tiistai 12. maaliskuuta 2019

Järkisärkipasta


Meillä syödään nykyään 2-3 kertaa viikossa kalaa, valituksia alkaa tulla siinä vaiheessa kun peräkkäisiä päiviä alkaa olla yli 3-4 (joskus silloin kun tulee käytyä Maxin kalassa). Mutta tuoreen kalan lisäksi tulee käyettyä aika usein säilykekalaa, nimittäin Järkisärkeä. Se onkin tuote, jota minulla on AINA kaapissa, pelastaa monta kokkausjumia tai muuten kiireistä iltaa. Sanonkin kaikille, että miksi joku käyttää tonnikalaa, kun meillä on upea järkisärki. 

Viime aikojen suosikiksi on noussut nopea pastakastike. Kastike valmistuu samassa ajassa kuin pasta kiehuu, eniten aikaa taitaa mennä siihen, että pastavesi kiehuu. Tämä valmistuu vartissa ja maistuu meillä ihan kaikille (ja paremmin kuin se, jossa käytän kastikkeena pelkkää järkisärkeä). Meillä tästä tulee aina 5 annosta: koko perhe syö yhden aterian ja minä saan vielä seuraavaksi päiväksi eväät töihin. 

400 g pastaa

1 iso sipuli
öljyä
3-4 tomaattia

parmesania

Laita hyvä pasta kiehumaan suolattuun veteen. Pastan kiehuessa valmista kastike: kuori ja silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla öljyssä. Kuutio tomaatit ja lisää sipulin joukkoon, anna hetken poreilla. Lisää purkillinen järkisärkeä, kala kannattaa pilkkoa haarukalla pieneksi. Anna kastikkeen kiehahtaa. Valuta pasta ja sekoita kastike pastan joukkoon. Nauti parmesaanin kanssa, 

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Sisäelinhaaste - sydän

Miehen ottama romanttinen kuva

Törmäsin Sillä Sipulilan kautta Tinskun keittiön aloittamaan sisäelinhaasteeseen. Tinsku viittasi Hesarin juttuun, jonka mukaan sisäelinten kulutus on 80 kertaa vähäisempää 1980-lukuun verrattuna. Toki maailma tässä välissä on muuttunut huimasti, mutta koska lihaa syödään nykyään enemmän kuin siihen aikaan, olisi vähintäänkin suotavaa syödä eläimistä myös sisäelimet. Haasteen tarkoituksena on jakaa tietoisuutta sekä hyviä reseptejä ja vinkkejä sisäelinten hyödyntämiseen.

Minä olen tottunut syömään sisäelimiä lapsesta asti, ja etenkin maksa ja sydän ovat aina olleet suurta herkkua. Munuaisia meillä ei käytetty, enkä minäkään ole niitä myöhemmin alkanut valmistaa. Koska meillä lihankulutus oli, ja on edelleen, hyvin pitkälti riistaneläinten varassa, ei sisäelimiä ihan mahdottomasti ole ollut syötäväksi, mutta monen monta ruokaa vuodessa kumminkin.

Osallistun nyt pitkästä aikaa ruokahaasteeseen, haluan olla jakamassa tätä tärkeää asiaa. Blogista löytyy jonkin verran erilaisia sisäelinruokia, suurin osa on ihan tavallista kotiruokaa, sellaista mitä meillä on aina syöty. Teen aiheesta kolme erillistä postausta, ja tähän ensimmäiseen keräsin blogista löytyvät sydänruuat.

Sydän on minusta helpoin kaikista sisäelimistä. Halutessaan sen voi jauhaa ja käyttää jauhelihana kaikkiin normaaleihin jauheliharuokiin jos ei muuta keksi. Maku ja rakenne poikkeavat jonkin verran lihasta, mutta ei mitenkään paljoa kumminkaan. Käyttämäni sydämet ovat riistasta, eli niitä tulee silloin kun Tapio suo antejaan, ja välillä vähän päälle (kts. kyyhkynsydämet). Nämä kaikki ohjeet sopivat myös naudan, possun, lampaan, hanhen, broilerin jne. sydämille, joita voi ostaa ainakin halleista ja paremmista lihakaupoista.


Kaikkien aikojen paras käristys: Sydänkäristys. Tätä syötiin vuosi sitten, ja edelleen olen sitä mieltä, että taisi olla aras käristys mitä olen syönyt.

Kuten sanoin, sydämen jauhelihaa voi käyttää kuten tavallistakin jauhelihaa, eli tässä on muutamia ihan perinteisiä ruokia (kaikista ei ole kuvaa):

Lasagne on erityisen hyvää myös sydänjauhelihasta.


Sydänjauheliha-perunavuoka, kaikkien suosikki.


Sydänpullat, yksinkertasta mutta parasta ruokaa.


Sydänjauhelihakastike, maistuva peruskastike.


Sydänmakkara, yksi parhaista makkaroista mitä olen tehnyt. Muistan vieläkin tuon aterian aiheuttaman liikutuksen.

Perinteiset, aavistuksen vanhanaikaiset (ja siksi niin rakkaat ja toimivat) sydänreseptit: Keitetty sydän, sydän uunissa ja savustettu sydän. Lapsuudessa meillä oli useimmiten (vai aina?) keitettyä sydäntä, sitä syötiin ruualla tai leikkeleenä leivän kanssa. Ruisleipä ja keitetty sydän on lapsuuden mieluisia ruokamuistoja.

