keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Siika-alkupala


Tähän niitä kurkkuja tarvittiin. Tallinnan MEKK-ravintolassa keittiömestari teki monenlaisia alkupaloja. Minusta yksi parhaista oli paistetun perunan päälle kasattu siika-kurkku-alkupala. Kiva, ettei aina ole leipää näiden pikkuisten suupalojen alla. Ja hienoa maistaa siikaa ihan sellaisenaan, vain hiven suolattuna. Ja tämä kurkku on vaan niin hyvää. Ja kun perunat ja sellerit loppuivat, loput kalat ja kurkut olivat hyvää ruisleivän päällä vähän suuremmassa mittakaavassa.

Halusin siis kokeilla myös juuriselleriä alla (tätä ei siis ollut ravintolassa tarjolla), kun kerran tuli ostettua kurkkuja varten niin hieno selleri Hakaniemen torilta. Juuriselleri on paistettuna/grillattuna todella mainion makuista, ei ollenkaan "sellerimäistä". Ulkonäöllisesti alkupalani eivät vedä vertoja keittiömestarin tekemille (minähän en piperrä keittiössä) mutta maku oli kyllä edelleen suorastaan loistava! Ja juuriselleri toimii aivan mahtavasti. Tarvittavat aineet ovat siis hyvin yksinkertaisia:

perunaa
juuriselleriä (jos haluaa perunan lisäksi/sijaan)
öljyä
tuoretta siikaa
hiven suolaa

Leikkaa perunasta ja juuriselleristä suupalan kokoisia n. puoli cm paksuja siivuja. Paista niitä öljyssä pannulla viitisen minuuttia kummaltakin puolelta. Sillä välin leikkaa siika ihan ohuiksi viipaleiksi ja ripottele aavistus suolaa kalan päälle. Pilko kurkku ihan pieniksi kuutioksi. Kokoa peruna- ja selleriviipaleiden päälle kalaa ja kurkkua. Nauti suupaloina. Jess, tässä on maut kohdillaan!



Ei kommentteja: