maanantai 10. syyskuuta 2012

Palsternakkaleipä

Nostin viikonloppuna palstalta muutamia isohkoja palsternakkoja, ja mietin että mitähän kaikkea kivaa niistä keksisi. Ensimmäiseksi halusin kokeilla River Cottage Everyday -kirjan ohjetta Palsternakka-timjamileipä. Kirjan mukaan sen on kehittänyt Dan Stevens, joka on leipurina River Cottagessa. Hän puolestaan oli saanut idean Delia Smithin kaura-perunaleivästä. On kiva kuulla miten mikäkin resepti saa alkunsa, ja ennen kaikkea mistä kaikesta vaikutteita tulee. Minä sain kulutettua sadostani yhden ison sipulin ja kolme minulle isoa palsternakkaa. Ohjeessa oli käytetty self-raising-jauhoa, mutta meillähän sitä ei ole myynnissä (ainakaan tietääkseni). Saman asian ajaa tavallinen jauho, johon lisätään leivinjauhetta ja suolaa.

rypsiöljyä
1 iso sipuli
175 g jauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl timjamia
50 g parmesania
175 g raastettua palsternakkaa
1 muna
3 rkl maitoa
mustapippuria (unohdin laittaa)

Kuullota silputtua sipulia öljyssä kymmenen minuuttia. Sillä välin mittaa kuivat aineet kulhoon, raasta parmesan ja palsternakka ja sekoita ne joukkoon. Minä raastoin hienolla terällä, kirjan kuvaan oli selvästikin käytetty karkeaa raastetta. Lisää muna ja maito ja sekoita tasainen taikina. Älä sekoita liikaa, vain sen verran että saat hyvän taikinan. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. Syödään lämpimänä. Minusta oli tosi hyvää, mies oli sitä mieltä että "vähän outo, tässähän on sipulia".

5 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Jänskän kuuloista leipää! Ja luin toisaalta, että on juuri leipäviikkokin menossa :)

Hiidenuhma kirjoitti...

Palsternakkaa ja sipulia leivässä. Nam. Pitääpi kokeilla. Onhan Jenkkilässä bageleita, joissa on sipulia pinnalla ;)

sauvajyvänen kirjoitti...

Campasimpukka, minäkin luin asiasta, mutta olin ihan jo unohtanut asian. Leipä oli siis leipäviikon kunniaksi :)

Hiidenuhma, kannattaa kokeilla. ja jauhojahan voi vaihtaa toisiksi/vähentää.

Tusla kirjoitti...

Mielenkiintoisen kuuloinen leipä. Ja kivaa vaihtelua, kun kohotusaineena leivinjauhe. :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Ohjeessa sanottiin että syödään heti lämpimänä. Söin lopun leivän seuraavana päivänä, ja silloin palsternakka maistui aika voimakkaasti, ainakin voimakkaammin kuin heti tuoreena.