Sydämestä saa hyvä kastikkeita, patoja ja keittoja juhlaan ja arkeen:


Kauriin sydänpata, tätä syötiin Suomi100 itsenäisyyspäivänä. Pitääkin tehdä uudestaan peuran sydämestä, taisin juuri nähdä sellaisen pakastimessa.


Paprikassi, tällä kertaa sydämestä ja maksasta, mutta siihen voisi käyttää kieltäkin.


River Cottagen ohjeella tehty sydän, ihana kastike jota suosittelen lämpimästi kokeilemaan.


Sydämellinen keitto, tavallinen hirvikeitto johon savustettu sydän antaa hienon lisämaun.

Lintujen sydämet ovat pieniä, ja siksi melkein aina lisään ne muuhun ruokaan joukkoon. Kyyhkyn sydämiä meillä on aina ollut enemmän kuin kyyhkyjä, sillä oli aikanaan esikoisen lempiruokaa, ja miehen metsästyskaverit tiesivät sen.


Kyyhkynen haudutuspadassa, teeri sekä broilerin sydän Murun ohjeella.

maanantai 25. helmikuuta 2019

Omenainen hirvipata

Aurinko on taas täällä

Viikonloppuna söimme pitkästä aikaa hirvipataa. Esikoinen on (hirvi)padattomalla dietillä, joten yritin tehdä hirvipadasta mahdollisimman epätyypillistä ja kutsua sitä kastikkeeksi. Tällä kertaa maustoin padan omenahillolla, ja se kannatti: kaikki pitivät ruuasta. Loppupata kelpasi myöhemmin jämäruokapäivän pastaan (uunifetapastaa, hirvibolognese-pastaa ja tämän padan jämät pannulla sekaisin).

750 g pala hirveä
voita/öljyä
n. 1 tl musta- ja viherpippuria morttelin kautta
1 iso porkkana
1 palsternakka
1 iso sipuli
pieni pala inkivääriä
2 laakerinlehteä
muutama timjamin varsi
3 dl hyvää lientä
2 tl tummaa siirappia
suolaa
1-2 rkl vehnäjauhoa

Pilko liha pieneksi. Ruskista se voin ja öljyn seoksessa kuumassa valurautapadassa, mausta pippureilla. Kuori ja pilko kasvikset, ruskista niitäkin padassa. Lisää joukkoon (lähes sokeriton) omenahillo, laakerinlehdet ja timjamit. Lisää hyvää lientä (minulla taisi olla nyt kyyhky-) ja pikkuloraus siirappia (ainakin jos hillo on sokeritonta). Tarkista suola, jos liemi on suolatonta, lisää 1-2 tl. Anna padan hautua 2 tuntia ihan miedolla lämmöllä. Suurusta vehnäjauholla ja anna hautua vielä vajaa tunti.

Valmista viimeisen vajaan tunnin aikana perunamuusi, ja tarjoa pata muusin, porkkanaraasteen ja itujen kanssa. Hyvää, maukasta perusruokaa.



Padan hautumisen aikana yksi ehti pelata Pokemonia pari tuntia metsässä, ja kaksi ehti koota eteisen kaapit. Hiihtoloma menikin aluksi perinteiseen tapaan sekä vuokramökillä että Lahti-lomalla, ja loppuloma meni remontoidessa yksi huone ja eteinen. Remontin jälkeen olikin kiva mennä taas töihin.

perjantai 22. helmikuuta 2019

Tervanen


Tervanen on hyvin pihkaista mäntyä, jota käytetään mm. sytykkeenä. Muutama lastu riittää sytyttämään isotkin puut.

Isä on huolehtinut, että savusaunan eteisessä on aina tervasta ja puukko, jolla vuolla ohuita lastua puusta. Nämä lastut kun sytyttää puiden välissä, niin kosteatkin puut syttyvät varmasti. Niin kauan kuin muistan, tervasta on ollut aina saatavilla.

Tervasta saa vauruioituneesta männystä noin viiden kuuden vuoden kuluttua. Meillä on mökillä aina ollut mäntyjä, joiden latvat isä on katkonut. Nämä puut sitten aikanaan on kaadettu ja pilkottu sopiviksi sytykkeiksi. Mäntyyn voi tehdä myös koloja ympäri runkoa, antaa puun kasvaa vähintään viisi vuotta ja kaataa sen jälkeen syttypuiksi.

Ihana tervanen, voittaa kaiken maailman härpäkkeet moneen kertaan. Ja tuoksu on sanoinkuvaamattoman hieno, sitä on pakko nuuhkia joka kerta.

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Museossa: HAM ja Tove Jansson


Museokäynnit jatkuvat helmikuussa. Museokortin ansiosta voi piipahtaa museossa katsomassa vaikka vain yhtä työtä. Tai tutustua ihan pieneen osana näyttelystä, viipyä museossa vaikka vartin. Tästäkin jää hyvä ja virkistynyt mieli, eikä ole pakko järjestää puolikasta päivää "koko rahan edestä" museokäyntiä varten.

Se mielessä menin HAMiin katsomaan Tove Janssonin freskoa Juhlat kaupungissa vuodelta 1947. Luin nimittäin vuoden alussa Tuula Karjalaisen kirjoittaman mainion elämänkerran Tove Janssonista. Kirjassa kuvattiin myös tämän teoksen syntyä ja päätin että menen uudestaan katsomaan juuri tätä työtä. Sitä katsoo ihan uudella tavalla kirjan lukemisen jälkeen, sillä mitä enemmän tietää, sen syvemmin teosta ymmärtää. Ja koska ollaan ainakin jollain tapaa ruokaisassa blogissa, huomatkaa pöydällä juhlatarjoilut: viiniä ja hedelmiä. Samaa oli tarjolla myös Juhlat maalla -teoksessa. 

