sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kirkas suppilovahverokeitto itämaisin maustein


Tämä vuosi on ollut yksi huonoimmista sienivuosista mitä muistan, vaikka muualla sieniä ilmeisesti onkin ollut. Olen sentään saanut suppilovahveroita muutamaan ruokaan ja joulun sienisalaattiin, ja vähän vietyä kummilleni. Yhtenä päivänä tein sopivan kokoisen keiton itselleni:

pari kourallista suppilovahveroita (tai n. 1½ dl paistettuja ja pakastettuja suppiksia)
öljyä/voita
1 sipuli
1 porkkana karkeasti raastettuna
suolaa ja pippuria
3 dl hyvää lientä (minulla kyyhky-)
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
1 kaffir-limen lehti
pala sitruunaruohoa vähän murskattuna
1 chili vähän pilkottuna (tai maun mukaan)
½ tl korianterinsiemeniä

Perkaa suppilovahverot, paista pannulla niin että nesteet haihtuvat (tai käytä käytä valmiiksi paistettuja ja pakastettuja). Lisää pannulle vähän öljyä ja/tai voita ja pilkottu sipuli ja raastettu porkkana, suolaa ja pippuroi. Kuullota kasviksia sienien kanssa muutama minuutti. Laita sillä välin kattilaan liemi ja mausteet, nosta kiehuvaksi. Kaada sienet ja sipulit joukkoon, anna kiehua kymmenisen minuuttia, tarkista suola. Poista limenlehti, sitruunaruoho ja chilin kappaleet (tarvittaessa) ja kaada keitto lautaselle. Nauti sellaisenaan.

Tämä oli taivaallisen hyvä sienikeitto, heittämällä paras mitä olen tehnyt, ja ehkä paras mitä olen koskaan syönytkään. Lientä/vettä lisäämällä, ja ehkä nuudeleita myös, tästä saa ruuan isommallekin määrälle syöjiä, makua kyllä riittää.


Luin samaan aikaan  mielenkiintoisen kirjan surusta ja siitä kuinka sienestyksen avulla oli mahdollista päästä eteenpän. Long Litt Woon kirja Minun sienipolkuni, suosittelen vahvasti! Koskettava, ajatuksia herättävä ja jollain primitiivisen maagisella tavalla kiinnostava kirja sienistä, sieni-ihmisistä ja elämästä, sekä siihen kuuluvasta surusta.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Kasviskeskiviikko - tortillapaistos


Kaikkien näiden vuosien kokeilujen jälkeen on todettava, että meidän perheessä uppoaa parhaiten kasvisruoka, joka ei sisällä mitään "lihankorviketta", vaan on ihan vaan vanhanaikaista kasvisruokaa. Kunnia elintarviketeollisuudelle, mutta melkein kaikki kokeilut meillä ovat jääneet kokeiluiksi. Kaikenlaiset papuruuat ovat olleet aina kaikkien muiden paitsi kuopuksen suosikkeja. Mutta kehitystä on hänelläkin tapahtunut, sillä hän totesi vihdoin tästäkin ruuasta, että mielummin syö kuin on nälässä (ja söi kelpo annoksen).

Tämä ruoka on ollut joskus vuosia sitten Anton&Antonin ruokakassissa, yksi niistä monista A&A resepteistä, jotka ovat jääneet meillä elämään. Vuokaa on tehty tähän mennessä kymmeniä kertoja. enkä enää edes muista kuinka autenttinen tämä resepti tällaisenaan on, luulisin että melko tarkka edelleen. Kirjaan sen nyt  vihdoinkin ylös (tai siis julkaisen, tämä on ollut luonnoksena blogissa vaikka kuinka pitkään). Paprikan määrä vaihtelee, joskus lisään raastettua porkkanaa, papuja käytän mitä sattuu olemaan eli joka kerta tulee vähän erilainen samanlainen.

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 paprikaa
öljyä
chiliä, paprikaa, savupaprikaa
1 tl jeeraa
400 g tomaattimurskaa
1 rasia punaisia linssejä (290 g) (tai 1½ dl kuivattuja linssejä keitettynä ja valutettuna)
1 rasia mustapapuja tai muita papuja (290 g)
200 g pakastemaissia
1 tl suolaa
1 dl ranskankermaa
6 tortillalättyä (sellaista keskikokoista)
130 g mustaleima emmentalia tai muuta mieluista juustoa

Kuullota silputtua sipulia, valkosipulia ja paprikaa öljyssä, jonka olet maustanut chilillä, paprikoilla ja jeeralla. Lisää tomaattimurska, anna hautua hetken. Lisää myös linssit ja pavut sekä maissi joukkoon, tarkasta suola. Sekoita lopuksi ranskankerma joukkoon. Kokoa paistos pyöreään vuokaan: laita pohjalle tortillalätty, kastiketta, tortilla, kastiketta jne. Jätä tortilla päällimmäiseksi ja peitä se juustoraasteella. Paista 220 asteessa 10 minuuttia. Hyvää sellaisenaan, vielä parempaa limen, hapankerman ja korianterin kanssa.

