teki kesällä aivan upeat kakut joissa välissä oli vadelmamoussea. Halusin nyt tehdä samanlaisen täytteen ja kysyin ohjetta. Ihan samalla suhteella en tehnyt, mutta hyvää oli tämäkin, Minä tein nyt kakun mökillä ihan vaan hyvin vuoksi jälkiruuaksi kanakeiton päälle. Ulkonäkö on siis sen mukainen, ei mikään upea juhlakakku, mutta todella herkullinen kuitenkin.

2 dl strutsinmunaa
2 dl sokeria
1,8 dl vehnäjauhoa

Vatkaa muna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon varovaisesti jauhot. Paista isossa (esim. 26 cm halkaisijaltaan) irtopohjavuokassa 175 asteessa n. 35 minuuttia. Anna jäähtyä (tai pakasta) kunnolla. Leikkaa kakku kahteen osaan.

2 dl kermaa
2 dl bulgarianjugurttia
2-3 rkl sokeria (tai enemmän tai vähemän)
3-4 dl vadelmaa
½ dl vadelmamehua (marjoista)
3 liivatelehteä (liuota kylmässä vedessä muutama minuutti ennen käyttöä)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sekaan jugurtti, sokeri ja marjat, sekoita. Kuumenna marjoista irronnut mehu juuri ja juuri kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon (purista liivatelehdistä vesi ensin). Sekoita neste vaahtoon, täyte on aika juoksevaa tässä vaiheessa. Laita kakkupohja takaisin vuokaan, kannattaa laittaa leivin- tai voipaperia pohjalle. Lisää marjaseos levyn päälle ja nosta toinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa.

4 dl kermaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3-4 dl puutarhavadelmia
3-4 dl karhunvatukkaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokerit. Levitä kermavaahto kakun päälle ja koristele reilusti marjoilla. Minä jätin kermavaahdon vähän löysemmäksi joten lusikoin sen vaan päälle. Jos mökillä olisi ollut pursotinpussi ja tylla, olisin vatkannut kiinteämmän vaahdon ja pursottanut reunat.


Hyvä kakku, aivan todella hyvä. Ei tarvinnut isän ja miehen syödä urheasti ja kohteliaasti tekemääni kakkua tällä kertaa. Ja kun kakku oli paistettu etukäteen, sen sai helposti ja ennen kaikkea nopeasti pöytään. Kakkupohja ja metsävadelmat olivat sulamassa perjantain työpäivän ajan, täytin sen nopeasti töiden jälkeen ennen mökille lähtöä ja se sai hyytyä yön yli. Sillä aikaa kun keitto kiehui, vatkasin kerman, levitin päälle ja esikoinen koristeli reilulla määrällä marjoja. Vähällä vaivalla herkullinen ja näyttävä jälkiruoka. Ja paljon marjoja.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Sienestystä


Kuvassa näkyy aika tyypillinen tämän vuoden sienisaalis mökkiseudulta. Ei tietoakaan niistä jättikassillisista torvisieniä ja kantarelleja, tai tattiämpäreistä mitä some pursuaa tänä vuonna. Toisaalta, meillä syö sieniä vain minä ja esikoinen, esikoinenkin pääasiassa kantarelleja ja herkkutatteja, joten vähemmälläkin pärjätään. 

Minä olen sellainen hyvin perinteinen ja arka sienestäjä. Tunnen tatit mutta kerään niistä nykysiin vain herkkutatteja, joskus voitatteja tai punikkitatteja. Rouskuja tunnen jonkun verran, mutta olen kerännyt pääasiassa haapa- ja karvarouskuja. Tänä vuonna olen kerännyt myös muutamia mustarouskuja 30 vuoden tauon jälkeen. Kerään lampaankääpiä ja orakkaita, ja tietysti kantarelleja ja mustatorvisieniä. Suppilo- ja kosteikkovahverot tunnen, mutta jätän ne metsään, paitsi jos tiedän jonkun haluavan niitä. Näiden lisäksi tunnistan paljon sieniä, mutta en vaan kerää niitä.

