Tänään tuli ostettua uusin Glorian ruoka&viini (5/2011) ja selasin lehden nopeasti. Kuinka osuvasti kosonen kirjoittikaan kolumnissaan (s.16) oikeista ja vääristä asiakkaista. Hän oli käynyt Lontoossa lapsiensa kanssa, ja kehui hyviä ravintolakokemuksia siellä. Minulle palautui reilun vuoden takaiset muistot elävästi mieleen.Olin Lontoossa reilu vuosi sitten keväällä silloin 5½-vuotiaan tytön kanssa, vietimme siellä pitkän viikonlopun ystävien tykönä. Tyttömme on aina syönyt hyvin ja monipuolisesti, joskin chili upposi tulisimmillaan alle 1-vuotiaana. Kuinka tohkeissaan hän olikaan matkamme ravintolakokemuksista, olivat kuulemma parasta antia reissussa, puistot ja Lontoon luonnontieteellisen museon dinotkin jäivät kakkoseksi.
Kävimme syömässä kaksi kertaa ravintolassa reissumme aikana. Ensimmäisellä kerralla söimme kreikkalaisessa ravintolassa joka oli suuren moolin vieressä, ei kuitenkaan mikään ketjuravintola (paljonko ei ketjupaikkoja löytyy suomalaisista ostoskeskuksista?). Lihansyöjätyttöni tilasi lihavartaita lisukkeineen, ja hyvin maustettu ruoka upposi viimeistä murua myöten, liha oli tosiaan ihanasti maustettu ja hyvin grillattu. Heti pöytään istuttuamme hän sai värikynät eteensä, niillä oli hyvä värittää menua ja siinä olevia tehtäviä, ja aika kului joutuisasti ruokia odottaessa. Ainoan ihmetyksen aiheutti suomalaistyttöjen ruokajuomat, kun ei mehu eikä limsa kelvannut, vaan piti olla vettä ja maitoa.
Sunnuntaina kävimme pitkän ja helteisen retkeilypäivän päätteeksi syömässä paikallisessa pubissa Sunday Roastin. Pubissa ei ollut erikseen lastenannoksia, ja otimme koko porukalle täydet Roast-annokset puddingeineen päivineen. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja taas tytöt söivät lähes kaiken. Liha meni kokonaan, samoin kasvikset ja Yorksihire pudding, perunoita taisi vähän jäädä lautasen reunalle, salvia ei ollut ihan paras yrtti lapsen suuhun. Mutta se, mitä äiti ihmetteli eniten, oli se että kastike hävisi viimeistä pisaraa myöten! Tyttö on aina inhonnut kastikkeita, eikä ota/syö niitä Suomessa koskaan ravintolassa. Laiskana tilaajana tuolloin en kuitenkaan pyytänyt erikoisannosta, ajattelin että tulkoon kastike. Mutta näköjään hyvä, liemestä tehty aito kastike maistuikin oikein mainiosti, oli kuulemma lihan ohella parasta koko ruuassa.
Niin sitä miettii, että miksi Suomessa on ne leikkipaikat ravintoloissa? Kun kynäpurkki ja pieni tehtäväpaperi saa lapsen pysymään pöydässä helposti ja nätisti (sama käytäntö tuntui olevan yleinen jenkeissäkin). Ja miksi se ruoka on monissa "lapsiystävällisissä" (ketju)ravintoloissa sellaista valmis-skeidaa? Kun lapsi syö niin mielellään hyvää ruokaa kun siihen vaan on mahdollisuus.
3 kommenttia:
Juuri muualla kuin Suomessa en ole nähnyt näitä "lastenlistojakaan". Muualla on ihan tavallista tilata vaikka puolikas annos tavalliselta listalta, jos lapsi ei syö vielä kovin paljon tai annoksen voi jakaa kahdelle lapselle helposti. Minusta lapselle kuuluu yhtä laadukas ruoka, kuin aikuisille. Eikä se, että nakinpäät viilletään, tee ruoasta yhtään hauskempaa.
Tosiaan lastenlistat ovat outoja, ainakin noissa ketjuuntuneissa paikoissa: nauravia nakkeja, eineslihapullia tai kalapuikkoja. Öö, ravintolaruokaa? Mutta toisaalta Suomessa, jos ravintolasta ei löydy lastenlistaa, ei sinne lapsia kaivatakaan.
Kävisin neljän alle kouluikäisen kanssa mieluusti useinkin ulkona syömässä, jos poikieni energistä liikkumista siedettäisiin enemmän ja tarjolla olisi muutakin kuin trippejä nakkeja ja ranskalaisia, nakkeja kun suositusten mukaan tulisi syödä muutenkin lasten max kerran viikossa. Usein otan huvipuistoihin ja (silloin harvoin kun menen lasten kanssa )ravintoloihin lapsille omat eväät tai jaan yhden aikuisen annoksen kaikille yhteiseksi.
Lähetä kommentti