torstai 3. toukokuuta 2012

Smoothie nuutuneesta salaatista


Joskus salaatti ehtii nuupahtaa ennen kuin se tulee syötyä loppuun. Siinä vaiheessa se ei enää houkuta salaattina, mutta ei vielä varsinaisesti ole pilaantunutkaan. Roskiinhan sitä ei voi vielä heittää, sillä se ei ole vielä kokonaan pilalla. Helpointa on odottaa päivä pari, jolloin salaatti on totaalisen pilalla joten sen "voisi" heittää roskiin. Mutta ei tässä toukokuussa, ehei: se on syötävä ja smoothiessa se vielä menee. Minulla oli mangososetta tällä kertaa, mutta seuraavalla kerralla aion käyttää jotain voimakkaamman makuista, kuten viinimarjaa tai karviaista (tai syödä salaatin ennen nuupahtamista).

salaattia reilu kourallinen (myös pinaatti käy)
½-1 dl marja-tai hedelmäsosetta
1 dl maustamatonta jugurttia tai piimää
pari jääpalaa

Laita kaikki tehosekoittimeen ja surraa tasaiseksi. Hyvä välipalajuoma, en ehkä ihan herkuksi vielä kutsuisi kuitenkaan.

2 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Ovela tuo odottamistaktiikka:) Mutta smoothie kuulostaa kyllä paremmalta taktiikalta. En olisi ikinä keksinyt tehdä nuupahtaneesta salaatista smoothieta. Hieno idea!

sauvajyvänen kirjoitti...

Salaatti ei vaan maistu ihan yhtä hyvältä kuin pinaatti, joten salaatin kanssa kannattaa olla voimakkaan makuista marjaa tai hedelmää. Odottamistaktiikan olen olettanut olevan ihan universaali ilmiö ;)