Tänä vuonna olen ottanut kaksi uutta sientä listalle, asia mitä ei ole tullut tehtyä vuosiin. Toinen minulle uusista sienistä on sikurirousku, joka tuntuu olevan jonkinlainen trendi-sieni tällä hetkellä. Sitä olen kuivannut ja paistanut pannulla sellaisenaan. Ihana sieni, ja kun sen on kerran oppinut tunnistamaan tuntuu että niitä on joka paikka täynnä, ainakin tänä vuonna.

Toinen uusi sieni on mustavahakas. Senkin olen tunnistanut jo aiemmin, mutten ole vaan jostain syystä kerännyt. Ei niitä paljoa täällä ole, olen löytänyt niitä kokonaista kaksi kappaletta. Mutta Puutarhan ja hellan välistä Ullan kannustuksesta/yllytyksestä johtuen keräsin ne ja paistoin pannulla maistiaiseksi. Syötiin ne isän kanssa, pari haarukallista kummallekin, ja oli kyllä ihan mielettömän hyvää, uusi lempisieni herkkutatin ohella. 

Kaksi uutta sienilajia vanhalle ja aralle sienestäjälle yhtenä kesänä, ei huono. Kehnäsienen tunnistaisin (ainakin niin luulen), jos vaan sellaisen näkisin, se on kerättävien listalla kun vaan löytäisi. Ehkä pitää laajentaa reviiriä vielä entisestään, täällä tuntuu olevan aika vaatimattomat sienimaastot.

Herkkutatti on edelleen se ykkönen listallani, ja tuskin sieltä tippuukaan. Kun löytää metsästä täydellisen herkkutatin mielen valtaa ihan käsittämätätön onnen tunne. Tänään löysin yhden, vaikka taitaakin tattikausi olla tältä vuodelta ohi.

torstai 8. syyskuuta 2016

Kääretorttu strutsinmunasta

Vihdoinkin sain taas ostettua strutsinmunan, tai oikeasti kaksi munaa Kilkkilän farmilta. Tällä kertaa jouduin rikkomaan munan naisellisesti kaulimella, koska mies eli sähköporakoneen käyttäjä oli työmatkalla. Hyvin onnistui niinkin. Erottelin taas valkuaisen ja keltuaisen, joita sitten sekoitin tarvittaviin leivonnaisiin, kuten tähän kääretorttuun, takaisin 1:3, eli yksi osa keltuaista ja kaksi osaa valkuaista (ei ole vaikeaa vaikka joku muuta väittäisi).

Syyskuun teemana näyttää olevan surkeat kuvat. Mutta koska lapset ihastuivat tähän välipalaan (yllätys) niin kirjaan ohjeen ylös jotta voivat leipoa tätä joskus itse (todennäköisesti kananmunista).

2,4 dl strutsinmunaa (tai 5 kananmunaa)
2,4 dl sokeria
1 dl perunajauhoa
1 dl vehnäjauhoa

1 dl kermaa
2 dl hapankermaa
2-3 dl vadelmaa
2 dl mustikkaa
2-4 rkl sokeria

Laita muna/t ja sokeri kulhoon ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi, aikaa menee n. 10 minuuttia. Lisää jauhot ja sekoita ne joukkoon varovasti. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista  200 asteessa n. 12 minuuttia.

Valmista täyte sillä aikaa. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää hapankerma ja marjat ja lopuksi sokeria maun mukaan. Minä laitoin vähän sokeria, koska tämö tuli koululaisten (hemmottelu)välipalaksi.

Laita uunipeltiä suurempi voipaperi pöydälle ja ripottele sokeria sen päälle. Kumoa vähän jäähtynyt torttulevy nurin päin sen päälle, irrota leivinpaperi varovasti. Levitä täyte levylle ja kääri levy rullalle. Käännä voipaperi rullan ympärille ja anna kääretortun vähän tasaantua mieluiten kylmässä. Leikkaa viipaleiksi ja nauti hyvästä välipalasta tai jälkiruuasta.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Ihana omenapiirakka


Mökin Antonovka alkaa olla melkein kypsää, sellaista että hyvin kelpasi piirakkaan. Halusin kokeilla kuuman veden piirakkataikinaa, samaa jota käytin kyyhkypiirakkaan. Ja hyvinhän se toimi makeassakin leivonnassa. Tämä on vähän toisenlainen omenapiirakka, mutta en muista aikoihin näin hyvää syöneeni. Tein nyt korkeaan vuokaan, ensi kerralla teen ehkä kuitenkin perinteisesti matalammaksi. 