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Nyhtökaura-kaalilaatikko


Eilen oli kokkauspäivä tulevia viikkoja varten. Tein ison satsin kaalilaatikkoa sekä Chocochilin ihanaa harsissa-linssikeittoa etäpäiviä ja eväspäivien lounaita varten. Nämä ruuat ovat minulle, eli tein niistä juuri sellaisia kuin halusin, ilman kompromisseja.

Olen tehnyt useamman kerran kasvisversiota kaalilaatikosta, mutta en ole ollut kovin tyytyväinen niihin. Nyt tein vielä kerran nyhtökaurasta, ja luin useista neistä löytyvistä ohjeista, että nyhtis kannattaa paistaa ennen kuin sen lisää laatikkoon (edelleisenä kerralla laitoin sellaisenaan - ei hyvä). Paistoin myös kaalin martan ohjeen mukaisesti. Maustoin aika reilusti, ja paistoin laatikon uunissa niin, että kaali ei ollut ihan mössöä. Onnistunut laatikko tällä kertaa, näin teen uudestaankin!

1½ dl rikottuja ohrasuurimoita
1 tl suolaa
hyvää lientä
1 kg kaali
öljyä/voita
3 sipulia
1 iso porkkana
1 varsisellerin varsi
240 g nyhtökauraa
chiliä, valkopippuria, meiramia
7 dl hyvää lientä (1 tl suolaa)
1 dl siirappia

Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan. Jos käytät nesteenä jotain lientä, saat niihin makua vielä enemmän. Suikaloi kaali ja paista sitä pannulla muutamassa erässä öljyssä ja/tai voissa. Siirrä astiaan. Kuori ja pilko sipulit, kuullota pannulla. Lisää karkeasti raastettu porkkana ja pieneksi pilkottu selleri pannulle, annan kasvisten hautua vielä vähän. Siirrä nekin odottamaan. Paista nyhtökaura ja mausta halutulla tavalla, kannattaa käyttää reilusti mausteita. Sekoita kaikki keskenään ja kaada uunivuokaan. Sekoita liemen joukkoon siirappi ja kaada vuokaan. Nesteen tulisi melkein peittää kaikki. Paista 180 asteessa 1 tunti tai vähän yli. Peitä vuoka foliolla loppuvaiheessa, jos et halua pinnan tummuvan. Nauti puolukan ja suolakurkun kanssa. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Museossa: Hilkka-Liisa Ahola Designvintissä


Minulla on ollut museokortti jo monta vuotta. Alkuun se oli tiheähköllä käytöllä, mutta viime vuosi oli suorastaan nolo, en edes kehtaa kertoa kuinka monta kertaa sitä käytin, sillä eihän yhtä kertaa voi kukaan sanoa ääneen.

Vaikka en tee uuden vuoden lupauksia, päätin vuoden vaihteessa, että tänä vuonna käyn vähintään kerran kuukaudessa museossa. Samalla ajattelin aloittaa vuoden kestävän juttusarjan näistä museovierailustani. Juttusarjoja ei blogissa ole ollutkaan sitten nykyaikaa jälkeen (lukaisin sarjan tässä läpi, yllätyksekseni suurin osa oli ajankohtaisia kirjoituksia edelleenkin). Mitään syvällisiä museokatsauksia tai -analyysejä ei ole odotettavissa, kunhan koitan löytää mielenkiintoisia paikkoja missä käydä.


Tammikuun museokäynti suuntautui Designmuseoon ja tarkemmin sanottuna Designvinttiin. Vintti on museoviiraston rahoittama hanke jonne pääsee tutustumaan tiistaisin, muina aikoina se toimii tutkijoiden työskentelytilana.


Tällä hetkellä Designvintillä on Hilkka-Liisa Aholan pikkunäyttely. Esillä on mm. hänen töitään, luonnoksiaan ja muistiinpanoja, joita arkistoidaan maaliskuun puoleenväliin saakka. Kerrassaan mainio pieni näyttely! Hilkka-Liisa Ahola (1920-2009) on toiminut Arabian taiteilijina, kaiken kaikkiaan hän työskenteli Arabialla 1947-1974 ja harjoittelijana jo ennen sitä. Se oli sitä aikaa, kun Arabialla oli vahva oma tuotanto Suomessa ja paljon taiteilijoita ja muita ihmisiä töissä. Kaikki kaunis (ja värit!) oli arvossaan. Pakko myöntää, että vaikka yleisesti en ajattele että ennen oli paremmin, niin kyllä joissain asioissa taisi olla (en siis edelleenkään pääse sen yli että Arabian/Iittalan "suunnittelu on Suomessa, valmistus missä lie taikuissa").


Näyttelyn tunnelmaan pääsi jo etukäteen Aino Laineen blogin avulla. Blogi "Hilkka-Liisa Aholan jäljillä" kannattaa ottaa seurantaan, arvaan että siellä on tulossa lisää mielenkiintoisia tarinoita ja kertomuksia suomalaisesta keramiikkataiteesta sekä Hilkka-Liisa Aholan töistä ja vaikutuksesta. Suomi(kin) on täynnä näitä melkein unohdettuja naistaiteilijoita, pidetään huoli että emme unohda!


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Veriappelsiini-juustokakku


Löysin upean näköisen juustokakun ohjeen Delicious Magazinen instasta. Pitkästä aikaa tuli leipomisfiilis, ja ajattelin kokeilla kakkua. Tein sen n. puolikkaana ohjeesta, joku raja siinä kuinka paljon juustokakkua voi syödä. Ihan tarkkaan en laittanut kaikkea puoliksi, tein sen mukaan mikä on järkevää, ja suhteutin muut aineet sen mukaan. Ja käytin valmista hasselpähkinäjauhoa, en siis ohjeen mukaisesti paahtanut pähkinöitä ja jauhanut niitä itse jauhoksi. Kannattaa lukea alkuperäinen ohje, ja tehdä sen mukaan jos haluaa tehdä isomman kakun ja oikein. Enkä tietenkään saanut kakusta yhtä hienoa kuin instan kuvassa. Kokonaisesta kakusta tulee ohjeen mukaan 12-16 palaa, eli tämä riittäisi ehkä 6:lle.

100 g kaurakeksejä
50 g hasselpähkinäjauhoa
60 g sulatettua voita

Murskaa keksit hienoksi muruksi, lisää hasselpähkinäjauho sekaan. Kaada sulatettu voi joukkoon, sekoita. Painele keksimuru pohjalle ja korkeasti reunoille. Käytin 15 cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa, jonka pohjalle pingotin leivinpaperin. Pidä pohja jääkaapissa sillä aikaa kun valmistat täytteen.

200 g tuorejuustoa
150 g mascarpone-juustoa
100 g ranskankermaa
½ tl vaniljajauhetta
90 g sokeria
2 munaa
30 g vehnäjauhoa

Mittaa juustot, vanilja ja sokeri kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella kaikki hyvin sekaisin, vatkaa munat joukkoon. Siivilöi jauho ja vatkaa sekin hyvin seokseen. Kaada juustoseos pohjan päälle, ja paista n. 45 min 160 asteessa. Kakun tulisi olla hyytynyt reunoilta mutta hyllyvä keskeltä.

Anna kakun jäähtyä ja säilytä kylmässä yön yli.

4 veriappelsiinia

Leikkaa veriappelsiineistä hedelmäliha erikseen. Minä leikkaan aina päät pois sahalaitaisella veitsellä. Kuori appelsiini veitsellä leikkuulaidan päällä. Laita siivilä kulhon päälle, ja sen päällä pidä appelsiinia toisessa kädessä, ja toisella leikkaa viipaleet talteen niin, ettei niihin jää kalvoja. Kaikki mehu valuu kulhoon, jätä viipaleet siivilään valumaan.

50 g sokeria
1 rkl voita
pikkuloraus Cointreauta
ripaus sormisuolaa
0,4 dl kermaa
2 rkl veriappelsiinimehua

Valmista karamelli. Laita sokeri pieneen kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä kunnes sokeri on sulanut, älä sekoita jos ei ole pakko. Lisää sen jälkeen lämpöä vähän ja anna sokerin saada kullankeltaista/punaista väriä. Siirrä pois lämmöltä ja sekoita joukkoon likööri ja voi, varo roiskeita. Lisää suola ja lopuksi kerma. Ohenna karamellia ylimääräisellä appelsiinimehulla, anna jäähtyä.

Ota kakku jääkaapista ja anna tasaantua huoneenlämpöön puolisen tuntia. Irrota kakku ja laita tarjoilulautaselle. Kuivaa veriappelsiinilohkoja talouspaperin päällä. Koristele kakku appelsiinilohkoilla, kaada kinuski päälle ja nauti. Upea kakku, tätä juustokakkua pitää tehdä toistekin.


lauantai 12. tammikuuta 2019

Teetä ja kirjoja


Minä olen aina ollut teenjuoja. Kahvia olen maistanut muutaman lusikallisen verran elämässäni, olen myös syönyt kahvilla maustettuja leivonnaisia. Pidän kahvin tuoksusta, mutta makuun en ole koskaan tottunut (onko ihmekään tuolla määrällä?). Ehkä minusta vielä joskus tulee kahvinjuoja, en tiedä. Nuorena ajattelin alkavani juoda kahvia sitten kun olen täysikäinen, sitten kun  olen sen ikäinen kuin kummini aloittaessaan kahvinjuonnin, sitten kun olen 30; sen jälkeen en muistaakseni ole ajatellut asiaa, nyt ehkä vähän mietin että ehkä sittenkin kun olen 50.

Juon teeni tavallisimmin englantilaisittain, vahvaa mustaa teetä maidon kanssa. Englantilaiset pussiteemerkit ovat nykyisin arkisuosikkejeni, ihan markettitee kelpaa (Tescot, M&S:t,, PG Tips, Fortum&Masonit jne.). Kipeänä juon roobois-teetä (joo tiedän ettei ole teetä, mainitsin vaan). Keltainen tee on pitkään ollut toinen suosikkini, se alkoi vuosia sitten Thehuoneen teemaistelusta (vahva suositus!). Sitä juon kesällä janojuomana, talvella lämmikkeeksi. Aina välillä keksin uuden teen, ja siitä tulee suosikki vanhojen rinnalle. 

Nyt marssin Thehuoneelle listan kanssa, jonka olin poiminut Mia Kankimäen uusimmasta kirjasta. Luin joululomalla kirjan Naiset joita ajattelen öisin, viikkoa aikaisemmin olin lukenut Asioita jotka saavat sydämemen lyömään nopeammin, ja edelleen mietin näitä kirjoja. Upeaa kerrontaa kirjoissa, jotka todellakin saavat ajattelun hyrräämään ja saavat miettimään asioita ja naisia ja elämää ihan uudella tavalla. Tunnen suorastaan fyysisesti kuinka aivosoluni etsivät uusia yhteyksiä ja siellä käy miellyttävä synapsien kuhina. Ja olen onnellinen, että ystävissäni ja sukulaisissani on paljon yönaisia, ja ympärilläni on asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Eikä tarvitse ajatella olevansa ainoa joka tekee kaikenlaisia listoja, tai luulla listojen olevan vain nykyaikaa. (Ja ihana lukea kirjoja kirjailijalta joka käyttää paljon sulkuja!)