Maistuu myös seuraavana päivänä, tai pilkottuna ja pannulla paistettuna jämäruokapäivänä.

torstai 10. lokakuuta 2019

Aleksis Kiven päivä ja vielä yksi suppilovahverohillo


Hyvää Aleksis Kiven päivää! Lempikirjailijani, voimallisen suomen kirjoittajan ja metsässä kulkijan juhlapäivä on tänään, vuoden parhaana ruokakuukautena. Aleksis Kiven päivään sopii metsän antimet tavalla tai toisella, niin myös sienet. Olen tehnyt suppilovahverohilloa aiemminkin, ihan tavallista ja itämaisin maustein maustettuna. Nyt tein vielä yhdellä tapaa, joka taisi olla tavallaan paras näistä kolmesta.

Kävimme lauantaina poimimassa suppilovahveroita Kielometsän takaa. Päivän päätteeksi minulla oli muutama litra suppiksia. Peratessani sieniä otin erikseen talteen litran verran pieniä sieviä sieniä. Haluan tehdä hillon aina pienistä kokonaisista sienistä. Tästä määrästä tuli vähän yli kaksi pikkupurkillista hilloa. 

2 dl vettä
1 dl omenaviinietikkaa
10 korianterin siementä
5 valkopippuria
10 viherpippuria
1 tl sinapinsiemeniä
1 l pieniä suppilovahveroita

1 dl hillo-ja marmeladisokeria

Laita kaikki aineet sokeria lukuunottamatta kattilaan. Keitä 20 min, sekoita välillä. Lisää sokeri ja keitä vielä 10 minuuttia. Purkita steriloituihin purkkeihin. Sopii erinomaisesti riistan lisänä tai maustamaan vaikka kasvissosekeittoa. 

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Omenakompotti seljanmarjalla ja päivä Kielometsässä


Jos edellinen postaus oli tilitystä, on tämä kirjoitus ylistystä. Vietin eilen nimittäin aivan ihanan päivän Kielometsässä. Olimme suunnitelleet tätä syksyistä säilömispäivää Kielometsässä hyvissä ajoin kesällä. Minä olin jo viikolla käyttänyt illan pari tutkailemalla omaa kirjastoani ja sen säilömiskirjoja ja suunnittelemalla eväitä. Ilse.Kahvelon sanoin otimme kaiken irti päivästä, ja suuntasimme seutuville jo varhain aamulla eväiden ja sienikorien kanssa. Vietimme aamupäivän sienimetsässä kahdestaan (saaliina lähinnä rouskuja) ja puolen päivän jälkeen saavuimme Kielometsään. 

Sitruuna kurpitsahilloon, omenat kompottiin, parmesan risottoon ja mulled cider 

Olimme etukäteen suunnitelleet säilövämme jotain omenoista ja kurpitsasta. Tämän lisäksi Kielometsän Jukalla oli seljanmarjaa pakastettuna. Hän oli jo keittänyt marjoista mainiota mehua ja upeaa hilloa, joita oli tarjolla. Saimme myös maistaa hänen aiemmin seljanmarjoista tekemäänsä "seitsemän vuoden kastiketta". Minä löysin tämän hetken lempikeittokirjailijani, Nigel Slaterin, päiväkirjoista (Kitchen Diaries II)  yksinkertaisen omenakompotin ohjeen: 

1,2 kg omenia
120 g sokeria (enemmän kuin ohjeessa)
reilu 1 dl seljanmarjaa

Pilko omenat lohkoiksi. Kirjan ohjeessa ne käskettiin kuoria, mutta minä en kuorinut näitä kauniita ohutkuorisia Kielometsän omenia. Keitä lohkoja kasaan sokerin kanssa. Keitin näitä omenia aika pitkään, omenat voi jättä vielä enemmän kokonaisiksi niin halutessa. Sekoita lopuksi seljanmarjat joukkoon, ja anna vielä kiehua hetki. Älä enää sekoita kompottia liikaa, etteivät marjat hajoa.

Säilyy jääkaapissa jonkin aikaa, paitsi tulee syötyä nopeasti. Nigel (ja minä) syö kompottia esim. aamujogurtin kanssa. Aion syödä sitä myös kaurapuuron kaverina. 