Osa tekstistä on kopioitu tuosta kyyhkypiirakan postauksesta. 

500 g jauhoa
1 tl suolaa
200 g voita
200 ml vettä
1 muna

Mittaa jauhot ja suola kulhoon. Sulata voi kattilassa, lisää vesi. Kun ne kiehuvat, kaada ne jauhojen joukkoon, sekoita haarukkavatkaimella. Sekoita joukkoon lopuksi yksi muna. Anna taikinan jäähtyä ennen kuin alat kaulia sitä. 

n. 1 kg omenia pilkottuna (Antonovka) (n. 1,4 kg kokonaisia)
330 g hillo- ja marmeladisokeria (tai vähemmän)
3 tl kanelia
2 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria

Pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Laita ne kattilaan, kaada päälle sokeri ja mausteet, voit lisätä myös pienen lorauksen vettä (alle ½ dl). Anna hautua hetki, niin että sokeri sulaa kuutioiden joukkoon.

1 muna voiteluun

Valmista piirakka. Ota taikinasta vajaa 1/3 erilleen, kauli loppu taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Nosta taikina suorakaiteen muotoiseen vuokaan, vuoka kannattaa vuorata leivinpaperilla niin piirakka on helpompi nostaa siitä pois. Taikinan pitää olla riittävän paksua joka kohdasta, paikkaile taikinan paloilla tarvittaessa. Kaada omenat vuokaan, kauli loppu taikinasta kanneksi. Voitele reunat munalla, laita kansi päälle ja puristele kansitaikina hyvin kiinni. Tee päälle ristiviillot ja nosta reunat ylös.

Paista piirakkaa 200 asteessa 20 minuuttia, laske lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista 30 minuuttia. 

Anna piirakan jäähtyä kunnolla. Kun se on jäähtynyt, omenahillo sisällä on hyytynyt ja piirakasta voi leikata paloja. Ehkä paras piirakka mitä on aikoihin syöty, kaikki tykkäsivät. Tätä tulee varmasti tehtyä uudestaam.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Erilaiset rapujuhlat


Jos etsii netistä vinkkejä rapujuhliin, tulee eteen toinen toistaan upeampia kattauksia ja menuja. Niitä lukiessa kuulee mielessään iloisen puheen ja laulut alkavat soida päässä. Mutta on myös toisenlaisia rapujuhlia, sellaisia kuin meillä oli lauantain myrskyävässä säässä. Sellaisia mitkä pistetään pystyyn aivan yllättäen, pyydetään sisko perheineen mukaan (paikalle pääsi sisko ja kaksi lasta) ja kaikki tehdään pienesti. Ruokajuomaksi on ostettu muutama olut jotka unohtuvat jääkaappiin. Menu suunnitellaan edellisenä päivänä pelkästään käytännöllisyyttä ajatellen. Eikä oteta yhtään kuvaa paitsi tuo yksi kännykällä nopeasti otettu, sillä eihän juhlista ole tarkoitus kirjoittaa mitään. Sellaiset rapujuhlat meillä oli.

Rapuja, paahtoleipää ja voita

Lihakeittoa naudan osso bucosta ja jäniksen satulasta, ruisleipää


Edellisenä päivänä keitin lihat keittoa varten, 1½ kg naudan osso bucoa ja yhden jäniksen satulan. Liemeen tuli palsternakkaa, purjoa, selleriä, porkkanaa ja mausteita, paljon persiljaa. Keitin lihoja pari tuntia, jätin lihat liemeen jäähtymään yön yli. Leivoin myös omenapiirakan kaksinkertaisena pellillä.

Ravut keitin seuraavana aamuna ja jätin liemeen jäähtymään. Pilkoin myös lihat valmiiksi ja siivilöin liemen, jätin liemen lihoineen kattilaan odottamaan. Siinä vaiheessa kun vieraat tulivat, siis sisko lasten kanssa, katoimme esikoisen kanssa pöydän kertakäyttölautasilla ja sekalaisella setillä sopivia veitsiä. Laitoimme myös pikkukulhoihin vettä ja sitruunan viipaleita ja jokaiselle muutaman servietin. Leivänpaahdin tuotiin ulos joten saimme leivät paahdettua lähellä. Kuopus ei syönyt ravun rapua, mutta söi sitten leipää sen edestä. 