Tämä on pitkä pohjustus sille, että on myös mukava lukea toisen samanikäisen kokemuksia siitä, millaista on olla teenjuoja Suomessa. Mitä kokemuksia meillä onkaan jaettavana! Olen joskus ollut aktiivisempi asian suhteen, perännyt muutosta ja vaihtoehtoja. Viime vuodet olen ollut enemmän hissukseen asiasta (ei enää vaan jaksa), kuljettanut vaan mukanani teetä (jos muistan), tai sitten juonut vettä tai ollut ilman mitään. Onneksi vesi on Suomessa niin hyvää. Mutta tulipahan taas hyvä mieli lukea kirjasta samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia, aiheuttaa siellaista pientä hykertelyä.

Teenjuonti ei ole mitään hienostelua enka kaipaa snobismia asian ympärille (vrt. PArstilan teeklubi tjs.) Kotona juon sellaista teetä kuin haluan ja miten haluan, lounas- ja muissa ravintoloissa riittäisi kunnolla kuuma vesi ja tavallinen musta tee ilman mitään aromeja ja hienoja enkelinpissa-nimiä (=siskoni käyttämä termi). Kyläillessä ei tietenkään ole pakko olla sitäkään, jokainen saa kotonaan tarjota mitä on/mitä haluaa, kenenkään ei siitä tarvitse ottaa stressiä (mutta ei myöskään vaivaantua jos vieras on ihan tyytyväinen veteen tai muuhun kylmään juomaan).

Kunpa ravintolat ja kahvilat oppisivat sen pienen asian, että tavallinen musta tee sopii joka paikkaan, laatuja ei tarvitse olla montaa, kunhan on kunnon kuumaa vettä ja perusteetä. Sillä pääsee jo pitkälle.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Peura-seljanka


Tämä loma on ollut hyvä loma. Pelkkää laiskottelua, lukemista ja nukkumista. Jouluruokien jälkeen ei juurikaan kokkaamista, pelkkää helppoa laiskuutta. Jos vertaa viime vuoden lomaan, joka oli yhtä pitkä, mutta meni ja jatkuikin sairastaessa, niin ei voi edes verrata. 

Mökkeilyn jälkeen keitin eilen illalla ison peuraliemen, ja ruuanlaittamattomuuden jälkeen se oli suorastaan meditatiivista. Liemen keitin puolikkaan peuran luista vanhaan malliin: luut ja kasvikset 25 min 250 asteessa uunissa, sen jälkeen keittämistä mausteiden ja yrttien kanssa viitisen tuntia. Tänään rasvan kuoriminen pinnalta, liemen redusointi ja keiton teko lihan rippeistä.

Minä otan aina luihin jääneet lihat talteen, vaikka suurin osa mausta onkin hyvässä liemessä. Mutta näistä lihoista saa aina riittävän hyvän keiton tai kastikkeen. Tällä kertaa halusin tehdä vähän erilaisen keiton ja löysinkin kauris-seljankan ohjeen Kati Pohjan Riistaa lautasella -kirjasta. En voinut tehdä keittoa ohjeen mukaan, kun puuttui niin paljon raaka-aineita, mutta joka tapauksessa sain siitä idean seljankaan. Mahtava keitto, eikä mikään yllätys ettei maistunut lapsille.

1 l peuralientä
(1 tl suolaa)
2 porkkanaa
1 sipuli
4 perunaa
pätkä varsiselleriä (maun mukaan)
valkosipulinkynsi
2 rkl tomaattipyrettä
1 (chili)suolakurkku
n. 300 g keitettyä lihaa

oliivia
smetanaa/hapankermaa/kermaviiliä

Laita liemi kattilaan, lisää suolaa jos liemi on suolatonta. Kuori ja pilko kasvikset ja lisää keittoon. Mausta pilkotulla valkosipulilla ja tomaattipyreellä. Anna kasvisten kypsyä samalla kun pilkot suolakurkut keittoon. Minä käytin kesällä säilömiäni chili-kurkkuja. Lisää luista irroitetut lihat keittoon. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä, ja nauti smetanan tai muun vastaavan kanssa (minulla oli nyt kermaviiliä). Minä lisäsin omalle lautaselle vielä oliiveja, muut ei meillä niistä tykkää.

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 parhaat


Tänä vuonna en tee perinteistä vuosikatsausta nostamalla esiin joka kuukaudelta jotain, sillä olin vuoden alusta monta kuukautta postaamatta mitään. Mutta koska vuodenvaihteessa on kiva miettiä kulunutta vuotta, nostan tähän vuoden viimeiseen postaukseen muutamia erityisiä onnistumisia, tai muulla tavalla mukavia juttuja. Sen huomasin selatessani postauksia, että kun postaa vähän, jokainen juttu tuntuu erityisen kivalta. Tänään poimin nämä nostot, jonain toisena päivänä olisin nostanut jotain muuta esiin.

Vuoden keitto



Kantarellikeitto: tämän keiton onnistuminen oli monien sattumien summa. Keitto syntyi aineksista jota sattui olemaan käytössä, ja lisämausteen keittoon toi muutama vapaapäivä, leppoisa mökkeily (sienikiilto silmissä kuitenkin) ja hyvä seura. Vieläkin näen sen loppukesän valon ja tunnen lämmön ulkopöydän ääressä kun söimme tätä keittoa isän kanssa. 