Keitimme myös sitruuna-kurpitsahilloa sellaisenaan sekä chilillä ja inkiväärillä maustettuna. Iso määrä ei haittaa kun jaoimme kaiken kolmeen. Ehkä Kahvelossa tarjotaan joskus kurpitsahilloa jossain muodossa. Minä aion käyttää chilillä ja inkiväärillä maustetun hillon ruuanlaitossa.

Jukan ottama kuva

Jukka keitti meille Jamie Oliverin Mulled cideria omista omenoista tehdystä siideristä. Ihana lämmittävä juoma kylmän sienimetsän jälkeen (sanoinko, että luntakin oli maassa siellä täällä). Minä olen haaveillut vuosikausia englantilaisesta mulled ciderista, ja nyt sitä siis sain. Täytti kaikki odotukset ja sen yli.

Jukan ottama kuva

Kielometsän isännät valmistivat meille myös illallisen, upeaa tomaattipiirasta ja kurpitsarisottoa. Minä ja Ilse.Kahvelo kumpikin oltiin sitä mieltä, että saimme elämämme parhaan risoton, ja kaikki olemme sitä mieltä että tuo Markon tomaatti-quiche on paras kasvispiirakka mitä on. Enkä  muista milloin olisin nähnyt näin kauniisti katettua pöytää, tuntui että sydän suorastaan suli kaikesta hyvästä ja kauniista ympärilläni. Ihana päivä!


Koko Kielometsä on kuin satua matkalla muistoihin. Jos kävelee yläkertaan, näkee tuon huonekuusen. Tuli suorastaan epätodellinen tunne, että onko sitä jossain kauniissa unessa. Tällaisen päivän jälkeen on yhtä virkistynyt ja hyvä olo kuin hyvän loman jälkeen. 

ps. Tästä päivästä kuullaan vielä lisää.

perjantai 4. lokakuuta 2019

Palstakuulumiset ja muistilista ensi vuodelle


Minulla on ollut lähes täydellinen välivuosi palstaviljelystä. Palsta on rikkaruohottunut ja siementänyt perusteellisesti, minulla meni ns. moti koko hommaan. Olen kyllä saanut jonkun verran satoa, sain perunat ja auringonkukkia esikoisen Prometheus-juhlaan (tämä taisi olla keväällä tärkein tavoite). Sipuleita sain jonkin verran, ne eivät petä koskaan, avomaan kurkkua upean sadon neljästä taimesta ja vadelmaakin tuli hienosti. Keräsin mustajuuren siemeniä ja vielä taitaa olla korianterin siemeniä kerättävissä. Mutta siinä se.

Olin valmiiksi aika poikki toukoaikaan ja kansalaisvaikuttaminen alkoi viedä mehut kaiken muun ohella. Keväällä oli hirmuaikaisin todella lämmintä ja kuivaa, sitten tuli kylmät ja kuivat pakkaskelit. Ja uudestaan lämmintä ja kuivaa. Ja kesä meni vuoroin paahtavassa kuumuudessa ja hetkittäisessä sateessa (mökillähän oli vieläkin kuivempaa kuin viime vuonna, joka oli ennätyskuiva vuosi koko Suomessa).

Kiireiden keskellä toukotöihin ja sen jälkeen jäi liian vähän aikaa, eikä mikään itänyt noissa olosuhteissa. Kukat, salaatit, yrtit, ei mitään. Herneet ja pavut jäivät laittamatta maahan. Punajuuret, se vähän mikä iti, tukehtui rikkaruohoihin. Porkkanoista iti muutama lajike, nekin jäivät harventamatta ja peittyivät rikkaruohoihin.

Kaiken kaikkiaan tästä vuodesta ei ole mitään raportoitavaa, muutama asia jää ylös ensi vuodelle:


  • Jussi on ihan turha peruna. Annabelle on ihan ok, mutta altis rutolle. Siikli erinomainen, ehkä parempi kuin Arielle. Perunat mitkä jäävät jääkaappiin: ei kannata vaivautua. Kasvoivat huonosti jos ollenkaan, ja loput söivät myyrät tai tauti vei.
  • Jos viljely ei innosta ensi vuonnakaan, peitä viljelemättömät alueet heti äläkä kuvittele että saat jotain tehtyä.
  • Pidä toinenkin välivuosi tomaatille. Muutama chili ruukussa riittää.
  • Peitä pihan kasvulaatikko harsolla ja estä eläinten pääsy kehikolla. Tai pidä sekin kesannolla.
  • Mieti myös mahdollista välivuotta mökin kasvimaalle