Juuri ennen kuin aloimme syödä rapuja lisäsin lihakeittoon perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, sipulia, purjoa ja papuja. Laitoin kattilan hellalle ja se sai kiehua sen ajan kun söimme rapuja. Kun ne oli syöty, vaihdettiin lautaset syviin lautasiin ja söimme lihakeiton ja ihanaa tuoretta täysrukiista reikäleipää Vääksystä. Ruokajuomana oli koko ajan jäävesi. Keitto jäähtyi kovassa tuulessa nopeasti, pöytäliina pysyi pöydässä suunnilleen kymmenen ison kiven voimin. 

Jälkiruokaa emme jaksaneet heti, sen sijaan näihin rapujuhliin kuului sienestystä ruuan päälle, ja sen jälkeen savusaunassa saunomista pitkän kaavan mukaan. Ennen vieraiden lähtöä oli kahvin/teen ja omenapiirakan aika, iltapala kuittautui sillä.

Iloista puheensorinaa oli täälläkin, sellaista rauhallista ja rentoa yhdessäoloa. Hinnatonta.

lauantai 27. elokuuta 2016

Hävikkiviikon ajatuksia

River Cottagen keittiössä arvostetaan ruokaa

Ensi viikolla vietetään kuluttajaliiton organisoimaa hävikkiviikkoa. Tämän vuoden teemana on hyvät käytännöt. Jokainen voi tehdä omia lupauksia, jakaa niitä vaikka somessa, ja olla muutenkin aktiivinen ja jakaa hyviä käytäntöjä ruokahävikin estämiseksi. 

Minä olen saanut vanhanaikaisen ruokakasvatuksen, sellaisen jonka mukaan ruoka on arvokasta, sitä ei saa halveksia eikä sillä saa leikkiä. Leipää ei saanut laittaa väärin päin pöydälle, lautanen syötiin tyhjäksi ja aina kiitettiin ruuanlaittajaa, oltiin sitten kotona, kylässä tai muualla (vaikka koulussa, minä olin se tyttö joka huikkasi ruokalasta lähtiessä aina keittäjille kiitokset). 

Kun muutin jenkkeihin tämän vuosituhannen alussa, silmiin suorastaan sattui aina, kun oli syömässä yliopiston ruokalassa. Siellä nuoret sotkivat ruualla, heittelivät sitä toistensa päälle ja jättivät syömättä mitä ja miten sattui. Juttelin tästä useammankin kerran kollegoiden kanssa, ja heitä ihmetytti ihmettelyni yhtä paljon kuin minua ihmetytti. Ruokakulttuurit ovat erilaisia, siellä oli nälkävuosista paljon pidempi aika kuin meillä jne. Tästä kaikesta on aikaa siis n. 15 v, paljon ehtii tapahtua siinä ajassa.

Varmasti muutkin kuin minä ovat huomanneet, että sama ruualla leikkiminen on alkanut täälläkin. Siksikin tälläiset teemaviikot ovat tärkeitä ja ovat muistamassa ruuan arvosta. Mutta nyt samaan aikaan meillä on trendinä myös esim. ruokaöverit ja kaiken maailman friikkipirtelöt ja muut sellaiset, joissa oikein sotketaan ruualla (nuoleeko joku ne lasin ulkopuolella ja pöydällä/lautasella olevat kastikkeet?). Tiedän ettei hukkaan menevä ruokamäärä ole kummoinen, mutta kiva siinä silti selittää kotona kasvavalle lapselle, ettei äiti hyväksy moista ruualla sotkemista (mutsi on kalkkis). Että se ei kuulu suomalaiseen ruokaKULTTUURIIN. 

Tässä asiassa en koskaan tule, enkä halua tulla, muotiin, siinä että stailauksen takia heittäisin kastikkeita pitkin pöytiä. Toistan vielä, että ymmärrän kyllä ettei hävikki ole grammoina suuri, mutta ajatuksena se on, siinä millainen malli me annetaan meidän kasvaville lapsille ja nuorille. Matka siitä että äiti kaataa kastikkeet pitkin poikin ja sitä pidetään hienona siihen, että lapsi heittää ranskiksella toista, ei ole suuren suuri.