Harissa-kurpitsakeitto, toinen ihana keitto, jonka tein kun olimme esikoisen kanssa kaksin. Myös tämän keiton muistan paitsi hyvästä mausta myös hienosta tunnelmasta ja hyvästä olosta joka jäi ateriasta pitkäksi aikaa.

Alkuvuodesta vaivannut totaalinen kyllästyminen ruuanlaittoon lieveni pikkuhiljaa keittojen ansiosta. Päätin alkuvuonna keskittyä keittoihin, tein pitkän listan keittoja ja kokkasin listaa läpi koko alkuvuoden. Muut jo kyllästyivät, minä en. 

Vuoden salaatti



Kyyhkysalaatti, johon kiteytyy täydellisesti tapani ajatella ruokaa. Hienot raaka-aineet maasta, metsästä ja pihalta, juuri sitä ruokaa mitä sillä hetkellä on saatavilla, ei mitään kikkailua vaan maku pelkästään täysin tuoreista raaka-aineista. Yksinkertaista mutta siitä huolimatta ylivertaisen upeaa. Ja suomalainen nizzansalaatti, vanha lempisalaattini suomalaisena versiona, siitäkin olen iloinen. 

Vuoden riistaonnistuminen



Tämä oli ehkä vaikein valinta, kun tuntui että kaikki oli tänä vuonna niin hyvää. Valitsin kuitenkin  sydänkäristyksen, sillä sitä oli niin kiva tehdä yhdessä miehen kanssa, ja se oli yksi niitä ensimmäisiä ruokia pitkän ruokajumin jäljiltä, jonka tekemisestä nautin vanhaan malliin. Olen myös iloinen, että sain tehtyä maksapaellaa vihdoinkin, ja että valmistin  kieltä vuosien tauon jälkeen.

Vuoden leipomus



Juurileipä, sitä tuli leivottua tänä vuonna aika paljon, vaikka muuten tulikin leivottua paljon keskimääräistä vähemmän. Ruokajumi oli myös leivontajumi, se on jatkunut paljon pidempään. 

Vuoden kattaus



Pääsiäiskattaus taisi tänäkin vuonna olla lempparini. Ehkä ensi vuodeksi pitää miettiä jotain uutta..


.. kun aatonaaton kalapöytäkin uudistui muutamien vuosien jälkeen.

Vuoden keittokirja



Tänä vuonna ei ilmestynyt minusta oikein mitään sykähdyttäviä keittokirjoja (tai en ainakaan muista), paitsi Kati Pohjan Riistaa lautasella. Siinä on vihdoin keittokirja, joka on jo lähellä sellaista mitä olen kaivannut pitkään. Kirja on laputettu tiheästi, ja insipraatiota on löytynyt roppakaupalla (mies soitti eilen metsältä, peurareseptejä tarvitaan). 

Vuoden kohokohdat


Tähän on vielä mainittava, että kuinka kiva oli suunnitella ja kokata Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteeseen riistaisa joulupöytä. Viettää vapaapäivä ammattitoimittajan ja -kuvaajan kanssa ja puhua koko päivä bloggaamisesta, ruuasta, riistasta ja kaikesta muusta. Toki muitakin mukavia juttuja vuoteen mahtui, kuten se, että työkaveri kokkasi kesäkurpitsatalkoot-reseptit läpi kesälomallaan. 

Nyt on aika toivottaa kaikille lukijoille, sukulaisille, työkavereille ja tutuille


Leppoisaa uutta vuotta 2019!


torstai 27. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 luetut kirjat


Taas on aika listata vuoden aikana luetut kirjat. Tänäkään vuonna en päässyt siihen 50 luettuun kirjaan, mikä oli tavoitteenani, mutta saman tavoitteen asetan itselleni ensi vuodeksikin. Jokaisella kirjalla olen täyttänyt yhden kohden Helmet-lukuhaasteesta, ja syy, miksi kirjoitan juuri nyt, on se että tänään julkaistiin uusi Helmet-lukuhaaste. Toivottavasti ensi vuosi on sellainen, että saan jokaisen haastekohdan täytettyä, eli pääsisin siihen 50 kirjaan.

Lukuhaasteen myötä olen löytänyt paljon uusia kirjoja, joihin en muuten olisi törmännyt, haasteen FB-ryhmä on todella inspiroiva, vaikkakin vuoden alussa ja lopussa hyvin vilkas. Mutta se kannattaa kestää, sillä sieltä olen löytänyt niin hyviä vinkkejä. 

Helmet-lukuhaaste 2019 on minusta todella inspiroiva, ja etenkin kohta 26 on riemullinen: Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuskin olen ainoa, jota kiinnostaa mitä kirjoja ihmiset lukevat junissa, busseissa, puistoissa, missä vaan, ja nythän on suorastaan PAKKO selvittää mitä muut lukevat. Sovitaanko että vuonna 2019 ei piilotella kansia, vaan näytetään reilusti mitä luetaan. Koskaan ei tiedä, josko lähellä on joku joka etsii inspiraatiota haasteeseen.

