torstai 6. syyskuuta 2012

Voitatti-risotto

Mökin pihassa kasvoi iso voitattiperhe, ei tosin kasva enää. Minä en ole voitatteihin usein törmännyt, mutta työkaverini on niitä kovasti kehunut. Keräsin siis kaikki tatit talteen, myös ne sammalen alta vasta pilkistävät, ja kuivasin sienet. Tatteja oli sen verran, että ainakin pari ruokaa niistä saa aikaan. Tällä kertaa tein risottoa, tämä annos riittää n. neljälle.

voita
1 isohko sipuli
2 dl risottoriisiä
5-6 dl hyvää lientä
kourallinen kuivattuja voitatteja
1 dl makeaa omenaviiniä
1 dl kermaa
iso kourallinen parmesanjuustoa

Kuullota sipuli voissa. Lisää riisi ja jatka hetki kuullottamista. Lisää lientä vähä kerrallaan, murustele kuivatut sienet alkuvaiheessa joukkoon. Lisää myös viini ja anna riisin ja sienten imeä neste itseensä. Lisää lopuksi iso loraus kermaa ja kourallinen juustoa, anna juuston sulaa ja nauti hyvästä ruuasta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saitko "kelmun" voitattien päältä helposti pois? Olemme tänä vuonna keräneet jonkin verran pieniä voitatteja (ja viskanneet ainakin kaksinkertaisen määrän syötyjä pois) ja kuivanneet ne. Kuivalla kelillä kelmu lähti järjellisellä vaivalla mutta kostealla en jaksanut montaa tattia ahertaa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Osasta sienistä se lähti aika helposti, osasta en edes yrittänyt, pyyhin vaan limat pois ennen kuivuriin laittamista. Kuivattuna en enää erottaut kumpia oli, eli en taida nähdä vaivaa seuraavalla kerralla.

Hiffasin muuten miksen ole ennen kauheasti voitatteihin "törmännyt". Mökillä päin voitatit ovat kokonaan melkoisen kirkkaan keltaisia, kun taas sienikirjoissa lakit ovat aina melko ruskeita tai harmaanruskeita. Netistä kyllä löytyi kuvia kaikenvärisistä.