maanantai 26. elokuuta 2013

Sienien top 5 - oma lista


Minusta on kiva lukea kaikenlaisia listoja. Kuten vaikka ihmisten listoja tykkäämistään sienistä, niin kuin tuo Ullan lista ja kommenttilaatikossa muidenkin listoja. Ja onhan niitä listoja kiva tehdäkin, ainakin tykkäämistään sienistä. Minä olen aika (lue: hyvin) perinteinen sienestäjä, ja pysyn varmasti turvallisissa lajeissa, eli listanikaan ei voi olla mikään kovin eksoottinen. Esimerkiksi sieniarkuudesta käy se, että en poimi mitään valkoisia sieniä, kuten ei äitikään aikoinaan poiminut. Tiedän että siinä menettää monta hyvää sientä, mutta toisaalta, eipähän menetä maksaa ja munuaisia ainakaan sienimyrkytyksen takia.

Minun top5 on seuraavanlainen (ainakin tänä vuonna):

1. Herkkutatit - ne ovat minusta ihan parhaita sieniä. Etenkin kuivattuna niissä on aivan uskomaton makumaailma. Parasta risottoa saa tateista, samoin kastikkeet, piirakat ja keitot ovat suosikkejani, ja hyvä sienipihvi on todella hyvää. Sen lisäksi kuivattu tattimurska antaa hyvää makua patoihin, kastikkeisiin ja monenlaisiin leivonnaisiin, ja paras syömäni lasagne sisältää herkkutatteja ja lehtikaalia.

2. Mustatorvisieni - lempisieneni etenkin keitoissa ja myös kastikkeissa. Kaunis tumma väri ja hyvä maku, kannattaa kokeilla osterikastiketta mausteena. Tarjosin mustatorvisienikastiketta kasvissyöjille mm. kuopuksen nimiäisissä.

3. Kanttarelli - se toinen keltainen kotimainen herkku (toinen tietysti hilla, anteeksi miehelle että puhun hillasta ja sienestä samassa yhteydessä). Hyvää paistettuna, leivän päällä, kastikkeessa, keitossa, piirakassa, oikeastaan ihan kaikella tapaa.

4. Rouskut - ne lapsuuden sienet. Näitä oli usein kastikkeena perunoiden kanssa, vasta aikuisena tajusin että monille sienikastike on pelkkä lisukekastike, meillä se oli aina pääruokana. Nykyisin suolaan kaikki rouskut ja käytän sienisalaatissa, kastiketta tulee tehtyä harvemmin.

5. Lampaankääpä - satoisa sieni, joka on parasta juuri poimittuna ja paistettuna voissa suolan kanssa. Olen myös kuivanut ja pakastanut, mutta pakko myöntää että meinaa unohtua kaapin/pakastimen perukoille, joten nykyään syön lampaankääpiä vain sieniaikaan.



8 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Tää myös. Ykkönen ja kakkonen on mulla aika tasoissa.

1. Mustatorvisieni
2. Suppis
3. Herkkutatti
4. Kanttarelli
5. Orakas

Lampaankäävät on kanssa rakkaita. Niitä opin poimimaan ensimmäisenä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiva lista sinullakin ;) ihan tutun oloinen. Minäkin mietin että laitanko lampaankäävän vai orakkaan tuonne vitoseksi, myt meni näin.

Tuplaespresso kirjoitti...

Tuplaespresson lista:
1. herkkutatti
2. korvasieni/huhtasieni
3. kantarelli
4. suppis/mustatorvisieni
5. rouskut

Omituisimmat sienikokeilut:
kesäpiennarsieni (ei niin erikoista että tarvitsee kokeilla toiste)
nuijakuukunen (epämiellyttävä raa'an taikinan maku)

Janne kirjoitti...

Vesi kielella taalla lueskelen. Listat on kaikki ok, ja erityismaininta tateille jotka ovat nousseet minunkin suosikeiksi.

Merituuli kirjoitti...

määki!
1. herkkutatti
2. kantarelli
3. orakkaat
4. lampaankääpä
5. suppilovahvero

Kaksi ekaa oli helpoin laittaa paikoilleen, orakkaat ja kääpä vetelee melkein samoissa.

Jaska Jokunen kirjoitti...

1. kantarelli
2. suppilovahvero
3. tatti
4. korvasieni
5. rouskut

Harmi ettei lampaankääpä ja orakkaat mahtunuteet listalle, nekin aivan mainioita...

sauvajyvänen kirjoitti...

Kivoja listoja kaikilla, ja aika samanlaisiakin. Ja tosiaan lampaankääpä ja orakas ovat aika tasoissa kaikilla muillakin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Janne, unohdin kysyä että onko teillä siellä sieniä ollenkaan? Tai käyttääkö niitä kukaan?