perjantai 26. lokakuuta 2012

Valkosipulit maassa

Tällä postauksella ei ole oikeastaan muuta tehtävää kuin olla muistutuksena ensi vuonna, että milloin ne valkosipulit tulikaan laitettua maahan (kun en muista milloin laitoin ne viime vuonna). No nyt ne ovat maassa, vaikka olisivat voineet olla aikaisemminkin. 

Ei kai koskaan ole ollut syystyöt näin huonolla mallilla, ei edes viime vuonna jonka luulin olevan paha. Nyt vasta kärräsin ruukkupuutarhan mullat palstalle, ja samalla yhden säkin kunnon multaa. Sen levitin kahden rivin leveydeltä kasaksi, johon istutin kaksi riviä valkosipulia, kynnet yhteensä neljästä isosta valkosipulista. Toivottavasti eivät ole moksiskaan näistä pakkasöistä. Tai siitä että heti tuon mullan alla on kovaa kittaantunutta savea.

Samalla kaivoin loput palsternakat ja porkkanat ylös ja nostin viimeiset punajuuret. Keräsin myös viimeiset härkäpavut jotka ovat nyt kuivumassa. Maata olen saanut käännettyä vähän, mutta en mitenkään riittävästi. Kokonaan kääntämättä on vielä puolet penkeistä, ja se viimeinen peitossa ollut alue.

Ja sitten sellainen iloinen uutinen, että taidankin saada yhden pienen ruuan ruusukaaleistani. Minulla on pari tuollaista vartta, kaalit ovat sellaisia pikkurillinpään kokoisia, mutta kyllä niistä nyt jotain saa tehtyä


ps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :)

3 kommenttia:

luimupupu kirjoitti...

Söpöjä ruusukaaleja. (Tykkään niistä vaikka en naamakirjassa tykkääkään kun en siellä ole.)

sauvajyvänen kirjoitti...

Söpöjä ne olikin! Olen viimeksi kasvattanut ruusukaaleja lapsena, ja silloin sain ison sadon. Nyt onkin pettymys melkoinen kun sato jää noin pieneen, mutta syytän tämän kesän säitä ;)

Yritin löytää osoitetta mihin lähettää sinulle sähköpostia, mutta en ainakaan nopeasti sitä löytänyt...

luimupupu kirjoitti...

Sähköpostiosoite on, yllätys, yllätys, luimupupu'at'gmail.com