lauantai 21. huhtikuuta 2012

Sima

Neste pyörii vimmatusti sekoittamisen jälkeen
Tänään oli hyvä päivä panna sima käymään. Minä tykkään hiilihapoista ja meidän jääkaappi on aina hyvin kylmä, joten vähintään viikko menee tekeytyessä. Minä lunttaan ohjeen aina fariinisokeripussin kyljestä, ja sitten teen omalla tapaa.

4 l vettä (1½ kiehuvaa, 2½ kylmää)
500 g fariinisokeria (voi laittaa osan taloussokeria)
2 sitruuna mehu
1 sitruunan kuorta ohuesti kuorittuna
pikkurillin pään kokoinen nokare hiivaa veteen liuotettuna

Laita ämpäriin sokerit ja kuori yhdestä sitruunasta kuorta hyvin ohuesti. Kaada päälle kiehuva vesi, sekoita niin että sokeri liukenee. Lisää loput vedet ja sitruunoiden mehut. Sekoita hiiva pieneen vesitilkkaan ja sekoita joukkoon. Anna käydä vuorokausi lämpimässä, pullota pienen sokerimäärän (n. tl) ja muutaman rusinan kanssa. Säilytä n. viikko jääkaapissa. 

Muistan lapsuudesta, että äiti teki aina tuplaten tämän määrän, ja se oli ihan mielettömän hyvää. Sitruunankuorta ei yleensä ole ohjeissa, mutta sen käyttäminen on jäänne opiskeluajoilta :D Ja jos olen tänä vuonna valittanut kylmästä keväästä, niin juuri muistelin kuinka viime vuonna minulla ei lähtenyt sima käymään ollenkaan, kun oli niin kylmää juuri tähän aikaan (tänä vuonna huolehdin lämmöstä niin, ettei vaaraa pitäisi olla). Se onkin ainoa vuosi kun simaa ei ole ollut tarjolla.

13 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Sitruunankuori kuulostaa juuri oikealta lisältä reseptiin.

Sima kuuluu minulla vain lapsuuden perinteisiin, sitä pantiin tulemaan pullokaupalla. Ehkä pitäisi alkaa itsekin näin aikuisena elvyttää taas näitä perinteitä.

Nanna kirjoitti...

Kiitos muikkarista, mulla jää aina simanteko viime tippaan. olisiko tänä vuonna toisin....?

Tusla kirjoitti...

Minäkin pohdin siman laittamista tänään. Kaipaisin siihen jotain uutta tvistiä, ehkä haen huomenna kaupasta jotain yrttiä tms. tuuninkia.

Marja kirjoitti...

Sima laitettu käymään, kiitos ohjeesta :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Jonna, kuori antaa siihen kivaa lisämakua. Minä olen tehnyt suunnilleen joka vuosi simaa, joskus ihan vaan puolikkaan annoksen tuosta. Viime vuosi oli se poikkeus, silloin jäätiin ilman.

Nanna, yllätä itsesi!

Tusla, minttu voisi olla kiva (jos tykkää siitä, minä en), samoin sitruunamelissaa tai rosmariinia voisi laittaa siihen. Parasta tietty olisi mustaviinimarjan lehdet, mutta eihän niitä tähän aikaan saa, ehkä juhannussimaan sitten.

Marja, kiva juttu! Saadaan ainakin ajoissa sima.

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Täälläkin simasuu! Illalla laitetaan sima pöhisemään. Kuori antaa hyvää makua simaan, minullakin on tapana sitä laittaa. Hesarin simavinkissä oli inkivääriä suositeltu, siitä voisi tulla hauska maku. Uskaltaisiko kokeilla...?

sauvajyvänen kirjoitti...

Kotiharmi, nyt muistan minäkin lukeneeni inkiväärisimasta. Luulisi olevan hyvää, eli kokeile ihmeessä!

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Huomenna sitruunakauppaan, sima pitää laittaa alulle täälläkin:)

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Sima pöhisee, mutta inkivääriä ei ollut, enkä jaksanut hiilautua kauppaan sen tähen. Nyt tulee siis tuikitavallista sitruunasimaa, mutta ihanaahan sekin on.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Minulla on simat valmistuneet aina viikon tai pari vapun jälkeen. En tajua mikä siinä on:) Nyt on jo ihan liian myöhäistä minun edes yrittää, kun en ole aikaiseminen muistanut....

sauvajyvänen kirjoitti...

Ankerias, sima tulee muutamassa päivässä, jos sen jättää pullotuksen jälkeen huoneenlämpöön käymään. Joskus saattaa olla vähän äkäistä, mutta hyvää sekin on.

Hyviä simakäyntejä muillekin!

Nanna kirjoitti...

pitää vielä raportoida, että mäkin sain simat jo ämpäriin asti...kai sen voi pullottaa parinkin vuorokauden päästä.... ;D

sauvajyvänen kirjoitti...

Nanna, niinhän sitä jossain ohjeissa kehoitetaan, minä en ole koskaan kokeillut. Korkkasin ensimmäisen pullon, oli suorastaan täydellisen hyvää :)