perjantai 4. marraskuuta 2011

Kerroskiisseli

Minä pidän kiisseleistä, ja niitä onkin syöty tasaiseen tahtiin lapsuudesta lähtien. Minä en siis ole mukana tässä "kiisseleiden uudessa tulemisessa", sillä en ymmärrä että miten mikään mikä ei ole hävinnyt voisi tulla takaisin. Jenkeissä tein vadelmakiisselillä suuren vaikutuksen, niin suuren että siellä vieläkin puhutaan siitä (joo, hyvin paikallisesti, se myönnettäköön) (jostain syystä kiisseli ei levinnyt yhtä nopeasti kuin meidän järkevä tapa kutoa/neuloa). Kerroskiisseli on erityisesti suosikkini kiisseleistä, se voi olla näyttävän näköinen, ja ennen kaikkea hyvää, kun vaniljainen maito taittaa marjojen kirpeyttä. 

Huomasin marraskuun ruokahaasteen, ja ajattelin, että tämä käy siihen, vaikka minä inhoan sanaa lohturuoka. Siis oikeasti inhoan. Nyt yhtäkkiä kaikki on lohturuokaa, sitä tunkee naistenlehdistä, blogeista, kokkausohjelmista, kaikkialta. Kaikki se sama vanha hyvä ruoka, mitä on aina tehty ja syöty, mitä omat äidit ja isoäidit ja heidän äitinsä ovat tehneet, onkin jotain lohtua nyt. Siis mitä lohtua? Jos on pimeää, tarvitaan lohtua, jos on kiire, tarvitaan lohtua, jos pännii, tarvitaan lohtua, jepujee. Onhan sitä ennenkin puskettu menemään elämässä, nautittu hyvästä ruuasta, kestetty syksyt ja talvet, ilman että alleviivataan lohtua joka tuutista. Toinen puoli ihmisistä tarvitsee lohturuokaa ja toinen puoli yrittää päästä tunnesyömisestä eroon. Taiteile siinä sitten. Tai sitten minä vaan en ymmärrä. En ymmärrä koska en kärsi mistään vuodenajasta, vaan nautin jokaikisestä aina ajallaan; koska ajattelen hektisyyden kuuluvan tiettyyn elämäntilanteeseen; koska ajattelen että se on vaan perusbiologiaa ja evoluution tulosta että hyvä ruoka on hyvää. Sainpahan sanottua tämän, ja anteeksi Jaana, tämä ei ole tarkoitettu sinulle, minusta ruokahaasteesi aihe on hyvä, vaikken siitä sanasta pidäkään (se on siis kokonaan oma ongelmani, ei muiden).

Vaniljakiisseli

1 l maitoa
1 dl sokeria (tai vajaa)
1 vaniljatanko
4-5 rkl Maizenaa

Laita maito, sokeri ja vaniljatanko halkaistuna, siemenet raaputettuna kattilaan. Voit käyttää myös vaniljasokeria. Sekoita maissijauhot hyvin sekoittaen joukkkoon ja lämmitä niin kauan koko ajan hämmentäen, että seos alkaa hiljalleen poreilla. Jatka keittämistä muutaman minuutin ajan, niin että se on muuttunut sakeaksi. Ripottele päälle vähän sokeria ja anna jäähtyä kannen alla.

Kuningatarkiisseli

1 l vettä
5 dl mustikoita
3 dl vadelmia
1 dl sokeria (tai maun mukaan)
5 rkl perunajauhoja
2 dl vettä

Keitä marjat ja sokeri vedessä. Kun  se kiehuu kunnolla, ota kattila pois hellalta, ja sekoita joukkoon veteen sekoitetut perunajauhot. Ripottele päälle vähän sokeria ja anna jäähtyä kannen alla.

Annostele kiisselit joko suoraan jälkiruokakulhoihin tai suurempaan jälkiruokakulhoon vuorotellen. Älä säilytä marjakiisseliä jääkaapissa, sillä se menee harmaaksi ja liian jäykäksi. Vaniljakiisselin sen sijaan voi jäähdyttää ihan kylmäksi jääkaapissa. Nam, vai pitääkö sanoa että lohduttakaa toisianne.

7 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Houkuttelevan näköinen lohdutus:)

sauvajyvänen kirjoitti...

Hyväähän se aina on, mutta ei kovin kaunista tällä kertaa, kun maitokiisselistä tuli paksumpaa kuin marjakiisselistä. Jotta saisi tasaiset raidat, pitäisi olla samanpaksuiset liemet. Tarvitsen varmaan jotain lohdutusta tähän asiaan...

mammukka kirjoitti...

En ole kovin perillä ruokatrendeistä, joten en tiedä kiisselien uudesta tulemisesta mitään. Ilmaus jotenkin suunnattomasti huvitti, koska kiisseli tai soppa, kuten meillä sanotaan on ihan perusarkivälipala/jälkiruoka :)

Nanna kirjoitti...

Minä en ole mikään kutoja (meilläpäin neulominen on kutomista ja ompeleminen neulomista, eli siis meilläpäin kudotaan sukkia), mutta perustaidot/tiedot omaan ja takerruin heti tuossa tekstissäsäi tuohon USAlaiseen kutomistyyliin. Yritin aikoinani opettaa vaihto-oppilasäitiäni kutomaan "oikein" kun en ymmärtänyt sitä langan heittelyä...mutta sulla on siis ollut parempi menestys? En voi käsittää kuinka tuollainen miljoonakansa kutoo niin nurinkurisesti? Vai olenko kutojarasisti?

sauvajyvänen kirjoitti...

Mammukka: nyt on minusta joka toisessa naistenlehdessä kiisseliohjeita ja juttua kuinka kiisselit tekevät uuden tulemisen. Mutta eihän se meitä haittaa, vai mitä, me ollaan ikitrendikkäitä ;)

Nanna: minäkin kudon, sekä sukkaa että kangaspuilla, mutta jotenkin siihen sanaan aina takerrutaan, joten laitan aina varmuuden vuoksi kummatkin :) Minä siis opetin meidän OIKEAN tavan kutoa työkaverilleni, joka oppi sen pienellä opettamisella, ja oli niin tohkeissaan, niin tohkeissaan. Hän opetti sen äidilleen, joka opetti omassa knitting clubissaan seen eteenpäin jotka kuulemma opettivat taas sukulaisilleen ja ystävilleen. Heh, ehkei kuitenkaan mantereen valloituksesta ole kyse, mutta laskettiin sen työkaverin kanssa että ehkä n. 100 ihmistä muutti tapaansa kutoa :D Ihan hölmöä se langankiepsauttaminen, mutta ehkä heillä ei ole kiire?

Jenkka kirjoitti...

Katsoin kerran jotain käsityöohjelmaa tv:stä ja ihmettelin suu auki niiden tapaa neuloa. Siihenhän menee paljon enemmän aikaa! Ja miten silmukoista muka saa tasalaatuisia? Yksi neulojista oli vielä vasenkätinen ja neuloi jo jotenkin ihan omituisesti.

Meidän jenkkitutut neulovat "oikein" ja ovat ostaneet lakanoitakin suomesta. Pussilakanaa kun ei amerikassa tunneta! Saksassa ei taas oltu keksitty reikiä pussilakanan pääpuolelle, joten lakanan ujuttaminen oli vaikeampaa. Hassua! :D

sauvajyvänen kirjoitti...

Toisaalta mistään en ole löytänyt niin hyviä lakanoita kuin jenkeistä. Ja kun ostaa kaksi lakanaa, ne on helppo ommella pussilakanaksi jos niin haluua.