tiistai 23. lokakuuta 2012

Pakastetut omenat



Omenasatoa kannattaa säilöä pakastamalla. Näin on mahdollista  leipoa  kotimaisista  omenoista  omenapiirakoita ja tehdä hyvää hedelmäsalaattia keskellä talveakin.

Piirakoita varten pakastan omenat joko viipaleina tai sitten pieninä suikaleina. Suikalointi sujuu kätevästi mandoliinilla tai vaikka tuollaisella Tupperwaren leikkurilla. Muutama minuutti ja iso kasa omenoita on sopivina suikaleina. Minä pakastan yhteen pakastuspussiin aina 4-5 omenaa, se on hyvä määrä vaikka omenapiirakkaan tai pannukakkuihin.

Toinen hyvä tapa on pakastaa omenat sokeriliemessä. Talvella on helppo ottaa sulamaan rasiallinen omenoita valmiissa liemessä, lisätä haluamiaan marjoja ja/tai hedelmiä ja raikas hedelmäsalaatti on valmis. Näistä saa myös hyvän omenakiisselin aikaiseksi. Liemeen voi laittaa halutessa kiehumaan vaniljatangon tai vaikka kardemummaa, kanelitankoa tai tähtianista, jos haluaa mausteisia makuja. Omenat nousevat pintaan liemen mukana, mutta kun neste jäätyessään laajenee, peittää se omenat sopivasti. Tuohon kilon purkkiin menee neljä isoa Åkeroa. Lapsena sokeriliemiomenoita oli joskus hedelmäsalaatissa, joskus ihan sellaisenaan jälkiruokana.

1 l vettä
2 dl sokeria
(1 vaniljatanko, kardemummaa, tähtianista, kanelitankoa mitä vaan)
n. 1 kg omenoita (Åkero paras)

Keitä sokeriliemi ja anna sen jäähtyä. Kuori ja viipaloi omenat pakastusrasiaan tai vaikka pestyyn maitotölkkiin. Kaada jäähtynyttä lientä niin, että omenat peittyvät. Muista jättää vähän laajenemisvaraa ja pakasta.

4 kommenttia:

Kotiharmi kirjoitti...

Todella hyvä vinkki! Kiva kun toit tämän julki.

sauvajyvänen kirjoitti...

:) Nuo liemiomenat ovat niitä lapsuuden herkkuja. Ja pakastetut suikaleet/lohkot jäänne opiskeluajoilta.

Marja kirjoitti...

Kiitos hyvistä vinkeistä! Kotona odottelee vielä kassillinen talviomenoita käsittelyä. Ja tuollainen tupperwarekin mulla on :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Ole hyvä vaan! :) Kätevä tuo suikaloija, minun ainakin tulee käytettyä sitä tosi paljon.