Tänä vuonna kirjasin kirjat ylös kuukausittain, mikä olikin yllättävän mielenkiintoista, siinä näkyy minun vuodenkierto, ja vähän se millainen vuosi oli. Tammikuun sairastin niin, etten jaksanut lukea ollenkaan, helmikuussa oli ihana hiihtoloma, maaliskuun lopussa pääsiäsivapaat. Huhtikuussa luin vuoden huonoimman kirjan, joka vei lukuhalut pitkäksi aikaa, toukokuu meni toukotöissä, ja kesäkuukin pitkälti ulkohommissa. Yleensä luen lomalla (heinäkuu) paljon, mutta tämän vuoden helteet veivät puhdin niin, että vain yksi kirja tuli luettua. Elokuu meni mökkeillessä, metsässä ja sadonkorjuussa niin, että loppujen lopuksi vuoteen tuli kaksi kirjatonta kuukautta. Syyskuussa sain luettua loppuun muutaman jo pitkään kesken olleen kirjan ja muutaman todellisen helmen, Lokakuuhun ei montaa kirjaa mahtunut mutta vauhti kiihtyi taas vuoden loppua kohden. Joululomalla olen kirinyt niin, että sain loppujen lopuksi luettua muutaman kirjan enemmän kuin viime vuonna. Ja onhan tässä lomaa vielä jäljellä.

Vuoden huonoin kirja oli Leena Lehtolaisen Turmanluoti. Minä jo mietin että olenko niin muuttunut, etten enää pysty lukemaan hänen kirjojaan. Annoin kuitenkin uudelle novellikokoelmalle mahdollisuuden (haasteen takia), ja totesin että sehän oli ihan ok hyvä. Lopussa minulle selvisi, että monet novellit on kirjoitettu yli 15 v sitten, ja tulin siihen tulokseen, että minä en ole muuttunut, vaan kirjat ovat. Tähdellä* olen merkinnyt vuoden kohokohdat, niitä on aika monta. Ehdottomasti vuoden parasta kirjaa en osaa valita, toteampahan vaan, että olen tosi iloinen uusista tutttavuuksista Anneli Kanto, Minna Rytisalo ja Mia Kankimäki, kiitos! Ja Kati Pohjan Riistaa lautasella on vihdoinkin riistakeittokirja, joka kannatti ostaa omaksi, merkkasin senkin suosikiksi.

Nämä kirjat ovat järjestyksessä, eivät siis lukuhaasteen mukaisesti lueteltuna (tällä kertaa jätin ääneen luetut lastenkirjat pois):

Tammikuu
1. Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

Helmikuu
2. Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu
3. Veijo Meri. Vuoden 1918 tapahtumat
4. Anneli Kanto: Veriruusut*
5. Margaret Atwood: Orjattaresi
6. Anni Kytömäki: Kivitasku
7. Anneli Kanto: Pyöveli

Maaliskuu
8. Tuomas Kyrö: Tilkka
9. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja Miehen työ
10. Anneli Kanto: Lahtarit*
11. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe*
12. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan olympiamatka
13. Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja

Huhtikuu
14. Maija Safström: Tärkeitä tietoja eläimistä
15. Leena Lehtolainen: Turmanluoti


Toukokuu
-

Kesäkuu
16. Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla
17. Iltasatuja kapinallisille tytöille

Heinäkuu
18. Antti Heikkinen: Mummo

Elokuu
-

Syyskuu
19. Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi
20. Saara Turunen: Sivuhenkilö
21. Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää*
22. Jari Olavi Rantala: Tuntematon sotilas - elokuvakirja
23. Minna Rytisalo: Lempi*
24. Monty Don: Down to earth

Lokakuu
25. Minna Rytisalo: Rouva C.*
26. Mari Mörö: Kukkanuottasilla*

Marraskuu
27. Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta
28. Kati Pohja: Riistaa lautasella*
29. Tuomas Kyrö: Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja

Joulukuu
30. Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä
31. Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
32. Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin*
33. Florian Huber: Lupaathan tappaa itsesi
34. Tommi Kinnunnen: Pintti
35: Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin*


sunnuntai 23. joulukuuta 2018

4. Aatonaaton 2018 kalapöytä


Olen aiemminkin todennut, että ehdottomasti paras päivä jouluaatolle on maanantai. Silloin on aikaa toipua viikonlopun verran loppuvuoden työkiireistä ja valmistautua joulunpyhiin ihan rauhassa (kollektiivisesti oltiin perjantaina siinä pisteessä että yksi yritti leimata lounaalle bussikortilla, toinen yritti päästä töihin kotiavaimilla ja kolmas ei muuten vaan muistanut mitään). Eilen oli onneksi aikaa ottaa kolmet päikkärit ja aloittaa siivoamista, ja tänään oli hyvä päivä jatkaa saunanpesulla, pyykkäyksellä ja normaalilla viikkosiivouksella.

Perinteisen tapaan tänään syötiin kala-ateria. Tällaisella jouluruokafanilla kaikki joulun ruuat ovat lempiherkkuja, joten haluan jakaa ruuat eri päiville, jotta kaikesta saa nauttia kunnolla ilman että tulee syötyä liikaa. Ostin uusimman Kotilieden kalenterin takia, ja lisäbonuksena löysin kiinnostavan silakkareseptin, jossa ensin marinoidaan silakkafileitä etikassa ja sen jälkeen öljyssä. Aikaa meni kaksi vuorokautta, mutta oli kyllä sen arvoista (ohje lopussa).

