torstai 5. huhtikuuta 2012

Rahkapiirakka

Rahkapiirakka on suurta herkkua, ja siitä huolimatta sitä tulee tehtyä tasan kerran vuodessa pääsiäiseksi. Minusta paras rahkapiirakka on perinteinen pullataikinaan leivottu, tosin mitä muuta voi odottaa ihmiseltä, jonka mielestä paras mustikkapiirakkakin on tehty pullataikinaan.

1 pellillinen:

2½ dl:n pullataikina

500 g rahkaa
2 dl kermaa
1½ dl sokeria
2 munaa
1 dl rusinoita
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu

Tee normaali pullataikina 2½ dl:n nestemäärään. Kauli kohonnut pullataikina pellille. Anna kohota normaalisti liinalla peitettynä. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä pohjan päälle. Voitele reunat munalla. Paista 200 °C n. 30 min. Parasta seuraavana päivänä (se ainoa poikkeus pullataikinasta tehdyissä leivonnaisissa!).

Tämä resepti on sama millä äitini aina teki rahkapiirakan, joten varmaa alkuperää en tiedä. Samanlaista reseptiä näkee monessa paikassa, joten se on hyväksi havaittu.

4 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Minustakin rahkapiirakka ja nimenomaan pullataikinaan on ihan parasta - samoin paras mustikkapiirakka tehdään pullataikinaan - mutta sitä ei tule leivottua edes sitä kertaa vuodessa. Onneksi äiti paikkaa aika ajoin tätä puutetta.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Vaikka mustikkapiirakassa kannustin murua, niin rahka ehdottomasti pullatainaan. Tää on kyllä herkkua!

Rouva Raadelmasta kirjoitti...

Pullapohjainen rahkapiirakka on kyllä ihan parasta! Hyvää pääsiäistä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Tämä on kyllä pääsiäisen paras leivonnainen, muuta ei oikeastaan tarvitse olla.

Hyvää pääsiäistä sinnekin!