Juuri kun on iloinnut omasta kasvimaasta, joka tiukasta savesta huolimatta suurella työllä tuottaa jotakin, ainakin isoja sipuleita ja vain vähän käyriä ja haarautuneita porkkanoita niin sitten matto vetäistään jalkojen alta, ja tulee karu muistutus kaiken suhteellisuudesta. Isä osti mökille yhdeltä kylän isännältä lehmänlantaa peräkärrillisen. Kun siitä sitten osa sekoitettiin kasvimaahan, on kasvuvoima taattu. En muista tälläistä rehevyyttä nähneeni ikinä mökin kasvimaalla: herneet metrissä, tillit isoina mutta vehreinä, ja kesäkurpitsat puskevat lehteä rinnankorkeudelle saakka. Myöhässähän täällä kaikki kasvaa, mutta ei se haittaa, kun kerran kasvaa. Herneenvarret pursuavat palkoja, sipuleita on saanut jo jonkin aikaa käyttää ja vielä kasvavat vähän, kun eivät varret ole vielä laonneet ja kesäkurpitsaa tulee nopeammin mitä ehtii syödä. Ainoa murheenkryyni on huonosti itäneet pavut, ensi vuonna taidan esikasvattaa ne, että tietää mikä on itänyt ja mikä ei.
Ja vadelmia on! Olin reilun tunnin vanhalla vakipaikalla ja sain n. 2½ litraa vadelmaa. Minusta se on ihan hyvin kun metsävadelmasta on kyse. Vadelmaa on niin paljon kuin vain poimii, pitää vielä muutama vastaava reissu tehdä, jossei nyt ukkkoskuurot kaikkea tiputa alas. Mietittiin juuri, että tänä vuonna on ostettava toinen pakastin. Olemme puhuneet 6 vuotta, että sitten kun tulee hyvä marjavuosi, on ostettava toinen pakastin. Nyt se vihdoin on tullut! Ostetaan sellainen sopiva pieni arkku, johon saa osan marjoista ja riistasta laitettua. Niin, kygejäkin tuntuu riittävän, ainakin toistaiseksi. Puinteja odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti