sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Savustettu sydän


Törmäsin yhdessä riistakeittokirjassa useampaan ohjeeseen, jossa käytettiin savustettua hirvensydäntä. Missään ei tietysti ollut sille ohjetta, joten päätin kokeilla itse. Perheen savustus-guru suositteli sydämen keittämistä ja sen jälkeen vaan nopeaa savustamista savustuspöntössä. Näin siis tein. Minulla oli puolikas hirven sydän, jonka keitin tavalliseen tapaani

vettä
½ hirvensydän
sipuli kuorineen
porkkana
pala juuriselleriä
2 maustepippuria
10 mustapippuria
10 valkopippuria
pari laakerinlehteä
1 rkl suolaa

Laita vettä kattilaan niin, että sydän peittyy reilusti. Anna kiehua ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu, nyt meni kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen laita pilkotut sipuli ja juurekset ja mausteet veteen ja anna kiehua 1½-2 h sydämen koosta riippuen. Nosta sydän kattilasta, anna vähän jäähtyä ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Laitoin liemeen juureksia ja kaikkea muuta hyvää, joten otin senkin talteen: siivilöi liemi ja  siinä on hyvä pohja pariin kolmeen keittoon tai pataan.

Ladoin viipaleet valmiiksi lämmitettyyn savustuspönttöön yhdessä purujen kanssa, ja savustin 5 ja 10 minuuttia. Osan sydämestä jätin pilkkomatta. Riittävä aika savustukselle on 5 minuuttia, pidemmässä ajassa sydän alkaa jo kuivahtaa. Toisaalta tuo pidempi aika ei riittänyt sydämen palalle, se ei maistu juurikaan savulta muuta kuin ihan pinnasta. Yhden kerran voisi vielä kokeilla kokonaisen sydämen savustusta ennen keittoa, siinä voisi tulla hauskan makuinen liemikin. Mutta hyvää tämäkin on vaikka leikkeleenä, salaatissa, kastikkeessa tai keitossa. Tai ihan sellaisenaan.

ps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :) 

9 kommenttia:

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Enpä ole tuollaista herkkua päässyt maistamaan! Oli varmasti hyvää..

sauvajyvänen kirjoitti...

Hyvää on, pidän sekä sydämestä että savun mausta, ja jotenkin ne sopii yhteen ihan mielettömän hyvin.

Unknown kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä. Olen lapissa Ruotsin puolella saanut savustettua poron sydääntä ja se oli todella herkullista.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä en ole tainnut koskaan syödä sydäntä, vai oliko siellä Juuressa silloin sapaksena, kun käytiin? Vai sinulla? :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Minäkin olen syönyt poron sydäntä, ja se on todella hyvää, olen syönyt aina Ravintola Juuressa kun sitä on ollut listalla. Sitä campa en muista otitko sinäkin ;)

Tusla kirjoitti...

Voi apua, nyt mulle tulee niin huono omatunto, kun en ole käyttänyt meidän pakastimessa olevia poron sydämiä... Lupaan ryhdistäytyä!

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Tykätty on Facebookissa!

Juuren kylmäsavustettu poronsydän on suosikki myös täällä. Ai että, hyvää.

Merituuli kirjoitti...

Oi, en ole ikinä päässyt maistamaan hirven sydäntä. Olen sydämien ja savunmaun suuri ystävä, joten pitäisin takuuvarmasti!

sauvajyvänen kirjoitti...

Tusla, ei huolta, pakastin on oiva keksintö! Siellä ne säilyy.

A.V. Kiitti :) Joo, pidän kylmäsavustetusta vielä enemmän kuin lämmin-, sekä kalassa että lihassa, mutta toistaiseksi pitää tyytyä tuohon lämminsavustettuun versioon.

Merituuli, toivottavasti pääset maistamaan, varmasti pitäisit.