tiistai 19. heinäkuuta 2011

Suolaa suolaa enemmän suolaa

Tänään oli hyvä päivä kokeilla yrttisuolan tekoa, siitä huolimatta että kaappia siivotessa oli heitettävä vanhat valkosipulit pois. Idean sain tuosta Kokit ja Potit-blogin versiosta II, tein samalla tapaa tehosekoittimessa surruttaen. Määrät ja yrtit olivat vaan mitä sattui, merisuolaa ehkä noin puoli kiloa, ja sitten yhteensä pari isoa kourallista tilliä, persiljaa, sitruunamelissaa, timjamia, sitruunatimjamia, ruohosipulia, oreganoa ja pienilehtistä basilikaa.Sitä valkosipulia sitten ei ollut kun ei ollut. Nyt on murskattu yrttisuola kuivumassa jo melkein kuivuneiden mesiangervojen seurassa. Melkoisen voimakas tuoksu tällä hetkellä keittiössä, mutta ehkä se siitä hälvenee.

Palstalla käydessä oli kiva yllätys: ensimmäiset kesäkurpitsat odottivat kerääjäänsä. Minä olen viikkotolkulla lukenut muiden puutarhakuulumisia kuinka kesäkurpitsoja on käytetty vaikka mihin ruokaan, mutta ei vaan täällä. Nyt otin ensimmäisen pienen vihreän (jaa mikäköhän lajike se olikaan, ehkä Defender) sekä pienen, lapsen nyrkin kokoisen Baby roundin. Josko ensin mainittu löytäisi huomenna tiensä grilliin, ja jälkimmäinen vaikka salaattiin sellaisenaan. Villisian kinkku on ollut 7 tuntia alle sata-asteisessa uunissa,  jäi odottamaan jatkokäsittelyä huomiseen.

3 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Pääsin maistamaan Kokit ja potit-suolaa, se oli todella kauniinväristäkin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tuo kuva ei todellakaan tee oikeutta suolan värille! Otin sen yöllä huonossa valossa ja noin meni tällä(kin) kertaa. Mutta upean väristä se on, ja minun ei tarvitse sitä myllytäkään mitenkään, kun sen on noin tehnyt. Ajattelin tehdä vielä satsin pari ja jakaa osan kauniisiin purkkeihin, vähän ennakoiden tonttuilua.

Hannele kirjoitti...

Hiphei! Mahtavaa, että suolailo leviää :) Korvatunturin tontut pääsevät tänä vuonna helpolla, kun me autetaan purkittamalla yrttisuolaa. Huippua!