tiistai 27. marraskuuta 2012

Kanaa uunissa


Kun näin Siskot kokkaa-blogissa Kanaa vähän paremmin, ajattelin heti, että pakastimessa oleva kana pitää tehdä uunissa paahtaen. Sovelsin ohjetta vähän (=aika paljon) sen mukaan mitä aineita oli käytössä ja tein kanan sunnuntaiaterialle näin

100 g voita
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 dl virolaista omenaviiniä
1 tl hunajaa
muutama oksa timjamia pilkottuna
vajaa tl sinappijauhetta
vajaa tl savustettua Aji Cristal-rouhetta
suolaa, pippuria

1 iso kana (1.6 kg)
pippureita

pätkä kuivaa patonkia
1 valkosipulin kynsi
timjamia

Sulata nokare voita kattilassa. Pilko sipulit ihan hienoksi ja laita kattilaan ja kuullota niitä muutama minuutti. Lisää viini, hunaja ja mausteet ja anna kiehua hiljalleen niin, että nestemäärä vähenee suunnilleen puoleen. Lisää voita nokare kerrallaan hyvin sekoittaen, lisää lopuksi vähän suolaa ja pippuria.

Rouhi kanan päälle vähän mustapippuria ja laita se uunivuokaan Voitele se kauttaaltaan voikastikkeella. Laita 180 asteiseen uuniin ja paista n. tunti. Voitele paiston aikana muutamaan kertaan voikastikkeella. Kanan paistuessa tee kuivasta leivästä mausteinen muruseos. Laita tehosekoittimeen muutama pala kuivaa leipää tai patonkia, valkosipulin kynsi ja timjamia. Aja niin kauan että saat tasaisen muruseoksen. 

Kun kana on paistunut n. tunnin (alkuperäisessä ohjeessä paistettiin 40 min, mutta tulkitsin niin, että kyseessä oli n. kiloinen jyväkukko) nosta uunin lämpötila 200 asteeseen. Voitele kana vielä kertaalleen voikastikkeella ja ripottele voileipämuruseosta kanan päälle joka paikkaan. Paista vielä 10-15 minuuttia kunnes kuorrute on saanut kauniin värin, anna kanan levähtää hetki ennen tarjoamista. Minun oli pakko laittaa kana vielä senkin jälkeen vartiksi uuniin, koska kana oli kainaloistaan vähän punertava.  Meillä kana syötiin riisin ja papujen kanssa, oli todella herkullista ja tosiaan hienon makuista.

ps. Seuraavaksi päiväksi sain ihan mielettömän hyvän ja vaivattoman ruuan, kun sekoitin lopun riisin pohjalla olleen liemen kanssa, lisäsin luista riivityt lihat sekaan ja lämmitin koko vuuan uunissa. Meidän perhe söi siis kaksi reilua ruokaa (+ pari jämälounasta töihin) tästä yhdestä kanasta; ja luista on vielä tulossa liemi.


pps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :)

Ei kommentteja: