Olemme iloinneet kun marjapensaat ovat alkaneet tuottaa satoa yksi toisensa jälkeen. Karviaisia on tullut useita litroja jo useampana kesänä, vadelmat alkoivat tehdä kunnolla marjaa viime vuonna. Tänä vuonna kahden taimen jälkeläiset ovat tehneet jo ainakin muutaman litran meidän iloksi, mielestäni ihan hyvin. Jos tilaa olisi enemmän saimimme pakastimen täytettä, nyt tyydymme syömään niitä joka päivä. Viinimarjoista (musta ja punainen) on tullut useampi litra jo parina kesänä, ja toiveissa on, että valko- ja viherherukkakin alkavat tuottaa satoa jossain vaiheessa, muutakin kuin muutaman makumarjan verran.
Tämän kesän suurin ilonaihe on kuitenkin Aino ja Alvar, kotoisat pensasmustikkamme. Kun ostin pensaat muutama vuosi sitten, kaivoin niille ison kuopan, jonka täytin rodo-mullalla. Sen jälkeen olen joka kevät lisännyt vähän multaa juurelle, ja heittänyt satunnaiset vanhaksi menneet piimät juurelle (kiitos hyvästä vinkistä siskon anoppilaan!), muuten en ole lannoittanut. Ensimmäisenä vuonna talvi yllätti, ja pensaat jäivät suojaamatta: rusakko söi ne juureen saakka. Toisena vuonna Aino ja Alvar kasvattivat komeat varret, ainakin 30 cm korkeat, ja taas tuli rusakko kylään (sopisikohan mustikkakastike jänispaistin kanssa?). Sen jälkeen opin, että pensaat pitää olla suojattuna vuoden ympäriinsä, ja niiden ympärillä on ollut katiskaverkosta alkuun huppu, joka laajeni pensaiden kasvun myötä 150 cm korkeaksi renkaaksi katiskaverkosta. Sen aion sulkea talveksi, ainakin jos tulee samanlaisia lumitalvia kuin pari viimeistä on ollut. Ja nyt, vihdoinkin neljäntenä vuotena olemme saaneet satoa noista kahdesta urhoollisesta pensaasta pikkaisen vajaan litran verran. Ja kyllä ovatkin makeita marjoja, mikä onni että ne kasvavat meidän pihalla (ja jottei kukaan ymmärtäisi väärin, en vertaa näitä metsämustikoihin, tai edes pidä samana lajina).
Tämän kesän suurin ilonaihe on kuitenkin Aino ja Alvar, kotoisat pensasmustikkamme. Kun ostin pensaat muutama vuosi sitten, kaivoin niille ison kuopan, jonka täytin rodo-mullalla. Sen jälkeen olen joka kevät lisännyt vähän multaa juurelle, ja heittänyt satunnaiset vanhaksi menneet piimät juurelle (kiitos hyvästä vinkistä siskon anoppilaan!), muuten en ole lannoittanut. Ensimmäisenä vuonna talvi yllätti, ja pensaat jäivät suojaamatta: rusakko söi ne juureen saakka. Toisena vuonna Aino ja Alvar kasvattivat komeat varret, ainakin 30 cm korkeat, ja taas tuli rusakko kylään (sopisikohan mustikkakastike jänispaistin kanssa?). Sen jälkeen opin, että pensaat pitää olla suojattuna vuoden ympäriinsä, ja niiden ympärillä on ollut katiskaverkosta alkuun huppu, joka laajeni pensaiden kasvun myötä 150 cm korkeaksi renkaaksi katiskaverkosta. Sen aion sulkea talveksi, ainakin jos tulee samanlaisia lumitalvia kuin pari viimeistä on ollut. Ja nyt, vihdoinkin neljäntenä vuotena olemme saaneet satoa noista kahdesta urhoollisesta pensaasta pikkaisen vajaan litran verran. Ja kyllä ovatkin makeita marjoja, mikä onni että ne kasvavat meidän pihalla (ja jottei kukaan ymmärtäisi väärin, en vertaa näitä metsämustikoihin, tai edes pidä samana lajina).
Olisi kiva kuulla mikä on muiden postimerkin kokoisten pihojen omistajien ratkaisu marjapuskien sijoitteluun ja valintaan. Minä tajusin heti, että pihaan mahtuu joko säilömistä varten yhtä kahta laatua marjaa, tai sitten vaihtoehtoisesti montaa laatua pensaita, mutta vain yksi kutakin, syömämarjoiksi kaikki. Niin meillä on sitten talon mittaisessa rivissä 4 herukkaa (kaikkia värejä yksi), kolme karviaista (keltaisen karviaisen kohdalla tein poikkeuksen, niitä kaksi), kaksi mustikkaa, kaksi vadelmaa. Ja saman rivin jatkona sitten kolme kasvulaatikkoa, luumupuu ja omenapuu (kaksi jälkimmäistä ei ole vielä tuottanut mitään). Iloa riittää kesän ajan, säilömismarjat pitää sitten saada muualta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti