maanantai 29. elokuuta 2011

Puolukkajäätelö

Nyt on lempimarjojeni sesonki, nimittäin puolukkaa on metsät punaisena. Minä pienenä ihmettelin, kuinka äitini aina nimesi puolukan lempimarjakseen, ja nyt tyttäreni ihmettelee kuinka minusta puolukka on paras marja, ainakin jos saisi valita vain yhden marjan jota käyttää (onneksi ei tarvitse). Lisäksi hän miettii että josko hänekin mielestä sitten äitinä puolukka olisi se paras marja. Meillä lapsille puolukka ei oikein maistu, ei edes oman lapsuuteni/nuoruuteni herkkuna, tomusokerissa pyöritetyinä jäisinä marjoina. Rahkana marjat kelpaavat jotenkuten ja jäätelönä oikein hyvin. Ovat jopa sitä mieltä että puolukkajäätelö on parasta jäätelöä mitä on, ja minä olen täsmälleen samaa mieltä, siitä huolimatta että erilaisia jäätelöitä on kokeiltu pilvin pimein. 

Minä teen puolukkajäätelön Marttaliiton sivuilta löytämäni ohjeen mukaan, alunperin tämä on ollut Suomen Kuvalehden Gourmet-lehdessä. Minä olen jättänyt liköörin pois, ja teen sen aina suunnilleen näin:

5 dl puolukkamelbaa
5 dl kermaa
5 keltuaista
200 g sokeria (tai maun mukaan)
(2 cl puolukkalikööriä)

Puolukkamelbaan tarvitaan noin 1 kg survottuja puolukoita. Lisää noin 2 dl sokeria, soseuta sauvavatkaimella ja paseeraa eli puserra siivilän läpi.

Sekoita keltuaiset, sokeri ja kerma ja kypsennä vesihauteessa kuumentaen ja välillä sekoittaen, kunnes seos sakenee. Lisää puolukkamelba (ja puolukkalikööri). Jäähdytä seos hyvin ennen jäätelökoneeseen panoa. Jäähdytä seosta jäätelökoneessa noin 45 minuuttia ja laita pakastimeen jäätymään.

4 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Ihana tuo, että äidit arvostavat puolukkaa vaikka tyttäret eivät vielä osaa. Meillä koti-isä poimi eilen puolukoita, mutta oli pakastanut ne ennen väliintuloani, olisin mielelläni mehustanut ne:)

sauvajyvänen kirjoitti...

Tohtisin epäillä, että saat vielä mehustukseenkin marjoja. Meillä on nyt pakastettuna ensimmäinen satsi (se mitä ei jo käytetty/syöty), seuraava olisi tarkoitus survoa jääkaappiin. Ja jos vielä oikein paljon tulee, ehkä raatsisin mehustaakin. Teetkö viinihapolla vai höyrymehua?

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Ihan höyrymehuna teen. En pistä vastaan jos huomisena vapaapäivänäni tuo k-i (koti-isä) houkuttaa minua metsikköön marjojen perässä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Pitääkin tehdä vielä höyrymehua, jos vaan saan riittävästi marjoja. Viimeksi olenkin saanut puolukkamehua silloin, kun appeni teki sitä ja toi varta vasten "vitamiineja ja säilöttyä kesää raskaana olevalle miniälleen". Kyllä oli ihanaa mehua.