keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kuivattu hirvenliha - venison jerky


Tätä herkkua sain ensimmäisen kerran jenkeissä, tai tarkemmin sanottuna lihana oli silloin white tail deer (thanks family F), eli laukonpeura eli valkohäntäpeura. Olemme kokeilleet hirven sydäntä kuivattuna aikaisemmin, ja nyt oli hirvenlihan vuoro. Tämän voi tehdä myös naudasta.

1 kg mureaa hirvenlihaa ohuiksi siivuiksi leikattua
1 dl soijaa (vähän vajaa)
1 rkl Worshester-kastiketta
½ dl vettä
1 rkl vaahterasiirappia
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl viherpippuria rouhittuna
½ tl mustapippuria (vähän vajaa)
½ tl valkopippuria (vähän vajaa)
valkosipulia pari siivua yhdestä kynnestä

Lihat kuivauksen alkaessa
Sekoita marinadin aineet keskenään ja kaada lihojen päälle. Anna marinoitua vuorokausi jääkaapissa, sekoita välillä. Tarvittaessa valuta ylimääräinen marinadi talouspaperin päällä. Laita lihat kuivuriin. Kuivaa 40-50 asteessa niin, että lihat ovat sopivan kuivia, ei kuitenkaan ihan korppuja, minulla aikaa meni n. 6-8 h. Liha kannattaa leikata aika kapoisiksi siivuiksi, koska osa lihoista jämähtää ritilään kiinni, ja jos palanen on kovin iso, se hajoaa helposti. Hyvää naposteltavaa ja erinomaista retkievästä.

Kannattaa vähän pitää mielessä, että paljonko sitä lihaa alkujaan on. Tämä nimittäin on niin hyvää - kuin karkkia söisi, paitsi paljon parempaa - joten helposti voi (ainakin jollekin) käydä niin, että napostelee liikaa lihaa.

6 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Ihan hillitöntä! Pakko kokeilla tätä kanssa.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

USAssa olen kaupoissa nähnyt niitä jerky-pusseja, mutten ole koskaan tullut maistaneeksi. Onko tässä mitään samaa kuin lappilaisessa kuivalihassa, siis rakenne tai maku? Äidin luona joskus saamme kuivalihaa, sellaisenaan tykkään sitä napsia, mutta kuivalihakeitto, se ei uppoa. Siinä on joku, haja varmaan, että kavahdan.

sauvajyvänen kirjoitti...

:)

Ja Campa, täällä on K-kaupoissa myös sitä beef jerkyä, mutta onhan se itsetehty parempaa. Jerkyissä on se ero poron kuivalihaan, että niissä yleensä on mausteita paljonkin. Liha sinänsä maistuu aika samalle, mutta rakenne on minusta porossa jotenkin kiinteämpi. En oikein osaa selittää näköjään.

Hiidenuhma kirjoitti...

Oih, näitä on varmaan pakko kokeilla naudanlihasta. Kiitos reseptistä!

Nanna kirjoitti...

Wautsi! Pitää kokeilla ehdottamasti. Onnistuisko uunissa viidessäkympissä luukku auki, mitä luulet? Kun ei ole tuota kuivuria.

Vähäkö sä oot monipuolinen hirvenlaittaja!

sauvajyvänen kirjoitti...

Naudasta saa tosiaan hyvää, vaikka riistan maku uupuukin. Silloinhan kyseessä on sitten beef jerky.

Onnistuu uunissakin, mutta ajasta en osaa sanoa. Netistä voi löytyä vinkkejä. Ja kun hirveä on laittanut koko ikänsä, tietää jo, mikä on hyvää :)