torstai 22. maaliskuuta 2012

Janssoninkiusaus

Esikoinen oli jo sitä mieltä, ettei Janssoninkiusausta kannata julkaista kun "kaikkihan sen osaa tehdä". Ehkä näin on, mutta laitan oman version silti tänne. Minulla tulee janssoninkiusauksesta aina mieleen tätini, joka teki maailman parasta kiusausta. Lisänä oli aina melonisalaattia, lapsuusajan suurta herkkua. Edelleenkin jokainen kerta kun syön janssoninkiusausta, muistan tätiäni.

Tämä on minusta ruoka, missä ei kannata oikaista, maku on niin paljon parempi kun sitä ei tee mistään puolivalmisteesta. Rouva Raadelmasta teki sitä vähän aikaa sitten, hänellä on mukava kirjoitus ja taustaa ja lisätietoa kalasta ja nimestä ja kaikesta, kannattaa lukea. Myös tekotapa oli hienostuneempi kuin tämä "äkkiä ruokaa töiden jälkeen" (vaikkei ruoka äkkiä pöydässä ollutkaan, niin vaivattomasti kylläkin). Teen sen aina suunnilleen näin (määrät aina vähän summittaisia):

4-5 isoa perunaa
1-2 sipulia (koosta riippuen)
1 purkki anjovisfileitä liemineen
2 dl kermaa

Suikaloi perunat ihan ohuiksi tikuiksi. Huuhtele ne hyvin vedessä, jotta saat ylimääräisen tärkkelyksen pois. Suikaloi sipuli ihan ohuiksi suikaleiksi, sekoita perunoiden joukkoon. Laita uunivuokaan 3/4 peruna-sipuli seoksesta, suikaloi anjovikset päälle ja lisää loput perunat. Kaada päälle kalojen liemi ja kerma. Paista n. 200 astetta tunti, lopussa laskin vähän lämpöä. Kuopuksen mielestä PAHAA, muut söivät ihan mielellään.

6 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Kerro tyttärellesi, ettei ystäväsi täältä Keski-Suomesta ole koskaan tehnyt janssoninkiusausta:) Joten tämä postaus on enemmän kuin tarpeen!

Rva Raadelma kirjoitti...

Kaikki tiet vievät onneen, kun kyseessä on Janssonin kiusaus! Hyvältä näyttää ja kuulostaa. Pitääkin taas tehdä...

Nanna kirjoitti...

Hyvä arkiruokamuikkari, kiitos!

sauvajyvänen kirjoitti...

Hyvää arkiruokaa tosiaan. Toiveissa oli seuraavaksi kinkkukiusaus, pitää tehdä sitäkin lähiaikoina. Josko maistuisi kuopuksellekin.

Herkkusuu kirjoitti...

Lapsuudessani jansson oli aikuisten juhlaruokaa. Nyt aikuisena, ihana illanistujaisherkku.

sauvajyvänen kirjoitti...

Herkkusuu, joo, siinä oli lapsena jotain kiehtovaa kuinka aikuiset tykkäsivät janssoninkiusauksesta, ja itselle se oli kiikun kaakun onko hyvää vai ei. Tykkäsin silti :)