tiistai 4. syyskuuta 2012

Kurkkuja yön yli


En tiedä miksi kutsuisin näitä kurkkuja. Ne valmistetaan etikkaliemessä yön yli, mutta niitä ei ole tarkoitus pitää liemessä pidempää aikaa. Eivät ole hölksykurkkuja, mutta eivät kyllä suolakurkkujakaan. Näitä oli kuitenkin tarjolla Virossa, ja halusin kokeilla vähän vastaavaa. Maku ei ole ihan sama mitä saatiin, mutta riittävän lähellä kuitenkin.

Olimme Tallinnassa MEKK-ravintolassa tutustumassa virolaiseen ruokakulttuuriin. Keittiömestari Rene Uusmees selvitti meille virolaisen ruuan historiaa ja nykypäivää samalla kun valmisti loistavia alkupaloja. Ravintolan kantavana ideana on tarjota lähiruokaa sesongin raaka-aineista, eli paikka minun makuuni! Jos joku liikkuu siellä päin, suosittelen varaamaan pöydän. Tai jos mietitte työ- ja/tai kaveriporukalle mukavaa virkistystä, niin kannattaa varata ravintolan kokkikurssi. Mukavan jutustelun ja maukkaiden alkupalojen jälkeen pääruoka ja jälkiruoka nautittiin ravintolan puolella. 

Tämäntyylisiä kurkkuja oli tarjolla yhdessä alkupalassa, lisää siitä seuraa myöhemmin. Mustaviinimarjani lehdet alkavat olla parhaat päivät nähneitä, virolaiset olivat vielä syvän vihreitä ja hienoja. Tämä ei ole ravintolan ohje (en muista sitä enää, hups), mutta minä tein näin:

1 kg avomaankurkkuja
1 l vettä
2 rkl suolaa
1 rkl sokeria
1 dl väkiviinaetikkaa (tai vähemmän)
pieni pala juuriselleriä kuorittuna
valkosipulin kynsi tai pari
tilliä varsineen ja kukkineen
mustaherukan lehtiä

Pese kurkut hyvin. Keitä mausteliemi, anna jäähtyä huoneenlämpöön (tai keitä osa ja lisää kylmää vettä että saat sopivaa). Lado astiaan kurkut, liemi ja muut aineet. Säilytä kylmässä yön yli. Syö seuraavana päivänä lisukkeena tai muuten vaan.

Lopuksi on vielä laitettava kuvia ruukkupuutahasta, nimittäin vastoin kaikkia odotuksiani tuli se päivä, jolloin sain kerättyä tomaatteja kulhoon. Chilitkin ehtivät tuottaa satoa, ja lisää on tulossa, jossei sää vallan kylmäksi heittäydy.

Iso tomaatti saattaa olla syy siihen, että tarjolla on hampurilaisia lähipäivinä

Aji Cristal kypsymässä



6 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Näenkö pieniä kumatojakin, vai narraavatko aamusilmäni? :)

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Komea sato ruukkupuutarhasta! Minulla on ollut vain yrttejä ikkunalaudalla ja nekin aika kitukasvuisia.. Onneksi olen saanut vähän tuomisia toisten palstoilta.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Vielä, Campasimpukassa on sinulle, haaste! Vastaa jos kerkiät! Just postisi luin ja ymmärrän, että kiirettä pukkaa:)

sauvajyvänen kirjoitti...

Campa, kyllä niitä siellä taisi olla :) Ja enköhän ehdi jossain vaiheessa haasteen kimppuun, en vaan ihan yhtä nopeasti kuin sinä ehdit.

Jokihaka, tuomiset on aina kivoja. Ja kyllähän yrteistäkin saa vaikka mitä kivaa aikaiseksi.

annemi kirjoitti...

Vau minkä kokoinen tomaatti! tuosta kelpaa tehdä siivut hampurilaisten väliin ;)

sauvajyvänen kirjoitti...

annemi, tomaattiviipaleet olivat juuri saman kokoisia kuin leipomani hampurilaissämpylät. Joskus ruokalajin valinta on pienestä kiinni ;)