tiistai 13. elokuuta 2013

Punajuuriterriini vuohenjuustolla

Vaikea keksiä tälle ruualle nimeä, sillä siinä on tasaisesti neljää erilaista "punajuurta", eli keltajuurta, raitajuurta, ja kahta erilaista punajuurta. Kaikki olivat aika isoja, mökillä on tulossa huippusatovuosi, vielä parempi kuin toissavuonna. Toki tähän voi käyttää pelkkiä punajuuria, jos muuta ei ole, tai haluaa kokonaan punaisen terriinin. Löysin tämän ohjeen Epätrendikkäästä ruokablogista (siinä on blogilla nimi, joka sai minut heti kiinnostumaan). Siellä on myös linkki alkuperäiseen ohjeeseen.

Tarkkoja määriä en osaa antaa, sillä kokosin sen mukaan mihin juusto riitti ja mitä vuokaan mahtui. Punajuuria olisi oikeastaan voinut laittaa enemmänkin, sillä juusto dominoi aika vahvasti. Minulla ei ole mökillä mandoliinia, mutta viipaloin punajuuret raastimen leikkuriosalla, se toimi ihan hyvin. Juusto oli periaatteessa pehmeää, mutta taisi olla niin kylmää, etten saanut sitä mitenkään levitettyä, sen sijaan murustelin sen aina punajuurien päälle, ja ei se kyllä näytä niin kauniilta kuin jos sen olisi saanut levitettyä tasaisesti. En loppujen lopuksi ole vuohenjuuston ylin ystävä, ja aloinkin miettiä miltä tämä maistuisi jonkun muun juuston kanssa. Ostin ranskalaisen vuohenjuuston Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä, ja vaikka juusto oli vuohenjuustoksi todella hyvää, aloin silti miettiä jotain muuta juustoa sen sijaan. Minä unohdin kokonaan laittaa öljyä, pippuria ja suolaa en ajatellutkaan laittaa. Tämä oli siis kokeilu, että saanko onnistumaan tälläistä piperrystä vaativaa lisuketta ;D

2 keltajuurta
2 raitajuurta
2 vaaleampaa punajuurta
2 tummempaa punajuurta
n. 300 g vuohenjuustoa
n. 2 tl piparjuurta raastettuna

Keitä juurikkaat kypsäksi, pienemmille riittää 30 minuuttia, isompia keitin 45 minuuttia. Kaada kuuma vesi pois ja lisää kattila täyteen kylmää vettä. Kun juurikkaat ovat jäähtyneet, kuori ne ja viipaloi ihan ohueksi. Vuoraa pitkulainen vuoka elmukelmulla ja lado yhtä väriä juurikkaita kerros. Ripottele päälle aavistus hienoa piparjuuriraastetta ja murustele (tai levitä) juustoa ohut kerros. Jatka seuraavalla värillä samalla tapaa, tai tee useampi kerros samaa väriä. Jatka niin, että päällimmäiseksi jää kerros punajuuria. Väliin voisi ripotella vähän öljyä, jos muistaisi. Käännä elmukelmu päälle ja laita pieni paino päälle. Anna tasaantua jääkaapissa seuraavaan päivään. Leikkaa veitsella parin sentin viipaleita, ja jos siistit päät, saat vielä kauniimpia paloja.

4 kommenttia:

luimupupu kirjoitti...

Iloisen näköinen terriini! Ihastelin jo punaista versiota Tuplaespresson Epätrendikkäässä blogissa, hienoja molemmat.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos :) Reunat kyllä kannattaa siistiä jos haluaa oikein sievää, mutta hauskan näköinenhän se noinkin oli.

Anonyymi kirjoitti...

Aah, punajuuri ja vuohenjuusto on taivaallinen yhdistelmä. Vesi herahti kielelle ex-naapurilla ;-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Hih, ensi kerralla pitää tehdä kotona ja kutsua teidät kylään ;)