Kun on postannut kalapöydän ensimmäisen blogivuoden jälkeen joka vuosi (2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017), huomaa että kattaus on ollut melkein samanlainen viime vuosina. Paitsi ei tänä vuonna. Idea lähti oikeasti niin pienestä kuin Henri Alenin laittamasta kuvasta, jossa suku kokoontui jouluaterialle. Siinä oli (ehkä) mätimousse Saara Hopean näppyläkulhossa, ja siitähän se lähti tämäkin kattaus, sopivasti jälkiruokakin tuli katettua valmiiksi pöytään. Tänä vuonna syötiin kala-aterialla seuraavanlaisesti:

Lohenmäti, smetana, sipulisilppu, keksit

Graavit lohi ja siika
Lime-chili-inkivääri-korianteri graavattu siika

Kylmäsavustettu hauki ja lohi (miehen savustamat)
Lämminsavustettu lohi

Silakka-boquerones
Timon balsamico-hauki

Lämminsavu-katkaraputahna + ruiskupit

Rosolli

Keitetyt perunat


Silakka-boquerones 

(vähän muunneltu ja pienennetty ohje Kotiliedestä 26/2018)

250 g silakkafileitä
sherry-viinietikkaa
suolaa

1 valkosipulin kynsi
persiljaa
valkopippuria
suolaa
hyvää oliiviöljyä

Irrota silakkafileet nahkasta, yhdestä fileestä tulee aina kaksi suikaletta. Lado ne suolan kanssa kannelliseen astiaan ja kaada päälle viinietikkaa niin, että fileet peittyvät. Anna marinoitua vuorokausi. 

Seuraavana päivänä valuta etikka pois ja lado fileet puhtaaseen purkkiin valkosipuliviipaleiden ja persiljasilpun kanssa tasaisesti. Mausta valkopippurilla ja aavistuksella suolaa. Kaada päälle oliiviöljyä niin, että fileet peittyvät. Anna marinoitua vuorokausi. Ohjeen mukaan fileet säilyvät viikon. Ihanat fileet, ja öljy maistui perunoiden kastikkeena.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

3. Puolukkakiisseli


Kuten totesin Maaseudun tulevaisuuden jouluruokajutussa, minä olen kiisselifani. Kiisselit ovat kesällä parasta janojuomaa ja evästä, talvella ne ovat konkreettinen pala kesää. Kiisselit sopivat hyvin arkeen, mutta erityisen hyvin ne sopivat juhla-aterian jälkiruuaksi. 

Meillä kuluu joulun aikaan rusinasoppaa litrakaupalla, mutta myös muut kiisselit sopivat tähän aikaan, etenkin jos haluaa pysyä kotimaisissa raaka-aineissa. Minä valmistin nyt jouluaterian jälkiruuaksi puolukkakiisseliä, se on ehkä paras jälkiruoka joulupöytään mitä voi olla. Tämä annos on sopiva neljälle hengelle jälkiruuaksi, mutta ei siitä iltapalaksij enää jää.

½ l vettä
½ l jäisiä puolukoita
½-1 dl sokeria
2-2½ rkl perunajauhoa
tilkka vettä

kermavaahtoa

Keitä vesi kattilassa, lisää jäiset puolukat kiehumaan muutamaksi minuutiksi. Siivilöi mehu puhtaaseen kattilaan, painele puolukoita siivilää vasten (mitä enemmän painelet marjoja, sen enemmän makua tulee; mitä vähemmän, sen kirkkaamman kiisselin saat), lisää sokeri ja anna kiehahtaa. Sekoita perunajauho vesitilkassa ja suurusta kiisseli, älä enää keitä. Ripottele sokeria kiisselin päälle ja laita kansi kattilan päälle. Anna jäähtyä huoneenlämpöön vaikka yön yli. Tarjoile kermavaahdon kanssa.


ps. Liina on mummoni kutoma.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

2. Hirvipata jouluisin maustein


Karjalanpaisti kuuluu monella joulupöytään tai muuten talven aikaan, mutta vaihteeksi on mukava maustaa lihapata lämpimillä jouluisilla mausteilla. Tämä pata maistuu varmasti hyvältä laatikoiden kanssa, sekä tietysti riisin, perunamuusin tai perunoiden kanssa.

Minulla oli pieni pala hirvenlapaa joka vaatii pitkän haudutusajan, mutta tähän voi käyttää myös paistia, silloin haudutusaika voi olla lyhyempi. Padan voi valmistaa myös muusta riistasta, naudasta, possusta (suosittelen!), tai oikeastaan ihan mistä tahansa.

1 kg pala hirven lapaa
suolaa, mustapippuria
voita/öljyä
1 rkl vehnäjauhoa
2 sipulia
4 porkkanaa
2 dl hyvää lientä
2 tl raastettua inkivääriä
1 kanelitanko
1-2 kokonaista neilikkaa
muutama maustepippuri
1 rkl tummaa siirappia
1 rkl omenaviinietikkaa

Pilko liha reiluiksi suupaloiksi, suolaa ja pippuroi ne. Paista lihoihin valurautapannulla hyvä pinta voin ja öljyn seoksessa. Lisää vielä vehnäjauho, kääntele lihoja niin että peittyvät tasaisesti jauhoihin. Siirrä lihat pataan. Kuori ja pilko kasvikset, anna niidenkin saada vähän pintaa pannulla, siirrä pataan. Laita liemi (tai vesi) pannulle, raaputa kaikki maut talteen, kaada pataan. Mausta tuoreella inkiväärillä (tai 1 tl kuivattua), kanelilla, neilikalla ja maustepippurilla. Lisää vähän siirappia ja omenaviinietiiaa, ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä n. 3 tuntia kunnes liha on hajoavan mureaa. Syödään riisin tai perunoiden kanssa. Ihana talvinen pata!


ps. Liina on äidin kutoma.

pps. Pata on sama pata, jossa anoppi toi karjalanpaistin (ja padan) rotinoiksi esikoisen synnyttyä.