Tälläisiä ajatuksia minulle tuli hyvistä käytännöistä. Minun hävikkiviikon lupaus on se, että näytän edelleen lapsilleni esimerkkiä siinä, kuinka ruokaa tulee arvostaa: ruuantuottajista lähtien aina siihen asti että ruoka on lautasella (eikä sen vieressä).

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Tattiliemi


Minä luin pari vuotta sitten ihanan kirjoituksen tattiliemen teosta Ripaus tryffeliä -blogista ja päätin että lientä on keitettävä. Kuinka ollakaan seuraavat pari vuotta olivat tatittomia vuosia ja asia pääsi jotenkin unohtumaan. Tänä vuonna ehdin saada ensimmäisen tattisadon syötyä ja kuivattua ja heittää perkeet kompostiin. Onneksi Merja muistutti asiasta, ja kyllä, harmistus oli melkoinen, kun tajusin unohdukseni, liemiaineksia olisi ollut ihan riittävästi. Mutta ei hätää, viime viikonloppuna minulla oli hyvin aikaa kierrellä metsissä, ja löysin uudestaan herkkutatteja, en niin paljoa kuin aiemmin, mutta mukavasti kuitenkin.

Yhdeltä sieniretkeltäni sain useamman herkkutatin, jotka valmistin suoraan syötäväksi. Perkasin sienet melko suurpiirteisesti, joten liemiainekset olivat kasassa. Jos et ole lapsena saanut keittää riittävästi noitavelliä, suosittelen tattiliemen keittämistä, samanlainen fiilis tuli nyt aikuisenakin. Ja vähän nauratti ääneenkin, kun liemi oli niin täydellisen noitavellin näköistä. Sellainen hyvän mielen keittiöpuuha, mielellään ulkona tehtävä.

Alkuperäisessä ohjeessa oli myös timjamia (ei ollut) ja valkosipulia (en laittanut). Minä tein liemen niin yksinkertaisena kuin sen voi tehdä, maustan ja suolaan sitten ruuan.

herkkutattien jalkoja, pillejä ja syötyä kohtaa sienestä
vettä niin että kaikki peittyy

Kun putsaat herkkutatit, ota perkeet talteen. Laita perkeet kattilaan ja lisää vettä niin että kaikki peittyy. Anna poreilla ihan hiljalleen, ettei sienet hajoa liikaa. Keitä kymmenisen minuuttia ja siivilöi liemi. Keitä lientä vielä reilusti kasaan, Merja suositteli noin kolmannekseen, minä taisin redusoida noin puoleen. Jäähdytä liemi ja pakasta jääpalakuutiona, söpöjä mustia jääpaloja.

Minä olin alkuun vähän huolissani, sillä liemen haju ei ollut mikään kovin miellyttävä, ei keittäessä eikä valmiina. Mutta se maku, voi hyvä tavaton kun alkoi hymyilyttää, hymy levisi oikein korvasta korvaan kun maku oli niin upea. Jep, suosittelen. Ihanaa makua tiedossa kastikkeisiin, patoihin, pastoihin ja risottoihin, ainakin nyt alkuunsa.

tiistai 23. elokuuta 2016

Herkkutattia ja kesäkurpitsaa


Herkkutatti on yksi lempisienistäni. Erityisesti tykkään siitä kuivattuna ja vähintään yhtä paljon pidän siitä hyvin paistettuna, sellaisena kovalla lämmöllä nopeasti kypsennettynä. Opiskeluajat selvisin pitkälle marjojen, sipulin, perunan ja sienten (ja tietysti hirvenlihan) voimin, omavaraisuus säästi rahoja muihin aktiviteetteihin. Parasta oli herkkutatit, jotka äiti aina leikkasi pieniksi kuutioiksi ja haudutti pannulla nesteet pois. Hyvää sekin oli, sellaista perinteistä suomalaista sieniherkkua, siitä sai vaikka mitä hyviä ruokia. Mutta vielä enemmän pidän nopeasti kuumalla pannulla paistetuista sienistä, näitä voi syödä ihan sellaisenaan.