Olen alkanut tosissani miettiä palstaviljelyn lopettamista. En ehkä jaksa taistelua rikkaruohojen kanssa, en jaksa oikukkaita säitä, en jaksa sitä, ettei kasvattamani ja valmistamani ruoka kuitenkaan kelpaa. Ja kaikkia niitä kasviksia, mitä ennen ei saanut kaupoista, saa nykyisin helposti lähiprismasta ja -sittarista edullisesti. Niilla satasilla mitä menee maanparannukseen ja siemeniin, saa paljon hyvää toreilta ja kaupoista.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Virkatut istuinaluset


Minulla on iso kaapillinen kankaita ja lankoja. Kankaita olen lahjoittanut paljon eteenpäin, vaikka kyllä siellä tarpeita on minullekin edelleen vaikka mihin. Lankoja olen myös perinyt, on mummon langat, on äidin langat ja tietysti ne omat ihanat langat.

Olen luvannut (lähinnä itselle), että sukupolvien ketju katkeaa tässä(kin) asiassa minuun, eli en enää jätä näitä lankoja jälkikasvulle. Olen kutonut langoista mm. sukkia mutta eihän langat sillä tavalla vähene. Lisäksi olen huomannut että osa vanhoista langoista on aika heikkolaatuisia, ja raitoja on suorastaan hävinnyt kulumisen myötä.

Niinpä ajattelin virkata langoista lämpimiä istuinalusia ulkokäyttöön, ideana on käyttää monta lankaa kerrallaan, jolloin ei haittaa jos joku lanka sieltä kuluu pois. Näin muutama vuosi sitten Novitan joululehdessä (2013, siis ihan just!) ohjeen pyöreisiin ja pitkulaisiin istuinalusiin. Heti laitoin ohjeen muistiin ja lehden talteen. 

Syyslomalla vihdoin aloitin, ja virkkasin kaksi pyöreää alustaa. Käytin virkkukoukkua nro 10 ja kerrallaan 8-10 lankaa, riippuen niiden paksuudesta. Kun jatkoin uudella langalla, liitin langat yhteen helposti solmulla, sinne ne solmut häviävät. Viimeisen kerroksen virkkasin neljällä langalla ja virkkuukoululla nro 6. 

Istuinaluset ovat nätit ja toivottavasti tarpeelliset ja näitä on tosi kiva ja nopea virkata. Nyt on tulossa pitkulainen alusta penkille, ja jos lankoja riittää senkin jälkeen niin virkkaan vielä pyöreitä lisää. Perikunta kiittää.

torstai 19. syyskuuta 2019

Peurakeitto ja peuraliemi ulkotulilla



Mies sai peuranvasan viime viikonloppuna, meille tuli siitä puolikas sekä maksa ja sydän. Maksa syötiin heti maanantaina perunamuusin, sipulin ja puolukan kanssa, osa sisäfileestä saattoi mennä pelkistettynä tartarina eläintä pilkkoessa. Tämä peura on ehkä parasta lihaa mitä voi saada, vasa on tässä vaiheessa vuotta kasvanut lähestulkoon pelkällä maidolla. Mietoa mutta maukasta, täysin rasvatonta lihaa. Paloittelimme lihat aiemmin tällä viikolla, otin silloin talteen myös kaikki luut, selkärangan puolikkaan sekä etulavan, josta lihat oli irroitettu jauhelihaksi. 

Minulla on meneillään oma syyslomaviikko, alkuviikko meni kotihommissa ja loppuviikko mökillä kuten viime vuonnakin. Tulin eilen mökille luut mukanani. Tänään keitin luista liemen ja sain vielä aikaiseksi hienon keiton, syömme siitä isän kanssa pari päivää. Vastaavia reseptejä löytyy tästä blogista aiemminkin, tuossa on linkit kaikkiin blogista löytyviin peuraliemiin. Tämän liemen juju on avotulella paahdetut luut ja kasvikset. Yksi pieni tiilikasa on tuottanut tänä kesänä suunnattomasti iloa ja hyvää makua, tästäkin tuli aivan erityisen hyvä liemi.


Keräsin kasvimaalta kaikki raaka-aineet, eli tästä tuli sellainen liemi ja keitto kuin sattui tulemaan, ruokaa maasta ja metsästä. Liemeen voi hyvin käyttää juuri niitä kasviksia mitä on saatavilla. Liemenkeitto vie vähän aikaa (joskaan ei aktiivista), mutta on silti yksi palkitsevimpia keittiöpuuhia. Erityisen mukavaa se on ulkona, jolloin ei tarvitse miettiä sitä, että tuoksuuko koko koti lihaliemeltä pari päivää.


