 |
| Kuva Wikipediasta |
Minä olen aina pitänyt raa'an lihan mausta. Ja veriruuista. Ja syvän vihreiden kasvisten mausta. Viimeksi mainitut maistuvat minusta raudalle, esimerkkeinä persilja ja lehtikaali. Minä tykkään siis raudan mausta. Punaisessa lihassa ja veressä on runsaasti hemiä, eli porfyriiniä, jonka keskellä on rauta. Klorofyllissä, eli lehtivihreässä puolestaan on porfyriini, jonka keskellä on magnesium-atomi. Olenkin alkanut tulla siihen tulokseen, että se on porfyriini, jonka mausta tykkään. Jaa-a, mitähän minä tälläkin tiedolla teen. Muuta kuin ihailen taas kerran biologian kauneutta ja satunnaisesti esiintyviä järkeviä lainalaisuuksia.
4 kommenttia:
Minun pitikin kysyä siitä sinun lehtikaalikeiton klorofylistä, mutta nyt se selvisi. Mielenkiintoinen havainto, oikeaa kemiaa keittiössä. Minäkin olen vaistonvaraisesti yhdistänyt veripaltun ja pinaatin, kaksi rautapitoista. Nyt kun näin ajattelee, niin tällai voisi löytää uusia hyviä makupareja. Esim. palttu ja lehtikaali sopis varmaan kanssa hyvin yhteen...
Lehtikaali sopii tosiaan moneen, ja tuo makuja hyvin esiin. Minäkin ajattelin sitä palttuohjetta lukiessa että voisi kokeilla lehtikaalia siihen. Jahka ensi vuonna saan kasvatettua sitä riittävästi, ja montaa eri sorttia, niin on millä kokeilla. Ja biologian pohjalla oleva kemia on mielenkiintoista :)
Onkos tää nyt lihansyöjän vai jäniksenruoan blogi? Myöskin jos talvella nuolee pakkassa rautatankoa se maistuu raudalle, ainakin jos tulee verta kielestä. Mutta täytyy yhtyä myöskin kommenttiin: Uskon että hemin maku on yksi noista tiedostattamista himoista mitä meillä on vielä jäljellä siitä ajasta ennekuin ihmisistä tuli jäniksiä. Siitä mulla iskee joskus rucolan himo. Eli ollaan eläimiä, niin kuin M.A. aikoinaan totesi.
Hei eläin, vähänhän tämä muistuttaa jo jäniksenruokablogia, olet aivan oikeassa. Kysyin jo perheen metsästäjältä, että alkaako ahdistaa kun uusi pakastin alkaa olla puolillaan kasviksia. Ei ole Tapio oikein suonut antejaan pariin viikonloppuun, äiti maa kyllä senkin edestä, eli näillä mennään tällä hetkellä. Tilanne kyllä loppuvuotta kohti kääntyy päälaelleen, eli eiköhän sitä lihaisuuttakin ala löytyä.
Minä puolestaan siteeraan Fröbelin palikoita, eli maasta se sienikin ponnistaa.
Lähetä kommentti