keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hidas hirvi-possupata

Vielä tulee yksi postaus näitä hitaita pataruokia. Kuvatkin ovat kaikki samanlaisia keskenään, murea liha on mureaa lihaa. Tein tämän viikonloppuna, ja siitä on riittänyt ruokaa pitkälle viikkoon. Ekaluokkalainen totesi pataa syödessään että pitkästä aikaa tosi hyvää ruokaa... Tällä kertaa minulla oli hirven kuvetta vajaan kilon verran, ja vielä yksi pieni vasan selkäpala. Liha oli vähän erilaista kuin se mitä käytin villisian kanssa, ja myös possun kylkisiivut olivat vähän rasvaisempia kuin mitä villisika oli, en tiedä kumpi vaikutti enemmän lopputulokseen, mutta hirvi oli tällä kertaa ihan mielettömän mureaa ja mehevää.

800 g hirven kuvelihaa
400 g hirvenvasan selkäpalaa
300 g porsaan kylkisiivuja
1 iso sipuli
2 rkl siirappia
2 rkl soijakastiketta
2 tl punaviinietikkaa
2 tl worschester-kastiketta
2 dl vettä
2 tl yrttisuolaa
1 tl savustettua Aji Cristal-rouhetta
1 tl savustettua paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
½ tl valkopippuria
½ tl sinappijauhetta

Laita pataan kerroksittain lihat ja viipaleiksi leikattu sipuli. Sekoita liemi ja kaikki mausteet sekaisin ja kaada lihojen päälle. Paista 3-4 tuntia 125 astetta. Minä söin lihaa ja  lientä lanttulaatikon ja itujen kanssa, kyllä maistui hyvältä!

4 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Oi joi, siunattu suomalainen hirvi, on se vaan niin hyvää!!

sauvajyvänen kirjoitti...

Niinpä. Ja se tuo uuden ulottuvuuden siihen pikaruokaan, johon tulee keitettyä makaronia ja paistettua (ja vähän maustettua) jauhelihaa, ja jonka lapset syö runsaan ketsupin kanssa. Maistuu melkein aikuisillekin.

Liisa kirjoitti...

Ja justiin täällä pohdin miten/mihin tuota hirven kuvetta pitäisi käyttää! Olisihan se pitänyt tietää että täältä löytyy:) Kiitokset!

sauvajyvänen kirjoitti...

Ahmija, joo, kannattaa käyttä pataan tai keittoon. Kumpaankin niihin sopii erinomaisesti. Tässä padassa siitä tuli ihan tosi mureaa ja maukasta, vaikka oikeasti nuo mausteethan voivat olla ihan mitä itse haluaa.