Peuraliemi avotulella paahdetuista luista


puolikkaan peuranvasan luut ja selkäranka
3 pientä sipulia
muutama pieni porkkana
muutama pieni palsternakka
muutama pieni varsi selleriä
muutama litra vettä
kourallinen persiljaa, timjamia ja lipsikkaa
ruokalusikallinen kokonaisia pippureita (musta-, mauste- ja valko-)

Paahda luut hyvällä hiilloksella. Kuori porkkanat ja palsternakat, paahda kasviksiakin niin, että saavat vähän väriä. Laita luut ja kasvikset isoon kattilaan ja lisää vesi. Nosta kiehuvaksi ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Lisää sen jälkeen yrtit ja pippurit. Anna liemen kiehua neljä viisi tuntia tai kauemminkin. Siivilöi liemi ja ota lihat tarkasti talteen. (Lientä voi keittää reilusti kasaan. Anna jäähtyä ja kuori rasva pois.)


Peurakeitto


1 l lientä
3 tl suolaa
6 perunaa
muutama porkkana
muutama palsternakka
1 iso sipuli
kourallinen papuja
liemenkeiton lihat
persiljaa

Laita liemi kattilaan, lisää suola. Lisää kuoritut ja pilkotut perunat, porkkanat, pasternakat ja sipuli. Keitä hetki, lisää pilkotut pavut ja liha sekaan. Lisää tarvittaessa vettä. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä, yhteensä taisi mennä vartin verran. Mausta reilulla persiljalla.

Keitto syötiin ruisleivän ja maidon kanssa hyvässä seurassa. Melko täydellinen ruoka kylmään ulkona vietettyyn syyspäivään. Aamulla oli maa valkoisena, Kymi 13 astetta. 


Olin tänään melkein koko päivän sienimetsässä, marjaan ei tänä vuonna tarvitse mennä. Sieniä on, mutta todella vähän. Kuvassa on parin tunnin saalis. Limanuljaskat syötiin lounaaksi isän kanssa, tatit menevät huomenna piirakkaan. Toisella reissulla sain sen verran rouskuja että joulun sienisalaatti on turvattu, ja kaksi kantarellia.  

maanantai 16. syyskuuta 2019

Keltainen luumuhillo


Samalla kun tein luumuchutneytä, tein myös luumuhilloa. Ajatuksena oli maustaa hillo kanelilla, mutta eihän minulla ollutkaan kanelitankoja, laitoin sitten kardemummaa. Onneksi laitoinkin, se sopi todella hyvin tähän hilloon. Käytin marmeladisokeria, jotta hilloa ei tarvinnut tehdä niin makeaksi, näin se on monikäyttöisempi. Olen syönyt hilloa jo jäätelön, viilin ja jugurtin kanssa. Seuraavaksi voisin käyttää sitä pullaan ja ehkä piirakkaankin.

1 kg luumuja
½ dl vettä
1 tl kardemummaa
pätkä vaniljatankoa
330 g hillo- ja marmeladisokeria

Puolita luumut ja poista kivet. Laita luumut kattilaan veden, kardemumman, vaniljatangon ja sokerin kanssa. Puolita vaniljatanko ensin, vedä siemenet veitsellä irti ja lisää nekin kattilaan. Keitä luumuja sokerin kanssa reilun vartin verran. Anna vähän jäähtyä ja purkita steriloituihin purkkeihin. 

maanantai 9. syyskuuta 2019

Luumu-chutney


Tämä vuosi on hyvä luumuvuosi, tuntuu että kaikkialla on paljon luumuja. Kodin luumupuu notkuu luumuista, samoin mökin toinen luumupuu, Laatokan helmi, oli keltaisenaan luumuja. Kriikunoitakin oli sellainen määrä vanhoissa puissa, ettei isä muista vuosiin nähneensä. Keräsin eilen reilu pari kiloa Laatokan helmiä säilöttäväksi ja mökkireissun jälkeen keitin ne hilloksi ja chutneyksi.

Rouva Raadelmasta oli tehnyt luumuista chutneytä ja hilloa, siitä tämän chutneyn idea lähti. Tein säilykkeen miettien parhaita mango-chutneytä mitä muistan Skotlannissa saaneeni. Tästä tuli ihan älyttömän hyvä säilyke, ihan yllätyin itsekin. Selvästikin hyvä flow viikonloppuna.