Viikonloppuna tuli nautittua hyvästä lihasta kasvisten kanssa ja nyt viikolla voi keskittyä kasvimaan ja metsän antimiin sellaisenaan, elokuun sato on niin yltäkylläistä että kauppalaskutkin ovat lähes olemattomia.

kesäkurpitsaa
herneitä
sipulia
öljyä
siideriviinietikkaa
aavistus hunajaa

voita
herkkutatteja
suolaa ja pippuria myllystä

Höylää kesäkurpitsasta ihan ohuita siivuja. Lisää joukkoon herneitä ja ihan hienoksi viipaloitua sipulia. Voit käyttää mitä tahansa kasviksia salaattiin, minulla oli nyt nämä. Sekoita öljy, etikka ja aavistus hunajaa keskenään, kaada salaatin joukkoon. Anna salaatin maustua sillä välin, kun valmistat tatit.

Laita voi pannulle, pilko tatit suikaleiksi tai muuten reiluiksi paloiksi. Paista sienet hyvällä lämmöllä napakoiksi, niin että tatit saavat vähän väriä, mutta eivät ala kiehua nesteessään. Suolaa ja pippuroi maun mukaan. Nostele tatit kesäkurpitsasalaatin päälle ja nauti heti.

Yksinkertaista, niin yksinkertaista maultaan ja juuri siksi aivan ylivertaisen hyvää. Elokuuta parhaimmillaan,

lauantai 20. elokuuta 2016

Peuranpaisti grillin kautta


Mitä syödään elokuisena viikonloppuna perheessä, jossa mies metsästää ja vaimo käy sienessä, marjassa ja huolehtii keittiöpuutarhasta? Meillä syötiin tänä lauantaina peuranpaistia, kantarellikastiketta, uunitettuja perunoita, punajuuria ja palsternakkaa sekä härkäpapupaistosta. Huomenna syödään samaa peuranpaistia, ja lisäksi keitettyjä papuja ja punajuuria, niitä perunoita, sieniä ja puolukkasurvosta. Syödään myös rapuja ja lettuja kuningatarhillon kanssa.

Tämä on kesän parasta aikaa mökillä, saa nauttia auringosta, virkistävästä uimisesta hikisen pyöräilyn ja metsässä samoilun jälkeen, savusaunasta ja yksinkertaisesta mutta loistavasta ruuasta. Tänä vuonna mustikka-aika on jo ohi, puolukka-aika ei ihan vielä alkanut. Sieniä löytyy tänä vuonna, kantarelleja, mustia torvisieniä ja lampaankääpiä on enemmän kuin monena vuotena. Poimin tänään ensimmäiset sikurirouskut maistiaisiksi, en ole niitä ennen kerännyt.

n. 2 kg peuranpaisti

suolaa, pippuria myllystä
katajanmarjoja morttelin kautta
kuivattua chiliä (maun mukaan)
öljyä, soijakastiketta tjs.

Ota paisti sulamaan ajoissa, sulata se hitaasti jääkaapissa jos vaan mahdollista. Tee mausteista sopiva seos ja hiero paistin pintaan. Anna maustua pari tuntia huoneenlämmössä. Grillaa paisti sen jälkeen kauttaaltaan kuumassa grillissä ja siirrä uunivuokaan. Paista miedossa lämmössä n. 125 astetta kunnes sisälämpötila on haluttu. Minä haluaisin jättää paistin reilusti punaiseksi (n. 55-57 astetta) mutta lasten toiveesta paistoin lihan 62 asteeseen, aikaa siihen meni parisen tuntia. Kääri liha folioon ja anna lämmön tasaantua puolisen tuntia tai vähän yli.

Sillä aikaa kun paisti oli uunissa, kävin metsässä poimimassa sienet ja keräsin kaikki kasvikset kasvimaalta. Ja kun paisti oli foliossa tasaantumassa, valmistin perunat ja juurekset uunissa (250 astetta 35 minuuttia), tein sienikastikkeen (kantarelleja, sipulia, kermaa, peuranpaistilientä) ja härkäpapupaistoksen (härkäpapuja, savukylkeä ja vähän paistilientä).

Loistava ruoka, todella loistava, (minun mielestä) harvassa on ravintolat jossa saa näin hyvää ruokaa.