1 kg luumuja kivet poistettuna
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1-2 Aji Cristal
1-2 Aji Fantasy
1rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 rkl korianterinsiemeniä
2 tl sinapinsiemeniä
1 tl suolaa
400 g hillosokeria
½ dl omenaviinietikkaa
½ dl etikkaa

Puolita luumut ja poista kivet. Pilko sipulit ja chilit hienoksi silpuksi ja laita kaikki aineet etikkaa lukuunottamatta kattilaan. Keitä vajaa puolituntia. Lisää etikka ja anna kiehahtaa hetken verran. Anna jäähtyä pieni hetki ja purkita steriloituihin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa jäähtymisen jälkeen.

Aion käyttää tätä luumu-chutneyta ainakin wokeissa, kanaruuissa, riistan lisukkeena ja dipeissä. Maltan tuskin odottaa uusia kokkailuja.

lauantai 7. syyskuuta 2019

Muinaissuomalaisen jänis


Siitä lähtien, kun rakensin mökille tiilistä ulkogrillin, olen haaveillut grillatusta jäniksestä. Ajattelin, että sen on pakko olla hyvää, ja niinhän se olikin, suorastaan liikuttavan hyvää. Suosittelen lämpimästi valmistamaan jäniksen muutenkin kuin padassa.

Kun ensin olin viettänyt koko päivän metsässä ja käynyt tervehtimässä sukulaisia, tulin takaisin mökille ja tein hyvät tulet grilliin. Isä nosti perunat kasvimaalta ja keitti ne, minä keräsin lisäksi vielä papuja. Ruokaa maasta ja metsästä taas kerran.

Osallistun tällä reseptillä Parhaat ruokablogit -sivuston järjestämään syyskilpailuun. En ole aikoihin osallistunut kilpailuihin, osaksi siksi, etten niissä koskaan pärjää. Pettymykset ovat unohtuneet, ja tällä herkullisella ruualla on mukava osallistua (vaikka kaikilla muilla tuntuukin olevan upeita leipomuksia).

Minulla oli kaksi jäniksen satulaa, eli fileet, jotka olivat vielä selkärangassa kiinni.  Sivelin lihat rypsiöljyllä ja maustoin ne yksinkertaisesti suolalla, chilillä ja pippurilla, toiseen sivelin lisäksi Poppamiehen makeaa savuista omenakastiketta.  Tämän jälkeen siirsit satulat halsteriin.

Levitin hiilloksen tasaiseksi ja grillasin lihoja hyvällä hiilloksella yhteensä 20 minuuttia. Käänsin lihat aina viiden minuutin välein. Tämän jälkeen käärin lihat folioon ja annoin niiden vetäytyä n. vartin verran. Lopputuloksena oli todella mehukas ja murea jäniksen filee, parasta jänistä mitä muistan syöneeni. Pienemmille satuloille riittää varmasti lyhyempikin aika, tai jos haluaa lihan kunnolla roseena.

Liha syötiin juuri nostettujen perunoiden ja keitettyjen tuoreiden papujen kanssa. Kastikkeen tein tuohon tapaan jäniksen kylkiluista keitetystä liemestä, jonka maustoin kermalla ja omenakastikkeella.

Hieno ateria, kertakaikkisen upea. Muinaissuomalainen kiittää.


ps. Tänään on ollut muutenkin puuhakas päivä mökillä. Aamulla heti herättyäni, ennen aamiaista, kiersin kaikki lähisienimetsät ja saaliina oli yksi (1!) pieni herkkutatti. Ja 10 000 askelta ennen kymmentä. Aamiaisen jälkeen lähdin isän kanssa metsään, kiersimme koko meidän parhaan puolukkametsän pidemmän kautta, ja saaliina oli n. pari litraa puolukoita. On tämä surkea sadonkorjuuvuosi kertakaikkiaan. Miehellä sentään oli parempi saalis, kuten kuvasta näkee.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Suomalaisen ruan päivä


Tänään vietetään ensimmäistä kertaa suomalaisen ruuan päivää. Minä totean lyhyesti ja tällä kertaa perustelamatta (olen asiasta puhunut niin pitkään ja niin paljon), että syökää kotimaista, lähellä kasvatettua ruokaa. Kun ruoka tulee läheltä, on mahdollista tietää miten se kasvaa, missä sitten olettekin. 

Jos tekee ruuan itse, tietää mitä siinä on; ja kun syö ulkona, selvittäkää mistä ruoka tulee. Ei tarvitse miettiä antibioottien tai hormonien määrää, tai raskasmetallien tai ylimääräisten myrkkyjen. Suomessa siis. Pidetään huoli että näin on jatkossakin.

Meillä syödään tänään(kin) kotimaista ruokaa, ruokaa omasta maasta ja metsästä.

lauantai 31. elokuuta 2019

Museossa: Kuopion korttelimuseo


Vuuoden alussa aloitin museosarjan, jonka päiväittäminen on vähän jäänyt. Olen kuitenkin käynyt joka kuukausi vähintään kerran museossa, välillä useammankin kerran, vaikken niitä olekaan postaillut. Kesään on mahtunut HAM ja ihana Ellen Thesleff, Mikkelin jalkaväkimuseota ja päämajaa ja sen sellaista.


Viime viikolla minulla oli työmatka Kuopioon, ja samalla reissulla pääsin monen vuoden haaveen jälkeen käymään Minnan Salongissa Kuopion korttelimuseossa. Koko korttelimuseokokonaisuus on hieno, suosittelen käymään, muidenkin kuin tällaisten Minna Canth -fanien. Pihapiiri oli sellainen oikea muhkurainen piha (kuten Mielensäpahoittaja on sanonut), ja eri rakennuksissa ja huoneissa on paljon näkemistä. Vaihtuva näyttelykin, Minna Canthin Kuopio, sopi minulle hyvin, fanilla oli paljon ihasteltavaa, saatoinkin olla vähän herkistyneessä mielentilassa.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun vietin useamman päivän Kuopiossa, se on kiva käveltävän kokoinen kaupunki. Kävelin luonnollisesti myös Kanttilaa katsomaan, ja muutenkin pitkin poikin kaupunkia. Ja kalakukkotuliaiset kävin tietysti hakemassa Hanna Partaselta.

ps. Junalukemisena oli Minna Canthia.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Viherherukkapiirakka


Leivoin tänään viherherukkapiirakan yhdistelemällä paria ohjetta. Pohjan tein River Cottagen kurssilla oppimalla tavalla, ja muuten tein vanhan mustikkapiirakan ohjeella, paitsi vähän eri tavalla. Nyt tein vähän pienemmässä piirakkavuokassa (23 cm), mutta suosittelen vahvasti käyttämään vähän isompaa vuokaa, n. 26-28 cm. Nyt kermatäyte ja marjat jäivät tässä aika paksuiksi kerroksiksi. Kopion pohjan tekstiä taas vanhasta omasta postauksesta.

Pohja:
115 g voita
160 g jauhoa
vähän suolaa (alle tl)
60 ml vettä

Pilko todella kylmä voi pieniksi kuutioiksi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi, lisää suola ja vesi ja työstä kaikki hyvin sekaisin taikinaksi, sellaiseksi kimmoisaksi. Laita taikina jauhotetulle alustalle ja ala kaulia. Kauli taikina paksuksi levyksi, taittele ylhäältä noin 1/3 keskelle, alhaalta samoin. Taittele vielä toinen sivu puoleen väliin, ja toinen sivu päälle, nyt sinulla on korkea pieni neliö. Kauli se taas alkuperäisen kokoiseksi, toista taittelut. Toista yhteensä nelisen kertaa. Taputtele/kauli lopuksi taikina vähän littanammaksi, kelmuta se ja pistä jääkaappiin vähintään tunniksi, pidempi aika käy myös hyvin. Kauli taikina piirakkavuokaa suuremmaksi, siirrä se vuokaan ja pistele haarukalla. Peitä taikina foliolla ja lisää folion päälle kuivattuja herneitä painoksi. Paista 200 asteessa 30 min. Poista folio ja herneet ja anna pohjan jäähtyä.

Täyte:
200 g ranskankermaa
2 dl kuohukermaa
½ dl ruokotomusokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunan mehua

Vaahdota ranskankermaa 3-4 minuuttia, ranskankerman tilavuus moninkertaistuu ja se jämäköityy tuossa ajassa. Vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi. Yhdistä vaahdot, lisää sokeri ja sitruuna, sekoita. Levitä jäähtyneen pohjan päälle tasaiseksi.

Päälle:
n. 1 l viherherukkaa
1½ dl vettä
1½ dl Multi-hyytelösokeria

Laita viherherukat kermaseoksen päälle. Valmista kiille paketin ohjeen mukaan ja levitä hieman jäähtyneenä herukoiden päälle (keitin minuutin verran ja annoin jäähtyä muutaman minuutin). Anna jähmettyä kylmässä.

Ihan hyvännäköinen, sopivan kirpeänmakea piirakka. Pohjassa ei ole yhtään makeutta, mutta vaihteeksi sekin on hyvää. Täytteen ja marjojen paksuus hieman häiritsi, mutta ei liikaa.

perjantai 16. elokuuta 2019

Sikke Sumarin mustikkapiirakka


Vuoden 2019 (ehkä ainoa) mustikkapiirakka on Sikke Sumarin mustikkapiirakka. Tämä(kin) vuosi on poikkeuksellinen marjavuosi, sillä metsästä en ole löytänyt toistaiseksi mitään marjaa. Tuleva vuosi meneekin sitten puutarhan viinimarjoilla ja ostomarjoilla. Pakastin viinimarjoja monta litraa enemmän kuin tavallisesti, ja sen lisäksi olen ostanut paljon muita marjoja; mansikkaa moneen kertaan, samoin vadelmaa, nyt ostin vielä näiden lisäksi pensasmustikkaa ja yhden laatikon metsämustikkaa. Pakastin eilen melkein kaikki marjat, iltapalalle tein hyvän kuningatarrahkan, ja toki säästin marjoja aamiaiselle ja tämän päivän välipalalle. Mansikoita kului taas paljon suoraan laatikosta, mikä tietysti on hyvä, eipähän tarvinnut perata niin paljoa.

Tein mustikoista myös yhden piirakan. Ostomarjat olivat ihan hyvälaatuisia, mutta se mustikkametsän tuoksu ja maku niistä kyllä puuttuu, joten toivon totisesti että ensi vuonna saisin taas mustikkaa tutuilta paikoilta. Ehkä se tuoreus on kaiken ydin, tai sitten tuttujen paikkojen marja on vaan parasta.

200 g voita
3 dl vehnäjauhoa
0,75 dl ruisjauhoa
1 dl sokeria
2 rkl fariinisokeria
½ tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

7 dl mustikoita
3 rkl hillosokeria

Paahda voita kattilassa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne sulan voin sekaan (minun fariinisokeri oli vähän paakkuista, joten laitoin sen ensin sulan voin sekaan, ja sekoitin loput kuivat aineet sen jälkeen). Levitä taikina uunivuokaan (mieluiten metallinen vuoka). Levitä mustikat ja hillosokeri pohjan päälle.  Paista 200 asteessa 30 minuuttia.

Tämä oli nopea ja helppo piirakka tehdä, ja maku on kaikkien kehujen mukainen. Piirakan voi syödä heti lämpimänä. Pohja on niin karamellimainen näin tehtynä, ettei piirakka kaipaa edes vaniljakastiketta tai -kermaa.


ps. Tätä piirakkaa voisi tarjota kuninkaallekin. Onkin siinä mielessä merkittävä vuosi, että nyt on 42 vuotta Elviksen kuolemasta. 

lauantai 10. elokuuta 2019

Karviais-posset


Luulin jo keksiväni karviais-possetin ihan itse, mutta kyllähän näitä ohjeita löytyy jo vuosien takaa. Minulle tämä kesä oli ensimmäinen kerta kuin tein tätä, mutta ei varmastikaan viimeinen. Possetin perusohjeen ja vinkit otin Campasimpukalta, sieltä löytyy aina luotettavat tekniset vinkit mihin tahansa. Posset on jälkiruoka, jossa happo denaturoi kerman proteiinit ja jälkiruoka saostuu lempeästi sen takia. 

Karviainen on hapan marja, ja mitä raaempi, sen happamampi se on. Kannattaa käyttää mielummin vähän raakoja kuin ylikypsiä karviaisia. Raaemmat marjat hyydyttävät nopeammin, kypsemmissä on makua hieman enemmän, toisaalta maku on kesympi. Minä vedin karviaiset sauvasekottimella sileäksi ja siivilöin soseen tiheän siivilän läpi ja käytin nesteen (ja söin siemenet sellaisenaan etteivät menneet hukkaan).

3,33 dl kuohukermaa
0,5-0,75 dl sokeria
1 dl tai vähän yli soseutettua ja siivilöityä karviasta (vajaa ½ l karviaista)

Keitä kermaa ja sokeria viitisen minuuttia koko ajan sekoittaen. Siivilöi karviaissose kulhon pohjalle. Kaada mehun päälle (ei siis toisin päin) kuuma kerma ja sekoita koko ajan. Kun seos on hyvin sekaisin, kaada seos jälkiruoka-astiaan ja siirrä kylmään. Tämä jähmettyi jo vajaassa tunnissa, mutta vähintään muutamassa tunnissa jälkiruuan pitäisi jähmettyä mehun happamuudesta riippuen.

Parhaita kesäjälkiruokia mitä olen syönyt. Ja jos jokin, niin tämä on todellista sesonkijälkkäriä, sopivan kirpeitä karviaisia on vain hetken aikaa kesässä.